Typerä tilanne

Kuppi kahvia ja auringonvaloa ikkunasta "kyllähän tämä elämä näinkin on mukavaa". Tai vaihtoehtoisesti alan vaihto! Sama rumba uudelleen. Eipähän tule tylsää.
Mutta voi olla että sinua vaivaa lapsuutesi uskonnollisessa piirissä. Jos ei vaikkapatunnetiloja ole saanut ilmaista ja yhteisöllistyminen on ollut väkinäistä, voi olla että et ole myöhemmin kehittynyt muun yhteisön jäseneksi niin että kokisit työnteon mielekkäänä siksi että voit olla avuksi muille. Harvoin pelkkä oma motivaatio vie mihinkään loppujen lopuksi.
Millä alalla olet?

Se juuri kun olen aina kyennyt nauttimaan elämän pienistä asioista, auringonvalosta ja hetken tunnelmista. En vain ole oikein nähnyt sisältöä isoissa asioissa. Uskonnollinen tausta vaikuttaa ihan kaikkeen, olen puoliksi sisällä ja puoliksi ulkona sekä taustayhteisössäni että yhteiskunnassa. Olen kulttuurinen sekamelska - minulta puuttuvat monet sekä uskonnollisen yhteisöni että valtakulttuurin avainkokemukset, koska vältin uskonnollisen kaavan mukaan menoa ja toisaalta taas en saanut korvata niitä valtakulttuurin vastineilla.

On harvinaisen totta, ettei oma motivaatio riitä. Ainakin minulle on todella tärkeää että koen asioilla laajempaa merkitystä. On vain vaikeaa nähdä asioiden välisiä etäisyyksiä - esimerkiksi Israelin ja Palestiinan välinen sota tuntuu yhtä isolta huolelta juuri minun kannaltani kuin se, millä rahalla elän seuraavan kuukauden. Tietenkin tajuan ettei tuossa ole järkeä mutta tietynlainen kehitysympäristö aiheuttaa sen ettei opi riittävästi sisäistämään omaa näkökulmaansa. Ei tajua olevansa toimija vaan jää aina tarkkailemaan. Olen aina ihmetellyt sitä, miten iso ja itsestään selvä asia muille ihmisille vaikuttaa olevan oma minä.

Olen yhteiskunnallisella alalla, josta ei valmistu mihinkään tiettyyn ammattiin. Periaatteessa se on kiintoisaa mutta kuitenkin tiettyyn näkökulmaan rajoittunutta. Ainahan erikoistuminen tarkoittaa sitä että pitää sulkea muita näkökulmia pois, mutta en oikein pysty tyytymään vain yhteen vaihtoehtoon. Monille ihmisille tuntuu riittävän, kun saa keskittyä omaan pieneen palaseen maailmaansa, mutta itse en kykene siihen enkä toisaalta kykene myöskään hallitsemaan tai käsittelemään mielessäni niin isoja kokonaisuuksia kuin haluaisin, esimerkiksi koko Suomen tai maailman kokoisia. Tyyliin että jotta kokisin tekeväni jotain merkittävää, minun pitäisi olla YK:n pääsihteeri. Naurettavaa.

Joten koska en hallitse näkökulmaa, tuijotan lamaantuneena seinää. Olen tehnyt asioita ja ollut töissä, mutta minulla on jatkuvasti olo, että minun pitäisi olla jossain toisaalla. Että kahdeksan tuntia päivässä yhden asian parissa on ajanhukkaa - kaksi tuntia per kiintoisa asia päivässä tai kolme ja puoli tuntia kerrallaan yhtä kiintoisaa asiaa per viikko kerrottuna noin 25 kiinnostavalla asialla olisi oikean suuntainen asetelma. Lopputulos on että sinkoilen välillä sinne tänne, en saa mistään kiinni, opin jotain ja unohdan seitsemän muuta asiaa ja palaan aina siihen mistä lähdin. Tai siltä se tuntuu. Tuijottamaan lamaantuneena seinää.