Soppajonon logiikkaa

Aloituksesi taitaa siis koskea sitä, että köyhällä tai varattomalla ei saisi olla koiraa. Koirat tutkitusti lisäävät hyvää oloa ja onnellisuutta ihmisten elämään. Köyhäkin pystyy tarjoamaan turvallisen ja rakkauden täyttämän kodin eläimelle.Mielestäsi tämä ei ole siis kaikkien oikeus? Olen samaa mieltä, ihmiset kuten sinä eivät ansaitse sitä. Kirjoitustyylistäsi loistaa ettet arvosta koiria joten pidä vihaiset näppisi erosta niistä! Ja keitä siellä leipäjonoissa on niin ei kuulu sulle pätkän vertaa, etkä tunne heitä muuten kuin käärmeen kielesi haluaa arvostella.

Suomessa on tosiaan hyvä perusturva, totta sen tarkoitus on olla ikään kuin vakuutus sen varalta, että ihminen sairastuu, joutuu työttömäksi, silloin sen varassa kykenee elämään, kunnes saa asiansa kuntoon. Tämähän on ollut alkuperäinen hyvinvointivaltion perusturvan tarkoitus.
Nykyisin on paljon tapauksia jossa väärinkäytetään tätä yhteiskunnallista vakuutusta, ja tilanne tällaisena huonona aikana on sellainen, että perusturvan varassa elää iso joukko ihmisiä. Tapauksia on erilaisia, löytyy puliveivareita, siinä kuin köyhiä joiden eläke ei vain riitä elämiseen. Edellinen kirjoittaja totesi koirien tuovan ihmisille hyvää mieltä ja onnellisuutta. Se pitää paikkansa, noilla köyhillä ei montaa asiaa ole, joista voivat iloita, suodaan heille edes se koira lohduttamaan elämän kurjuutta.
Leipäjono on hyvä asia tarvitseville. Paljon on jonoja parjattu, yhteiskunnan pitäisi kyetä elättämään ilman leipäjonoja, mutta kun ei pysty, niin hyvä kun tarvitsevat saavat edes leipää omatoimisesti jonottamalla.
Minä hyväosaisena voin vain kuvitella sitä stressiä minkä köyhä kokee jatkuvasti, kun rahat ei riitä elämiseen, jos hänellä on koira, niin hän jakaa vielä ravinnon sen kanssa, se on hänen oikeus ja siitä ei häntä pidä arvostella.
Aloittaja ei nähtävästi kykene kuvittelemaan mitä se tarkoittaa, kun rahat ei riitä kaikkeen, varmasti nämä köyhät tekevät itse sen ruoan minkä vähistä raaka-aineista kykenevät, siinä on monissa tapauksissa ihmisen kekseliäisyys kovassa käytössä.

Surkeaa on kun köyhiäkin pitää jo syyllistää siitä kurjuudesta missä he elävät.
Köyhiä on aina ollut, oli taloudellinen tilanne mikä hyvänsä, mutta huonoina aikoina köyhät on erityisen lujilla, meidän parempiosaisten irvailu vähävaraisille on alhaista.
Vähintä mitä voimme tehdä, on ainakin yrittää löytää empatiaa huonommassa osassa olevia kohtaan. Pahaksi on päässyt jos sellaiseen ei enää kansana pystytä.

Ei Suomen köyhiä voi verrata mitä on jossain kehitysmaissa, täällä on kaikkea yltäkylläiseen asti. Lieneekö ne kilisevät tölkitkin sitä mielenterveyttä.
Täällä on paljon nk. uusavuttomuutta ,osaako moni nuori edes perunoita keittää muuttaessaan kotoa pois. Valmis pitsa on varmasti se eka vaihtoehto. Vauhti on kyllä lapsena menossa melkoinen pusketaan tulistuneena perheen kyydeillä paikasta toiseen erilaisissa harrastuksissa mitkä on valmiiksi höylätyssä kunnossa. Siinä rytäkässä läheisetkin unohtuu.. Loppu aika meneekin siinä kännykän räpläyksessä. Johan se päiväkodeissa sanellaan suunnitellusti mitä seuraavaksi tehdään. Lapsen pitäisi itse miettiä niitä ideoita ja onnistua siinä.
Tätä ei tietenkään voi yleistää,viime viikolla luin lehdestä kun eräs äiti pärjäili hienosti 7 lapsen kanssa, porukassa oli myös kolmoset, kaikkien ollessa alle kouluikäisiä, toimivia toiset huomioon ottavia perheitäkin löytyy kyllä. Kun taas toiselle 1 lapsen hoito käy ylivoimaiseksi.

Olen sitä mieltä että leipäjonoja on liikaa!
Mistä se sitten johtuu?
Joissakin tapauksissa uusavuttomuudesta kun ei osata tehdä hyvää perusruokaa itse.
Eletään eineksillä ja pitsoilla ja valmisruuilla.

Useissa tapauksissa siitä,että vuokrat tässä maassa on ihan törkeitä!
Tämä taas on rikkaiden ja ahneiden aiheuttama ongelma.

Joissakin tapauksissa siitä,että alkoholi tai huumeet vie rahat.
Sekin on mielestäni rikkaiden ja ahneiden aiheuttama ongelma sillä toimivaa hoitoa riippuvuuksiin ei saa. Ei edes ne ,jotka sitä haluaisi.

Joissakin tapauksissa siitä,että ei osata ostaa kestäviä vaatteita vaan ostetaan aina vaan uutta,halpaa skeidaa. Pintamuotia ja kuluvaa ja nopeasti rikkoutuvaa.

Kun taas kännykät pitää olla uusinta uutta,samoin muu tietotekniikka.
Ovat liian kalliita...

Perusturva? Mikä se on?
Senhän siis nimensä mukaan pitäisi taata ihmiselle eväät elämiseen perustasolla.
Miksi sitten on sosiaalitoimistot olemassa?
Jos ns perusturva takaisi elämisen perusteet niin koko sosiaalitoimiston voisi lakkauttaa.

Itselleni perusturva rahana tarkoittaisi 900 vuokraan ja tonni kuussa muuhun elämiseen ja voisin sanoa heipat kaikille tukijärjestelmille.

Tuolla summalla maksaisin itse kaikki asumiseni ja ruokani ja lääkkeeni. Vaatteeni ja hupini.
Ilman että tarvitsisisn tukia tai apuja mistään.

Mutta systeemi mättää jos en saa edes työssä käydessäni moista summaa jolla elää itsenäisesti itse pyytämättä Kelalta tai muualta apuja.

Näkyy vinouttaneen ajattelua se perusturva. Ihminen on kyllä itse vastuussa itsestään, ei yhteiskunta. Itse pitäisi kyetä miettimään mitä elämältä haluaa jo kouluaikoina. Silloin voi opiskella tarvittavan ammatin, sellaisen joka takaa oman elintason. Yhteiskunnassa on paljon ihmisiä, joiden elämänhallinta on sitä sun tätä, eli elämä heittelee ilman ihmisen omaa ohjausta. Silloin usein päädytään tilanteeseen, jossa ei itse oteta itsestä vastuuta, vaan syytetään yhteiskuntaa omasta kurjuudesta, eletään erilaisilla tuilla ja sorrutaan päihteisiin. Kaikki tuntuu heistä muiden syyltä, itsestä on vaikea vikaa löytää.
Siinä oli yksi kuvaus siitä, miksi yhteiskunnan on tarjottava perusturvaa. Varmaan noita löytyy koko joukko myös leipäjonoista.

Ovatkohan tässä(kin) ketjussa mielipiteitään esille tuovat eläneet niitä aikoja, kun sosiaaliturva oli huono, mutta työtä oli paljon niille jotka halusivat ja pystyivät sitä tekemään. Silloin asuminen maksoi saman verran kuin nytkin suhteessa palkkoihin.
Ruoka maksoi paljon enemmän, siis samalla suhteutuksella. Perhe sai aika hintsusti tukia. Lapsilisillä, jotka maksettiin joka kolmas kuukausi, sai lapselle yhdet ulkoiluvaatteet vuodessa. Äitiysloma oli neljä kuukautta. Hoitovapaata ei saanut.
Mitään lisiä ei kunnilla ollut varaa maksaa. Hoitopaikat piti etsiä itse. Ei ollut sellaista ammattikuntaa kuin lastentarhan opettajat.
Töitä oli paljon ja niistä maksettiin huonoa palkkaa. Ammattikoulun jälkeen pääsi harjoittelijaksi. Nousu ammattimiehen palkoille kesti vähintään 10 vuotta. Silloiset työehtosopimukset olivat järkeviä: Piti ensin osata työnsä, ennen kuin työnantajan kannatti kasaa palkkaa. Nykyäänhän työnantajilla on sosiaalitoimiston tehtäviä: Myös laiskoille, ammattitaidottomille, työilmapiiriä huonontaville lusmuille pitää maksaa lähes sama palkka kuin kunnollisille ja yhteiskunnan parasta ajatteleville. Siitä on pitänyt ammattiyhdistys huolen.
Olin köyhä, ja perheeni eli niukasti. 70-luvulla kuitenkin lapseni pääsivät kouluihin ja edelleen jatko-opiskelemaan. Nykyään aikuisena ja perheellisinä he osaavat arvostaa oikeita asioita.
Pääsin melko terveenä vanhuuseläkkeelle, kuten vaimoni.
Elämme suu säkkiä myöten, emme koe puutetta. Olennaista elämässämme on ollut, että asuntomme on aina ollut korkeintaan riittävä, ei ikinä ns. näyttävä, ja se on aina ollut sellainen, joka on voitu hankkia pienillä korkokuluilla. Hämmästelen nuoria, jotka haluavat heti yhteiskunnan rahoittamasta korkeakoulusta tai yliopistosta ammattiin valmistuttuaan hankkia ylisuuren asunnon. Olemme vanhuksia, jo lähes 70-vuotiaita.