Kokemuksia yhteisöllisyydestä

Yhteisöllisyys on liittynyt elämääni monella tapaa koko elämäni ajan.
Jos keskustelu viriää, saatan innostua kertomaan kokemuksistani ja aiheen herättämistä ajatuksistani.

Vapaaehtoiset toimijat tekevät yhteiskunnassamme paljon hyvää monessa paikassa.

Ihmettelin, kun joku kirjoittaja väitti, etteivät suomalaiset juttele vieraiden kanssa kohdatessaan jossain. Itsellani on toisenlaisia kokemuksia. Juttu- ym. kavereita löytyy joka paikasta ja ihmiset ovat yleensä todella ystävällisiä vieraitakin kohtaan.

Esimerkki: olin eilen menossa Kaapelitehtaan Pannuhalliin katsomaan KILL Carmenia ja ulkona odotellessa taivaalta tiputteli vettä. Yksi viehättävä aikuinen naisihminen kutsui minua sateenvarjonsa alle suojaan. Ehdittiin jutella yhtä ja toista ennen kuin pääsimme sisälle, vaikka olin kaivanut kassista oman sateenvarjoni esille.
Illan aikana ja esityksen päätyttya tuli jutelluksi useampien ihmisten kanssa.

Olen löytänyt yhteisöllisyyteni potunviljelijöiden, loispummieläkeläisten ja lestaatien kautta. Se kertonee olellisimman >:&

=DW=

Ei ole yhteisöllisyyttä ympäristössäni,
on vain saman talon asukkaita joita joskus näkee porraskäytävässä joita tervehditään,
joitenki kanssa muutamat kuulumiset jutellaan,
olen ikäni kaivannu yhteisöä ympärilleni,
jotka tiiviisti pitäisi yhteyttä ja olisi mielekästä yhteistä toimintaa,
yhteisöllisyyttä ei ole ollu sen jälkeen, kun nuorena kaksikymppisenä muutin /muutimme maalta puolisoni kanssa paikkakuntaa työn perässä kauas kaupunkiin,
jokin särkyi sisälläni vuosien vieriessä,
koskaan en juurtunu työpaikkani yhteiskuntaan, ( 40 vuotta siellä meni )
eläkkeelle jäätyämme oli helppo muuttaa lähemmäs synnyin seutuamme,
nyt vanhana ei enää jaksa eikä välitä muodostaa suurempaa yhteisöllistä elämää,
puolisoni muutti muutama vuosi sitten tuonpuoleiseen,
yksin ei jaksa alottaa uudenlaista toimeliasta elämää,
(tai jaksais jos olis joku vähänki mukava tuttu johon ystävystyisi, tai toisaaltaan ei vanha varmaankaa edes ystävysty enää kenekää kanssa, vai ystävystyykö, )
elämäni kuluu liikunnan merkeissä,
joten yhteisöllisyys ja ihmisuhteet rajottuu nykyään lähisukulaisiin,
-- kaikesta huolimatta sisäisesti kaipaan salaa jonkilaista yhteisöllisyyttä, mielelläni liityysin johonki kristittyjen uskonnolisiin kokouksiin,
kuten helluntaiseurakuntaan tai johonki muuhun lestaadiolaisiin tai johonki, paitsi en jehovalisiin, enkä mormooneihin,
-- luterilainen seurakunta saisi pitää paremmin ja enemmän fyysistä yhteyttä omiin jäseniinsä,
koska me maksamme kirollisveroa, yhteys seurakuntaan pitäisi olla itsestään selvyys, vaan eipä ole,
yksin ei kehtaa sinnekkä mennä kun ei tunne ketään,
toivoisin omalta kaupunkimme seurakunnalta aktiivisempaa fyysistä kontaktia jäseniinsä ,
esm. samoin kuin jehovat tekevät, käyvät oventakana,
jehovia en kyllä itse toivo enkä päästä sisälle,
mutta luterilaisen seurakunnan aktiivit toimijat olisi aivan eriasia,
mutta niitä ei ole olemassakaan,
kun ei ole kaveria, yksin ei kehtaa mennä minnekkää muualle kuin kuntosalille, sauvakävelylle ja uimareisuille,
siellä kyllä näkee muitaki samanlaisia, mutta sitä enenvanhanaikaista yhteenkuuluvuus tunneta ei ole syntyny kenekään kanssa,
on kyllä mukava nähdä samoja naamoja,
tervehdimme ja pintapuolisesti kuulumisia vaihdamme,
onhan seki jotain kuin ei olisi ytää mitään,
on myös syntyny tunne,
että samat naamat harastuksen parissa kuitenki merkitsee jo jotaki,
kiva nähdä taas,
olemme vielä elossa,

On tavoittanut, löysin suomi24 yhteisön.

Kirjoitan aktiivisesti, teen aloituksia, vastailen ,olen samaa mieltä, mutta pääsääntöisesti vastustan. Osallistun turpakäräjille jopa päivittäin siis silloin kun on luppoaikaa.

Yhteisöni on vaikuttanut minuun ja elämääni siten, että olen oppinut kirjoittamaan hyvin.

Täällähän me, Suomi24/plus60, yhteisössä ; ))

Olen yhteisöllinen monella eri tasolla mutta en kovin aktiivisesti paitsi nettiyhteisöissä.
Perheeni, sukuni, ystäväni muodostavat yhteisön jossa on jatkuvaa toimintaa, vaikka esim. ystävien kesken se nykyisin rajoittuu paljon jo nettiyhteydenpitoon ja puhelimeen. Merkkipäivien ja lomien yhteinen vietto yhdistää edelleen ja jos on joku ongelma ratkaistava tai tarvitaan neuvoa johonkin käännymme ensisijaisesti toistemme puoleen.
Muutimme kolmisen vuotta sitten tänne kylälle jossa meillä ei ollut etukäteen ketään tuttuja emmekä olleet koskaan edes ajaneet tämän kautta aivan mielijohteesta: etsimme taloa alueelta ja kun olimme menossa katsomaan erästä myytävänä ollutta taloa suuremmassa asutuskeskuksessa ajoimme kylän ohi ja totesin Lutuselle että viehättävä joenrantayhteisö, tossakin mä voisin asua....ja kuinka ollakkaan, täällä olikin soma pieni talo kaupan johon lankesimme, suurista korjaustarpeista huolimatta. Mutta takaisin yhteisöllisyyteen: aloittaa alusta elämä uudessa paikassa, ilman kontakteja, ilman mitään siteitä paikkaan meidän iässä vaatii että yhteisöön on tultava ulkoapäin ja se vaatii sopeutumista, meidänkin taustoillamme.
Minähän en ole luonteeltani sosiaalisesti järjestäytynyt: olen enemmänkin oman tien kulkija ja oman tähden seuraaja, vaikka pidänkin ihmisistä ja tulen helposti toimeen uusienkin ihmisten kanssa. En kuitenkaan spontaanisti liity mihinkään ryhmiin tai järjestöihin; siinä Lutunen on näyttänyt minulle esimerkkiä miten yhteisöllisyys rakennetaan paikallisten kanssa. Nyt kuulumme pariin, kolmeen kyläjärjestöön sporttiklubiin, kalastusseuraan villaomistajiin jne. otamme osaa ja vierailemme tapahtumissa meidän rannassa ja olemme ostaneet jopa kotiseutuyhdistyksen kirjan joka kertoo paikallisesta historiasta.
Minun "oma" yhteisöni on netissä: tämän Suomi24:n lisäksi (tämä on kuin suuri krouvi josta vain osa on valaistu mutta pimeästä kuuluu myös puhe selvään: tunnelma on aika erikoinen ja hieman skitso) minulla on Facebookissa oma ryhmä jonka olen perustanut ja jota vedän: sinne olen koonnut (kutsunut) suurimman osan nettituttujani Kolumbia-foorumeilta joita moderoin yli kymmenen vuotta (moderoin vielä yhtä pienempää yahoo-ryhmää). Meitä on noin 50 kpl, aktiiveja n 20, laitetaan kuvia, keskustellaan, henkilökohtaisista ja maailman kuulumisista, mieluiten tietenkin siitä yhdestä asiasta joka meitä yhdistää, maa jossa olemme asuneet (monet syntyneet), asumme (osa asuu edelleenkin, osa expatteja) ja jonne meillä on tunnesiteitä. Olen sisäänlogattuna siellä koko päivän; luen kaiken, laitan uusia aiheita ja osallistun muutamalla kommentilla melkein päivittäin.

Kuten mainitsin jo aikaisemmin on yhteisöllisyys ollut enemmän ja vähemmän mukana koko elämäni ajan. Vanhempani osallistuivat useiden erilaisten yhteisöjen toimintaan, molemmat yhdessä ja välillä erikseen. Pihalla, leikkipuistossa ja koulussa sekä myöhemmin opiskelu- ja työvuosien aikana oli kuvioissa mukana erilaisia yhteisöjä, enemmän ja vähemmän kiinteitä ja vaihtuvia. Myös oma osallistumisaktiivisuuteni on vaihdellut paljonki vuosien varrella, elämäntilanteen ja kiinnostu7ksen mukaan.

Yksi tärkeistä yhteisöistäni nykyisin on oman kotitalomme yhteisö, jonka toimintaan voi jokainen osallistua halunsa, tarpeittensa ja mahdollisuuksiensa mukaan, ilman mitään sitovia velvotteita. Suuri osa asukkaista on ollut mukana jo yhteisöllisessä rakennushankkeessamme, osa on tullut mukaan myöhemmin, jotkut ovat tilapäisesti pitemmän tai lyhyemmän aikaa vuokralaisina asunnon omistajien asuessa jossain muualla Suomessa tai ulkomailla.

Viestintä pitää kaikki asioista kiinnostuneet ajan tasalla useiden erilaisten kanavien välityksellä. Jokainen voi osallistua juuri niin paljon ja niin usein kuin haluaa erilaisten tehtävien hoitamiseen. Koska mukana on monen alan osaajia, on paljon kiinteistönhoitoon ja toimintojen kehittämiseen liittyviä tehtäviä, jotka hoidetaan omatoimisesti. On perustettu erilaisia vastuuryhmiä ja tarpeen mukaan muutkin voivat osallistua tai olla osallistumatta tekemiseen oman kiinnostuksensa ja ajankäyttönsä sallimissa puitteissa.

Moniin asioihin löytyy uudenlaisia luovua ratkaisuja, kun asioita ja toimintoja kehitellään pienemmissä ja suuremmissa ryhmissä tarpeen mukaan. Joskus toimintamuoto muuttuu ja kehittyy uuteen suuntaan, kuten kävi esim. auton vuoraamiskuviossa. Oltiin tutkimassa yhteiskäyttöön hankittavaa omistus- tai vuokra-autoakuviota, kun kesken kaiken yksi asukkaista tarjosi omaa autoaan yhteiskäyttöön. Sovittiin kilometrikorvauksesta, hoidetaan varaukset whats upin kautta ja jokainen käyttäjä täyttää ajopäiväkirjaa. Maksut suoritetaan sovitusti tietylle tilille. Homma hoituu kuin itsekseen ja omistaja vastaa huollosta yms.

Kouluvuoden ajan voimme halutessamme ilmoittautua etukäteen sekä syömään päivällistä että osallistua myös hoitamaan siihen liittyviä monenlaisia tehtäviä kolmena iltapäivänä viikossa. Olemme päässeet maistelemaan myös monenlaisia eksoottisia herkkuja ulkomaalaisten tai pitkään ulkomailla asuneiden tekijöiden valmistaessa erikoispäivällisiä omassa keittiössämme.

Jos joku tarvitsee apua, hän voi pyytää sitä jonkin yhteisen viestintäkanavan kautta. Joskus ei tarvitse edes pyytää, kun joku paikalle osunut naapuri ryhtyy hetkeksi auttamaan. - Juuri eilen minulla kävi niin, että aioin pyytää kantoapua, kun saan sekalaisen tavarakuorman purettua autosta. En ehtinyt, kun ohikulkumatkalla ollut naapuri hoiti homman käden käänteessä. Hän kantoi tavaroita hissiin ja nosteli niitä sieltä sitten oman rivakasti ulos, ja kantoi oveni taakse. Siitä eteenpäin halusin jatkaa puuhastelua ihan itse omaan tahtiini. Oli monenlaista tavaraa, ruokakasseja, parvekekasveja ym. ja sain vietyä kaikki samantien omille paikoilleen ilman mitään kaaosta.

Ainoa asia, josta olen kuullut harmistuneita kommentteja, on kahden kaasugrillimme puhdistus ja huolto käytön jälkeen. Koska sen voi tehdä vasta grillin jäähdyttyä, jotkut käyttäjistä unohtavat hoitaa asian. Yhteiset tilat ja tavarat hoidetaan vähintäänkin kohtuullisen hyvin jokainen itse tai etukäteen sovittuna ajankohtana ryhmätyönä.

Toistaiseksi minulla on vain positiivisia kokemuksia yhteisötalomme yhteisöllisistä kuvioista.

Eikös se yhteisöllisyys tarkoita, että samanhenkiset tekevät jotain yhteisen päämäärä hyväksi.
Jos näin on, en ole tehnyt mitään yhteisöllisyyden hyväksi, ei ole ollut aikaa , (eikä kovin suuresti halujakaan).
Kai sitä yhteisöllisyyttä jossain metsästysseuroissa ja eri harrastuspiireiessä on.
En kyllä miellä tätä kirjoittelua Suomi24 yhteisöllisyydeksi, jos joku näin tekee laskekoon minut siitä pois.
Kannattaako yhteisöllisyyttä vaalia, jos se vaatii aikaa ja uhrauksia .
Parempi unohtaa koko homma.

Yhteisöllisyys on ollut osa minua pienestä pitäen, vaikka tuo sana tulikin sanavarastooni vasta aikuisena. Minulla on aina ollut hyvin vahva tunne kuulumisesta ihmiskuntaan. Sitä on vähän vaikea selittää, ja en tietenkään lapsena juuri noin ajatellut mutta jotain sellaista kuitenkin tunsin. Muistan jo lapsuudesta yksittäisiä tilanteita jolloin tuo tunne olin hyvin kokonaisvaltainen ja voimakas.

Olen myös aina tuntenut kuuluvani sinne missä kulloinkin olen ja olevani hyväksytty myös näissä rajatummissa yhteisöissä. Kun menin kouluun, huomasin että näin ei olekaan aina ja kaikkien kohdalla ja siihen en ole koskaan voinut ihan noin vain tyytyä.

Yhteisöllisyyteni on niin itsestään selvää (ellei muille niin minulle), etten edes sitä 'erikseen' ajattele. Se on kiinnostusta kanssaihmisiin, asennetta ja ihan vain käytöstapojakin. Kansalaisyhteiskunnan vapaa, myönteinen yhteisöllisyys sopii minulle. Yhteisöllisyys hieman sisäänlämpiävänä, puhumattakaan että 'sääntönä' ei niinkään ole minun juttuni. Harrastukset ja tietty me-henki ym. kyllä sopii, mutta se, että koko homman ydinajatus olisi 'vain' yhteisöllisyys, sellaista en kaipaa.

Harkitsen Marttoihin liittymistä. Kyläyhdistykseen kuulunkin, mutta kartan vuosikokousta, ettei vaan joudu mihinkään hommiin.