Oli hetki, jolloin katseemme kohtasivat. Oli talvi vielä. Kerta toisensa jälkeen palaan tuohon jaettuun katseeseen. Tuntui, että aika ympärillämme pysähtyi, kaiken hälinän keskellä olimme hetken, ikuisuuden, vain me.
Myöhemmin ilmaisin sinulle, että koen välillämme olevan yhteyden vahvaksi. En ole sen jälkeen sinusta kuullut. En usko, että se, mitä välillämme oli, oli yksipuolista, sillä niin vahvaa se oli. Niinpä odotan, vaikka ikuisuuden. Ehkä jonain päivänä kuulen sinusta, ja ehkä polkumme voisivat uudelleen kohdata.
Miehelle, puolikkaalleni.
Myöhemmin ilmaisin sinulle, että koen välillämme olevan yhteyden vahvaksi. En ole sen jälkeen sinusta kuullut. En usko, että se, mitä välillämme oli, oli yksipuolista, sillä niin vahvaa se oli. Niinpä odotan, vaikka ikuisuuden. Ehkä jonain päivänä kuulen sinusta, ja ehkä polkumme voisivat uudelleen kohdata.
Miehelle, puolikkaalleni.
Vastaukset 57
Vanhimmat
Mulla on samanlainen kokemus, mutta se oli täysin yksipuolista. Kesti vain hyväksyä se tosiasia.
Ihanasti kirjoitettu ja todellakin pystyn samaistumaan… Älä nyt ikuisuutta odota kuitenkaan. :)
Minullakin oli loppusyksystä hetki naisen kanssa, kun katseemme kohtasivat. Sen jälkeen totesin että nyt se on menoa ja niinhän se oli. Siitä lähtien mielessä koko ajan, vaikka menee välillä viikkoja ettei nähdä. Harmi että yksipuolista tämäkin.
Maaginen syyskuu 🙂
Katselimme erään miehen kanssa toisiamme silmiin pitkään ja ikimuistettavasti. Hetkessä oli jotain todellakin maagista. Harmittaa kun kaikki jäi jotenkin ilmaan " roikkumaan" . Itse häkellyin täysin, tilanne yllätti ja melkein pakenin paikalta. Sen jälkeen emme ole tavanneet mutta mietin sitä paljon.
Mikä kuukausi? Mikä vuosi? Minulla jäi mies mieleen marraskuussa kerran.
Syyskuu on alkusyksyä. Elokuu on vielä kesää.
Loka- marraskuun vaihteessa viime vuonna.
Näetkö hänet nyt?
Näen kun suljen silmäni 😌. Arkena näen onnekseni aina välillä. Voisin nähdä useamminkin mutta en halua on häiriöksi.
Tietääkö kalenterien ylläpitäjät jo tästä? Sivusta
Ei ihme jos tulee avioeroja jos ihmiset perustavat tuollaisiin katseiden kohtaamisiin. No sellainen voisi toki olla lähtökohta sen kyselemiselle olisiko edellytyksiä jatkoon. Mutta jos ei niin kannattaa ottaa sellainen vain itsetuntemuksen lisääntymisenä, ja samoin lisätä omaa varovaisuutta ja itsekurillista hillintää.
Kokemus puhuu vai? Kyllä se avioero tulee ihan muista syistä kuin silmiin katsomisesta. Taas puhuu joku keittiösylogogi eiku
Helmikuun katseen muistan.
Helmikuun katseen, kyllä.
Se oli ajaton katse. Se jäi elämään. Se puhdisti ja samaan aikaan hämmästytti.
Niin. Ajattelin, että katseisiin nousevat hymyt vahvistivat sen, mitä olin kokenut: että meidän välillämme on ensimmäisestä kohtaamisesta saakka vallinnut merkillinen yhteys, vaikka sanoja meidän välillämme on ollut vähäisesti.
Juuri näin
Oikein. Toimimattomuus johtui siitä että en halunnut vahingossakaan rikkoa sitä merkillistä yhteyttä. Pelko että saa kaiken palasiksi ja mitätöityä yhdellä virhe liikkeellä. Ajattelen joskus liikaa..tiedän.
Liiallinen ajattelu, ylianalysointi, taitaa yhdistää meitä molempia. Sehän tässä merkillistä onkin, samankaltaisuus. Se kai minua sinua kohti vetääkin, yhä edelleen.
Samankaltaiset kylläpä hyvinkin. Onko sana rakastaminen liian voimakas ja ihastuminen liian laimea meidän välisessä asiassa? Ei ehkä löydy sitä oikeaa sanaa. Tuntuu kuin olisin tuntenut hänet jo kaukaa menneisyydestä.
Rakkaus on jotain väkevää, mutta voiko tätä yhteyttä pitää rakkautena, kun mitään varsinaista ei ole ikinä ollut? Tai on, mutta sittenkään ei, koska on ollut esteitä. Ihastuminen taas tosiaan tuntuu liian laimealta, koska henkinen yhteys tuntuu ikiaikaiselta eikä tunne katoa, vaikka järjellä yritän ajatella, että me yhdessä olisi joillekuille jotain outoa. Itse olen alkanut ajatella, että onko meidän välillämme esteenä lopulta mitään muuta kuin omat ajatuksemme?
Siksi kerroin sinulle jotain, pienen siivun ajatuksistani. Mutta vastannut et ole.
Katseet helmikuussa, syvä ihastuminen/hullaantuminen ja jokin voimakas merkillinen yhteys sopii kuin nakutettu myös minun ja erään miehen välille. Kaikki edellä mainittu oikeastaan täsmää... Olen miettinyt sinua paljon J.
-sivusta R-
Sepä se. Kaikki tämä kuin omia ajatuksiani.
Yhteys on merkillinen, kun toisesta universumista. Täyteläinen, mitähän meille tapahtuisi jos kaksin jäisimme?
Yllättävänä hetkenä varmaan jäätyisin, niin kuin minulle sinun seurassasi on käynyt niinä muutamana hetkenä, jolloin parin viime vuoden aikana olemme yllättäen kohdanneet. Mutta jos pääsisi yli kynnyksestä, niin luulen, että me puhuttaisiin ihan valtavasti. Ja fyysinen puoli, hmm… niin monet kerrat olen miettinyt, miten koskettaisin sinua.
En usko että jäätyisit ainakaan pitkäksi ajaksi
Laitoinko tähän nyt jonkin sellaisen tunnisteen, etten voi olla sinulle hän? No, epätodennäköistähän se olisi, että täällä juuri hänet kohtaisi. Tavallaan kuitenkin ilahduin siitä, että on joku, joka ajattelee ja tuntee yhtä väkevästi.
Hän tietää minun katseestani, osaa lukea minua kuten minä häntä. En ole koskaan pimittänyt häneltä tunteitani vaikka rationaalinen minä voisi sen tehdä
Katseet vaihtui ja muistan myös sitä seuraavana päivän. Se taisi olla viimeinen kerta kun nähtiin hänen kanssaan niissä merkeissä missä oltiin totuttu näkemään.
Minä myös,laskiaspullat😄
Helmikuussa juuri ennen koronaa. Se oli elämäni katse. Koskaan en sitä unohda. Sivusta jostain.
Jäin miettimään tätä. Kyllä, koen että luemme toisiamme emmekä pysty salaamaan toisiltamme mitään, vaikka yrittäisimme. Silti emme osaa avata keskustelua. Ja eniten maailmassa haluaisin jutella, viettää aikaa, jakaa iloa ja surua hänen kanssaan.
Enkä vastaa, ku kerrot valheita!
Muistan erään tumman naisen, jonka pitkä katse sai minunkin katseen nauliintumaan häneen. Vastaava toistui vielä kerran. Ne oli meidän kahden pieniä hetkiä siinä muun hälinän seassa. Kevättalvea elettiin ja aikaa siitä on. Ihana nainen on hän. m>n
Muistan myös sen lounashetken kun silmäni tahdosta riippumatta nauliintuivat.
Ehkä ensimmäisen kerran ikinä putosin täysin omaan kuplaan, meidän hetki se oli. Upea kokemus. En ikinä unohda.
Ainoastaan rakkauden voima voi kääntää titaania
Kauniisti kirjoitat.
Mikä tässä miehen lipevässä kliseerimpsussa on niin kovin ihanaa tai reaaliin viittaavaa?
Ne pitkät ja useat katseet, muu maailma unohtui. Mitä ikinä se olikin, se tuntui hyvältä ja oikealta. Meidän välillä oli paljon ikäeroa ja paikka ja aika oli huono, mutta tiedän sen että en voi sinua unohtaa ikinä ja haluaisin vain nähdä sinut ja painautua syliisi ja katsoa syvälle silmiisi ja kertoa, kuinka paljon rakastan sinua. En ole ennen kokenut vastaavaa kenenkään kanssa. Sinä tumma vanhempi mies, olet elämäni rakkaus.
- Tumma nuori nainen....
Etkö näe enää
Kiitos, merkitsee valtavan paljon, niinkuin sinäkin.❤️ Minä rakastan sinua ihana tumma kaunottareni. Sydämeni on ollut sinun jo pitkään.. -tumma mies
En usko. Siitä on jo muutama vuosi.
Kuinka pitkään...?
Liukumäki paistaa!
Ainakin puoli vuotta.
Miksi kirjoitat toisena esiintyen?
Et ole sitten se, kenelle viestini omistin. Uskon, että jos hän lukee, niin tietää kyllä keneltä.
Tule minun syliini rakas nainen, olen sinua vanhempi ja tunnistan välillämme tapahtuneet katseiden vaihdot muutama vuosi takaperin. Meistä tulisi rakastava pari! Tv. Sinua vanhempi mies, joka elää nyt ilman sinun katseitasi. m>n
No niin katseiden mies, hönö alootuksesi on heränny taas henkiin
Ei kai kukaan, ole niin tyhmä, että muuta näistä aloituksista kuvittelee?
Tämä herra on naimisissa ilmeisesti, joten katseiden vaihdoiksi taisi vain jäädä. Harmi. Mutta en voi unohtaa, en pysty. Aina mielessä. Enkä tiedä miten saisin häneen suoran yhteyden....
Äläpä miesätmi omi yhden katseen vuoksi!
Aloittaja on tämä miesätmi- eiköhän tuo tule selväksi tästä lööperiretoriikasta- oli katse ja oli kesä oli mopo mopo ja taas tuli kesä kesä
Niinpä, yksi katse noup.
Leuka ylös ja eteenpäin.
Elämä on...
Vielä vuosien jälkeenkin muistan, silmiisi hukkuen.
Kyllä,muistan sen sekunnin, jolloin katseemme kohtasivat kun nousit tuolista.
Istuin kyllä tuolissa, mutta en muista nousseeni siitä. Ellen sitten tiedostamattani hakeutunut sinua kohti.
Mies Miehelle!