monestako kotti pois?

ajoin stop merkin ohi pysähtymättä ja sain päiväsakkoja, monessako vuodessa se on poistunut?

tarkoitan kuinka kauan menee ettei sitä lasketa mukaan, jos saan esim ylinopeussakon vuoden tai kahden aikana?

koska voin taas ajaa rennommin?
22301
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Historiatiedoissa rike näkyy koko elinajan, mutta ajo-oikeuteesi rikkeet vaikuttavat seuraavasti.
Jos sinulla on 15 vuoden kortti, niin kolme rikettä vuoden kuluessa, tai neljä kahden vuoden.
Jos 15 vuoden kortti on alle kahden vuoden vanha, niin kaksi rikettä vuoden kuluessa, tai kolme kahden vuoden.

Äänestä
  • mitä sä sössötät " kaksi rikettä vuoden kuluessa, tai kolme kahden vuoden."

    Miksi piti sanoa tuo "kolme kahden vuoden" miksi sekoitat? se ei anna mitään lisäarvoa keskustelulle. Aivan tuha kommentti

    Äänestä

  • Oletko aivan sekaisin ?

    Äänestä

  • Bussissa kirjoitti:

    mitä sä sössötät " kaksi rikettä vuoden kuluessa, tai kolme kahden vuoden."

    Miksi piti sanoa tuo "kolme kahden vuoden" miksi sekoitat? se ei anna mitään lisäarvoa keskustelulle. Aivan tuha kommentti

    Sinun kommentitko on aina niin viisaita ja tärkeitä? Esim. eräs legendaarinen aivopieru "piza"!

    Äänestä

  • turhako kirjoitti:

    Sinun kommentitko on aina niin viisaita ja tärkeitä? Esim. eräs legendaarinen aivopieru "piza"!

    Kyllä. Selitän asiat usein niin että tyhmätkin sen tajuaa. Eli yksinkertaisesti

    Mutta mitä tarkoitit kun sanoit " kortti on alle kahden vuoden vanha, niin kaksi rikettä vuoden kuluessa, tai kolme kahden vuoden."

    Voisitko kertoa miten voit saada kolme sakkoa kahteen vuoteen ILMAN että saisit kaksi sakkoa vuoden sisään :) aivan

    Joten äläpä sotke keskustelua

    Joopa joo. Sinun selittämäsi asiat ovat vaan suurimmaksi osaksi täyttä soopaa! Sinä teet asioista omat olettamukset ja niitä väität faktoiksi näillä palstoilla! Luulo ei ole tiedon väärti!!!

    Äänestä

  • Joo, se pässi ei tajua, mikä ero on kalenterivuodella ja vuoden, tai kahden kuluessa.

    Ajokorttilaki

    65 §
    Ajokieltoon määrääminen toistuvien rikkomusten perusteella

    Poliisin on määrättävä ajo-oikeuden haltija ajokieltoon, jos ajo-oikeudenhaltija on vähintään neljästi kahden vuoden tai kolmesti vuoden kuluessa syyllistynyt moottorikäyttöistä ajoneuvoa kuljettaessaan:

    Äänestä

  • ååååååååååå kirjoitti:

    Joopa joo. Sinun selittämäsi asiat ovat vaan suurimmaksi osaksi täyttä soopaa! Sinä teet asioista omat olettamukset ja niitä väität faktoiksi näillä palstoilla! Luulo ei ole tiedon väärti!!!

    Mitä nyt selitän asiat YKSINKERTAISESTI!!!!!!!!!!

    Mutta kerro ihmeessä miten voit saada kolme sakkoa kahdessa vuodessa ILMAN että saisit 2 sakkoa vuoteen :)

    Äänestä

  • Bussissa kirjoitti:

    Mitä nyt selitän asiat YKSINKERTAISESTI!!!!!!!!!!

    Mutta kerro ihmeessä miten voit saada kolme sakkoa kahdessa vuodessa ILMAN että saisit 2 sakkoa vuoteen :)

    Se on ihan sama miten selkeästi asian esittää, jos itse asia on täyttä huttua eikä siinä ole totuuden häivääkään!

    Äänestä

  • samasille kirjoitti:

    Se on ihan sama miten selkeästi asian esittää, jos itse asia on täyttä huttua eikä siinä ole totuuden häivääkään!

    Mutta kerro mitä tuo sanomasi kohta "Kolme sakkoa kahden vuoden sisällä" meinaa

    Miten se eroaa sanoamastasi "Kaksi sakkoa vuoteen"

    Joten miksi sotket ja selität asiat liian vaikeasti...

    Äänestä

  • Bussissa kirjoitti:

    Mutta kerro mitä tuo sanomasi kohta "Kolme sakkoa kahden vuoden sisällä" meinaa

    Miten se eroaa sanoamastasi "Kaksi sakkoa vuoteen"

    Joten miksi sotket ja selität asiat liian vaikeasti...

    No voi voi kuule kun minä en sitä edes sanonut. Aloin ottamaan kantaa vain tuohon, kun jonkun kommenttia mollasit turhaksi. Pointti siis siinä, että ei ne sinunkaan väläytykset aina niin tarpeellisia ole...

    Äänestä

  • enollutmää kirjoitti:

    No voi voi kuule kun minä en sitä edes sanonut. Aloin ottamaan kantaa vain tuohon, kun jonkun kommenttia mollasit turhaksi. Pointti siis siinä, että ei ne sinunkaan väläytykset aina niin tarpeellisia ole...

    Kommenttini olikin nimimerkille "samasille" ei sulle... Kaipaamme viestipuuta, koita silti pysyä kärryillä

    Äänestä

  • Bussissa kirjoitti:

    Kyllä. Selitän asiat usein niin että tyhmätkin sen tajuaa. Eli yksinkertaisesti

    Mutta mitä tarkoitit kun sanoit " kortti on alle kahden vuoden vanha, niin kaksi rikettä vuoden kuluessa, tai kolme kahden vuoden."

    Voisitko kertoa miten voit saada kolme sakkoa kahteen vuoteen ILMAN että saisit kaksi sakkoa vuoden sisään :) aivan

    Joten äläpä sotke keskustelua

    No, joo onpa sulla asiassa pointti.

    Tosiaan ihan ajokorttilaissa, joka muuttui tänä vuonna, lukee nyt näin; kohta §65 Ajokieltoon määrääminen toistuvien rikkomusten perusteella:

    "Auton ajo-oikeuden haltija on kuitenkin 1 momentista poiketen määrättävä ajokieltoon, jos hän auton ensimmäisen ajo-oikeuden saamista seuraavan kahden vuoden aikana syyllistyy kolmasti kahden vuoden tai kahdesti yhden vuoden sisällä 1 momentissa tarkoitettuun tekoon. Sama koskee myös moottoripyörän ajo-oikeuden haltijaa, jolla ei ole auton ajo-oikeutta, kahden vuoden ajan moottoripyörän ajo-oikeuden alkamisesta."

    Tuo oli siis suora lainaus. On totta, että lakitekstiä olisi pitänyt lyhentää niin, että siitä olisi voinut jättää kokonaan pois tuon "kolmasti kahden vuoden tai" -osan ja jättänyt muuten tekstin täysin samaksi, niin se kattaisi edelleen kaikki tilanteet eikä mikään muuttuisi. Se on tosiaan turha tekstiosuus laissa. Sama turha tekstiosuus oli laissa myös ennen muutosta vuonna 2016, olisivat tosiaan voineet korjata tuon osuuden samalla kun rukkasivat tekstiä.

    Äänestä

  • korttijalaki kirjoitti:

    Noh moni asia on laissa selvitetty todella epäselvästi...

    Esim. työmatkakulujen vähennyksen selittäminen järkevästi on monelle hankalaa.

    Mutta mun matematiikalla ei ole mahdollista saada 3 sakkoa kahteen vuoteen ilman että saisi myös 2 sakkoa vuoteen. Eiks jep

    Äänestä

  • Bussissa kirjoitti:

    Kommenttini olikin nimimerkille "samasille" ei sulle... Kaipaamme viestipuuta, koita silti pysyä kärryillä

    Eikä "enollutmää" ja "samasille" voi mitenkään olla sama kirjoittaja? ;)

    Äänestä

  • määmäämääää kirjoitti:

    Eikä "enollutmää" ja "samasille" voi mitenkään olla sama kirjoittaja? ;)

    Eikö ole miestä rekisteröityä :D Voi voi pelkäätkö että joku alkaa seuraamaan sua, voi poika parkaa

    Äänestä

  • Bussissa kirjoitti:

    Noh moni asia on laissa selvitetty todella epäselvästi...

    Esim. työmatkakulujen vähennyksen selittäminen järkevästi on monelle hankalaa.

    Mutta mun matematiikalla ei ole mahdollista saada 3 sakkoa kahteen vuoteen ilman että saisi myös 2 sakkoa vuoteen. Eiks jep

    Siihen en osaa sanoa, että pystyisinkö oikeasti lakitekstiä lähteä parantamaan selväkielisemmäksi siten, ettei sisältö varmuudella muuttuisi. Lakiteksti on ehkä vähän tönkköä luettavaa, mutta sen tarkoitus on vaikealuettavuudenkin kustannuksella kattaa kaikki mahdolliset tilanteet. Oikeudessahan niihin tarttuvat niin syyttäjät, tuomarit kuin asianajajatkin. Samalla lakitekstissä ei saisi kyllä olla mitään turhaakaan.

    Annan omasta puolestani krediitit sulle tuosta löydöstä, en oikein usko, että kovin moni pystyy lakitekstiä parantamaan ihan noin vain. Jos uskot, että pystyt löytäväsi vastaavia tai muita lakitekstin korjauspaikkoja yhtä kiistattomasti, niin viestiä vaan eteenpäin ylemmille tahoille. Siitähän saa äkkiä hyväpalkkaisen pestin ;)

    Äänestä

  • Bussissa kirjoitti:

    Eikö ole miestä rekisteröityä :D Voi voi pelkäätkö että joku alkaa seuraamaan sua, voi poika parkaa

    Ajokorttilaissa 65 § Ajokieltoon määrääminen toistuvien rikkomusten perusteella lukee näin:

    "Poliisin on määrättävä ajo-oikeuden haltija ajokieltoon, jos ajo-oikeudenhaltija on vähintään neljästi kahden vuoden tai kolmesti vuoden kuluessa syyllistynyt moottorikäyttöistä ajoneuvoa kuljettaessaan:"

    Turha osuus saman momentin myöhemmässä sanamuodossa johtuu varmasti tästä ensimmäisestä lauseesta. Ensin on mietitty sääntö pitkäaikaisen kortin haltijoille, kirjoitettu se noin, ja sitten vasta kortin saaneille on haluttu tehdä yhtä sakkoa tiukempi sääntö. Samalla kun sitä on kirjoitettu eivät ole huomanneet, että kaksi vuotta ja kolme sakkoa on aivan turha maininta. Ylläolevaa lainausta sen sijaan ei voi lyhentää tai parantaa mitenkään (ainakaan minun mielestäni).

    Mutta eipä siitä sen enempää, varmasti lakitekstistä löytyy vastaavaa korjattavaa. Jos osaisi löytää niitä paljon niin varmasti siitä saisi vähintäänkin keikan itselleen :)

    Pidän rekisteröitymistä turhana. Oletko muuten noin varma minun sukupuolesta...?
    Mikäs sun pointti on siinä, että käytät profiilikuvana aivan vieraan henkilön naamaa?

    Äänestä

  • korttijalaki_ kirjoitti:

    Ajokorttilaissa 65 § Ajokieltoon määrääminen toistuvien rikkomusten perusteella lukee näin:

    "Poliisin on määrättävä ajo-oikeuden haltija ajokieltoon, jos ajo-oikeudenhaltija on vähintään neljästi kahden vuoden tai kolmesti vuoden kuluessa syyllistynyt moottorikäyttöistä ajoneuvoa kuljettaessaan:"

    Turha osuus saman momentin myöhemmässä sanamuodossa johtuu varmasti tästä ensimmäisestä lauseesta. Ensin on mietitty sääntö pitkäaikaisen kortin haltijoille, kirjoitettu se noin, ja sitten vasta kortin saaneille on haluttu tehdä yhtä sakkoa tiukempi sääntö. Samalla kun sitä on kirjoitettu eivät ole huomanneet, että kaksi vuotta ja kolme sakkoa on aivan turha maininta. Ylläolevaa lainausta sen sijaan ei voi lyhentää tai parantaa mitenkään (ainakaan minun mielestäni).

    Mutta eipä siitä sen enempää, varmasti lakitekstistä löytyy vastaavaa korjattavaa. Jos osaisi löytää niitä paljon niin varmasti siitä saisi vähintäänkin keikan itselleen :)

    Tietenkin jos ekana vuonna saa vaikkapa 1,8 sakkoa ja toisena vuonna 1,7 sakkoa, niin silloinhan tuo 3 sakon raja ylittyy...

    Tosin se on melko mahdotonta saada vaikka 1,8 sakkoa :)

    Jännä muuten miten toistuvista sakoista tulee "muistutuskirje" vaikka sakon kiistää... Ja voiton jälkeen ei tule mitään ilmoitusta että edellinen muistutus olikin aiheeton

    Äänestä

kiitos vastauksista, vain varmistaa, montako vuotta menee ettei nyt saatua sakkoani enään huomioida, jos saan uuden sakon.

Olenko oikeassa, että siihen menee 2 vuotta?

Äänestä
  • Ajokieltoon määräämisen osalta raja on kaksi vuotta, kun sakkoa ei enää huomioida. Mutta muiden seuraamusten osalta raja on kolme vuotta, eli kun poliisi arvioi esimerkiksi päiväsakkojen määrää jonkin teon osalta, edellisten kolmen vuoden aikana tapahtuneet rikkeet voivat nostaa päiväsakkojen määrää myöhemmistä teoista. Samoin mikäli ajokieltoon määräämisen edellytykset täyttyvät (myöhemmin vaikkapa kolmantena vuonna), ajokiellon pituuteen voivat vaikuttaa aiemmat, jopa kolmen vuoden takaiset sakot. Lainaus poliisin sivuilta:

    - Poliisi ottaa huomioon ajokieltoaikaa määrätessään tekojen ja rikkomusten lukumäärän sekä seuraamukset ja päiväsakkojen lukumäärän, aikaisemmat rikkomukset ja ajokieltoratkaisut.
    - Rikkomustiedot säilyvät ajokorttirekisterissä viiden vuoden ajan ja toimenpidetiedot pysyvästi. Viimeisen kolmen vuoden aikana tehdyt rikkomukset vaikuttavat seuraamukseen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kolmetsakot kirjoitti:

ajoin stop merkin ohi pysähtymättä ja sain päiväsakkoja, monessako vuodessa se on poistunut?

tarkoitan kuinka kauan menee ettei sitä lasketa mukaan, jos saan esim ylinopeussakon vuoden tai kahden aikana?

koska voin taas ajaa rennommin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu