Sosiaalistamisen onnistuminen

Suomipystis, uros. Nostin kädet ylös. Kun aloimme seukata vain narttujen kanssa homma rauhoittui. Nyt 10 vuotisena tuo tulee toimeen jo muidenkin urosten kanssa, ei silti kaikkien vaan aina on pieni vaara mellakasta.

Ihmisten kanssa saa myös olla varovainen. Koiralla menee puolustusmoodi päälle helposti jos tuntematon yrittää lähestyä. Ei helpolla kenenkään ahteriin käy kiinni, mutta tekee asian todella selväksi tuttavuutta yrittävälle ellei hyväksy tämän lähentely-yritystä. Paria uhkarohkeata juottoa lukuunottamatta kaikki säästyneet vahingoilta.

Tolle tiukat komennot oli merkki että rähinälupa annettu. Parhaiten toimii rauhallinen puhe, kehotus "annahan olla ja mene ohi" ja oma rento melkeinpä välinpitämätön olemus ja pysähdyttäessä seurustelemaan, vastapuolen omistajan kanssa rento jutustelu. Ja tärkeä asia on ettei hihnat mene missään vaiheessa solmuun.

Sosiaalistamista ei pidä nähdä rotukysymykseni. Kysymys kuuluu ennemmin, että miten itse haluaa koiran käyttäytyvän muiden seurassa tai eri tilanteissa? Sitten kun itse tietää mitä haluaa niin toteuttaa vaan sitä. Täten toivottu käytös vahvistuu. Lähestymistavat, keinot ja tilanteiden hallinta onkin sitten omistajan itse ratkottava koiransa kanssa. Se on koiran ja omistajan välinen juttu minkälaisen sopan keittää. Kaupasta voi saada hyviä lisämausteita jotka muuttavat "sopan" makua radikaalisti, JOS on laatutietoinen.

Sosiaalistamista ei pidä koskaan edes lopettaakaan. Mielestäni sosiaalistaminen jatkuu koko koiran elinajan. Pentuna aloitettuna se vaan menee helpommin läpi koko elämän.

Urosten "väliset" voi olla hankalia. Vaikka koirasi pitääkin pientä "showta" yllä kun tulee vieras koira vastaan niin ainakin omien kohdalla homma menee heti ohi jos ko koiriin saa tutustua. Koira on laumaeläin ja vieraat koirat ovat aina potentiaalinen uhka omalle laumalle joten koira suhtautuu silloin varauksella.
Rohkeasti vain kysymään että saako tutustua ja väittäisin että saatat yllättyä. Tietenkin tuotakin tilannetta pitää osata lukea ja tietää oman koiran käytös. Omat koirani eivät koskaan ole alkaneet tappelemaan vastaavassa tilanteessa vaan saaneet uusia kavereita ja ennakkoörinät jää siihen eka kertaan.

Riippuu niin paljon koirien luonteesta ja koiran sen hetkisestä mielentilasta. Jos toinen koira uskaltaa haastaa toisen röyhkeyden esim. eikä peräänny niin tappeluksi menee aivan varmasti ja kumpikaan koira ei tilanteesta hyödy erikoisemmin. Miksi kenenkään pitäisi antaa dominoivan koiran lähestyä omaansa? Sietää pitää, mutta ei koiran mitenkään erityisemmin pitäisi reagoida tuollaiseen käytökseen. Ongelma on siinä, että koirien omistajat sallivat koiransa olevan röyhkeitä ja isottelijoita. Eivät ehkä kuitenkaan tahallaan ainakaan kaikki. Kun ruvetaan kilpasille kuka isottelee parhaiten niin rähinäähän siitä syntyy. Jos haluaa sosiaalisen koiran niin parasta seuraa ovat muut jo valmiiksi sosiaaliset ja hyvät tavat osaavat koirat. Tällaisten koirien seurassa kun ollaan jatkuvasti ja korjataan huonosti käyttäytyvää erheistä niin on vain ajan kysymys milloin koira sisäistää homman kokonaisvaltaisesti eli unohtaa kunnolla huonot tavat. Lopputulos on tällöin taattu.

Sosiaalistaminen kannattaa hoitaa oikein alusta lähtien jotta koiralla ei muutu ääni kellossa vanhempana. Tällä sivulla on muutamia hyviä koiran kasvatus vinkkejä:
http://koirakouluttaja.com/

Itse koen, että olen epäonnistunut koirani sosiaalistamisessa... Järjestin pennulleni uusia koirakontakteja ja leikkitreffejä säännöllisesti heti ensimmäisistä viikoista alkaen, ja lähes aina koirat saivat tutustua toisiinsa vapaina. Alun arastelun jälkeen pentuni uskaltautui aina leikkimään muiden koirien kanssa, ja lenkeilläkin yritti aina päästä toisia koiria tervehtimään, mutta pyrin enimmäkseen välttämään näitä hihnassa tervehtimisiä. Rokotusten jälkeen aloimme myös käymään koirapuistossa, ja siellä pentuni yritti innokkaasti leikkiä kaikkien kanssa. Mitään ikäviä päälle käymisiä tai edes alistamista ei pentuni joutunut juuri lainkaan kokemaan. Ainoastaan kerran on siskoni koira napannut kevyesti pentuani tämän yrittäessä röyhkeästi viedä siltä luuta varoitusmurinoista huolimatta. Ja kerran myös koirapuistossa eräs täysikasvuinen pikku koira ärähti pennulleni, kun olin aikeissa silittää tätä toista koiraa ja pentuni tuli myös lähelleni (minulla oli taskussa nameja, en tiedä oliko se syy tämän vieraan koiran käytökseen).

Aika pienestä pitäen pennullani alkoi kuitenkin ilmetä eräänlaista "leikki näykkimistä" erityisesti isompia koiria kohtaan, ja tällöin havaitsin pentuni hieman pelkäävän itseään isompia koiria. Sen jälkeen en pentuani päästänyt enää isompien koirien kanssa leikkimään, sillä huomasin sen olevan hyvin varautunut isojen koirien seurassa, kun taas oman kokoisten ja pienenpien kanssa pentuni leikki täysin vapautuneesti. Mutta jo 6-7kk iässä alkoivat sitten ensimmäiset rähinät vieraiden koirien kanssa, joihin ei päällepäin näyttänyt olevan koskaan mitään syytä. Koirani saattoi ensin tervehtiä iloisesti ja jopa leikkiä vieraan koiran kanssa, mutta hetken päästä käydä rähisten kimppuun, jos toinen vain tuli liian lähelle. Alkuun näitä tilanteita sattui melko harvoin, mutta vähitellen ne alkoivat lisääntymään. Mitään yhtäläisyyksiä en näistä tilanteista ole vieläkään löytänyt, vaan toinen koira on voinut olla uros tai narttu, vanha tai nuori. Ja samoihin aikoihin koirani alkoi myös rähistä hihnassa ohikulkeville koirille...

Nyt tilanne on se, että koirani on 1v, enkä tiedä uskallanko viedä sitä enää ollenkaan koirapuistoon.. Koirani tykkää kyllä leikkiä tuttujen koirien (isojen ja pienten) kanssa, mutta vieraat ovat täysi arvoitus ja nykyään pelkään aina pahinta.. Koirani kyllä yleensä lopettaa rähinän, kun korotan ääntäni, mutta muutaman kerran on täytynyt mennä väliin.. Ja huolestuttavaa on se, että koirani käy jopa pentujen kimppuun :(

Mutta tästä kaikesta voin kai syyttää vain itseäni. Näin jälkikäteen olen ymmärtänyt, ettei pentuni ollutkaan niin rohkea, reipas ja sosiaalinen kuin mitä alkuun kuvittelin.. Se on joutunut pienestä alkaen pitämään itse puoliaan, koska en ole ollut sitä suojelemassa.. Jos olisin osannut tulkita pentuni eleitä paremmin, olisin ymmärtänyt, ettei se aina ole suinkaan nauttinut olostaan muiden koirien (erityisesti isompien) seurassa, vaan se on tuntenut olonsa epävarmaksi ja välillä jopa pelännyt. Eihän se sosiaalistaminen ole suinkaan sitä, että koira vain pakotetaan tulemaan toimeen kaikkien kanssa, halusi se sitä tai ei.. Kyllä minä tästäkin aiheesta muistan lukeneeni ennen kun pentu minulle tuli, mutta jotenkin se vain unohtui, kun pentuni oli niin näennäisen reipas ja utelias, eikä koskaan mikään syliin pyrkivä vikisijä :/ Jos se olisikin ollut niin selkeästi arka ja pelokas, en varmasti olisi vaatinut siltä liikoja.

Ihmisiä kohtaan koirallani ei ole onneksi mitään ennakkoluuloja, vaan se on kaikkien kaveri, tuttujen ja täysin tuntemattomien.

Mitä enemmän rupeaa välttämään tilanteita, pelkäämään niitä, eristämään koiraansa muista sitä huonompaan suuntaan aina mennään. Omistajan epävarmuuteen ja pelokkuuteen ei voi oikein kukaan mitään järkeviä ohjeita sanoa. Se on yleensä joku oma päänsisäinen "muistikuva/ kokemus pinttymä" joka ilmenee fyysisenä oireiluna ihmisellä kuten lihakset jännittyvät, henki salpautuu jne. Kaikki heijastuu koiraan, myös se miten omistaja purkaa tämän tilan. Mitä enemmän pitää koiraansa epävarmana ja arkana, sitähän se myös tulee aina olemaan. Todellisuudessa omistaja voi olla vielä arempi ja pelokkaampi kuin koira.
Itse en ole koskaan ymmärtänyt koirapuistojen hienoutta. Ihmiset vetää norttia ringissä, räplää kännykkää ja huutelevat "kuuroille" koirille. Koirat haukkuvat kaikki puiston ohi menevät koirat ja hyppivät jo portilla syliin kun sisään ollaan menossa. Jos koirapuistot ja meno niissä olisi tällainen https://www.youtube.com/watch?v=zfNke-Xmwbs niin erittäin mielellään siellä aikaa viettäisikin vaikka ei koiraa olisikaan.
Aina voi myös ottaa lisää koiria talouteen ja laittaa homman pyörimään. Siellähän on pörssit ja torit täynnä ilmoituksia. Ilmatteeksikin voi koiran jopa saada. Yrittää vain valita sellaisia luonteita jotka tukevat toisiaan eivätkä kuormita liikaa omistajaa, että hän kykenee hallitsemaan tilanteita.

Riippuu nyt mitä kukakin sosiaalistamisella tarkoittaa...

Tarkoittaako se hyvää käyttäytymistä, koiran itsensä hallintaa lähinnä tiettyyn pisteeseen asti vai pitääkö muita rakastaa ?
Itselle se on ensimmäistä. Ja realistisin, varsinkin tiettyjen rotujen kanssa.

Eli on myös siinä mielessä rotukysymys, että toiset rodut on luonnostaan sosiaalisempia omaa lajiaan kohtaan (pääasiassa puhutaan suhteessa omaan sukupuoleen), kuin toiset. Ja näissä roduissa ei ole sukupuolella mitään merkitystä välttämättä. Eli tulee historiasta, käyttötarkoituksesta ja jalostuksen tuotoksesta.
Mitä siis sosiaalisempi geneettisesti muita kohtaan, sen helpompi sietää lähemminkin muita. Ja taas toisinpäin.
Tiettyjä rotuja, tyypillisiä, ei siis saa #rakastamaan# muita, vaikka mitä tekisi. Mutta siihen toki pitää tähdätä, että koira normielämässä on hallinnassa, eikä provosoi, eikä provosoidu.

Toki kaikkiin mahtuu poikkeuksia, puolin ja toisin. Ja osalla omistajan merkitys on myös suuri. Siinä "keskivaiheilla" genettistä puolta ajatellen, ehkä eniten.

Ja on kokemusta niin ei-sosiaalisista roduista (sukupuolella ei niiinkään merkitystä), kuin sosiaalisemmasta.
Omasta mielestäni on onnistunut hyvin. Siinä mielessä , miten itse näen nämä asiat.

Pysähdy hetkeksi.

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1986

Hyvää kevättä takatalven keskelle.

Itse olen myös pennusta asti sosiaalistanut koiraani kaikkien hyvin käyttäytyvien koirien kanssa. Arkojen tai liian dominoivien koirien kanssa pentua ei kannata sosiaalistaa, siitä enemmän haittaa kuin hyötyä. Ja sosiaalistaminen tapahtuu aina puolueettomalla alueella koirien ollessa vapaana. Lenkillä mennään aina ohi siellä ei pysähdytä seurustelemaan toisten vastaantulijoiden kanssa jos haluaa, että koira oppii myös hyvin toisten koirien ohitukset. Lisäksi jos koirat tervehtivät toisia hihnassa, ne voivat tulkita toisiaan väärin ollessaan kytkettynä.
Omani hyväksyy hyvin toiset nartut, mutta uroksille yritetään helposti uhitella varsinkin jos toinen ärähtää niin vastataan ja luulen ettei enää aikuisena toisia uroksia siedetä. Varmasti alkukantainen rotu vaikuttaa paljon asiaan.

Miksi pitää edes yrittää tuota. En ole ikinä miettinyt asiaa ja jos koirani on pelännyt toista se tietänyt jotta minä hoidan sen ja tulee taakseni ja jos taasen ollut agressiivinen toisia kohtaan on se uskonut käskyjäni täysin. nyt kuudes koira kuoli ja uusi pentu tulossa enkä sitäkään tunge toisten koirien lähelle jos se ei halua. Koiralle on toiset koirat ihan mitättömiä jos isäntä on hyvä. Se ei edes tarvitse kontaktia toisiin koiriin kuten eräs paras koirani teki.Ei välittänyt mistään muusta kun sai olla reissussa mukana.Nytkin uusi koirani kulkee mukanani 24/7/365 aina sillä eläkkeellä koira on aina mukana ja jos ei ihmisille eli tutuille käy se niin ne on entisiä tuttuja.

Valitkaa kasvattajat huolella niin säästytte työltä tuonkin asian suhteen. Pohja lähtee geeneistä toisena kasvattajasta loput omistajasta. Tietenkin priimasta saa huonon jos omistaja ei kuuntele kokeneen kasvattajan ohjeita tai käy ''karkeloissa'' kuten normaalin pentuajan kehitykseen kuuluu.

Mulla on nyt 6-vuotias collienarttu, joka on aivan loistava sosiaalisuuden suhteen.

Ihan pentuna se änki ihan kaikkien syliin, sitten sille tuli joku mörkökausi ja ihmiset oli ällöjä, mutta vuoden ikään mennessä se tasaantui hillityn ystävälliseksi. Alkuun sitä kyllä ajoi ehkä enemmän uteliaisuus kuin varsinaisesti sosiaalisuus, sitten se keksi, että ihmiset rapsuttavat mukavasti korvan takaa.

Koirista se on tykännyt aina ja sen usko koiriin ei ole koskaan horjunut lukuunottamatta iän myötä tullutta ärtyisyyttä isompia uroksia kohtaan. Kiitos nylkyttäjien.

Tämän koiran voi viedä mihin tahansa. Se katselee maailmaa rauhallisena ja vastaanottaa huomionosoitukset ystävällisesti. Toiset koirat ovat kivoja, niille ei rähistä koskaan ja kaikkein kivoimmat pyydetään leikkiin. Rähisijät se jättää omaan arvoonsa, joskin joitakin se alkaa liehitellä kuin kesyttääkseen ne. Hyvä sosiaalistamaan arkoja pentuja rauhallisuutensa ansiosta, vaikka välillä se koittaa nuuskia väkisin.

Koiran käytös on perimän ja ympäristön summa. Jotkut koirat voi repiä suoraan tarhaelämästä keskelle toria töllisteltäväksi eivätkä ne ole moksiskaan ja toisista kasvaa melkein sekopäitä, vaikka kuinka olisi totutettu. Tällä mun pennulla oli todennäköisesti jo astutuksesta alkaen hyvät lähtökohdat. Sen rotu ei ole rähisijätyyppiä, vaikka arkuutta esiintyy, ja molemmat vanhemmat ovat ihmisystävällisiä ja yhteiskuntakelpoisia. Koiran oma temperamentti onkin rauhallinen ja ystävällismielinen.

Se kasvoi kasvattajan kotona tottuen ääniin ja ihmisten läsnäoloon ja käsittelyyn. Se tapasi myös lauman ulkopuolisia ihmisiä jo silloin. Sillä oli hyvä emo ja lauma sisaruksia. Se sai hyvää ruokaa ja sillä oli turvallinen olla.

Se tuli minun luokseni melkoisen shokin saattamana. Ensin vietiin outoon paikkaan ja sitten emokin lähti. Jäljelle jäin minä. Helsingin rautatieasema tuli tutuksi siinä yhteydessä. Ajeltiin junalla ja bussilla kotiin, lisää tutustumista uusiin paikkoihin.

Seuraavina viikkoina koira tapasi useita ihmisiä, jotka halusivat rapsutella sitä. Se tapasi myös kilttejä koiria ja kävi pentutreffeillä riehumassa ikäisensä pennun kanssa. Se tapasi myös koiran, joka ei pitänyt siitä, mutta joka ei myöskään vahingoittanut tai pelottanut sitä. Vihaisesti haukkuvia koiria se vähän pelkäsi. Kerran kaksi seropia tuli rähisemään ja yritti pölläyttää, mutta minä hätistin ne vihaisena pois.

En vienyt sitä koirapuistoon ennen kuin vähän vanhempana. Se sai lopulta tervehtiä koiria myös hihnassa. Tästä oli myöhemmin vähän haittaakin, koska siinä missä toiset koittavat hillitä rähisijöitään, minä vedin perässäni ällösosiaalista koiraa, jonka olisi pitänyt saada leikkiä kaikkien kanssa.

Vein pentua myös erilaisiin ympäristöihin. Asemille, torille, metsään, sillalle, bussiin. Kivilattialle, portaille, hissiin, kaikuvaan tilaan.

Aina pidemmän sosiaalistumisretken jälkeen annoin pennulle "lepopäivän", jolloin ulkoiltiin vain tutussa kotiympäristössä tai metsässä.

Eikös sosiaalistaminen tarkoita sitä että koira tai koiranpentu pystyy olemaan rauhallisesti semmosissa tilanteissa missä kohdataan uusia asioita, eläimiä, toisia erinäköisiä ja kokoisia koiria? Ei tarvitse päästää pentukoiraa vapaasti ilman ohjausta/suojelua (esim.juuri koirakentälle) suoraan vaan opettelemaan yksin joko tappelemista tai alistumista. Ihan hullua touhua. Joo mene rekku yksinäs mami toivoo sun parasta... Sitte ihmetellään kun kadulla koirien ohittamiset rähjätään hihnassa.

Kiitos kaikille asiallisesti vastanneille! Muiden kokemuksista saa sitkeyttä jatkaa vaikka välillä jo meinasi usko loppua. Harjoituksia jatketaan tämän nykyisen parivuotiaan "kukkopojan" kanssa ja reagointia toisiin koiriin on saatu jo vähenemään monissa tilanteissa. Henkinen aikuistuminen on vielä kesken. Liikun paljon koirineni ja hakeudun tarkoituksella tilanteisiin joissa on runsaasti koiria. Tiedän, että välttelemällä vain pahennetaan ongelmaa.

Koirat keskustelevat keskenään ja molempien käytös ja luonne määrittelee kuinka toinen vastaa toiselle. Jos koira on oman onnensa nojassa, se keskustelee kuinka haluaa. Jos omistaja on se joka päättää, se jättää provot ja provosoitumiset pois ja elää onnellista elämään. :D Sosiaalistuminen väärässä seurassa on kaikkein pahinta. Omani saa seurustella vain semmoisten koirien kanssa joita tarvittaessa minä pystyn määräämään. En todellakaan luota omistajien tarinoihin:"Tää on ihan kiltti". Koiran eleistä näkee mitä e meinaa. Hihnassa vetävien ryökäleitten lähelle en mene kuin pakosta ja silloin näytän huomioimattomuuden avulla keskaria ja siitäkös uhittelija riemastuu. Perehtymässä koirien luontaiseen käytökseen ja käyttämällä itse sitä, saavutetaan hyvä suhde omaan koiraan.