Tätä Tyler Durdenin lausetta on lainattu monissa yhteyksissä. Mutta eikö sen pitäisi olla lause jota jokaisessa seurakunnassa luulisi kuulevan usein, varoituksena kiintymyksestä maalliseen omaisuuteen ?
Tietysti, me kristityhän haluamme mieluummin lukea asioita Raamatusta.
Matt 19:"23 Silloin Jeesus sanoi opetuslapsillensa: "Totisesti minä sanon teille: rikkaan on vaikea päästä taivasten valtakuntaan. 24 Ja vielä minä sanon teille: helpompi on kamelin käydä neulansilmän läpi kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan."
Matt 13:22 "Mikä taas orjantappuroihin kylvettiin, on se, joka kuulee sanan, mutta tämän maailman huoli ja rikkauden viettelys tukahuttavat sanan, ja hän jää hedelmättömäksi."
Mark 12: "42 Niin tuli köyhä leski ja pani kaksi ropoa, yhteensä muutamia pennejä. 43 Ja hän kutsui opetuslapsensa tykönsä ja sanoi heille: "Totisesti minä sanon teille: tämä köyhä leski pani enemmän kuin kaikki muut, jotka panivat uhriarkkuun. 44 Sillä he kaikki panivat liiastaan, mutta tämä pani puutteestaan kaiken, mitä hänellä oli, koko elämisensä.""
Luuk 1:53 "Nälkäiset hän on täyttänyt hyvyyksillä, ja rikkaat hän on lähettänyt tyhjinä pois."
Luuk 6:24 "Mutta voi teitä, te rikkaat, sillä te olette jo saaneet lohdutuksenne!"
Luuk 12:21 "Näin käy sen, joka kokoaa aarteita itselleen, mutta jolla ei ole rikkautta Jumalan tykönä."
2 Kor 6:10 "murheellisina, mutta aina iloisina, köyhinä, mutta kuitenkin monia rikkaiksi tekevinä, mitään omistamatta, mutta kuitenkin omistaen kaiken."
Minusta tuo otsikon lause sopii kuitenkin oikein hyvin varoituksen sanoiksi kristillisen elämään; "Se mitä omistat, omistaa lopulta sinut", koska "missä teidän aarteenne on, siellä on myös teidän sydämenne."
Olisi mielenkiintoista kuulla, missä mielestänne kulkee se raja, kuinka paljon kristityn on hyvä omistaa maallista omaisuutta - tai onko sitä rajaa ? Onko se asia joka on erilainen joka ihmisen kohdalla ?
Pitäisikö meidän elämässämme soveltaa sanaa "Jolla on kaksi ihokasta, antakoon toisen sille, joka on ilman; ja jolla on ruokaa, tehköön samoin." ?
Meidän on helppo puhua seuraavamme Jeesusta, mutta jos katsomme Jeesusta tai Paavalia ja mitä omaisuutta heillä oli... seuraammeko me todellakin esimerkkiä ?
"Loppukevennykseksi" sopisivat vaikka nämä Jeesuksen sanat:
Matt 10:"37 Joka rakastaa isäänsä taikka äitiänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias; ja joka rakastaa poikaansa taikka tytärtänsä enemmän kuin minua, se ei ole minulle sovelias;
38 ja joka ei ota ristiänsä ja seuraa minua, se ei ole minulle sovelias.
39 Joka löytää elämänsä, kadottaa sen; ja joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän löytää sen.
40 Joka ottaa tykönsä teidät, se ottaa tykönsä minut; ja joka ottaa minut tykönsä, ottaa tykönsä hänet, joka on minut lähettänyt.
41 Joka profeetan ottaa tykönsä profeetan nimen tähden, saa profeetan palkan; ja joka vanhurskaan ottaa tykönsä vanhurskaan nimen tähden, saa vanhurskaan palkan.
42 Ja kuka hyvänsä antaa yhdelle näistä pienistä maljallisen kylmää vettä, hänen juodaksensa, opetuslapsen nimen tähden, totisesti minä sanon teille: hän ei jää palkkaansa vaille.""
Se mitä omistat, omistaa lopulta sinut
4
126
Vastaukset
- jarinhotelli
Hei!
Viisas taloudenhoitaja saa olla. Varkaskin saa olla. Jopa rikas saa olla.
> Asiayhteydessä mistä puhut on kyse maallisen ja taivaallisen suhteesta ihmisen omassatunnossa. Mikä on rakkauden ensisijainen kohde. Rakkauden ensisijainen kohde tulee olla Jumala, ja lähimmäisetkin sitten siinä heti Jumalan jälkeen. Matt 22:36-40. Kaikki Raamatun arvo ja laki on säädetty aina näiden kahden tekijän rakastamisen funktioiden ympärille. 5 Moos 5:6-10.
Kun opetuslapset lähtivät seuraamaan Jeesusta oli opetuslasten jätettävä kaikki ja ryhdyttävä kylästä kylään kulkijaksi Jeesuksen oppilaaksi. Ei tätä toki ihmisiltä tänään vaadita.
>> Rakkauden ensisijainen kohde on se mikä on vaatimuksessa se ykkönen merkitsee siis kaikkea tauvaallista, evankeliumin Jeesus Kristus mission arvoa ensisijaisena ihmisen elämässä; Hebr 12:14, Ef 2:7-9, Joh 14, Ilm 14:12.
"Ristin ottaminen" merkitsee että ymmärtää evankeliumista aiheutuneet mahdolliset ikävyydet maallisessa elämässä. Kaikki eivät Jumalaa rakastavia rakasta. Pikemminkin tavallisesti ennakkoluuloja on kaikenlainen mahdollinen "lahkolaisiin" suhtautuva asenne. Kun ihminen näkee tai tietää toisen olevan uskovainen on se kuin punaista vaatetta vilauttaisi härän edessä usein, sillä ylpeä ihminen ei halua kuulla että hänessä olisi jotakin vajaata Jumalankaan edessä. Omatunto on saattanut olla puhuttelussa ja Jumalan torjuva ihminen haluaa olla ajattelematta Jumalan pyhyyksiä. Ihmistä loukkaa heti toisen ihmisen uskovaisuus vaikka toinen ei puhuisikaan mitään.
Perheestä ja suvusta luopuminen ei tarkoita rakkaudettomuutta, vaan sitä että Jeesus Kristus pitää olla ykkösarvo. Kaikki muut läheistenkin toivomukset eivät saa kumota arvoa Jeesukseen ja Jumalan tahtoon. Uskovaisina puoliso ja perheen jäsen on kuitenkin monin verroin "parempi ihminen" käytännönkin asoissa.
Ristiriitoja voi tulla arvomaailman erilaisuudessa ja rahan käytössä ja lasten kasvatuksessa.
Jeesuksessa Kristuksessa ihminen saa monin verroin hyvää palkaksi vaikka maallinen elämä ei olisikaan niin ulkoisesti loistavaa. Vanhurskaiden palkka on uusi paratiisimaa.
Minä olen kirjoittanut lisää aiheesta; mm;
"- Onko raamatun uskonto aiheuttanut väkivaltaa ja sotia maailmassa?"
http://jarinhotelli.blogspot.com/search/label/2.3
"- Ikuinen elämä. Miksi vanhurskaat eivät kuole?"
http://jarinhotelli.blogspot.com/search/label/3.5
"- Pitääkö kristityn uhrata omaisuutensa pelastuakseen?"
http://jarinhotelli.blogspot.com/search/label/5.5
"- Ahneuden synti"
http://jarinhotelli.blogspot.com/search/label/5.4
"- Perheestä ja suvusta luopuminen. Luuk 14:26-27"
http://jarinhotelli.blogspot.com/search/label/15.8
Löydät vastaukset ja Raamatunpaikkoja kysymykseesi linkeistä.
Jumalan siunausta
Jari Laurila
keskustelija
Kurpan torpan sepän pojanpojanpoika - VarpM
Tässä matkanvarrella olen "uskon" tunnustajien ajatuksia, että mitä uskovaisella on "oikeus" omistaa. Jotkut näkevät, että uskova pitäisi elää keppikerjäläisenä, kaiken antaneena. Vasta silloin on uskovainen ja haetaan sitten raamatusta näköalalleen se askeettisuus.
Loppujenlopuksi se, että missä on sydän, siinä on tämä jumala.
Mutta, siinäpä se siemenen ydin on. Jos sydämessä on Jumala, Herrana ja Vapahtajana, niin se ei sulje ihmiseltä omaisuuden omistamiseen rajankäyntiä. Herran omistaminen, voi käsittää myös omaisuuden omistamista, aivan suunnattomista määristä lähtien.
Siis sydän suhde ratkaisee kaiken.
Silmissämme "rikas" - uskova, voi Herran armosta, omistaa tehtäväkentän tässä elämässä, että hän on tarjoamassa vaikka työtä ihmisille.
Hän hoitaa leiviskäänsä.
Kun hän näitä leivisköitään hoitaa, hänhän on Isän kodissa ja tavallaan Isän omistuksessahan kaikki on, siis elämänrajan taakse ei viedä sitä rahaa, vaan se jää "kiertämään" tähän.
Kun sitten nämä leiviskät ovat käytössä, on Isän kodissaan antanut vapauden myös terveellä tavalla nauttia tehtäväkentästään.
Voihan siinä olla perustuksillaan laajenmpi koti, ajoneuvo jolla riittää ajoon riittävät ominaisuudet, sen leiviskän mukaan. Veneellä voi olla muutamametri jne. Eli taivaallisellä Isällä on varaa antaa käyttöoikeuksia tähän ajantavaraan.
ns. "köyhä", hän voi olla uskossaan väärällä tavalla saita. Hän ei näe leiviskässään tarvetta muutakuin sijoittaa itseensä ja siinä sivussa puhuu Herrasta.
Kaksi matkalaista, kummallakin leiviskät, mutta Herra tuntee sydämen.
Siksi on paha lähteä määrätyin raamatunpaikoin asettamaan mittapukua kenenkään päälle "uskon" kenttäalueella.- Exadventistiparka
"Voihan siinä olla perustuksillaan laajenmpi koti, ajoneuvo jolla riittää ajoon riittävät ominaisuudet, sen leiviskän mukaan. Veneellä voi olla muutamametri jne. Eli taivaallisellä Isällä on varaa antaa käyttöoikeuksia tähän ajantavaraan."
Jari taas sanoi: "Viisas taloudenhoitaja saa olla. Varkaskin saa olla. Jopa rikas saa olla."
Jos ottaa lähtökohdaksi sen, että Jumala on se joka ihmiselle kaiken omaisuuden antaa, niin silloinhan Jumala on myös tehnyt vaikkapa Bill Gatesin rikkaaksi, ja aivan kaikki rikkaus maailmassa on siis Jumalan antamaa...
--> Varoittiko Jeesus siis aivan turhaan että rikkaan olisi hankalampi päästä Jumalan valtakuntaan kuin kamelin päästä neulansilmän läpi ?
Jos kerran Raamattu varoittaa rikkaudesta ja sen vaaroista, mikä oikeuttaa meidät olemaan välittämättä noista varoituksista ja sanomaan "eiei, kaikki on hyvin... on ihan ok kerätä omaisuutta ja pyrkiä rikastumaan" ?
Nykyaikana esimerkiksi avoliitto yleistyy kritittyjen keskuudessa... koska omassa viisaudessaan ihminen tekee tyhjäksi sen mitä Raamattu suoraan sanoo.
Miksi tässä asiassa voimme siis jättää huomiotta sen mitä Raamattu sanoo ? Exadventistiparka kirjoitti:
"Voihan siinä olla perustuksillaan laajenmpi koti, ajoneuvo jolla riittää ajoon riittävät ominaisuudet, sen leiviskän mukaan. Veneellä voi olla muutamametri jne. Eli taivaallisellä Isällä on varaa antaa käyttöoikeuksia tähän ajantavaraan."
Jari taas sanoi: "Viisas taloudenhoitaja saa olla. Varkaskin saa olla. Jopa rikas saa olla."
Jos ottaa lähtökohdaksi sen, että Jumala on se joka ihmiselle kaiken omaisuuden antaa, niin silloinhan Jumala on myös tehnyt vaikkapa Bill Gatesin rikkaaksi, ja aivan kaikki rikkaus maailmassa on siis Jumalan antamaa...
--> Varoittiko Jeesus siis aivan turhaan että rikkaan olisi hankalampi päästä Jumalan valtakuntaan kuin kamelin päästä neulansilmän läpi ?
Jos kerran Raamattu varoittaa rikkaudesta ja sen vaaroista, mikä oikeuttaa meidät olemaan välittämättä noista varoituksista ja sanomaan "eiei, kaikki on hyvin... on ihan ok kerätä omaisuutta ja pyrkiä rikastumaan" ?
Nykyaikana esimerkiksi avoliitto yleistyy kritittyjen keskuudessa... koska omassa viisaudessaan ihminen tekee tyhjäksi sen mitä Raamattu suoraan sanoo.
Miksi tässä asiassa voimme siis jättää huomiotta sen mitä Raamattu sanoo ?>> Miksi tässä asiassa voimme siis jättää huomiotta sen mitä Raamattu sanoo ? >>
Tietenkin voimme, kuten muissakin asioissa olemme tehneet. Jos avaat historiankirjan, niin oppisit sieltä sen, että jokainen uskonto on kuollut, joka ei ole kyennyt muuttumaan yhteiskunnassa vallitsevien arvojen ja tapojen mukana.
Esimerkiksi 1200-1300-luvuilla kristityssä maailmassa vainottiin punatukkaisia ihmisiä, koska raamatussa on useilla negatiivisilla henkilöillä punainen tukka, tai kuvaus, joka on yhdistettvissä punaiseen tukkaan. Tämän oletettiin olevan selkeä viesti, että punatukkaiset ihmiset eivät ole Jumalasi suosiossa, vaan kyseinen tukan väri on Jumalasi antama varoitusmerkki pahuudesta, kunniattomuudesta sekä yleisestä toiseudesta, eli parempien ryhmään kuulumattomuudesta.
Sittemmin kun hoksattiin, että tukan väri ei kerro mitään ihmisen pahuudesta, vaikka raamatussa useat punatukkaiset kytkettiin pahuuteen, niin tavasta vainota ja sortaa punatukkaisia luovuttiin, vaikka sitä sortoa oli harrastettu juurikin raamatusta löytyneen tulkinnan mukaan.
Samoin kuolemanrangaistus tuli julmana rangaistusmuotona kristinuskon mukana, koska tuolloin vallanpitäjät uskoivat vakaasti kuolemanjälkeiseen elämään. Siksi kuolemanrangaistusta ei pidetty peruuttamattomana tekona, joka kenties riistäisi viattoman ihmisen elämän lopullisesti, koska kuolemaan tuomittu saisi kuitenkin uuden elämän Jumalan luona teloituksensa jälkeen. Lisäksi tuomioon liittyi aina mahdollisuus syntien tunnustamiseen ja anteeksisaamiseen, jotta elämä kuoleman jälkeen olisi mahdollista myös rikolliselle. Sitä pidettiin usein jopa hyvänä, koska teloituksen jälkeen rikoillinen pääsi nopeammin käsiksi parannuksen kautta tapahtuneeseen paratiisielämään Jumalan luona.
Nyt kun päättäjät ovat ymmärtäneet, että mitään kuolemanjälkeistä elämää ei ole, on kuolemanrangaistus poistettu kaikista sivistyneistä maista muutamaa poikkeusta lukuunottamatta brutaalina ja alkukantaisena rangaistuksena, joka päinvastoin tekee rikollisesta entistä epätoivoisemman rikostilanteessa ja hän voi jopa tappaa lisää ihmisiä päästäkseen pälkähästä, jos kerran kuolema on edessä joka tapauksessa jos hän jää kiinni.
Eli meidän pitää ymmärtää niitä tapoja ja aikoja, joissa ihmiset ovat kulloinkin eläneet, niin me huomaamme, että raamattu on aina jätetty huomiotta, kun tilanteet ovat muuttuneet ja siksi kristinusko on yhä elossa. Jos se ei muutu, se kuolee, kuten muutkin muutokseen kykenemättömät uskonnot.
Joten jos kristinuskon halutaan pysyvän hengissä, on raamattu jätettävä huomiotta aina, jos se on ristiriidassa yhteiskunnan normien ja tapojen kanssa, kuten on tehty jo 2000 vuotta, eli aina se on kyennyt muuttumaan yhteiskunnan mukana.
Sitten meillä on tuhansia historiassa olleita kristilllisyydestä erkaantuneita lahkoja, jotka ovat erkaantuneet juurikin siksi, että ne ovat perustaneet ihmiset, jotka kokivat vääräksi jättää huomiotta Jumalan sana ja raamattu,eivätkä he hyväksyneet sitä, että pääsuuntaus kristinuskosta muuttui yhteiskunnan mukana.
No nämä lahkot ovat jokainen kuolleet viimeisen kannattajansa mukana, niin sen pitäisi sinullekin kertoa, että kumpi tapa on parempi säilyttää kristinusko. Muuttua vai olla muuttumatta yhteiskunnan mukana?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1762217Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe381786Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi131547Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2371289Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu631277Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas191102Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv621033- 61994
Wau mikä kroppa Sofialla
Kuva instassa kun on suihkurusketuksessa. Kyllä on muodot kohdallaan, on kuin jumalainen Venus patsas. Eikä ole mitään järkyttäviä lonkero tatuointeja106708