Valokuitu seinään vai langaton verkko kaikille

vanhentunuttateknologiaa

Ei tästä ole monta vuotta, kun Koillismaalla kerättiin metsistä ja teiden varsilta puhelinpylväät ja taloihin menevät puhelinkaapelit pois. Nyt muutamaa vuotta myöhemmin samoilla seuduilla viedään samoihin taloihin uusi kaapeli maan alle vedettynä. Onko järkee vai ei.

Vastaus: On ja ei.

Siinä mielessä tässä on järkeä, että käsittääkseni tuolla vanhalla puhelinkaapelilla intenetin nopeudet olisivat jääneet niin pieniksi, että internetin käyttäminen olisi ollut hankalaa/mahdotonta. Sitä en kuitenkaan ymmärrä, että miten teknologian ihmemaassa Suomessa 2000-luvulla laitetaan miljoonia veroeuroja sellaiseen tietoliikenne verkkoon, jota voi hyödyntää vain se henkilö, joka sitä piuhan päätä kädessänsä pitelee. Miten tämä kiinteä talokohtainen verkko edistää Suomen matkailua, miten teillä ja maastossa liikkuvat työntekijät hyödyntävät tätä kiinteää verkkoa? Eikö näillä kuituverkkojen tukieuroilla olisi voinut vahvistaa ja parantaa nykyistä langatonta 3G/4G-verkkoa. Mikä matkailuetu olisikaan, että missä ikinä Suomessa oletkin niin sinulla on mahdollisuus käyttää langatonta internetverkkoa. Nykyisin mm. metsäkoneissa ja rekka-autoissa on paljon tietotekniikkaa, joissa liikutellaan koneen ja toimiston välillä suuriakin tiedostoja. Tai siis liikuteltaisiin jos mobiiliverkot olisivat paremmat.

Kysymys kuuluukin että mennäänkö talokohtaisten valokuituverkkojen kanssa perse edellä puuhun vai onko tästä verkosta tulevaisuudessa jotakin hyötyä langattoman verkon vahvistamiselle. Vai onko tästä vain haittaa langattomalle verkolle. Eli operaattorit laskevat syrjäseutujen langattoman verkon tehoja entisestään koska alueelle on rakennettu talokohtainen kiinteä verkko.

10

1504

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kiinteä_sen_olla_pitää

      Mistäköhän olet saanut tuollaisen käsityksen? Kyllä tavallisempaa on, että operaattorit tarjoavat puhelinlinjan tilalle pelkkää mobiilia. Eivät tee edes tarjousta valokuidun vetämisestä. Ja mun mielestä 4G-verkko on laajentunut todella nopeasti. Olisi vaan järkevämpää, jos operaattorit tekisivät enemmän yhteistyötä ja kullakin operaattorilla olisi omat alueensa, joilla muiden operaattorien laitteet toimisivat roaming-asiakkaana, kuten ulkomailla. Rekkakuskeille riittää hyvin vaikka 2G Edge. Metsäkoneille tuskin kannattaa mitään kuuluvuusalueita laajentaa. Erämaassa voi käyttää vaikka satelliittiyhteyttä.

    • Zollila

      Kyllähän tuo valokuitu on ylivoimainen liityntätekniikka kaikkiin muihin verrattuna. Kaapelitkin ovat käytännössä täysin huoltovapaita, jos kaivinkone rouhaisee poikki toki katkeaa. Kaikkihan riippuu siitä mitä halutaan, mutta itse en omaan vakituiseen asuinpaikkaani muuta yhteysmuotoa kelpuutaisikaan kuin valokuitua. Yhden kuidun kautta tulee KAIKKI. TV, netti ja hälytysjärjestelmä. Latenssit pienet ja kaista suuri.

    • Dollar389

      Valokuitua ne kännytukiasematki kaipaa kun se mobiiliyhteys on mobiili ainoostaan tukiasemalta loppukäyttäjälle sen jälkeen se menee valokuitua pitkin, joten valokuitua miellään kaikkialle nopeesti! Silloin siitä hyötyy kaikki!

      Mobiiliyhteydet käyttää jaettua luonnonvaraa (radiotaajuuksia), jota ei riitä kaikille. Mitä suurempi taajuus sitä suurempi nopeus, mut samaan aikaan signaali ei enään kanna pitkälle eikä se kykene läpäisemään erilaisia esteitä (puiden lehdet, vesi sade, puut, seinät, jne.). Matala taajuus kantaa pitkälle ja ei häiriinny esteistä niin pahasti, mut se ei kykene välittämään niin suuria nopeuksia ku korkeempi taajuus.

      Kuidussa ei taas ole tuollaisia ongelmia oikeastaan ollenkaan. Joten sanon tämän uudestaan: KUITUA KAIKKIALLE JA NOPEESTI!!!

      • eitarvitakaapeleita

        Minä olen taas sitä mieltä että kuitujen ja kuparien toimittaminen omakotitaloihin on ihan turhaa touhua. Etäisyydet pitkiä ja kaapelin päässä yksi tilaaja.

        Paljon viisaampaa on vetää kaapelit tukiasemille ja kerrostaloihin, silloin yhdellä kaapelilla saavutetaan kymmeniä, jopa satoja tilaajia. Omakotitaloissa yksittäiset tilaajat pärjää mobiiliyhteyksillä ihan hyvin.

        Kaikkihan me kenellä liittymiä on, maksetaan näiden yksittäisten kuitujen perään vinkujien kulut kun ei se yhden liittymän kuukausimaksu sitä millään tule kattamaan.

        Minä sanon että pihdeillä piuhat poikki ja mokkulat tilalle, jos ei kelpaa niin muuttakoon kaupunkiin kerrostalonn.

      • kiinteä_sen_olla_pitää
        eitarvitakaapeleita kirjoitti:

        On tuossa kommentissasi joku järki mukana siinä mielessä, että langattomat yhteystekniikat kehittyvät edelleen. Tämän 4G:n jälkeen tulee 5G, sitten ehkä 6G jne. Olisi vähän noloa, jos nyt vedettäisiin valokaapelit kalliisti joka mökkiin ja muutamien vuosien päästä todetaan, että se olikin lopulta tarpeetonta. Jo nyt mobiiliyhteys on monessa tapauksessa ADSL:ää parempi. Valokaapelista sanotaan, että sillä pärjätään sitten varmasti kymmeniä vuosia, mutta moniko aikuisten oikeasti tarvitsee edes 50 Mbps nopeutta? Omakotitalossa harvemmin on tarvetta katsoa yli neljää HD-tasoista TV-lähetystä samaan aikaan ja siihen (todellinen) 50 Mbps nopeus riittää aivan hyvin. Lisäksi pidän nettistriimien jatkuvaa katsomista aika tarpeettomana ja päällekkäisenä hyvin toimivan DVB-lähetyksen kanssa. Digiboksille saa helposti kerättyä katsottavaa yllin kyllin, kun vaatimukset eivät ole kohtuuttomalla tasolla. Mulla ei tule mieleen videokuvan lisäksi juurikaan muuta tarvetta huippunopeille yhteyksille. Etätyössä tarvetta voi olla, mutta niissä tapauksissa valokaapelin vetämisen voi maksaa työnantaja tai mikä yritys kyseessä sitten onkaan. Monessa tapauksessa etätyö onnistuu vaikka pelkällä 2G GSM-yhteydellä, kunhan se toimii vakaasti. MUTTA mobiiliyhteyksien luotettavuus kuuluvuusalueen reunaosilla ja katveessa ei ole riittävällä tasolla. Ei siitä mitään tule, jos hyvänä päivänä toimii, mutta huonolla kelillä on hypättävä autoon ja ajettava 50 km toimistolle. Etätyön lisääntyminen sopivilla aloilla olisi erittäin ympäristöystävällistä.

        Luulisin muuten, että valokaapeliverkon ylläpitokulut ovat aivan eri suuruusluokassa mobiiliverkkojen kanssa. Pitkällä aikavälillä hintaero varmasti tasoittuu valokuidun hyväksi. Ei pidä unohtaa myöskään sitä, että radioaaltojen pitkäaikaisvaikutuksista ihmiseen ei olla vielä täysin selvillä. Tekniikka vastaa mikroaaltouunin toimintaa. Sama jos menee luukku auki kypsentävästä mikroaaltouunista riittävän kauaksi, niin mitään välitöntä vaaraa ei ole.

        Valokaapelin vetämisen kustannuksista vielä, että visioimiasi tukiasemia varten on joka tapauksessa kaivettava maahan pitkä kaapeli. Ei siitä kaapelin päästä enää niin pitkä matka yksittäisille käyttäjille ole. Näin on erityisesti pitkien välimatkojen Lapissa.

        Tukiasemat eivät myöskään maisemaa paranna. Maakaapelit on poissa silmistä.

        Miksi muuten valokaapelia pitäisi kerrotaloillekaan vetää, jos niihin on jo vedetty hyvin voimiva kaapeli-TV-verkko? Pahimmassa tapauksessa taloudellisesti voittoisaan isoon kerrostaloon vetää jokainen operaattori oman valokuitunsa. Ei mitään järkeä siinäkään, tässä vaiheessa. Enkä ole niin vakuuttunut valokuidun hyödyistä, jos asuntoihin data tulee vanhojen puhelinlankojen läpi.

      • Kuidulla_kapasiteettia

        Maakunnassa on perustettu osuuskuntia, jotka hoitavat kaapeloinnin kohtuuttomaan hintaan. Otetaan esim. Ilomantsin Ilonet, jossa on jo useita vuosia rakennettu kuituverkkoa. Kunnassa on asukkaita n. 6000 ja tavoitteena on saada liitettyä 1500 taloutta kuituverkkoon. http://www.maakaista.fi/item/447-miljoona-metriä-valokuitua-ilomantsiin aloitettiin homma 2012 ja nyt on tavoitteena saada verkko valmiiksi 2017. Kun verkko valmistuu, niin moni tilaaja on jo muuttanut kylille vanhusten taloon tai hautuumaalle, sillä kunnan asukkaista on jo puolet eläkeläisiä. Maaseutu hiljenee aina vaan lisää.
        Pelkkä kuitu ei tuo mitään palveluita, vaikka se maksaa yli 10000 euroa liittymää kohti. Kun kuitu on saatu taloon, niin sitten on liityttävä palveluihin ja sen vuosimaksu on jotain 600 euroa/vuosi. Se on paljon eläkeläiselle se. Lisäksi pitäisi hankkia läppäri ja opetella sitä myös käyttämään, jotta osaa terkkarista tilata ajan netin kautta tai skypettää terveydenhoitajan kanssa.
        Yhdelle tuttavalle tarjottiin liittymää kylätien varteen toimitettuna ja siitä "last mile" -häntäkaapeli olisi maksanut muutaman tonnin. Hän hankki suunta-antennin ja laittoi langattoman verkon kotiinsa, joten siinä meni taas Ilonetiltä yksi asiakas. Kuitua vedetään alueelle ehkä vasta ensi vuonna.
        http://www.iltalehti.fi/digi/2015061619873743_du.shtml on siitä, kuinka harrastelijat ovat homman ryssineet. Aloituksessa valtiolta ja EU:lta tuntui rahaa olevan tulossa vaikka kuinka ja kunnat sitoutuivat innoissaan takaamaan osuuskuntien lainoja, jotta verkon rakennus edes saadaan alkuun. Tukirahaa jaetaankin nyt jälkikäteen vähän eri anomuksesta ja todellinen vastuu jäänee kunnalle. Ilonetin tapauksessa Ilomantsin kunta on taannut tähän mennessä lainoja n. 5 miljoonaa ja saman määrän se joutuu vielä ensi vuonna laittamaan lisää. Ehkä 5 miljoonaa tulee tukiaisia, mutta velat on joskus maksettava eikä verkon ylläpitokaan ole ilmaista. 15 miljoonalla ei kovin kummoista kuituverkkoa saada ja nyt siihen pitäisi saada vielä käyttäjiä lisää..
        Asun Vantaalla kerrostalossa, jossa oli ennen DNA:n kaapeliverkko. Kilpailutettiin operaattoreita ja kun Soneralla oli kuitu talojakamoomme, niin sillä oli selvä etulyöntiasema. DNA ei luvannut vetää kuitua emmekä halunneet enää kaapelimodeemeita taloomme. Elisa ei edes osallistunut kilpailuun, sillä vajaan 200 asunnon takia ei mukamas kannattanut vaivautua. Elisalle tuntui vanhat kuparit riittävän, mutta etäisyyttä on liikaa ja mm. Elisa Viihde ei toimi. Taloyhtiöön tulee nyt taloyhtiön laajakaista ja kaapeli-tv talojakamoon Soneralta kuidulla, josta on laajakaista VDSL2:lla 10/10M asuntoon ja Sonera Viihde tulee 100/10M nopeudella.

      • kiinteä_sen_olla_pitää
        Kuidulla_kapasiteettia kirjoitti:

        "Kun verkko valmistuu, niin moni tilaaja on jo muuttanut kylille vanhusten taloon tai hautuumaalle, sillä kunnan asukkaista on jo puolet eläkeläisiä. Maaseutu hiljenee aina vaan lisää."

        Tuo on hyvä pointti. Mielestäni on vähän typerää, että valokaapeliverkon vetämistä tuetaan isolla rahalla maaseudulla, jossa monella ei ole edes tietokonetta käytössä, mutta suurkaupungin omakotitalolähiöön ei valokuitua meinaa saada, vaikka olisi valmis siitä pari tonnia maksamaan. Luulisin että maalta muuttamiseen on olemassa paljon painavampiakin syitä kuin heikko nettiyhteys. Jos nopeaa nettiyhteyttä ei ole ikinä kotiin tullut, niin ei sitä osaa sillä tavalla kaivata kuin someen addiktoituneet kaupunkilaiset. Toimivan ADSL-yhteyden poistaminen ilman korvaavaa yhteyttä on se mikä kiukuttaa.

        Tavallinen perustelu Laajakaista kaikille -hankkeelle on palveluiden siirtäminen nettiin. Ajatellaan että ikääntyvä väestö voisi välttää matkoja terveyskeskuksiin, kun lääkäri tai hoitaja (ja villeimmissä visioissa tietokone) tutkii, diagnosoi ja hoitaa etänä. VÄÄRIN! Tämä asia ei lähitulevaisuudessa muutu. Etänä hoidettavat asiat on jo pitkään tehty puhelimessa puhuen. Kuvapuhelut, nettiin kytketyt verenpaine- ja sokerimittarit yms. eivät tuo ollenkaan niin paljon lisähyötyjä, kuin maallikot kuvittelevat. Sama vaikuttaa koskevan esim. autokorjaamoita. Mun kokemuksen mukaan eivät huollossa mielellään arvaile mitään vikakuvausten perusteella, vaan hyvin pian käskevät tuoda auton paikan päälle ja kertovat ehkä samalla hinta-arvion pelkästä vianhausta. Ihmiset on totutettu nettipalveluiden ilmaisuuteen, joten rahan pyytäminen nettidiagnostiikasta ja -hoidosta olisi hankalaa. Itse en ainakaan hyväksy sitä, että videovuokraus kivijalkaliikkeestä ja netistä on samanhintaista tai että sanoma- ja aikakauslehtien lukeminen tabletilla ei ole oleellisesti edullisempaa kuin kotiin tuodulla lehdellä.

    • konservatiivi1

      Ainut hyväpuoli noissa kuitukaapeleissa on se että siinä ei heitetä rahoja taivaantuuliin vaan haudataan maahan

    • Anonyymi
    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1857
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1709
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      17
      1553
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1243
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1204
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1202
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1166
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1151
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      9
      1150
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1134
    Aihe