Ystävä kuoli täysin yllättäen

Surtava on ja uskallettava katsoa surun pohjaan.Kyllä se vielä helpottaa ajan oloon-se ikävä ja suru. Varmasti hän on lähelläsi vaikka et häntä näekään.Voit silti mielessäsi lähettää hänelle terveisiä.Voimia.

Suuren surun keskellä on itku ainoa, mikä helpottaa edes vähän tuskaa ja kaipausta.
Itku tulee helposti, oman isäni kuolemasta tulee 5kk ja itku tulee vähän väliä, vaikka ei välttämättä enää jatkuvasti.
Itku tulee, kun katson isäni kuvia, ajatuksista ja muistoista
Minun kävi niin sääli isääni, kun hänen elämän loppuaika meni sairastaessa syöpää ja viimeiset viikot olivat tosi vaikeat.

Kun isäni kuoli, niin 3 ensimmäistä kuukautta olivat kaikkein vaikeimpia, itketti joka päivä, varsinkin iltaisin itketti tosi paljon ja aamuisin.
Pahinta on tämä tyhjyys, ettei enää tässä elämässä näe ja kuule rakasta lähimmäistään, että hän on lopullisesti ja peruuttamattomasti poissa.

Elä toivossa ja uskossa jälleen näkemiseen ja siihen, että läheisesi on päässyt perille kotiin, jossa hänen on nyt hyvä olla ja mekin pääsemme sinne ja saamme kohdata rakkaamme Taivaassa, kun oma elämä täällä päättyy.
Muistele ystävääsi ja pidä hänet ajatuksissasi.
Ystäväsi on sinun suurin aarteesi, jonka saat kätkeä sydämeesi.
Voimia ja Siunausta sinulle....

Kiitos sanoistanne kovasti.

Olen tähän mennessä menettänyt vain vanhoja ihmisiä, jotka jo sairastaneet pitkään ja siksi asia sisäistettävissä. Nyt lähdettiin suorilta jaloilta, ilman jäähyväisiä tai mitään. Uskon ja tiedän, että hänellä on hyvä olla, mutta kaipaus on ihan kauhea. En voi istua viereen ja halata enää koskaan. En voi sanoa kuinka paljon välitin. En saa enää koskaan olla hänen kanssaan, jutella ja vitsailla. Tämä kaipaus ja ahdistus on kauhea. Ajatuksissani hän onkin, koko ajan. Juuri tuo peruuttamattomuus on pahinta. Niin toivoo, että olisi edes saanut hyvästellä.

Juuri tuo toive, että hän jotenkin näkisi kuinka paljon kaipaan ja välitän, kuinka tärkeä hän oli. Että saisin jotenkin varmuuden että hän tietäisi. Mutta se nyt on vaan sitä uskoa ja toivoa...

Kiitos kauniista sanoista ja voimia täältäkin! Niitä kyllä tarvitaan!

Ei hän sydämestä minnekään katoa, ja toivon, että joskus tavataan. Sen toivon kanssa on pakko jatkaa elämää. Ikävä on suunnaton!

Minulla on sama kokemus, mutta ystäväni kuolemasta on enempi aikaa. Nyt on alkanut kovasti suremaan itse kun on ollut siihen aikaa, Ikävä on suunnaton. Tulee asioita eteen ja tunne "soitanpa" hänelle ja kerron, yleensä se auttoi kun sai yhdessä pohtia asioita ja nauraa niille. Tuntuu että on todella yksin asian kanssa. Ja olo on aivan kaamea väliin kun tulee voimakas ikävä.

Minulla tämä on niin tuore, mutta niin valtavan kauhea ikävä painaa. Mikään muu ei yhtäkkiä tunnu juuri miltään, haluan vain hänet takaisin. Suru on ihan kestämätön, olen itkenyt kyllä heti tiedosta lähtien, surutyö alkoi samalla sekunnilla eikä lopu. Tietenkään, kun asia on tuore.

Voimia sinullekin!

Minun paras ystävä tappoi itsensä puoltoista vuotta sitten, enkä oo todellakaan päässyt siitä yli. Sain hyvästellä hänet, mutta vain koska hän ei enää halunnut olla ystäväni. Hän oli vihainen, kun olin edelleen tekemisissä hänen exän kanssa. Pyörittiin ennen aina kolmestaan, ja en olisi uskonut, että hän suuttuu siitä niin paljon. Mun viimeiset sanat sille oli, että "sä tuut aina olemaan mun sydämessä". En käsitä sitä vieläkään, että se on oikeesti kuollut. Sitä miettii, että jos oltais oltu väleissä, olisinko pystyny jotenkin auttamaan sitä, ettei se olis päätyny tollaseen ratkaisuun.. Hän oli samaisena päivänä vielä ollut juhlimassa valmistumistaan koulusta. :( Kaikki näytti ulkoisesti ihan hyvältä. En varmaan koskaan pääse tästä yli. Ei sitä käsitä, ettei enää koskaan voi nähdä häntä. :(

Kun minun läheisin ystäväni kuoli, meni 10kk ennen kuin ensimmäisen kerran pystyin puhumaan hänestä itkemättä. Jälkeenpäin huomaan että raskainta oli heti hautajaisten jälkeen; yllättävän monet ajattelivat -minkä myös sanoivat sekä näyttivät teoillaan- että tuon rituaalin jälkeen ystävä pitäisi jo pystyä unohtamaan. Ei se vaan niin mene.

Sure rauhassa, se ottaa aikansa. Ja joskus tulee vielä sekin aika että olet iloinen siitä että tuo ystävä on ollut elämässäsi.

Taivaaseen.... Juu juu..

Minun ystäväni lähti myös vuosi sitten. ja jokapäivä ajattelen häntä siis parhaita ystäviä yli 50 vuotta . Ajattelen häntä joka päivä ja muistelen aikoja jotka olivat naurua täynnä , joskus kyyneleitäkin . Elämä antaa ja elämä ottaa . Kaipaus jää jälkeen

Minun ystäväni kuoli vuosi sitten, oltiin työkavereita aikoinaan ja siksi vuosikymmeniä tunnettiin. Lähetin onnittelu kortin ja tuli viesti et ystäväni oli menehtynyt jo aiemmin. Oli minua nuorempi ja todella ihana ihminen oli myös edelleen muistoissani 🌌