Katselen isästäni ottamia kuvia, hänen viimeisten elinpäivien ajalta.
Miksi, kysyn, miksi isäni elämän ehtoopuoli piti päättyä vakavaan ja parantumattomaan sairauteen.
Isäni nukkui pois ja näen hänet enää kuvissa, jotka jäävät hänestä muistoiksi.
Alkaa itkettämään, kun katson isäni kuvaa, hänen maatessa vuoteessaan silmät kiinni, avuttomana ja elämää jäljellä enää muutama päivä.
Siinä lepää rakas isäni, jonka kanssa olen niin lukuisia kertoja yhdessä joka kevät tehneet polttopuita.
Isäni, joka oli vielä viime kesänä ajoi tykkäämällään vanhalla pikkutraktorilla pienellä kesäpaikallamme maaseudulla.
Tulee epätodellinen ja avuton olo, miksi, miksi vakava sairaus riisti meiltä rakkaan isämme.
Missä olet rakas isä, tiedämme, että olet Taivaassa, ei enää kipuja, tuskaa, kyyneleitä, mutta haluaisimme nähdä sinut isä, missä oletkin
Kaipaus ja suru on suuri ja loputon, mutta isä varmaan kovasti toivoo, että me täällä jatkaisimme elämäämme, emmekä kuolisi suruun, vaan pidämme isän muistoissa ja jatkaisimme elämään, vaikka raskasta ja vaikeaa se tulee olemaan, kun rakas iskä ei ole enää seurassamme.
Ainoa toivo on, että eräänä päivänä saamme jälleen nähdä rakkaan isämme ja se päivä on täynnä iloa ja onnea verrattuna luopumisen päivään, joka oli täynnä, kaipausta, surua ja tuskaa....
Miksi, kysyn, miksi isäni elämän ehtoopuoli piti päättyä vakavaan ja parantumattomaan sairauteen.
Isäni nukkui pois ja näen hänet enää kuvissa, jotka jäävät hänestä muistoiksi.
Alkaa itkettämään, kun katson isäni kuvaa, hänen maatessa vuoteessaan silmät kiinni, avuttomana ja elämää jäljellä enää muutama päivä.
Siinä lepää rakas isäni, jonka kanssa olen niin lukuisia kertoja yhdessä joka kevät tehneet polttopuita.
Isäni, joka oli vielä viime kesänä ajoi tykkäämällään vanhalla pikkutraktorilla pienellä kesäpaikallamme maaseudulla.
Tulee epätodellinen ja avuton olo, miksi, miksi vakava sairaus riisti meiltä rakkaan isämme.
Missä olet rakas isä, tiedämme, että olet Taivaassa, ei enää kipuja, tuskaa, kyyneleitä, mutta haluaisimme nähdä sinut isä, missä oletkin
Kaipaus ja suru on suuri ja loputon, mutta isä varmaan kovasti toivoo, että me täällä jatkaisimme elämäämme, emmekä kuolisi suruun, vaan pidämme isän muistoissa ja jatkaisimme elämään, vaikka raskasta ja vaikeaa se tulee olemaan, kun rakas iskä ei ole enää seurassamme.
Ainoa toivo on, että eräänä päivänä saamme jälleen nähdä rakkaan isämme ja se päivä on täynnä iloa ja onnea verrattuna luopumisen päivään, joka oli täynnä, kaipausta, surua ja tuskaa....
Vastaukset 8
Vanhimmat
Vaikka itsellä ei ole läheistä kiintymyssuhdetta viikko sitten syöpään menehtyneeseen koulukaveriin, mieheni lapsuuden ystävään ja työkaveriin, niin tuntuu se oudolta että ihminen jonka kanssa olin jutellut vielä pari viikkoa ennen kuolemaa ihan kaikesta tavallisesta, ei tule enää koskaan vastaan tässä elämässä. Kuolema on asia, joka erottaa meidät fyysisetä elämästä siihen saakka kunnes tapaamme Isän kodissa.
Katso tämä video, jos et ole ennen nähnyt. Minun ystäväni on tavannut Kanarialla tämä vaimonsa menettäneen miehen. Videon sanoma antaa varmasti lohtua ja vahvistaa jälleen näkemisen toivoa ja uskoa.
https://youtu.be/cPCJmJsl1Js
Niinpä....
Surullisintahan tässä on juuri se, ettei kuollut rakas ihminen tule enää koskaan vastaan, ei kuule hänen ääntään, eikä tunne hänen kosketustaan.
Juuri se kuoleman peruuttamattomuus on pahinta, kun tapahtunutta ei voi peruuttaa.
Aamulla vaan aina toivoo, että tapahtunut olisi vain painajais uni, josta aamulla herää ja huomaisi sen olleenkin vain painajaisunta, mutta kun se ei ole.
Uskon jälleen näkemisen toivoon ja en tällähetkellä mitään muuta toivokaan ja vaan odotan, että oma lähtö tulis mahdollisimman pian, ei oikein ole mitään mikä enää tänne sitoo tai kiinnostaa.
Kaikki suunnitelmat ja toiveen katos saman tien, kun rakas läheinen kuoli.
Tuntuu vaan, ettei tästä selviä koskaan....
https://youtu.be/CUcz_yIeqxg?t=25 Tässä erittäin kaunis laulu rakkaansa menettäneelle.
https://www.youtube.com/watch?v=UIiURH9yqIk
Tuosta videosta muistuu oman isäni loppuhetket, avuttomuus ja lapsenkaltaiseksi tuleminen elämän loppuhetkillä...
https://youtu.be/IXwL2D2pOBE Äitini sairasti 16-vuotta Alzeimerintautia.
Käsikädessä, läheisen ystävän. Kuuli kutsun, ei sanonut enää sanoja hän. On rannat, tantetereet hiljentyneet, arkiset askareet rauenneet. Pihapiiristä askeleet kadonneet, muistot kauniit mieleen painuneet. Ystävän muistoa kunnioittaen.
Tein noin kaksi vuotta sitten suurpiirteistä katsausta (sukututkimuksentapaista) isän ja äidin vanhempiin ja heidän vanhempiinsa. Joistain on esivanhemmista on jäänyt tietoja historian lehdille ja sain lukea isomummoni vanhempien elämästä, siis ole letkassa viidennessä polvessa.
Kun seisoin vanhalla hautausmaalla muistokiven vierellä tuulen humisuttaessa ikihonkia ja katsellessa ulapalle, jossa esi-isäni on soudellut kokemassa verkkojaan, tuli ihmeellinen ikävä ja kaipaus sinne, jonne tässä ollaan itsekin matkalla. Tänne synnytään ja sitten vuorollaan lähdetään - ja kuljetaan se kappale ajan matkaa. Sadan vuoden päästä täällä vaikuttaa ihan eriporukka ja on vain jäljellä muutama "tervaskanto" tänään syntyneistä.
Kun itsellä ei ole jäämässä jälkikasvua ja enää paljoa sukua tänne, niin kyllä ne ajatukset yhä useammin kiirivät sinne tulevaan. Mutta loppujen lopuksi on lyhyt maallinen matka! Minulla kun olen jo kuusissa kymmenissä.
Tällä viikolla tulee kuukausi, kun isäni nukkui pois omaan vuoteeseen.
Tiedän, et isä pääsi perille, eikä isällä ole kipuja, kärsimystä, eikä kyyneliä.
Uskon, että siellä missä isä nyt on, niin hän pysytyy seuraamaan meidän elämää täällä ja odottaa kovasti, että mekin aikanamme täältä lähdemme ja pääsemme sinne, missä isä nyt on.
Kyselen, että missä olet isä, haluaisin nähdä isän siellä missä hän nyt on.
Isä varmana haluaa, että me täällä jatkaisimme elämäämme, emmekä jäisi murehtimaan koko elämämme aikaa isän lähtöä, vaikka vaikea vielä on jatkaa.
Katselen siniselle taivaalle, kuulen lokkien laulua, korkealla taivalla, juuri ja juuri erotan korkealla taivalla lokkien siellä kaartelevan.
Mieleeni tulee.... isä on nyt vapaa, kuin nämä lokit tuolla taivaalla....
Ehkä menen lennättämään leijaa... annan leijan kohota korkealle taivaalle, kunnes se lähes katoaa näkyvistä ja ajattelen, tuolla jossain oma isäni on...