Täällä yhden henkilön suurella äänellä julkituoman "ihmisoikeusrikoksen" ratkaisusta on nyt saatavana tietoa, vaikka itse asian tarkat yksityiskohdat salaisia ovat.
Eduskunnan oikeusasiamiehen vuosikertomuksessa vuodelta 2014 on tilasto jonka mukaan eoam ei ole määrännyt nostettavaksi terveydenhoito henkilöstöä vastaan yhtäkään syytettä, eikä antanut heille huomautuksiakaan.
Eli isosti vauhkottu lääkäreiden viraltapano, lääkärinoikeuksien menetys ja tuomiolle joutuminen on kuivunut täysin kokoon, koska eoam ei heidän toiminnastaan ole moitittavaa löytänyt.
Tosin erään henkilön toimesta täällä vielä alkuvuodesta yritettiin levittää virheellistä käsitystä siitä, että asia olisi viranomaisten tutkinnassa ja syytteen nosto vain ajan kysymys.
Eoam:n ratkaisu ei yllätä yhtäkään jolla on aivot päässä peruukin tilasta.
Toinen tietolähde on valviran nettisivut joista selviää, että yhtäkään täällä syytettyä ja nimeltä mainittua lääkäriä ei ole hyllytetty virastaan, eikä heiltä keneltäkään ole viety lääkärinoikeuksia, saati edes rajoitettu.
Suurella mielenkiinnolla odotan kauanko kestää että eoam:n vuosikertomusta ja valviran tietoja väitetään virheellisiksi.
Oikeusasiamiehen päätös
30
81
Vastaukset
- Tarkastin
Ei ole mikään ihme, että kaveri luikki täältä häntä koipien välissä. Ja ilmeisen kirjaimellisestikin.
- Toivottavastilataamossa
No sai se nyt jotain aikaan, kyllästymisen transpalstalla käymiseen! Aiheet pyöri vain tuon sekopään jaarittelussa eikä sellaisen ihmisen auttamisessa joka sitä olisi tarvinnut!
- CtrlAltDel
Sosiaalidemokraattisen yhteiskunan toimintatapaan kuluu, että yksilöltä vaaditaan työssä ja työttömänä asioita jotka ei tälle kuulu. Saatuaan ideat ja konkreettisen työn he nauttivat hedelmästä ja ovat edelleen sitä mieltä, että olet edelleen jotakin velkaa. Täällä meni kaksin kappalein jotakin arvokasta viemäristä alas siksi, että sateenkaariperheen värileikit ja pikkupöksyt piti sekoittaa ansaittuun laadukkaaseen elämään. Oikeusasiamieskö sen päättää mitä me täällä teemme. Ne muiden tekemiset on paksulti rikoksen puolella. Leikkikää te omaa yhteiskuntaa ja antakaa muiden elää omalla tavalla (ja maksakaa velkanne mihin ette pysty). Kumma otaksuma, että sitä rakkautta löytyy täältä kun se teidän rakkautenne on raiskaamista. Otitte huomioon mitä tytöt haluaa ja miltä heistä tuntuu. Täällä on vain joukko karvaperseisiä autoilijoita ja joku ruskea. Kyllä se ruskea tuli siinä kun tuli sateenkaariperheen autoilijat. Sitä terveydenhuoltoa pitää siis nähtävästi lähteä hakemaan maan rajojen ulkopuolelta. Valikoikaa seuraavaksi leikkikaluksi joku joka siunaa teidän yhteiskuntanne.
- Katkeruuttako
Mikä purkaus tämä oli?
- nainen666
ei kukaan sitä ymmärrä :D
- EOMlaiminlöi
täysin asian selvittämisen. Nyt asiaa on alettu hoitamaan siviilikanteena.
- SeuraavaAskel
EOMlaiminlöi kirjoitti:
täysin asian selvittämisen. Nyt asiaa on alettu hoitamaan siviilikanteena.
Joten seuraavaksi saamme lukea kuinka oikeusaste yksi kerrallaan käsittelee asian "puolueellisesti" tai "jättää huomioonottamatta kiistattomia todisteita". Lopuksi asia menee euroopan ihmisoikeustuomiostuimeen joka sekin "täysin virheellisesti" jostain syystä toteaa kaiken menneen aivan sääntöjen mukaan. Toivottavasti omaisuutesi riittää kattamaan oikeudenkäyntikulut.
Mikset muuten ole kertonut medialle, että eoam ei hoida tehtäviään? Sehän olisi iso uutinen ja saisit taas naamasi lehtiin. - HyvältäNäyttää
EOMlaiminlöi kirjoitti:
täysin asian selvittämisen. Nyt asiaa on alettu hoitamaan siviilikanteena.
Poliisi on jo kahdesti todennut ettei syytä epäillä rikosta ole ja oikeusasiamieskään ei syytteitä määrännyt nostettavaksi. Valvira on asian tutkinut ja lausunnon antanut, mutta toimenpiteitä ei sekään ole tehnyt.
Lähtökohta siviilikanteen nostamiseen on melkoisen hyvä... - On_olemassa
laki joka määrittelee virkamiesten toimintaa. Kun virkamies valehtelee, niin hän syyllistyy rikokseen.
Otetaan esimerkki huoltajuuskiistasta, Jos sosiaalivirkailija menee ja valehtelee ja esim isä menettää sen takia oikeuden tavata lapsiaan, niin sossutantta syyllistyyt siinä tilanteessa törkeään rikokseen. - JooMuttaKun
On_olemassa kirjoitti:
laki joka määrittelee virkamiesten toimintaa. Kun virkamies valehtelee, niin hän syyllistyy rikokseen.
Otetaan esimerkki huoltajuuskiistasta, Jos sosiaalivirkailija menee ja valehtelee ja esim isä menettää sen takia oikeuden tavata lapsiaan, niin sossutantta syyllistyyt siinä tilanteessa törkeään rikokseen."Otetaan esimerkki huoltajuuskiistasta, Jos sosiaalivirkailija menee ja valehtelee ja esim isä menettää sen takia oikeuden tavata lapsiaan, niin sossutantta syyllistyyt siinä tilanteessa törkeään rikokseen."
Näin on!
Mutta sossutantan tuomitseminen edellyttää sitä, että hänen valehtelu pitää pystyä uskottavasti osoittamaan tapahtuneeksi.
Ja jos paljastuu että kyseinen valehtelu on seurausta väärinymmärryksestä, niin taaskaan ei tuomiota tule, huomautus enintään. - Mitään_
väärinymmärrystä ei voi olla, sillä en ole tavannut yhtäkään sossutanttaa. Tämän valehdelleen sossutantan on turha vedota mihinkään väärinymmärrykseen, sillä hän ei pysty selittämään sitä, että mistä väärinymmärrys olisi syntynyt.
- OnnetonTunari
Mitään_ kirjoitti:

Luetun ymmärtäminen on sinulla alakoululaisen tasolla, tai jopa sen alle.
- TaasLöyty
Mitään_ kirjoitti:
väärinymmärrystä ei voi olla, sillä en ole tavannut yhtäkään sossutanttaa. Tämän valehdelleen sossutantan on turha vedota mihinkään väärinymmärrykseen, sillä hän ei pysty selittämään sitä, että mistä väärinymmärrys olisi syntynyt.
Taasko kerran sinulla on jotain "kiistattomia todisteita"?
- Todella_säälittävällä
tasolla näiden asioiden ymmärtäminen. Vaikka rautalangasta vääntäisi, niin nämä vääntävät asian aivan muuksi.
Tosiasia on se, että sossutantta saa oikeudessa selittää, että miksi hän valehteli. - Jejdjjfjkfkd
Todella_säälittävällä kirjoitti:
tasolla näiden asioiden ymmärtäminen. Vaikka rautalangasta vääntäisi, niin nämä vääntävät asian aivan muuksi.
Tosiasia on se, että sossutantta saa oikeudessa selittää, että miksi hän valehteli.Puhutko sinä nyt tästä esittämästäsi esimerkistä
"Otetaan esimerkki huoltajuuskiistasta, Jos sosiaalivirkailija menee ja valehtelee ja esim isä menettää sen takia oikeuden tavata lapsiaan, niin sossutantta syyllistyyt siinä tilanteessa törkeään rikokseen."
Vai jostain todellisesta tapahtumasta jossa sossutantat ovat valehdelleet? - Todellisesta
tapahtumasta jossa sossutantta törkeästi valehteli.
- Jfjfjjjd
Todellisesta kirjoitti:
tapahtumasta jossa sossutantta törkeästi valehteli.
Onko kyseessä vastaava tilanne, josta kerroit Aino Mattilan valehdelleen sinulle, että olet nainen?
- Kyseessä_on_tilanne
jossa soaiaalitantta esitti törkeän valheen.
- EntäTodisteet
Kyseessä_on_tilanne kirjoitti:
jossa soaiaalitantta esitti törkeän valheen.
Ja sinulla lienee siitä tilanteesta jotain kiistatonta todistetta? Kuten vaikka nauhoitus jossa hän valehtelee tai jotain muuta vastaavaa, jolloin hän ei voi väittää jonkun toisen valehtelevan hänen niin sanoneen.
- Sosiaalitantta
on soittaessaan HUS:iin ilmoittanut nimensä. Oikeus saa aikanaan pohtia, että onko soittaja ollut sosiaalitantta vai joku muu.
- AikaNäyttää
Sosiaalitantta kirjoitti:
on soittaessaan HUS:iin ilmoittanut nimensä. Oikeus saa aikanaan pohtia, että onko soittaja ollut sosiaalitantta vai joku muu.
Aika erikoista ilmoittaa oma nimensä jos tarkoituksella valehtelee. Ja jos on mennyt valehtelemaan kerran, niin ilmeisesti valehtelee uudelleenkin ja kieltää soittaneensa.
Mutta oikeus kyllä uskoo nykyisin melkein mitä vaan jos syyttävä puoli kuuluu johonkin vähemmistöön. - Onko_soittaja
tarkoituksella valehdellut, niin sitä ei voi tietää. Miksi hän on valehdellut, niin siitä saa oikeus päättää. Joka tapauksessa joku on valehdellut.
Oikeus saa aikanaan selvittää mistä oli kysymys, sillä joka tapauksessa asiassa on valehdeltu. Luuletko tosiaan, että HUS ottaa huomioon nimettömät puhelinsoitot ja nimettömän puhelinsoiton perusteella sulkee osaston ja pysäyttää hissit.
Satun myös tietämään eräästä toisesta syystä, että soittaja on ollut sossutantta. Sitä en tiedä, että miksi hän valehteli. - NiinTaiNäinkö
Onko_soittaja kirjoitti:
tarkoituksella valehdellut, niin sitä ei voi tietää. Miksi hän on valehdellut, niin siitä saa oikeus päättää. Joka tapauksessa joku on valehdellut.
Oikeus saa aikanaan selvittää mistä oli kysymys, sillä joka tapauksessa asiassa on valehdeltu. Luuletko tosiaan, että HUS ottaa huomioon nimettömät puhelinsoitot ja nimettömän puhelinsoiton perusteella sulkee osaston ja pysäyttää hissit.
Satun myös tietämään eräästä toisesta syystä, että soittaja on ollut sossutantta. Sitä en tiedä, että miksi hän valehteli.Sinun "tietosi" on täällä niin useasti vääriksi osoittautunut, etten ainakaan minä siihen juuri luota. Mutta onnea ja menestystä yritykseesi, ehkä se sokeakin transu joskus peruukin löytää.
- Lähinnä_huvittaa
tuo ikuinen jankutuksesi peruukista. Luuletko tosiaan, että sillä tavalla loukkaat minua? Osoitat siinä vain todellisen tyhmyytesi.
- Jdjjdjjdjds
Onko_soittaja kirjoitti:
tarkoituksella valehdellut, niin sitä ei voi tietää. Miksi hän on valehdellut, niin siitä saa oikeus päättää. Joka tapauksessa joku on valehdellut.
Oikeus saa aikanaan selvittää mistä oli kysymys, sillä joka tapauksessa asiassa on valehdeltu. Luuletko tosiaan, että HUS ottaa huomioon nimettömät puhelinsoitot ja nimettömän puhelinsoiton perusteella sulkee osaston ja pysäyttää hissit.
Satun myös tietämään eräästä toisesta syystä, että soittaja on ollut sossutantta. Sitä en tiedä, että miksi hän valehteli.En yllättyisi jos oikeus toteaa sosiaalityöntekijän kertomuksen uskottavaksi ja uskoo sinun uhkailleen Suomista.
- Luulet_suuria
Onko_soittaja kirjoitti:
tarkoituksella valehdellut, niin sitä ei voi tietää. Miksi hän on valehdellut, niin siitä saa oikeus päättää. Joka tapauksessa joku on valehdellut.
Oikeus saa aikanaan selvittää mistä oli kysymys, sillä joka tapauksessa asiassa on valehdeltu. Luuletko tosiaan, että HUS ottaa huomioon nimettömät puhelinsoitot ja nimettömän puhelinsoiton perusteella sulkee osaston ja pysäyttää hissit.
Satun myös tietämään eräästä toisesta syystä, että soittaja on ollut sossutantta. Sitä en tiedä, että miksi hän valehteli.Tuo väittämäsi suljetuista osastoista ja pysäytetyistä hisseistä tuntuu aivan absurdilta.
Osaston pääovi voi olla lukossa normaalistikin. Mutta että ison sairaalan hissit pysäytetään, sitä en usko. Sehän lamaannuttaisi sairaalan koko toiminnan. Esimerkiksi kaikissa käymissäni sairaaloissa (myös Töölö) kaikki potilaat kuljetetaan leikkausosastolle hisseillä. Lopetettaisiinko kaikki leikkaukset - hengenvaarallisetkin? - NähtyO
Luulet_suuria kirjoitti:
Tuo väittämäsi suljetuista osastoista ja pysäytetyistä hisseistä tuntuu aivan absurdilta.
Osaston pääovi voi olla lukossa normaalistikin. Mutta että ison sairaalan hissit pysäytetään, sitä en usko. Sehän lamaannuttaisi sairaalan koko toiminnan. Esimerkiksi kaikissa käymissäni sairaaloissa (myös Töölö) kaikki potilaat kuljetetaan leikkausosastolle hisseillä. Lopetettaisiinko kaikki leikkaukset - hengenvaarallisetkin?Tämä tarina on viimeisen parin vuoden aikana kiertänyt täällä usein ja aina se on hieman muuttunut "paremmaksi". Dramatiikka lisääntyy ja lisäksi kertoja "unohtaa" tiettyjä negatiivisia asioita itsestään.
Oikeudessa tällaisessa tilanteessa todettaisiin kokoajan muuttuvan tarinan olevan epäuskottava ja se katsottaisiin kertojan kannalta huonoksi asiaksi. - huomautuspieni
SeuraavaAskel kirjoitti:
Joten seuraavaksi saamme lukea kuinka oikeusaste yksi kerrallaan käsittelee asian "puolueellisesti" tai "jättää huomioonottamatta kiistattomia todisteita". Lopuksi asia menee euroopan ihmisoikeustuomiostuimeen joka sekin "täysin virheellisesti" jostain syystä toteaa kaiken menneen aivan sääntöjen mukaan. Toivottavasti omaisuutesi riittää kattamaan oikeudenkäyntikulut.
Mikset muuten ole kertonut medialle, että eoam ei hoida tehtäviään? Sehän olisi iso uutinen ja saisit taas naamasi lehtiin.Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on jo todennut, että suomi ei riko transsukupuolisten ihmisoikeuksia purkamalla heiltä väkisin avioliiton. Silti tästä asiasta jaksetaan täälläkin vaahdota ja väittää että ihmisoikeuksia on rikottu. Mielenkiintoista että yksikään transihminen viitsii ottaa EIT:n jonain auktoriteettina...
- SamiTäälläHei
Olisi ollut niin ihanaa saada olla nainen, mutta naisilla kun on oma oikeusjärjestelmä ja ajatusmaailma johonka ei mahdu mukaan. Piikittelevät suhteitani miehiin aivan kuten se minua satuttaisi, kuinka hyviä ja kykeneväisiä he ovat samalla sabotoiden kaiken minun ympäriltä poikeavuuteni vuoksi. Myönnettäköön kuinka ihanaa on pukeutua naisen vaatteisiin ja edes haaveissa ajatella olevansa nainen, mies tai jotain siltä väliltä. Naiset ei ajattele muuta kuin että minua pitäisi vetää takapuoleen ja että minkäpituiset lahkeet minulla on. Minä en ole koskaan väkipakolla ajatellut tai edes vaatinut mitään vastaavaa naisilta. Miehiset velvollisuuteni olen suorittanut. Ei silti ole pariinkymmeneen vuoteen pyydetty konserttiin, ulos, kylään, ylipäätänsä mihinkään. Olenko minä vinkunut ja vaatinut saada olla nainen. Mielestäni kyllä naiset ovat minua kyseisellä asialla lähestyneet, kiusoitelleet ja vedättävät. Onko kukaan koskaan tullut minulle sanomaa, että tule tänne meidän kanssa naisten puuhiin? EI, vastaus on vain, että kun kerta mies olet ja aina jotakin puutetta, niin mene pois. Minä menen pois, mutta naiset jälleen lähestyvät minua. Olisi ehkä helpompaa, että ne naiset ja miehet jotka ei seurastani niin välitä niin poistuu elämästäni. Te moralisoitte mihistä minääni ja sanotte, että vähintäänkin kidutan ja raiskaan naisista itseäni. Te rasikaatte minua ja jos teitä hekpottaa, niin voin olla vielä parinkin miehen kanssa kun kerta teiltä olen niin paljon saanut ja satuttanut.
- hulivilinä
Ihan oikeesti nyt valot päälle
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tällä kertaa Marinia kadehtii Minäminä Päivärinta
Kokoomuksen tyhjäntoimittelija itkeä tuhertaa, kun kansainvälinen superstaramme ei leiki hänen kanssaan. Oikean puoluee3761436- 1041253
Miksi koulut pakottavat
Lapset uimaan sekaryhmänä? Murrosikäiset tunnetusti häpeilevät vartalossa tapahtuvia muutoksia. Tulee turhia poissaoloja1131180Miksi jollain jää "talvi päälle"
Huvittaa kastoa ullkona jotain vahempaa äijää joka pukeutuu edelleen kun olisi +5 astetta lämmittä vaikka on helle keli1581062- 40930
- 63876
Suomen Pallolitto: Tasoryhmät lasten jalkapallossa - Erätauko-tilaisuus ma 20.5.2024
Tasoryhmät lasten ja nuorten jalkapallossa herättävät paljon keskustelua. Mitä tasoryhmät ovat ja mikä on niiden tarkoit0790Se katse silloin
Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tunt32786Susanne Päivärinta kirjassaan: Sannalla nousi valta päähän, Big Time!
Päivärinta toteaa ettei ole nähnyt kenenkään muuttuvan niin totaalisesti kuin Marinin, eikä siis todellakaan parempaan s85767Tuhdit oluet kauppoihin. Miksi vastustaa?
8% oluet kauppoihin mutta mikä siinä on että osa politikoista vstustaa ? Kauppa kuitenkin hinnoittelee vahvan oluen ni166662