Tuhdit oluet kauppoihin. Miksi vastustaa?

Anonyymi-ap

8% oluet kauppoihin mutta mikä siinä on että osa politikoista vstustaa ?

Kauppa kuitenkin hinnoittelee vahvan oluen niin korkeaksi että ei sitä kenenkään perse kestä kännäillä. Aivan sama jos vertaat keskiketterän ja IVA:n hintoja.

Vituttaa tuollainen että politikot haluavat holhota kansalaisia liikaa. Antaa ihmisten itse päättää.

Moniko ratkeaa esim Italian reissuullaan ryyppäämään kun kaupasta saa viinaa ?

364

2251

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Lapsista tulee alkoholisteja. Siksi.

      • Anonyymi

        Voisi olla myös liköörit ja vahvemmat viinit.Ei nytkään lapset saa ostaa viinaa tai tupakkaa kaupoista edes mietoja niihin on aina pyydetty henkkarit ikärajan mukaan. Mietoja voisi saada ostaa 16 v ja väkevämpiä kuin nytkin 18 v.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ikärajat:

        Tupakka 12v
        Olut 15v
        Viinit 16v
        Väkevät 18v

        Nuo muutokset minä tekisin.

      • Anonyymi

        Ei riitä pennoset, koska hinta samalle tuotteele ihan eri alkossa...

      • Anonyymi

        Tämä on totta. Meillä on ensimmäinen ikäpolvi 70-luvulla syntyneissä, jotka on juoneet lapsesta asti.
        Osa on juonut lapsesta asti "sivistyneesti mietoja" joka viikonloppu. Lopputulos on alkoholismi.

      • Anonyymi

        Onko koko keski ja Etelä Eurooppa juoppoja lapsia täynnä, kun sieltä saa kaupasta alkoholia?

        Ennen vanhaan juotiin sentään tikkuviinaa, eikä mitään keskikaljaa.

      • Miten ihmeessä? 😃

        Lisäksi muistuttaisin, että alkoholistit ovat yhdessä vankien kanssa parasta jäsenainesta uskonlahkoille.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tämä on totta. Meillä on ensimmäinen ikäpolvi 70-luvulla syntyneissä, jotka on juoneet lapsesta asti.
        Osa on juonut lapsesta asti "sivistyneesti mietoja" joka viikonloppu. Lopputulos on alkoholismi.

        Viikonloppujuomisella ei kenestäkään alkoholistia tule, jos viikon on täysin ilman. Parin viikon ryyppyputkilla voi tullakin, jos on geeneissä taipumus.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Ikärajat:

        Tupakka 12v
        Olut 15v
        Viinit 16v
        Väkevät 18v

        Nuo muutokset minä tekisin.

        "Anonyymi
        2024-05-16 11:29:29
        Ikärajat:
        Tupakka 12v
        Olut 15v
        Viinit 16v
        Väkevät 18v
        Nuo muutokset minä tekisin".
        ----------------
        Sulta jäi viimeinen ikäraja pois:
        Delirium 21v

      • Anonyymi

        Eihän lapsille myydä ollenkaan alkoholia ja aikuiset kyllä osaa valita juomansa. Suomessahan vieläkin ruotsin vallan aikainen käsitys ettei tälle ihmisrodulle sovi alkoholi koska tekevät hirmutekoja sen vaikutuksen alaisena. Siirtomaaherrojen syytä siis tuo käsitys kuten on hyödyttömän pakkoruotsin pänttääminen myös.

      • Anonyymi

        Niin tulee ja on tultavakin jotta valistuspuolen henkilöillä töitä riittää. Siitähän niille maksetaan. Ja kyllä alkoholistien hyysäys-ringit ovat puhdasta yritystoimintaa joka tarvitsee asiakaskuntansa. Joten?

      • Anonyymi

        Miksei muualla maailmassa lapsista tule alkoholisteja? Selitä neropatti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ikärajat:

        Tupakka 12v
        Olut 15v
        Viinit 16v
        Väkevät 18v

        Nuo muutokset minä tekisin.

        Kaikkeen 20v. Tuon muutoksen minä tekisin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ikärajat:

        Tupakka 12v
        Olut 15v
        Viinit 16v
        Väkevät 18v

        Nuo muutokset minä tekisin.

        Tupakka 22 v.
        Olut 20 v.
        Viinit 20 v.
        Väkevät 25 v.
        Täysi-ikäisyys 20 v.
        Nuo muutokset minä tekisin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tupakka 22 v.
        Olut 20 v.
        Viinit 20 v.
        Väkevät 25 v.
        Täysi-ikäisyys 20 v.
        Nuo muutokset minä tekisin.

        Vähintään pitäisi täysi-ikäisyys nostaa 20 vuoteen, ja niin kuin tuolla aiemmin sanottiin, kaikki muukin nostaa 20 vuoteen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikkeen 20v. Tuon muutoksen minä tekisin.

        Samaa mieltä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä on totta. Meillä on ensimmäinen ikäpolvi 70-luvulla syntyneissä, jotka on juoneet lapsesta asti.
        Osa on juonut lapsesta asti "sivistyneesti mietoja" joka viikonloppu. Lopputulos on alkoholismi.

        Samat rajoitteet ikiin, kuin ravintolat. Ei kauppoihin alkoholia, vichy-vesi sopivan tymäkkää🤭

      • Anonyymi

        Se että lapsista tulee alkoholisteja on vanhempien syy.
        Lapselle on annettu väärä nimi. Alkoholistithan on usein
        "Arskoja, Reiskoja, Peroja ja Jaskoja"
        Montako Casimir nimistä alkoholistia tunnet.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tupakka 22 v.
        Olut 20 v.
        Viinit 20 v.
        Väkevät 25 v.
        Täysi-ikäisyys 20 v.
        Nuo muutokset minä tekisin.

        Kukaan ei ole kysynyt mielipidettäsi.

      • Anonyymi

        Nehän ampuvat vain toisiaan huume reviireillään. Siinä touhussa jouda kuppia kallistelemaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ikärajat:

        Tupakka 12v
        Olut 15v
        Viinit 16v
        Väkevät 18v

        Nuo muutokset minä tekisin.

        Ajokortti 35v.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voisi olla myös liköörit ja vahvemmat viinit.Ei nytkään lapset saa ostaa viinaa tai tupakkaa kaupoista edes mietoja niihin on aina pyydetty henkkarit ikärajan mukaan. Mietoja voisi saada ostaa 16 v ja väkevämpiä kuin nytkin 18 v.

        Meinaatko, ettei välittäjiä riitä?

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Viikonloppujuomisella ei kenestäkään alkoholistia tule, jos viikon on täysin ilman. Parin viikon ryyppyputkilla voi tullakin, jos on geeneissä taipumus.

        Rahat menee ja terveys.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksei muualla maailmassa lapsista tule alkoholisteja? Selitä neropatti.

        Ootko käyny muualla paljonkin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voisi olla myös liköörit ja vahvemmat viinit.Ei nytkään lapset saa ostaa viinaa tai tupakkaa kaupoista edes mietoja niihin on aina pyydetty henkkarit ikärajan mukaan. Mietoja voisi saada ostaa 16 v ja väkevämpiä kuin nytkin 18 v.

        Kaupan sisällähän vahvat juomatkin saa kaikki tavatatalomaisesta rakennuksesta posti,apteekki,vaatteet,ruoka,kosmetiikka,miten vaikeaa ku osasto vieressä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko koko keski ja Etelä Eurooppa juoppoja lapsia täynnä, kun sieltä saa kaupasta alkoholia?

        Saanko kysyä miksei noita voi ostaa jatkossakin vain Alkosta.
        Tuskin Alepanmyyjät kykenevät sinua, viinivalinnoissa neuvomaan.
        Siksi tarvitsemme Alkot.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän lapsille myydä ollenkaan alkoholia ja aikuiset kyllä osaa valita juomansa. Suomessahan vieläkin ruotsin vallan aikainen käsitys ettei tälle ihmisrodulle sovi alkoholi koska tekevät hirmutekoja sen vaikutuksen alaisena. Siirtomaaherrojen syytä siis tuo käsitys kuten on hyödyttömän pakkoruotsin pänttääminen myös.

        Jos kaikki alkoholijuomat olisi saatavissa helpommin, niin tavalliselle kohtuukäyttäjälle ei olisi mitään merkitystä. Mutta yksi sukupolvi riskikäyttäjistä voisi juoda itsensä hengiltä ? Meillä Suomessa on aina ollut ongelmia alkoholin käytössä ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saanko kysyä miksei noita voi ostaa jatkossakin vain Alkosta.
        Tuskin Alepanmyyjät kykenevät sinua, viinivalinnoissa neuvomaan.
        Siksi tarvitsemme Alkot.

        Alepan myyjät , tai joku niistä tietty koulutetaan tuntemaan viinit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saanko kysyä miksei noita voi ostaa jatkossakin vain Alkosta.
        Tuskin Alepanmyyjät kykenevät sinua, viinivalinnoissa neuvomaan.
        Siksi tarvitsemme Alkot.

        Alepoissa ja muissakin pienissä kaupoissa olisi vain pieni valikoima bulkki viinejä hyllytilan takia. Joissain Prisman kokoisissa voisi olla suurempi valikoima, mutta lopulta asiakas häviäisi, kun Alkoja varmaan vähennettäisiin kannattamattomina.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Alepoissa ja muissakin pienissä kaupoissa olisi vain pieni valikoima bulkki viinejä hyllytilan takia. Joissain Prisman kokoisissa voisi olla suurempi valikoima, mutta lopulta asiakas häviäisi, kun Alkoja varmaan vähennettäisiin kannattamattomina.

        Suomen illuminaatti- hallituksen korruptio

        https://www.youtube.com/watch?v=cll4qKCIdKM

      • Anonyymi

        Suomi on niin eu-maa, niin eu-maa. Suomessa eletään edelleen Turniolan Tommia. Hävettää, että täällä ollaan niin pimeällä keskiajalla edelleen. Ihmetyttää se, että alkoholiasiassa ei tarvitse noudattaa eu:n vapautta, mutta kaikissa muissa asioissa, kun tulee direktiivi eli SUOSITUS, täällä lätkästään heti pakkolaki.
        Kaiken lisäksi jos/kun nuo tulee kauppoihin, on hinnoiteltu niin koviksi, että harva ostaa. Sen näkee jo ulkomaisten oluiden hinnoissa eli sinne jää hyllyille.
        Ei muuta, kun Tallinnaan tai Saksan lomareissulla ostoksille. Jääpi nekin veroeurot muille.
        Vihervassareilla ja Räsäsen.ämmällä on näköjään noin paha juoppohulluus. Suojelevat itseään, etteivät kännissä sekoilisi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa mieltä

        Olen erimieltä. Täysi-ikäinen on 75 vuotias ja alkoholia ei saa myydä alle 100 vuotiaille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko koko keski ja Etelä Eurooppa juoppoja lapsia täynnä, kun sieltä saa kaupasta alkoholia?

        Se vaan nyt ei toimi Suomesss.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Alepan myyjät , tai joku niistä tietty koulutetaan tuntemaan viinit.

        Kuvitteletteko todella että jollakin tavalla viineissä on eroja.
        Punkku on punkkua ja on lapsellista tärkeilyä kuvitella että tämän ja tämän tyyppinen viini sopii tuohon ja tuohon.
        Se on silleen että mielikuvilla ruokitaan ihmisten halua tuntea itsensä tärkeäksi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaupan sisällähän vahvat juomatkin saa kaikki tavatatalomaisesta rakennuksesta posti,apteekki,vaatteet,ruoka,kosmetiikka,miten vaikeaa ku osasto vieressä.

        Karkki hyllyt.Maito.Ja.Lihatiskin.
        Ja.Hedelmien.Taakse.
        Ja.Oven.Molemille.Sivuille.
        Viina,vahvaolut.Ja.Tupakka,tuotteet.
        Siihen.Kassojen.Väliin.Jos.
        Ongelmia.Järjestyksen.Voi.
        Tarvittaessa.Muttaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voisi olla myös liköörit ja vahvemmat viinit.Ei nytkään lapset saa ostaa viinaa tai tupakkaa kaupoista edes mietoja niihin on aina pyydetty henkkarit ikärajan mukaan. Mietoja voisi saada ostaa 16 v ja väkevämpiä kuin nytkin 18 v.

        Niin, mutta sinähän välität lapsille alkoholia? Siitähän sitä ollaan huolissaan. Saadaan kiidättää nuoria ampulanssilla sairaalaan alkoholimyrkytysten takia. Kokeilunhalu lisääntyy kun vahvoja oluita ja siidereitä voi ostaa lähikaupasta ja vastuuton vanhempi henkilö toimii välittäjänä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko koko keski ja Etelä Eurooppa juoppoja lapsia täynnä, kun sieltä saa kaupasta alkoholia?

        Siellä perheet, suku, naapurit ja ystävät huolehtivat nyös lapsista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän lapsille myydä ollenkaan alkoholia ja aikuiset kyllä osaa valita juomansa. Suomessahan vieläkin ruotsin vallan aikainen käsitys ettei tälle ihmisrodulle sovi alkoholi koska tekevät hirmutekoja sen vaikutuksen alaisena. Siirtomaaherrojen syytä siis tuo käsitys kuten on hyödyttömän pakkoruotsin pänttääminen myös.

        Ruotsin ruokakaupoissa olueiden ja siidereiden alkoholi max. 3,5 % ja Norjassa 4,7%. Suomalaisten pitää saada 8 %, että pääsevät juopottelemaan lähikaupan juomilla ja kauppias hyötyy ja rikastuu.

    • Anonyymi

      Jos suomessa haluaisi sunnuntaina hyvän ruuan kanssa nauttia lasin viiniä hernekeiton kanssa niin politiikko sanoo ettei saa

      • Anonyymi

        Siihen näkäräiseksi vielä itse keitettyä ponua, niin avot!

      • Anonyymi

        Pahimmat juopot nauttii aina ruuan kanssa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pahimmat juopot nauttii aina ruuan kanssa.

        Lasi viiniä virkistää siinä on siunaus.

      • Anonyymi

        Juo vähän viiniä toistuviin vatsavaivoihisi.

      • Anonyymi

        Bulgariassa saa vodkaa mihin on lisätty vitamiinia ja Ruotsissa sitruunaa.

      • Anonyymi

        Miksei saa, miksi et saa viinaa alkon kaupasta?

      • Anonyymi

        Miksi ei saisi ruuan yhdeydssä nauttia vaikka 2 lasilista viiniä sunnuntaina?

      • Anonyymi

        Kuka kieltää? Lauantaina koko päivä aikaa käydä ostamassa se viini Alkosta.

      • Anonyymi

        Miten sulla on varaa hyvään ruokaan ja viiniin? Ihmettelen vaan sitä ristiriitaa kun ollaan köyhiä myt on varaa viiniin ja hyvään ruokaan

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuka kieltää? Lauantaina koko päivä aikaa käydä ostamassa se viini Alkosta.

        Voi ostaa vaikka edelisellä viikolla, jos tietään tarvitsevansa.

      • Anonyymi

        Onko lestat taas torpedoineet tämänkin hyvän hankkeen.

      • Anonyymi

        Kaurapuuron, mannavellin-puuron ja riisivellin-puuron kanssa vain vettä. Kauravelli ei mee alas, jo tuoksu saa yökkäämään, että silmistä vesi tippuu🤢🤮

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pahimmat juopot nauttii aina ruuan kanssa.

        On parempi ettet enää nauti, on tuo ajatuksen juoksusi kuin juosten kustu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi ei saisi ruuan yhdeydssä nauttia vaikka 2 lasilista viiniä sunnuntaina?

        🤔🤔🤔 Oliko tässä ketjussa viinistä kyse.
        Toiseksi meinaatko että Alepanmyyjä kykenee neuvomaan viini valinnassa.
        Sinä juot kakkea mitä saa, minä duunari kyllä valisen viinin ruoallesopivan, siihen tarvitaan välillä neuvoa.
        Enkä aliarvioi Alepanmyyjiä, vaan tietää ettei työnantaja järjestä mitään koulutusta.
        Bisnes on rahatpois.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi ei saisi ruuan yhdeydssä nauttia vaikka 2 lasilista viiniä sunnuntaina?

        Hehhehhehhe, nauti vaikka koko pullollinen, olet tähänkin asti päässyt Alkoon ostamaan sen tai ne pullot. Höpöhöpö, ettet nyt vaan höpöttäisi valhetta, jota on kuultu vuositolkulla.

    • Anonyymi

      Demarit ja kepulaiset vastustavat.

      • Anonyymi

        Missä demari, siellä ongelma.

      • Anonyymi

        Selvinpäin nää lähes kaikki murhat on tehty tai huumeissa. Ihan autoilla ajavia murhaajia lähinnä huumeissa ajavat varastetuilla autoilla. Viinapäissä taas hiukan öristään mutta huumeissa näkee harhoja.

        Suurin osa suomalaisista henkirikoksista tehdään humalassa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Suurin osa suomalaisista henkirikoksista tehdään humalassa.

        Mutta harkittuja murhia ei juuri koskaan. Kännissä et pysty toimimaan suunnitellusti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suurin osa suomalaisista henkirikoksista tehdään humalassa.

        Entä sitten, sun juttujesi mukaan koko alkoholi pois kokonaan, ei mistään sais ostaa , miksi se myyntipaikka merkkaa niin paljon ne ketkä juo niin ne saa sen nytkin alkosta ei mikään ongelma juopolle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä demari, siellä ongelma.

        No, nythän sinä murjaisit oikein persujen älykkyyden mitassa huiman älykkyytesi osoituksen.

    • Anonyymi

      Turhaa holhoamista.
      Suomessa alkoholiperäisiin tauteihin ja alkoholimyrkytykseen kuolee vain 1700 ihmistä. Joutaisihan noita kuolla enemmänkin.

      • Anonyymi

        Huumeet on kovempi ongelma. Ja nykyään nuoret polttaa piippuja huumepiippuja ja nikotiini piippuja ne on hajuttomia tai makeita.Nuuskaa.Tai polttaa tupakassa marihuanaa.Nuoret kasvattaa itse kannabista ja tuo matkoilta opiumia hasista.Päälle 18 vuotiaat ostaa mietoja viinejä ja lonkeroa.Viini kuuluu ruokailuun tietysti ja muut juhliin.Liköörit virkistää ja alkoholi desinfioi myös.Useimmat juo kuitenkin baareissa mietoja oluita.

      • Anonyymi

        Oletteko tekin lukenut tuhannen ja yhden yön tarinat lentävistä matoista ja pullon hengistä.

      • Anonyymi

        Ihmisiä kaatuu tönitään kumoon satuttavat päänsä lyödään päähän ihan uskontolahkoissa herätyksissä ja huumeissa. Pelkkä alkoholi ei aiheuta moista.Huumeet liittyy uskontolahkojen kokouksiin niissä käy ambulanssit.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huumeet on kovempi ongelma. Ja nykyään nuoret polttaa piippuja huumepiippuja ja nikotiini piippuja ne on hajuttomia tai makeita.Nuuskaa.Tai polttaa tupakassa marihuanaa.Nuoret kasvattaa itse kannabista ja tuo matkoilta opiumia hasista.Päälle 18 vuotiaat ostaa mietoja viinejä ja lonkeroa.Viini kuuluu ruokailuun tietysti ja muut juhliin.Liköörit virkistää ja alkoholi desinfioi myös.Useimmat juo kuitenkin baareissa mietoja oluita.

        Yli 20 euroopan maata sallii kannabiksen käytön. Onhan se sata kertaa vähemmän haitallista kuin alkoholi niin mitään oikeaa syytä sen laittomuuteen ei ole.

        Tutista ei oo vielä vierotettu .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yli 20 euroopan maata sallii kannabiksen käytön. Onhan se sata kertaa vähemmän haitallista kuin alkoholi niin mitään oikeaa syytä sen laittomuuteen ei ole.

        Ei tarvitse ottaa mallia maista, missä käyttäjät jätetään heitteille alusta saakka.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tarvitse ottaa mallia maista, missä käyttäjät jätetään heitteille alusta saakka.

        Saksa, italia, espanja, hollanti jne euroopassa sallivat kannabiksen käytön. Pohjoisamerikassa se on enimmäkseen laillista. Siinä saat selittää vaikka mitä niin ei mene läpi että kannabis olisi silti suomalaisille liian vaarallista. Se on täydellistä typeryyttä pitää kannabis rikollisten käsissä. Samalla myyvät sitten oikeita huumeita ja kaikki näkee kuinka tämä on toiminut.

        Nykyään tutulta kannabiksen myyjältä saa pyytäessään myös kovia huumeita. Joidenkin mielestä näin on parempi kuin se, että ei saisi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yli 20 euroopan maata sallii kannabiksen käytön. Onhan se sata kertaa vähemmän haitallista kuin alkoholi niin mitään oikeaa syytä sen laittomuuteen ei ole.

        "Anonyymi
        2024-05-16 11:13:45
        Yli 20 euroopan maata sallii kannabiksen käytön. Onhan se sata kertaa vähemmän haitallista kuin alkoholi niin mitään oikeaa syytä sen laittomuuteen ei ole".
        -----------
        Cannabis on Porttihuume ja kun se ei enää pelitä niin mitäs jos vetäs piriä
        saiskohan siitä paremmat kiksit ?
        Kun piri ei enää natsaa nii mitäs jos kokkeilis..........................jne

      • Anonyymi

        Koska alkoholihaitat maksavat paljon yhteiskunnalle. En halua veronmaksajana maksaa idioottien alkoholin käytöstä aiheutuvia kustannuksia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koska alkoholihaitat maksavat paljon yhteiskunnalle. En halua veronmaksajana maksaa idioottien alkoholin käytöstä aiheutuvia kustannuksia.

        Minä en halua tukea
        taidetta enkä balettia,
        koska ne on homoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Anonyymi
        2024-05-16 11:13:45
        Yli 20 euroopan maata sallii kannabiksen käytön. Onhan se sata kertaa vähemmän haitallista kuin alkoholi niin mitään oikeaa syytä sen laittomuuteen ei ole".
        -----------
        Cannabis on Porttihuume ja kun se ei enää pelitä niin mitäs jos vetäs piriä
        saiskohan siitä paremmat kiksit ?
        Kun piri ei enää natsaa nii mitäs jos kokkeilis..........................jne

        Piristä ei saa samaa fiilistä kuin kannabiksesta. En ole edes kokeillut piriä ja tilaisuuksia on ollut. Kannabista pitää käyttää paljon ettei se toimi. Lääkekäytön määrillä siitä menee päihdyttävä vaikutus. Viihdekäytössä pienet määrät ja tauot tekee sen että toimii aina. Kymmenien vuosien kokemusta kannabiksen viihdekäytöstä niin tiedän mistä puhun.

        Porttiteoria on myönnetty keksityksi. Dea eli usa; n huumepoliisi on sen myöntänyt. Jos jokin aine on porttikamaa niin se on alkoholi. Suurin osa ensimmäisistä huumekokeiluista tehdään humalassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Huumeet on kovempi ongelma. Ja nykyään nuoret polttaa piippuja huumepiippuja ja nikotiini piippuja ne on hajuttomia tai makeita.Nuuskaa.Tai polttaa tupakassa marihuanaa.Nuoret kasvattaa itse kannabista ja tuo matkoilta opiumia hasista.Päälle 18 vuotiaat ostaa mietoja viinejä ja lonkeroa.Viini kuuluu ruokailuun tietysti ja muut juhliin.Liköörit virkistää ja alkoholi desinfioi myös.Useimmat juo kuitenkin baareissa mietoja oluita.

        Täällä on hassista juotu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Koska alkoholihaitat maksavat paljon yhteiskunnalle. En halua veronmaksajana maksaa idioottien alkoholin käytöstä aiheutuvia kustannuksia.

        Tulee niitä kustanuksia nyttenkin ja pääasiassa keskioluesta ei nelosesta tai 8%

    • Anonyymi

      Alkon monopoliaseman takia. Joku saa tukiopetusta siitä, mitä monopoliasema tarkoittaa. EU alkoi vuonna 1995 ja aika monet asiat johtuvat siitä, että Suomen senioriväestö tarvitsee tukiopetusta EU-aiheista. Alkon monopoli oli psykoosi psykiatrien tekemän arvion mukaan ja edelleen tätä aihetta joku tutkii ihan työkseen. Menkää sille saatanan psykiatrille pitämään tukiopetusta Alkon viinamonopolista eli siitä, mitä sana monopoliasema tarkoittaa. Vain Alko saa myydä viinaa Suomessa.

      • Anonyymi

        Ei ole kyse …. m o n o p o l i s t a

        vaan siitä saako kauppias enemmän rahaa vai ei.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole kyse …. m o n o p o l i s t a

        vaan siitä saako kauppias enemmän rahaa vai ei.

        Saako kauppias rahaa vai ei no saako myyjät Alkossa rahaa vai ei ne on työttömiä jos kukaan ei osta ! Alko saa rahaa piraatti viinastakin näkee etiketistä jo mistä maasta niitä tulee kun kirjaimet on värin päin.Salmiakko Kossu erityisesti. Tai Ural viina.Muissa kirjaimet on oikein päin.Parhaat liköörit tehdään oikeista hedelmistä ja marjoista.Ihan samaa kuin syöt karkkeja olet sokerihumalassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole kyse …. m o n o p o l i s t a

        vaan siitä saako kauppias enemmän rahaa vai ei.

        Kioskissa myydään mietoja oluita eikä kukaan ole kuollut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole kyse …. m o n o p o l i s t a

        vaan siitä saako kauppias enemmän rahaa vai ei.

        Aloittajan tekemä aloitus on tyhmääkin tyhmempi eikä siihen pitäisi vastata, mutta vastaan nyt kuitenkin ja jatkan vielä viestiäni liittyen Alkoholiin ja Alkon vähittäismyynti-monopolin.

        Kun Ruotsi ja Suomi kävivät EU-jäsenyysneuvotteluja 1990-luvun alussa saivat he pitää kansalliset alkoholin vähittäismyyntimonopolinsa EU:lta saaduilla poikkeusluvilla perusteluinaan ns. kansanterveydelliset syyt. Kevättalven aikoihin 2016 silloinen Alkon pääjohtaja Hille Korhonen kertoi Ylen haastattelussa, että jos viinit siirrettäisiin pois Alkosta jäisi Alkolle mahdollisuus ylläpitää n. 50-70 myymälää eikä Alko voi ylläpitää nykyisenkään kaltaista myymäläverkostoa myymälllä vain väkeviä, yli 22 % alkoholijuomia, kun merkittävä osa Alkon liikevaihdosta lähtisi pois. Vielä yksinkertaistettuna: viinien ja muiden mietojen alkoholijuomien siirto pois Alkosta = Alko vähittäismyyntimonopolin purku EU:lta saadun poikkeusluvan ehtojen vastaisena.

        Nykytilanteessa alkoholin valmisteverojen lasku kaikissa valmisteveroluokissa olisi idioottimaista, kun osa siitä menisi kuitenkin Alkon katteeseen, kun Alko ei voi myydä juomia yhtä tehokkaasti verrattaessa esim. muihin vähittäiskauppoihin. Ainoa keino tilanteen korjaamiseksi on mielestäni se, että ensin puretaan Alkon vähittäismyyntimonopoli yli 5,5 % juomien osalta ja sen jälkeen valmisteverotasot pitäisi laskea merkittävästi alas esim. Saksan ja Tanskan tasoille, jotta arvonlisä- ja valmisteverotuloja jäisi riittävästi EU-Suomeenkin.
        Ne samat arvonlisä- ja valmisteverotulot tulevat suoraan valtiolle ilman kallista ja tehotonta Alkoakin, ostettiin se alkoholi esim. R-kioskilta tai S-ryhmän vähittäiskaupoista.

        Kannatan ehdottomasti sitä mallia, että täälläkin saisi ostaa mietoja alkoholijuomia 16-vuotiaana ja väkeviä 18-vuotiaana, kuten näin on esim. Itävallassa, Saksassa ja Tanskassa. Kun EU-Suomi joutuu esim. IMF:n ohjaukseen jonkin ajan sisällä niin olen lähes varma, että alkoholi- ja huumepolitiikkaa tullaan täällä muuttamaan täysin muiden uudistusten ohella.

        Tähän loppuun vielä se, että nykyisen hallituksen ''alkoholiuudistus'' ei mene läpi sellaisenaan, kun hallituksen esitys jättää tislaten valmistetut juomat Alkoon käymisteitse valmistettujen juomien kustannuksella on täysin väärin, johon EU:n komissio otti odotetusti kantaa. Lisäksi ''alkoholiuudistus'' horjuttaa myös Alkon asemaa, kuten kävi jo Sipilän hallituksen aikana, jolloin edellisen kerran muutettiin alkoholilainsäädäntöä, joka oli myös kompromissi EU:lle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saako kauppias rahaa vai ei no saako myyjät Alkossa rahaa vai ei ne on työttömiä jos kukaan ei osta ! Alko saa rahaa piraatti viinastakin näkee etiketistä jo mistä maasta niitä tulee kun kirjaimet on värin päin.Salmiakko Kossu erityisesti. Tai Ural viina.Muissa kirjaimet on oikein päin.Parhaat liköörit tehdään oikeista hedelmistä ja marjoista.Ihan samaa kuin syöt karkkeja olet sokerihumalassa.

        Ei mitään sokerihumalaa ole.

    • Anonyymi

      Saksassakin myyty väkeviä viinaksiakin maitokaupoissa jo yli 50 vuotta ilman ongelmia.

      • Anonyymi

        Ai tuo oli uutta. Ei yhtään kuolee alkoholin haittoihin ym.
        Eiköhän tämä ole aika sitä kääntö höttöä.

      • Anonyymi

        Tuo "ilman ongelmia" on paskapuhetta.

        On sulaa idiotiosmia kuvitella, että ruokakaupasta ostettu viina on terveysjuoma ja vain Alkosta ostettu on myrkkyä. Puolassa alkoholikuolemia on 9,8 per 100.000 asukasta, Latviassa 8,8, Virossa 7,7 - Näissä kaikissa on "eurooppalainen alkoholipolitiikka". Suomess kuolemia on 5,2 per 100.000 asukasta. Liian vähän?

        Alkoholi tulee kieltää kokonaan, niin alkoholikuolemat loppuvat.

      • Anonyymi

        Espanjassa myös Kreikassa ruokakaupassa ja Turkissa ruokakaupoissa liköörit viinit ja viinat isommat ryhmät ostaa isoja pulloja pienemmät pieniä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Alkoholi tulee kieltää kokonaan, niin alkoholikuolemat loppuvat.

        Kaikki ihmiset kuolee se on fakta. Monet kuolee ylensyömiseen ja elukan tauteihin myös elukan verestä saa tauteja ja sokerista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Espanjassa myös Kreikassa ruokakaupassa ja Turkissa ruokakaupoissa liköörit viinit ja viinat isommat ryhmät ostaa isoja pulloja pienemmät pieniä.

        Ei tarvi mennä Viroa kauemmaksi. Jo siellä ollaan 1000 vuotta Suomea edellä.

      • Anonyymi

        Piraatti pullot kopiot alkoholi haisee erilaiselle kuin lasol kuin oikea aito alkoholi ! Hajusta erottaa. Myös maku on erilainen samoin erottaa suklaat karkit juomat piraateista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo "ilman ongelmia" on paskapuhetta.

        On sulaa idiotiosmia kuvitella, että ruokakaupasta ostettu viina on terveysjuoma ja vain Alkosta ostettu on myrkkyä. Puolassa alkoholikuolemia on 9,8 per 100.000 asukasta, Latviassa 8,8, Virossa 7,7 - Näissä kaikissa on "eurooppalainen alkoholipolitiikka". Suomess kuolemia on 5,2 per 100.000 asukasta. Liian vähän?

        Intiassa kuolee lähinnä huumeisiin mutta myrkytyksiä on ollut itsetehdyissä piraatti viinoissa myydään oikeissa pulloissa itsetehtyjä seoksia.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki ihmiset kuolee se on fakta. Monet kuolee ylensyömiseen ja elukan tauteihin myös elukan verestä saa tauteja ja sokerista.

        Miksi me surraan hyvinvointialueiden rahoitusta, kun ihmeset voi jättää vain kuolemaan. Kaikkihan kuolee kumminkin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tarvi mennä Viroa kauemmaksi. Jo siellä ollaan 1000 vuotta Suomea edellä.

        Virossahan kuolee alkoholihaittoihin 7.7 ihmistä 100.000:sta.
        Suomessa vasta 5,2?
        Luuletko todella, että menisi 1000 vuotta saada Viro kiinni alkoholikuolemissa, jos kokoomus-perussuomalainen "viina vapaaksi" -linja voittaa? Minä luulen, että 10 vuotta riittää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Alkoholi tulee kieltää kokonaan, niin alkoholikuolemat loppuvat.

        Viinat pitää pysyä Alkossa ja viinakortit takasin .Niin nähdään todelliset käyttäjät.

        Kulutuksen ylittävältä osalta joutuu maksaa lisää Alvi.
        Myös kokouksessa ja illanvietoille omat säännöt.
        Loppuu nää Lintilöt ym.

      • Anonyymi
        Kilgore.Trout kirjoitti:

        Miksi me surraan hyvinvointialueiden rahoitusta, kun ihmeset voi jättää vain kuolemaan. Kaikkihan kuolee kumminkin?

        Ihan sen takia,et apteekit kuolee kun lääkkeitä ei osta kukaan.
        Lääkörit eivöt enää voi määrätä lääkkeitä kun potilaat eivöt tule vastaanotolle.
        Taxi kyytejä vähennetään. Sairaat eivöt voi ajaa autoa.
        Mutta lääkkeet ovat turhia jos elämää ei pitkittää kui joitakin vuosia Onko se edes järkevää maksaa maltaita lääkeistä ja jättää ruoka syömättä.

      • Anonyymi

        Kasarityylin opetusta. Eikö me olla jo viisaampia?
        Viina tappaa, myös keskieurooppalaisen.

      • Anonyymi
        Kilgore.Trout kirjoitti:

        Miksi me surraan hyvinvointialueiden rahoitusta, kun ihmeset voi jättää vain kuolemaan. Kaikkihan kuolee kumminkin?

        Ei Suomessa hoitoon pääse vaikka maksaisi kuinka paljon viinaveroa. Viinaveroille ei ole siis mitään perustetta. Hoitoa saadakseen pitää mennä yksityiselle, ja kaivaa omaa kuvetta joka tapauksessa.

        Keski-Euroopan malli Suomeenkin, eli alkoholin hinta ja saatavuus samalle tasolle.

        Jos emme kestä eurooppalaista menoa, niin sitten emme kuulu Eurooppaan, ja voimme sitten erota EU:sta, jos emme EU:n tapoja kykene omaksumaan, vaikka ollaan 30 vuotta harjoiteltu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Alkoholi tulee kieltää kokonaan, niin alkoholikuolemat loppuvat.

        Kieltolait eivät estä käyttöä. Laittomuus vain lisää päihteen haittoja.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Alkoholi tulee kieltää kokonaan, niin alkoholikuolemat loppuvat.

        Kannat islamisaatiota, mainiota. 😁

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihan sen takia,et apteekit kuolee kun lääkkeitä ei osta kukaan.
        Lääkörit eivöt enää voi määrätä lääkkeitä kun potilaat eivöt tule vastaanotolle.
        Taxi kyytejä vähennetään. Sairaat eivöt voi ajaa autoa.
        Mutta lääkkeet ovat turhia jos elämää ei pitkittää kui joitakin vuosia Onko se edes järkevää maksaa maltaita lääkeistä ja jättää ruoka syömättä.

        Oletko itse kovakin lääkkeiden käyttäjä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kieltolait eivät estä käyttöä. Laittomuus vain lisää päihteen haittoja.

        Tyhmyys lisää.

      • Anonyymi
        Repe_RuutikaIlo kirjoitti:

        Kannat islamisaatiota, mainiota. 😁

        Persu ja v.tun tyhmä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaikki ihmiset kuolee se on fakta. Monet kuolee ylensyömiseen ja elukan tauteihin myös elukan verestä saa tauteja ja sokerista.

        Joo se on ihan totta, että ihminen kuolee joskus joi alkoholia tai ei.. Isoäitini kuoli 81v vaikka ei juonut lainkaan alkoholia. Isoisäni kuoli 89v vaikka joi alkoholia.

    • Anonyymi

      Alkot pitäisi lakkauttaa ja alkoholituotteet pitäisi siirtää vähittäiskauppojen tuotevalikoimaan. Alkon työntekijät vapautuisivat oikeisiin ja tuottaviin töihin.

      • Anonyymi

        Heti siirretään kunhan ROTAT Oppii käyttäytymään

      • "Anonyymi
        2024-05-16 07:47:04
        Alkot pitäisi lakkauttaa ja alkoholituotteet pitäisi siirtää vähittäiskauppojen tuotevalikoimaan. Alkon työntekijät vapautuisivat oikeisiin ja tuottaviin töihin".
        ----------
        Seuraavan kerran kun käytte Alkossa niin kattokaapa minkä näköstä sakkia
        sen eessä himmailee.
        Jos tämä sama sakki siirtyis Ruokakauppojen eteen ja 8v tyttö sanois:
        "Äiti mää haluan käyvä ostaa itelle tikkarin !?"
        Minkälaisen vastauksen lapselle antaisitte?

    • Anonyymi

      Onko lapsilla ja nuorilla yhtään paikkaa missä ei viinapullot tarjolla esillä ja esim .näyttää aikuiset.

      • Anonyymi

        Aikuiset voi ihan rauhallisesti opettaa lapsille että aikuiset juo alkoholia juomia mutta lapset ei vielä saa niitä juoda koska ovat niin pieniä vielä.

    • Anonyymi

      Kurkkua myöten täynnä tätä joutavaa keskustelua. Eikö kansanedustajille ole muuta tekemistä?
      Puututaan ilmaston tarjoiluihin sieltä ne ongelmat alkaa.
      Aina puhutaan laitapuolen kulkijoista et ovat kuvittavat näky.
      Miettikää nyt tulee jo kieltoja lomakohteista jossa viina virrat suljetaan.
      Ajatelkaa väkiväkeä joka joutuu katsomaan herrasmies ja rouvien toikkarointia .muka salassa nykyään ei toimita ..

      • Anonyymi

        Siitähän on kyse.
        Kun mitään varsinaisia asioista ei eduskunnassa käsitellä niin näistä tehdään ohjelmaa.
        Alkoholi ja terveydenhuolto yhdessä ja erikseen ovat ikuisia aiheita.
        Ulkoa määrätyissä asioissa, olkoot miten kohtalokkaita koko valtakunnalle tahansa, eduskunta on pelkkä kumileimasin.

        Siitähän on kyse et päättäjiä liikaa ja kaikille pitää keksiä tekemistä.
        Ryhmät päälle. Tietenkin hyvällä.palkalla ja kaikilla etuuksilla.

      • Anonyymi

        Jossain maaseudulla viinat tehdään itse eikä kukaan ole kuollut.

    • Anonyymi

      Suomen senioriväestö suhtautui EU:n alkamiseen vuonna 1995 siihen tyyliin, että alkoivat pelkäämään sitä ettei permanentti ja papiljotit eli se kuuluisa ABBA-tyylinen kampaus olisikaan enää muodissa. Ranskassa ei edes ole parturi-kampaamoja kuin muutama ja Brysselissäkin on parturi-kampaamo vain EU-parlamentissa riittävää tasoa.

      Alkon monopoliaseman purkamista suunniteltiin, mutta Suomen senioriväestö alkoi sitä monopoli-sanaa ihmettelemään. Koska monopoli on lasten peli heidän mielestä. Monopoli on erittäin vakavan mielisairauden merkki ja ihan pelkkä yksi sana. EU:ta ei pysty muuttamaan ihan niin kuin kansa haluaisi, koska Suomen senioriväestö pystyy johtamaan psykiatreja.

    • Anonyymi

      Rottien takia ,ROTTIEN juoksukaljojen takia vahvempia juomia ei voi kauppoihin tuoda.

    • Anonyymi

      Kaikki alkoholi Alkoon ja huumeiden käyttö vapaaksi.

      • Anonyymi

        Hörhöjen höpinöitä tuollainen.

    • Anonyymi

      Koska Alkon myynti menee ns. valtiolle ja
      ruokakaupan myyntitulo menee kauppiaalle.

      - suomen valtiota ei enää ole olemassakaan
      - kuolevat juopot ovat … vähemmän, niiltä ei voi enää repiä rahaa
      - ei tässä ole kyse terveydestä

    • Anonyymi

      Normaalin ihmisen jolla ei alkoholiongelmaa, voi hankkia juomansa Alkosta tarvittaessa. Kaupoissa olisi suppea alkoholi valikoima ja se olisi pois muusta elintarvikemyynnistä.
      Erikoismyymälöillä on paikkansa.

      • Anonyymi

        Miten alkoholi kaupassa olisi pois muusta myynnistä eihän se nytkään ole. Kyseessä on kauppiaan palkka ja myyjien. Toki tosi väkevät pysyy Alkossa mutta perus normi viinat voi olla myös kaupoissa.

        Viina on väkevää.

    • Anonyymi

      Sama jeesustelu jatkuu kuin viime kerrallakin. Mitä tapahtui ? Alkoholin kulutus laski. Aamuteeveessäkin paikalla kaksi kiihkoilijaa mutta ei yhtään puolesta puhujaa ?

      • Anonyymi

        Opposition edustajat paikalla. Niitä nyt jauhetaan joka lähetyksessä. Näin yle toimii.

      • Anonyymi

        Ette edes huomaa salmiakki kossun etiketissä viimeinen kirjain venäjää.

    • Anonyymi

      Moniko käy italian reissulla?

      • Anonyymi

        Jos haluaa nähdä suomalaisten juomatapojen ja "vapaan" alkoholipolitiikan yhteisvaikutuksen, niin kannattaa mennä Puolaan tai Latviaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos haluaa nähdä suomalaisten juomatapojen ja "vapaan" alkoholipolitiikan yhteisvaikutuksen, niin kannattaa mennä Puolaan tai Latviaan.

        Puolassa on huumeet Puolan huumejengiä löytyy jakomäestä.

    • Anonyymi

      En usko että mikään lakimuutos vaikuttaa oikeasti ihmisten alkoholin käyttöön, jotka haluavat saavat sitä aina kuitenkin tai tekevät pontikkaa itse.

      Viaski ruokakauppoihin.

      • Anonyymi

        Ihanaa jos lähellä oli samassa ruoka viinit väkevät viinit siis ja likööriä rommia kuuma rommi talvella saa veren kiertämään.

    • Anonyymi

      Ostavat edelleen sitä perinteistä 4,7 olutta jatkossakin. Halvempaa.

    • Anonyymi

      Mulle on sama vaikka kossua saisi lähikioskista.

      • Anonyymi

        Oletkin pummi, joka ei maksa veroja. Me jotka maksamme alkoholihaittojen hoidon, emme halua pistää enää euroakaan enempää alkoholihaittojen hoitoon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletkin pummi, joka ei maksa veroja. Me jotka maksamme alkoholihaittojen hoidon, emme halua pistää enää euroakaan enempää alkoholihaittojen hoitoon.

        Pummit maksaa joka pullossa kuulkaa veron alv ja palautus pullo maksun myös. SUOMESSA JOKAISESSA TUOTTEESSA MAKSETAAN ALV VERO VALTIOLLE MYÖS KAIKISTA TULOISTA MAKSETAAN JA RUOKA KUITISSAKIN LUKEE VERON OSUUS LOPUSSA.

    • Anonyymi

      Turhaa holhoamista?

      Alkoholisairaudet ja onnettomuudet sekä väkivalta, jossa alkoholi on osatekijänä aiheuttavat n. 400.000 hoitopäivää julkisessa terveydenhoidossa (nyt sote-alueilla).

      Jos kaikki alkoholin aiheuttama sairaalahoito keskitettäisiin yhteen sairaalaan, niin Tampereen yliopistollinen sairaala ei ihan riittäisi siihen, koska siellä on vain 1000 vuodepaikkaa ja keskimäärin suomess on yli 1000 alkoholin takia sairaalassa makaavaa.

      • Anonyymi

        Alkoholi ei aiheuta väkivaltaa vaan siihen liittyvät huumeet dopingit hormonituotteet KOFEIINIT ihmiset treenaa vaikka juo.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Alkoholi ei aiheuta väkivaltaa vaan siihen liittyvät huumeet dopingit hormonituotteet KOFEIINIT ihmiset treenaa vaikka juo.

        Alkoholi just aiheuttaa väkivaltaa. Pahoinpitelyistä 7/10 tehdään humalassa. Henkirikoksissa alkoholi on vielä useammin laukaiseva tekijä. Doping on vaarallisempaa kuin kannabis mutta dopingin käyttö ei ole käyttörikos. Siinä mikä on sallittua ei noudateta mitään logiikkaa. Vähiten haitallisten päihteiden/huumeiden pitäisi olla laillisia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Alkoholi ei aiheuta väkivaltaa vaan siihen liittyvät huumeet dopingit hormonituotteet KOFEIINIT ihmiset treenaa vaikka juo.

        Kyllä altistaa väkivallalle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä altistaa väkivallalle.

        Jokaisella on oikeus saada daijuunsa.

    • Anonyymi

      Kaikkea paskaa ihmiset vaativatkin kauppoihin piittaamatta terveydestään tuon taivaallista.

      • Anonyymi

        Mikäli alkoholi on oikein valmistettu oikeista aineista se ei vahingoita KARKIT VIE SUN HAMPAAT JOS ET OLE HUOMANNUT eikä viinat.

    • Anonyymi

      Viinan tislaus omaan käyttöön lailliseksi kuten Venäjällä.

    • Alkoholipolitiikan jättäminen nykyiselleen on veronmaksajalle halvin ratkaisu. Kun alkoholihaitat aiheuttavat hoitotarvetta yhden keskussairaalan verran, niin myöskään Sote-palveluiden toimivuuden kannalta ei ole järkevää yhtään lisätä riskiä, että tämä hoitotarve kasvvaa.

      • Anonyymi

        Väärin. Nyt menetämme merkittävän osan rahoista ulkomaille, joka on pois kotimaisesta kulutuksesta.

        Nykyinen alkoholipolitiikka on pelkkä jäänne, kun harjoiteltiin aikaa kieltolain jälkeen. Sivistysmaissa ollaan jo päästy normaaliin elämään, ja alkoholijuomat saa ostettua samoista kaupoista kuin kiinteämmän ravinnonkin.

        Suomi kehittyy hitaasti, mutta onneksi kehittyy.

        Onko kansalaisten myrkyttäminen kehitystä sivistymisestä puhumattakaan?

        Miten ulkomaille menevä raha pienisi, jos alkoholin kulutus kasvaisi?
        En ymmärrä logiikkaasi lainkaan.

        Alkoholihaittojen määrä ei ole sivistyksen mitta. Ensimmäinen kattava tutkimus Ranskan alkoholihaitoista kertoi, että ne ovat merkittävästi suuremmat kuin Suomessa.

        https://suomenkuvalehti.fi/ulkomaat/liki-kolmanneksella-ranskalaisista-on-alkoholiongelma-sivistyneen-alkoholinkayton-mallimaassa-juodaan-enemman-kuin-suomessa/

        Kuvitelma siitä, että jollain "eurooppalaisella juomatavalla" voisi kuluttaa enemmän alkoholia ilman haittoja on unelmahöttöä, joka perustuu "kerran kävin Champs-Élysée'llä eikä siellä juoppoja näkynyt" -tyyppiseen "asiantuntemukseen".

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko kansalaisten myrkyttäminen kehitystä sivistymisestä puhumattakaan?

        Kyselijäpösilö on ainakin itsensä myrkyttänyt.

        Sivistysvaltioissakin ihmiset osaavat elää. Olisi korkea aika jo Suomenkin siirtyä samaan joukkoon.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyselijäpösilö on ainakin itsensä myrkyttänyt.

        Sivistysvaltioissakin ihmiset osaavat elää. Olisi korkea aika jo Suomenkin siirtyä samaan joukkoon.

        Minusta Suomi on sivistysvaltio. Ainakin toistaiseksi.

        Vapaamman alkoholipolitiikan maissa EI OSATA elää, niin että alkoholihaitat olisivat Suomea vähäisemmät.

      • Anonyymi
        Kilgore.Trout kirjoitti:

        Minusta Suomi on sivistysvaltio. Ainakin toistaiseksi.

        Vapaamman alkoholipolitiikan maissa EI OSATA elää, niin että alkoholihaitat olisivat Suomea vähäisemmät.

        Suomi ei ole sivistysvaltio, vaan Suomi on holhousvaltio.

        Sivistysvaltioissa ihmisiin luotetaan, koska ihmiset ovat sivistyneitä.

        Toivottavasti EU ottaa vahvvemman roolin sääntelystä, jotta periferiaankin saataisiin joskus sivistys.

        Onko luottoon katetta, kun esimerkiksi Ranskassa alkoholihaittoja on väestln kokoon nähden jopa 2x enemmän kuin Suomessa?

        Suomen alkoholipolitiikka toimii. Alkoholia saa riittävän hyvin, meillä on erinomaisen valikoiman omaavia erikoismyymälöitä ja vaikka alkoholihaittoja on liikaakin, niin vähemmän kuin eurooppalaisissa vapaamman alkoholipolitiikan maissa keskimäärin.

        Kyllä suomalaisetkin sivistyvät, kunhan pääsevät vain harjoittelemaan sivistystä.

        Ranska on toki ollut kehittyneempi maa muutenkin, mutta kyllä Suomessakin pitää pystyä parempaan, eikä jäädä körttiläisiksi.

        Ensimmäinen askel on vapauttaa kaikki alkoholijuomat vapaaseen myyntiin, ja toisessa vaiheessa aletaan verotasoa laskemaan kohti hyvää keskieurooppalaista tasoa. Verotuksen tasoa eri EU-maissa voi vertailla ao. linkin taulukoista.

        https://www.veronmaksajat.fi/tutkimus-ja-tilastot/kulutusverot/alkoholijuomavero/

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomi ei ole sivistysvaltio, vaan Suomi on holhousvaltio.

        Sivistysvaltioissa ihmisiin luotetaan, koska ihmiset ovat sivistyneitä.

        Toivottavasti EU ottaa vahvvemman roolin sääntelystä, jotta periferiaankin saataisiin joskus sivistys.

        Sikaa sipulia herneitä kuin sika rapakossa juudakset

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Väärin. Nyt menetämme merkittävän osan rahoista ulkomaille, joka on pois kotimaisesta kulutuksesta.

        Nykyinen alkoholipolitiikka on pelkkä jäänne, kun harjoiteltiin aikaa kieltolain jälkeen. Sivistysmaissa ollaan jo päästy normaaliin elämään, ja alkoholijuomat saa ostettua samoista kaupoista kuin kiinteämmän ravinnonkin.

        Suomi kehittyy hitaasti, mutta onneksi kehittyy.

        Jälkiruokana käy myös likööri ! Espanjassa ihanat liköörit kuin meillä likööri konvehdit parempiakin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko kansalaisten myrkyttäminen kehitystä sivistymisestä puhumattakaan?

        Huumeruiskuja taas nähty ostareilla.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä suomalaisetkin sivistyvät, kunhan pääsevät vain harjoittelemaan sivistystä.

        Ranska on toki ollut kehittyneempi maa muutenkin, mutta kyllä Suomessakin pitää pystyä parempaan, eikä jäädä körttiläisiksi.

        Ensimmäinen askel on vapauttaa kaikki alkoholijuomat vapaaseen myyntiin, ja toisessa vaiheessa aletaan verotasoa laskemaan kohti hyvää keskieurooppalaista tasoa. Verotuksen tasoa eri EU-maissa voi vertailla ao. linkin taulukoista.

        https://www.veronmaksajat.fi/tutkimus-ja-tilastot/kulutusverot/alkoholijuomavero/

        Kauan Ranskassa on ollut vapaa alkoholipolitiikka, kun siellä edelleen alkoholihaitat ovat väestön kokoon nähden suuremmat kuin Suomessa? Olisiko 3000 vuotta eli se ei ihan riitä.

      • Anonyymi
        Kilgore.Trout kirjoitti:

        Kauan Ranskassa on ollut vapaa alkoholipolitiikka, kun siellä edelleen alkoholihaitat ovat väestön kokoon nähden suuremmat kuin Suomessa? Olisiko 3000 vuotta eli se ei ihan riitä.

        Suomessa alkoholihaitta on lähinnä alkoholin myymisen haittaamista.

        Sivistysvaltioissa on päästy kansalaisten kiusaamisesta jo eroon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomessa alkoholihaitta on lähinnä alkoholin myymisen haittaamista.

        Sivistysvaltioissa on päästy kansalaisten kiusaamisesta jo eroon.

        Viina on viisasten juoma.

    • Anonyymi

      Kyllä suomalaiset osaavat örveltää ihan riittävästi jo 5,5 % juomien kanssa. Eikös noita Kelan mannekiineja ole jo ihan riittävästi? Ei kiitos Pirkka- ja Coop-viineille

    • Anonyymi

      Ei nää terveyshaitat mihinkään kasva . Ne jotka juovat hakevat juomansa mistä tahansa.

      • Kokemukset muista maista kertoo muuta.

        Oleellinen kysymys on, että mikä olisi ongelma, joka vahvojen oluiden tuonnilla ruokakauppoihin korjataan? Liian pienet K- ja S-ryhmän kantteet? Terveydenhoidon palveluiden vajaakäyttö, kun alkoholin takia hoidettavia ei ole kylliksi? Lasten huostaanottojen liian pieni määrä?

      • Anonyymi

        Eikä terveyshaitoista ole mitään haittaa. Ihmiset syntyvät ja kuolevat. Eikä Suomessa mihinkään hoitoon kukaan edes pääse, jos ei ole paksua lompakkoa. Rahansa juoneella ei ole paksu lompakko, ja sellainen joutaa kuolla pois, kun hetki koittaa.

        Saksan hintataso Suomeenkin, niin saadaan eläkeongelmaakin korjattua jo ennakolta.

      • Anonyymi

        Everestin huipulta?

    • Anonyymi

      holhotaan tätäkin asiaa jos joku juo niin ei sille voi mitään se jatkaa vakka olisi millaisia kieltoja...

      • Anonyymi

        Sellainen jolla ei ole viinaa ja joka ei saa sitä mistään, ei juo.
        Tuo on tuommoista vanhojen akkojen höpinää. Mahdollistetaan kaikkien juominen, kun pelätään, että juopot suuttuu. Antaa suuttua!
        Juoppo joka ei lopeta ikinä, kuolee.
        Suuttunut on suuttunut ja se menee ohi.

        Juoppoja pitää holhota ja tehdä juoppojen elämä maksimaalisen epämukavaksi aina ja kaikkialla.

    • Anonyymi

      Elintarvikkeet pitäisi saada kauppoihin.

    • Anonyymi

      kun niin ihmisten alkoholin käyttöäkään ei pysty mitenkään mittaamaan sillä mitä ihmiset ostavat...

    • Anonyymi

      Kyllä sen oluen saa hankittua, vaikka kaikki olisi Alkossa.

      • Anonyymi

        Noinhan se on.

    • Anonyymi

      Katos, kun se Räsäsen ämmä ei tajua, että eletään 2020-lukua, se sekopää on jäänyt pimeälle keskiajalle.

      • Anonyymi

        Joopa joo.

    • Anonyymi

      8% kalja on liian vahvaa ja pahanmakuista.

      • Anonyymi

        Samaa mieltä viinit mielummin kauppoihin ovat terveellisempiäkin kun pikahiivoilla keskenkäyneet kurakaljat

      • Anonyymi

        Samaa mieltä. En osta edes nelosta. Kolmosolutu on parhaimman makusta. Sitä käytän saunaoluena.

    • Anonyymi

      Oikeasti se taitaa olla niin päin että joku alkoholiverotuksen nostaminen lisää alkholismia koska alkaa käyttämään laittomia aineita sitten..

      • Anonyymi

        Alkoholiverotuksen nostaminen lisää ulkomailta ostamista. Alkoholia haluavat eivät juuri kiinnostu huumeista. Huumeet taas on niin suuri joukko eri aineita että ainakin kannabis pitäisi erottaa huumeista. Se kun ei koukuta fyysisesti eikä sen käyttöön voi kuolla.

        Alkoholi on porttipäihde.
        Käytännössä kaikkien koviin huumeisiin siirtyneiden ensimmäinen alaikäisenä käyttämä päihde on ollut alkoholi - yleensä vielä elintarvikekaupasta saatava olut.

        Kun suurin osa ensimmäisistä huumekokeiluista tehdään humalassa niin onhan se alkoholi oikeasti porttipäihde.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Alkoholi on porttipäihde.
        Käytännössä kaikkien koviin huumeisiin siirtyneiden ensimmäinen alaikäisenä käyttämä päihde on ollut alkoholi - yleensä vielä elintarvikekaupasta saatava olut.

        Ei se mulla muihin huumeisiin lähtenyt.

    • Anonyymi

      Punakapinalliset vastustaa vastustamisen ilosta, oli vastustamisessa järkeä tai ei. Eihän punakapinalliset voi suhtautua myönteisesti viholliseen.

      • Anonyymi

        Veronmaksajana vastustan alkoholihaittojen kasvattamista, koska maksan niistä mielestäni nyt jo liikaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Veronmaksajana vastustan alkoholihaittojen kasvattamista, koska maksan niistä mielestäni nyt jo liikaa.

        Veronmaksajana vastustan alkoholittomia juomia.

    • Anonyymi

      Miksi ne juomat ei voisi hakea Alkosta, joka on samassa rakennuksessa? Juoksukaljatkin estettäisiin paremmin. Mksi aloittaja tuntee olonsa holhotuksi? Onko hän lapsi ja alaikäinen?

      • Anonyymi

        Koska alemmuuskompleksi.

        Kun ranskalaisetkin saa ostettua tarjousbulkkiviinejä marketista, meidänkin tulee saada ostaa tarjousbulkkiviiniä marketista, missä nollatuntisopimuksella työskentelevä "myyjä" ei osaa neuvoa yhtään missään asiassa. Muuten emme ole "sivistyneitä".

        Maahanmuuttoa ja ulmomaalaisia vastustetaan, mutta samalla uskotaan, että ellemme aivottomasti apinoi ulkomaisia tapoja emme ole "oikeita" eurooppalaisia. Eurooppa on maantieteellinen alue ja me olemme eurooppalaisia. Olemme myös suomalaisia ja ollaan ylpeitä siitä, eikä apinoida vain apinoinnin ilosta.

      • Anonyymi

        No jos on esimerkiksi näkyvästi raskaana, niin onhan se Alkoon meno vähän noloa. Maitokaupassa kun ne vahvat lonkerot laittaa siihen kassahihnalle kaiken muun tavaran väliin, niin kukaan ei välttämättä kiinnitä huomiota, että tuleva äiti aikoo iltatissutella.

        Näin Suomeen saadaan näppärästi lisää äitinsä ryyppäämisen pysyvästi vammauttamia FASD-lapsia. No onneksi meillä on varaa hyvinvointivaltioon, joka pitää heistäkin huolta. Eiks niin?

    • Kahdeksanprosenttinen lonkero ihan lähikaupasta ostettuna voisi olla kiva silloin tällöin, mutta se ei käy, koska Suomi.

      • Anonyymi

        Miksi yrität tehdä terveysvalistusta. Omasta näkökulmasta ja,saattaa kaikki kohta vastaanotolle.
        Tiedätkö nykyään mennään toiseen suuntaan .
        Helposti putoaa omaan viisauteen.

      • Anonyymi

        Eikö ole parempi ostaa viina Alkosta ja lantrinki erikseen?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eikö ole parempi ostaa viina Alkosta ja lantrinki erikseen?

        Mitä jos lähikauppa on tuossa vieressä, mutta lähimpään Alkoon kilometrejä? Vahvat oluet ovat marginaalissa maailmallakin, missä alkoholikulttuuri on aivan erilaista. Vahvat lonkerot voisivat korvata itse tehdyt paukut, niin ei myöhemmin illalla tule lantrattua liian vahvoja. 😱

        Jos mennään sille linjalle, että sallitaan vain käymisteitse valmistetut alkoholijuomat, niin sitten pitäisi mennä viinitasolle asti (alle 15 %).

      • Anonyymi
        kollimaattori kirjoitti:

        Liikunta tekee hyvää. Osta fillari Alko-reissuja varten, niin niistäkin käynneistä on jotain kansanterveydellistä hyötyä.

        Nykyinen malli toimii ihan hyvin. Harrastajat saavat hyvää palvelua Alkosta, kusi-laageria humalahakuisesti juovat saavat tarvittavan kuran ruokakaupasta ja alkoholihaitat on vähäisemmät kuin vaikkapa Ranskassa jostain Puolasta tai Liettuasta puhumattakaan.

        Kun se ei ole rikki, sitä ei kannata lähteä korjaamaan.

        Nykyinen malli ei toimi lainkaan. Sitä ei olisi pitänyt koskaan edes ottaa käyttöön, vaan vapauttaa kaikki kieltolain lakkauttamisen jälkeen.

        Ja kuten syömistä, niin juomistakin pitää saada nykyään 24/7, koska vuorotyön vuoksi ihmisillä on aikaa nauttia alkoholijuomista eri aikoihin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Liikunta tekee hyvää. Osta fillari Alko-reissuja varten, niin niistäkin käynneistä on jotain kansanterveydellistä hyötyä.

        Nykyinen malli toimii ihan hyvin. Harrastajat saavat hyvää palvelua Alkosta, kusi-laageria humalahakuisesti juovat saavat tarvittavan kuran ruokakaupasta ja alkoholihaitat on vähäisemmät kuin vaikkapa Ranskassa jostain Puolasta tai Liettuasta puhumattakaan.

        Kun se ei ole rikki, sitä ei kannata lähteä korjaamaan.

        Hartwall on jo uhannut ottaa valikoimiinsa jo aikoinaan haudatun rapalonkeron, koska oikeaa ginistä tehtyä lonkeroa ei vahvempana saa kaupoissa myydä. Käymisteitse käytetty "lonkero" on rikos juomakulttuuria kohtaan, vaikka se juomakulttuuri olisi olematon.

        Tämä on sitä kikkailua älyttömän sääntöviidakon kanssa: valmistaja tekee alkoholijuomaa, mitä itseäkin hävettää tehdä, mutta kun ei oikeaa kerran saa myydä.

    • Anonyymi

      Ottaa kuppia mutta täytyykö kaikkien ottaa?

    • Anonyymi

      Isot kauppaketjut haluavat väkevämpiä kauppoihin. Niillä on varaa isompiin valikoimiin ja varaa myös valvontaan ja vartijoihin. Pikkukaupan kassatyttö ei voi mitään juoksuviiinin ja siiderin varastajille.

      • Anonyymi

        Kukaan ei voi tyhmille mitään, tyhmyys on heissä ja pysyy, siis tarkoitin niitä juoppoja en kassoja...

    • Anonyymi

      Käsi ylös: Kuinka moni ostaa 5,6% - 8% sisältäviä oluita päivittäin tai viikottain?
      Miksi niiden paikka siis olisi päivittäistavarakaupassa?

      • Anonyymi

        Leffen Blondea 6,6 % tulisi todennäköisesti viikottain ostettua, jos saisi kaupaata. Nykyään tulee maisteltua ulkomaan matkoilla ravintoloissa, kun Suomesta sitä ei saa kuin Alkosta, ja en Alkoon lähde pelkän oluen vuoksi, enkä Suomessa harrasta ravintoloita niiden järjettömän hinnoittelun vuoksi.

    • Anonyymi

      Keljuinta on se HINTA. Sama tavara maksaa Alkossa paljon vähemmin, kauppa myy omiin hintoihin.

    • Anonyymi

      Alkoholi on myrkkyä, se kuluttajamyynti juomiseen pitäisi lailla kieltää

    • Anonyymi

      Kiuru ja Räsänen voisi olla jo hiljaa eikä puuttua ihan kaikkeen.

      • Anonyymi

        Kiuru on aina oikeassa.
        Räsänen on kerrankin oikeassa.
        Hyvä leidit - kapuloita rattaisiin alkoholihaittojen tahalliselle kasvattamiselle!

    • Anonyymi

      Turhaa askartelua.
      Aina olen saanut niin väkeviä, viiniä kuin oluttakin, kun sellaista on mieli tehnyt ostaa tai juoda.

      Homma toimii, joten miksi sitä muuttamaan?

      • Anonyymi

        Meille kävi Tallinnassa niin ikävästi, kun mentiin ostamaan aamulla olutta kioskista. Ei saatu, koska myynti alkoi vasta klo 10.

        Ei toiminut homma sielläkään. Kun homma ei toimi, niin pitää muuttaa käytäntöä.

        Saatiin men toki ravintolasta aamuoluet, mutta hintaa tuli sitten enemmän.

        Pitää kysyä, että kuka helkkarin pelle näitä sääntöjä repii hatustaan?

    • Anonyymi

      Tuhdit tädit ainakin vastustaa.

      • Anonyymi

        Naiset aina,sufragetit🤧suomessakin
        vaativat kieltolakia eikä salli ukolleen
        EDES SAUNANELOSTA😬

    • Anonyymi

      Mikä pointti on kikkailla prosenteilla ? Kun juo enemmän, päihtyy enemmän.
      Eikö Sari Essayah ja muut hurskastelijat ole maistaneet alkoholia ?

      Suomessa näperrellään pikkuasioden parissa kun ei uskalleta puuttua oikeisiin ongelmiin !
      Ei kuulu vitun vertaa byrokraatille mitä kurkkuuni kaadan.

      • Anonyymi

        Alko lakkautetaan EU:n käskystä, aiheuttaa liikaa terveyshaittoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Alko lakkautetaan EU:n käskystä, aiheuttaa liikaa terveyshaittoja.

        EU lakkautetaan, aiheutta liikaa kärsimystä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        EU lakkautetaan, aiheutta liikaa kärsimystä.

        Molemmat aiheuttavat rahanmenoa.

    • Anonyymi

      Vain tyhmät juo myrkkyä, alkoholi on myrkkyä.

      • Anonyymi

        Vanha sanonta "alkoholi on viisasten juoma" pitää lausua nykyään "alkoholi on viisastelijoiden ja luusereiden juoma".

        Muahahhaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vanha sanonta "alkoholi on viisasten juoma" pitää lausua nykyään "alkoholi on viisastelijoiden ja luusereiden juoma".

        Muahahhaa

        Vanha sanonta pitää kuitenkin paikkansa.

      • Anonyymi

        Juon alkoholia, koska se maistuu hyvältä
        ja asiat tuntuvat luistavan.

    • Anonyymi

      Menen kauppakeskukseen ostoksille. Siellä on vuokralla alko joka myy viinaa joten osto tapahtuu samalla kierroksella.

      Ihmettelen mihin tuossa alkoa tarvitaan mihinkään kun se käytännössä on kuin samaa kauppaa Prismaa tai Citymarkettia?

      Lisäksi usein alko vääristää kilpailua asettuessaan jomman kumman kauppaketjun yhteyteen. Toinen menettää aina asiakkaita.

      Koko outous ja kilpailuongelma ratkeaisi antamalla alkon oikeudet suoraan ruokakauppiaille.

      Ulkomailla ruokakauppojen ja kioskien hyllyt notkuvat viinaa eikä siellä mitään ongelmakaaosta ole.

      Ja ei, en juuri kuluta alkoholia, ehkä pullon tai kaksi cherryä vuodessa.

      • Anonyymi

        Ulkomailla saa kaikki juomat ja ruoat yhden kassan kautta. Helponkätevää.

        Mutta Suomessa halutaan juoksuttaa hallintoalamaisia. Jonottaminenkin on geeneissä.

        Junttia kansaa. Kannatttaisi varmaan vaihtaa.

    • Anonyymi

      Kielletään saman tien koko elämä nii ei kuole kukaan, edes alkoholiin ...
      😁👌👍

      • Anonyymi

        😁😎👍

    • Anonyymi

      Uskovaisille voisi olla omat kaupat kuten Jari-Matin bensa-asema Hankasalmella, josta ei saa lainkaan keskikaljaa, kondoomeja ja tupakkaa.

    • Anonyymi

      Vastustajien mukaan kaikki ovat juoppoja. Outo käsitys ihmisistä.

    • Anonyymi

      Kuka ihme juo keskarista kännit siitä ei tule kuin pöhnä. Kossua eli tikkuviinaa sen pitää olla vain alaikäiset juovat keskaria.

      • Anonyymi

        Tikkuviina oli aikoinaan myytäväksi tarkoitettua pienissä tulitikkupakkauksissa myytävää alkoholijuomaa, joka oli helppo kuljettaa ja myydä esimerkiksi juhlissa ja tapahtumissa. Tikkuviina oli suosittua erityisesti 1900-luvun alussa ennen alkoholikieltoa Yhdysvalloissa.

      • Anonyymi

        Onhan nuo "pöhnät" koettu.

    • Anonyymi

      sdp- Kiuru jos olisi hallituksessa, olisi Cittarin edessä jo 8% oluen sulku.
      Ja koko Uusimaa seuraavana sulkuun.
      Ehkä vaipat naamaan
      ja ukot ja akat jonottaan ruisketta.

      • Anonyymi

        Kiuru oli ainakin ennen rapajuoppo, siksikö hän vastustaa tätä asiaa.

    • Anonyymi

      Pimeetä viinaa kauppoihin porvari siitä tykkää kun rahaa saa juo viinaa ja oksentaa.

    • Anonyymi

      8%:sta ei tarvita, kun känniin pääsee jo halvilla olueilla.

    • Anonyymi

      Minä vastustan hallituksen kaksinaismoralismia. Huumeisiin hallituksella on ehdoton 0-toleranssi. Jos joltakin löytyy 2 grammaa hassista niin sitä hallitus pitää vähintään sarjamurhaan rinnestettavana rikoksena. Silti ainoa peruste jolla huumausaineet yhteiskunnassa kielletään on niiden aiheuttamat sosiaaliset ja terveydelliset haitat!

      Sama hallitus haluaa vapauttaa väkevät oluet kauppoihin. Kaikki terveysasiantuntijat lyttäävät hallituksen suunnitelman aivan täysin ja sanovat että terveyshaitat ovat niin suuria, ettei väkeviä oluita tule vapauttaa. Mitä tekee hallitus? Haistattaa pitkät asiantuntijoille ja ihan väkisin haluavat vapauttaa alkoholit ja puhuvat teeskennelen ettei ihmisiä tule holhota! No miksei sitten hallitus samalla logiikalla vapauta huumeita? Eikö hallitus siis luotakaan ihmisten arvostelukykyyn ja vastustakaan ihmisten holhoamista?

    • Anonyymi

      Naurettavaa. Ne, jotka juovat järjettömän kalliita erikoisoluita, eivät juo paljon.

      • Anonyymi

        Ja jos haluaa sellaista olutta, niin sen saa kyllä hankittua, vaikka sitä ei myydä tavalisissa kaupoissa.

    • Anonyymi

      Alkoholista erilaisia syöpiä: ruokatorven syöpä, mahalaukun syöpä, suolistosyöpä, jne.

      Kuka maksaa sinun syöpähoitosi? MINÄ yhteiskunnan verotettavana kansalaisena.

      • Anonyymi

        Onhan lonkerokin ollu jo vuosia kaupoissa? ja tiedän joitain ihmisiä jotka saa ihan lääkärin luvalla sairauden takia ostaa kannabista..ei tää nyt ihan sarvikuonojen maa ole enään vaikka kaippa siinä yks 10v vielä menee että päästään yleis eurooppalaiselle tasolle

      • Anonyymi

        Minä nautin siitä, että SINÄ joudut maksamaan kalliit syöpähoitoni, minun jatkaessa iloisena ulkomailta ostamieni alkojuomien hörppimistä.

        Ahh, kyllä on aamukalja hyvää näin hellepäivän aamuna.

    • Anonyymi

      Suomen hintataso sääntelee oikein hyvin alkoholin käyttöä, kuinka moni ostaa huono makuisen ja kalliin tuplabukin iltajuomaksi? n. 3e kappale ja laatikko hinta 70e.

      • Anonyymi

        Laivalta saa keissin tuplapukkia alta kolmen kympin. Maissa maksaa Sandelskin enemmän.

        Eikä tuplapukki edes mahdu tuohon 8 prosentin rajaan.

    • Anonyymi

      Eikö taas ole muuta todellista asiaa politiikoilla ongelmana, kun pitää ottaa tuo
      alkoholi asia vatvottavaksi ja riideltäväksi. Millään pakko keinoilla asiaa, ei saada paranemaan ( Kieltolaki ) hyvänä esimerkkinä.

    • Anonyymi

      Aloittajalta kysyisin että miksi valmistaa ollenkaan olutta jos se pitää siihen vettä lisäämällä pilata jo ennen kauppaan pääsyä? Mitä järkeä on tuolla lutraamisella, eikö olutta pidä nauttia oluena?

      • Anonyymi

        Tsekkoslovakian baareissa ei edes ilmoiteta oluen alkoholipitoisuutta, vaan esillä on vain pelkästään kantavierreluku, joka useimmilla oluilla näytti olevan 10–12, joka vastaa alkoholiprosenteissa 4,5–5,2.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Kantavierre

        Alkoholi-% = 0,42 x (kantavierre-% - jäännösuute-%)

        Voi ku mäki ymmärtäsi
        tota puistokemiaa

    • Anonyymi

      Jos suomalainen saisi itse päättää ilman mitään lakeja, niin syntyisi kaaos. Miksi nämä juomat pitäisi siirtää ruokakauppaan, sitten olisimme ihan kuin venäläiset? Luulisi kokkareiden jaksavan kävellä viinakauppaan vai ovatko sen verran fiinejä ettei rahvaan Alko kelpaa heidän imagoonsa?
      Järkyttävää ettei näitä poroporvareita liikuta yhtään perheet, jossa alkoholista on tullut ongelma tai nuoret, joille selviytyminen normaalista elämästä on jo vaikeaa. Onhan se sitten mukavaa, kun nämä puliukot alkavat norkoilla ruokakaupoissa ja laskevat kolikoitaan kassalla, kun jo vanhat ihmiset ottavat niin hermoon hitaudellaan. Kyllä kusi ja paska alkavat haista, kun vähän aikaa jonossa seisotaan.

    • Anonyymi

      Säännöt ja lait ovat kaikkia varten, mutta etenkin heitä varten, joiden oma pää ei tarpeeksi ohjaa.

    • Anonyymi

      "Miksi nämä juomat pitäisi siirtää ruokakauppaan, sitten olisimme ihan kuin venäläiset?"

      Ovatko Keski-Euroopan sivistyneiden valtioiden kansalaiset kuin venäläiset?

      • Eivät ihan, mutta esimerkiksi Ranskassa alkoholihaitat ovat huomattavasti yleisempiä kuin Suomessa ja niiden hoitaminen tulee huomattavasti kalliimmaksi suhteutettuna väestön kokoon.

        Kuvitelma siitä, että esimerkiksi ranskalaiset osaavat lipitellä sivistyneesti viinejään ilman ongelmia on perätön ja perustuu lähinnä alemmuudentuntoon.

        Läheisimmissä "vapaan alkoholipolitiikan" maissa kuten Puolassa tai Liettuassa tilanne on ilmeisesti vielä pahempi.

      • Anonyymi
        Kilgore.Trout kirjoitti:

        Eivät ihan, mutta esimerkiksi Ranskassa alkoholihaitat ovat huomattavasti yleisempiä kuin Suomessa ja niiden hoitaminen tulee huomattavasti kalliimmaksi suhteutettuna väestön kokoon.

        Kuvitelma siitä, että esimerkiksi ranskalaiset osaavat lipitellä sivistyneesti viinejään ilman ongelmia on perätön ja perustuu lähinnä alemmuudentuntoon.

        Läheisimmissä "vapaan alkoholipolitiikan" maissa kuten Puolassa tai Liettuassa tilanne on ilmeisesti vielä pahempi.

        Mitä olen Ranskassa muutaman kerran vieraillut, niin en huomanut siellä mitään alkoholihaittoja. Espanjassa on joskus ärsyttäneet känniset brittituristit.

        Samaa alkoholia se on, osti sen mistä tahansa. Suomessa ei tietysti ole omasta takaa viinejä, niin juomakulttuuri on hieman toisenlaiseksi muodostunut vuosisatojen aikana.

        Euroopan valtiothan voidaan karkeasti jakaa olut- ja viinimaihin. Eli etelämpänä käytetään enemmän viiniä, ja pohjoisessa olutta. Johtuu ihan viljelyteknisistä syistä. Joskus on puhuttu lisäksi vodkavyöhykkeestä, jonka raja Suomessa menisi jossain Täyssinän rauhan rajan kohdalla. Sen itäpuolella on siis juotu enemmän väkeviä kuin länsipuolella.

        Ehkä ne alkoholin terveyshaitat näkyvät parhaimmin sairaaloissa, työpaikkojen sairauspoissaoloissa tms.....?

        Nuo "kerran kävin Ranskassa, eikä haittoja näkynyt" -kommentit ovat typeryydessään säälittäviä.

      • Anonyymi
        Kilgore.Trout kirjoitti:

        Nuo "kerran kävin Ranskassa, eikä haittoja näkynyt" -kommentit ovat typeryydessään säälittäviä.

        Kyllä omat silmät kertovat enemmän kuin sometrollin ideologiset vuodatukset.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä omat silmät kertovat enemmän kuin sometrollin ideologiset vuodatukset.

        Lopeta sitten ideologinen vuodatus ja tutustu faktoihin:

        https://suomenkuvalehti.fi/ulkomaat/liki-kolmanneksella-ranskalaisista-on-alkoholiongelma-sivistyneen-alkoholinkayton-mallimaassa-juodaan-enemman-kuin-suomessa/

        "Ranskaa on Suomessa usein pidetty sivistyneen alkoholinkäytön mallimaana, josta Suomenkin tulisi ottaa esimerkkiä. Ei ehkä kuitenkaan. Ensimmäisen asiaa käsittelevän poikkitieteellisen ranskalaistutkimuksen mukaan maassa kuolee alkoholin käytön seurauksiin 41 000 ihmistä vuodessa ja alkoholi on tupakan jälkeen maan kakkosena kuolinsyytilastoissa."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä olen Ranskassa muutaman kerran vieraillut, niin en huomanut siellä mitään alkoholihaittoja. Espanjassa on joskus ärsyttäneet känniset brittituristit.

        Samaa alkoholia se on, osti sen mistä tahansa. Suomessa ei tietysti ole omasta takaa viinejä, niin juomakulttuuri on hieman toisenlaiseksi muodostunut vuosisatojen aikana.

        Euroopan valtiothan voidaan karkeasti jakaa olut- ja viinimaihin. Eli etelämpänä käytetään enemmän viiniä, ja pohjoisessa olutta. Johtuu ihan viljelyteknisistä syistä. Joskus on puhuttu lisäksi vodkavyöhykkeestä, jonka raja Suomessa menisi jossain Täyssinän rauhan rajan kohdalla. Sen itäpuolella on siis juotu enemmän väkeviä kuin länsipuolella.

        Imee kyllä viiniä kuin pesusienet ainakin Italiassa ja Espanjassa ja poskisuutelee toisiaan pikkuhiprakassa innokkaasti jo alkuillasta.

      • Anonyymi
        Kilgore.Trout kirjoitti:

        Lopeta sitten ideologinen vuodatus ja tutustu faktoihin:

        https://suomenkuvalehti.fi/ulkomaat/liki-kolmanneksella-ranskalaisista-on-alkoholiongelma-sivistyneen-alkoholinkayton-mallimaassa-juodaan-enemman-kuin-suomessa/

        "Ranskaa on Suomessa usein pidetty sivistyneen alkoholinkäytön mallimaana, josta Suomenkin tulisi ottaa esimerkkiä. Ei ehkä kuitenkaan. Ensimmäisen asiaa käsittelevän poikkitieteellisen ranskalaistutkimuksen mukaan maassa kuolee alkoholin käytön seurauksiin 41 000 ihmistä vuodessa ja alkoholi on tupakan jälkeen maan kakkosena kuolinsyytilastoissa."

        Haluatko sinä poistaa kaikki kuolinsyyt ranskalaisilta? Jokaisessa maassa yleensä sentään kuollaankin johonkin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Haluatko sinä poistaa kaikki kuolinsyyt ranskalaisilta? Jokaisessa maassa yleensä sentään kuollaankin johonkin.

        Surkea yritys ohittaa faktat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ehkä ne alkoholin terveyshaitat näkyvät parhaimmin sairaaloissa, työpaikkojen sairauspoissaoloissa tms.....?

        Näinhän se on lääkärit sanoo viimeisen sanan potilaaksi meni sitten ilmoitus lehdessä.Toisella voi tahdistin antaa keskukseen häikkää tai kolmas joi ja haju paljasti.Neljäs nukahti yöllä ruokaa lämmittäessä tultiin sammuttamaan nälkä.

      • Anonyymi
        Kilgore.Trout kirjoitti:

        Nuo "kerran kävin Ranskassa, eikä haittoja näkynyt" -kommentit ovat typeryydessään säälittäviä.

        Mitä tapahtuu kun alkoholiveroa nostetaan ja kaikki juomat siirretään alkoihin?

        Tapahtuu tälläinen.

        https://www.youtube.com/watch?v=vOl_LO6Mk_g

    • Anonyymi

      Kenen oma alkoholinkäyttö on jäänyt liian vähäiseksi alkoholijuomien huonon saatavuuden vuoksi?

      Ei minun ainakaan. Nyt "korjataan" ongelmaa jota ei ole.

    • Anonyymi

      Murha ja tappotilastot jo nyt turhan isot Suomessa.

    • Anonyymi

      Miksi suomalaiset on asetettu heikompaan asemaan kuin sivistysvaltioiden kansalaiset?

      • Anonyymi

        Vastasit itse jo tuohon kysymykseen. Suomi ei ole sivistysvaltio... ja se koskettaa monia muitakin asioita kuin alkoholipolitiikkaa.

      • Sivistys ei ole sitä, että viinin voi ostaa tuulipukujen ja lasten lelujen kanssa samasta marketista.

    • Anonyymi

      Ei muuta,kun kiljut käyntiin.
      Sitten pontikkaa tiputtelemaan.
      Hjyva tulee.😁😁😋

    • Anonyymi

      Suomen hallitus haluaa tapattaa ihmisiä, ettei tarvitse maksaa heille tukia ja näin Valtio säästää.

      Samaa tekee Sanni Grahn-Laasonen kunantoi Kela tuet yksityisille, joilla he voivat korottaa taas palvelumaksujaan ja lääkäreiden palkkoja.

      Julkinen kuihtuu ja kuole epois pikku hiljaa ja köyhät saavat kuolla jonoissa kun Orpo ja Sarkomaa käyvät yksityisellä ja pääsevät ohi jonojen. Näin toimii itsekäs, rikas ja ahne porvari. Kukahan äänesti kokoomusta , joka on nyt EkN, työantajien ja yrittäjien marionetti.

      Meillä on kaikkien aikojen huonoin hallitus kautta historian ja erot vain kasvaa. Tappoja, murhia, ampujia, murhia, raiskauksia, vihaa, pahaa oloa ja kuka tajans avoidaan tappaa vaikka vastaantuliessa. Missä on virkavalta, poliisit ja ne henkilöt, otak turvaa ei missään kun tämä hallitus leikkaa saksilla ja Purra säkittää tummia ja huutaa Oulun torilla menkää työhön. Tällaisi epäterveitä ministereitä meillä on ja kait kansa ja ihmiset alkaa heitä vihaamaan ja saavat kuulan kalloonsa. Ihmiset on niin epätoivoisia, että mieten pärjäävät.

      Lapset 13-16 vuotiaat kulkevat kaduilla nyrkkiraudat, aseet ja puukot mukana kaduilla, kouluissa ja repuissa, ei koulukirjoja vaan aseita ja surmavälineitä.

      Suurin syy on tähän perusjen tulo politiikkaan, hallitukseen, jotka ajavat suomea unkarin tielle ja ihmiset alkavat voimaan pahoin. Kukaan ei valvo tai aiheutetaan vihaa, sekasortoa ja epäterveitä toimintamalleja.

      Lapsia ei osata kasvattaa, kukaan ei välitä ja eläkkeellä on nuorista jo valtaosa sekä armeijaan ei mennä kun on niin huono kunto taipää ei kestä.

      Istutaan kotona, neteissä ja kännykässä. Ei huvita, ei viitsitä ja opiskelut ei maita.
      Vanhemmat huoraa ja pettää sekä juovat ja elämä on pahasti hukassa, sisältöä ei ole.
      Suurin syy on perusjen , politiikan ja kun katsoo eduskunna kyselytuntejä niin ihan samnlaisia apinoita istuu 200 ja isolla veronmaksajien rahalla ajattelevat vain omaa napaansa. Velkaa otetaan ja luullaan, että sillä saadaan talous kuntoon. Tämä utopiaa ja kupla jossa elämme.

      Tulisi sellainen pommi , joka lopettaisi tämän ei tehdä mitään joka hallitus lupaa, äänestäjille valehdellaan ja taas aloiettaan alusta. Tämähän on niin tyhmää päätöksentekoa, rahantuhlausta ja vielä tyhmät poliitikot päättävät, joilla ei osalla ole mitään osaamista.

      Muistakaa nyt Eu vaaleissa ei ääniä kokoomukselle eikä persuille , hehän pettävät äänestäjiään, duunareita ja ihmisoikeuksia. Kun Eu tukee näitä oikeuksia.
      Ääniä ei valehtelijoille. Amen

      • Anonyymi

        Onko aamulääkkeet ottamatta?
        Miksi kärsiä ahdistuksesta, kun voi
        vetää kunnon lärvit.

    • Anonyymi

      Kaikkien on kuitenkin käytävä ruokakaupassa. Sieltä lähtee herkästi mukaan vahvempaa kun olisi tarkoitus.
      Entäs jos ruokakaupoista saisi vaikkapa pirtua? Olisiko se hyvä?
      Pelkäänpä, etteivät terveydenhuollon resurssit millään riittäisi näitä näitä onnettomia pelastamaan elolle. Nytkin viikonloppuisin sairaaloiden päivystyksen
      asiakkaista suurin osa on juovuksissa.

      • Anonyymi

        Millä vuosikymmenellä sinä elät?
        Jos alkoholia on vapaasti saatavilla, niin ei se
        kulutus siitä kasva. Suomessa oli joskus kieltolaki
        ja silloin kulutus kasvoi. Nekin oppi juomaan, ketkä
        ei ennen olleet juoneet. Kuulostaa hihhuleiden jorinoilta.

        Itestä se on kiinni.

    • Anonyymi

      Nautin juuri yhden tuhdin oluen parvekkeellani auringon paisteesa. 7,2 % Koffin tuote aiheutti lievän humalan ja euforian. Ostin tölkin Alkosta käydessäni Prismassa ruokaostoksilla. Alkossa kannoin Prisman ruokakassia ja noudin tölkin Alkon kassalle maksettavaksi. Mikä siinä on nyt sitten niin huonosti että pitää valittaa?

    • Anonyymi

      Jo nyt pienissä kaupoissa puolet pinta-alasta on varattu juomille. Jos sinne vielä tuodaan lisää juomia, entistä valikoimaa pitää karsia. Ensimmäisenä tietysti poistetaan laadukkaita mietoja oluita ja niiden tilalle tuodaan halvinta vahvaa olutta. Lopputulos on, ettei laatua ja makuelämyksiä arvostava asiakas löydä enää lähikaupasta mitään kelvollista olutta. Kaikki on samaa mautonta litkua eri prosenteilla.

      • Anonyymi

        Miten laimennettu eli vedellä jatkettu ns. keskiolut voisi olla koskaan laatutuote?
        Kun oikeaa laadukasta olutta valmistetaan, siihen tulee väkisellään alkoholia 7- 8 prosenttia.
        Kunhan nyt saataisiin sitä laimentamatonta kunnon olutta ruokakauppoihin edes se ensimmäinen pullo, vaikealta näyttää, lapsellista vääntöä ja pelleilyä eduskunnan touhu.

    • Anonyymi

      On niin vahvaa olutta, ettei ehdi edes örveltämään, kun tulee jo liikaa känniin.
      Sitäpaitsi on niin kallistakin.

    • Anonyymi

      päättäjät varsinkin urpo ..ei alkoholia..marjamehuja.. elämme kärsimyksessä pitempään,,sinunkin aika koittaa ,,petteri urpo

    • Anonyymi

      Vieläkö Vornanen on sairauslomalla? Hän tai Teukka voisi tulla kertomaan persuille kuinka vaarallista ainetta viina on ja minkälaisia tyhmyyksiä tulee kännipäissään tehtyä.

    • Anonyymi

      Tekoälyn pitäisi oppia jo vihdoinkin tukistamaan sitä Päivi Räsästä, ettei se häiriköisi enää siellä Eduskunnassa.

      Yhden äänen vähäjärkisellä enemmistöllä Päivi kaatoi vahvojen oluiden pääsyn kauppoihin. Nyt on siis Juhannuskin pilalla tämän hallituksen takia.

      Ja tämän yhden Papyryskäärö-naaman :)

    • Anonyymi

      Parasta ku pysyvät Alkossa ni hinnat on ihmisten ilmoilla.

    • Anonyymi

      Vaikka kaupasta saisikin jatkossa väkevämpiä juomia niin silti Suomalaiset lökäpöksyt Crockseissaan hakevat juomansa Virosta entiseen malliin.

      • Anonyymi

        Ennen haettiin veneellä
        pirtukanistereissa,
        nyt on silja tallinki.

      • Anonyymi

        Siinä puhuu todellinen kokemus asiantuntija🤣🤣🤣

    • Anonyymi

      Itse olen ylpeästi alkoholin suurkuluttaja. Alkoholisti en ole, koska se on vassarien ja kristillisten keksimä haukkumasana. Ja "Teehooälliköiden". Käsidesijuoppojen.

      Kannatan kaikkia oluita ja viinejä kauppoihin, mutta ehkä en nyt kuitenkaan ihan väkeviä sentään. Mennään eteenpäin, mutta portaittain. :)

      • Anonyymi

        Mihin mennään kun mennään sinne eteenpäin onko käsitystä ?
        Meneekö valtiokin eteenpäin kun ottaa lisää velkaa ?

      • Anonyymi

        Olet Persu ja väärinkäyttäjä, siksi on aivosolut sulanneet.
        Missä alko pyörisi jos sillä vain väkeviä myytäisiin.
        Sinä olet tuollainen räkänokka, jolle en anna sentinarvoa.

    • Anonyymi

      Täällä manataan: miks vastustetaan muutaman prosentin muutosta... jada jada...

      Oikeampi kysymys on: miksi lähdetään tekeen massiivista ja monella tavalla turhaa lisätyötä teettävää alko-lain muutosta muutaman prosentin tähden, kun tiedetään, että mitään hyvää siitä ei koidu yhteiskunnalle, päin vastoin.

    • Itse kannatan alkoa kun viinaa tai vahvaa olutta tarvitsee.
      Alko on hyvä rajoittaja moneen hommaan.
      Oikeastaan erinomainen laitos.
      Minun ostoksilla tosin olisi konkurssissa, mutta silti kannatan alkoa.

    • Anonyymi

      Koskenkorvalla ei tykätä kun mainitaan paikkakunta yhteydessä viinaan. Viina on viina. Tulkaapa hakemaan viina viinaa.

    • Anonyymi

      Kiellon perustelut täyttä potaskaa, eihän se yksi uusi tuote saa ihmisiä sinne kauppan ryntäämään kun hyllyt muutenki notkuu kaljoja, jos joku haluaa väkevämpää sitä löytyy alkosta. Prosenttit määrittelee hinnan joten kalliiksi tulee, ei ne "juopot" raski ostaa koska, €uro on isoraha tienata , pieni raha menettää.

    • Anonyymi

      Kristillinen p -- han vastustaa kaikkea periaatteensa vuoksi.
      -Eihän Jesuskaan auttoillu.
      No ei, mutta olisi varmaanni ollu inokas mobilisti.

    • Anonyymi

      Joku hönö täällä kyllä saa loistaa koskenkorvineen. Yleensä nekin mainostamisensa lähtevä äkisti näiltä palstoilta kuin kauppa Töölöstä.

    • Anonyymi

      Paljonhan tulee maksamaan riisto kauppiaalla kaupassaan kahdeksanprosinttiset tuotteet?

      • Anonyymi

        Ei osaa sanoa, mutta olisi hyvä sitä miettieszä opetella kirjottamaan !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei osaa sanoa, mutta olisi hyvä sitä miettieszä opetella kirjottamaan !

        😂🤣😂🤣 Siinä vasta oikeinkirjoittaja.
        Persut ettekö nyt vähitellen usko, ettei teidän kannata kirjoitella.

    • Anonyymi

      Töölöön tulee rätikkä uusi kiva.

    • Anonyymi

      Ne on toiset, jotka tekevät Italian reissuja.

    • Anonyymi

      Yrpö haluaa persut joukkohautaan Honkanummelle.

    • Anonyymi

      Oluen hintaa varaa nostaa reilusti ylöspäin.

      • Anonyymi

        Juu vaikka tuplat!...niin sit kaikki hakee juomansa ulkomailta....

    • Anonyymi

      Ihmiset eivät päätä mistään mitään eikä kyllä politikotkaan. Pelkkiä orjia ketkä tekevät juuri niin kun ylempi porras käskee.

    • Anonyymi

      Kahdeksan prosentin rajalla saadaan kauppoihin vain huonon makuisia viinejä, mutta sehän on tietysti tarkoituskin, ja voihan siihen määrätä lisättäväksi vielä pahaa makuakin. Maistuakseen viiniltä prosentteja pitää olla 12 -13.

    • Anonyymi

      "Tuhdit oluet kauppoihin. Miksi vastustaa?"

      Siksi, ettei kellekään ääliölle kannata tarjota hopealautasella mahdollisuutta vetää änkyröitä nurkkakaupan tuotteilla. A-oluenkin saisi mielestäni palauttaa Alkoon ja keppanan prosenttia alas ruotsalaiselle noin 3,n prosentin tasolle.

      • Anonyymi

        3,3 % olut ei maistu oluelle. Se on vain pahan makuista pilsneriä ja jää kaupan hyllylle, mutta se on tietysti tarkoituskin.

      • Anonyymi

        A- olutta nimen omaan ei saa kuin Alkosta, laivoilta, Virosta tms. sinulla ovat käsitteet vähän sekaisin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        A- olutta nimen omaan ei saa kuin Alkosta, laivoilta, Virosta tms. sinulla ovat käsitteet vähän sekaisin!

        Höpöhöpö!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        A- olutta nimen omaan ei saa kuin Alkosta, laivoilta, Virosta tms. sinulla ovat käsitteet vähän sekaisin!

        Kyllä meidän kaupasta saa! Taidat asua jossain perämetsässä🤣🤣🤣

    • Anonyymi

      Olut johtaa kadotukseen.

      • Anonyymi

        Olut on ollut monissa kulttuureissa osa työläisten palkkaa ja ruokaa. Suomessa esim. Suomenlinnaa rakennettaessa työläisille jaettiin palkkana ja osin myös ravintona päivittäin useampi litra olutta.

      • Anonyymi

        Totta, joskus olen etsinyt itseäni tuntikausia, enkä
        tiedä missä olen ollut.

    • Anonyymi

      Tyttö olet tuhti.

    • Anonyymi

      Olette äänestäneet vyön kiristyslinjan, niin virolaistenkin halveksima omppu-pomppu sopii tuulipuvuille parhaiten.

      • Anonyymi

        👍👍👍 mahtoiko Persu tajuta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        👍👍👍 mahtoiko Persu tajuta.

        "Omppupomppu” loppui kesken, kun legendaarinen Lallis avattiin uudelleen

    • Anonyymi

      Totta sinun järkitasolla, ei parempaan mietiskelyyn kykene.

    • Anonyymi

      Sosialisti demarit ja kommarit ovat vastaan joka asiassa! Varsinkin asoissa joista eivät ymmärrä höläsen pölähtävää. Surkeaa nähtävää, kun perspektiivi yltää 1940-luvulta alkaen. Kalut ovat ovat olleet punikeilta olleet kateissa 1918 Punakapinasta alkaen! Eikä näytä löytyvänkään. Valitettavasti.

      • Anonyymi

        Opettelisit kirjoittamaan.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Kaikki kauppoihin, viinit ja viinatkin, kulutus ei nouse yhtään sen enempää. Todellinen takapajula suomenmaa tässäkin asiassa. Jos ihminen on alkoholisti hän ostaa sitä joka tapauksessa.

    • Anonyymi

      Silloin kun tuli tuo 5,5% puhuttiin väkevistä oluista nyt sitten tuhdista.

      Edelleen kuitenkin kaikki ostaa kolmosta,koska se on vaan halvempaa ja myös 8% juomien tullessa monet ostaa yhä kolmosta,koska 0,5l 8% tölkki maksaa tietenkin jotain 4€ ja 4,5% saa 2€

      En ymäärrä miksi jotkut ovat vastaan. Menkääpä käymään vaikka Espanjassa, Saksassa tai Italiassa tai vaikka Virossa Siellä saa viinaakin ruokaupasta eikä kukaan siellä vaadi niitä johkin alkohin.

      Taitaa kyse tämän vastustamisessa olla vain alkon puolustamisesta ei mistään muusta. Sama rahapeleissä, mutta siinä on sentään tajuttu, että siinä ei monopoli vaan enää tänäpäivänä toimi ja tästä luovutaan.

    • Anonyymi

      Alkoholi tulee kieltää kokonaan, niin alkoholikuolemat loppuvat.

      Mitenkäs tämän kiellät. Ota huomioon , että jokaisessa maassa on omat lait. Suomi ei voi päättää mm. Viron alkoholin kieltämiestä vaikka se tässä maasta kiellettäisiin. Virossa se olisi edelleen sallittua ja monessa muussakin masssa. Ai niin joo eihän tämä toiminut joskus 1930 luvullaakaan. Eikä jotain viiniä ja kiljua ole kovinkaan vaikea itse valmistaa.

    • Anonyymi

      1 8O e

    • Anonyymi

      Itse olen ollut alkoholin suurkuluttaja jo vuosikausia, muttei alkoholi ole minua nyt kovinkaan paljoa kuluttanut. Enemmän minä olen sitä. Venäjän tilanteen takia ostoni sieltä suunnalta ikävä kyllä tyrehtyivät.

      Suosikki-olueni on venäläinen Oxota. 8% vahvuinen. Nousee mukavasti päähän. No ei monelle ehkä mikään makunautinto, mutta kihahtaa. Kihahah... :)

      Silloin kun nelonen sallittiin kauppoihin, niin eduskunnassa itkettiin puheilla yötä myöten, että nyt se Suomen kansa kuolee viinaan. No miten kävi. Alkoholihaitat eivät nousseet yhtään. Näin tulee käymään nytkin, jos vahvat oluet, siiderit, lonkerot ja jopa viinit sallittaisiin.

      No en minäkään toki väkeviä meidän kauppoihin kuitenkaan halua. Ainakaan vielä. Mutta nythän ei ollutkaan kyse siitä.

    • Anonyymi

      Juopumusraha edellä vaeltaa monikin.

      • Anonyymi

        no magneetti vetää puoleensa. Kohti kauppaa. Se on luonnonlaki :)

    • Anonyymi

      Miksi ihmiset holhoaa muita? Ei elämässä ketään väkisin pidä pitää ,jos tappaa itsenä huumeilla,alkoholilla,ruualla tai jollain muulla ,se on jokaisen oma asia. Yhteiskunnassa on järjestetty psykoterapia sitä varten jos elämänhallinta on jotenkin pielessä. Jos se ei riitä ,elämä ei ollut vaan sua varten ja on parempi poistua täältä sitten vähin äänin.

      Ei siinä sen kummempaa,elämässä on opittava muutama asia,on opittava jakamaan asioita ja mitä meillä täällä on ja opittava itsensä ja muitten kunnioitus ja tehtävä omat tarpeensa ,mitä kukin kuluttaa ja thats it,muuta ei elämässä paljoa olekaan mutta kaikki tuo on saatava twhdä täysun vapaasti ,muiden mitään holhoamatta mutta kuitenkin muiden autettava jos apua kaipaa.

      • Anonyymi

        Olen kanssasi 100 prosenttisesti samaa mieltä.

      • Pelkästään alkoholista johtuvien sairauksien, onnettomuuksien ja väkivallan uhrien hoitamiseen tarvitaan yhden keskussairaalan verran sairaalapaikkoja. Lisäksi tulee lastensuojelun kustannukset, huostaanotot, fasd-lasten elinikäinen tuki jne. Puhumattakaan krapulapäivistä, pilatuista uranäkymistä jne.

        Me laitamme todella paljon rahaa alkoholihaittojen hoitamiseen. Alkoholi ei ole vain "oma asia".

        Vastaamatta on jäänyt myös se mikä on nykymallin konkreettinen ongelma. Onko jonkun alkoholinkäyttö jäänyt huomattavasti tavoiteltua tai toivottua alhaisemmaksi alkoholin huonon saatavuuden takia? Mitä haittaa siitä on ollut?

    • Anonyymi

      😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂😂 Lopettaa kaljojen myynti kokonaan kaikkialla, kuka sellaista kusivärkkiå haluaa kitatamuutenkaan..ainniin, aika useakin 😂😂😂😂

    • Anonyymi

      Tää on kyllä asia missä eri ihmisillä on ihan erivät mielpiteet eduskuntaa myöten. Puolesta ja vastaan.

      Ite olen sitä mieltä, että päitisi sallia. Näinhän on monessa muussakin maassa, Eikä näissä maissa kuten vaikka esim. Espanjassa kukaan ole sitämieltä, että pitäisi perustaa jokin valtion monopoliliike joka saisi ainoastaan myydä alkoholia.

      Miksi täällä sitten vängätään ja kinastellaan asiasta?

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Kiuru ja Räsänen tekivät erittäin hyvän päätöksen Suuri kiitos heilla

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Räsäsen päätökset johtaa alkohon matkustajatuontiin Virosta ja muualatakin ulkomailta.

        Katsokaa vaikka

        https://www.youtube.com/watch?v=vOl_LO6Mk_g

        Heh.. Jaksoi se sitten lopulta toi neljällä pyörällä kulkenut juomaeräkin määränpäähänsä liikkua :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Räsäsen päätökset johtaa alkohon matkustajatuontiin Virosta ja muualatakin ulkomailta.

        Katsokaa vaikka

        https://www.youtube.com/watch?v=vOl_LO6Mk_g

        Tällä päätöksellä mikään ei muutu joten miksi siinä matkustajatuonnissakaan mikään muuttuisi?
        Itse haen vähät saunaolueni sitten edelleen Alkosta, olisihan se ollut näppärää saada ostaa ne samalla samasta kaupasta mistä ruoka- ym. tarpeensakin ostaa.
        Monille kannattavuutensa rajoilla sinnittelevälle sivukylien pikkukaupalle kunnon oluen saaminen myyntiin olisi saattanut olla sellainen pieni ratkaiseva lisä myyntiin joka sallisi jatkaa toimintaa...Kun asiakas oikeaa olutta saadakseen joka tapauksessa joutuu matkaamaan maalikylälle, toki hän samalla hankkii sieltä kaupoista sitten muutkin tarpeensa...

    • Anonyymi

      Mikäli prosenttiraja tulee olemaan tuo kaavailtu 8 % tasan, niin siinä tapauksessahan Suomen suosituin erikoisvahva olut Olvi Tuplapukki (8½ %) jää sitten valitettavasti ainoastaan Alkon hyllyltä saatavaksi.

      • Anonyymi

        Edellisessä alkoholilain uudistuksessa rajaksi vedettiin 5,5%. Täten perinteisen kalliihkon Hartwallin lonkeron pahin kilpailija eli halvempi Virolainen 5,6% lonkero jäi näin rannalle ruikuttamaan.

        Keskikalja tuli elintarvikekauppoihin 1969. Jos muistat vähänkään noita aikoja, tiedät ettei NeuvostoVirosta saanut minkäänlaista lonkeroa...

    • Anonyymi

      Niin, jos muualla puolet kansasta kuolee viinaan niin miksi suomessa pitäisi olla pienempi prosentti hah !

      Kyllä suomenkin täytyy mennä eteenpäin !

    • Anonyymi

      Suomess muutenkin alkoholin kulutus on laskussa. Nuoret ovat vähentäneet runsaasti alkoholikulutusta sillä vain juntti juo itsensä ympärikänniin.

      • Anonyymi

        Mikähän olisi se juomisen määrä jolloin ihminen olisi viisaimmillaan, onko asiaa tutkittu?

    • Anonyymi

      Suomi on aina ollut holhousyhteiskunta. Maa ei tavoistaan nopeasti pääse eroon.

      Kannattaa myös muistaa, että seinäkalenterissasi oleva vuosi ei ole sama mitä politiikkamme elää. Vähän on tultu lähemmäs nykypäivää, mutta kyllä edelleen osittain kaukana menneisyydessä roikutaan.

    • Anonyymi

      5,5% eikä liioin 8%:kaan rajaksi ei piisaa. Hyvisssä laadukkaissa punaviineissä pakkaa olla alkoholia yleensä noin 13%. Ruokaviinit varsinkin kuuluu paremminkin kauppoihin kuin Alkon hyllylle.

      • Anonyymi

        Tallinnasta sai ainakin vielä jokunen vuosi sitten 12% olutta ruokakaupasta ja täällä nousee aina meteli ja riitely kun jotain pieniäkin muutoksia tehdään alkoholin myyntiin. Edellinen oli kun 5,5 % tulivat myyntiin ja seurasihan siitä jotain vallan kauheaa. Videolain henki elää täällä yhä ja suomalaisia näköjään pitää kiusata kaikenlaisilla kielloilla, rajoituksilla ja määräyksillä, jotka poikkeavat muista maista. Hinnoittelu pitää huolen siitä, että kulutus pysyy jokseenkin samalla tasolla kuin aiemminkin.

        Kautta aikojen tyhjänpäiväisiä rajoituksia asettamalla poliitikot ovat koettaneet todistella tavan kansalaisille olevansa ymmärrykseltään muuta kansaa älykkäämpää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kautta aikojen tyhjänpäiväisiä rajoituksia asettamalla poliitikot ovat koettaneet todistella tavan kansalaisille olevansa ymmärrykseltään muuta kansaa älykkäämpää.

        Uskovaiset lääkärit ja yhteisiä kirjoja kirjoittaneet Räsänen ja Reinikainen ilman muuta ovat älyltään ja viisaudeltaan "päätä pidempiä" kuin tavan tallaajat, jotka eivät ymmärrä sitäkään, että Jumala loi maapallon 6 000 vuotta sitten ja ihmisen ja muut eläimet ja eliöt seitsemässä päivässä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tallinnasta sai ainakin vielä jokunen vuosi sitten 12% olutta ruokakaupasta ja täällä nousee aina meteli ja riitely kun jotain pieniäkin muutoksia tehdään alkoholin myyntiin. Edellinen oli kun 5,5 % tulivat myyntiin ja seurasihan siitä jotain vallan kauheaa. Videolain henki elää täällä yhä ja suomalaisia näköjään pitää kiusata kaikenlaisilla kielloilla, rajoituksilla ja määräyksillä, jotka poikkeavat muista maista. Hinnoittelu pitää huolen siitä, että kulutus pysyy jokseenkin samalla tasolla kuin aiemminkin.

        Tallinnasta sai ainakin vielä jokunen vuosi sitten 12% olutta ruokakaupasta ja täällä nousee aina meteli ja riitely kun jotain pieniäkin muutoksia tehdään alkoholin myyntiin.

        Sen takia meillä pitää olla tarpeettomia virkamiehiä.
        Täytyyhän niilläkin olla jotain tekemistä.
        Alkoholin veroprosentti alas ja kilpailu vapaaksi.
        Monopolit joutaa jo historiaan.

    • Anonyymi

      Prosenttirajaus alkoholin myynnin suhteen on muutenkin epäkurantti.

      Paljon fiksumpi toteutus uudeksi alkoholilaiksi olisi seuraava:
      Tislaamalla valmistetut juomat saisi ainoastaan Alkosta,
      - ja ruokakaupoista saisi vain käymisteitse valmistetut juomat.

    • Anonyymi

      Alkoholin kulutuskin laskisi kun enään ei tarvisi juoda kuin muutama(8%) kun tulee kunnolla humalaan.Kolmosta saa kiskoa kaksinkäsin jos aikoo humalaan itsensä saada.Holhousvaltio ja nuo uskontopuolueet vastustaa aina kaikkea kun kuuluu edes kuiskaus alkoholi.Kesk,kristilliset,sdp ja muutkin oppositiopuolueet kannattaa holhousvaltiota

    • Anonyymi

      Alkosta saat niin paljon kuin kehtaat-älä vingu. Alkoja on kohta joka kadunkulmassa. Kasahan tulee täys viinapääks jos niitä ei ohjailla Tänä päivänä ei oo varaa hoitaa kirrooseja. Korkki kiinni.

      • Anonyymi

        Mielestäni Alko pitäisi sisällyttää jokaisen S-Marketin tai K-Marketin yhteyteen. Siinä tapauksessa vahvoja oluita ei tarvitsikaan tuoda ehkä ruokakauppoihin. ;)

        K- ja S-marketti taitaa olla jokaisessa kunnassa, mutta Alkoa ei todellakaan. Alko ja tavallisetkin kaupat voisivat ottaa myös käyttöön ne 30% ja 60%:n alennukset myös alkoholituotteille. Puhun nyt siis hinnan alennuksista, en alkoholiprosenteista. :)

        Tosin S-markettien rainbowin vai mikä coop se nyt onkin 4,2% olutta en laske edes alkoholiksi. Ei se niin pahaakaan ole mutta litkua.

        Nyt ollaan jo R-kioskejakin vähentämässä Suomessa aika rajustikin, ja Ruotsin "ärrillä" kiellettiin juuri tupakan myynti. Suomi ei sentään seurannut perässä.

        Alko on naurettava monopoli. Se ei saa mainostaa, ei myydä alennuksella jne.

    • Anonyymi

      Päivi Räsänen sammuu jo siitä, kun se syö kerralla yhden liköörikonvehti-pussin. No ehkä se tukehtuu, jos syö sen pussin, mutta sisällön siis. Alkaisi varmaan humalassa pahoinpidellä ihmisiä raamatullaan.

      • Anonyymi

        Kristilliset puolueella on vain viisi kansanedustajaa. KD on silti varsinainen mestari solmimaan lehmänkauppoja muiden puolueiden kanssa..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kristilliset puolueella on vain viisi kansanedustajaa. KD on silti varsinainen mestari solmimaan lehmänkauppoja muiden puolueiden kanssa..

        - Kun alkoholilakia koskevissa neuvotteluissa saivat tahtonsa läpi, niin muissa asioissa sitten ollaankin Petterin papukaijoja.

      • Anonyymi

        Huomastko kuinka tärkeää olisi nukkua riittävästi välttääkseen vähemmän järjellisten ulostulojen esiinmarssin!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kristilliset puolueella on vain viisi kansanedustajaa. KD on silti varsinainen mestari solmimaan lehmänkauppoja muiden puolueiden kanssa..

        Nythän jo Päivi Räsänen äänesti lakialoitteen ministeriöön palauttamista vastaan. Eli hän moraaliposeerasi vastustamalla lakia mediassa, mutta kun olisi voinut oikeasti laittaa kapuloita rattaisiin, niin oman puolueen hallituspolun jatko olikin tärkeämpää.

    • Anonyymi

      Viina on suomalaisten aamiaista turistimatkoilla ja porukka hoippuu kännissä lentokoneesta lomalle.Paikalliset nauravat juopoille suomalaisille.Ei siinä mitään jos ei öykkäröi. Kesällä perseet olalle Suomessa.Ikävä kyllä suomalaiset ovat juoppoja.Öykkäröinti ja väkivaltaisuus on pahinta.Muuten on ihan sama vaikka porukka jois itsensä hengiltä.

      • Anonyymi

        Etköhän kuitenkin vähän liioittele. Siks toisekseen, eiväthän suomalaiset pärjää örvellyksellä turismikohteissa edes ruotsalaisille, briteille tms.
        Pisin matkani ulottui Antarktikselle enkä nähnyt seurueessani kerran kertaa kuukauden aikana yhtään humalaista, en liioin Afrikan matkoilla enkä ole nähnyt humalaisia suomalaisia oikein milläänkään ulkomaanmatkoilla, läheltä on ehkä liipannut ihan itsellä humaltuminen Neuvostoliiton/Venäjän kierroksilla...

        Ei tarvitse lähteä turistiksi. Jos joutuu käymään ensiapuklinikalla myähään perjantai- tai lauantai-iltana, niin kuva suomalaisten alkoholinkäytöstä on todella karu.

      • Anonyymi
        Kilgore.Trout kirjoitti:

        Ei tarvitse lähteä turistiksi. Jos joutuu käymään ensiapuklinikalla myähään perjantai- tai lauantai-iltana, niin kuva suomalaisten alkoholinkäytöstä on todella karu.

        Kerran kuus ja sitä harvemmin ottavilla on vaan niin kertakaikkiaan huono viinapää

    • Anonyymi

      Ehdottaisin saksalaiseen tyyliin kannabiksen vapauttamista.

      • Anonyymi

        Niin, mikäettei? Aivan loistava myyntikanavakin kukalle olisi jo olemassa. Nimittäin Alko, suoraan valtion kassaan kilahtavine korkeine verotuksineen.

    • Anonyymi

      Miksi ei kaikki alle 14% olisi ok, Alko on paska "valtio valtiossa"
      Sitä on ministerinkään myöntää llöädvvgt

      • Anonyymi

        Hinta/Vaikutus-suhteeltaan paras Alkon tuote on mielestäni Gambina. No mikä se nyt on? Ei ihan viinikään :) Mutta edullinen ottaen huomioon, että on 21% vahvuinen. No on jo legendaarinen ja vanha juoma. Ehkä en sitä ainakaan vielä kauppoihin ottaisi, mutta kokeillaan ensin vaikka 2 vuotta sillä, että kaikki viinit kauppoihin. Sitten seuraavaksi Gambina.

        Alkoholin kulutus voi tietenkin hetkellisesti nousta, mutta THL ei ole pystynyt vieläkään todistamaan väitettään, että alkoholin aiheuttamat kuolemat olisivat aiheutuneet ja johtuneet siitä, että neloset sallittiin kauppoihin.

    • Anonyymi

      Ei mitään oluita ja viininlitkuja!
      Kun, kovia huumeita ja anaaliseksiä…

      • Anonyymi

        Ja tietenkin käyttöhuoneet niille…

    • Anonyymi

      Suurempi ongelm on,, ettei keskiolutta saa ostettua kaupasta vasta kuin klo 9.

      Ennen sai ostettua keskiolutta kaupasta jo klo 7. Laki muuttui tämän suhteen 2008 absolutisti Matti Vanhasen hallituksen aikana.

      Keskiolutta pitäisi saada ostetua kaupasta kellon ympäri. Mitään järkeä ei ole, että saman oluen saa ostettua yöllä 7-kertaiseen hintaan baarista, mutta ei kaupasta.

      • Anonyymi

        Ei, vaan nykyistä kellonaikarajaa pitäisi siirtää aamu-ysistä kolmella tunnilla eteenpäin. Näin vuorotyöläinen voisi sen iltavuoron jälkeen klo 22:30 vielä iltakaljansa ostaa.

      • Anonyymi

        Suurin ryhmä on onnettomusvahingot ja rikosvahingot 377 miljoonalla eurolla. Alkoholin haittakustannuksiin tilastoidaan lisäksi ehkäisevä päihdetyö ja alkoholivalvonta, yhteensä 27 miljoonaa. Yhteensä haittakustannukset ovat 1264 – 1467 miljoonaa euroa vuodessa

    • Anonyymi

      Lähinnä kaipaa sitten sahtia kauppoihin jo.

    • Anonyymi

      No vaikka mietojen juomien suurkuluttaja olenkin, niin en oikein tajua miksi sitä olutta pitäisi jo heti aamuseitsemältä saada ostettua? :) Töihin matkallako, että työt sujuu paremmin?

      No ei tämä ole mitään pottuilua. Ihan vaan ihmettelen, että onko se nyt kamalaa, jos vasta klo 09 aamulla saa ostaa. Enempi minua ärsyttää miksei iltamyöhään saa enää ostaa edes litkuolutta. Saahan raamatunkin ostaa kaupasta myös myöhään. Sitä Päivi ei kieltäisi. No tosin kirjakaupat eivät ole myöhään auki.

    • Anonyymi

      Aika moni.

    • Anonyymi

      On lapsellista että ei ennen ysiä saa ostaa kaljaa. Esim itse kun joskus herään varhain ja menen kauppaan heti kun ovet avautuvat eikä ole harmaa aalto vielä hyökinyt kauppaan tukkimaan joka paikkaa. Olisi mukava ostaa ne oluet samalla käynnillä ettei tarvitse erikseen odottaa että kello on 9. En tietenkään korkkaa aamulla sillä oluet saavat rauhassa odottaa saunaa ja saunojaa.

      • Anonyymi

        Juu, ihan varmasti. Mee sitten illalla myöhään. Ennen yhdeksää.

    Ketjusta on poistettu 18 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä on sinun ja rakkaasi ikäero?

      Kirjoita, jos rakkaasi on nuorempi/vanhempi 🥰
      Ikävä
      159
      2578
    2. Nyt sitten ulos ihmiset!

      Älkää jumittako täällä. Menkää, näkykää ja hankkikaa kokemuksia. Ei teitä kukaan edes bongaile, jos önötätte täällä.
      Ikävä
      137
      2219
    3. Nainen, millaisista miehistä tykkäät?

      Mielenkiinnosta kysyn 😄
      Ikävä
      162
      1851
    4. Mies minkälaisista naisista yleensä

      Tykkäät? Ihan mielenkiinnosta kysyn.
      Ikävä
      94
      1781
    5. Mitä jos saisit tietää että kaivatullasi

      on jo joku toinen?
      Ikävä
      87
      1483
    6. Minun pitää tehdä jotain

      En tiedä meneekö siihen viikko vai kuukausi. Mutta jos voit odottaa, niin löydän sinut sen jälkeen kun on homma hoidett
      Ikävä
      44
      1472
    7. Onnea Solatie !

      On sit valittu uusi kaupunginjohtaja.No ei menny Nivala-Harju- Tapio -Pikkarainen juntan mukkaan.
      Kemijärvi
      14
      1367
    8. Voihan J-mies

      Olet ajatuksissani jatkuvasti, voisitko poistua sieltä kun en saa mitään tehdyksi. Seuraavaa kohtaamista odottaessa.. 🤭
      Ikävä
      87
      1205
    9. Sarvisalon kesätori

      Onpa kiva paikka. Mutta torikahvila oli suorastaan naurettavan alkeellinen ja ne voileivät,olivat kuin pienen lapsen tek
      Loviisa
      5
      1088
    10. Mikä saa ihmisen stalkkaamaan

      Toista henkilöä laittomin keinoin ikävää että ei ole minkäänlaista yksityisyyttä
      Ikävä
      154
      960
    Aihe