Tyhjän paperin syndrooma

No terve!
Mitä tapahtui niille valmiille käsikirjoituksillesi? Oletko jo lähettänyt ne eteenpäin, oletko vatkannut niitä tarpeeksi kauan?
Anna ihmeessä itsellesi armoa, pidä vapaata ja tuuleta päätäsi ja itseäsi välillä.

Kirjoitin myös 2 ja odottelen vastauksia. Toisesta on tullut 2 hylkyä, toisesta ei vielä mitään. Otan välimatkaa kirjoitukseen nyt, vaikka mielessä onkin 2 aihetta tulevalle kirjoittamiselle. Ei se pakolla synny. Ulkoilu ja kaikki muu tekeminen antaa rauhaa ja sitten vasta syntyy uusia kipinöitä, näin ainakin minulla.
Silloin kun on oikeasti sanottavaa, silloin se tulee kuin pakolla ulos. Mutta nykien ei synny mitään, menee vain arvokasta aikaa hukkaan ja sitä turhautuu täysin.

Jos pitäisit sinäkin lomaa kirjoittamisesta ja tuulettaisit itseäsi? Tai pitääkö niitä venhoja tekstejä vielä muokata?
Voimia ja kipinöitä sinulle!

Moi KirjaimetSuussa

Mietin sitä, että mikä on riittävä aika "itsensä tuulettamiselle"? Odotatko vastausta kustantamoista ennen kuin aloitat uuden kirjoitussavotan? Eikö ihannetilanne olisi se, että uusi käsikirjoitus olisi jo lupaavalla alulla siinä vaiheessa kun kustantamo vastaa?
Kaikkihan eivät edes vastaa, tai näin minulle on kerrottu.
Minä en usko olevani niin lahjakas, että voisin pitää pitkiä lomia ja sitten vain yhtäkkiä puristaa maailmankirjallisuuden klassikon takaraivostani pelkällä apinan raivolla. Ja vain koska olen siinä pisteessä "ulkoillut" tarpeeksi.
Olen lukenut jostain, että Väinö Linnaakaan ei napannut kirjoittaminen aina 100%:sesti, mutta hän pakotti itsensä joka päivä pusertamaan tietyn sanamäärän. Aika onnistuneella lopputuloksella.
Jos jäät odottamaan inspiraatiota, joudut odottamaan sitä maailmantappiin asti.
Minua häiritsee se, etten enää kykene palauttamaan mieleeni, missä mielentilassa sain ne kaksi ensimmäistä käsistäni väännettyä. Vitutti joo, ainakin toisen kohdalla joskus rankastikin, mutta jotenkin pääsin siitä yli ja tekele näin jälkikäteen analysoituna enemmän tai vähemmän kirjoitti itse itsensä. En osaa kuvailla kirjoitusprosessia muuten mitenkään.
Paitsi että tällä hetkellä tunnen olevani tyhjiin puristettu rätti. Enkä tiedä, onko olotila pysyvä vai väliaikainen.
Mutta onnea itsellesi kustantamovastauksia odotellessa. Voi olla, että sitten se näppäimistö vasta alkaakin laulamaan, jos sieltä vihreää valoa näytettäisiin.

Kirjoittaminen on elämän pituinen projekti. Jos tänään ei luonnistu, ehkä vuoden tai kahden päästä.

Kirjoittaminen on tässä maailmassa sitä parhainta tapaa olla olemassa. En osaa sanoa juuri neuvoja, itse olen niin lyhytpinnainen, että saan valmiiksi vain lyhyitä tekstejä liian nopeasti. Ja nekin tuntuvat vain harjoittelulta. Tai en tiedä onko se kiinni "pinnaisuudesta", ehkä pikemminkin temperamentista.
Kuitenkin, kuten tiedämme, olotilat tulevat ja menevät, eiköhän sinunkin "rättisi" täyty aikaan! Menestystä!

No minä luin, että Väinö Linna olisi kirjoittanut työn ohessa Täällä Pohjan Tähden alla kirjaansa 10 vuotta!!!
Olen myös itse lyhyiden tekstien kirjoittaja, vain yksi on kasvanut pidemmäksi. Niin, mistä sen pitkän pinnan sitten ottaisi?

Huomasin, että vaikka kirjoittaa nopeasti, on sen tekstin lähettämiseen kuitenkin otettava aikaa. Se kannattaa antaa muutamalle ihmiselle luettavaksi, kyllä kannattaa ottaa kritiikkiä vastaan ja hioa. Sain monta arvokasta neuvoa, mitä en olisi itse hoksannut omassa kiireessäni.

Ei siihen itsensä tuulettamiseen mitään aikarajaa kai ole. Mutta minun on ainakin tyhjennettävä itseni entisestä, ennen kuin voin alkaa uuden projektin. Tietysti toivon pää kuumana yhteydenottoa kustantajalta. Opin myös, että saatekirjeellä on merkitystä. Eli hioin sitäkin jonkin aikaa.
Kannattaa miettiä, että miksi juuri "minun" kirja olisi lukemisen arvoinen. Miten lukija ottaa sen vastaan? Luen luonnollisesti omaa tekstiäni sokeasti, rakastan sitä ja pidän sitä hyvänä. Siksi se kritiikki on niin arvokasta, vasta toinen lukija voi antaa objektiivista palautetta. Minulla oli esimerkiksi kappaleissa sekoamista yms. Opin myös, että alun tulisi räjähtää käsiin, että lukija haluaisi lukea eteenpäin.
Näin myös saatekirje, sen pitäisi erottua massasta.

Juuri tältä palstalta olen saanut kiitettävän paljon hyviä neuvoja, kiva että täällä on niin mukavaa porukkaa!

Kyse on kaikille kirjoittajille tuttu tilanne, johon pitäisi löytää itselle sopivat ratkaisumallit. Jotkut jättävät hetkeksi tekstin rauhaan tehden muita kirjoittamiseen liittyviä asioita (esim taustatyö), aloittavat jotakin muuta tekstiä tai palaavat vanhoihin teksteihin. Lähes kaikissa kirjoitusoppaissa annetaan käytännön neuvoja tyhjän paperin syndroomaan, sieltäkin voi etsiä apua. Väkisin kirjoittamalla ei synny hyvää tekstiä kuten itsekin huomasit.

Tekstin suoltaminen paperille ilman sisäistä kriitikkoa on sama asia kuin inspiraatio eikä sen varaan voi laskea juuri mitään. Oman työskentelytavan löytäminen on tärkeä asia pohdittavaksi. Se on yhtä tärkeä kuin oma tyyli. Sisäinen ateljeekriitikko täytyy pikemminkin löytää kuin pyrkiä eroon hänestä, sillä ilman itsekritiikkiä on vaikea kirjoittaa tekstiä, jonka lukemisesta myös muut nauttivat.

En ole lukenut Väinö Linnaa mutta luullakseni (?) kirja pohjautuu paljolti historiaan, sotiin, josta ammentaa tietoa. Työskentely oman kirjan kanssa, omien mielikuvien, oman tarinan ja oman persoonan kanssa on toinen juttu....joskus tulee aikoja, ettei ole sanottavaa ja jos ei ole, parempi tehdä jotain muuta...näin se menee. Kuvataidealalla onnistuneita tauluja on aina korkeintaan yksi kahdestakymmenestä ja loput ovat sitten rekvisiittaa...toisaalta tietynlainen samankaltainen kirjoitustyyli, tarinat, joita eräät kuuluisatkin kirjailijat käyttävät alinomaa, tuottaen jatkuvasti uusia kirjoja samalla tyylillä, on lyönyt läpi tietyille lukijoille. Itse havaitsen sen toiston niin helposti eräiden kirjailijoiden teoksista, että se ärsyttää lukea, kun sen lopputuloksen jo arvaa...Tässä tukkosessa pattitilanteessa on myös samaa, kuin siinä kun yrität muistaa jonkun asian, et sitä muista.....ja....kun et enää yritä....se asia palautuu mieleen...Liika yrittäminen siis tukahduttaa aivot...