Muistot itkettää

Olipa hyvä juttu että otit nuo kuvat isäsi huoneesta ja se on nyt jälleen niin kuin hänen aikanaan. Nyt isän maallinen maja saa levätä äidin vierellä.
Ei ihminen tiedä mitä vuoden päästä on? Ja niin kai se hyvä onkin.
Siunattua äitienpäivää.

Hei nimimerkki IkäväJatkuu

Otan osaa suruusi ja menetykseesi. Hyvä, että kirjoitit ajatuksiasi. Toivottavasti sinulla on sellaisia ihmisiä ympärilläsi, joilta saat tukea ja joiden kanssa voit jakaa suruasi. Onkohan sinulla sisaruksia vai oletko ainoa lapsi?

Sanot, että vielä itkettää. Se on aivan normaalia ja kuuluu vielä asiaan, jos isäsi kuolemasta on vasta 2 kuukautta. Sinua varmasti itkettää vielä monta kuukautta. Itke rauhassa, aina kun voit, se helpottaa. Suru kyllä muuttaa muotoaan ja sen kanssa oppii elämään, mutta vaikea vaihe kestää yleensä ainakin vuoden verran, kun on läheinen ihminen kuollut. Koko vuoden kierto menee ja kaikki tärkeät juhlat ja päivät on elettävä ilman tätä rakasta ihmistä.

Hienoa, että sinulla on valokuvia isästäsi, ne ovat tärkeitä ja lohduttaviakin kuten myös isäsi huone. Anna huoneen olla sellaisenaan niin kauan kuin sinusta siltä tuntuu, ellei ole jotain erityistä syytä tehdä huoneelle jotain. Järjestelet ja hoidat asioista pikkuhiljaa, omassa tahdissa. Äitienpäivä tulee olemaan varmasti raskas päivä. Onneksi sinulla on hyviä muistoja heistä molemmista.

Voimia sinulle,
Pirkko-pappi

Vein roskia puutarhajätteen keräyspisteeseen.
Tie meni läheltä sitä tehdasta, jossa isä oli tehnyt työuransa.
Tuli jotenkin surullinen mieli, kun ajattelin, että tätä samaa tietä on isä tuhansia kertoja taivaltanut työmatkan ja mennyt tuonne tehtaalle töihin.
Isä ajatteli jo silloin meidän hyvinvointia, kun kävi työssä.

Nyt jälkeenpäin tulee harmisteltua myös näitä maallisia asioita, ettei jo vuosien ajan, kun isä vielä eli, niin ei tullut ostettua enemmän hyviä pihvejä, leivoksia, käytyä ulkona syömässä ja harrastettua isän kanssa enemmän.

Estradi kanava tv:stä tuo muistot mieleen, kun isä oli sairaalassa ja vietin paljon aikaa sairaalassa.
Illalla isän nukkuessa katselin Estradi kanavaa ja silloin sieltä tuli ohjelma, kun takassa oli valkea.

Kyllä ne muistot tulevat mieleen, todella. Nyt vasta ymmärtää itseäänkin, mihin kaikki mikä oli hyvää katosi?

Muistot surettaa ja kaipaa niitä "hyviä" aikoja. Tuntuu hurjalta kun ajattelee ettei isälle voi enää puhua ja et näe häntä enää koskaan. Isä kuoli viime vuonna.

Jatkuva jonkun muistelu on täysin epänormaalia.

Kyllä edesmennyttä muistella voi ja saa koko loppuelämänsä. Tärkeimpiä ihmisiä ei unohda koskaan. Mutta ei menneiden muistelu tietenkään voi täyttää kaikkia päiviä.

2 kk isän kuolemasta on tosi vähän aikaa. Totut kyllä elämään ilman isän läsnäoloa. Ehkä parin vuoden kuluttua tai jo aikaisemminkin elämäsi on asettunut uusiin uomiinsa ja isän muisto käy mielessä vain silloin tällöin. Kannattaa muistaa hyvät asiat.

Mulla kanssa 2 kk isän kuolemasta. Päivittäin tulee isä mieleen, vaikka en tarkoituksella vatvokaan surussa. Muistelen varsinkin lapsuuden autoreissuja, autonvaihtoja, mökkiviikonloppuja ja muuta yhdessä tekemistä. Isä muistuu aina mieleen fyysisesti vahvana ja rivakkana, sekä mukavana. Ei vanhuutensa aikaisena rappeutuneena ja kuihtuneena, vaikeasti liikkuvana, vaan ne hyvät ajat.