Miten skitsofrenia alkaa?

No itselläni se alkoi siitä että käänsin vihani sisäänpäin todella haittaavan pitkän aikaa eli siis elin valheellista elämää. En puhunut ongelmista no juurikaan vanhemmilleni teini-iässä vaan ensimmäinen luotettava puhekumppani oli poikaystäväni eikä hänkään sittemmin enää ymmärtänyt minua koska sanoin olevani jatkuvasti ärsyyntynyt mutta se johtui siitä että en päässyt kehittämään itseäni. Elin vain liian pitkään väärässä parisuhteessa ja olin loukussa,en tiennyt mitä mun olisi pitänyt tehdä. En löytänyt aina sanoja ihmisten kohtaamisessa joka ahdisti minua. En tunnistanut myöskään olevani erityisherkkä vielä silloin tai ihan tietoisesti elin sellaisessa väärässä ympäristössä että tulisin vahvemmaksi. Koska inhosin sitä etten kestänyt oikein mitään. Eli siis sairauteni alkoi oudoista ajatuksista ja rohkeuden puutteesta. Nyt koitan oppia tykkäämään itsestäni,että olen rakastamisen arvoinen ja uskallan kyllä elää ihan normaalia elämää,ilman että kenenkään täytyy yllyttää minua tekemään mitään tai väheksyä rohkeuttani.

Tunnistan itseni oudoista ajatuksista ja rohkeuden puutteesta, ja että en kestä oikein mitään.
Miten sairaus lopulta todettiin sinusta Iki-ihana?

Et ole sairastumassa skitsofreniaan, ole onnellinen siitä!

Jos olisit et itse murehtisi juuri tätä, etkä tajuaisi itse tilannettasi. Sinulla olisi myös kuulo/näköharhoja. Miksi epäilet, että jotkut ajatuksesi ovat "harhaisia". Voisitko avata sitä vähän? Skitsofreeniaan liittyy myös hyvin vahvasti se, että itse uskoo omiin harhaisiin ajatuskuvioihinsa ja sitä kautta ne voivat hankaloittaa elämää toden teolla. Esim. alat pelkäämään asioita mitä ei koskaan ole eikä tule tapahtumaan ja voit joutua pelon eristämäksi. Niinkuin minulle kävi aikanaan. Tämä on yksi syy miksi olen niin yksin tänä päivänä.

Syötkö jotakin lääkkeitä, jotka sekoittavat aivotoimintaasi? Ne voivat saada kummallisia olotiloja ihmiselle!

Mää olen itse diagnosoinut itseni skitsofreenikoksi aikanaan. Alussa, kun en vielä täysin elänyt harhoissani, kävin lukemassa netistä skitsofreeniasta. Tajusin, että täyttäisin kriteerit, jos kertoisin ne jutut mitä mulle tapahtuu lääkärissä. Samaan aikaan olin itse täysin vakuuttunut, että en ole sairas vaan mut tulkittaisiin sairaaksi, siispä salasin kaiken. Tiesin jo taustani (kaksisuuntainen) tähden mitä lääkkeitä mulle syötettäisiin (antipsykootteja) ja koska päätin jo silloin, että näitä lääkkeitä en syö, kun ne ovat niin vaarallisia, ei tähänkään ongelmaan ole mitään apua psykiatrialla. Päätin silloin, että muuta apua ei ole kuin Jumala ja Hänen varaan jään, Hän vie mut tämän läpi on mulla mikä hyvänsä. Lääkäriin en mene ja kenellekään en kerro, etteivät passita hoitoon. Tämä siis niinä joinakin selvempinä hetkinä. Elämä tarjosi mulle aina silloin tällöin tilanteita, joissa totuus/todellisuus löi suoraan kasvoilleni ja tajusin, kuinka minun on pakko olla sairas, tätä ei selitä mikään muu. Niissä hetkissä jätin asian Herran parantavaan käteen ja sieltä olen odottanut apua. En lähtenyt hakemaan sitä psykiatriasta enkä halunnut syödä lääkkeitä. Se oli mun päätös.

Yksi läheltä piti tilanne oli alussa, kun naapuri soitti mun hoitokontaktiini ja siitä viisastuneena pidin huolta, ettei toisia tule. Sain kaiken kuulostamaan järkevältä, onneksi minulla on puheenlahjat sekä tietysti uskoin kaikkeen siihen itse ja sellainen on vakuuttavaa. Kaikki, jotka piti mun juttuja sairaina poistin elämästä itsesuojelun tähden. Ja tämän jälkeen en uskaltanut puhua niistä enään juuri kenellekään. Sitten elin psykoosissa 7 vuotta.

Siinä välissä jouduin täysin vahingossa osastolle päivystyksen kautta, kun menin valittamaan fyysistä asiaa mutta koska olin myös psykoosissa kerroin yhdestä harhastani, joihin uskoin itse ja jouduin osastolle. Olin vakuuttunut, että kärsin myrkytyksestä mistä ne oireet johtuvat, sitä ei olisi pitänyt sanoa. Siellä otin puheeksi kyllä sairaanhoitajani kanssa, että minulla on puhjennut myös skitsofreenia tähän kaksisuuntaisen päälle. Mutta koska itse sanoin sen, ei sitä pidetä totena! Itsehän et voi ymmärtää omaa tilannettasi. Siispä vältyin osastolla siitä diagnoosista, kun kusahdin kiinni! Onneksi! Aina voit luottaa siihen, että potilasta ei kuunnella! Jos en itse olisi sanonut, olisin varmaan saanut skitsodiagnoosin mutta onnistuinpas välttämään sen! Mitäs eivät usko potilaita ja ovat niin välinpitämättömiä. Ihmettelin itsekin, kun kukaan ei kysynyt minulta mitään miksi edes epäilen sitä tai millä tavoin se ilmenee. Siitä ei puhuttu sen jälkeen mitään.

Sitten tein kaiken tietysti muutenkin päästäkseni ulos osastolta, en ollut siellä kuin kaksiviikkoa ja senkin sain puhuttua ilman lääkitystä. Ihmettelin sitäkin kun puhuin kyllä, että kuulen ääniä ja mun hoitohistoriaa jos lukee, en ole kuullut niitä ennen. Ei ne taida lukea niitä ollenkaan! Kukaan kun ei ole kiinnostunut asioistasi oikeasti mitään! Mää olin jo siinä vaiheessa parantunut osittain, niin että pystyin puhumaan kuinka tajuan niiden olevan mun sairautta, eli sairaudentuntoinen osista ääniä. Tämä sitten riitti siihen, että en saanut koko diagnoosiakaan. En mä sitä halunnutkaan! Kukaan ei sairaanhoitajankaan luona (vaihtunut) ihmetellyt sitä, että jutut mulla on ihan toisenlaisia kuin ennen ja ongelmat mistä kärsin. Tähän osaltaan varmasti vaikutti, että olin muuttanut ja siis koko hoitopaikka oli toinen. Eivät he tunteneet mua ennestään. En siis edes joutunut lääkitykselle äänien takia! Tosi vähän tietysti puhuin niistä, oikeastaan vain silloin, kun jouduin seinää vasten (Määhän olin mennyt niistä puhumaan siinä päivystystilanteessa). Jaarittelin kaikkia turhia minkä kerkesin, lopulta pääsin tästä sairaanhoitajatarkkailustakin irti sinnikkyydellä. Herra mut varjeli tässäkin niitten kamalista lääkkeistä, sitähän rukoilinkin!

Herra on parantanut mua yksi asia kerrallaan ja olen tulossa parantumiseen. Harhaisuuteni on merkittävästi vähentynyt noista ajoista ja olen ollut yhä enenevässä määrin sairaudentuntoinen viime vuosina. Muhun vaikuttaa vielä stressaavat tilanteet ja tietyt sellaiset tilanteet, joille olen "allergisoitunut", jotka pahentavat tilannettani hetkellisesti. Multa on lähtenyt yksi "äänilaji" kerrallaan pois.

Olin lopulta niin väsynyt ja vaikutin ylimieliseltä ihmisiä kohtaan,en vastannut heille vaikka minua huomioitiin. Tämä tapahtui koulumaailmassa kun olin vaihtamassa alaa. Elin siis omassa ylimielisestä maailmassani..vietiin terveyskeskukseen josta laitettiin samantien mielisairaalaan kun lääkäri jututti ensin minua. Oli ilmeisesti niin oudot ajatukset...toivoin isäni kuolemaa siinä vaiheessa kun koin että hän ei ole tehnyt minulle mitään hyvää. No,nyt olen itsenäistynyt monien vaiheiden kautta,ei ole enää outoja ajatuksia,enkä toivo kenenkään kuolemaa. Vanhempani ovat jo iäkkäitä ja ymmärrän sen luonnollisena osana ihmisen elämää että joskushan hekin kuolee.. Mutta minulla on vielä runsaasti elinvuosia jäljellä(olen 38-v) ja hoidossa olleena ja lääkkeitä käyttävänä pärjään ihan ok. Ei itseään tarvitse ylittää tässä elämässä mutta se oli omaa tyhmyyttä kun nuorena elämä veti niin mukaansa ja sairastuin. Olen oppinut siis kunnioittamaan herkkyyttäni,itseäni. Sinun olisi ehkä hyvä jutella ammattiauttajan kanssa jos koet että sinulla on outoja ajatuksia tai ajatukseksi ei jätä sinua rauhaan tai et ymmärrä itsekään mitä ajattelet. Itse sain ainakin terapiassa solmuni auki. Ystäviä tarvitsen lähelleni mutta en enää varsinaisesti terapiaa. En edes tarvitse paljon ystäviä,muutama hyvä riittää. Ja kunnioitan itseäni niin paljon etten kaipaa edes humalapäissään baarissa kirkumista vaikka se tekikin joskus puheliaammaksi (rohkeammaksi)mutta minusta se on valheellista koska olen herkkä oikeasti ja en edes kestä suuria määriä viinaa. En tarvitse sitä. Kunnioita sinäkin itseäsi. Herkkiäkin ihmisiä tähän maailmaan kyllä mahtuu. Mutta tosiaan suosittelee että käyt ainakin kerran terapeutin luona,hän kyllä huomaa jos tarvitset lääkkeitä tai terapiaa,yleensä käytetään molempia.

Siitä sairastumisesta voisin kertoa, että se alkoi siten, että ensin muutaman vuoden aikana se hiipi päälle. Ensin tuli tunne siitä, että minua tarkkaillaan ja jossakin juonitaan minun pään menoksi mutta ei ollut kohdetta vaan se oli epämääräinen tunne. Samalla tuli sellainen epämääräinen uhkaava pelkotunne, jotakin pahaa on tulossa jossakin. Myöhemmin täydessä psykoosissa oli siis äänet jotka kertoili kuka tekee ja mitä. Mulla oli tätä jo silloin kun minulle asetettiin kaksisuuntaisen diagnoosi ja huomasin kuinka ne hävisivät Seroquel antipsykootin vaikutuksesta, mitä söin silloin. Antipsykootti toimi siis hyvin harhaisuuteen. Sen huomasin jo silloin. Mutta sitä myrkkyä en todellakaan halunnut syödä, se on niin tuhoava lääke! Mutta tämän tiesin vasta kun kokeilin lääkkeen! En suosittele lääkkeitä kenellekään! Osastolla ei tosin tajuttu mun harhaisuudestani mitään, se oli työn ja tuskan takana saada edes kaksisuuntaisen diagnoosi ja se oli jo siinä vaiheessa muuttumassa skitsofreniaan päin.

Toinen mitä oli siinä hiipimisvaiheessa oli, että sain tällaisiä merkkejä Jumalalta. Aloin psykoottisesti tulkita ympäristön tapahtumia. Kun lintuparvi lensi aurassa yläpuoleltani tulkitsin sen merkiksi Jumalta siitä, että minun tulisi muuttaa siihen suuntaan mihin aura näyttää. Eli aloin tulkitsemaan tavallisia tilanteita harhaisella tavalla, ilman että itse pidin niitä mitenkään harhaisina. Nyt sen tajuan. Kun luin raamattua mistä hyvänsä, oli se viesti minulle. Milloin parannuksen tekoon, vaikka en ollut tehnyt sitä syntiä, luulin että Jumala kertoo etukäteen, että siihen tulen lankeamaan. Televisiosta ja radiosta sain myös henkilökohtaisia viestejä. Elämä oli hyvin erikoista ja mielenkiintoista. Mitä hyvänsä tein, kuuntelin, luin, näin, tulkitsin sen aina jotenkin kummallisesti, henkilökohtaisesti. Se oli henkilökohtainen viesti juuri minulle. Jos esimerkiksi televisiossa joku varoitteli heikoista jäistä, niin olin täysin vakuuttunut, että se varoitus oli minulle ja joku lähipiirissäni siis on hukkumassa jäihin kohta. Pelkäsin siis turhia ihan koko ajan. Kaikki oli yhtä harhaa!

Hiipimisvaihe kesti noin kolme vuotta ja sen jälkeen puhkesi täysi psykoosi, jota siis kesti 7 vuotta. Silloin tulivat äänet, ne laajenivat koko ajan ja lopulta kuulin niitä 24/7. Minulla oli myös näköharhoja vaikka hyvin vähän sekä erillaisia ruumiillisia tuntemuksia. Olin esimerkiksi täysin vakuuttunut, että yksi mies lähettelee minulle telepaattisia viestejä ja on kosinut minua ja siis olin järjestelemässä häitä. Ostin hääpuvun ja suunnittelin häitä täyttä touhua, eikä minulla ollut edes miestä! Tätä kesti muutama vuosi ja tuhlaisin kamalat summat rahaa kaikkeen hääkrääsään ja mitään häitähän ei tullutkaan! Mikä pettymys! Toisaalla pelkäsin, että minut tapetaan tai raiskataan ja pelkäsin liikkua ulkona. Hyvä, kun pääsin edes kauppaankaan välillä sen tähden. Uusiin ihmisiin tutustuminen oli aika vaikeaa, koska aina joku ääni alkoi pelottelemaan minua jostakin mitä tämä ihminen minulle tekisi. Se häiritsi todella paljon ihmissuhteita vaikka nämä ihmiset eivät tienneetkään niistä mitään, enkä kertonut niistä heille. Aika paljon eristäydyin pelon tähden.

Minulla oli alussa sellainenkin tunne, että ikäänkuin olen rajaton ja sulaudun kaikkeen ja kaikkiin. Ihmiset kuulevat ajatukseni ja tietävät minusta kaiken. Se oli ihan kamalaa, tämän tähden en pystynyt liikkumaan kunnolla julkisilla paikoilla siihen aikaan. Se oli niin raskas tunne. Sitä kesti noin puolivuotta silloin. Herra on parantanut tämän ja tiedän mistä se johtui.

Mutta niinkuin sanoin edellisessä viestissä, silloinkin, kun hiipien sairaus tuli päälleni, en silloin tajunnut niitä sairaudekseni vaan uskoin niihin itse. Nyt tajuan, että ne olivat sairauttani jälkikäteen.

Jumalan laki varjeli mua niin ettei pahempaa tapahtunut mulle tämän psykoosin aikana eli oma moraali mitä toteutin. Uskon myös, että Jumala varjeli monesta mistä en itse tiedäkään! Ne vaurioit mitä tuli oli lähinnä rahallista menetystä ja siinäkin mulla oli ne rajat, että kristitty maksaa velkansa eli ottaa vain sen verran lainaa, kun pystyy maksamaan. Ja henkiset vauriot, kun luulet jotakin todeksi ja tajuat, että tuhlasit sen ajan siihen. Pidän tätä pienempänä vauriona kuin lääkkeiden aiheuttamaa tuhoa, sillä se on pysyvää. Mulla on pysyvää parantumista Herran parantavan käden tähden. En kadu valintaani vaikka se oli vaikea tie! Herra on vienyt minut tämän kaiken lävitse! Kiitos Herralle! Olen jo pitkälle parantunut ja uskon, että loppukin tulee aikanaan!

Juu,ja muistan tuollaisia tuntemuksia itsekin että koin että minua tarkkaillaan koko ajan,kaupassa käynti alkoi tuntua ahdistavalta kun koin että juuri minua tarkkaillaan. Inhosin valvontakameroita..kun ajattelin ettei saa edes kaupassa käydä rauhassa.. Olin ahdistunut omista ajatuksistani koska koin etten ollut riittävä puolisolleni ja loppujen lopuksi sinnittelin siinä suhteessa liian kauan. Kuvittelin että olin niin vahva että pettämisenkin jälkeen jatkoin suhdetta ,kuvittelin vanhan kansan uskonnon mukaan että "kaikki se kestää,kaikki se kärsii".. vaikka olin todella pettynyt kumppaniini. Koin olevani kunnollinen nainen kun en jättänyt häntä pettämiseen. Voi olla että sekin laukaisi sairastumisen kun sattui niin kovasti jo ennestäänkin huonoon omanarvontuntoon sellainen. No,kovaa esitin mutta siihen kyllä murruin. Masennuslääkkeitä söin ensi alkuun kun olin masentunut. Jätin ne sitten pois itseksenikin,en muista tarkalleen kauanko niitä masennuslääkkeitä söin,taisi mennä vuosi/pari. No,tilanne huononi enkä itsekään tiennyt miten huonossa kunnossa olin. Oireilin kauan ennen sairaalaan joutumistakin..No siitä sitten alkoi minun lääke ja terapiavuoteni. Lääkkeet ovat siis muuttuneet antipsykooteiksi ja koska rohkeutta puuttuu niin olen aika yksinäinen. Mutta toivon että vähitellen rohkaistuisin ja saisin ystäviä.. Siis täällä uudella kotipaikkakunnalla.

Se alkaa silloin kun alkaa uskomaan psykiatriseen hölynpölyyn.

"Hämmennys"
Sehän ei nyt todista yhtään mistään yhtään mitään. Korkeintaan sen, että ihminen kykenee vielä tuntemaan ja miettimään.

Silloin tietää sairastavansa skitsofreniaa, kun vastailee omiin viesteihinsä palstalla;)

Mitä hittoa sinä teet noilla diagnooseilla? Masennus, skitsofrenia yms.diagnooseina eivät kerro sinusta ihmisenä juuri mitään...On ihan luonnollista ajatella kaikenlaista ja paeta omaan fantasiamaailmaan. Parempia diagnooseja voisi olla yksinäisyys, toivottomuus, merkityksettömyyden puute, traumat ja ikävät muistot, joita et pysty kohtaamaan. Ne kertovat sinulle siitä, mikä elämässäsi on todella pielessä ja mitä voit tehdä oman hyvinvointisi eteen. Jos saat skitsofreniadiagnoosin, niin saat elämääsi mahdollisesti jopa vuosikymmeniä lyhentävää lääkitystä hoidoksi. Kaikki kokemuksesi sivuutetaan tämän jälkeen harhaisuutena, mikä uusintaa mahdollisia vanhoja traumojasi ja pahentaa alkuperäisiä ongelmiasi. Sellaisesta diagnoosista ei ole vain mitään hyötyä, vaikka sen oirekuvallasi onnistuisitkin hankkimaan.

Tässä yksi tarina:

http://www.iltasanomat.fi/terveys/art-2000001144989.html

Skitsofrenialle ovat alttiita helposti huijattavat, sinisilmäiset ja epätoivoiset ihmiset, joihin psykiatria iskee. Skitsofrenia alkaa uskosta psykiatriaan, jatkuu alan pyhän symbolin tunnustuksesta ja pyhän sakramentin, diagnosoinnin, suorittamisesta. Usko leviää helposti läheisiin, mikä vahvistaa kaikkien uskoa. Psykiatrian usko vie lopulta elämänpituiselle pseudotieteiden ja itsepetoksen matkalle, josta harva herää ennen hautaa. Psykiatrian uskossa on paljon samaa skientologian uskon kanssa, mutta vain psykiatrialla on liitto valtion kanssa. Tämä tekee psykiatrian uskosta moninkerroin skientologiaa vaarallisempaa.

Jos oma pää puhuu itsekseen omiaan, onko se skitsofreniaa?

Mulla ei itelläni ole skitsofreniaa mutta kaverilla epäilen sen olevan vaikka hän ei ole sitä suoraan myöntäny. Hän on yleensä jotenkin apaattisen oloinen ja haluaa olla usein rauhassa. Keskusteleminen on lähinnä yksipuolista, minä olen se joka kyselee ja odottaa vastauksia, hän ei paljon omasta halusta puhele eikä varsinkaan omista asioista.

Puhelimme ja luimme aikoinaan parapsykologiaa ja juttelimme kaikenlaista Jumalasta, sielun elämästä yms. Luulen että hän otti asiat jo tuolloin turhan "vakavasti". No hän oli jo tuolloin omalaatuinen. Asiat muuttu lopullisesti pari uotta sitten kun hän kokeili kannabista ja meni psykoosiin jossa melkein pääsi hengestään. Vietiin osastolle jossa oli puhunut kannabiksen jälkihöyryissä jotain Jumalasta yms. Sai lääkityksen risperdalia jonakin pienenä annoksena. Oli univaikeuksia ennen tuon lääkkeen käytön alottamista.

Viimeksi kysyi olenko lukenut raamattua ja sanoi ettei kannatakaan, ja myöhemmin sanoin kun utelin että miksi niin ettei kannatakaan ja lisäsi siihen myöhemmin keskusteltuamme että ovat oikeassa, siis uskovaiset.

Epäilen että saa jotakin viestejä tai vastaavaa muka jostakin, enkä tiedä miksi, ja varmaan uskoo itse kaikki.

Apaattimaisuus on ollu hänelle ominaista jo ennen tuota Risperdalia jota syö ja on syönyt nyt.. puolitoista vuotta muistaakseni. Olen hänelle kyllä sanonut noista lääkkeiden haitoista koska olen herännyt haittoihin itsekin ja olen syönyt paria-kolmeakin SSRI ja SNRI -lääkettä jo pidemmän aikaa, tosin nyt vähentänyt ja menee enään pienin annos Venlaa. Epäilen että esim. ovat alentaneet omaa testosteroni -tuotantoa koska ne on mitattu muutaman vuoden aikana kolmesti ja aina matalahkot.

En sit tiedä miten noiden lääkkeiden kans aikoo edetä mutta on pienin annos sitä Risperdalia tällä hetkellä. Kova lääke kyseessä sen tiedän.

Jos ihmisellä toimii toimintakyky, tietää ajattelevansa harhaisesti jostakin ja lähinnä pelkää sairastuneensa skitsofreniaan, ei ole häiriöitä elämän eri osa-alueilla, ei ole vaaraksi itselleen, muille , on onnellinen, en näe syytä miksi lähtisi diagnosoimaan itseään jollekin psykiatrille/lääkittäväksi, hakee vaan keskusteluapua jos tarvii. Olen osastolla nähnyt myös täysin sairaudentunnottomia, täysin onnellisia toimintakykyisiä luovia skitsofreenikkoja, joita sairaus ei tumnu haittaavan. Elävät omanlaatuisessa maailmassaan pitäen sitkeästi kiinni harhoistaan. No tuskin kykenevät työelämään noin, mutta ovat kumminkin onnellisia.Eri asia on jos toimintakyky heikkenee, ihminen kärsii, pelkää, ei kykene arjen pyöritykseen, harhat / ajatushäiriöt haittaa merkittävästi, ihminen on vaaraksi...silloin syytäon hakea jonkunlaista apua ja usein ihminen haluaakin niin tuolloin. Olen itse tajunnut että oma skitsofreniani juontaa juurensa traumoihin lapsuudessani, jolloin koin ekat harhani unesta herätessä ja kiljuin tuolloin, myöskin minulla oli hyvin vilkas mielikuvitus johon vetäydyin kun oli vaikeita aikoja perheessäni. Olin teininä, aikuisena hyvin syrjäänvetäytyvä, herkkä ,melankolinen ja vaikeina jaksoina jäin kotini vangiksi yksin. Ahdistuin pahoina jaksoina asioiden hoidosta, ihmisistä, joskus kuulin kuinka ovikello jäi soimaan vaikkei soinut, välillä olin ahdistunut,hypokondrinen enkä nukkunut vuorokausiin kun epäilin että sydämeni pysähtyy. Nuo olivat kumminkin lieviä verrattuna nykytilaani.Uskon että skitsofreniani puhkeamiseen vaikutti traumataustani ja se että olen käyttänyt mielialalääkkeitä ja lopettanut ne ja ollut vuosia stressaantunut hyvin hektisestä elämäntyylistäni, osin maaninenkin olin tuolloin. Hyvin ylipirteä, ylisuorittaja. Olisin ehkä tarvinnut jotain joka olisi toppuutellut minua, tasaavaa lääkitystä mielialalääkkeen oheen. Kukaan vaan ei pysäyttänyt minua ajoissa ennenkuin ajoin itseni tunnollisena loppuunpalamiseen. Stressi kuormitti ajatteluni niin että sairastuin psykoosiin, enkä kyennyt enää yksinkertaisiinkaan juttuihin, toimintakyky meni. Valitettavasti en ole se onnellinen, luova skitsofreenikko vaan toinen äärilaita.

"... ajoin itseni tunnollisena loppuunpalamiseen. Stressi kuormitti ajatteluni niin, että sairastuin psykoosiin, enkä kyennyt enää yksinkertaisiinkaan juttuihin, toimintakyky meni..."

Juuri tämänkaltainen on minunkin tilanteeni nyt, ja siksi epäilen, että olenko minäkin sairastumassa/ajautumassa skitsofreniaan.

Pelottaa.

Mistä tietää, että ollaan jo psykoosin puolella? Miten sinä tiesit Tarina.nik?

Mulla ei ole diagnosoitu mitään, mutta joskus kuulen ns. ääniä päässäni. Muistan jotenkin elävästi kun värjäsin kerran hiuksiani kaikessa hiljaisuudessa, aloin kuulla sellasia ääniä päässä, en oikein osaa kuvailla tarkemmin, kukaan ei selvästi mitään yksittäisia asioita sanonut, tuntu vaan että päähän tuli sellanen lauma ihmisiä jotka höpötti. Se ei ollut negatiivista puhetta, ihan sellasta neutraalia. Samanlainen kokemus oli myös kerran kun meikkasin meikkipöydän äärellä kaikessa hiljaisuudessa.

Vähän oli sellain, että olenko nyt hullu, mutta en ainakaan muista hetkeen tällaista äänivyöryä tulleen.

Höpö höpö. Ei ole olemassa mitään muuta skitsofreniaa kuin ne kuvitelm,asa jotka haluaa nimetä skitsofreniaksi. Harhoista ei voi tietää ellei tiedä ensin jonkun olevan totta, ja se mikä on oikeasti totta kaikille, on vain opittua. Ahdistus, masennus, pelko, rauhattomuus, vihaisuus, keskittymiskyvyn vaihtelut ja jopa sekavuus kuuluvat elämään. Ne ovat ymmärrettäviä ja käsitteinä riittävät. Psykologiikka vie vain harhaan vaikka tumtuukin loogiselta käsitteineen. Jo se ettemme tunne edes itseämme, pitäisi saada tajuamaan ettemme ymmärrä toistakaan. Jos oma elämämme tuntuu olevan hallinnassa, ei se tarkoita että jonkun toisen elämä tulisi hallittavaksi samoilla totuuksilla -- tai harhoilla.

Kvanttifysiikan mukaan ei ole olemassa objektiivista todellisuutta, vain aaltofunktion romahdus, joka seuraa tietoisuudestasi. Kun käännät katseesi pois, todellisuus katoaa. Ja kun kaksi hiukkasta lomittuu toistensa kanssa, ne ovat vaikuttavat toisiinsa vaikka niiden välilä olisi miljoonia kilometreja. Ei ole mitään syytä olettaa eikä minkäänlaista näyttöä sen puolesta, että ihmiset, jotka koostuvat atomeista eli ovat käytännössä puhdasta energiaa, eivät toimisi pohjimmiltaan kvanttifysiikan lakien mukaisesti. Skitsofrenia alkaa siitä, kun rikot sosiaalisia normeja ja katsot syystä tai toisesta väärään suuntaan ja näet jotain todella ahdistavaa. Sinulle muodostuu ahdistava ja pelottava todellisuus assosiaatioiden voimasta, eikä primitiivinen länsimainen materialistinen kulttuuri osaa kasvattaa ihmisiä käyttämään tietoisuuttaan ja täten aivojaan oikein. Muinaisissa kulttuureissa on useimmiten ymmärretty tämä, ja ns. skitsofreenikoita onkin usein rekrytoitu heimon shamaaneiksi. Heillä on poikkeavan paljon tietoisuuden kykyjä, jotka ylittävät sosiaalisen todellisuuden rajat ja täten mahdollistavat ennustamisen ja kuolleiden kanssa kommunikoinnin. Monet ns. tavalliset ihmiset omaavat toki samoja kykyjä, mutta heidän persoonan rakenteensa ei ohjaa heitä näkemään ahdistavia asioita, minkä vuoksi he eivät saa skitsofreniadiagnoosia. Suurin osa ihmisistä elää niin turvallista elämää, ettei heidän tarvitse koskaan katsoa väärään suuntaan ja he elävät autaassa aistiärsykkeiden kyllästämässä harhassa koko elämänsä He eivät ole traumatisoituneita eikä kärsi deprivaatiosta, toisin kuin mielenterveysongelmaiset ihmiset usein kärsivät.