Osakkeiden spilittaus ja hankintahinta

ghkghm

Aiheuttaako tämä ongelmia? Tajuaako kaikki huomioida että jos osake on splitattu vaikkapa puoliksi, 1:2, niin hankintahintakin pitää puolittaa.

Harvinaisemmassa käänteisessä splitissä tietysti toisin päin, hankinta hinta uutta osaketta kohdn kasvaa splitin suhteessa. (Outokumpu taisi tehdä käänteisen splitin suhteessa 25:1, uuden osakkeen hankintahinta siis kasvoi 25-kertaiseksi.)

1

115

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hei ” ghkghm” ja kiitos kysymyksestäsi!

      Osakkeiden hankintahinta ei läheskään aina muodostu suoraan niistä vastikkeellisesti suoritetun hankintahinnan mukaan. Osakkeet on voitu saada esim. lahjana tai perintönä. Arvopaperikaupoissa mm. osakeannit, splittaukset ja pääoman palautukset vaikuttavat myös luovutusvoittoa laskettaessa vähennettävään hankintahintaan. Osakkeen hankintahinta lasketaan aina kunkin tilanteen mukaan hankintahintaan vaikuttavat tekijät huomioiden.

      Arvopapereiden hankkiminen, omistaminen ja myyminen on sijoitustoimintaa, josta verovelvollisen on pidettävä muistiinpanoja. Näin ollen myös verovelvolliselta tulee löytyä esim. arvo-osuustilinsä hoitajalta (esimerkiksi pankki) tai omaisuudenhoitajaltaan saamansa raportit, joista luovutusvoiton laskemiseksi tarpeelliset tiedot käyvät ilmi.

      Ystävällisin terveisin,
      Laura Verotiimistä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      103
      2380
    2. Kysy jotain kaivatultasi

      Tämä ketju on sitä varten.
      Ikävä
      225
      1986
    3. Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?

      Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes
      Maailman menoa
      176
      1772
    4. Persut päättivät hiilivoimaloiden alasajosta

      Persut ovat Suomen kansan vastainen putinistiporukka, josta nyt maksamme kovaa hintaa.
      Maailman menoa
      103
      1349
    5. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      41
      1325
    6. Mitä ajattelet hänestä

      Millaisena pidät kaivattuasi?
      Ikävä
      122
      1128
    7. Onko jollekin vielä epäselvää Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen?

      😺 On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen jo
      Luterilaisuus
      277
      862
    8. Mietin sua liikaa

      Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli
      Ikävä
      50
      721
    9. 90kW kulutus

      Joku kirjoitti sellaisesta tehomaksuaiheen yhteydessä. Tuollainen kulutushan vaatisi pääsulakkeiden kooksi jo vaikka mit
      Maailman menoa
      181
      713
    10. Vanhemmassa miehessä

      on sellaista elämän mukana tullutta viehättävää charmia. Hän paranee iän myötä niinkuin hyvä viini tai juusto! Tuli tuo
      Ikävä
      51
      700
    Aihe