Sokeiden luolakalojen poikaset tuli näkeviksi!

"Kalat saivat silmänsä takaisin
Borowskyn tutkimusryhmä on perehtynyt kolmeen meksikolaiseen luolakalapopulaatioon, jotka olivat eriytyneet kantalajeistaan itsenäisesti eivätkä olleet kosketuksissa toisiinsa.
Eri populaatioiden perimän vertailu osoitti, että kaikissa tapauksissa pigmentittömyys johtui palan irtoamisesta jostain kohtaa oca2-geeniä; vastaavan geenivirheen tiedetään tekevän albiinoja ihmisistäkin.
Silmien ja näköaistin katoaminen sen sijaan johtui eri kalapopulaatioilla monista eri geenivirheistä. Sokeutumistapoja oli siis ollut useita.
Borowsky keksi, että jos kaksi sokeaa luolakalapopulaatiota risteytetään, jälkeläiset voivat saada ainakin jonkinlaisen näkökyvyn, koska toisen populaation toimiva geeni korvaa toisen populaation puutoksen. Hän kokeili, ja idea toimi. Mitä kauempana populaatiot sijaitsivat toisistaan, sitä todennäköisemmin niiden sokeus johtui eri geeneistä ja sitä suurempi osuus poikasista sai näkönsä takaisin.
Borowskyn tutkimus herätti valtavasti mediahuomiota: satojatuhansia vuosia sokeina olleet kalat saivat poikasia, jotka näkivät.
Evoluutio voi siis sekä riisua saman ominaisuuden usealla tavalla että jättää auki takaportteja, joiden kautta ominaisuus voi tulla takaisin."
Leisola olikin väärässä.
http://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/meriluolat_elaman_tutkimattomimpia_rajaseutuja

60

162

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jyrinhoito

      Vielä kun saisi kreationistit näkeviksi.

      • Se lienee ainakin teoriassa mahdollista, mutta narsistisen jyrin suhteen ei liene toivoa.

      • qwertyilija kirjoitti:

        Se lienee ainakin teoriassa mahdollista, mutta narsistisen jyrin suhteen ei liene toivoa.

        vai mitä jyri?

      • Jos he lisääntyvät liian läheisten ihmisten kanssa?

      • Jyritere
        qwertyilija kirjoitti:

        vai mitä jyri?

        Ei se että olen onnistunut elämään mitä suurinta tyydytystä tuottaneen pitkän ja vauraan ja hyvin paljon rakkautta sisältäneen elämän joka johtui vain siitä että terävä-älyisenä ateistievolutinistiksi kasvatettuna aloin käyttää omaa älyäni ja kyseenalaistin evoluution silloisia todisteita umpusuoli-ja nielurisa-evoluutiojäämineen ja kun osoittautui että olinkin oikeassa niin onnistuin asiaan paneutumalla kaatamaan muutkin evoluution todisteet kerta toisensa jälkeen, viimeksi roska-dna:n, tee minusta narsistia vaan onnistumisistaan iloitsevan.

        Ja kun näin selvästi että evoluutio ja sen mukanaan tuoma evomoraali olivat täysin peestä, niin tutkin sitten perusteellisesti Ison Kirjan ja huomasin sen moraaliohjauksen erinomaisen oivalliseksi ja otin sen käyttöön jo nuorena ja vältyin evokkiateisteille yleisen elämänsä pilallesössimisen tavalla tai toisella ja noilla yhteensä.
        Kuten huomaat, minulla on kaikki syyt onnitella itseäni.
        ----Mitenkäs sinun elämäsi on mennyt sen monesti ennen sinua harjoitusalustana olleen avohutsusi ja äpäriesi kanssa?

      • Jyriiii

        Milli vetoa että Molocci näkee tuossa sokean uskonsa silmin mutaatiopikaevoluutiota, hehe.

      • marathustra kirjoitti:

        Jos he lisääntyvät liian läheisten ihmisten kanssa?

        Niistä tulee kreationisteja?

    • Fiksu..__Kreationisti

      Aivan;

      "Evoluutio voi siis sekä riisua saman ominaisuuden usealla tavalla että jättää auki takaportteja, joiden kautta ominaisuus voi tulla takaisin."

      Suuri on evoluutio. Mikään ei ole suurelle evoluutiolle kyllin mahdotonta.

      • No kerro nyt, että miksi sinun mielestäsi kahden sokean, mutta eri syistä sokeutuneen kalalalajin risteytykset ovatkin näkeviä.
        Mutta eikö olekin ihmeellistä, olitpa mitä mieltä tahansa.

      • hallelujah-evoluutio

        No ei, vaan ihmeellistä on se, miksi ne aiemmin olivat kaikki sokeita. Sokeuden on täytynyt olla valintaetu. Ei uskoisi.

      • hallelujah-evoluutio kirjoitti:

        Miksei uskoisi?

        Jos elät ympäristössä, jossa näkökyvystä ei ole mitään hyötyä, on herkkien mutta turhien silmien puuttumien (joka ainakin joillain kalalajeilla piti siis paikkansa) selvä etu.

        Jos silmät edelleen löytyvät, mutta ovat vain turhat, niin evoluution kannalta on samantekevää, näkeekö niillä mitään. Tällöin valinta ei sen paremmin karsi kuin korostakaan tuota geenivirhettä. Voi levitä populaatiossa, tai voi olla leviämättä.

      • Jyriontämännähnytk
        qwertyilija kirjoitti:

        No kerro nyt, että miksi sinun mielestäsi kahden sokean, mutta eri syistä sokeutuneen kalalalajin risteytykset ovatkin näkeviä.
        Mutta eikö olekin ihmeellistä, olitpa mitä mieltä tahansa.

        Vitsin tyhmä, epäedullisiin oloihin joutuneet vaurioituneet kalat eivät ole evoluutiota nähneetkään.Se, että eri tavoin vaurioituneet tuotiin taas suotuisiin olosuhteisiin korjautumaan ei ole tietenkään mitään evoluutiota.

        Jos otetaan kädetön mies ja jalaton nainen niin toki lapsi on terve, vai mitä?

        Siis jos populaatio asuu zikavirushyttysten seassa niin tietenkik kaikki ovat pienipäidiä ja jos joku toinen populaatio asuu hitamattomassa tuberkuloosiyhteisössä niin tokihan sukupolvi toisensa jälkeen sairastaa tubia.
        Mutta kun pienipäinen zikaihminen ja tbitautinen saavat jälkeläisen terveessä ympäeistössä niin toki jälkeläinen on terve, tietenkin.

        Miksi tuohon selvään asiaan pitää vetää väkisin evoaspekti mukaan? Ai niin, sana evoluutio sinne sekaan niin juttu näyttää tieteellisemmältä. HE HE. Ja niinpä se uppoaa herkkäuskoevokkeihin kuin häkä.

      • hallelujah-evoluutio kirjoitti:

        No ei, vaan ihmeellistä on se, miksi ne aiemmin olivat kaikki sokeita. Sokeuden on täytynyt olla valintaetu. Ei uskoisi.

        Näkökyky totaalisessa pimeydessä on resurssien haaskaamista. Näkö on kytkeytynyt pois päältä, jos voi käyttää näin typerää ilmaisua. Näkö palautuu jos siitä saa valintaedun.

        Lienee eri asia kyseessä mutta eihän kahden kuuron ihmisen lapsi ole 100% varmuudella kuuro...

    • No Jaakob alias MarkS, missä viipyy YEC-selitys asialle?
      Negatiivinen rappeutuminen?

      • Fiksu..__Kreationisti

        Mikä ihmeen negatiivinen rappeutuminen? Siinähän sanotaan selvästi että sokeiden luolakalojen näky johtui olevassa olevista geeneistä.

        Onko luetun ymmärtämisessäsi jotain vikaa?

        Geenejä ei ole syntynyt itsestään vaan näkökyky johtuu näköä antavien geenien ilmestymisestä.

      • Fiksu..__Kreationisti kirjoitti:

        >> Mikä ihmeen negatiivinen rappeutuminen? <<
        Tuo oli tarjottu selitysmalliksi lähinnä noille MarkSisteille. Nehän uskoo pelkkään rappeutumiseen, mutta sinä ilmeisesti et usko. Ok.
        >> Onko luetun ymmärtämisessäsi jotain vikaa? <<
        Heh heh. Joo, ei ole.
        >> Geenejä ei ole syntynyt itsestään vaan näkökyky johtuu näköä antavien geenien ilmestymisestä. <<
        Eli olisiko se näkökyky luotu? Ja sitten hävitetty ja taas luotu, vai miten ajattelet näiden luolakalojen ja etenkin niiden risteytettyjen perillisten näkökyvyn "kehittyneen"?

        "Eli olisiko se näkökyky luotu? Ja sitten hävitetty ja taas luotu, vai miten ajattelet näiden luolakalojen ja etenkin niiden risteytettyjen perillisten näkökyvyn "kehittyneen"?"

        Kalojen näkökyky ei syntynyt itsestään vaan se johtui olemassaolevien geenien kombinaatiosta. Etkös edes sen vertaa ole osannut linkistä lukea, että tämän ymmärtäisit?

        >> Etkös edes sen vertaa ole osannut linkistä lukea, että tämän ymmärtäisit? <<
        Luinhan minä oman linkkini, mutta luitko sinä? Ja jos luit, ymmärsitkö?
        Kun kaksi sokee risteytetään syntyy näkevä. Onko kyseessä ihme vai evoluutio?
        (oli sarkastinen kysymys)

      • utti
        Fiksu..__Kreationisti kirjoitti:

        Mikä ihmeen negatiivinen rappeutuminen? Siinähän sanotaan selvästi että sokeiden luolakalojen näky johtui olevassa olevista geeneistä.

        Onko luetun ymmärtämisessäsi jotain vikaa?

        Geenejä ei ole syntynyt itsestään vaan näkökyky johtuu näköä antavien geenien ilmestymisestä.

        "Geenejä ei ole syntynyt itsestään vaan näkökyky johtuu näköä antavien geenien ilmestymisestä."

        Eli geenit eivät syntyneet vaan ilmestyivät...

        "Kalojen näkökyky ei syntynyt itsestään vaan se johtui olemassaolevien geenien kombinaatiosta."

        Eli noin se "rappeutuminen" eteni toiseen suuntaan.

      • tsot-tsot

        Eihän edennyt toiseen suuntaan. Jälkeläisillä on yhteensä edelleen suhteessa yhtä paljon toimimattomia geenejä kuin vanhemmillaankin.

        qwertyllä taas trollauspäivä, mene kuuntelemaan:

        https://www.youtube.com/watch?v=7F3ec0RjJ0g

      • Paitsi jos valitaan vain näkevät jälkeläiset, jolloin "toimimattomia" geenejä on vähemmän kuin aiemmin.

        Vanhemmmalla 1 ei toimi geeni A, mutta geeni B toimii
        Vanhemmalla 2 toimii A, ei toimi B
        Lapsista 1/4 A ja B toimii (näkee, hyvä)
        Lapsista 1/4 ei A, B (ei näe, ei jatkoon)
        Lapissta 1/4 A, ei B (ei näe, ei jatkoon)
        Lapsista 1/4 ei A, ei B (ei näe, ei jatkoon)

        Tässä (täysin kuvitteellisessa, mutta havainnollisessa) esimerkissä ensimmäisessä sukupolvessa vain neljäsosa lapsista näkisi, mutta koska vain ne lisääntyisivät jatkossa, toimimattomat geenit joko häviäisivät tai painuisivat pieneen vähemmistöön hyvin nopeasti. Riippuen siitä, ovatko dominoivia vai eivät.

      • Jyriviisatelee
        Fiksu..__Kreationisti kirjoitti:

        Mikä ihmeen negatiivinen rappeutuminen? Siinähän sanotaan selvästi että sokeiden luolakalojen näky johtui olevassa olevista geeneistä.

        Onko luetun ymmärtämisessäsi jotain vikaa?

        Geenejä ei ole syntynyt itsestään vaan näkökyky johtuu näköä antavien geenien ilmestymisestä.

        Siis uinuvat ominaisuudet tulivat esiin.

        Ilmiö on tuttu muuallakin, mm.eräälle sisiliskopopulaatiolle ilmaantui umpisuolen läppä kun se siirrettiin kärpäsruokinnasta heinänkorsia syömään.
        Evouskovaiset näkivät tässä tietenkin ensin pikaevoluutiota ja Turkanamolocci tietenkin uskoi, kuinkas muuten, kunnes fiksimmat toistelivat koetta ja huomasivat että sama toistui täsmälleen samanlaisena muillakin populaatioilla joten kyseessä ei voinut olla satunnaisen mutaation aikaansaama vaan piilevä ominaisuus joka oli syvällä geeneissä alunalkaenkin.

        Enkö minä olekin sairaan narsistisen viisas?

      • Jyrifani
        Jyriviisatelee kirjoitti:

        Vitsin Jyri, sinin pitäisi kirjoittaa kansantajuinen kirja evohysterian harhoista, olet niin tavattoman hyvä tuossa lajissa.

    • Fiksu..__Kreationisti

      Sarkasmiton vastaus; evoa eli uusien ominaisuuden kehittymistä ei ole tässä esimerkissä tapahtunut. Silmien koodaamiseen olemassa olevat geenit eivät ole syntyneet itsestään. Se, mitä tutkimus osoitti on se että sokeat kalat voivat saada näkönsä takaisin risteytymällä sokeiden kalojen kanssa, joiden sokeus johtuu eri geeneistä kuin niiden.

      Kukaan ei ole koskaan havainnut näköä tuottavien, monimutkaisten geenisarjojen kehittymistä itsestään.

      • En väittänytkään, että nuo tuossa kahden lajin ristisiitoksessa olisi syntynytkään mitään uusia ominaisuuksia, vaan sitä, että siinä oli vähintäänkin kaksi eri linjaa, joissa näkökyky oli tarpeettoamana menetetty, mutta niiden risteytymässä se olikin osalle perillisistä palautunut. Koska ne sokeuden aiheuttavat syyt oli eri geeneissä!
        Eli tämähän on mitä parhain todiste evoluution puolesta!

      • qwertyilija kirjoitti:

        En väittänytkään, että nuo tuossa kahden lajin ristisiitoksessa olisi syntynytkään mitään uusia ominaisuuksia, vaan sitä, että siinä oli vähintäänkin kaksi eri linjaa, joissa näkökyky oli tarpeettoamana menetetty, mutta niiden risteytymässä se olikin osalle perillisistä palautunut. Koska ne sokeuden aiheuttavat syyt oli eri geeneissä!
        Eli tämähän on mitä parhain todiste evoluution puolesta!

        Perusidea tässä aloituksessa oli siis se, että jos lajit luotiin sellaisiksi, kuin ne nyt ovat, niin miten ihmeessä kaksi sokeaa lajia saa näkeviä jälkeläisiä.
        Evoluutio tuon toki selittää, mutta ID ei selitä.

      • Jos tämä oli parhain todiste evoluution puolesta niin voimme todeta ettei polveutumisnäkemys -> kaikkien eliöiden kehitys yhteisestä kantamuodosta voi pitää paikkaansa todisteiden perusteella. Sillä evoluutioteoria vaati toimiaksensa todisteita uusien rakenteiden ja toimintojen kehityksestä - mikäli mikrobista ihmiseksi evoluutiota halutaan perustella todistusaineistolla.

        Tämä kala esimerkki ei kehittänyt mitään uutta niin kuin itsekin totesit. Prosessi joka ei rakenna uutta ei ole myöskään todiste mikrobista ihmiseksi kehityksen puolesta. Ja jos evoluution paras todiste on tapahtuma jossa ei rakenneta mitään uutta niin todistusaineiston perusteella ei ole mitään perusteita mikrobista ihmiseksi evoluutiolle.

        ***Perusidea tässä aloituksessa oli siis se, että jos lajit luotiin sellaisiksi, kuin ne nyt ovat, niin miten ihmeessä kaksi sokeaa lajia saa näkeviä jälkeläisiä.***

        No evoluutio ei nimenomaan selitä tuota sillä evoluution paras todiste (näkökyky palautuu) sinunkin mukaasi ei luo mitään uutta. Genetiikan perusasioihin kuuluu se että jos vanhemmilla on jokin ominaisuus viallinen eri virheistä johtuen niin he voivat kuitenkin saada jälkeläisiä joilla tämä toiminto ei ole viallinen. Siksi että jos toiminnan viallisuus johtuu eri geenivirheistä niin toisen vanhemman terve geeni korvaa toisen vanhemman viallisen ja kun sama toistuu myös toisen virheen kohdalla niin heidän jälkeläinen saa vioittumattomat ohjeet kyseiseen toimintoon. Eli toisen vanhemman viallinen geeni peittyy toiselta vanhemmalta saadun varmuuskopiogeenin alle ja päinvastoin. Tällainen prosessi ei kerro mitään siitä miten tämä itse toiminto on syntynyt vaan ainoastaan siitä että jälkeläinen peri vanhemmiltansa terveet (vioittumattomat) geenit kyseiseen toimintoon.

        Mitä pienempi populaatio on sitä sisäsiittoisempi se on. Mitä sisäsiittoisempi populaatio on niin sitä useammat virheet DNA:ssa ovat yhteisiä. Ja mitä useammalla populaation jäsenellä on yhteiset DNA:ssa olevat virheet niin sitä varmemmin tämä leviää pysyvästi populaatioon. Tämän vuoksi sisäsiittoisuus tuottaa sairaita yksilöitä koska vanhemmilla on samat virheet DNA:ssa ja näin toisen vanhemman terve geeni ei voi peittää toisen vanhemman viallista geeniä.

        Sinun peruskäsitys Raamatusta on viallinen ja siksi teet väärän johtopäätöksen. Sillä Raamattu ei opeta että Jumala loi lajit tällaiseksi kuin ne ovat nyt. Raamattu opettaa että Jumala loi alussa kaikki eliöt virheettömiksi ja kuolemattomiksi. Alussa kaikki eliöt olivat kuolemattomia koska mitään dna virheitä ei ollut olemassa. Mutaatiot eli elämänohjekirjan kirjoitusvirheet ovat vanhenemisen ja kuoleman syy ja kun niitä ei ollut alussa lainkaan niin siksi eliöt eivät kärsineet mistään sairaksista ja vioista. Kuolema tuli maailmaan vasta syntiinlankeemuksen seurauksena ja koska Jumala kirosi maailman synnin tähden ja siksi kaikkien eliöiden perimät alkoivat rappeutua pikkuhiljaa.

        Raamatun mukaan ihmiset polveutuvat kahdesta yksilöstä (Aadam ja Eeva). Eli alussa koko ihmissuku on lisääntynyt sisäsiittoisesti mutta silloin siitä ei ollut mitään biologisia haittavaikutuksia koska perimät olivat vielä niin virheettömiä. Populaatiogenetiikan avulla on laskettu että jokainen uusi sukupolvi kantaa noin sata virhettä (mutaatiota) enemmän kuin aikaisempi. Alussa näillä virheillä on ollut minimaalinen vaikutus terveyteen samanlailla kuin sadan kirjainmuutoksen vaikutus olisi minimaalinen informaatiosisällön kannalta 6 miljardia kirjainta sisältävässä kirjassa (ihmisen genomin koko). Tämän vuoksi on enemmänkin kuin loogista että Raamatun mukaan alussa ihmiset elivät liki tuhat vuotiaiksi ja miksi eivät olisi eläneet kun vanheneminen johtuu mutaatioista - joita oli silloin minimaalisen vähän.

        Ajan saatossa kun jokainen uusi sukupolvi kantaa omat noin sata uutta virhettä enemmän kuin vanhempansa niin tämä virheiden kertyminen tuhoaa pikkuhiljaa genomin informaatiosisältöä (luettavuutta). Jumala kielsi sisarliitot 3.Moos aikoihin juuri siihen aikaan kun sisäsiittoisuudesta olisi alkanut olemaan suuria biologisia haittavaikutuksia. Jumalan kielto oli siis ihmisille suojaksi biologisia haittavaikutuksia vastaan. Kyllä meillä on hyvä ja viisas Jumala :)

        Eli Raamatun mukaan alussa eliöt eivät olleet tällaisia kuin ne ovat nyt vaan kaikilla eliöillä oli täydellinen ja monimuotoinen perimä. Sillä Jumala rakensi eliöt niin että ne pystyivät kahdesta yksilöstä käsin täyttämään Jumalan käskyn levittäytyä ja täyttää maailma ja tällöin voimme ennustaa että Jumala oli valmistanut eliöt suurella muuntelukyvyllä jotta erilaisiin olosuhteisiin sopeutuminen on mahdollista. Tämä monimuotoisuus tuodaan lajityyppien sisällä esille luonnonvalinnan kautta jossa myös biologinen lajiutuminen tapahtuu. Eikö ole hienoa että Raamattu perusteella voimme tehdä hyviä ennusteita jotka sopivat vielä todistusaineistoon kuin nenä päähän?

      • NiinEttäSeSiitä
        t-torppa kirjoitti:

        Jos tämä oli parhain todiste evoluution puolesta niin voimme todeta ettei polveutumisnäkemys -> kaikkien eliöiden kehitys yhteisestä kantamuodosta voi pitää paikkaansa todisteiden perusteella. Sillä evoluutioteoria vaati toimiaksensa todisteita uusien rakenteiden ja toimintojen kehityksestä - mikäli mikrobista ihmiseksi evoluutiota halutaan perustella todistusaineistolla.

        "Eikö ole hienoa että Raamattu perusteella voimme tehdä hyviä ennusteita jotka sopivat vielä todistusaineistoon kuin nenä päähän?"

        Ei ole, emme voi, eivät sovi.

      • ToninJumalaOnSyvältä

        --- Raamattu opettaa että Jumala loi alussa kaikki eliöt virheettömiksi ja kuolemattomiksi. Alussa kaikki eliöt olivat kuolemattomia koska mitään dna virheitä ei ollut olemassa. ---

        Asiassa on ongelma. Kärmes oli kavalin kaikista paratiisin asukkaista, eikö niin? Eeva puraisi etelän-hetelmää kärmeen houkuttelemana, eikö niin?

        Ongelma on siinä, että Eeva ei puraistessaan vielä tiennyt hyvän ja pahan eroa. Hän oli siis nykykielellä syyntakeeton. Jumalan luoma kärmes houkutteli siis syyntakeettoman syntiin ja siitä hyvästä Jumala päätti kostaa sen kaikiksi ajoiksi kaikille eläville olennoille.

        Minusta on melko omituista, että Jumala tekee virheettömän maailman ja sitten keksii luoda kärmeen, jotta pääsee rankaisemaan koko luomakuntaa. Onko tällainen Jumala hyvä ja rakastava?

        (Jk. Kärmes taipuu samalla tavalla kuin kirves - genetiivi on kärmeen eikä kärmeksen.)

      • t-torppa kirjoitti:

        >>Jos tämä oli parhain todiste evoluution puolesta...<<
        Äläpä vääristele.
        Qwertyilija kirjoitti: "...tämähän on mitä parhain todiste evoluution puolesta!" ei: "...tämähän on parhain todiste evoluution puolesta!"
        Jos et ymmärrä minkä merkityseron kys. lauseessa esiintyvä 'mitä' aiheuttaa, niin suosittelen jatkamaan keskenjääneitä suomenkielen opintojasi peruskoulun yläasteella.

        >>Raamattu opettaa että Jumala loi alussa kaikki eliöt virheettömiksi ja kuolemattomiksi. Alussa kaikki eliöt olivat kuolemattomia koska mitään dna virheitä ei ollut olemassa. Mutaatiot eli elämänohjekirjan kirjoitusvirheet ovat vanhenemisen ja kuoleman syy ja kun niitä ei ollut alussa lainkaan niin siksi eliöt eivät kärsineet mistään sairaksista ja vioista. Kuolema tuli maailmaan vasta syntiinlankeemuksen seurauksena ja koska Jumala kirosi maailman synnin tähden ja siksi kaikkien eliöiden perimät alkoivat rappeutua pikkuhiljaa.<<
        Ei muuten opeta:
        1. Moos. 3:22
        "Ja Herra Jumala sanoi: "Katso, ihminen on tullut sellaiseksi kuin joku meistä, niin että hän tietää hyvän ja pahan. Kun ei hän nyt vain ojentaisi kättänsä ja ottaisi myös elämän puusta ja söisi ja eläisi iankaikkisesti!" "

      • utti
        kekek-kekek kirjoitti:

        Hyvä esimerkki siitä mitä sanoin juuri toisaalla eli että kretut raiskaavat Raamattua ihan vastaavasti kuin tiedettäkin.

      • ToninJumalaOnSyvältä kirjoitti:

        --- Raamattu opettaa että Jumala loi alussa kaikki eliöt virheettömiksi ja kuolemattomiksi. Alussa kaikki eliöt olivat kuolemattomia koska mitään dna virheitä ei ollut olemassa. ---

        Asiassa on ongelma. Kärmes oli kavalin kaikista paratiisin asukkaista, eikö niin? Eeva puraisi etelän-hetelmää kärmeen houkuttelemana, eikö niin?

        Ongelma on siinä, että Eeva ei puraistessaan vielä tiennyt hyvän ja pahan eroa. Hän oli siis nykykielellä syyntakeeton. Jumalan luoma kärmes houkutteli siis syyntakeettoman syntiin ja siitä hyvästä Jumala päätti kostaa sen kaikiksi ajoiksi kaikille eläville olennoille.

        Minusta on melko omituista, että Jumala tekee virheettömän maailman ja sitten keksii luoda kärmeen, jotta pääsee rankaisemaan koko luomakuntaa. Onko tällainen Jumala hyvä ja rakastava?

        (Jk. Kärmes taipuu samalla tavalla kuin kirves - genetiivi on kärmeen eikä kärmeksen.)

        "Kärmes taipuu samalla tavalla kuin kirves - genetiivi on kärmeen eikä kärmeksen."

        Juuri näin!

      • t-torppa kirjoitti:

        Jos tämä oli parhain todiste evoluution puolesta niin voimme todeta ettei polveutumisnäkemys -> kaikkien eliöiden kehitys yhteisestä kantamuodosta voi pitää paikkaansa todisteiden perusteella. Sillä evoluutioteoria vaati toimiaksensa todisteita uusien rakenteiden ja toimintojen kehityksestä - mikäli mikrobista ihmiseksi evoluutiota halutaan perustella todistusaineistolla.

        Tämä kala esimerkki ei kehittänyt mitään uutta niin kuin itsekin totesit. Prosessi joka ei rakenna uutta ei ole myöskään todiste mikrobista ihmiseksi kehityksen puolesta. Ja jos evoluution paras todiste on tapahtuma jossa ei rakenneta mitään uutta niin todistusaineiston perusteella ei ole mitään perusteita mikrobista ihmiseksi evoluutiolle.

        ***Perusidea tässä aloituksessa oli siis se, että jos lajit luotiin sellaisiksi, kuin ne nyt ovat, niin miten ihmeessä kaksi sokeaa lajia saa näkeviä jälkeläisiä.***

        No evoluutio ei nimenomaan selitä tuota sillä evoluution paras todiste (näkökyky palautuu) sinunkin mukaasi ei luo mitään uutta. Genetiikan perusasioihin kuuluu se että jos vanhemmilla on jokin ominaisuus viallinen eri virheistä johtuen niin he voivat kuitenkin saada jälkeläisiä joilla tämä toiminto ei ole viallinen. Siksi että jos toiminnan viallisuus johtuu eri geenivirheistä niin toisen vanhemman terve geeni korvaa toisen vanhemman viallisen ja kun sama toistuu myös toisen virheen kohdalla niin heidän jälkeläinen saa vioittumattomat ohjeet kyseiseen toimintoon. Eli toisen vanhemman viallinen geeni peittyy toiselta vanhemmalta saadun varmuuskopiogeenin alle ja päinvastoin. Tällainen prosessi ei kerro mitään siitä miten tämä itse toiminto on syntynyt vaan ainoastaan siitä että jälkeläinen peri vanhemmiltansa terveet (vioittumattomat) geenit kyseiseen toimintoon.

        Mitä pienempi populaatio on sitä sisäsiittoisempi se on. Mitä sisäsiittoisempi populaatio on niin sitä useammat virheet DNA:ssa ovat yhteisiä. Ja mitä useammalla populaation jäsenellä on yhteiset DNA:ssa olevat virheet niin sitä varmemmin tämä leviää pysyvästi populaatioon. Tämän vuoksi sisäsiittoisuus tuottaa sairaita yksilöitä koska vanhemmilla on samat virheet DNA:ssa ja näin toisen vanhemman terve geeni ei voi peittää toisen vanhemman viallista geeniä.

        Sinun peruskäsitys Raamatusta on viallinen ja siksi teet väärän johtopäätöksen. Sillä Raamattu ei opeta että Jumala loi lajit tällaiseksi kuin ne ovat nyt. Raamattu opettaa että Jumala loi alussa kaikki eliöt virheettömiksi ja kuolemattomiksi. Alussa kaikki eliöt olivat kuolemattomia koska mitään dna virheitä ei ollut olemassa. Mutaatiot eli elämänohjekirjan kirjoitusvirheet ovat vanhenemisen ja kuoleman syy ja kun niitä ei ollut alussa lainkaan niin siksi eliöt eivät kärsineet mistään sairaksista ja vioista. Kuolema tuli maailmaan vasta syntiinlankeemuksen seurauksena ja koska Jumala kirosi maailman synnin tähden ja siksi kaikkien eliöiden perimät alkoivat rappeutua pikkuhiljaa.

        Raamatun mukaan ihmiset polveutuvat kahdesta yksilöstä (Aadam ja Eeva). Eli alussa koko ihmissuku on lisääntynyt sisäsiittoisesti mutta silloin siitä ei ollut mitään biologisia haittavaikutuksia koska perimät olivat vielä niin virheettömiä. Populaatiogenetiikan avulla on laskettu että jokainen uusi sukupolvi kantaa noin sata virhettä (mutaatiota) enemmän kuin aikaisempi. Alussa näillä virheillä on ollut minimaalinen vaikutus terveyteen samanlailla kuin sadan kirjainmuutoksen vaikutus olisi minimaalinen informaatiosisällön kannalta 6 miljardia kirjainta sisältävässä kirjassa (ihmisen genomin koko). Tämän vuoksi on enemmänkin kuin loogista että Raamatun mukaan alussa ihmiset elivät liki tuhat vuotiaiksi ja miksi eivät olisi eläneet kun vanheneminen johtuu mutaatioista - joita oli silloin minimaalisen vähän.

        Ajan saatossa kun jokainen uusi sukupolvi kantaa omat noin sata uutta virhettä enemmän kuin vanhempansa niin tämä virheiden kertyminen tuhoaa pikkuhiljaa genomin informaatiosisältöä (luettavuutta). Jumala kielsi sisarliitot 3.Moos aikoihin juuri siihen aikaan kun sisäsiittoisuudesta olisi alkanut olemaan suuria biologisia haittavaikutuksia. Jumalan kielto oli siis ihmisille suojaksi biologisia haittavaikutuksia vastaan. Kyllä meillä on hyvä ja viisas Jumala :)

        Eli Raamatun mukaan alussa eliöt eivät olleet tällaisia kuin ne ovat nyt vaan kaikilla eliöillä oli täydellinen ja monimuotoinen perimä. Sillä Jumala rakensi eliöt niin että ne pystyivät kahdesta yksilöstä käsin täyttämään Jumalan käskyn levittäytyä ja täyttää maailma ja tällöin voimme ennustaa että Jumala oli valmistanut eliöt suurella muuntelukyvyllä jotta erilaisiin olosuhteisiin sopeutuminen on mahdollista. Tämä monimuotoisuus tuodaan lajityyppien sisällä esille luonnonvalinnan kautta jossa myös biologinen lajiutuminen tapahtuu. Eikö ole hienoa että Raamattu perusteella voimme tehdä hyviä ennusteita jotka sopivat vielä todistusaineistoon kuin nenä päähän?

        "Jos tämä oli parhain todiste evoluution puolesta"

        Etpä ehtinyt ensimmäistä lausetta pidemmälle kuin oli jo ensimmäinen olkiukko kyhäiltynä kasaan.

        "Mitä pienempi populaatio on sitä sisäsiittoisempi se on. Mitä sisäsiittoisempi populaatio on niin sitä useammat virheet DNA:ssa ovat yhteisiä. Ja mitä useammalla populaation jäsenellä on yhteiset DNA:ssa olevat virheet niin sitä varmemmin tämä leviää pysyvästi populaatioon. Tämän vuoksi sisäsiittoisuus tuottaa sairaita yksilöitä koska vanhemmilla on samat virheet DNA:ssa ja näin toisen vanhemman terve geeni ei voi peittää toisen vanhemman viallista geeniä."

        Kuten esimerkiksi vanhoillislestadiolaisilla Pohjois-Suomessa.

        "Raamattu opettaa että Jumala loi alussa kaikki eliöt virheettömiksi ja kuolemattomiksi."

        Kuka on niin idiootti että luo kuolemattomia mutta lisääntymiskykyisiä yksilöitä? Vai olivatko eliöt paratiisissa steriilejä? Oikeasti, mieti vähän.

        "Mutaatiot eli elämänohjekirjan kirjoitusvirheet ovat vanhenemisen ja kuoleman syy"

        Paitsi että eivät ole. Elämän on tarkoituskin loppua aikanaan (sinähän et sitä tarkoituksenmukaisuutta tietenkään ymmärrä) kromosomien päissä olevien telomeerien lyhennyttyä niin paljon ettei solu enää kykene jakaantumaan.

        "kun niitä ei ollut alussa lainkaan niin siksi eliöt eivät kärsineet mistään sairaksista ja vioista."

        Kovin ovat nuorena kuolleita ja monien sairauksien heikentämiä ne ihmiset jotka elivät satoja tai tuhansia vuosia sitten. Reaalimaailma on toista mieltä tuosta ettei ollut vikoja ja sairauksia. Oletko kuullut sellaisesta kuin musta surma? Hammasmätä? Rutto? Kolera? Lepra? Polio?

        "Tämän vuoksi on enemmänkin kuin loogista että Raamatun mukaan alussa ihmiset elivät liki tuhat vuotiaiksi ja miksi eivät olisi eläneet kun vanheneminen johtuu mutaatioista"

        Juu eivät todellakaan eläneet, eikä johdu.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Telomeeri

        "Ajan saatossa kun jokainen uusi sukupolvi kantaa omat noin sata uutta virhettä enemmän kuin vanhempansa niin tämä virheiden kertyminen tuhoaa pikkuhiljaa genomin informaatiosisältöä (luettavuutta)."

        Taas tuota rappeutumissontaa. Katsos Maali-Torppa kun siinä maailmassa missä minä elän ihmisten elinajanodote kasvaa siellä sun täällä ja ennätykset sen kun paranevat. Oli sitten kyse fyysisistä tai muunlaisista ponnistuksista. Sama eläinmaailmassa: ei merkkiäkään geneettisestä rappeutumisesta.

        "Sillä Jumala rakensi eliöt niin että ne pystyivät kahdesta yksilöstä käsin täyttämään Jumalan käskyn levittäytyä ja täyttää maailma ja tällöin voimme ennustaa että Jumala oli valmistanut eliöt suurella muuntelukyvyllä jotta erilaisiin olosuhteisiin sopeutuminen on mahdollista."

        Suuressa viisaudessaan Jumala ei siis luonut lainkaan suvuttomasti lisääntyviä eliöitä kuten leviä, bakteereja ja sieniä. Ei ainuttakaan lajia noista valtavan monimuotoisista ja lajirikkaista eliöryhmistä. Tämä selvä.

        "tällöin voimme ennustaa että Jumala oli valmistanut eliöt suurella muuntelukyvyllä jotta erilaisiin olosuhteisiin sopeutuminen on mahdollista. "

        Jaa. No mites ne suvuttomasti lisääntyvät eliöt sitten muuntelevat? Minä tiedän kyllä millä mekanismilla, mutta kysäisepä sieltä teidän lahkosta mitäs tämän suvuttomasti lisääntyvien eliöiden dilemman kanssa tehdään kun pitäis kieltää ne mutaatiot.

        "Tämä monimuotoisuus tuodaan lajityyppien sisällä esille luonnonvalinnan kautta jossa myös biologinen lajiutuminen tapahtuu."

        Kas, Maali-Torppa on joutunut tunnustamaan lajiutumisen todelliseksi asiaksi, mutta toki Jeesuksen suunnnittelemaksi asiaksi. Nyt pitäis suunnitella vielä miten se Jeesus suunniteli ne suvuttomasti lisääntyvät eliöt.

        "Eikö ole hienoa että Raamattu perusteella voimme tehdä hyviä ennusteita jotka sopivat vielä todistusaineistoon kuin nenä päähän?"

        Ennustus koskee tulevaisuutta. Minä näin pitkät sepostukset siitä että ennen oli muka täydellisiä eliöitä (mistä ei ole todisteita) ja että noista ajoista sitten olisi hommat jotenkin huonontuneet (mistä ei ole todisteita). Ja mites tämän nykyajan rappeutuminen ja maailmaloppua kohti kulkeminen? No ei pannahinen minkään sortin todisteita siitäkään. Että se siitä.

      • Jyritere
        ToninJumalaOnSyvältä kirjoitti:

        --- Raamattu opettaa että Jumala loi alussa kaikki eliöt virheettömiksi ja kuolemattomiksi. Alussa kaikki eliöt olivat kuolemattomia koska mitään dna virheitä ei ollut olemassa. ---

        Asiassa on ongelma. Kärmes oli kavalin kaikista paratiisin asukkaista, eikö niin? Eeva puraisi etelän-hetelmää kärmeen houkuttelemana, eikö niin?

        Ongelma on siinä, että Eeva ei puraistessaan vielä tiennyt hyvän ja pahan eroa. Hän oli siis nykykielellä syyntakeeton. Jumalan luoma kärmes houkutteli siis syyntakeettoman syntiin ja siitä hyvästä Jumala päätti kostaa sen kaikiksi ajoiksi kaikille eläville olennoille.

        Minusta on melko omituista, että Jumala tekee virheettömän maailman ja sitten keksii luoda kärmeen, jotta pääsee rankaisemaan koko luomakuntaa. Onko tällainen Jumala hyvä ja rakastava?

        (Jk. Kärmes taipuu samalla tavalla kuin kirves - genetiivi on kärmeen eikä kärmeksen.)

        Tyhmä, opiskele pätkä hepreaa tai lukaise selitysteoksia niin näet että omenanpuraisu tarkoitti sitä että tästedes Eeva tuli itse tietämään sen että mikä oli hänen omasta mielestään hänelle hyväksi ja mikä pahaksi. Aiemmin sen oli tiennyt hänen puolestaan häntä hiukan viisaampi, hänen luojansa.

        Tästä juolahtikin mieleen sellainen ajatus että löytyisikö palstala Eevan kaltaista evokkia joka kuvittelee olevansa viisaampi kuin Raamatun Jumala ja perustelisi että miksi hän ajattelee niin? Eevan perustelut on tiedossa, liekö evokeilla ihan sama, hehe.

        Siis Hehehe.

      • aattelin.tuossa.jotta
        t-torppa kirjoitti:

        Jos tämä oli parhain todiste evoluution puolesta niin voimme todeta ettei polveutumisnäkemys -> kaikkien eliöiden kehitys yhteisestä kantamuodosta voi pitää paikkaansa todisteiden perusteella. Sillä evoluutioteoria vaati toimiaksensa todisteita uusien rakenteiden ja toimintojen kehityksestä - mikäli mikrobista ihmiseksi evoluutiota halutaan perustella todistusaineistolla.

        Tämä kala esimerkki ei kehittänyt mitään uutta niin kuin itsekin totesit. Prosessi joka ei rakenna uutta ei ole myöskään todiste mikrobista ihmiseksi kehityksen puolesta. Ja jos evoluution paras todiste on tapahtuma jossa ei rakenneta mitään uutta niin todistusaineiston perusteella ei ole mitään perusteita mikrobista ihmiseksi evoluutiolle.

        ***Perusidea tässä aloituksessa oli siis se, että jos lajit luotiin sellaisiksi, kuin ne nyt ovat, niin miten ihmeessä kaksi sokeaa lajia saa näkeviä jälkeläisiä.***

        No evoluutio ei nimenomaan selitä tuota sillä evoluution paras todiste (näkökyky palautuu) sinunkin mukaasi ei luo mitään uutta. Genetiikan perusasioihin kuuluu se että jos vanhemmilla on jokin ominaisuus viallinen eri virheistä johtuen niin he voivat kuitenkin saada jälkeläisiä joilla tämä toiminto ei ole viallinen. Siksi että jos toiminnan viallisuus johtuu eri geenivirheistä niin toisen vanhemman terve geeni korvaa toisen vanhemman viallisen ja kun sama toistuu myös toisen virheen kohdalla niin heidän jälkeläinen saa vioittumattomat ohjeet kyseiseen toimintoon. Eli toisen vanhemman viallinen geeni peittyy toiselta vanhemmalta saadun varmuuskopiogeenin alle ja päinvastoin. Tällainen prosessi ei kerro mitään siitä miten tämä itse toiminto on syntynyt vaan ainoastaan siitä että jälkeläinen peri vanhemmiltansa terveet (vioittumattomat) geenit kyseiseen toimintoon.

        Mitä pienempi populaatio on sitä sisäsiittoisempi se on. Mitä sisäsiittoisempi populaatio on niin sitä useammat virheet DNA:ssa ovat yhteisiä. Ja mitä useammalla populaation jäsenellä on yhteiset DNA:ssa olevat virheet niin sitä varmemmin tämä leviää pysyvästi populaatioon. Tämän vuoksi sisäsiittoisuus tuottaa sairaita yksilöitä koska vanhemmilla on samat virheet DNA:ssa ja näin toisen vanhemman terve geeni ei voi peittää toisen vanhemman viallista geeniä.

        Sinun peruskäsitys Raamatusta on viallinen ja siksi teet väärän johtopäätöksen. Sillä Raamattu ei opeta että Jumala loi lajit tällaiseksi kuin ne ovat nyt. Raamattu opettaa että Jumala loi alussa kaikki eliöt virheettömiksi ja kuolemattomiksi. Alussa kaikki eliöt olivat kuolemattomia koska mitään dna virheitä ei ollut olemassa. Mutaatiot eli elämänohjekirjan kirjoitusvirheet ovat vanhenemisen ja kuoleman syy ja kun niitä ei ollut alussa lainkaan niin siksi eliöt eivät kärsineet mistään sairaksista ja vioista. Kuolema tuli maailmaan vasta syntiinlankeemuksen seurauksena ja koska Jumala kirosi maailman synnin tähden ja siksi kaikkien eliöiden perimät alkoivat rappeutua pikkuhiljaa.

        Raamatun mukaan ihmiset polveutuvat kahdesta yksilöstä (Aadam ja Eeva). Eli alussa koko ihmissuku on lisääntynyt sisäsiittoisesti mutta silloin siitä ei ollut mitään biologisia haittavaikutuksia koska perimät olivat vielä niin virheettömiä. Populaatiogenetiikan avulla on laskettu että jokainen uusi sukupolvi kantaa noin sata virhettä (mutaatiota) enemmän kuin aikaisempi. Alussa näillä virheillä on ollut minimaalinen vaikutus terveyteen samanlailla kuin sadan kirjainmuutoksen vaikutus olisi minimaalinen informaatiosisällön kannalta 6 miljardia kirjainta sisältävässä kirjassa (ihmisen genomin koko). Tämän vuoksi on enemmänkin kuin loogista että Raamatun mukaan alussa ihmiset elivät liki tuhat vuotiaiksi ja miksi eivät olisi eläneet kun vanheneminen johtuu mutaatioista - joita oli silloin minimaalisen vähän.

        Ajan saatossa kun jokainen uusi sukupolvi kantaa omat noin sata uutta virhettä enemmän kuin vanhempansa niin tämä virheiden kertyminen tuhoaa pikkuhiljaa genomin informaatiosisältöä (luettavuutta). Jumala kielsi sisarliitot 3.Moos aikoihin juuri siihen aikaan kun sisäsiittoisuudesta olisi alkanut olemaan suuria biologisia haittavaikutuksia. Jumalan kielto oli siis ihmisille suojaksi biologisia haittavaikutuksia vastaan. Kyllä meillä on hyvä ja viisas Jumala :)

        Eli Raamatun mukaan alussa eliöt eivät olleet tällaisia kuin ne ovat nyt vaan kaikilla eliöillä oli täydellinen ja monimuotoinen perimä. Sillä Jumala rakensi eliöt niin että ne pystyivät kahdesta yksilöstä käsin täyttämään Jumalan käskyn levittäytyä ja täyttää maailma ja tällöin voimme ennustaa että Jumala oli valmistanut eliöt suurella muuntelukyvyllä jotta erilaisiin olosuhteisiin sopeutuminen on mahdollista. Tämä monimuotoisuus tuodaan lajityyppien sisällä esille luonnonvalinnan kautta jossa myös biologinen lajiutuminen tapahtuu. Eikö ole hienoa että Raamattu perusteella voimme tehdä hyviä ennusteita jotka sopivat vielä todistusaineistoon kuin nenä päähän?

        "Mitä pienempi populaatio on sitä sisäsiittoisempi se on. Mitä sisäsiittoisempi populaatio on niin sitä useammat virheet DNA:ssa ovat yhteisiä. Ja mitä useammalla populaation jäsenellä on yhteiset DNA:ssa olevat virheet niin sitä varmemmin tämä leviää pysyvästi populaatioon"

        Sillä varauksella, että ilman tuota "virheellistä" alleelia suosivaa valintapainetta leviäminen populaatiossa on erittäin hidasta. Alleelien esiintymissuhteet nimittäin pysyvät periaatteessa vakioina. "Genetic drift"-ilmiötä esiintyy eli satunnaiset mutaatiot vaikuttavat vähemmistönä olevien alleelien esiintymistiheyteen suhteessa enemmän kuin enemmistöön ja todennäköisyys, että jokin erittäin harvinainen alleeli katoaa kokonaan, kasvaa.

        Taitaapa muuten olla, että tämä "genetic drift" korostuu, mitä vähemmän yksilöt saavat jälkeläisiä ja silloin se voi vaikuttaa myös siten, että joku hyvin vähän esiintynyt ominaisuus yleistyy yhtäkkiä voimakkaasti siksi, että poikkeuksellisen pienessä sukupolvessa, joka ei sinänsä ole ollut mitenkään sisäsiittoinen, joku alleeli ihan satunnaisesti sattuu olemaan normaalia yleisempi. Jos vaikka ajatellaan, että että meillä on populaatio, jossa jokainen yksilö tuottaa 10 jälkeläistä, joista yksi omaa tietyn ominaisuuden (olkoonpa sitten haitallinen "geenivirhe" tai hyödyllinen "etu"), tuottaakin jostain syystä (esim. ravintotilanteesta johtuen tai naisten emansipoitumisen vuoksi) vain yhden jälkeläisen per yksilö ja näistä sattuu ihan vain pelkän sattuman takia useampi kuin joka kymmenes olemaan tuon mainitun ominaisuuden omaava, yleistyy tämä ominaisuus suhteessa populaation tulevissa sukupolvissa moninkertaiseksi aiempaan verrattuna. Vastaavasti jos tuo ominaisuus on tuossa poikkeavan pienessä sukupolvessa puhtaan sattuman takia normaali vähemmän esiintyvä, se katoaa tulevissa sukupolvissa lähes tai täysin olemattomiin.

        Taitaapi jopa termi genetic drift tarkoittaakin, että alleelien esiintymissuhteet sukupolvesta toiseen muuttuvat satunnaisesti ilman valintapaineen vaikutusta. Tähän sitten vaikuttaa sekin, että mutaatiot eivät ole täysin satunnaisia, vaan ilmeisesti alleelienkin välillä on eroja niiden herkkyydessä mutatoitua. Geenien välillä ainakin on, ns, kuumissa pisteissä sijaitsevissa geeneissä mutaatioita tapahtuu keskimääräistä useammin. Nämä kuumat pisteet johtuvat dna-juosteen ja kromosomien rakenteesta.

    • IlkimyksenUutispalvelu

      FK näyttää olevan niin tohkeissaan, ettei muista toistaa ei-kuulu-palstalle-poistettava-mantraansa.

      • Tuo Fiksu.._kreationisti on ihan hauska nimimerkki, mutta olisiko tohkeissaan vai kauhuissaan?

    • Fiksu.__--Kreationisti

      "En väittänytkään, että nuo tuossa kahden lajin ristisiitoksessa olisi syntynytkään mitään uusia ominaisuuksia, vaan sitä, että siinä oli vähintäänkin kaksi eri linjaa, joissa näkökyky oli tarpeettoamana menetetty, mutta niiden risteytymässä se olikin osalle perillisistä palautunut. Koska ne sokeuden aiheuttavat syyt oli eri geeneissä!

      Eli tämähän on mitä parhain todiste evoluution puolesta!"

      Evoluutio oli olemassa jo kauan ennen Darwinin syntymää. Onhan jokainen lapsi erilainen kuin vanhempansa. On siis aika epärehellistä kutsua ilmiötä nimellä "evoluutio" kun kyse on normaalista epigeneettisestä vaihtelusta jota syntymässä tapahtuu.

      • utti

        <>

        Hyvää materiaalia taas kretuhuumorikirjaan...

    • Ehkäpä evolutionistit alkavat nyt ymmärtää, että kyse oli vain geenisätelystä. Luolakala adaptoitui pimeään ja joidenkin sukupolvien jälkeen vaimensi geenin/geenit, joka säätelee silmän muodostumista. Mutta itse geeniä eliö ei kadottanut. Kysesssä ei ollut mutaatio. Kun kalan tulee sopeutua uuteen ympäristöön, jossa se silmiä tarvitsee, alkaa geenit jälleen aktivoitua ja silmät palautuvat. Epigenetiikkaa parhaimmillaan. Voimme vain yrittää miettiä mekanismia, jonka avulla kala aistii valon ilman silmiä. Täytyy olla todella hienosti suunniteltu mekanismi!

      • utti

        "Kysesssä ei ollut mutaatio."

        Niin, kyseessä oli useampia mutaatioita. Osa niiden sijainneistakin on tunnistettu ja kuvattu esim. tässä artikkelissa:

        http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC3594788/

        Eli harhaiset kuvitelmasi eivät osuneet tälläkään kertaa.

      • "Ehkäpä evolutionistit alkavat nyt ymmärtää, että kyse oli vain geenisätelystä."

        Kyse oli mutaatiosta, kuten noissa uutisissa kerrottiin.

        "Luolakala adaptoitui pimeään ja joidenkin sukupolvien jälkeen vaimensi geenin/geenit, joka säätelee silmän muodostumista. Mutta itse geeniä eliö ei kadottanut. Kysesssä ei ollut mutaatio."

        Etkö sinä jo kertonut, ettei tarkoituksesi ole valehdella täällä kenellekään? Nyt teet sitä taas aivan tieten tahtoen.

        "Kun kalan tulee sopeutua uuteen ympäristöön, jossa se silmiä tarvitsee, alkaa geenit jälleen aktivoitua ja silmät palautuvat. Epigenetiikkaa parhaimmillaan. "

        Haha. Ei. Etkö sinä lue vai etkö ymmärrä noita artikkeleja?

        "Voimme vain yrittää miettiä mekanismia, jonka avulla kala aistii valon ilman silmiä. Täytyy olla todella hienosti suunniteltu mekanismi!"

        Eivät kalat aisti valoa ilman silmiä.

      • moloch_horridus kirjoitti:

        "Ehkäpä evolutionistit alkavat nyt ymmärtää, että kyse oli vain geenisätelystä."

        Kyse oli mutaatiosta, kuten noissa uutisissa kerrottiin.

        "Luolakala adaptoitui pimeään ja joidenkin sukupolvien jälkeen vaimensi geenin/geenit, joka säätelee silmän muodostumista. Mutta itse geeniä eliö ei kadottanut. Kysesssä ei ollut mutaatio."

        Etkö sinä jo kertonut, ettei tarkoituksesi ole valehdella täällä kenellekään? Nyt teet sitä taas aivan tieten tahtoen.

        "Kun kalan tulee sopeutua uuteen ympäristöön, jossa se silmiä tarvitsee, alkaa geenit jälleen aktivoitua ja silmät palautuvat. Epigenetiikkaa parhaimmillaan. "

        Haha. Ei. Etkö sinä lue vai etkö ymmärrä noita artikkeleja?

        "Voimme vain yrittää miettiä mekanismia, jonka avulla kala aistii valon ilman silmiä. Täytyy olla todella hienosti suunniteltu mekanismi!"

        Eivät kalat aisti valoa ilman silmiä.

        Kaikki eivät ole vielä perillä biologiasta.

        All is not lost in abandoning simple energy arguments. Genetics, and particularly epigenetics, has already offered a few places to start to look for rapid, environmentally-driven change. Previous research has highlighted a few genes that are directly involved in controlling things like eye and brain size. The de-evolution, or rather deconstruction of the eye in the embryo, also has been found to follow predictable programs or cell death or apoptosis.

        http://www.extremetech.com/extreme/214141-why-do-blind-cave-fish-have-shrunken-brains

      • The-Bible-is-the_Truth kirjoitti:

        Haha. Jos sinä luulet, että tuo lauseesi "The de-evolution, or rather deconstruction of the eye in the embryo, also has been found to follow predictable programs or cell death or apoptosis." tukisi jotenkin luulojasi epigenetiikasta, olet taas totaalisen pielessä: nuo embryologian ennustettavat ohjelmat ja apoptoosi ovat geenisekvenssien ohjaamia.

      • utti
        The-Bible-is-the_Truth kirjoitti:

        "Kaikki eivät ole vielä perillä biologiasta."

        No se on kyllä kretupalstalla ilmeistä. Mutta kyllä te kretutkin voitte siitä jotain oppia jos joskus käytätte opiskeluun edes osan valehteluun käyttämästänne energiasta.

      • >> Kun kalan tulee sopeutua uuteen ympäristöön, jossa se silmiä tarvitsee, alkaa geenit jälleen aktivoitua ja silmät palautuvat. <<
        Sokeat luolakalat ovat suosittuja akvaariokaloja. En kuitenkaan tiedä vielä yhtään tapausta jossa silmätön luolakala olisikin joku aamu iskenyt omistajalleen silmää.

      • moloch_horridus kirjoitti:

        Haha. Jos sinä luulet, että tuo lauseesi "The de-evolution, or rather deconstruction of the eye in the embryo, also has been found to follow predictable programs or cell death or apoptosis." tukisi jotenkin luulojasi epigenetiikasta, olet taas totaalisen pielessä: nuo embryologian ennustettavat ohjelmat ja apoptoosi ovat geenisekvenssien ohjaamia.

        http://www.ijdb.ehu.es/web/descarga/paper/041874th

        Puhdasta geenisäätelyä, eikä mitään mutaatioita. Hienosti suunniteltu mekanismi, ja taloudellinen, koska jos kala ei silmiä pimeässä tarvitse, niin geenin voi sammuttaa mutta ei sitä genomista poisteta. Miettikää, millainen mekanismi! Mikä saa geenin taas aktivoitumaan? Jokin kalassa aistii valon. Saako se esim. bakteereilta informaatiota?

        http://phys.org/news/2016-02-slime-scientists-slime-forming-bacteria-optical.html

        "http://www.ijdb.ehu.es/web/descarga/paper/041874th

        Puhdasta geenisäätelyä, eikä mitään mutaatioita."

        Kuulostat idiootilta, kun et ota opiksesi, että geenisäätely tapahtuu pääasiassa mutaatioiden avulla, niin kuin näemmä tässäkin tapauksessa, kuten linkkisi osoittaa.

        "Hienosti suunniteltu mekanismi, ja taloudellinen, koska jos kala ei silmiä pimeässä tarvitse, niin geenin voi sammuttaa mutta ei sitä genomista poisteta."

        Tarpeeton geeni menee ajan myötä rikki. Meillä esim. on genomissamme satoja rikkonaisia hajureseptoreihin liittyviä geenejä.

        "Miettikää, millainen mekanismi! Mikä saa geenin taas aktivoitumaan?"

        Haha. Mutaatio. Mutaatio säätelygeenissä.

        "Jokin kalassa aistii valon. Saako se esim. bakteereilta informaatiota?"

        LOL. Ei. Bakteerit eivät kerro kalalle, että valoa on taas saatavilla ja kalapopulaatiot eivät saa silmiä tai näkökykyä takaisin ilman mutaatioita tai ilman edellä mainittua risteytymistä toisen kalapopulaation kanssa, jolla eri geeni on rikki tai inaktivoitunut.

        Et tajua, että mallisi älykkäästä mekanismista on pielessä, vaikka sinulle on jo kerrottu, että silmättömät luolakalat eivät saa silmiä vaikka niitä kasvatetaan akvaarioissa.

      • pakastekalastaja
        moloch_horridus kirjoitti:

        "Et tajua, että mallisi älykkäästä mekanismista on pielessä, vaikka sinulle on jo kerrottu, että silmättömät luolakalat eivät saa silmiä vaikka niitä kasvatetaan akvaarioissa."

        No missäs tuo tutkija niitä sitten kasvatti? Kyllä oli taas niin tieteellinen tulos, että vieläköhän tuohon uskotaan kymmenen vuoden kuluttua...

      • pakastekalastaja kirjoitti:

        "No missäs tuo tutkija niitä sitten kasvatti?"

        Tuo tutkija, jonka tutkimukseen on linkki The-Bible-is-the_Truth:n kirjoituksessa varmastikin kasvatti kaloja akvaariossa, mutta ne eivät saaneetkaan silmiään takaisin. Aloituksen tutkimuksen kalat saivat näkönsä takaisin risteytyksen ansiosta.

        "Kyllä oli taas niin tieteellinen tulos, että vieläköhän tuohon uskotaan kymmenen vuoden kuluttua..."

        Meinaatko, että tulos olisi ollut virhe? Ei ollut.

    • eipäollutevoasanoijyri

      Eihän tuossa ollut mistään evoluutiosta kysymys vaan epäedullisiin asumiympäristöihin kitumaan jääneistä saman lajin kaloista.

      • Osalle eläinlajeista se epäedullinen asuinympäristö poikkeaa ihmisen vastaavasta. Vaikka me ihmiset uimme mielellään 22 asteisessa klooratussa vedessä, niin osa eläimistä pitää sitä epäedullisena asumisympäristönä ja vastaavasti esim monille luolaeläimille paras asuinympäristö olisi meille ihmisille kovin epäedullinen.
        Ja voihan nuo luolakalojen näkökykyjen aktivoitumiset tietenkin selittää vaikka jumalan oudolla huumorintajulla, mutta itse pidän evoluution selitysmallia uskottavimpana.

      • Jyriiii
        qwertyilija kirjoitti:

        Osalle eläinlajeista se epäedullinen asuinympäristö poikkeaa ihmisen vastaavasta. Vaikka me ihmiset uimme mielellään 22 asteisessa klooratussa vedessä, niin osa eläimistä pitää sitä epäedullisena asumisympäristönä ja vastaavasti esim monille luolaeläimille paras asuinympäristö olisi meille ihmisille kovin epäedullinen.
        Ja voihan nuo luolakalojen näkökykyjen aktivoitumiset tietenkin selittää vaikka jumalan oudolla huumorintajulla, mutta itse pidän evoluution selitysmallia uskottavimpana.

        Aivan niin, uskoaha sen evokin pitää kun faktatieto puuttuu.

        Minä pidän tietämistä parempana.
        Olenkohan fiksu?

    • appapat

      Mielenkiintoinen artikkeli. Saman lajin kalat ovat erityksissä toisistaan ja pimeässä. Tästä seuraa että näkökykyyn vaikuttavat geenit eivät ole luonnonvalinnan kohteena ja vauriot niissä eivät vaikuta yksilön kelpoisuuteen. Kalat sokeutuvat.
      Eri populaatioissa vauriot tulevat eri paikkohin geenistöön.
      Kun eri populaatioiden kalojen annetaan ristytyä, virheelllisille geeneille löytyy ehjä pari ja jälkeläisille näkökyky palautuu.

      Evoluution kannalta tämä todistaa, että geenivirheet, jotka eivät vaikuta välittömästi kelpoisuuteen ja lisääntymiseen leviävät populaatiossa. Geenistö rappeutuu.

      • evoluution.julma.maailma

        Kyllä yleistyminen vaatii aina valintaa, joko suoraan geeniin itseensä, tai siihen jotenkin fiksautuneeseen geeniin, kohdistuvaa. Alleelin yleisyys voi johtua myös populaation sisäsiittoisuudesta. Väistyvän alleelin yleistyminen viittaa kyllä nimenomaan läheisiin sukulaisuussuhteisiin lisääntyjien kesken.

        Voisi kuvitella kehityksen kulkeneen vaikkapa näin: kömpelö kalalaji on elänyt luolan lähellä käyttäen sitä suojana saalistajia vastaan. Saalistajien kehittyessä luoliinpakenija-populaatiot ovat jääneet toisistaan eristetyiksi saarekkeiksi kotiluoliensa ympärille. Näissä pienissä populaatioissa on syntynyt, aivan luonnollisesti, sokeuttavia väistyviä alleeleja, jotka ovat sitten tuottaneet sisäsiittoisen ansiosta muutamia sokeita yksilöitä. Nämä yksilöt ovat olleet syntymästään saakka sokeita ja siten niiden muut aistit ovat olleet herkempiä ja ne ovat tottuneet muutenkin toimimaan paremmin täydessä pimeydessä. Nyt näkeviin yksilöihin on kohdistunut kahtalainen valintapaine: toisaalta saalistajat luolan ulkopuolella, toisaalta sokeat lajitoverit, jotka pystyvät löytämään paremmin ravintoa pimeässä luolassa ja siten pakottavat näkevät yksilöt etsimään ravintoa luolan ulkopuolelta. Näkevät yksilöt karsiutuvat siis pois. Jäljelle jäävistä tulee entistä sisäsiittoisempia ja sokeuden aiheuttama väistyvä alleeli fiksautuu, eli se leviää jokaiseen yksilöön vaikuttasti. Sopii hyvin kuvaan. Vallitsevaan ominaisuuteen kohdistuva karsiva valinta pienentää populaation kokoa rankalla kädellä ja johtaa sisäsiittoisuuteen, joka yleistää sille vastineeksi jonkin väistyvän alleelin, jos sopiva sellainen löytyy populaatiosta (tai sattuu juuri sopivasti syntymään mutaationa).

        Esimerkin näkevät yksilöt joko katosivat sukupuuttoon saalistajien suihin tai niiden variointi johti kovassa valintapaineessa kehittymään nopeasti hvyin erilaisiksi kuin luoliin elämään jääneet serkkunsa. Niistä saattoi tulla esimerkiksi nopeita pakenijoita.

        Eristäytymisen ja kehityspaineen on voinut aiheuttaa jokin muukin kuin saalistaja. Nämä kalat kai syövät pohjaeliöitä tai kasveja. Alueelle on saattanut levittäytyä laji, joka on ollut vikkelämpi ja siten alkanut voimakkaasti kilpailla ravinnosta. Tämä kehitys on voinut syntyä myös näiden luolakalojen esi-isissä itsessään niiden levittyä "joka paikkaan" ja kilpailun ravinnosta alkuperäisen suurpopulaation sisällä kiristyttyä. Ehkä kehitys on jopa mennyt niin, että näkökyvyn paraneminen on ollut tässä kilpailuvaltti. Silloin eriytyminen luolakaloihin käy hyvin ymmärrettäväksi.

        Sitten on mahdollista sekin, että kaikki kuvatut asiat ovat tapahtuneet ja luoneet yhdessä valintapaineen.

        Tein tuossa nyt sen oletuksen, että sokeus olisi luolakaloilla väistyvä ominaisuus. Samaan lopputulokseen johtaa yhtä hyvin se, että se olisi vallitseva ominaisuus. Siinä tapauksessa vain kehityskulku on varmaankin ollut hieman toinen. Silloin myöskään risteytyksen tuloksena suurin osa jälkeläisistä ei saa näköään takaisin, vaan vain pieni osa. Käsitin artikkelin referoinneista, että joko kaikki tai melkein kaikki olisivat saaneet ja siksi päättelin sokeuden olevan väistyvä ominaisuus. Myönnän, en siis jaksanut lukea itse artikkelia.

      • appapat

        Selostuksesi oli hyvä ja uskottava, mutta geenivirheen yleistyminen ei aina vaadi valintaa. Sen todistaa muunmuassa suomalaiset perinnölliset taudit, joiden syntyhetki tiedetään. Esimerkki: http://www.ksml.fi/uutiset/kotimaa/geenivirhe-jaljitetty-kirjeet-sukulaisille-lahtevat-lahipaivina/2064279

        Suomalaiset kantavat kymmeniä tällaisia kotikutoisia perinnöllisiä sairauksia. Maailmanlaajuisesti ihmisen perinnöllisä sairauksia tunnetaan vähintään 10000. Niistä 99% on levinnyt, vaikka niistä ei ole mitään hyötyä. Toki hyödyllisiäkin perinnöllisä tauteja on kuten esimerkiksi sirppisoluanemia malaria-alueilla.

    • imbesilli--..--kretu

      Luolakalat ei kuulu palstan aihepiiriin.

      Ilmoitettu poistoon.

    • panteisti

      Jeesus kävi varmaan sylkäisemässä kalojen silmiin, jotta niiden näkö tulisi takaisin

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      100
      3499
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      308
      1894
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      247
      1717
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      96
      1577
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      411
      1526
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      431
      1428
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1420
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      43
      1180
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      357
      1024
    10. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      27
      1018
    Aihe