Ei enää harhaluuloja

pitäkää.tunkkinne

Kun on tarpeeksi tullut hylsyjä eikä menestystä missään kilpailussa, niin realistinen kuva omasta tekstistä selviytyy ja kunnianhimo alkupettymysten jälkeen katoaa. Sen jälkeen voi kirjoittaa tai olla kirjoittamatta ilman turhia paineita. Urheilijalla voi olla sama tunne, kun hän toteaa, että suorituksen taso ei nouse, vaikka tekisi mitä. Kirjoittaminen on mukava harrastus vanhuudenpäiviksi, siinä se.

Kiinnostus kirjallisuutta kohtaan ei kuitenkaan häviä ja se on mielestäni hyvä. On hienoa, että uusia tekstejä julkaistaan ja joku niitä myös lukee.

16

115

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Desserts

      Niin, kirjoittaminen ja kirjallisuudessa eläminen ei ole hassumpi harrastus ja elämäntapa.

      Taide on näkemyksiä. Ja sitä voi koko ajan kehittää elon aikana.

      Vapautuminen pakko saada taideteos julkaistua -kierteestä voi myös avata luovuuden uomia enemmän. Se itsessään lienee ilahduttava kokemus.

    • Ab_alio_exspectes

      Ehkä kirjailijan ura on samanlaista hidasta kehittymistä ja kehittelyä kuin muissakin taidealoissa. Mieti miten pitkään kestää tulla taidemusiikin säveltäjä, kuvataiteilija tai klassisen baletin tanssija, sellisti jne.

      Pidän tuon edellisen kommentoijan ajatuksesta, että taide on näkemyksiä. Ensin on opittava ja sisäistettävä runsaasti kirjallisia tekniikoita, konventioita, koska kirjallisuuden historia on pitkä ja kiehtovia tekijöitä täynnä. Sen oman linjan löytäminen vie runsaasti aikaa, ehkei aina elämän pituus riitäkään. Muttei ehkä se maali, vaan matka on itsessään taiteilijalle tärkein. Oma kasvu. Oma halu. Oma työtulos.

      Onko vastaanottaja loppujen lopuksi se tärkein taiteilijalle? Kenties se riippuu taiteilijasta. Itse ajattelisin parikymppisenä, että tärkein on itse taidetyö. En koe kiirusta osallistua tässä vaiheessa käsikirjoituksillani kilpailuihin, en kustantajan lähestymiseen. Tunnustelen, tutkin, opiskelen. Aika näyttää millaiseksi taide minussa muuttuu vai muuttuuko. En koe halua kiirehtiä oppimisprosessissa.

      Ab alio exspectes, alteri quod feceris...

      • Kustannustoimittaja

        Kirjailijoita on monenlaisia, mutta yksi laji on varmasti kaltaisesi. Julkaiseminen on sivutuote siinä määrin, että teos täytyy lähes väkisin viedä kirjailijalta tai se ei valmistuisi koskaan.

        Pakkomielle julkaista näkyy tämän palstan kirjoituksissa. Ei paljoakaan keskustelua itse asiasta, vaan kustantamoista.


    • LHN

      Tiedon asymmetria: miten voi tietää mikä ´riittävä´ määrä hylsyjä kertomaan, että kirjoittajassa ei ole potentiaalia kaupalliselle kustantajalle? Tuli vaan mieleen.

      Ei kenties kannata antaa helposti periksi, vaan pitää taukoja, kerätä taitoja ja tietoja, sitten kirjoittaa uudenlainen käsikirjoitus ja lähestyä kaupallista kustantajaa.

    • AyNew

      Olen itse vasta kirjallisen harrastelu-uran alussa, mutta olen miettinyt samaa, että miten palon hylsyjä pitää itse kokea ennen kuin alkaa antaa periksi. Kaikki varmaan unelmoivat julkaisuista. Niin harva kuitenkin julkaistaan.

      Toisaalta sama se kai on muissakin taiteen aloissa. Ymmärtääkseni pelkästään Sibelius Akatemiaan tai Teatterikorkeakouluun, Ateneumiin tai Taikkiin pääseminen on hyvin hankalaa. Ja se on kuitenkin vasta oppilaslevel.

    • Violasti

      Mikä sitten on realismia omien taitojen suhteen? Kirjallista kykyä voinee treenata siinä, missä muitakin taidealoja, mutta kaiketi se tekniikka on vain pieni osa kaupallisen läpimenon kustannusmerkityksessä. Näkemys on taiteen eliksiiri. Ja se toki on harvoilla. Siksi helmiä on vähän. Mutta niide lukeminen... ja löytäminen ovat elon suuri ilo.

    • Kustannustoimittaja

      Kirjoittajan pitäisi kehittää itsekritiikkiä ennen kuin lähettää tekstejä julkaistavaksi. Se tapahtuu opiskelemalla tekniikkaa, lukemalla muiden harrastajien tekstejä ja tutustumalla laajasti kirjallisuuteen. Suurin osa kustantamoihin tulevista teksteistä harjoitelmia, joissa on ongelmia jopa kieliopissa. Kyseessä on hiukan samanlainen tilanne kuin silloin, jos konserttipianistiksi pyrkisi harrastelija, joka ei osaa soittaa nuoteista. Edellä esitetty vertaus ammattimuusikoihin on osuva. Kirjailijalla on kirjailijan ammattitaito ennen julkaisua, lisäksi tarvitaan lahjakkuutta ja sinnikkyyttä.

      • tarinaton_kirjoittaja

        Mitä enemmän kirjoitan ja luen kirjoittamisesta, sitä enemmän vakuutun siitä että juuri itsekritiikki on se mikä erottaa hyvät ja huonot kirjoittajat toisistaan. Jos kirjoittaja näkee itse omat heikkoutensa ja virheensä tekstistä, tämä voi aina oppia ratkaisemaan nämä ongelmat ja etsiä apua niiden korjaamiseen esilukijoilta ja vaikka kurssien opettajilta.

        Mutta jos on sokea omille virheille, kukaan ei voi siinä tapauksessa auttaa. Tämä palsta tuntuu olevan täynnä kirjoittajia jotka ovat vakuuttuneita omasta nerokkuudestaan ja pitävät hylsyjä vain todisteena kustantamojen typeryydestä. Sellaista ihmistä ei voi auttaa, koska tämä ei edes halua apua - hän on jo omasta mielestään täydellinen.

        Hylsyt sinänsä eivät ole riittävät mittari kertomaan onko teksti hyvä vai huono, vaikka toki ne voivat antaa vihjeitä. Kirjoittajan kuitenkin pitäisi nähdä se itse. Kehittyminen kirjoittajana näkyy siinä, että vanhempia tekstejä lukiessa niiden heikkoudet näkyvät aivan itsestäänselvinä, ja kirjoittaja ihmettelee miten ei niitä aikanaan huomannut.

        Helppoa se ei tietenkään ole. Ja ehkä kaikki eivät siihen pysty, ehkä se vaatii myös jotain synnynnäistä lahjakkuutta, kuten muusikoksi tuleminen vaatii sävelkorvaa.
        Itselleni suurin haaste on aina ollut tarina tai juoni. Ja olen alkanut miettiä, että ehkä yksinkertaisesti en omaa mitään lahjoja tarinankertojana eikä mikään määrä harjoitusta tule auttamaan siinä. Joillekin tarinat tulevat ihan luonnostaan ja kadehdin sellaisia ihmisiä.


      • Neuvotineuvoti

        Romaanin ei tarvitse olla juonellinen tarina. Kokeile episodiromaania, tai muuten vain juonetonta tarinaa, jossa ajan, paikan ja toininnan yhteys on hämäräperäisempi, tai tutkielmaa jostain ihmisestä tai ilmiöstä.


      • Kustannustoimittaja
        tarinaton_kirjoittaja kirjoitti:

        Mitä enemmän kirjoitan ja luen kirjoittamisesta, sitä enemmän vakuutun siitä että juuri itsekritiikki on se mikä erottaa hyvät ja huonot kirjoittajat toisistaan. Jos kirjoittaja näkee itse omat heikkoutensa ja virheensä tekstistä, tämä voi aina oppia ratkaisemaan nämä ongelmat ja etsiä apua niiden korjaamiseen esilukijoilta ja vaikka kurssien opettajilta.

        Mutta jos on sokea omille virheille, kukaan ei voi siinä tapauksessa auttaa. Tämä palsta tuntuu olevan täynnä kirjoittajia jotka ovat vakuuttuneita omasta nerokkuudestaan ja pitävät hylsyjä vain todisteena kustantamojen typeryydestä. Sellaista ihmistä ei voi auttaa, koska tämä ei edes halua apua - hän on jo omasta mielestään täydellinen.

        Hylsyt sinänsä eivät ole riittävät mittari kertomaan onko teksti hyvä vai huono, vaikka toki ne voivat antaa vihjeitä. Kirjoittajan kuitenkin pitäisi nähdä se itse. Kehittyminen kirjoittajana näkyy siinä, että vanhempia tekstejä lukiessa niiden heikkoudet näkyvät aivan itsestäänselvinä, ja kirjoittaja ihmettelee miten ei niitä aikanaan huomannut.

        Helppoa se ei tietenkään ole. Ja ehkä kaikki eivät siihen pysty, ehkä se vaatii myös jotain synnynnäistä lahjakkuutta, kuten muusikoksi tuleminen vaatii sävelkorvaa.
        Itselleni suurin haaste on aina ollut tarina tai juoni. Ja olen alkanut miettiä, että ehkä yksinkertaisesti en omaa mitään lahjoja tarinankertojana eikä mikään määrä harjoitusta tule auttamaan siinä. Joillekin tarinat tulevat ihan luonnostaan ja kadehdin sellaisia ihmisiä.

        Oikeassa olet. Jos kirjoittajalla ei osaa arvioida oman tekstinsä teknisiä asioita niin julkaisukynnys jää varmasti ylittämättä. Tällaisia tekstejä on suurin osa.


    • pitäkää.tunkkinne

      Keskustelu aloittamastani aiheesta näemmä jatkuu.

      Mitä itseeni tulee, niin en ole lähettänyt kustantamoihin enkä kilpailuihin mitään raakileita. Enkä ole tietääkseni väittänyt, että kustantamoissa ei osata arvioida tekstejä, päinvastoin uskon, että osataan. Palautettakin sain yhdestä kustantamosta ja mielestäni kyseinen kustannustoimittaja oli aivan oikeassa siinä, mikä tekstissä mätti (tekstillä oli toki hänen mielestään ansionsakin). Arvostelupalveluita olen käyttänyt ja käynyt kursseja, mutta tekstini taso ei vain nouse. No luonnollisesti se on noussut siitä, mitä se oli kun rupesin kirjoittamaan.

      Miksi vielä kirjoitin ketjuun niin kommentoidakseni sitä, ettei kirjoittaja itse osaa arvioida omaa suoritustaan. Ehkä joskus niinkin. Omalla kohdallani tämä ei pidä paikkaansa. En vain ole tarpeeksi lahjakas enkä ehkä niin motivoitunut kirjoittamisesta kuin jotkut muut. Kirjoittaminen on lähinnä hupia, vastapainoa työlle, keino laajentaa maailmaa kun voi irrottautua ajasta ja paikasta. En ole ikinä ajatellut tekeväni mitään taidetta. Miksi kustannuskynnyksen ylittäminen oli aikanaan niin tärkeä? Luullakseni siksi, että arvelin olevan laadun tae. Tavallaan se on mielestäni totta edelleen, paitsi että kustannuskynnyksen ylittää muuallakin kuin Myllylahdella moni teksti, jota en ainakaan itse jaksa lukea muutamaa sivua pitemmälle.

      • Hylsyistä

        Sait siis palautetta? Eihän kustantamot sitä anna, paitsi jos teksti on potentiaalinen ja lähellä ylittää julkaisukynnys. Näinkö oli kohdallasi?


      • Kustannustoimittaja

        Kustannuskynnyksen ylittäminen on nykyisin helpompaa kuin koskaan, sillä kustantamoja on niin paljon. Kuitenkaan mitään tekstejä ei arvioida ammatillisesti sen pohjalta, mitä minä itse jaksan tai en jaksa lukea. Makuasioista ei voi kiistellä, mutta tekstin taso on aivan objektiivisesti todettavissa oleva asia, jos sen vain osaa tehdä. Olen itse työskennellyt paljonkin tekstien parissa, joita en vapaaehtoisesti lukisi, mutta se ei tarkoita, etteivätkö ne olisi julkaisukelpoisia.


      • Kustannustoimittaja

        Laatu ja taso ovat niin epämääräisiä sanoja, ettei niiden pohjalta voi keskustella teksteistä lainkaan, joten arvaan, että kohdallasi on se ongelma, ettet osaa soveltaa kursseilta ja yhdeltä kustannustoimittajalta saamaasi teknistä tietoa ja arviointia käytäntöön. Tätäkö tarkoitat sillä, ettei taso kohoa? Jos itsekin olet sitä mieltä, ettei tekstisi ole riittävän "tasokasta" niin silloin sitä on tosiaan turha lähettää kustantamoon, sillä lyhytsanaiset torjunnat vaikuttavat kirjoittajan itseluottamukseen. Sellaisella on turha pilata harrastamisen iloa, vaikka kustantamoissa edelleen otetaan mielellään vastaan tekstejä tutustuttavaksi.


    • pensselisantaan

      Sain tässä taannoin aika murskapalautetta yhdestä pienlehdessä julkaistusta tarinastani. Kyllähän se kirpaisi ja kirpaisee edelleen. Ymmärrän kyllä arvostelijan kommentit ja samalla en hyväksy niitä kaikkia. Mielestäni hän oli ymmärtänyt tarinani tarkoituksen väärin tai sitten en ollut itse osannut tuoda sitä oikealla tavalla esille. Tämän kokemuksen pohjalta olen, kuten aloittajakin, ryhtynyt miettimään omaa kirjoittamistani ja sen luonnetta. Olen tullut vähän samantyyliseen lopputulemaan, eli siihen, että se on minulle lähinnä hupia ja vastapainoa työlle. Luulisin, että osaan kyllä kertoa tarinoita, mutta mielenkiintoni ei vain raakatekstin jälkeen riitä tekstin lopulliseen hiomiseen ja teemojen yms. esiinkaivamiseen ja käsittelyyn. Se kaikki tuntuu oikeastaan aika turhalta, vaikka julkaisukynnys joskus kohdallani on ylittynytkin.
      Ensimmäisistä julkaistuista teksteistä olin ylpeä, mutta pian sitä sain huomata kuinka ne hukkuivat muiden julkaisuiden massaan ja aniharvoin kukaan niitä edes luki. Muutama positiivinen blogi- ja lehtiarvio tuli, mutta yleensä tekstit ohitettiin olankohautuksella ja esiin nostettiin ns. tunnetummat nimet. Turhuuden tunnetta lisää vielä se, että kirjojahan tulee koko ajan ulos sellaisella syötöllä, että vannoutuneimmatkaan harrastajat eivät ehdi lukea niistä kuin murto-osan. Messuilla ja muissa myyntitapahtumissa esillä ovat lähinnä nimeä omaavat konkarit ja sen kvartaalin sensaatiot, loput julkaisut päätyvät poistomyymälöiden nurkkapöytien alepinoihin pölyttymään.
      Jotenkaan tuo ei omalla kohdallani tunnu kaiken vaivan arvoiselta.

      • Kustannustoimittaja

        Olet tutustunut tavalliseen kirjailijan arkeen ja todennut, ettei se motivoi riittävästi sinua. Vai onko sittenkin kyse vain huonon kritiikin aiheuttamasta mielialan notkahduksesta tai kenties molemmista, aika näyttää. Jos itse kirjoittamisen vaivasta ei nauti ja odotukset kiitoksista ja kunniasta ovat tärkeämpiä, niin silloin kirjailijan uralle ei kannata suunnata. Mutta ehkäpä tämä on kohdallasi vain tilapäistä, normaalia kehitysprosessia, joka saa sinut jatkossa hiomaan tekstiä paremmin ja ehkä pitemmän ajanjakson ajan. Kustannustoimittajan ja kirjailijan suhde on juuri "tällaisissä asioissa" tärkeä. Jokaisesta julkaistusta tekstistä oppii ammatillisesti sekä kirjan kustannustoimittaja että kirjailija, ja usein nuo asiat ovat sellaisia, joita ei välttämättä olisi halunnut oppia.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?

      Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?
      Ikävä
      76
      1464
    2. En tiedä..

      Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse
      Ikävä
      106
      1257
    3. Suhde asiaa

      Miksi et halua suhdetta kanssani?
      Ikävä
      119
      1207
    4. Kirjoita nainen meistä jotain tänne

      tai minusta, ihan mitä haluat. Niinkin voi kirjoittaa, etteivät muut tunnista, esim. meidän kahdenkeskisistä jutuista. K
      Ikävä
      78
      1146
    5. Paras olisi vain unohtaa

      Tuleekohan tähän meidän tilanteeseen ikinä mitään selvyyttä. Epätoivo iskee taas, enkä jaksaisi enää odottaa. Kohta lop
      Ikävä
      70
      1004
    6. IS viikonloppu 18-19.5.2024.

      Laatija Toni Pitkälä on itse laatinut ja kuvittanut 3- arvoista ristikkonsa. Nihkeästi tuntuu löytyvän ensimmäisiä var
      Sanaristikot
      82
      813
    7. Oliko vähä sometettu taas vai?

      Tuli aiva liika nopiaa traktorin perä vastahan. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2b3857b3-f2c6-424e-8051-506c7525223a
      Kauhava
      9
      752
    8. Voisitko laittaa

      Nimesi ensimmäisen ja kaksi viimeistä kirjainta tähän?
      Ikävä
      42
      745
    9. Kristityn megahyökkäys idän palstoilla on kauhistuttava

      Terroristikristityn megahyökkäys joka puolella on kauhistuttava, hänen viesteissään on järjetön määrä vihaa. Hän on idän
      Idän uskonnot
      376
      722
    10. S on minun etunimen kolmas kirjain.

      Mikä sinun etunimen kolmas kirjain on?
      Ikävä
      53
      686
    Aihe