Opinnot jumissa, kaikki jumissa, mitähän tekisin?

Jos opiskelu on jo ajatuksena noin vaikeaa, niin viisasta on nyt menne suoraan opon juttusille ja kertoa koko totuus. Sano myös se, että jo noin koit aikaisemmin, mutta et rohjennut kertoa totuutta. Miten selviät sitten todellisessa työssä, jos ei harjoittelu ja opinnäytejakso suju.
Koetko tulevan ammatin itsellesi ylivoimaiseksi. Älä alistu ulkopuolisten painostukselle vaan sinun elämästä ja hyvinvoinnista on nyt kysymys.

Ensinnäkin läheisesi ovat todella kohdelleet sinua huonosti ja jättäneet jopa heitteille! Ovatpa he kovia ja välinpitämättömiä kun sinua pitäisi sensijaan auttaa ja tukea.
Sinä olet kovin yksin asioittesi kanssa. Ei ihme että tunnet olevasi vankina itsesi sisällä.
Nyt olisi parasta että menet opon/opettajan juttusille. Kirjoita etukäteen paperille ne kipeätkin asiat mitkä vaivaavat mieltäsi, myös sen että tunnet ahdistusta ja masennusta. Se auttaa jäsentämään asioita ja jopa vähentää jännittyneisyyttä kun näkee asiat selkeinä ja yksinkertaisina paperilla. Kotona luet ääneen ne asiat, sekin auttaa koska tunnet että on tuskallista myöntää itsellesi kuinka huonosti asiat ovat. Luet paperin muutamaan kertaan ja vähitellen ei enää tunnukaan niin kauhealta. Kertaa asiat ennenkuin menet opon/opettajan juttusille.
Kysy heidän mielipidettään lääkärillemenosta. Minusta se kyllä olisi hyvä asia.
Nyt tarvitset kaiken tuen. Yksin ei kukaan jaksa. Ulospääsy kyllä on olemassa kun kerrot asioistasi muille.
Muista että tämäkin asia on sellainen joka vie sinua elämässä eteenpäin vaikka nyt ei siltä tunnukaan. Se opettaa selviytymiskeinoja tulevaisuutta varten ja ennenkaikkea sen että VOIT JA KYKENET selviytymään!

Mikä ala on kyseessä?
Jos opintosi liittyy luonnontieteisiin, niin saattaisin kenties pystyä auttamaan jollain tasolla.

Voimia!

Välillä sain jo motivaatiota ja rohkeutta asioiden hoitamiseen, mutta sitten se taas meni ennen kuin ehdin asioihin tarttua. Koko ajan vaan mietin miten huonoon jamaan olen itse itseni laittanut (kaduttaa ja hävettää etten ole pystynyt hoitamaan asioitani toisella tavalla), en vaan tiedä miten tästä pääsen eteenpäin.

Olen myös paljon yksin, ei läheisiä ystäviä, ja varmaan yksinolo ja asioiden pyörittely omassa mielessä aiheuttaa sen että niistä tekee isompia ja pahempia kuin oikeasti ovatkaan. Tai alunperin olivat.

Haluaisin opiskella ja päästä työelämäänkin jne, ja tämä ala on se mitä haluan, mutta tuntuu että olen tippunut niin pahasti kärryiltä opinnoissa ja asiat menny niin pitkälle/pahaksi, etten tiedä miten jatkaisin. Ja myös omat lukot ym pitäisi saada selvitettyä (vaikka haluaisin hoitaa opinnot tuntuu etten pääse kunnolla eteenpäin omien sisäisten ongelmien vuoksi). Voi kun saisi rohkeutta mennä puhumaan ja hakemaan apua, ja voi kun voisi opintojen kanssa aloittaa alusta tai jotain (toimisin niin monessa asiassa eri tavalla). Tuntuu vaan että on jo liian myöhäistä korjata asioita (vaikkei asia varmastikaan niin ole?)

Onko kukaan täällä ollut vastaavanlaisessa tilanteessa? Miten pääsitte eteenpäin?

mä oon ihan samassa tilantees, paitsi et viel oon saanut opinnot hoidettua, tosin aina viimetingas. eka työharjoittelu alkais kuun lopussa ja arvaa vaan, onko harjoittelupaikkaa.. neljästä tullut kielteinen vastaus ja viidennen hakemuksen lähetin tänään.. tuntuu ettei uskalla ees avata sähköpostia, jos taas tulee kielteinen vastaus. ihmettelen joka päivä, mitä pitäis tehdä ja oon ihan puhki tän pähkäilyn kans.

tein äsken beckin testin ja sain vastaukses 31. elämä on kyl koetellut, mut oon tahdonvoimalla mennyt eteenpäin, mut ny on ollut koko kesän fiilis, et ei oo mitään jäljellä enää.

lisään vielä, et mulla ei oo ketään kelle puhua. ystävät on kaikonneet ja sisarukset asuu kaukana. vanhemmista toinen kuollut ja toinen hylännyt. perheelle näyttelen ja ukko luulee, et oon vaan laiska ja saamaton.

vaikee pitää ystävyyssuhteita yllä, koska oon liian raskasta kamaa niille. mä en jaksa kuunnella niiden shoppailujuttuja tms ja ne ei diggaa mun mietiskelyistä koskien ihmismieltä, politiikkaa ja maailmanmenoa.

Minäkin tein juuri saman testin ja sain 29 pistettä; kohtalainen tai keskivaikea masennus

Itse en varmaan pystyisi ollenkaan menemään harjoitteluun tällä hetkellä (oon tällä hetkellä pari harjoittelua jäljessä koska viime syksynä en saanut paikkoja ja keväällä en pystynyt menemään). Viimisin harjoittelukin meni niin huonosti kun olin niin "lukossa" enkä pystynyt saamaan harjoittelusta paljoakaan irti.

Muuten, suomaa, oletko koskaan puhunut olostani opintopaikassasi, opettajalle tai opolle? Tai terkkarille, lääkärille tms? Itse en ole mutta varmaan pitäisi, ja ahdistaa ja jännittää tosi paljon koska mun on tosi vaikea puhua asioistani vieraille. Jotenkin hävettää, nolottaa, jännittää, pelottaakin... silloin kun pitäisi sanoa suoraan mikä vaivaa, en pysty vaan alan aina kaunistella asiaa jne. (joku puolustusmekanismi tms. kenties?)

en oo puhunut kellekkään. mut miettinyt oon, et pitäis mennä terkkarille/lääkärille jutteleen, mut sit pelottaa, et jos sielt saa vaan lääkkeitä ja that's it. mä en haluis välttis niitä lääkkeitä syödä vaan jotain muuta jeesiä: terapiaa tms. Tuntuu vaan niin tyhmälle mennä terapiaan ja sanoo, et moi mä oon masentunut, kun saman tien tekis mieli sanoo et ei mua mikään vaivaa ja näkemiin!

ukolle sanoin, et mua ikäänkuin harmittaa koko maailma, niin se ihmetteli, miks mä annan koko maailman harmittaa ja lähti harrastuksensa pariin. muuten en oo sen kans asiasta puhunut, mut kyllähän se tietää mun elämänvaiheet, mut masennus on sille vaan laiskuutta, saamattomuutta jne.

tosta toisesta ketjusta hokasin, et vois kirjoittaa ylös ne asiat, mitkä itellä pyörii päässä ja ahdistaa ja harmittaa ja koittaa rohkeesti antaa sen sille lääkärille? vaik ne tuntuis miten tyhmälle ne asiat, ja ois niitä, mistä kaikki muut on aina selvinnyt..

Joskus aika parantaa, mutta ei aina.
Sinun sijassasi hankkisin hyvän harrastuksen ja työpaikan, muuttaisin pois kotoa itsenäistymään.

Olisi kiva lukea kokemuksia (ja saada sitä kautta mahdollisesti vinkkejä/rohkaisua itsellekin) ihmisiltä, jotka ovat/ovat olleet samanlaisessa tilanteessa...

Moi!
Meillä on koululla koulupsykologi, jolta olen hakenut keskusteluapua vastaaviin ongelmiin. Ongelmani ei ole koulu vaan ihmissuhteet ja masennus. Opiskeluihin ei vain saa otetta jos henkisesti voi huonosti. Opiskelut etenee jotenkuten mut vaatii enemmän kun ponnistelee oman mielen kanssa.