Vanhempien luona asuminen

Jokainen elää tavallaan. Ainahan asiat elämässä ei mene niin kuin olis toivonut ja halunnut. Ei siinä ole häpeämistä jos asut tällä hetkellä vanhempies luona, hyvä ett on paikka missä asua. Vois asias olla huonomminkin eli olisit koditon ja asuisit kaveries nurkissa. Etköhän sä saa elämäss kuntoon ja pääset omilles joku päivä. Älä stressaa liikaa asiasta, ei tuo maailmaa kaada näinä aikoina.

Eihän siinä mitään jos osallistus asumiskustannuksiin ja jos tilaa on.
Siivellä asuminen sensijaan ei ole sopivaa.

Kaikkein typerimpiä ovat sellaiset ihmiset jotka sanovat asuvansa omillaan mutta eivät tee työtä vaan elävät yhteiskunnan elätteinä veronmaksajien varoilla. He ovat todellista roskaväkeä.

Itsekkin asun kotona vanhempien luona, kaikki koulut käynyt aikuinen. Häpeän sanoa siitä kun joku omillaan asuva alkaa kyselemään asioita. Olen siis työtön ja todennut Te-toimiston itselleni todella turhaksi työn saamisen suhteen. Sentään vapaa aikani kuluu auttaen vanhempia heidän yrityksessään, jossa muuten joutuisivat pärjäämään kahdestaan. Kesäisin on niin kiire, että ei ole viikonloppuvapaita, viikon loma on todella kova sana. Hyvä jos kuukaudessa edes yhden illan saa vapaaksi.

Haaveilen jatkuvasti omasta kämpästä, omasta työpaikasta ja itsenäisestä elämästä, mutta koska elämäni nyt vain poikkeaa paljon normista niin se ei ole tällähetkellä mahdollista, enkä usko että Te- toimistonkautta "elämällä" ole varaa tai aikaa päästä kaikkeen hoitoon, mihin pitäisi päästä. Eikä asiaa auta yhtään se, että on saatu muksuna koiraa isompi lemmikki, jota ei voi kerrostaloon/rivitaloon matkaan ottaa.

Mutta tosiaan. Monet omat kaverinikin asuvat vielä vanhempiensa luona . Osa käy töissä ja osa miettii miksi haluaa "isona" tulla. Jokaisella on oma syynsä miksi asuvat vielä vanhempiensa luona, eikä kaikki sitä ymmärrä.

Täällä ap:ta 2-vuotta vanhempi ja itse myös jouduin muuttamaan reilu 1,5v sitte takaisin "kotia" ja onhan tämä tympeää, ei toisinaan hieman häpeällistä. Ehdin välillä asua n. 3,5v omillaan. Muut kaverit asuvat omillaan tai yhdessä kumppaninsa kanssa, mutta kaikilta kun ei löydy ikään kuin sitä varajalkaa mihin voi tarvittaessa turvautua, siksi siis näin. Käyn kuitenkin töissä ja olen kaikin puolin normaali. Uskon kuitenkin että pääsen vihdoinkin muuttamaan pois. Muille isät/äidit ovat ostaneet, huonekaluja ja eläimiä yms. Itse olen kaikki itselleni hankkinut.

Olin vuosi sitten kovin ihastunut erääseen 25-26 v. naiseen, joka oli työkaverini. Hän asui vielä vanhempiensa luona ja en nähnyt siinä mitään pahaa. Olin itse vasta 21-vuotias silloin (mutta asunut kuitenkin 4 vuotta yksin) ja en sukaltanut tehdä minkäänlaista aloitetta, koska pelkäsin olevani liian nuori hänelle. Mutta jos olisin saanut mahdollisuuden jonkinlaiseen parisuhteeseen niin hänen asumisensa tuskin olisi ongelmaksi muodostunut, vaikka toki hänen perheellänsä olisi ollut silloin suurempi merkitys suhteelle.

Eli jos perheesi ei ole täysin luotaantyötävää porukkaa niin ei sen pitäisi olla ylitsepääsemätön este.

25-vuotias poikani asuu kanssani, taloudellisesta syystä. Säästi uuden auton itselleen palkastaan vaikka on maksanut viimeaikoina vuokrankin kun parempipalkkainen on kuin minä. Kun hän oli koululainen ja opiskelija, maksoin minä kaiken harrastuksia myöten ja kannatti sillä hän sai opiskella rauhassa. Yksinhuoltajana ja todella pienipalkkaisena välillä jopa työttömänäkin tein kaikkeni että hänellä menisi paremmin ja olisi helpompaa kuin oma elämäni. Kaikkea muuta kuin mammanpoika :D

Kaikella on aikansa. Kyllä se oma asunto aikanaan tulee :)

Asuminen Helsingissä on kyllä kallista, mitä järkeä on laittaa kaikki rahansa vain saadakseen asua yksin. Nuorilla ei ole varaa opiskella, harrastaa, matkustaa, joillain ei edes syödä kunnolla.

Olen sitä mieltä jos toisen kotona asuminen on tyttö- tai poikaystävälle kauhistus ei suhteella taida olla kyllin hyviä perusteluja, rakkaus ei ainakaan ole silloin tärkeimpänä. Jos todella on rakastunut jaksaa kyllä odottaa se oma koti löytyy.