Sielun Myyminen

>> Oletko aivan varma, että on olemassa joku ylempi hmm... "henkilö", >>

En tiedä voiko sitä kutsua henkilöksi edes heittomerkeissä, mutta kyllä, uskon jonkinlaiseen korkeampaan voimaan tai tietoisuuteen, joka omistaa sieluni.

>> Ja mistä edes tiedät, onko ihmisillä todella "sielu"? >>

En tiedäkään. Mutta tiedän varmuudella itsestäni, että minulla on jotakin, jota kutsun sieluksi, ja että se mitä kutsun sieluksi ei tavallaan ole minun omaisuuttani, eikä minulla siis oikeastaan ole sitä. Mutta sanotaan näin, että olen kokenut mitä sillä tarkoitetaan, kun sanotaan että jollakin on sielu, tai että niin ainakin uskon.

>> Oikeastaan tuo koko kirjoituksesi on melko... hupaisa. >>

Kerro tarkemmin, mikä sinua nauratti. Olisin erittäin kiinnostunut kuulemaan siitä, vaikka se tuntuisi sinusta typerältä. Vakuutan, että se on kaikkea muuta. Ja lopultakin, todellisuus on hupaisampi asia kuin haluamme uskoakaan.

>> Kirjoititko sen herättääksesi mielipiteitä? >>

Aina kun jotakin sanotaan, se herättää mielipiteitä. Mutta sanoisin näin, etten itse ole juuri lainkaan kiinnostunut mielipiteistä. Jos niitä kuitenkin herää kirjoitukseni johdosta, se ei haittaa minua laisinkaan. Syy miksi kirjoitin, oli lähettää sinulle viesti asiasta, joka saattaisi kiinnostaa sinua magian harjoittajana.

>> Tietenkin tuo ajattelumalli on yksi vaihtoehto, mutta... >>

Voisitko kertoa, minkä mallin mukaisesti ajattelen? En oikein itse tiedä, ja haluaisin kuulla sen sinulta.

>> Tuskin on Saatanaa tai Jumalaa, jolle sielunsa voisi antaa. >>

Olen samaa mieltä. Et voi antaa sieluasi kenellekään, koska et alunperinkään omista sellaista.

Mutta minä olen kokenut niin, että me voimme kyllä tulla omistamaan sielun, joskin myönnän, ettemme voi saavuttaa sellaista omistajuutta muutoin kuin luopumalla halusta omistaa itsemme. Ja sittenkin kun lopulta omistamme itsemme, se on joku toinen joka omistaa, emme me. Tämä koko omistajuuden käsite on todella hyvin mielenkiintoinen ja erittäin vaikea.

Mielestäni me emme näet todellisuudessa ole lainkaan olemassa, emmekä voi omistaa mitään, saati toimittaa mitään asioita.

Lumihiutale kirjoitti:

>> Oletko aivan varma, että on olemassa joku ylempi hmm... "henkilö", >>

En tiedä voiko sitä kutsua henkilöksi edes heittomerkeissä, mutta kyllä, uskon jonkinlaiseen korkeampaan voimaan tai tietoisuuteen, joka omistaa sieluni.

>> Ja mistä edes tiedät, onko ihmisillä todella "sielu"? >>

En tiedäkään. Mutta tiedän varmuudella itsestäni, että minulla on jotakin, jota kutsun sieluksi, ja että se mitä kutsun sieluksi ei tavallaan ole minun omaisuuttani, eikä minulla siis oikeastaan ole sitä. Mutta sanotaan näin, että olen kokenut mitä sillä tarkoitetaan, kun sanotaan että jollakin on sielu, tai että niin ainakin uskon.

>> Oikeastaan tuo koko kirjoituksesi on melko... hupaisa. >>

Kerro tarkemmin, mikä sinua nauratti. Olisin erittäin kiinnostunut kuulemaan siitä, vaikka se tuntuisi sinusta typerältä. Vakuutan, että se on kaikkea muuta. Ja lopultakin, todellisuus on hupaisampi asia kuin haluamme uskoakaan.

>> Kirjoititko sen herättääksesi mielipiteitä? >>

Aina kun jotakin sanotaan, se herättää mielipiteitä. Mutta sanoisin näin, etten itse ole juuri lainkaan kiinnostunut mielipiteistä. Jos niitä kuitenkin herää kirjoitukseni johdosta, se ei haittaa minua laisinkaan. Syy miksi kirjoitin, oli lähettää sinulle viesti asiasta, joka saattaisi kiinnostaa sinua magian harjoittajana.

>> Tietenkin tuo ajattelumalli on yksi vaihtoehto, mutta... >>

Voisitko kertoa, minkä mallin mukaisesti ajattelen? En oikein itse tiedä, ja haluaisin kuulla sen sinulta.

>> Tuskin on Saatanaa tai Jumalaa, jolle sielunsa voisi antaa. >>

Olen samaa mieltä. Et voi antaa sieluasi kenellekään, koska et alunperinkään omista sellaista.

Mutta minä olen kokenut niin, että me voimme kyllä tulla omistamaan sielun, joskin myönnän, ettemme voi saavuttaa sellaista omistajuutta muutoin kuin luopumalla halusta omistaa itsemme. Ja sittenkin kun lopulta omistamme itsemme, se on joku toinen joka omistaa, emme me. Tämä koko omistajuuden käsite on todella hyvin mielenkiintoinen ja erittäin vaikea.

Mielestäni me emme näet todellisuudessa ole lainkaan olemassa, emmekä voi omistaa mitään, saati toimittaa mitään asioita.

Lue lisää

"Kerro tarkemmin, mikä sinua nauratti. Olisin erittäin kiinnostunut kuulemaan siitä, vaikka se tuntuisi sinusta typerältä. Vakuutan, että se on kaikkea muuta. Ja lopultakin, todellisuus on hupaisampi asia kuin haluamme uskoakaan."

Kirjoituksesi vain vaikutti aluksi melko sekavalta. Mutta jos nyt heittäydyn ajatukseen, että joku ylempi "olevaisuus" (parempi ilmaisu, kuin "henkilö"?) on todella olemassa, niin onhan tuossa järkeä. Tämän ylemmän "olevaisuuden" olemassaolo ei kuitenkaan ole varmaa ja se tekee "systeemistäsi" epävarman. Tosin... Mikä nyt olisi varmaa...?

"Voisitko kertoa, minkä mallin mukaisesti ajattelen? En oikein itse tiedä, ja haluaisin kuulla sen sinulta."

En osaa nimetä ajatusmalliasi. Vaikka se olisi oma kehitelmäsi se on silti ajatusmalli. Vai oletko eri mieltä?



Voisitko kertoa, mitä uskot tapahtuvan kuoleman jälkeen? Se auttaisi minua hahmottamaan tämän "systeemisi" paremmin.

LunaNocturne kirjoitti:

"Kerro tarkemmin, mikä sinua nauratti. Olisin erittäin kiinnostunut kuulemaan siitä, vaikka se tuntuisi sinusta typerältä. Vakuutan, että se on kaikkea muuta. Ja lopultakin, todellisuus on hupaisampi asia kuin haluamme uskoakaan."

Kirjoituksesi vain vaikutti aluksi melko sekavalta. Mutta jos nyt heittäydyn ajatukseen, että joku ylempi "olevaisuus" (parempi ilmaisu, kuin "henkilö"?) on todella olemassa, niin onhan tuossa järkeä. Tämän ylemmän "olevaisuuden" olemassaolo ei kuitenkaan ole varmaa ja se tekee "systeemistäsi" epävarman. Tosin... Mikä nyt olisi varmaa...?

"Voisitko kertoa, minkä mallin mukaisesti ajattelen? En oikein itse tiedä, ja haluaisin kuulla sen sinulta."

En osaa nimetä ajatusmalliasi. Vaikka se olisi oma kehitelmäsi se on silti ajatusmalli. Vai oletko eri mieltä?



Voisitko kertoa, mitä uskot tapahtuvan kuoleman jälkeen? Se auttaisi minua hahmottamaan tämän "systeemisi" paremmin.

Lue lisää

>> Kirjoituksesi vain vaikutti aluksi melko sekavalta. Mutta jos nyt heittäydyn ajatukseen, että joku ylempi "olevaisuus" (parempi ilmaisu, kuin "henkilö"?) on todella olemassa, niin onhan tuossa järkeä. >>

Olevaisuus on parempi ilmaus. Vieläkin parempi olisi ehkäpä "korkeampi todellisuuden hierarkia" tai jotakin sen suuntaista. Minä olen kokenut siten, että ihmiset elävät kuin seisoisivat kasvot hyvin lähellä seinää, ja että "korkeampi hierarkia" on hieman kuin ottaisi edes joitakin askeleita taaksepäin, niin laajentaen perspektiiviään uskomattoman moninkertaisesti, oivaltaen että seinä jota on tuijottanut koko ajan, onkin itseasiassa osa suurempaa huonetta, joka puolestaan on vain osa suurta linnaa, joka puolestaan on osa suurta kaupunkia, ad infinitum.

Luonnollisesti se laittaa oman itsen aivan uuteen ja ennalta arvaamattomaan valoon. Se miksi miellämme itsemme riippuu pitkälti siitä minkälaisessa suhteessa olemme ympäristöömme, ja mikäli joudummekin äkkiä tuntemattomille vesille, saatamme joutua kyseenalaistamaan koko sen perustan, jolle olemme luoneet käsityksemme omasta identiteetistämme.

Tämä ei oikeastaan vielä selitä miksi pidän theurgiaa hyödyllisenä, mutta ajattelin ensin koettaa tehdä selkoa siitä, minkälaiseen minään ja todellisuuteen aikaisemmin esittämäni ilmaukset kytkeytyvät.

PS. Siitä kuinks puheeni sielun kaupankäynnistä herätti närkästystä, sanoisin että pyhän kokemuksesta voidaan puhua monenlaisin sanoin ja vertauskuvallisin kokonaisuuksin, joista yksikään ei ole erinomainen sinällään. Tärkeämpää on koettaa käyttää kutakin metaforaa mahdollisimman taitavasti. Ihmisen suhdetta pyhään ja pyhän kokemista on kautta aikain kuvattu vaikka minkälaisten vertauskuvien kautta, ja se jota minä käytin tällä kertaa on vain yksi monista mahdollisuuksista, enkä millään muotoa väitä sen olevan ainoa, saati parhain.

>> En osaa nimetä ajatusmalliasi. Vaikka se olisi oma kehitelmäsi se on silti ajatusmalli. Vai oletko eri mieltä? >>

En toki. Se on nimenomaan ajatusmalli. Joka tarkoittaa, että mielestäni asiasta voidaan ajatella myös eri tavalla, mutta yhtä oikein.

>> On tietysti kolmaskin vaihtoehto. Se on mielestäni vaihtokauppaa: aina kun otat, annat. Aina kun annat, otat. Universumin tasapaino säilyy ja kaikki voivat paksusti. >>

Tämä on vaihtoehdoistasi lähimpänä sitä mitä tarkoitan. Sielun myyminen on mielestäni hieno, myönteinen ja iloinen asia, jota on syytä juhlia, mikäli onnistuu tekemään hyvät kaupat.

>> Voiko aina toimia niin että ottaminen on antamista ja antaminen ottamista? Yrittää voi ainakin... >>

Jos haluat kaiken, sinun on luovuttava kaikesta...

Lumihiutale kirjoitti:

>> On tietysti kolmaskin vaihtoehto. Se on mielestäni vaihtokauppaa: aina kun otat, annat. Aina kun annat, otat. Universumin tasapaino säilyy ja kaikki voivat paksusti. >>

Tämä on vaihtoehdoistasi lähimpänä sitä mitä tarkoitan. Sielun myyminen on mielestäni hieno, myönteinen ja iloinen asia, jota on syytä juhlia, mikäli onnistuu tekemään hyvät kaupat.

>> Voiko aina toimia niin että ottaminen on antamista ja antaminen ottamista? Yrittää voi ainakin... >>

Jos haluat kaiken, sinun on luovuttava kaikesta...

Lue lisää

>>Jos haluat kaiken, sinun on luovuttava kaikesta...

En ota ilmaiseksi. On varmaan huonolaatuinen.

>> Heti herää kysymys, mitä tarkalleen ottaen tarkoitat 'sielulla'? >>

Se on oikein mielenkiintoinen avoin kysymys, johon minulla ei ole siihen mitään yksiselitteistä vastausta. Osaan vain tarkastella asiaa erilaisista näkökulmista, joista kaikista voimme saada hieman erilaisen vastauksen kysymykseen.

>> Jos tarkoitat sitä osaa minästä joka on itse, siis se, joka on jäljellä kun esimerkiksi irtoaa ruumistaan, niin tuo sanomasi vaikuttaa hieman oudolta. >>

Hmm. En ehkä aina koe, että se osa minusta joka irtautuu ruumiista, olisi varsinaisesti jokin olennaisempi osa minua kuin muutkaan osat. Kutsun tietoisuutta unikokemuksissa vain tietoisuudeksi, enkä oikeastaan lainkaan koe, että jokin osa minusta irtautuisi minusta jonnekin.

No kylläkin shamanistisissa tietoisuudentiloissani voin matkustaa jonnekin outoihin paikkoihin, mutta vaikka en välttämättä tunne ruumistani niinä hetkinä, en siltikään tunne irtautuvani siitä. Jos tietoisesti koettaa, ruumiinsa voi jopa tuntea, ja silti jatkaa seikkailua oobe-ulottuvuuksissa. Minusta se on merkki siitä, ettei mikään lopultakaan irtaudu mistään, vaan että kysymyksessä on tiedostaminen, tunteminen ja huomion käyttäminen erilaisilla tavoilla.

>> Miten kukaan voisi tarrata tai olla tarraamatta siihen, mikä on? >>

Olen samaa mieltä. Siihen ei oikeastaan voi tarrata eikä olla tarraamatta. Se mitä kutsun tarrautumiseksi, on pikemminkin halua omistaa, tai kuvitelma siitä, että omistamme jotakin.

Siitä huolimatta sanoisin, että on olemassa sielun omistajuus, mutta että sellainen omistajuus kuuluu valitettavasti (tai onneksi!) vain henki-isännille.

Ajatus siitä, että voisimme nöyryyttää itseämme pokkuroimalla jumalille on onneksi sekin perusteeton. Kun sukeltaa oman mielensä pimeyteen, ei siellä vaikuta olevan ketään joka voisi tulla nöyryytetyksi, eikä ketään niin vapaata olentoa, joka voisi menettää vapautensa, saati ketään joka olisi niin kahlehdittu, jotta joutuisi pyytämään vapautumistaan itsään suuremmalta. Ja kuitenkin siellä on, ainakin niin kauan kuin pidämme kiinni ajatuksesta, että meidän itsemme tulisi tulla vahvemmiksi, voimakkaammiksi, energeettisemmiksi, jne.

Toisinsanoen, ajatus siitä, että MINÄ haluan tulla vahvemmaksi, on esteenä voimaantulemiselle, koska jos tulemme voimiimme, unohdamme keitä olimme, emmekä enää kaipaa sitä missä ennen olimme, emmekä sitä henkilöä johon tapasimme samaistua. Sen vuoksi ei tulisi ajatella, että MINÄ pyydän jotakin ITSELLENI, tai edes että MINÄ hankin, pyydystän tai toimitan omin avuin jotakin ITSELLENI, koska pikemminkin kuin edistäisimme voimaantulemistamme, silloin takerrumme ajatukseen, että se mitä me nyt olemme, pitää saada ja voida säilyttää muutoksesta huolimatta.

>> Kauppatavarana? >>

Niin. Mikäli lähdemme vertauskuvasta, jossa ihminen myy sielunsa jumalille, minä päädyn aina lopputulokseen, jonka mukaan sielun myyminen on paitsi järkevää, myös välttämätöntä, ja sitäpaitsi hieno ja tavattoman mielenkiintoinen asia. Mutta tässä helposti esteeksi tulee ihmisten negatiiviset mielikuvat kaupankäynnistä, jonka samaistamme siihen, että joku koettaa puijata meiltä rahaa tai myydä meille jotakin mitä emme tarvitse, vaikkein kaupankäynnin tietenkään tarvitse sisältää sellaisia oheismerkityksiä.

>> Olet varmaan kokenut kovia elämässäsi, ilman että olisit siitä viisastunut, jos näkemyksesi omasta itseydestäsi on noin kyyninen. >>

Te vaikutatte kokevan sen mitä Lumihiutale sanoi kyyniseksi, mutta Lumihiutale ei koe siten, vaan tuntee, että vailla theurgisen kaupankäynnin iloja, makaa sielu tarpeettomana, kuten raha kirstussa, taikka ne kuuluisat paavin kivekset.

>> Surullisen kyynistä tämäkin! Kyllä ihmisenä oleminen on paljon enemmän kuin 'sielunkauppaa'. >>

Todella, ihmiselämä on valitettavasti paljon muutakin kuin sielunkauppaa. En tiedä uskoisitko, jos kertoisin kuinka vaikeaa voi olla saada sielunsa myytyä. Se on suurinpiirtein yhtä vaikeaa, ellei vaikeampaakin, kuin hakea vakituista, itselleen sopivaa ja hyvin palkattua työpaikkaa pääkaupunkiseudulta. Joskus käy niin, että kaupat tulevat vain määräajaksi, eli jonkinlaiseksi koeajaksi tai lainasuhteeksi. Se on hieman kuin olisit koeajalla työpaikassa, mutta ilman vakituista virkaa. Vaikka luulisi, että sieluilla olisi paljon kysyntää, on ostajien löytäminen ja itsensä markkinointi tosiasiassa pitkäjänteisyyttä vaativaa työtä, josta tosin myös palkkio on vaivan arvoinen.

>> Omimman itsen löytäminen on hirviömäinen urakka, ja varmaan monelle tuleekin mieleen helpoimpana vaihtoehtona kaupanhierominen 'jumalansa' kanssa. >>

No, minä hieron kauppoja jumalten kanssa, ja voin kertoa, ettei se ole todellakaan missään suhteessa helpoin taikka mukavin vaihtoehto. Usein ensimmäinen este onkin päästää irti pelosta, että joutuu helppoheikkien puijaamaksi. Vaikka huijatuksi tuleminen on aina vaarana, meitä kustaan silmään jo nyttenkin, ja lopulta krooninen haluttomuus ostaa taikka myydä on pelkuruutta, jolla pakenee mahdollisuuksia kokea ihmisenä olemisen riemu.

>> Sitähän uskonnot tuppaavat olemaan, sen lisäksi että ne ovat lahjontaa, uhkailua, kiristystä ja maton alle lakaisemista. >>

En tiedä mihin itse vetäisin rajan kaupankäynnin ja sosiaalisen kanssakäymisen välille, koska lopulta ne ovat mielestäni sama asia, kommunikaatiota laajassa mielessä. Niin kaupankäynnissä, ihmissuhteissa kuin rakkaudessakaan ei tietenkään ole mitään pakottavaa syytä yrittää lahjoa, uhkailla tai kiristää ketään.

Perinteisesti kristillisessä uskonnossa on kutsuttu paholaisen teoiksi juuri kaikkea mikä liittyy lahjontaan, petkuttamiseen ja valehtelemiseen (mielenkiintoista vieläpä, että uhkailu ja ukaasien antaminen sen sijaan vaikuttaa olevan ominaisempaa isä Jumalalle kuin paholaiselle, jonka rooli taasen on vietellä ja toimia salakavalasti, kuin heti paljastaa avoimesti mahtipontiset aikeensa).

Lumihiutale arveleekin negatiivisen asenteesi syyksi oman kyynisyytesi ennemmin kuin hänen. Kenties sinä pelkäät menettäväsi vapautesi, mikäli teet sitoumuksia tai yhteistyötä henkimaailman kanssa, saati lupaisit tehdä hengille jotakin vastapalveluksena kiinnostuksesta, jota he puolestaan osoittavat sinua kohtaan.

>> Totta on, että jokapäiväisissä teoissaan ihminen tekee koko ajan valintoja. Sielun sekoittaminen siihen kaikkeen tässä mittakaavassa tuntuu ylimitoitetulta. >>

Ei suinkaan. Jokainen tekomme, ja jopa jokainen ajatuksemme, on kuin ojentaisimme sielumme palvelukseen. Niinpä kannattaa valita tarkoin tekonsa ja ajatuksensa. Minkä vuoksi työskentelemme ja mitä tulevaisuutta kohti kuljemme ja samalla kuljetamme muita, on ensisijaisen tärkeää, todellinen kohtalonkysymys. Ei ole yhdentekevää jos yhtenä päivänä osallistumme mielenosoitukseen sotaa vastaan ja toisena päivänä itse käyttäydymme vihamielisesti, tai mikäli roiskimme tekojamme, sanojamme ja läsnäoloamme satunnaisesti kaikkialle, jonne tuuli meidät puhaltaa.

Se mitä me teemme nyt, tulee lopulta omistamaan meidät, ja mikäli emme koskaan rohkene valita itsellemme asuinpaikkaa taikka ystäviä, meidät takuulla tulee omistamaan se "paholainen" johon television viihdeohjelmissa niin usein viitataan.

>> Jonkin tekeminen koko sielullaan, flow-tilassa, on olotila johon kannattaa pyrkiä. >>

Mutta flow-tilassa eläminen ei vielä riitä. Voit elää vaikka koko elämäsi flow-tilassa ja silti kuolla typeryksenä vailla voimaa ja viisautta. Flow-tila on itseasiassa varsin helppo saavuttaa, ja suurin osa ihmisistä elää valtaosan elämästään siinä, ja vaistomaisesti hakeutuvat tekemään niitä asioita, jotka tuovat heidät flow-tilaan. Flow-tila itsessään voi muodostua liian helpoksi tieksi onneen, ja muuttua riippuvuudeksi. Lukuisten ihmisten flow-tila on riippuvainen jostakin yhdestä harrastuksesta, yhdestä ihmissuhteesta, työpaikasta tai mielipiteestä.

Kenties, olen samaa mieltä kanssasi mikäli olet yhtä mieltä siitä, ettei flow-tilalla parhaimmillaan tulisi olla mitään tärkeitä tai välttämättömiä edellytyksiä, kuten vaikkapa kirjan lukeminen, shakin pelaaminen, mielenkiintoinen työpaikka tms. Tässä voit ymmärtää katsontakantani parhaiten jos ajatteet kiinalaista tai japanilaista Zeniä, jossa pyritään puhtaaseen olemisen tunteeseen kaikissa tilanteissa ilman mitään esiedellytyksien kahleita.

>> Sitä varten ei kyllä tarvitse myydä itseään millekään eikä kenellekään. >>

Lumihiutale arvelee, että unohdat, että kaupankäynnissä on kaksi hyötyvää osapuolta. Toisinsanoen, sisällytän kaupankäynnin ajatukseen sen, että kauppaa tekevä saa siitä todellista hyötyä. Tottakai hänen on maksettava, mutta milloin olet esimerkiksi ruokakaupassa miettinyt, että näkisit nälkää mieluummin kuin maksaisit ruoasta? Tokihan täysi vatsa on arvokkaampi kuin täysi kukkaro.

>> Päinvastoin, itsestä tietoiseksi tuleminen ja kiinni pitäminen on paras vaihtoehto maagille. Voima tulee itsen kautta, tai paremminkin pitäisi sanoa: voima on itse. >>

Jos niin olisi, ei itsensä löytäminen olisi kummoinenkaan teko. Itsekkyys on vallitseva mentaliteetti kaikkialla läntisessä maailmassa, josta jokainen yksittäinen poikkeus luo kuin kultaisen kuplan joita riemuiten jäämme ihastelemaan.

Ja sitäpaitsi, jos voima tulee itsestäsi, miksi sinun täytyy vielä hakea sitä, tai koettaa saavuttaa sitä?

>> Voima ei kasva siitä että antaa itsensä jollekin olennolle. >>

Minäpä uskon. Voit verrata ajatusta esimerkiksi muinaisten germaanien voitonriimuun, Fehuun. Fehu symboloi rahaa ja karjaa, kaikenlaista liikuteltavaa omaisuutta. Jos pidät omaisuutesi omassa kirstussasi, se ennenpitkää vain menettää arvonsa. Sen sijaan jos lähetät sen maailmalle, se palaa luoksesi moninkertaisena. Tai jos et koskaan anna, et varmastikaan mitään saa.

Kysymys on energian kiertokulusta. Jos vuoret pihtaisivat sadevesiään, mistä vesi tulisi jokeen, mereen, merestä ylös pilviin ja jälleen takaisin vuorille, jotka nauttivat raikkaista ja puhdistavista vesisuihkuista vuosituhat toisensa jälkeen.

Oma itse ei ole mitään mitä voisimme omistaa. Tai jos voimme käyttää sellaista ilmaisua, emme ainakaan voi sanoa omistavamme energiaa.

Kaupankäynti muinaisina aikoina, jolloin esimerkiksi käsite "sielun myyminen paholaiselle" keksittiin, oli suurelle osalle ihmisistä erilaista kuin nykyinen rahatalous. Monet elivät suurelta osin vaihdantataloudessa, ja pitivät varmasti itsestäänselvyytenä sitä, että ainoa tapa saada on antaa, ja tehdä sopimuksia ja harjoittaa kommunikaatiota, eikä varmastikaan ilmaisu "saada ilmaiseksi" ollut silloin kovinkaan laajalti käytetty puhekielessä.

Lumihiutale kirjoitti:

>> Totta on, että jokapäiväisissä teoissaan ihminen tekee koko ajan valintoja. Sielun sekoittaminen siihen kaikkeen tässä mittakaavassa tuntuu ylimitoitetulta. >>

Ei suinkaan. Jokainen tekomme, ja jopa jokainen ajatuksemme, on kuin ojentaisimme sielumme palvelukseen. Niinpä kannattaa valita tarkoin tekonsa ja ajatuksensa. Minkä vuoksi työskentelemme ja mitä tulevaisuutta kohti kuljemme ja samalla kuljetamme muita, on ensisijaisen tärkeää, todellinen kohtalonkysymys. Ei ole yhdentekevää jos yhtenä päivänä osallistumme mielenosoitukseen sotaa vastaan ja toisena päivänä itse käyttäydymme vihamielisesti, tai mikäli roiskimme tekojamme, sanojamme ja läsnäoloamme satunnaisesti kaikkialle, jonne tuuli meidät puhaltaa.

Se mitä me teemme nyt, tulee lopulta omistamaan meidät, ja mikäli emme koskaan rohkene valita itsellemme asuinpaikkaa taikka ystäviä, meidät takuulla tulee omistamaan se "paholainen" johon television viihdeohjelmissa niin usein viitataan.

>> Jonkin tekeminen koko sielullaan, flow-tilassa, on olotila johon kannattaa pyrkiä. >>

Mutta flow-tilassa eläminen ei vielä riitä. Voit elää vaikka koko elämäsi flow-tilassa ja silti kuolla typeryksenä vailla voimaa ja viisautta. Flow-tila on itseasiassa varsin helppo saavuttaa, ja suurin osa ihmisistä elää valtaosan elämästään siinä, ja vaistomaisesti hakeutuvat tekemään niitä asioita, jotka tuovat heidät flow-tilaan. Flow-tila itsessään voi muodostua liian helpoksi tieksi onneen, ja muuttua riippuvuudeksi. Lukuisten ihmisten flow-tila on riippuvainen jostakin yhdestä harrastuksesta, yhdestä ihmissuhteesta, työpaikasta tai mielipiteestä.

Kenties, olen samaa mieltä kanssasi mikäli olet yhtä mieltä siitä, ettei flow-tilalla parhaimmillaan tulisi olla mitään tärkeitä tai välttämättömiä edellytyksiä, kuten vaikkapa kirjan lukeminen, shakin pelaaminen, mielenkiintoinen työpaikka tms. Tässä voit ymmärtää katsontakantani parhaiten jos ajatteet kiinalaista tai japanilaista Zeniä, jossa pyritään puhtaaseen olemisen tunteeseen kaikissa tilanteissa ilman mitään esiedellytyksien kahleita.

>> Sitä varten ei kyllä tarvitse myydä itseään millekään eikä kenellekään. >>

Lumihiutale arvelee, että unohdat, että kaupankäynnissä on kaksi hyötyvää osapuolta. Toisinsanoen, sisällytän kaupankäynnin ajatukseen sen, että kauppaa tekevä saa siitä todellista hyötyä. Tottakai hänen on maksettava, mutta milloin olet esimerkiksi ruokakaupassa miettinyt, että näkisit nälkää mieluummin kuin maksaisit ruoasta? Tokihan täysi vatsa on arvokkaampi kuin täysi kukkaro.

>> Päinvastoin, itsestä tietoiseksi tuleminen ja kiinni pitäminen on paras vaihtoehto maagille. Voima tulee itsen kautta, tai paremminkin pitäisi sanoa: voima on itse. >>

Jos niin olisi, ei itsensä löytäminen olisi kummoinenkaan teko. Itsekkyys on vallitseva mentaliteetti kaikkialla läntisessä maailmassa, josta jokainen yksittäinen poikkeus luo kuin kultaisen kuplan joita riemuiten jäämme ihastelemaan.

Ja sitäpaitsi, jos voima tulee itsestäsi, miksi sinun täytyy vielä hakea sitä, tai koettaa saavuttaa sitä?

>> Voima ei kasva siitä että antaa itsensä jollekin olennolle. >>

Minäpä uskon. Voit verrata ajatusta esimerkiksi muinaisten germaanien voitonriimuun, Fehuun. Fehu symboloi rahaa ja karjaa, kaikenlaista liikuteltavaa omaisuutta. Jos pidät omaisuutesi omassa kirstussasi, se ennenpitkää vain menettää arvonsa. Sen sijaan jos lähetät sen maailmalle, se palaa luoksesi moninkertaisena. Tai jos et koskaan anna, et varmastikaan mitään saa.

Kysymys on energian kiertokulusta. Jos vuoret pihtaisivat sadevesiään, mistä vesi tulisi jokeen, mereen, merestä ylös pilviin ja jälleen takaisin vuorille, jotka nauttivat raikkaista ja puhdistavista vesisuihkuista vuosituhat toisensa jälkeen.

Oma itse ei ole mitään mitä voisimme omistaa. Tai jos voimme käyttää sellaista ilmaisua, emme ainakaan voi sanoa omistavamme energiaa.

Kaupankäynti muinaisina aikoina, jolloin esimerkiksi käsite "sielun myyminen paholaiselle" keksittiin, oli suurelle osalle ihmisistä erilaista kuin nykyinen rahatalous. Monet elivät suurelta osin vaihdantataloudessa, ja pitivät varmasti itsestäänselvyytenä sitä, että ainoa tapa saada on antaa, ja tehdä sopimuksia ja harjoittaa kommunikaatiota, eikä varmastikaan ilmaisu "saada ilmaiseksi" ollut silloin kovinkaan laajalti käytetty puhekielessä.

Lue lisää

Jep. Mielekästä tekstiä kautta linjan. Voisitko Lumihiutale muuten kertoa, milloin ne Stormin web-sivut päivitetään esim. "Recommended Reading"-sivun osalta?

Tihkusade kirjoitti:

Jep. Mielekästä tekstiä kautta linjan. Voisitko Lumihiutale muuten kertoa, milloin ne Stormin web-sivut päivitetään esim. "Recommended Reading"-sivun osalta?

Kristallipalloni sanoo, että viisainta on kysyä asiaa designoidulta webbimeischteriltä.

lyhyesti meidän kykyämme tuntea tunteita.

lvx kirjoitti:

lyhyesti meidän kykyämme tuntea tunteita.

Millä perustelet tämän tämän väitteen?!

lvx kirjoitti:

lyhyesti meidän kykyämme tuntea tunteita.

Mielenkiintoinen määritelmä, jatketaan määrittelyä.

Tarkoittaako "meidän" yksilöä, yhteisöä, molempia, ei kumpaakaan?

Toisin sanoen, onko sielu se, joka tuntee tunteet, ja jos, niin missä tunteiden tuntija sijaitsee? Vai onko kyseessä pelkkä persoonaton potentiaali, "kyky", jolloin mikä on tämän kyvyn yhteys siihen yksilöön ja/tai yhteisöön, joka tunteita tuntee?

lvx kirjoitti:

lyhyesti meidän kykyämme tuntea tunteita.

Aristoteleen mukaan psykhe on usia zoes, elämän olemus tai substanssi, se mikä erottaa elollisen elottomasta.

Tarkemmin sanoen "he psykhe estin entelekheia he prote somatos fysiku dynamei zoen ekhontos", jonka voi suomentaa vaikkapa:
"Sielu on ensimmäinen tosiolemus sellaisessa luonnonkappaleessa jolla on mahdollisuus olla elollinen".

En tiedä tulimmeko hullua hurskaammiksi, Aristoteleskin herättää vain kysymyksen millä sitten on mahdollisuus olla elollinen. Eikä tämä sinänsä vielä kumoa tai vahvista väitettä määritelmää, että sielu on kyky aistia ja tuntea. Ihmiskeskeisyydestä pääsimme kuitenkin toivottavasti jo eroon. Jos uskomme Aristotelesta, niin kaikella elollisella on sielu, jatkomääritelmä tunne- ja aistimiskyky kenties sulkee jotain yksinkertaisimpia muotoja elollisen piiriin kuuluvasta ulos sielullisen piiristä, kenties ei, en osaa mennä sanomaan.

Joka tapauksessa ainakin suurin osa elollisesta on siis sielullista. Mikä herättää kysymyksen, käyvätkö eläimet sielullaan kauppaa? Voidaanko kesyyntymistä sanoa sielun myymiseksi, onko kissani myynyt sielunsa minulle Latz-purkista?

Hermeticus kirjoitti:

Aristoteleen mukaan psykhe on usia zoes, elämän olemus tai substanssi, se mikä erottaa elollisen elottomasta.

Tarkemmin sanoen "he psykhe estin entelekheia he prote somatos fysiku dynamei zoen ekhontos", jonka voi suomentaa vaikkapa:
"Sielu on ensimmäinen tosiolemus sellaisessa luonnonkappaleessa jolla on mahdollisuus olla elollinen".

En tiedä tulimmeko hullua hurskaammiksi, Aristoteleskin herättää vain kysymyksen millä sitten on mahdollisuus olla elollinen. Eikä tämä sinänsä vielä kumoa tai vahvista väitettä määritelmää, että sielu on kyky aistia ja tuntea. Ihmiskeskeisyydestä pääsimme kuitenkin toivottavasti jo eroon. Jos uskomme Aristotelesta, niin kaikella elollisella on sielu, jatkomääritelmä tunne- ja aistimiskyky kenties sulkee jotain yksinkertaisimpia muotoja elollisen piiriin kuuluvasta ulos sielullisen piiristä, kenties ei, en osaa mennä sanomaan.

Joka tapauksessa ainakin suurin osa elollisesta on siis sielullista. Mikä herättää kysymyksen, käyvätkö eläimet sielullaan kauppaa? Voidaanko kesyyntymistä sanoa sielun myymiseksi, onko kissani myynyt sielunsa minulle Latz-purkista?

Lue lisää

Qadeshan innoittamana mieleeni palautui vielä tämä. Kvanttifysiikassa kun on tutkittu pienimpien materiahiukkasten ja vähän suurempienkin molekyylien käyttäytimistä, on havaittu, että niiden välillä on jonkinlainen ylimaallinen vuorovaikutussuhde, kutsuttakoon sitä vaikka tajuksi, tieteessä sitä kutsutaan mm. matemaattisella metaforalla aaltofunktio. Ylimaallisella tarkoitan tässä, että ko. taju ylittää aika-avaruuteen perustuvan arkikokemuksemme lainalaisuudet ja/tai tavat.

Tämän hiukkastajun eron mekaanisiin aika-avaruudellisiin vuorovaikutussuhteisiin voitaneen sanoa perustuvan siihen, että se vaikuttaa sisäisen rakenteen kautta, muutoksina hiukkasen ominaisuuksissa, kun taas aika-avaruudelliset vuorovaikutussuhteet ovat erillisten kappaleiden ulkoisia törmäilyjä toisiinsa.

Eroaako tämä taju siis mitenkään oleellisesti annetusta sielun määritelmästä "kyky tuntea tunteita"? Mielestäni ei. Varmastikaan elektronilla, atomilla tai fullereenimolekyylillä ei ole kykyä nimetä ja erotella ja analysoida tunteitaan, niin kuin ihmisillä on, mutta ko. määritelmä ei ymmärtääkseni edellytä nimeämiskykyä, korjatkoon määrittelmän antaja, jos olen väärässä.

Onko sitten sanottava, että hiukkasella on sielu, tai pikemmin, että hiukkasella on mahdollisuus käyttäytyä sielullisesti? Tuntemiskyvyn tai "tajun" määritelmän mukaan kyllä, mutta Aristoteleen määritelmän mukaisesti ilmeisesti ei, emmehän pidä elektroneja, atomeja ja molekyylejä elollisina, tavallisen määritelmän mukaan elollisuuden raja kulkee jossain virusten kokoluokan ja kompleksisuuden tasolla ja edellyttää, että ko. kompleksinen prosessi pystyy toisintamaan ja jatkamaan itseään.

Olemmeko kuitenkin, näiden kahden määritelmän avulla, kenties päässeet lähemmäksi alustavaa ymmärrystä siitä, mitä on sielu, ja vieläpä ymmärrystä, joka ei ole ristiriidassa tieteellisten käsitysten ja magian perusteiden kanssa? Mielestäni kyllä. Joitakin ilmeisiä lankoja on vielä sitomatta ja monia kysymyksiä kysymättä, mutta jätän ne - toistaiseksi ainakin - itsekunkin sidottavaksi ja kysyttäväksi. Huomautan vain sen verran, että missään vaiheessa tätä sielua koskevaa määrittely-yritystä ei ole vielä tullut tarpeelliseksi olettaa sellaista oliota kuin "tuntija" tai "tajuaja" tai "kokija", jota on sivuttu vain ihmisten nimeämiskyvyn yhteydessä.

Hermeticus kirjoitti:

Aristoteleen mukaan psykhe on usia zoes, elämän olemus tai substanssi, se mikä erottaa elollisen elottomasta.

Tarkemmin sanoen "he psykhe estin entelekheia he prote somatos fysiku dynamei zoen ekhontos", jonka voi suomentaa vaikkapa:
"Sielu on ensimmäinen tosiolemus sellaisessa luonnonkappaleessa jolla on mahdollisuus olla elollinen".

En tiedä tulimmeko hullua hurskaammiksi, Aristoteleskin herättää vain kysymyksen millä sitten on mahdollisuus olla elollinen. Eikä tämä sinänsä vielä kumoa tai vahvista väitettä määritelmää, että sielu on kyky aistia ja tuntea. Ihmiskeskeisyydestä pääsimme kuitenkin toivottavasti jo eroon. Jos uskomme Aristotelesta, niin kaikella elollisella on sielu, jatkomääritelmä tunne- ja aistimiskyky kenties sulkee jotain yksinkertaisimpia muotoja elollisen piiriin kuuluvasta ulos sielullisen piiristä, kenties ei, en osaa mennä sanomaan.

Joka tapauksessa ainakin suurin osa elollisesta on siis sielullista. Mikä herättää kysymyksen, käyvätkö eläimet sielullaan kauppaa? Voidaanko kesyyntymistä sanoa sielun myymiseksi, onko kissani myynyt sielunsa minulle Latz-purkista?

Lue lisää

>>>"Sielu on ensimmäinen tosiolemus sellaisessa luonnonkappaleessa jolla on mahdollisuus olla elollinen".

Hermeticus kirjoitti:

>>>"Sielu on ensimmäinen tosiolemus sellaisessa luonnonkappaleessa jolla on mahdollisuus olla elollinen".

>> Eikun elostelua jatkamaan. >>

Oikein!

Minä huomasin eilen, että pystyn nykyään juomaan Dr. Pepperiä. Muistan että joitakin vuosia sitten kun maistoin sitä, meinasin oksentaa pullon puolitietoilla. Nyt vaikuttaa karvasmanteli yllättäen maistuvan. Lienenkö vajoamassa virvoitusjuomateollisuuden kataliin pauloihin, vai onko tämä terve merkki kyvystä arvostaa myös elämän karvaampia makuelämyksiä yleisemminkin. ;-)

Sinä vaikutat terävältä ajattelijalta, veli-Hermeticus. Mutta kuten itsekin huomaat, jossain vaiheessa iltaa alkaa spekuloiminen ja analysointi vituttamaan. Itse olen, myös patologisena anaalisoijana, tullut siihen tulokseen, että ylipäänsä älyllinen pohdiskelu on tarpeellista vain tiettyinä hetkinä, jolloin juuri älyllistä ajattelua tai järjen ja logiikan käyttämistä nimenomaan tarvitaan. Useimmiten olen huomannut saatanallista logosentristä ahdistusta aivokopassani sellaisina hetkinä, jolloin olen tuhlannut aikaani pohdiskellakseni jotakin, joka on alunperinkin peräisin vain omista ajatuksistani. Toisinsanoen, lyhyesti ja pähkinänkuoressa, väitän että teoreettinen pohdiskelu on tarpeetonta ja vahingollista niissä tapauksissa, jolloin ei ole olemassa kunnollista Rrrrrreaaalimateriaalia keskustelun tueksi.

Toisinsanoen esimerkiksi jonkin mielenkiintoisen kokemuksen jälkeen saatamma sitä ajattelemalla keksiä jotakin merkittävää, mutta emme voi löytää mitään mielenkiintoista ilman raakaa "sielunmateriaalia", aistihavaintoja, tunteita, kokemuksia, konflikteja ja intohimoa.

Joten sen vuoksi kippis! Pysykäämme valppaina maailmassa, jonne olemme jo lähtöjämme syntyneet "elostelijoiksi".

Ajattelepa niiden äärivegaanisten hindujen järkytystä joille eräänä päivänä selvisi, että McDonaldsin ranskalaiset perunat paistetaan naudanrasvassa. Heillä oli sellaiset läpät suiden edessä, jotteivät vahingossa hengitä sisäänsä edes pieniä hyönteisiä.

Ja hyvää loppiaista!

Sinäpä sen sanoit.

Minusta tuo vaikuttaa aika perinteiseltä tavalta käsittää sielu. Vaikka olet kenties oppinut sen alunperin teosofiasta, ei minusta vaikuta siltä, että raahaisit sen mukana kaikkia teosofien omia liirumlaarumeita. Pakkohan teosofiassa on jotain hyvääkin olla, koska heidän koko oppinsa perustui tai ainakin oli tarkoitus perustua ajatukseen, että on mahdollista koota uusi ja parempi oppi lainaamalla monien eri perinteiden parhaat puolet ja sitten yhdistää ne.

>> Sielu on se hengen puoliso, joka tähyää kohti rakastettuaan, henkeä. Sielu haluaa yhtyä henkeen, mutta enimmäkseen se huomaakin huoraavansa persoonan kanssa. >>

Minulle tuo osa määritelmääsi on kaikkein tutuin, vakuttavin ja tärkein osa. Jokin osa ihmisessä kaipaa nk. pyhään yhteyteen ja kärsii tässä tavoitteessaan persoonan ja egon temppuiluista. Minä olen kokenut niin, että pyhä yhteys, mitä ikinä se onkaan, jos sitä nyt edes voidaan kuvailla millään olemassaolevalla kielellä, on mittaamattoman paljon arvokkaampi asia kuin yksikään ihmisen persoonallisuuden tai egon halu.

Silti, persoonatason halut ja tarpeet voivat olla alkeellisia heijastumia syvistä sielun tarpeista, jotenka niihin ei kuitenkaan kannata suhtautua yksioikoisen nyrpeästi. Aina kannattaa kysyä itseltään, onko jokin halu tai tarve puhdasta egomasturbaatiota, vai olisiko siinä jotakin mukana, joka virtaa sieluntahdosta. Vaikka se olisi jokin typerältäkin tuntuva juttu, kuten että "lanttulaatikon pitää olla mahdollisimman keltaista".

Koskien valitsemaani otsikkoa, monesti ego käsitetään yksioikoisesti joko sielun viholliseksi, tai sitten ihmisen omimman minuuden ytimeksi. Meikäläinen aavistaa, että molemmat ajattelutavat ovat omalla tavallaan hieman väärässä, vaikka molemmissa onkin tärkeä pointti. Ego ja sen vahvistaminen on ihmisen normaalin psykologisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin kannalta olennainen tehtävä. Toisaalta sen säälimätön hirttäminen hengiltä on aidon hengellisen elämän edellytys, mutta tämä on jokseenkin eri asia kuin pelkkä tavanomainen kokemus onnellisesta elämästä.

Siis, katson magian, alkemian ja muun mystisen toiminnan tähtäävän jonnekin paljon korkeammalle kuin pelkkään maalliseen ja psykologiseen itsekehitykseen; Pyhään Yhteyteen.

Lumihiutale kirjoitti:

Minusta tuo vaikuttaa aika perinteiseltä tavalta käsittää sielu. Vaikka olet kenties oppinut sen alunperin teosofiasta, ei minusta vaikuta siltä, että raahaisit sen mukana kaikkia teosofien omia liirumlaarumeita. Pakkohan teosofiassa on jotain hyvääkin olla, koska heidän koko oppinsa perustui tai ainakin oli tarkoitus perustua ajatukseen, että on mahdollista koota uusi ja parempi oppi lainaamalla monien eri perinteiden parhaat puolet ja sitten yhdistää ne.

>> Sielu on se hengen puoliso, joka tähyää kohti rakastettuaan, henkeä. Sielu haluaa yhtyä henkeen, mutta enimmäkseen se huomaakin huoraavansa persoonan kanssa. >>

Minulle tuo osa määritelmääsi on kaikkein tutuin, vakuttavin ja tärkein osa. Jokin osa ihmisessä kaipaa nk. pyhään yhteyteen ja kärsii tässä tavoitteessaan persoonan ja egon temppuiluista. Minä olen kokenut niin, että pyhä yhteys, mitä ikinä se onkaan, jos sitä nyt edes voidaan kuvailla millään olemassaolevalla kielellä, on mittaamattoman paljon arvokkaampi asia kuin yksikään ihmisen persoonallisuuden tai egon halu.

Silti, persoonatason halut ja tarpeet voivat olla alkeellisia heijastumia syvistä sielun tarpeista, jotenka niihin ei kuitenkaan kannata suhtautua yksioikoisen nyrpeästi. Aina kannattaa kysyä itseltään, onko jokin halu tai tarve puhdasta egomasturbaatiota, vai olisiko siinä jotakin mukana, joka virtaa sieluntahdosta. Vaikka se olisi jokin typerältäkin tuntuva juttu, kuten että "lanttulaatikon pitää olla mahdollisimman keltaista".

Koskien valitsemaani otsikkoa, monesti ego käsitetään yksioikoisesti joko sielun viholliseksi, tai sitten ihmisen omimman minuuden ytimeksi. Meikäläinen aavistaa, että molemmat ajattelutavat ovat omalla tavallaan hieman väärässä, vaikka molemmissa onkin tärkeä pointti. Ego ja sen vahvistaminen on ihmisen normaalin psykologisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin kannalta olennainen tehtävä. Toisaalta sen säälimätön hirttäminen hengiltä on aidon hengellisen elämän edellytys, mutta tämä on jokseenkin eri asia kuin pelkkä tavanomainen kokemus onnellisesta elämästä.

Siis, katson magian, alkemian ja muun mystisen toiminnan tähtäävän jonnekin paljon korkeammalle kuin pelkkään maalliseen ja psykologiseen itsekehitykseen; Pyhään Yhteyteen.

Lue lisää

Siinäpä tosiaan on se yksi suurimpia kehittymiseen tähtäävän ihmisen ongelmia että tietääkö sitä aina että mistä se hinku ja vonku kulloinkin tulee. Varsinkin näillä Uskonto-palstoilla näkee harmittavan paljon esimerkkejä ihmisistä jotka uskontonsa vimmassa uskovat toteuttavansa itsensä "jumalan" tahtoa, ja yhtälailla voi jumalasta-ei-niin-kiinnostunut ihminen retkahtaa siihen retkuun että kuvittelee toimivansa jonkin suurenkin innoituksen johdolla, kun onkin vain räpistelemässä yhdentekevien satunnaisten tunteiden ja aivoitelmien päihdyttämänä.

Omalla kohdallani olen usein fundeerannut että onko tarpeeni kiukutella tietyillä foorumeilla netissä "suurenmoinen" tarve päästä sen yli että välittää liikaa ihmisten mielipiteistä ja sanomisista, vai onko se vain pienen mielen tarvetta voittaa sanan säilällä ja saada joku toinen ajattelemaan samoin kuin itse ajattelen.

Kaiketi ego on hyvä perämies ihmisen kokonaisuuden purressa, mutta kapteeniksi siitä ei ole. Siinä karahtaa pursi karille, kun aletaan katsella karttaa niin läheltä ettei mitään enää erotu.

Erottaisin käytännön tasolla ne harvinaiset hetket jolloin henki on kapteenina sillä tavoin, että niinä hetkinä ei välitä pätkääkään siitä että

- saako nyt varmasti hyötyä omalle itselleen
- kuka tuntee ja kuka ajattelee mistäkin mitäkin
- mitä seuraamuksia tulee

jne.

Sellainen jumalaisen "välinpitämättömyyden" hetki voi joskus olla niin vallitsevasta arkitilasta poikkeava, ettei jälkikäteen edes muista että mitäs tapahtuikaan. Suu kenties kävi, mutta jos joku tulee kysymään että mitä sanoit, ei tiedä...

Lumihiutale kirjoitti:

Minusta tuo vaikuttaa aika perinteiseltä tavalta käsittää sielu. Vaikka olet kenties oppinut sen alunperin teosofiasta, ei minusta vaikuta siltä, että raahaisit sen mukana kaikkia teosofien omia liirumlaarumeita. Pakkohan teosofiassa on jotain hyvääkin olla, koska heidän koko oppinsa perustui tai ainakin oli tarkoitus perustua ajatukseen, että on mahdollista koota uusi ja parempi oppi lainaamalla monien eri perinteiden parhaat puolet ja sitten yhdistää ne.

>> Sielu on se hengen puoliso, joka tähyää kohti rakastettuaan, henkeä. Sielu haluaa yhtyä henkeen, mutta enimmäkseen se huomaakin huoraavansa persoonan kanssa. >>

Minulle tuo osa määritelmääsi on kaikkein tutuin, vakuttavin ja tärkein osa. Jokin osa ihmisessä kaipaa nk. pyhään yhteyteen ja kärsii tässä tavoitteessaan persoonan ja egon temppuiluista. Minä olen kokenut niin, että pyhä yhteys, mitä ikinä se onkaan, jos sitä nyt edes voidaan kuvailla millään olemassaolevalla kielellä, on mittaamattoman paljon arvokkaampi asia kuin yksikään ihmisen persoonallisuuden tai egon halu.

Silti, persoonatason halut ja tarpeet voivat olla alkeellisia heijastumia syvistä sielun tarpeista, jotenka niihin ei kuitenkaan kannata suhtautua yksioikoisen nyrpeästi. Aina kannattaa kysyä itseltään, onko jokin halu tai tarve puhdasta egomasturbaatiota, vai olisiko siinä jotakin mukana, joka virtaa sieluntahdosta. Vaikka se olisi jokin typerältäkin tuntuva juttu, kuten että "lanttulaatikon pitää olla mahdollisimman keltaista".

Koskien valitsemaani otsikkoa, monesti ego käsitetään yksioikoisesti joko sielun viholliseksi, tai sitten ihmisen omimman minuuden ytimeksi. Meikäläinen aavistaa, että molemmat ajattelutavat ovat omalla tavallaan hieman väärässä, vaikka molemmissa onkin tärkeä pointti. Ego ja sen vahvistaminen on ihmisen normaalin psykologisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin kannalta olennainen tehtävä. Toisaalta sen säälimätön hirttäminen hengiltä on aidon hengellisen elämän edellytys, mutta tämä on jokseenkin eri asia kuin pelkkä tavanomainen kokemus onnellisesta elämästä.

Siis, katson magian, alkemian ja muun mystisen toiminnan tähtäävän jonnekin paljon korkeammalle kuin pelkkään maalliseen ja psykologiseen itsekehitykseen; Pyhään Yhteyteen.

Lue lisää

Koska tämä enempi vähempi tietoinen matka "Pyhään yhteyteen" ei ole helppo, vaan useimmiten kivulias (tosin rikas trippi yhtä kaikki) olen angstisimpina ja tyhjimpinä (sielullisesti "kuivimpina") aikoina törmännyt tähän "sielun pimeän yön" käsitteeseen. Aiheesta kirjoittaa eräskin psykiatri:
http://www.amazon.com/gp/reader/0060554231/ref=sib_rdr_fc/104-5292627-0483904?_encoding=UTF8&p=S001#reader-page

Miten voitat "pimeän ajan" kun Suuri Työ karkaa käsistä ja elämäsi tuntuu äärimmäisen tyhjältä?

Noxlux kirjoitti:

Koska tämä enempi vähempi tietoinen matka "Pyhään yhteyteen" ei ole helppo, vaan useimmiten kivulias (tosin rikas trippi yhtä kaikki) olen angstisimpina ja tyhjimpinä (sielullisesti "kuivimpina") aikoina törmännyt tähän "sielun pimeän yön" käsitteeseen. Aiheesta kirjoittaa eräskin psykiatri:
http://www.amazon.com/gp/reader/0060554231/ref=sib_rdr_fc/104-5292627-0483904?_encoding=UTF8&p=S001#reader-page

Miten voitat "pimeän ajan" kun Suuri Työ karkaa käsistä ja elämäsi tuntuu äärimmäisen tyhjältä?

Lue lisää

Silloin kun tyhjyys iskee, pyrin selvittämään sekä omin avuin että muiden avustuksella mistä ankeus ja angsti johtuu ja päättelemään parhaat menetelmät asian korjaamiseksi.

Sitten noudatan menetelmääni, riippumatta siitä uskonko todella siihen. Koska jos on itse pimeydessä, ei aina voi luottaa omaan intuitioonsa, vaan täytyy antaa niiden johdattaa, jotka ovat valossa.

Pitkällä tähtäimellä angstiin on mielestäni ainoa oikea ratkaisu saavuttaa olosuhteista riippumaton olemisen mielekkyyden tunne, joka pitkälti on tulosta sen tiedostamisesta, että elämä loppuu joskus, ja että kaikki ilmiöt ovat katoavaisia, ja silti kuitenkin ikuisia. Se ikäänkuin vie uutisarvon siltä, jos jokin asia on huonosti (tai hyvin).

Hyvä taito on myös huomion käyttö: Jos suuntaa huomionsa vain kielteisiin asioihin, kokee itse todellisuudenkin kielteisenä. Parempi olisi nähdä aina kolikon molmmat puolet.

Ja sen jälkeen voikin alkaa meditoimaan kysymystä, mikä on se, joka on yhtä aikaa kolikon molempien puolien toinen puoli, ja saavuttaa vielä konkreettisemman ja kokonaisvaltaisemman valaistumisen.

Olen ollut havaitsevinani, että masennus, angsti ynnä muu on usein tulosta liiallisesta älyllisestä pohdiskelusta, kokemuksen sidonnaisuudesta puhuttuun kieleen, sekä toiminnan ja tekojen puutteesta, siis passiivisuudesta ja laiskuudesta, joka on tulosta liiallisessa määrin teoreettisen ajattelun tunne-elämää kuivattavasta vaikutuksesta.

Noxlux kirjoitti:

Koska tämä enempi vähempi tietoinen matka "Pyhään yhteyteen" ei ole helppo, vaan useimmiten kivulias (tosin rikas trippi yhtä kaikki) olen angstisimpina ja tyhjimpinä (sielullisesti "kuivimpina") aikoina törmännyt tähän "sielun pimeän yön" käsitteeseen. Aiheesta kirjoittaa eräskin psykiatri:
http://www.amazon.com/gp/reader/0060554231/ref=sib_rdr_fc/104-5292627-0483904?_encoding=UTF8&p=S001#reader-page

Miten voitat "pimeän ajan" kun Suuri Työ karkaa käsistä ja elämäsi tuntuu äärimmäisen tyhjältä?

Lue lisää

Meissä kaikissa on olemassa kuilu, johon katsomalla menettää kaiken mitä itse on tai on saavuttanut. Vain sen kuilun ylittämällä voimme todella hallita itseämme siitä korkeamman itsen vinkkelistä.

Tässä mielessä sielun myyminen ei ole mikään moderni ostostapahtuma, jossa annat setelinipun ja tuote on sinun sopimuksen nojalla. Sielusi ostat itsellesi vain raskaalla työllä huonoissa olosuhteissa, eikä siitä työstä selviä ennakkoluuloilla tai väärillä työkaluilla. Velkaa täytyy maksaa etkä tiedä koska saat sen maksettua.

ideoita?

pikus kirjoitti:

ideoita?

Voi tulla paras hinta-laatusuhde.