Raatelivatko pedot kadonneen 68-vuotiaan naisen?

Susi_vai_Ahma

Poliisi epäilee löytyneitä kudoksia ihmisperäisiksi, mutta täyden varmuuden tuovan dna-testin tulos ei ole vielä selvillä.

- Epäillään, ovatko eläimet raadelleet. Varsinaista vainajaa ei ole vielä löytynyt, tapauksen tutkinnanjohtaja Jari Salokangas Itä-Suomen poliisista kertoo Iltalehdelle.

Mikä eläin voisi mahdollisesti olla kyseessä?

- Ahma esimerkiksi, mutta mitään varmuutta tästä ei ole, Salokangas sanoo.

Poliisi tutkii, liittyykö pari viikkoa sitten tehty löytö talvella kadonneen naisen tapaukseen.

68-vuotias kuopiolaisnainen ilmoitettiin kadonneeksi tammikuun puolivälissä. Nainen oli lähtenyt linja-autolla mökilleen Kaaville ilmeisesti jo ennen joulua, mutta ei palannut takaisin kotiinsa. Poliisi on talven mittaan tehnyt alueella maastoetsintöjä mahdollisen vainajan löytymiseksi.

Pienet kudokset ja vaateriekaleet löytyivät metsästä muutaman sadan metrin päästä kadonneen naisen mökistä.

Poliisi korostaa, että sekä kadonneen naisen tapauksen että löydösten tutkinta on kesken, eikä tässä vaiheessa voida vielä tehdä johtopäätöksiä siitä, liittyvätkö tapaukset toisiinsa.

HENNI AUVINEN IL

Lähde: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015040719476918_uu.shtml

5

124

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lee_Loader

      Niin jos tuo olis susien tekosia, vois olla susien loppu. Eikö?
      Ahmasta en ole kyllä edes poromiehiltä kuullut että ihmistä söis saati kimppuun kävis.Villisika kyllä. Sudet nyt tietää jokainen, että pienikin lauma nälissään voi ihmisen kimppuun käydä. Ei se susi ihmistä aristele kuten luullaan ja uskotellaan. Kun seuraa esim leijonien, dingojen tai hyeenojen vastaavaa käytöstä laumassa, yksi ottaa kontaktin ja muut tekee perässä. Tuollanen nainen on helppo saalis.
      Mutta varmaan kun tuntee suomalaisen mentaliteetin tähän pyhään eläimeen, niin siellä on sitten joku irtokoiralauma juhlinut. Jos joku sanoo että on kunniakas loppu tulla eläinten repimäksi, on kyllä mieleltään sairas.

      https://www.youtube.com/watch?v=TTZ-9N7tJns

      • "Niin jos tuo olis susien tekosia, vois olla susien loppu. Eikö?"

        Tässä sitä kunnon "riistanhoitollista" puhetta ja metsästäjän mentaliteettia. :) Korjaa, jos olen väärässä, mutta sain sellaisen käsityksen viestistäsi, että sä oikein odotat tilaisuutta hävittää susi kokonaan Suomesta?

        https://www.youtube.com/watch?v=TTZ-9N7tJns

        No tälläinen pelottelutaktiikka on melko yleistä ku muuta ei keksitä.
        Jännä juttu, että dingoja ei siltikään ole sukupuuttoon lahdattu :) Joillakin löytyy vielä älliä, miten villieläinten kanss eletään yhdessä.


    • Pure_true

      https://www.youtube.com/watch?v=vACtukwBHTw

      https://www.youtube.com/watch?v=RjiHvdr0TkM

      https://www.youtube.com/watch?v=yUTepkgGPYk

      Hybridisusi hyökkää

      https://www.youtube.com/watch?v=cxwBxyrD-XI

    • Heh heh, hysteeriset apinat täällä vauhkoavat, hi hi hi.

    • Nowolfstoday

      http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2015040819486672_ul.shtml

      Lehti: Susi söi eläkeläisnaisen lähellä kotia

      Keskiviikko 8.4.2015 klo 22.28

      Brittilehti Mirrorin mukaan susi hyökkäsi iäkkään naisen kimppuun Venäjän Borovitsassa kun tämä oli vain 50 metrin päässä kodistaan.

      Daily Mirrorin mukaan järkyttyneet naapurit löysivät Lima Ankudinovan, 77, raadellun ruumiin 50 metriä hänen kodistaan Borovitsassa Venäjän keskiosassa.

      - Lähdin tapani mukaan reippaalle aamukävelylle, kun törmäsin hänen ruumiiseensa. Toinen jalka puuttui kokonaan ja toinen oli puoliksi syöty. Myös hänen päälakensa oli poissa. Se oli armoton näky, kommentoi Fedot Nekrasov, 68, lehden mukaan.

      - On aivan sama, söikö susi hänet kun hän oli jo kuollut vai tappoiko se hänet ja söi vasta sitten. Se on kuitenkin nyt saanut maistaa ihmisverta ja saattaa tulla takaisin. Ihmiset eivät pääse susia karkuun ja me, erityisesti lapsemme, olemme helppoja kohteita sudelle, kauhisteli paikallisen myymälän pitäjä Natalia Nekrasova, 56.

      Poliisi haravoi lähiseutua suden löytämiseksi.

      Lähde: Mirror

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      472
      1366
    2. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      64
      1136
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      61
      852
    4. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      61
      815
    5. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      767
    6. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      100
      733
    7. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      72
      704
    8. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      49
      681
    9. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      30
      677
    10. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      62
      664
    Aihe