Keskustelijoina Arno Kotro, ET-ope, ateisti ussanopeTaristo. Toimittaja Sari Valto.
Ei mitään järisyttävää uutta asiaan täälläkin palstalla paneutuneille, mutta ihan kuuntelemisen arvoista.
Uskovaiset varmaan harmittelevat keskustelijoiden valintaa, sen verran yksituumaisia olivat, verrattuna siihen mitä olisi odottanut, mutta tosiaa tässä uskonnonopettajia "edusti Taristo, joka sanoi olevansa ateisti.
Kotro nauroi että sulla ei ole kohta kouluusi takaisin menemistä kun näin avoimesti puhut ja olet paljolti samaa mieltä kanssani.
Pitkälti olivat miehet samoilla linjoilla mutta Taristo kuitenkin kannatti pitkälti uutta yhteistä katsomusainetta kouluihin kaikille oppilaille. Eli suhtautui periaatteellisesti positiivisesti kansalaisaloitteeseen joka juuri raukesi, kun ei saanut kokoon 50 000 nimeä.
Taristo ilmeisesti uskoi posittivisesti että uuden aineen ops saataisiin muokattua hyväksi, tasapuoliseksi. Epäilen. Hgissä saattaisi toimiakin jotenkuten mutta ei pikkupaikkakunnilla. Ja opettajkohtaista vaihetelua olis paljon. Ei tosiuskovainen ope malta olla tuputtamatta, vähintään alitajuisesti.
Jos siellä olisivat Kotro ja Taristo sopimassa uuden katsomusaineen ops:ista, niin saattaisi siitä jotain järkevääkin siitä/syntyä. Mutta ajattelepa vaikkapa ortodoksi kristittyjen ja muslimien edustajaa. Taristo sanoi että luki ortod. ops:in ja se oli ihan tunnustuksellista kamaa.
Vain ET:n ops noudattaa kaikkia koulun hyviä tavoitteita. Mutta ET:tä kuitenkin syrjitään kouluissa?
Ohjelmassa kerrottiin että aikovat laittaa ilmeisesti uuden kansalaisaloitteen asiasta, vaiko ihan samassa muodossa uusi yritys?
Itse olen ollut kahden vaiheilla. Mutta Kotron puheenvuoroja ja perusteluita kuunneltuani olen entistä skeptisempi kaikille oppilaille yhteisen katsomusaineen suhteen.
Kotro sanoi että nykyisessa poliittisessa ja uskonnollisessa ilmapiirissä ei voida kuvitella, että jos yhteiseen pöytään asiasta neuvottelemaan menee 13 uskonnon, joita Suomen kouluissa opetetaan, ja yksi ET:n(/vapareiden/uskonnottomien) edustaja, niin turha toivo että se uusi aine olisi muuta kuin uskontopainotteinen.
Voisihan se kenties olla nykyiseen ussan opetukseen verrattuna parempia oppiaine, mutta samalla menetettäisiin ET. Sen osalta kyseessä oli järkyttävä huononnus. (Toki tässä voi väitää että Kotro puolustaa omaa etuaan. No eiköhän Kotrolle löytyisi muutakin homma kuin ET-open.
Tämä ateisti ussanope sanoi että hän opetta jonkin verran ET:täkin, on pätevä ET-ope, eikä niin kuin joissain kouluissa pannaan ET:ssä epäpätevä, jonkin muun aineen ope opettamaan ET:tä, jos sattuu oleman sopivasti tilaa oman aineensa tuntien välissä.
Taisi olla joku kuuntelijakyssäri, että miksi kodit jakirkko ei hoida itse uskonnollista opetusta ja kasvatusta. No kun kodit , vahemmat eivät tunne "uskoaan" sen vertaa että voisivat opettaa, eikä heitä kinnosta lähettää lapsiaa pyhäkouluunkaan. Siksi kirkko on tuputtanut uskonnon opetuksen kouluihin yht.kunnan tehtäväksi ja yht. kunnan kustannuksella.
Tänä ussanope vahvisti että oppilaat eivät tiedä uskonnosta juurikaan mitään kun tulevay ala-asteelta yläasteelle hänen tunneilleen, Hän sanoi ihmettelvänsä mitä siellä a-asteella opetetaa ussassa kun eivät mitää ole oppineet, eivät edes ole monet t kuuleet Paavalistakaan mitään. Ja joku toinen ope oli hänellä valitellut että voi kun siitä Paavalista pitää puhua niin paljon, aina tulee Paavali vastaa koko ajan oppikirjassa. Eli kyllä Paavalista joristaan liikaakin, mutta ei mene jakeluun oppilaille.
Sitten sivuttiin riparia ja sen suosiota. Ussan ope Taristo sanoi ykskantaan että kun hän kyselee oppilailtaan riparista niin he sanovat että parasta siinä on kun saa mummolta sen jälkeen moporahat! Se taitaa mennä jopa senkin edelle että varmaan riparilla on ihan hauskaakin kavereiden kesken, virallisen ohjelman ulkopuolella jos ei muuten.
Ope kertoi ottaneensa puheeksi Protu-leirit, mutta ei mummo sellaisista mitään tajua, jäisi moporahat saamatta.
Jännää oli että tämä usaan ope sanoi että kun keskusteltiin eutanasiasta, oppilaiden pyynnöstä, niin kristinuskon kantaa, jos sellainen on, ei otettu esiin, ei edes opettaja. Voisi sen minusta otaa keskusteluun, vaikka siinä muodossa että onko niillä uskovaisilla jotka vastustavat eutanasiaa siihen hyvät perusteet ramatussa, vai onko kyse pikälle menvästä tulkinnasta, rivien välistä lukemisesta?
Kotro sanoi että ei uskonnot tarjoa vastauksia nykynuoria askarruttaviin kysymyksiin, asioihin, ja Taristo komppasi häntä. Mitä mieltä hinduismi on selfieistä ja FB:stä...?
Toimittaja puhui omasta uskonnosta, ja perään sanoi vanhempien valinta. Nimen omaa jälkimäisisestä on kyse, ei lapsen "omasta" uskosta. Ja tuo vanhempienkin valinta (ussa) on yleensä vain sitä että ei haluta kiekuttaa venettä, ei lapsesta silmätikkua- varsinkin pienillä paikkakunnilla, vaikka itse ei oltaisi k:n jäseniä. Kun se ETn opetus on kuulemma niin vaikea järkätäkin!!!
YLE keskustelu: Yht.katsomusaine, ET, ussa
17
51
Vastaukset
- a.matsoni
Ohjelmassa kerrottiin tapauksesta, jossa oppilas oli lukenut ekalla luokalla ET:tä, mutta oliko se sitten kouluvaihto vai mikä, vai oppilaiden puute, niin sitten tokalla olisikin sitten ollut pakkoussa kohtalona.
Tuollaisissa tapauksissa pitäsi olla tiukkoja vanhempia, jotka sanoisivat että se on ETn jatko tai sitten papsemme ei osallistu kyllä ussankaan tunneille.KOtro kertoi huonoja esimerkkejä SWE ja GBR ja Suomen, Hgin, Eurooppakoulu, joissa yhteinen katsomusaine, joka on USKONTOtieto.
Miten olisi jos katsomusaine olisikin jaettu niin. että kaikki oppilaat opiskelevat puolet ajasta yhteistä uskontotiedettä ja toisen puolen ajasta yhteistä ET:tä?
Linkki vielä tuohon aloituksessa mainittuun ohjelmaan:
Uskontoa vai katsomustietoa
http://areena.yle.fi/1-3052166
Kyllä minuakin, niin kuin luullakseni tosiuskovaisia, oikeastaan harmitti että olivat niin yksituumaisia keskustelijat, olisi ollut kiva kuulla jotain tolloa keskitaloa tai komulaista. Niin olis paremmin paljastunut kuinka peestä ussanopetus kouluissa on, edelleenkin luonteeltaan vähintäänkin semitunnistuksellista. Se mitä sanotaan ops:issa ja mitä todella opetetaan tunneilla ei ole välttämäti sama asia. Ops saattaa muuttuakin, mutta opetus ei juurikaan.
Tuo ateisti ussanope Taristo ei muuten kertomansa mukaan kuulu edes ussanopettajien liittoon. Saan nähdä onko tämän ohjelman jälkeen kylmä vastaanotto Taristolla tiedossa tietyissä piireissä?
Jos islaminope sanoisi moisia asioita julkisesti, niin taas pitäsi pyytää SUPO paikalle ratkomaan pulmaa ja opetajalle pitäisi palkata kaupungin kustannuksella tietenkin, tunneille oikeaoppinen, opettajana epäpätevä, muslimi päällystakiksi, jotta ope ei opettaisi väärin, vaikkapa kertoen, että Suomessa on usk.vapaus, joka koskee kaikkia, teitäkin rakkaat oppilaani.
Tällainen tapaus oli Treella muutama v. sitten. Huh, huh" Ai helkutti, olisi pitänyt nähdä kuuntelijan ilmeet... Ateisti opettaa uskontoa.
Oppilaat eivät ehkä muista paljon uskonnon tunneista. Toisaalta, muistavatko sanaluokista, sekalukujen yhteenlaskusta tai naalin elintavoista?"Kotro sanoi että nykyisessa poliittisessa ja uskonnollisessa ilmapiirissä ei voida kuvitella, että jos yhteiseen pöytään asiasta neuvottelemaan menee 13 uskonnon, joita Suomen kouluissa opetetaan, ja yksi ET:n(/vapareiden/uskonnottomien) edustaja, niin turha toivo että se uusi aine olisi muuta kuin uskontopainotteinen."
Kotro onkin pihalla kuin lumiukko. Eihän katsomusten edustajat sitä sanelisi että mitä siellä opetetaan. Ne olisivat opetusalan ammattilaiset, jotka sen uuden aineen mallin muokkaisivat. Eihän puolueilta kysytä mitä yhteiskuntaopissa opetetaan. Eihän Teemu Selänteeltä kysytä mitä urheilulajia harjoitellaan liikuntatunnilla. Ei Tauskilta kysytä mitä kappaleita musiikintunnilla lauletaan.
Kotron argumentteja olen seurannut tässä varsin läheltä (3 metrin päästä parhaimmillaan), ja ne ovat aina olleet olkiukkoargumentteja, eli hän maalaa katsomusaineesta ruman kuvan ja haukkuu sen sitten lyttyyn. Myötähäpeä on syvää...- HumanistisestI
Norjan humanistiliitto on tehnyt pilkkavideon sikäläisestä uskontotiedosta, kun juuri poliitikot ovat päättäneet esim. että kristinuskoa pitää olla yli puolet. Ja sitä rataa. Eli uskontojen prisman läpi pitää asioita katsoa. Please, pikkuisen realismia tuon idealismin sekaan. Nyt on ETn vahvistamisen aika.
- Humanistisesti
HumanistisestI kirjoitti:
Norjan humanistiliitto on tehnyt pilkkavideon sikäläisestä uskontotiedosta, kun juuri poliitikot ovat päättäneet esim. että kristinuskoa pitää olla yli puolet. Ja sitä rataa. Eli uskontojen prisman läpi pitää asioita katsoa. Please, pikkuisen realismia tuon idealismin sekaan. Nyt on ETn vahvistamisen aika.
Video sai vastakaikua ja kiinnostusta myös Ruotsin humanistiliiton aktiivien parissa. Lisäksi on ongelma, että evoluutiota opetetaan vasta 8. luokalla.
Humanistisesti kirjoitti:
Video sai vastakaikua ja kiinnostusta myös Ruotsin humanistiliiton aktiivien parissa. Lisäksi on ongelma, että evoluutiota opetetaan vasta 8. luokalla.
Ei kai evoluutiota Suomessakaan ala-asteella ollut? Ei ainakaan minun aikanani, josta nyt tosin on jo jokunenkin aika...
- SanonVaan
Kotro on ET-opettajana kyllä ihan sisällä asiassa. Toisin kuin eräät ETn lopettamiseen valmiit (kuin lukkari sotaan).
- KeskiajanPaluu
"Eihän katsomusten edustajat sitä sanelisi että mitä siellä opetetaan. Ne olisivat opetusalan ammattilaiset, jotka sen uuden aineen mallin muokkaisivat."
Ja ne opetusalan ammattilaisetko ovat ilman mitään maailmankatsomuksia? Kyllä niillä maailmankatsomus on ja hyvinkin selkeä sellainen, mutta sitä ei välttämättä tule hahmottaneeksi, jos mieltää nykyuskonnot jonkin 1800-luvun ankaran kirkonkylän pastorin hahmon kautta.
Nämä uudenajan uskontojen apostolit ovat niitä, jotka puhuvat kauniisti uskontojen vuoropuhelusta, moniarvoisesta yhteiskunnasta, ovat usein naispappeja empaattisine ilmeineen, korostavat uskonnon merkitystä yhteiskunnan ylläpitävänä voimana, kuten sitä miten yksilö kasvaa osaksi yhteisöänsä esim. poikien ympärileikkauksen myötä jne.
Eli lyhyesti ilmaistuna uskontoa argumentoidaan välttämättömänä osana elämää, yhteiskunnan keskeisenä (arvo)vaikuttajana ja yhteisön koheesion edistäjänä, ellei peräti rikkautena, kuten eräs Etelä-Suomen rehtori, joka innokkaasti tilitti siitä, miten koulussa on enemmän uskontoja ja uskonnonopettajia kuin matematiikan, fysiikan, kemian ja biologian opettajia. Argumentointi on näennäistieteellistä, perustuen sosiologiaan, psykologiaan ja yhteiskuntatieteisiin.
Näiden ihmisten mukaan Suomessa lähtee ilmeisesti sivistys, yhteiskunnallinen kehitys ja kaikki huimaan nousuun, kun laitetaan uskonto yhteiskunnan keskiöön. Nämä puheet ovat jotain niin pimeää, että moista louskutusta, käännytystä ja aivopesua ei ole nähty sitten ristiretkien. Jesuiitatkin olisivat kateellisia tuosta retorisesta taidosta. - a.matsoni
Kiitos kun säästit vaivalta, ihan sama tuli minullekin mieleeni: Tosiaan, ihan kuin opetusalan ammattilaisilla ei olisi mitään vakaumusta, maailmankatsomusta.
Eikös ne ole opetusalanammattilaiset nykyisenkin katsomuksellisen opetuksen raamit, ops:in laatineet, ja ihan peestä ja veestähän ne silti ovat.
Ei se paljon asiaa auta ja muutosta parempaan takaa, jos siellä neuvottelupöydässä on opetushallituksen opetusneuvos Pekka Iivosen kaltaisia opetusalan ammattilaisia.
Iivonenhan on jäävi, istuu kahella pallilla, Opetushallituksessa ja evl. Seurakuntien lasten keskuksen hallituksessa. SLK mm. tuputta kouluihin virsivisoja sun muuta uskonnollista hapatusta, ikään kuin se ei uskonnolista tuptutusta olisikaan - ja sai moiteet oikeusasiamieheltä. - ouåooö
Jos tuolainen neuvonpito uuden kaikille oppilaille yhteisen katsomusaineen sisällöstä järkättäisiin, niin kaikki siihe osallistuvat olisivat hirmuisen lobbauksen kohteena, aktiivisinpia lobbareina kaikki eri uskonyhteisöt.
Jo pelkästään evl. lobbarit, koeskitalot sun muut komulaiset, olisivat ihan sietämättömän tollaja esittämässä uuden aineen opsiin, ja jos neuvottelijoina olisi opetusalan ammattilaisia niin varmasti heidän joukossaan olisi heitä joille evl. kirkko on ikioma lempilapsi.
Ja tokihan mukaan oliss saatava vaikkapa muslimien edustaja, kenties useitakin, kun muslimitkin jakautuneet sunneihin, shiioihin sun muihin, ja toisen valtiokirkon ortodoksien edustaja, ja voi vain kuvitella kuinka tolloja idiksiä heillä olisi esitettävänään, ilmaisesti tollompia kuin evl, kätyreillä, ihan kuin heidän ehdotuksissaan ei olsi tarpeeksi kestämistä.
Sitten siellä opetusalan ammattilaisten joukossa olisi niitä joiden pahin kauhukuva on suvaitsemattomaksi leimautuminen ja sen takia he hymistelisivät esim. muslimiedustajien esityksille ja vaatimiksille, mitä uuden yhteisen oppiaineen sisältöihin tulee.
Mitään hyvää ei siis olisi odotettavissa, ainakaan niiden kannalta jotka haluaisivat jonkinlaista tasapainoa eri vakaumusten ja maailmankuvien esittelyyn ja käsittelyyn oppiaineen tunneilla.
- Ei.Yhteiselle.Aineelle
Tämä uusi kaikille yhteinen uskontoaine pyrkii uskontojen vuoropuheluun. Ongelma tässä on se, että ateismi ei ole uskonto.
Asian tiivistänee vanha sanonta, että kahden kauppa on kolmannen korvapuusti tai tässä tapauksessa 13 kauppa, joista yksi, ateismi, ei kuulu siihen kauppaan laisinkaan.
Voidaan myös aiheesta kysyä, mitä tuollaisista vuoropuheluista seuraa sekulaarille koulutukselle ja yhteiskunnalle ylipäätään. Sementoidaanko siinä uskontojen asema "yksissä miehin".- guuur
Sama ongelma kuin siinä että vakaumusten yhdenvartaisuutta Suomessa yritettäisiin edistää niin kuin evl. ehdotaa omien etuoikeuksiensa turvaamiseksi. Eli niin, että annettaisiin valikoutuja evl. etuoikeuksia valikoiduille muille uskonyhteisöille.
Mutta mitä annettaisiin ateisteille, uskonnottomille ja miten?
Oikustieteen proffa Jukka Kekkonen ehdotti että kritisoitu Jehovien suosiminen siten että heiltä on kokonaan poistettu maanpuolustus-/asevelvollisuus, siis ei edes korvaavaakaan palvelua, sivaria, tämän tuoma yhdenvertaisuusongelma, ratkaistaisiin niin että annetaisiin yhdelle tai useammalle muullekin pienelle lahkolla sama totaalivapautus asevelvollisuudesta kuin jehovilla on.
Täysin älyvapaa ehdotus joka ei todellakaan ratkaisisi yhdevertaisuus ongelmaa. Etuoikeutettuja olisi vain hieman enemmän kuin jehovat. Suosittaisiin yhden ainoan sijasta muutamaa uskonnollista pienryhmää ja näin ollen syjittäisiin edelleen valtaosaa kansalaisista. Kekkosen milestä tämä ratkaisisi ongelman, kun ei suosittaisi vain jehovia??!!
Kekkonen esitti myös harkittavaksi asevelvollisten tutkijalautakunnan palauttamista, inkvisitiolautakuntaa, tutkimaan ihmisten vakaumusta ja päättämään kuka pääsee sivariin, kuka pakotetaan inttiin ja kuka vapautetaan kenties kokonaan asevelvollisuudesta - ilmeisesti tiettyyn uskonlahkoon kuuluvat, ei missään nimessä tietenkään evlutit koska se vaarantaisi koko asevelvollisuuden ja armeijan olemassaolon. Eikä ainakaan muuten vaan pasifistit, ilman uskonnollista vakaumusta - muuten vaan väkivallanvastainen vakaumus ei tietenkään kelpaa, mutta kun vetoaa uskontoon, niin a vot.
Vaikka kaipa nuo rauhanuskonnon seuraajat, kristityt, aika myönteisiä aseelliselle maanpuollustukselle ovat. Evl. kirkko ja armeija ainakin hyvää pataa keskenään, kuin paita ja peppu, epäpyhässä allianssissaan. Sodan aikanakin sotapapit innokkaimpia Suur-Suomen tavoittelijoita uskonsodassaan neukkuja, sloboja, vastaan. jumala on meidän puolellamme!
Sotilaspappi, kenttäpiispa. Paradoksaaliset ammattinimikkeet, miten tuollaista jakomielisyyttä voisi kunnoittaa. ÄLÄ TAPA, 5.käsky.
- SopiiToivoa
Toivottavasti tämän ketjun kirjoitukset saavat hiukan jalkoja maata päin noilla katsomusaineintoilijoilla.
- fguitk
Jep. Tässäkin asiassa kannattaa miettiä vähän pidempään, ennen kuin alkaa mielipidettään kiveen hakkaamaan.
Mitä enemmän minäkin olen miettinyt ja kuunnellut muiden argumentteja puolesta ja vastaan, niin sitä kriittisemmäksi olen muuttunut tätä yhteistä katsomusainetta kohtaan.
Vaikka siinä olisikin kenties joitain hyviäkin puolia nykyisen varrattuna, niin kyllä siinä on hyvin paljon vaaramomenttejakin, kun ei voi tietää millaiseksi USKONTOtiedoksi se saattaisi muotoutua
Ja samalla paras vaihtoehto ET, menisi kuin lapsi pesuveden mukana. Aika kova hinta ja uhraus.
- EttäSemmoista
Norjassa tosiaan pilkataan yhteistä "uskontotietoa" (eli religionkunskap), kun hallitus on käskenyt osittamaan sen opetusta tietyisssä suhteissa eri uskontojen mukaan... Tarkoittaa että oppiaine menee pääasiassa uskontojen tahdissa, pääroolissa tietysti luterilaisen kirkon oppi... Eli just mitä et-opettajat pelkäävät... että kun asioita voi pohtia ja tarkastella muutenkin kuin uskonnnollisten linssien läpi!
ET sopisi kaikille. Ongelma on, että sen asema ei ole vielä tarpeeksi vahva, eikä siitä tulisi olennaista osaa uuden oppiaineen pohjasta. Se vahvistuu, mutta ET-oppilaiden osuuden pitäisi vielä ainakin kaksinkertaistua kahdesti.
Ei tämä ihan helppo yhtälö kuitenkaan ole.- AlussaOliSana
ET on siirtymävaiheen järjestely; todellinen päämäärä tulisi olla yhteiskunta, missä uskonto ja julkiset instituutiot koulua myöten on erotettu toisistaan. Yksinkertaisesti uskonnon opetus ei kuulu kouluun sitten laisinkaan, ei tunnustuksellisena eikä tietoutena. Jos oppilas ja hänen perheensä ei halua kuulla Jeesuksesta, Marian neitseellisyydestä, palavista pensaista ja Mooseksen kivitauluista halaistua sanaa, heillä on siihen täysi oikeus.
Nykyisellään ET on korvaava järjestely uskonnolle; oletusarvoisesti ilman moraalista ohjausta oppilaista ei tule yhteiskunnan täysivaltaisia jäseniä. Aikaisemmin ET kulki siveysopin nimellä, mikä paljastaa hyvin sen, mitä vallanpitäjien vinttikamareissa on liikkunut, kun oppilaat on kuitenkin pakotettu jotain opiskelemaan uskonnon sijasta. Uskonnoton on lähtökohtaisesti epäilyttävä tapaus.
Todellinen vapaus on sitä, että uskontoa ei opeteta eikä sen puoleen tarvita uskonnon paikkaajia, siveyksiä eikä moraaleja. Koulun tulee olla kylmästi tietoa ja taitoja jakava laitos, jolla ei ole ideologisia, uskonnollisia eikä poliittisia sidoksia. Näinhän ne väittävät nykyisinkin olevan, mutta käytäntö puhuu ihan jotain muuta kieltä. Esimerkeistä ateismista käyvät Yhdysvallat ja Ranska. Raahatkoot loput kirkkovaiset pilttinsä vaikka pyhäkouluun, jos todellinen vakaumus sitä vaatii.
Niille tahoille, jotka väittävät, että uskonnoista tarvitaan lisätietoa, voi huomauttaa, että nykyisellään uskonto tulee esille useissa aineissa, kuten:
- Historiassa, josta esimerkkinä hugenottien ja katolilaisten väliset kahinat Ranskassa.
- Maantieteessä, jossa käsitellään eri maiden demografisia piirteitä, kuten väestön jakaantumista uskontokuntiin.
- Filosofiassa, jossa käsitellään esimerkiksi uusplatonismia ja logosta, joka on suoraan kopioitu raamattuun ("Alussa oli sana...")
Miten edelliset eroavat uskontotiedosta, liittyy normatiivisuuden ja deskriptiisuuden käsitteisiin. Näistä deskriptiivisyys käsittelee asiaa kuvailevasti ja normatiivisuus sitä, miten asioiden TULISI olla. Tästä jaosta tunnistaa helposti uskonnollisen ajattelun, johon myös tämä uusi uskontotieto selvästi pyrkii (normatiivisuus). Uskontoihin liittyvää kritiikkiä on turha odottaa tällaiselta aineelta, koska se pyrkii nimenomaan lakaisemaan ne maton alle, koska siellähän on puolestapuhujien mukaan tarkoitus lisätä ymmärrystä ja vuoropuhelua uskontojen kesken.
Jos ateistin mielestä evoluutio sulkee pois Jahven luomistyön ja sitä myöten muunkin, niin pitääkö tässä alkaa hymistelemään ja kumartelemaan ja välttelemään vääriä kysymyksiä? On odotettavissa, että juuri tuollaiseen hymistelyyn ja älylliseen taantumiseen tuollainen "kirkkovais" aine johtaa.
Edellisistä esimerkeistä historia antaa sievistelemättömän kuvauksen uskontojen verisestä historiasta, maantieto saattaa herättää kysymään oppilaissa kysymyksiä siitä, miksi uskonnolliset valtiot ovat yleensä takaperoisia, ja filosofia puolestaan osoittaa, että järki ja humanismi eivät ole uskonnoista syntyneitä. Tällaista kritiikkiä on uskontotiedolta turha odottaa, vaan siellä päntätään entiseen malliin kivitaulut ja lisänä sitten muita uskomuksia "edistyksen nimissä", jossa se edistys nimenomaan tarkoittaa uskontopitoista yhteiskuntaa. Ilmiselvää taantumusta tuo edustaa eikä mitään edistystä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalle Palander kertoi fantasioivansa siitä, kuinka Kiira Korpi naisi häntä sträppärillä ahteriin
Sai potkut Yleltä. https://yle.fi/a/74-201400005348597Aamuseuraa/rehevää naista
uhkean rehevät m-xxxl naiset/rouvat/pari 18-80v kutsu luokses 31.1 aamusta päiväpanoille 32v hetero mies.oon innokas nuo5368824h Kirppis
Olen muuttamassa paikkakunnalle ja mietin olisiko tälläiselle liikkeelle tarvetta alueella?72203Suomessa eletään liian pitkään
"Ihmisten on kuoltava" Asiantuntija varoittaa: Suomi ei ole valmis siihen, että niin moni elää pitkään: ”Kaiken täytyy1611203Kerotakaa joensuun kontiolahden paiholan laitoksesta jotain
Mun kaveri joutuu paiholan laitokseen nyt lähi aikoina niin voisko ihmiset kertoa minkälaista siellä on tarinoita jne ja17846Sun ulkonäkö on
Kyllä viehättävä. Kauniit piirteet. Todella sievät. Ja olemus on ihana. Olet tehnyt vaikutuksen.40764Olen niin haaveillut
Sinusta. Ollut hullun rakastunut. Ajatellut kaikkea mitä yhdessä voisimme tehdä. Mutta ei ei yhtään mitään. Usko vaan lo57752Oletko koskaan
Tavannut/tuntenut ihmistä, jonka kanssa vuosisadan rakkaustarina olisi ollut mahdollinen, mutta joku este tuli väliin?68726- 46715
En voi ottaa
Jos ikinä aiot ottaa yhteyttä, niin tee se nyt. On aika, kun todella todella tarvitsisin sinua. Naiselle.36657