Hylkääjän suku

Kyllä se yhteydenpito vähän vaikeaa on ja tulee olemaan. Mutta ei kai kukaan estä vaikka jouluna soittamasta entisille appivanhemmille. Tekstareita voi laitella syntymäpäivinä, äitienpäivänä, isänpäivänä. Jos eivät pysty tai kykene vastailemaan niin omapa on häpeänsä.

Olin eron alussa paljon yhteydessä exän vanhempiin. He eivät ymmärtäneet lapsensa toimintaa. Jouduin itse hillitsemään yhteydenpitoa koska en jaksanut olla terapeuttina heille. Nykyisin välit kylmän asialliset. En suosittele mitään erityistä odottamaan, niitä palveluksia ei palauteta koskaan.

Sain parhaan tuen ikinä. Anoppi oli sanonut niin pitkään kuin muistan, ettei hyväksy pettämistä, eikä huorakkeita. Sannansa kokoinen jättiläinen niin pieneksi ja hauraaksi naiseksi.

Anoppi joutui myös näkemään kamalia asioita. Hän kuoli surullisena monin tavoin hylättynä lapsiensa puolelta. Olin niin pahoillani siitä kaikesta, jonka hän joutui kokemaan juuri silloin kun itse olisi tarvinnut läheisiään ja tukea.

Itselläni oli/on vanha äiti, samoin exällä vanha isä elossa. Ei ihan aikuisten oikeasti voi odottaa heiltä kummaltakaan meille kummallekaan mitään "tukea". Mutta ihan hyvin ovat eroomme suhtautuneet. Edelleen olen appiukon ja exän sisarusten heidän perheiden kanssa yhteyksissä ihan samalla tavalla kuin ennen eroakin. Minä olen se jättäjä. Oikein hyvin ymmärsivät kaikki miksi erosin.

Asia on erittäin vaikea ja jokaisella erilainen.
Tukea moni vanhempi antaisi ainakin omalle lapselleen ja monesti vielä pitkään olleelle vävylle tai miniälle. Mutta kun et tiedä, miten teet sen loukkaamatta ensinnä omaasi.
Sitten ovat vielä nämä karmeat huhupuheet ja panettelut. Tiedän ainakin anopin, joka ei millään tavalla ole tukenut miniäänsä, vaan päinvastoin yrittänyt kaikin tavoin satuttaa miniäänsä, niin kuin hänen vanhempiaan, myöskään lapsenlapset eivät saa samaa kuin muut hänen lapsenlapsensa. Hän on sulkenut kaikki kanavat, syyttää miniää, vaikka totuus on, että hylkäsi puolisonsa täysin toisen naisen vuoksi. Esti suorastaan entisen perheensä elämisen, olisi pitänyt olla piika ja rahoittaja ja missään niemessä ei saanut jatkaa opintojaan. Tuon tuhon jälki oli vähällä saada järkyttävän lopun, nyt vielä tuo anoppi on ihan hirveä.

Eli miten asiat kerrotaan. Jokainen kuitenkin tarvitsisi tukea tilanteessa, joka on pienten lasten kanssa täyttä kaaosta.

Minulle jätetylle käännettiin selkä samantien, appivanhemmat eivät edes vaivautuneet kysymään kuinka voin ja jaksan. Sanallakaan ei appivanhemmat edes yrittäneet sanoa että avioliittoa pitäisi arvostaa ym, kun poikansa ilmoitti että hänelllä on toinen, se hyväksyttiin ja minut pistettiin pihalle. Toivottavasti ovat onnellisia, tai itse asiassa aivan sama.

Vaikea tilanne. Silti itse en odottaisi mitään "tukea" kertomassasi tilanteessa. Ei tulisi mieleenikään. Kyllä se tuki löytyisi omista ystävistä ja muista läheisistä. Jos välit appivanhempiin säilyvät asiallisina, niin se on jo paljon se. Täytyy kuitenkin muistaa, ettei niitäkään voi yksin vaalia.

Itse halusin eroa miehestäni, erottiin. Appeni sanoi, että ero koskee vain minua ja poikaansa, hän haluaa edelleen olla normaalisti kanssani tekemisissä.

Kyllä se niin vaan on, että veri on vettä sakeampaa ja se pitää paikkansa. Minun vaimoni petti ja jätti minut yli 20. avioliittovuoden jälkeen toisen miehen takia. Ex anopilta tai hänen sisaruksiltaan en saanut minkäänlaista sanallista tukea tai lohtua missään muodossa. Ex. oli selittänyt omaisilleen erilaisia syitä eroomme ja anoppi ja hänen sisaruksensa tietysti ymmärsivät häntä vaikka exä oli toiminut käytännössä hyvinkin härskisti ja salassa ja kaikki tuli puskista niin minulle ja lapsille. Puskista siinä mielessä, että varsinaisia parisuhde ongelmia ei välillämme ollut tai ainakaan jos niitä oli hän ei niistä minun kanssani keskustellut. Vielä viikko ennen eroilmoitustaan puhutteli minua rakkaanaan.

Loppupelissä suku pitää yleensä aina pettäjän ja lähtijän puolia, eivät he omilleen selkäänsä käännä, vaikka olisi toimittu törkeästi. Eihän se meidän kullannuppu voi syyllinen olla, kyllä vika täytyy olla yksin siinä toisessa. Eron alkutaipaleella ex.anoppi ilmoitti halunsa olla vielä tekemisissä kanssani, mutta nyt 2 vuoden jälkeen on jo sen verran vieraannuttu ettei hän halua olla enää tekemisissä. Ero opetti minulle sen tästä elämästä, etten kehenkään pysty enää täysin 100 % luottamaan.

Eiköhän tuo mene niin kuin kaisaX kirjoitteli "Kyllä se tuki löytyisi omista ystävistä ja muista läheisistä". Yleensä avioero, etenkin juuri silloin kuin erotaan, vähän ennen ja aika paljon jälkeen, on hyvin kirjavia tunteita herättävä tilanne, niin puolisoilla kuin myös heidän suvullaan. Mielestäni tukemista on jo aika pitkälle, jos appivanhemmat puolison suku ns. antaa olla rauhassa. Ei sekaannu asiaan millään tavoin, ei ole puolueellinen. Sukulaisuussuhteita on joka lähtöön. Usein kyllä "sukuun naidut, ei verisukulaiset ovat erikseen, verisukulaiset erikseen. Ellei ennen eroa ole oltu läheisiä, ei varmasti olla eron jälkeenkään, turha sellaista on edes odottaa. Kaikkein vähiten kannattaa odottaa yhtään mitään, jos erossa on räikeää vastakkainasettelua kuten "hylkääjä-hylätty". Ulkopuolisen on hyvin vaikea suhtautua eroon ja sen osapuoliin normaalisti, jos molemmat tai toinen eron osapuolista haluaa korostaa asemaansa esim. "hylättynä". Aikuisten oikeasti niin parisuhteessa kuin erossakin on kaksi tasa-arvoista osapuolta.

Ei niin mitään! Ex-vaimo piti jo avioliiton aikana huolen siitä, että minusta ei kerrottu mitään hyvää anopille. Ihan itse sain näyttää ne hyvät asiat silloin harvoin kun satuttiin kyläilemään. Selän takana pelkkää paskanjauhantaa. Pakolliset jouluntoivotukset tuli, ja hymynaamaa näytetään, kun nähdän lapsen merkeissä joskus. Tällä tavalla naiset vain toimivat. Miehet on pelkkää paskaa ja mitään hyviä asioita ei oteta huomioon. Sitten kun tulee sopiva tilaisuus, saa vanha ukko jäädä ja katsellaan uutta tilalle ellei jo ole

Uusi panee tykimmin! Rotalle rotan kohtalo! En kadu sekunttiakaan:) ha!

Millaista tukea olisit kaivannut?

Jos itse olisin tullut jätetyksi, olisin vain lyönyt "rukkaset tiskiin". Pitänyt yhteyksiä, jos suinkin mahdollista, exän sukulaisiin. Vuorovaikutustahan kaikki ihmissuhteet ovat. Mikäli exän sukua ei olisi pätkääkään kiinnostanut yhteydenpito, niin en väkisinkään yrittäisi välejä pidellä. Sen verran ylpeä myös olen, etten piittaisi mistään "osanotosta" tai sympatioista. Ihan normaali asiallinen käytös on minulle se nro1.

Oikeassa elämässä olin se jättäjä. Exän sukuun on välit kunnossa, olleet kokoajan. Exän kanssa en juurikaan ole missään tekemisissä. Sanomiset loppuivat jo ajat sitten. Jos nähdään, moikataan ja sanotaan pari kohteliasta sanaa.

Miksi puolison suvun pitää mitään pahoitella? Puhu asiat selväksi exäsi kanssa siitä mikä meni pieleen ja miksi hän halusi erota. Varmaankin siihen oli jokin syy. Olispa se syy sitten mikä tahansa niin hän ei halunnut jatkaa yhteiselämää sinun kanssa ja se on asia joka sinun pitää vain hyväksyä tavalla tai toisella. Jos kaipaat juttuseuraa koita sinulle oikeasti läheisiä ihmisiä. Exäsi sukulaiset päättä ihan itse miten asian käsittelevät. Ehkä hän on kertonut erostanne eri tavalla kuin miten sinä olet sen kokenut. Sukulaisten voi olla myös vaikea ajatella pysyvänsä puolueettomina. Ehkä joku heistä ei pitänyt sinusta ja sai nyt syyn päästä eroon. Mitäpä sillä on väliä. Lasten kannalta on tärkeää että kummankin vanhemman sukulaiset on lasten kanssa tekemisissä ja että myös aikuiset käyttäytyvät asiallisesti toisiaan kohtaan. Elämässä ihmisiä tulee ja menee. Aidot ihmissuhteet kestää ja säilyy.

Turhaan odottaa mitään tukea kummaltakaan suvulta, varsinkaan siltä toisen suvulta. Juuri ne käännetyt selät kertovat sen ettei sinua koskaan oltu hyväksyttykään siihen sukuun. Antakaa olla, jättäkää kaikki entinen taakse ja aloittakaa uutta elämää, puhtaalta pöydältä ja varsinkin kun on uusi vuosi alullaan:)

Avioero. Mitä pahoittelemista siinä on? Onko pahoittelu tukea? Vai sääliä? Nämä ovat niin monimutkaisia juttuja, että yksinkertaisinta on jatkaa vain elämää. Ex-puolison suvun kera, tai ilman.

Pahoittelu ei ole tukea. Sääli ei ole tukea. Jättäjälläkin on omat ongelmansa, vaikka hänellä uusi kumppani olisi jo katsottuna.

Elämä jatkuu. Kuten hanna-R sanoi "Ex-puolison suvun kera, tai ilman."

Paras sivusto homoille, vapaa, anonyymi ----> https://bit.ly/suommi24 <----

Eipä todellakaan tullut minkäänlaista tukea kummankaan suvun puolelta. Ihan yksin sai kärsiä kaikki mitä ero tuo mukanaan. Minulta meni luotto ihmisiin täysin.

Eron seurauksena exän äiti pitää tätä epävakaana ja vähän hölmönä. Lapset asuvat kanssani ja ovat aina tervetulleita exän puolen mummolaan. Kaikki sujuu anopin kanssa loistavasti. Exän isä (eronnut) inhosi minua muutenkin, enkä usko, että asia on muuttunut (jatkaa mykkäkoulua).

Vaikka minut jätettiin toisen takia, exän suku ei edes tervehdi. Meillä molemilla on nyt parempi elämä. Meillä ei ole keskenään riitoja. Mut tietyt exän sukulaiset yrittävät hämmentää.

Exän kanssa voimme sopia asioita, ja olemme ihan ok väleissä.

Oma sukuni aina ollut etäinen.
Lapsetkaan eivät pidä yhteyttä.
Mut mulla uusi rakas, joka tekee kaikkensa että, olisin onnellinen. Hänellä ihana poika, joka suhtautuu minuun rennosti. Meillä vielä yhteinen harrastus.
Itselläni uusi parempi työkin vielä.
Vuosi sitten elämä oli tosi vaikeeta, lievästi sanottuna. Nyt on paremmin kuin koskaan.
Kuten rakkaani sanoi: Pitäisi kiittää exää ja sen sukua, koska muuten ei osaisi arvostaa nykyistä onnea tarpeeksi

opetelkaa ihmiset pyytämään anteeksi eikä pahoittelemaan (jonkun puolesta)

En saanut, muuta, kun haukut, mutta en muuta odottanutkaan tunsin exäni suvun.
Erosta 10v enkä ole sen jälkeen nähnyt yhtätäkään exän sukulaista, vaikka asutaan samassa kaupungissa, exäänikään en ole nähnyt 9 vuoteen, lapseni jo aikuinen tietty on hyvissä väleissä isäänsä ja isän sukuun, ja myös minun sukuuni niin se kuuluu ollakin.
olen ollut jo uudessa avioliitossa 5v, ja mieheni on myös aikoinaan eronnut, ja tullaan molemmat hänen exän kanssa toimeen.

Olen itse "hylkääjä". Ei ollut sekään osa helppoa, älä kuvittelekaan. Silti en pysty kuvittelemaan mitä "tukea" esim. vanhat vanhempani antaneet ex-vävylleen, joka käytti heidän hyväntahoisuuttaan hyväksi, etenkin taloudellisesti (tietysti minulta salaa).

Suhteet exän sukulaisiin ovat olleet ja pysyneet mallillaan kuten ennenkin. Luojan kiitos että he ovat olemassa. Muuten ex olisi tehnyt nyt jo aikuisten lasten elämästä helvettiä. Tai vielä enemmän helvettiä. On siinä lapsillakin ollut ihan tarpeeksi ja liikaa.