Voisiko joku kertoa mistä voisin saada apua tai kohdata kohtatovereita koulukiusaamisasioissa?
Olen 25-v nainen ja minua kiusattiin peruskoulussa 5v todella pahasti. Kiusaamisen myönsin itselleni vasta aikuisena. Kiusaaminen muutti persoonani, en luota yhteenkään ihmiseen ja valitsin ammatinkin päin persettä, että se ois mahdollisimman tavallinen. Kärsin joka päivä. Olen vuoden käyny psykologilla juttelemassa, mutta ei siitä oo apua. Haluaisin vaan päästä tästä kaikesta eroon ja löytää sen persoonan ja iloisuuden mikä olin silloin ennen pienenä tyttönä. Minulla on ikävä itseäni.
Koulukiusaaminen pilasi elämäni
Särkynyt nainen
36
2764
Vastaukset
- Koulukiusaajana
Olen katunut sitä koulusta lähdettyäni.
Uskon, että kiusaajillesi käy samoin.
En tiedä, helpottaako yhtään, mutta voit olla varma, että jos kiusaajasi ovat yhtään "ihmisiä" he katuvat tekojaan myöhemmin.- liian myöhäistä
Ei se uhri siitä mitään hyödy. Vähin mitä voit tehdä on käydä pyytämässä anteeksi, mutta ei tollanen palstalla tunnustaminen mitään vaikuta.
- Pitää oman puolensa.
Minun koulukiusaaja on nyt Kunnanjohtaja.Ja tuskin he katuvat nykyelämää.Ruumiin kieli on paras lääke nykyään kiusaajia vastaan.Turpiin vaan ja sanoo onnea perään elämälle.
- mitäh?
Pitää oman puolensa. kirjoitti:
Minun koulukiusaaja on nyt Kunnanjohtaja.Ja tuskin he katuvat nykyelämää.Ruumiin kieli on paras lääke nykyään kiusaajia vastaan.Turpiin vaan ja sanoo onnea perään elämälle.
Mistä onnistuit kaivamaan noin vanhan kirjoituksen? Taidat aika hyvin tuntea Suomi24-softaa... Ja mitä mainitsemiisi "kunnanjohtajiin" tulee, niin ei koulukiusaajatyyppisillä ihmisillä, ainakaan pahimmilla, ole sellaisia sosiaalisia taitoja, mitä niin tärkeisiin tehtäviin valituksi tulemisessa tarvitaan. Yleensä koulukiusaajat ovat sellaisia rassukkatyyppejä, jotka syrjäytyy jo peruskoulussa ja enemmän niitä varmaan tapaa sosiaalitoimistojen luukuilta tai linnasta, kuin mistään akateemisista tehtävistä. Törkeää, että taas joku häiriintynyt suositelee julkisella palstalla väkivallan käyttöä. Ymmärrän että kyseessä on mielenterveysalan palsta ja kaikki kirjoittajat varmaan eivät käy ihan täysillä, mutta pikkusen rajaa tohon asiattomaan kirjoitteluun.
Voi tietysti joskus olla niin, että koulukiusaaminen jättää ihmiseen niin syvät arvet, että ihminen ei toivu siitä ikinä ja koko oma elämä menee pieleen, mutta harvemmin terveillä ihmisillä lapsuuden koulukokemuksilla on vaikutusvaltaa enää aikuisena ihmiseen. Kaunan kantaminen on ihan turhaa. Olin minä itsekin jossakin määrin lapsena ja nuorena koulukiusattu, mutta minua ainakin on auttanut hyväsydäminen luonteeni, eli ihmiset joista minulle ei hyvää kuvaa jää, en koskaan jää märehtimään sellaisia. Enkä osaa myöskään kadehtia ketään. Minussa ainakin koulukiusatuksi tulemisen tausta lapsena näky vain siten, että vaikka olen aika fiksu ja aina koulut esim. olleet mulle helppoja, en uskalla ottaa riskejä ja markkinoida itseäni mihinkään vastuullisiin tehtäviin esimerkiksi työelämässä, eli alisuoriudun kai alitajuntaisesti. Pystyn heittämällä suorittamaan akateemisen tutkinnon, mutta aina voiton vie itsevarmempi ihminen kuin minä. Tietysti tiedän sen, että mulla olisi älyllinen potentiaali vaikka mihin, mutta en jaksa mitään kilvoittelua. Mitä työpaikkoihin tulee, olisin aivan tyytyväinen vaikka 2000:n euron kuukausipalkkaan ja voisin olla se työmyyrä, joka tekisi tyhmempien edestä niska limassa töitä saamatta kiitosta, mutta en pystyisi kärttämään itselleni mainetta tai kunniaa.
Älä vitun idiootti suosittele väkivallan käyttöä, ääliö. Kirjoitat nimettömälle palstalle, joista vaikka minä lukijoista olen ihan täysillä käyvä, kaikki - kuten sinä tekstin laatija- ilmeisesti et.
Anna ihmisten olla. - Kyllä se tästä
mitäh? kirjoitti:
Mistä onnistuit kaivamaan noin vanhan kirjoituksen? Taidat aika hyvin tuntea Suomi24-softaa... Ja mitä mainitsemiisi "kunnanjohtajiin" tulee, niin ei koulukiusaajatyyppisillä ihmisillä, ainakaan pahimmilla, ole sellaisia sosiaalisia taitoja, mitä niin tärkeisiin tehtäviin valituksi tulemisessa tarvitaan. Yleensä koulukiusaajat ovat sellaisia rassukkatyyppejä, jotka syrjäytyy jo peruskoulussa ja enemmän niitä varmaan tapaa sosiaalitoimistojen luukuilta tai linnasta, kuin mistään akateemisista tehtävistä. Törkeää, että taas joku häiriintynyt suositelee julkisella palstalla väkivallan käyttöä. Ymmärrän että kyseessä on mielenterveysalan palsta ja kaikki kirjoittajat varmaan eivät käy ihan täysillä, mutta pikkusen rajaa tohon asiattomaan kirjoitteluun.
Voi tietysti joskus olla niin, että koulukiusaaminen jättää ihmiseen niin syvät arvet, että ihminen ei toivu siitä ikinä ja koko oma elämä menee pieleen, mutta harvemmin terveillä ihmisillä lapsuuden koulukokemuksilla on vaikutusvaltaa enää aikuisena ihmiseen. Kaunan kantaminen on ihan turhaa. Olin minä itsekin jossakin määrin lapsena ja nuorena koulukiusattu, mutta minua ainakin on auttanut hyväsydäminen luonteeni, eli ihmiset joista minulle ei hyvää kuvaa jää, en koskaan jää märehtimään sellaisia. Enkä osaa myöskään kadehtia ketään. Minussa ainakin koulukiusatuksi tulemisen tausta lapsena näky vain siten, että vaikka olen aika fiksu ja aina koulut esim. olleet mulle helppoja, en uskalla ottaa riskejä ja markkinoida itseäni mihinkään vastuullisiin tehtäviin esimerkiksi työelämässä, eli alisuoriudun kai alitajuntaisesti. Pystyn heittämällä suorittamaan akateemisen tutkinnon, mutta aina voiton vie itsevarmempi ihminen kuin minä. Tietysti tiedän sen, että mulla olisi älyllinen potentiaali vaikka mihin, mutta en jaksa mitään kilvoittelua. Mitä työpaikkoihin tulee, olisin aivan tyytyväinen vaikka 2000:n euron kuukausipalkkaan ja voisin olla se työmyyrä, joka tekisi tyhmempien edestä niska limassa töitä saamatta kiitosta, mutta en pystyisi kärttämään itselleni mainetta tai kunniaa.
Älä vitun idiootti suosittele väkivallan käyttöä, ääliö. Kirjoitat nimettömälle palstalle, joista vaikka minä lukijoista olen ihan täysillä käyvä, kaikki - kuten sinä tekstin laatija- ilmeisesti et.
Anna ihmisten olla.Kyllä se pitää paikkansa että kiusaaja on kunnanjohtaja.Toinen on luokanopettaja.Miks ihmeessä minä valehtelen?Ja se minun kiusaaminen jatkui yläasteelta 35 vuotiaaksi asti.Minun kaikki kaverit rupes täällä pienessä kylässä olemaan homoja.Ei sitä ole pakko uskoa.En valehtele eikä ole tuttu tämä 24 sivu.Turha minua noitua.Minkäs minä teen.Minua pyydettiin luokkakokoukseen mikä pidetään pitkän ajan jälkeen ja muistellaan kouluaikaa.Minulla ei ollu paljon muistelemista enkä menny.Oisko pitäny mennä?En tiedä.En ole mikään valehtelija ja pienessä kunnassa kaikki joutava mikä aiheettomasti leviää ni on toisessa päässä kuntaa illalla.Yksin olen enkä pyydä enää ketään puolisoksi.Mutta elämää jatkan ja nyt saa olla yksin rauhassa ja kuunnella musiikkia.Hyvää jatkoa teille kaikille.
- Maltti on valttia
mitäh? kirjoitti:
Mistä onnistuit kaivamaan noin vanhan kirjoituksen? Taidat aika hyvin tuntea Suomi24-softaa... Ja mitä mainitsemiisi "kunnanjohtajiin" tulee, niin ei koulukiusaajatyyppisillä ihmisillä, ainakaan pahimmilla, ole sellaisia sosiaalisia taitoja, mitä niin tärkeisiin tehtäviin valituksi tulemisessa tarvitaan. Yleensä koulukiusaajat ovat sellaisia rassukkatyyppejä, jotka syrjäytyy jo peruskoulussa ja enemmän niitä varmaan tapaa sosiaalitoimistojen luukuilta tai linnasta, kuin mistään akateemisista tehtävistä. Törkeää, että taas joku häiriintynyt suositelee julkisella palstalla väkivallan käyttöä. Ymmärrän että kyseessä on mielenterveysalan palsta ja kaikki kirjoittajat varmaan eivät käy ihan täysillä, mutta pikkusen rajaa tohon asiattomaan kirjoitteluun.
Voi tietysti joskus olla niin, että koulukiusaaminen jättää ihmiseen niin syvät arvet, että ihminen ei toivu siitä ikinä ja koko oma elämä menee pieleen, mutta harvemmin terveillä ihmisillä lapsuuden koulukokemuksilla on vaikutusvaltaa enää aikuisena ihmiseen. Kaunan kantaminen on ihan turhaa. Olin minä itsekin jossakin määrin lapsena ja nuorena koulukiusattu, mutta minua ainakin on auttanut hyväsydäminen luonteeni, eli ihmiset joista minulle ei hyvää kuvaa jää, en koskaan jää märehtimään sellaisia. Enkä osaa myöskään kadehtia ketään. Minussa ainakin koulukiusatuksi tulemisen tausta lapsena näky vain siten, että vaikka olen aika fiksu ja aina koulut esim. olleet mulle helppoja, en uskalla ottaa riskejä ja markkinoida itseäni mihinkään vastuullisiin tehtäviin esimerkiksi työelämässä, eli alisuoriudun kai alitajuntaisesti. Pystyn heittämällä suorittamaan akateemisen tutkinnon, mutta aina voiton vie itsevarmempi ihminen kuin minä. Tietysti tiedän sen, että mulla olisi älyllinen potentiaali vaikka mihin, mutta en jaksa mitään kilvoittelua. Mitä työpaikkoihin tulee, olisin aivan tyytyväinen vaikka 2000:n euron kuukausipalkkaan ja voisin olla se työmyyrä, joka tekisi tyhmempien edestä niska limassa töitä saamatta kiitosta, mutta en pystyisi kärttämään itselleni mainetta tai kunniaa.
Älä vitun idiootti suosittele väkivallan käyttöä, ääliö. Kirjoitat nimettömälle palstalle, joista vaikka minä lukijoista olen ihan täysillä käyvä, kaikki - kuten sinä tekstin laatija- ilmeisesti et.
Anna ihmisten olla.Älä sinäkään ole noin itseäs täynnä ja moiti toisia Vajaaälyiseksi.Vaikka nyt kuinka pärjäät ja joka paikasta tulee 2000 euroa.
- väärällä sivulla.
mitäh? kirjoitti:
Mistä onnistuit kaivamaan noin vanhan kirjoituksen? Taidat aika hyvin tuntea Suomi24-softaa... Ja mitä mainitsemiisi "kunnanjohtajiin" tulee, niin ei koulukiusaajatyyppisillä ihmisillä, ainakaan pahimmilla, ole sellaisia sosiaalisia taitoja, mitä niin tärkeisiin tehtäviin valituksi tulemisessa tarvitaan. Yleensä koulukiusaajat ovat sellaisia rassukkatyyppejä, jotka syrjäytyy jo peruskoulussa ja enemmän niitä varmaan tapaa sosiaalitoimistojen luukuilta tai linnasta, kuin mistään akateemisista tehtävistä. Törkeää, että taas joku häiriintynyt suositelee julkisella palstalla väkivallan käyttöä. Ymmärrän että kyseessä on mielenterveysalan palsta ja kaikki kirjoittajat varmaan eivät käy ihan täysillä, mutta pikkusen rajaa tohon asiattomaan kirjoitteluun.
Voi tietysti joskus olla niin, että koulukiusaaminen jättää ihmiseen niin syvät arvet, että ihminen ei toivu siitä ikinä ja koko oma elämä menee pieleen, mutta harvemmin terveillä ihmisillä lapsuuden koulukokemuksilla on vaikutusvaltaa enää aikuisena ihmiseen. Kaunan kantaminen on ihan turhaa. Olin minä itsekin jossakin määrin lapsena ja nuorena koulukiusattu, mutta minua ainakin on auttanut hyväsydäminen luonteeni, eli ihmiset joista minulle ei hyvää kuvaa jää, en koskaan jää märehtimään sellaisia. Enkä osaa myöskään kadehtia ketään. Minussa ainakin koulukiusatuksi tulemisen tausta lapsena näky vain siten, että vaikka olen aika fiksu ja aina koulut esim. olleet mulle helppoja, en uskalla ottaa riskejä ja markkinoida itseäni mihinkään vastuullisiin tehtäviin esimerkiksi työelämässä, eli alisuoriudun kai alitajuntaisesti. Pystyn heittämällä suorittamaan akateemisen tutkinnon, mutta aina voiton vie itsevarmempi ihminen kuin minä. Tietysti tiedän sen, että mulla olisi älyllinen potentiaali vaikka mihin, mutta en jaksa mitään kilvoittelua. Mitä työpaikkoihin tulee, olisin aivan tyytyväinen vaikka 2000:n euron kuukausipalkkaan ja voisin olla se työmyyrä, joka tekisi tyhmempien edestä niska limassa töitä saamatta kiitosta, mutta en pystyisi kärttämään itselleni mainetta tai kunniaa.
Älä vitun idiootti suosittele väkivallan käyttöä, ääliö. Kirjoitat nimettömälle palstalle, joista vaikka minä lukijoista olen ihan täysillä käyvä, kaikki - kuten sinä tekstin laatija- ilmeisesti et.
Anna ihmisten olla.Ja tälle mitäh kirjoittalle on omat sivut muualla.Mene täältä sinun mielestä vajaaälyisten sivulta ja tee oma sivu.Vaikka minä itse sivu tai Täydellinen ihminen sivut.Sinne sinulta riittää kirjoittamista itsestäsi.Hemmettiäkö tukkiinnut sivuille mikä ei sinun arvovaltaan käy.
- Anonyymi
Kukaan minun kiusaajistani ei kadu sitä. Se voi vain jatkua jos he näkevät minut jossain. Muutin toiselle paikkakunnalle.
- minä myös
Jos vuosi ei ole tuonut asiaan tulosta,niin sun kannattaa kyllä vaihtaa psykologia...ota yht.vaikka miel.terv.toimistoon,tai psyk.polille kyllä sinä sieltä avun saat,kun "sinnikkäästi"haet apua!!!Itse olen myös kiusattu,ja ainut mikä on auttanut on,hyvä psykologi ja masen.lääkkeet,toivon paljon voimia sulle,älä lannistu vaan hae apua.
- kokemukset
Olen myös 25-v. nainen. Minua ei ole koulukiusattu, mutta elämäni aikana olen ollut muuten kiusattuna ja nämä kolhut ovat vaikuttaneet itseluottamukseeni. Uskon että jos henkisenä kasvukautena (esim. murrosikä) tapahtuu jotain uhkaavaa sinun identiteetillesi, se voi muuttaa persoonallisuutesi heikoksi pitkäksi, pitkäksi ajaksi.
Minä en pidä elämästä. Rakastan läheisiäni, mutta en
osaa nauttia elämästä stressittä, koska en luota omiin kykyihini enkä toisiin ihmisiin. Minäkin valitsin ammatin jostakin syystä juuri sellaiseksi mikä ei minulle todellakaan sovi. No sijaisuuksia olen tässä tehnyt ja viikko sitten perjantaina päätin, että alan taas elämään. Ajattelin, että elämä on minunkin etuoikeuteni. Kun esim. kaupassa
katson onnellisia, stressittömiä ihmisiä jotka hekin käyvät työssä, ajattelin että perkule, minäkin haluan tuota. No minä irtisanouduin työstäni ja nyt olen työtön. Hain yliopiston pääsykoekirjat ja aloin lukemaan. Olen viikon verran pohtinut, mitä elämälleni teen. Elämästä ei
koskaan tiedä, mutta ainakin aion yrittää. Aion yrittää mukavaa työpaikkaa, aion yrittää yliopistoon, aion yrittää laihduttamista, aion yrittää stressittömyyttä, jne.
Minä ymmärrän sinua, koska itse tunnen samoin. On väärin että meitä on kiusattu ja nyt me kärsitään toisten ollessa onnellisia. - nujerrettu
pilasi koulukiusaus minunkin elämäni.
En pidä ihmisistä enkä elämästä. En edes itse haluaisi olla ihminen. En luota kehenkään, enkä päästä ketään lähelleni.
Terapiassa olen käynyt vuosia ja tulen varmaan käymään vielä vuosia. Terapia on ainakin auttanut jaksamaan elämässä jotenkin olemista.- Vastuutonta
Olette nuoria, olkaa rauhassa vihaisia ja masentuneita. Teillä on siihen syytäkin.
Mutta tiedostatte olotilanne, on toiveita joskus päästä tasapainoon.
Minä en tiennyt mistä elämän mittainen paha olo johtuu ennenkuin olin melkein viidenkymmenen.Minua kiusattiin lapsena kotona ja koulussa. Sisäistin huonommuuteni niin voimakkaasti että en edes kuvitellut saavani esim. kunnon ammattia. Avioliitossa olin kynnysmatto.
Nyt olen 60v. Ei ole helppoa nytkään, mutta hyväksyn itseni, tunnen jopa olevani arvokas. - kun aloin
Vastuutonta kirjoitti:
Olette nuoria, olkaa rauhassa vihaisia ja masentuneita. Teillä on siihen syytäkin.
Mutta tiedostatte olotilanne, on toiveita joskus päästä tasapainoon.
Minä en tiennyt mistä elämän mittainen paha olo johtuu ennenkuin olin melkein viidenkymmenen.Minua kiusattiin lapsena kotona ja koulussa. Sisäistin huonommuuteni niin voimakkaasti että en edes kuvitellut saavani esim. kunnon ammattia. Avioliitossa olin kynnysmatto.
Nyt olen 60v. Ei ole helppoa nytkään, mutta hyväksyn itseni, tunnen jopa olevani arvokas.tietosesti ajatella että perkele, on mullakin oikeus olla onnellinen tässä elämässä, kullakin on vain yksi elämä. Olin aina siihen asti niin ku kynnysmatto. (en koulukiusattu, mutta lapsuus nuoruus yhtä helvettiä). Vasta nyt keski-ikäsenä olen oppinut rauhallisesti vaatimaan sen mikä jokaiselle kuuluu, enkä enää tuskaile niin hirveästi. En ole saanut muuta tukea kun jonkin verran aviomieheltäni. En halua mennä terapiaan.
Hain viime keväänä yliopistoon ja pääsin, olen nyt lukenut syksyn hyvin tuloksin ja aion jatkaa. Vihdoinkin olen hankkimassa ammattia joka minulle todella sopii ja josta olen haaveillutkin silloin kun olen uskaltanut. Silloin nuorena meni opiskelu pieleen huonon itsetunnon ja eräiden muiden kauheiden tapahtumien takia.
Olen onnellinen siitä ajatuksesta että jos opiskeluni jatkuu yhtä hyvin kuin se on alkanut, niin olen neljän vuoden päästä fil.kand. ja aion myös hankkia maisterin paperit. - kynnysmatonkaveri
Vastuutonta kirjoitti:
Olette nuoria, olkaa rauhassa vihaisia ja masentuneita. Teillä on siihen syytäkin.
Mutta tiedostatte olotilanne, on toiveita joskus päästä tasapainoon.
Minä en tiennyt mistä elämän mittainen paha olo johtuu ennenkuin olin melkein viidenkymmenen.Minua kiusattiin lapsena kotona ja koulussa. Sisäistin huonommuuteni niin voimakkaasti että en edes kuvitellut saavani esim. kunnon ammattia. Avioliitossa olin kynnysmatto.
Nyt olen 60v. Ei ole helppoa nytkään, mutta hyväksyn itseni, tunnen jopa olevani arvokas.mitä se on sinulle tuo itsesi hyväksyminen? oletko hyväksynyt että olet huono ja "kynnysmatto" vai???
- älä luovuta
kynnysmatonkaveri kirjoitti:
mitä se on sinulle tuo itsesi hyväksyminen? oletko hyväksynyt että olet huono ja "kynnysmatto" vai???
En ole tuo jolta kysyit, koska tämä on vanha keskustelu, mutta vastaan omasta puolestani mitä on hyväksyminen. Se on sitä ettei mennyttä voi muuttaa (ellei lue Ben Furmanin kirjaa: Ei koskaan liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus), mutta siihen voit vaikuttaa miten elämäsi elät tästä eteenpäin, mitä ajattelet, annatko menneiden vaikuttaa, uskotko edelleen muiden puheisiin, muiden asenteisiin sinua kohtaan vai otatko elämäsi omiin käsiisi ja alat vihdoinkin elää. Annatko vallan menneille pahantekijöille. Itsesi hyväksyminen on sitä ettet enää tarvitse muiden hyväksyntää kun oma hyväksyntäsi riittää. Suostutko olemaan uhri koko loppuelämäsi, annatko heidän pilata menneisyyden lisäksi myös tulevaisuutesi? Jos niin annat niin silloin teet sen ihan itse ja voit syyttää siitä vain itseäsi. Mieti kuka olet sen kaiken alla, ihan oikeasti? Sinuun on asennettu ohjelma johon uskot, mutta kun lakkaat uskomasta voit ohjelmoida itsesi uudelleen. Ennen ajattelit "olen kynnysmatto", nyt päätät uskoa siihen että "olen hyvä sellaisena kuin olen", "minulla on oikeus olla onnellinen", jne. Kokeile itsesuggestiota.
- evo
olen vasta 19. Ala-asteelta lähtien olen ravannut tapaamassa ihmisiä jotka ovat psykologeja, psykiatreja tai jotain muuta sinne päin. En oikeastaan tiedä mikä minulla on, mutta voin pahoin. Olin kuolla anoreksiaan ja käväisin myös bulimian puolella, olen viillelyt itseäni tai muuten vahingoittanut. Ennen ala-asteen loppua yritin itsemurhaa kahdesti. Elämä oli silloin helvettiä.
Mutta toisaalta olen todella voimakas persoona ja uskallan olla oma itseni. En jaksa olla kiinnostunet mitä muuta jattelevat minusta. Olen erilainen, persoonallinen.
Olisin erilainen jos minua ei olisi kiusattu. Vihaan kiusaajiani, mutta toisaalta myös olen hiljaa mielessäni kiittänyt heitä siitä mitä olen. Opin jo pienenä monia asioita joita muut oppivat vasta teininä tai jos vielä ollenkaan.
En puolustele kiusaajia, omani saisivat kärsiä saman verran vuosia kuin minä aikanani. - elämäni
Olen 22v. ja yläasteaikanani kiusattu. Olin olevinani "kova", ettei kiusaaminen muka minua hetkauttanut, mutta todellisuudessa olen yläasteelta päästyäni ollut itseeni käpertynyt ja pelokas. En enää lainkaan sellainen, kun "koen" olevani. Saatan esimerkiksi tietyissä tilanteissa ajatella toimivani tietyllä tavalla, joka olisi kiva kaikille. Sen sijaan "käperryn itseeni" ja teen ihan päinvastoin; pidän katseeni maassa, en saakaan sanotuksi mitään. Kaikki lienee luulevat minun olevan ylpeä ja nokkava, vaikka pääasiassa rakastan ihmisiä ja heidän seuraansa. Kokemusteni vuoksi vain oletan kaikkien inhoavan minua (vaikka järjellä ajatellen JOKAINEN ihminen ei varmastikaan minua vihaa). Inhoan itseäni tällaisena, mutta en näe keinoa muuttua. Apua en ole hakenut, tuskin koskaan siihen kykenenkään. Voimia saman kokeneille. Ja entiselle kiusaajalle sen verran; monikaan ei "muista" tai tajua kiusanneensa, sillä kaikille se ei ole ollut mikään iso juttu. Ei mitään henkilökohtaista. Vain pieni viihdytys koulupäivässä, kuten välituntileikit tai vihkoon piirtäminen tunnilla. Itse kaipaisin anteeksipyyntöä, mutta en tule sitä koskaan vaatimaan. En halua näpäyttää kiusaajiani, haluaisin vain heiltä tunnustuksen, etten ole niin huono kuin he saivat minut uskomaan.
- riku....
mjoo. Itellä toi jotenki laukes intissä ku mua kiusattiin silti vaikka koitin alistua ja tein itelleni sillai et kaikki meni aina mulla päi helv.. Niin sitte mielessäno sanoin yhelle kiusaajalle: oo sitte stn minä ku oot noi kade, et kestä kuitenkaan. Sen jlk nuppi sekos ja alko tuntua niinku oisin ite ollu se kiusaaja tai jotain, en enää uskonu itteeni ja tuntu niiko elämä ois ohi eikä mikää tee mua onnelliseks. No nyt on parivuotta koittanu inti jälkee löytää omaa itteeni, mut vieläki mietin kumpi elämäntapa ois parempi. Ku ei oo enää semmosta luonnollista halua olla oma itsensä on vaa ne jotku hyvät muistot lapsuudesta.
Isäni on mielestäni narsisti alkoholisti ja olen hyväksynyt sen ettei minulla varsinaisesti ole koskaan edes ollut isää.
On muute pirun yksinäist, oli se jo lapsena mut ku herkkyys särkyy nii kaksin verroin yksinäisempää.. Jaksamisia teille.. Itteäni on usko jeesukseen auttanu olee oma itteni, mut joka päivä tekee mieli luovuttaa. - humanoidi9000
Moro vaan kaikille
olen kohta 33 vuotias yrittäjä, minä olin koulukiusattu tyyppi ala-asteella, ylä-asteella, amiskassa, intissä, toisessa amiskassa ja vieläpä kolmanessa amiskassa.
kaikki tuo kiusaaminen on vaikuttanut minuun sillä tavalla että en luota yhteenkään ihmiseen mikä on hankaloittanut mm. seurusteluja ajan myötä
muutama vuosi sitten törmäsin ihan vahingossa neljään ylä-aste aikaiseen kiusaajaani kaupungilla, siinä tuli hiukka outo olo kaikille että mitä tässä pitäis oikein tehdä, lopulta minä häippäsin paikalta sanomatta yhtään mitään.
tällä hetkellä mulla ei oo elämässä mitään muuta sisältöä kuin työ - Onkoelämääenään
Sama täällä.. haluan osoittaa kaikki myötätuntoni koulukiusatuille.. minuakin kiusattiin koko peruskoulun ajan, joka jatkui vielä ammattikouluun asti. Nykyään minun on hyvin vaikea luottaa ihmisiin ja olen kadottanut elämäniloni täysin. Kaikenhuipuksi olen kokenut myös työpaikkakiusaamista! En pääse kiusaamisesta varmaan koskaan eroon. En vihaa ihmisiä ja pidän kyllä ihmisten seurasta, luottamukseni heräämisessä menee vain tavallista kauemmin aikaa. Inhottavaa, kun tällainen este vaikeuttaa minua ihmisiin tutustumisessa.
Olin alle 7-vuotiaana vielä iloinen ja elämänmyönteinen ihminen ja kaveerasin helposti muitten lasten kanssa, kunnes ajauduin täysin väärään seuraan. Pitkäaikainen ystäväni paljastui pahemmanpuolen hyväksikäyttäjäksi. Vasta vuosien jälkeen katkaisin välit häneen, mutta oli jättänyt jo jälkensä minuun.
Olen yksinäinen, masentunut, enkä osaa ottaa kritiikkiä vastaan. Pelkään hylätyksi ja torjutuksi tulemista. Olen aina ollut herkkä ihminen, ja toisten negatiivinen suhtautuminen minuun satuttaa. Nyt olen myös tavallaan kehittänyt itselleni kovan kuoren, jonka sisälle on vaikea päästä. Toisaalta se on hyvä sen takia, etten ainakaan tule niin helposti loukatuksi, mutta sitten kukaan ei saa tietää minusta mitään. Se on aika huono juttu ystävyyssuhteiden kannalta.
Olen usein pahasti masentunut, onneksi lääkitys pitää minut jotenkin kunnossa. Ilman sitä tekisin varmaan itselleni jotain.
Eli kiitos vain kiusaajilleni, pilasitte minunkin elämän! - jo on
perkele ettei aikuiset ja yhteiskunta osaa puuttua vittumaiseen kiusaukseen. Säälittävää, SÄÄLITTÄVÄÄ. Tiedän pari kiusattua tapausta, jotka ovat ihan oikeasti melko mahdottomia ihmisiä välillä. Jatkuvasti he kuvittelevat että muut puhuu pahaa tai arvostelee ulkonäköä ja ovat helposti näpäyttämässä muita. Ongelma on, ettei heillä ole aina realistista perspektiiviä, silloin kun olisi terveen palautteen aika esim. töiden teosta teknisesti. EVVK muiden ulkonäkö enää tässä iässä. Muutkin alkaa olemaan vanhoja ukkoja ja akkoja. Työt on töitä ja ne jaetaan tasapuolisesti.
Kiusaajat puolestaan, tuskin ikinä kasvavat aikuisiksi ja valitsevat kaltaistaan paskaa seuraa ja kierre on valmis. - älä luovuta
Mä olin koulukiusattu monen vuoden ajan, olin yksin. Mulla oli lievä masennus, sosiaalisten tilanteiden pelko, ahdistuneisuushäiriö, paniikkihäiriö ja mitähän vielä. Oli huono itsetunto, itsetuhoajatuksia ja pelkoa. Mutta koulukiusaamisen ei tarvitse pilata loppuelämää. Jos vielä löytyy yhtään voimaa etsiä apua omaan tilanteeseen niin kannattaa kääntää joka kivi. Minulla osui aikoinaan käteeni sellainen klassikkokirja kuin Alitajuntasi voima, kirjoittanut Joseph Murphy. Ei se kaikille nappaa, mutta itse sain siitä sellaista apua, että muutuin täysin, paransin itseni, muutin elämäni, sain rohkeutta ja luottamusta itseeni, saavutin unelmia, opin elämänhallintaa, löysin suunnan elämääni, jne. Vastaavanlaisia kirjoja on varmasti muitakin ja tässä kirjassa on vähän uskonnollinen sävy, mutta kun katsoo sen läpi eikä anna termien hämätä niin sen perussanoma kyllä toimii. Itse en ole uskonnollinen enkä kuulu kirkkoon, vaikka ei siinä mitään pahaakaan mielestäni ole. Mutta pointti oli se, että muutos lähtee itsestä ja on kaikenlaisia itse apu -kirjoja, joista voi löytyä vastauksia siihen miten koulukiusaamisen jättämiin traumoihin voi saada aikaan positiivisen muutoksen.
”Tarkkaile ajatuksiasi; niistä tulee sanoja.
Tarkkaile sanojasi; niistä tulee tekoja.
Tarkkaile tekojasi; niistä tulee tapoja.
Tarkkaile tapojasi; niistä tulee luonne.
Tarkkaile luonnettasi; siitä tulee kohtalosi.”
-Frank Outlaw - ilpopynna
Kärsit joka päivä.....en voi muuta kuin sanoa et voimia.......mutta sittenkin on olemassa tie........luota Luojaan........sun täytyy päästä irti itses syyttelystä.......ja toi ihmisiin luottamus takaisin se sun pitää tehdä......älä ruoski itseäs liikaa........tarmolla tuon kirjoitit....ja joskus psykologilla käynti ei jeesaa.....eikö sulla ole yhtään luotto kaveria joka olis sun tukena.......kaikkea hyvää joka tapauksessa päiviisi!
- alone in the dark
Kuulostaa tutulta. Olen nyt 28-vuotias nainen, eli kouluajoista on jo vierähtänyt aikaa, mutta pysyvät arvet se paska jätti. Minua kiusattiin toiselta luokalta ammattikouluun asti, amis jäi ekana vuonna kesken, opiskelut loppuivat osaltani siihen. Jatkuva piinaaminen ja yksinäisyys aiheuttivat itsetuhoisuutta yläasteella, vieläkin tulee kausia kun koen olevani niin täysin turha ja hyödytön luuseri (oikeassa ne olivat) että tahtoisi vaan että kaikki loppuu. Vihaan edelleen niitä ihmisiä suunnattomasti. Voimia Sinulle!
- Valta takaisin
Kunpa jättäisitte täysin omaan arvoonsa noi tyhjäpäiden paska-asenteet ja -puheet. Niillä ei ole mitään arvoa eikä niillä voi edes peffaa pyyhkiä. Kääntäkää asiat mielessänne reippaasti oikein päin, koska kiusaajien mielessä ja jäljiltä kaikki on ylösalaisin. Ei kannata odotella heiltä mitään tunnustuksia, että olet sä meistä ihan OK. Sellaista ei tarvita, omat ajatukset riittävät ja niillä voi luoda tilaa itselleen ja muille sorretuille. Kaikki riippuu siitä, mihin uskoo, ja Keneen. Toiset toimivat taas omien uskomustensa pohjalta, mutta niiden ei pidä itseä hetkauttaa, olivat ymmärtämättömyyttään miten varmoja ja kovakalloisia tahansa. He elävät sitten omannäköistään elämää, jossa on toisenlaisia ongelmia.
- MrJuha82sirpomo
Mulla on niin syvällä toi kiusaaminen, etten suostu edes tekeen töitä Suomen valtiolle oon samalla sairas.
Kuspääkiusaajat saa tehäki töitä ja kärsiä työelämässä.
Kiusaajat joutuu oleenki siellä työelämässä ja kiusaajat maksaa verot valtiolle, ja valtio antaa tuet meille eläkeläisillä ja työttömille.
Siinä tapahtuu se OIKEUS.
Me haluamme OIKEUTTA tähän maailmaan.
Kokoomusnuoria ei pidä äänestää.
Eikä Kokoomusta, sillä molemmat vaarallisia puolueita pienen ihmisen kannalta.
DANGER!
Uskalla olla oma ittes, älä pelkää.
Ole kuin punkkari. - hampaankolossavitutu
Mä muistan että mun kiusaaminen loppui vasta, kun aloin kiusaamaan takaisin. Koko ajan se oli tätä vääntöä. Eniten harmittaa etten vetänyt kaverini kanssa kunnolla turpaan tätä idioottia, joka on nyt poliisina siellä pienessä kaupungissa, jossa kävin kouluni. Tällaisista kusipäistä sitten tulee kunnan tai kaupungin virkamiehiä, tai muita vaikuttajia.
Meidän maailma on rakennettu perin juurin vääryyden pohjalle.
Sosiaalisessa mediassa perässä kuuluu vielä.- MrJuha82vaantubepomo
Ehkä toi tyyppi muuttui ihmisenä eikä oo ennään kiusaaja.
En tiiä.
Samaa mieltä oon kanssasi.
- 12+3
No minua kotikiusataan, eli joku imbesilli lähettää jtkuvaa mölötystä, luoja tietää millä laitteella, kotiini. Opiskelu on häiriköity koulussa, jopa arkipäivän asiointia. Elämäni on todella pilalla. en luota yhteenkään ihmiseen paitsi kohtalotovereihin.
- Ansaitset parempaa
Koeta muuttaa toiselle paikkakunnalle tarpeeksi kauas. Jätä sairas paikkakunta mätänemään omiin mehuihinsa. Sinne on vain kertynyt liikaa "niitä".
- kijh
Moi!
Olen 38v äijä. En ole koskaan nähnyt kiusaajan katuvan aidosti.
Itse kiusattuna olen katunut kiusaajienikin edestä.
Kiusattu katuu syntymäänsä, elämäänsä, häpeää itseään, pelkää vaikkei tiedä mitä. Mennyttä ei pääse pakoon mutta siihen turtuu. Kuori kasvaa tai murtuu.- yksi.....
Kiusaajia on monenlaisia. Itsekin olin koska mua kiusattiin. Yritin olla kova mut ei se toiminu. En pidä itseäni millään lailla kiusaajana kuitenkaan. Kiusaamistakin on monenlaista mutta ei koskaan tietenkään hyvä juttu. Jotain kränää oli aikoinaan mut näillä meni yli.
Joskus pitää päästä vaan yli. Minä pääsin mutta kiusaajat palasivat. Nyt seuraavalla kerralla uusi tutkintapyyntö päälle. En vaan käsitä heitä. Ovat menestyneet mutta pahaluonteisia nähtävästi. Ihmettelen miten ovat menestyneet? Sillä kovuudella ja välinpitämättömyydellä kai?
- einevälitä
Monet kiusaajat eivät vaan välitä kiusatuistaan. Heidän mielestään se vika on nimenomaan siinä kiusatussa ei niissä itsessä! Ja monilla jotenkin vähän empatiakyvyttömillä ihmisillä on iso ystäväpiiri, hyvä työ, perhe jne. Tässä yhteiskunnassa tunteettomat ja kovat ihmiset pärjäävät.. Jotain heiltä kuitenkin puuttuu, nimittäin se normaali välittäminen ja normaali tunne-elämä, inhimillisyys.
- MrJuha82hyväihminen
Samaa mieltä kanssasi nimellä einevälitä kirjoittaja!!
- paikkamaailmassa
Traagisinta koulukiusaamisessa on se, että ihminen murretaan juuri siinä ratkaisevassa vaiheessa, jossa luottamus itseen ja omiin mahdollisuuksiin maailmassa on vasta kehittymässä. Kiusattu ei myöskään aina myönnä kiusatuksi tulemista itselleen, saati että puhuisi siitä muille, mikä aiheuttaa sen, ettei aikuisenakaan tajua, miksi kasvoi sosiaalisesti oudoksi ja pelokkaaksi. Itselläni oli juuri näin. En alkanut miettiä kiusaamista ja sen vaikutuksia myöhemmässä elämässä kuin vasta kolmekymppisenä.
Siinä vaiheessa oli jo myöhäistä. Olin tyrinyt sekä opiskeluni ja työllistymiseni todella pahasti, osittain sen takia. Omalta osaltaan siihen vaikutti se, että ouduin yliopistossa erään professorin simputtamaksi, mikä nosti mieleen muistot koulukiusaamisajoilta. Jäin valmistumatta, enkä onnistunut työllistymään vuosikausiin. Muutin takaisin kotiin ja piilouduin sinne vuosikausiksi, kunnes lähdin taas maailmaan, yrittämään uudelleen oman paikkani löytämistä.
Nyt olen taas vaihteeksi työttömänä ja asiontia TE-toimiston kanssa haittaa se, että oma virkailijani haukkuu minut pystyyn joka kerta, kun olen yhteydessä häneen. Hän puhuttelee minua alentavasti kuin lasta, uhkailee seuraamuksilla, jos teen niin tai jos teen näin. Tunne omasta merkityksettömyydestä on palannut rytinällä, juuri kun luulin saaneeni pysyvästi otteen elämästä. Tässä kunnossa pitää nyt yrittää päästä takaisin töihin. - Anonyymi
Kiusaaminen pilasi myös minun elämän. Siis se on se syy miksi se on pilalla.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Naiset miltä kiihottuminen teissä tuntuu
Kun miehellä tulee seisokki ja ja sellainen kihmelöinti sinne niin mitä naisessa köy? :)473353Haistoin ensin tuoksusi
Käännyin katsomaan oletko se todellakin sinä , otin askeleen taakse ja jähmetyin. Moikattiin naamat peruslukemilla. Tu102060- 221535
Tähdet, tähdet -tippuja Kake Randelin tilittää avoimena: "Tämä on viihdyttämistä, eikä sitä..."
ISO kiitos Kake lauluistasi!Nyt ei vaan studioyleisö lämmennyt. Olet legenda! Lue Kake Randelinin mietteet: https://w151404- 111361
- 171271
Miksi kohtelit minua kuin tyhmää koiraa?
Rakastin sinua mutta kohtelit huonosti. Tuntuu ala-arvoiselta. Miksi kuvittelin että joku kohtelisi minua reilusti. Hais51188- 71115
- 91073
- 221047