Muistatteko vielä hemmon Hiekkaharjusta nimimerkillä OtaHanuriinPoju, jolla oli vaimo ja Monica tytär, vieraili kantapaikassaan ravintola Bucciksessa? Kertoi työskentelevänsä sosiaalialalla ja tiesi paljon mielialalääkkeistä, mutta ei mitään Pattayasta. Kuitenkin hän paheksui syvästi Pattayaa ja miespuoleisia turisteja. Jutteli Tokiosta, Orlandosta ja välillä New Yorkista.
Persoonan jakaantuminen 1:
Hän vaihtui 70 vuotiaaksi vanhukseksi Hua Hinistä, jolla oli täsmälleen samat jutut ja kirjoitusvirheet. Rekisteröi nimimerkinkin zaphodbx.
Mielikuvitusystäviä 2:
Seuraavaksi hänellä oli ystäviä Hiekkaharjussa. Hän kertoi että ravintola Bucciksessa he yhdessä naureskelevat "pattajapoisseille" ja kirjoittelevat porukalla. Posseen kuului 3rumaaTeroa nimimerkki, joka oli hurjaluontoinen Thaimaan matkaaja ja peesasi kaveriaan. Yllättäen 3rumaaTerolla oli täsmälleen samat jutut ja kirjoitusvirheet sekä kirjoitusajat, kuin OtahanuriinPojulla. Hiekkaharjun seurakuntaan liittyi myös "Make" ja sisko, jotka olivat kovia matkustelemaan kun sillä välin OtahanuriinPoju vahti heidän "dopermannejaan", joita hänellä oli kuulema itselläänkin.
Hermostuminen 3: Koska ärhentely ja vihakirjoitukset eivät tuottaneet tulosta, OtahanuriinPoju hermostui ja uhkasi etsiä "kavereineen" "pattajapoissit" ja mennä hakkaamaan heidät. Hän kutsui toistuvasti myös vierailulle ravintola Buccikseen ja pyysi kertomaan salasanan "otahanuriinpoju" portsarille, jonka jälkeen sitten tulisi turpaan ja pitäisi hakea pillimehua kioskista.
Hua Hin 4: Hua Hinin Zaphodbx katosi. OtahanuriinPoju katosi. He kokivat metamorfoosin ja muuttuivat yhtäkkiä "numeromieheksi", joka asuu Hua Hinissä, on ranskalaisen IT-firman osakas ja käyristelee iltapuhteina hiustenkuivaalla johtimia NASAlle, joita postittaa pikana satelliitteihin laitettavaksi. Kasvattelee orkideoja, joiden kasvatusta hän ohjailee älytabletilla sikari suussa ja viinilasi kourassa. Hänellä on auto ja mopo, mutta hän vuokraa silti taksin lyhyitäkin matkoja varten mutta silti hän on sanojensa mukaan kokenut Thaimaan autokuski.
Paradokseja 5: Hän kertoo käyvänsä "seurueineen" muutaman kerran vuodessa Pattayalla. Samassa paikassa jota boikotoi ja inhoaa. Hän ei enää asukaan Hiekkaharjussa, vaan onkin ollut 18 vuotta Hua Hinissä naimisissa thaimaalaisen naisen kanssa, joka esiteltiin hänelle ja joka ei ole huora. Kantakuppila Buccis on unohtunut. Suomivaimo on kadonnut. Työpaikka sosiaalialalla hävinnyt. Dopermannit lopetettu. Thainkieltä ei osaa vaikka on 18 vuotta jo asunut Thaimaassa. Pattayasta ja Hua Hinistä ei tiedä muuta kuin googlesta tilastoja numeroimalla. Ei osaa englantiakaan, joka käy ilmi hänen kopioimista linkeistä sekä niiden kommenteista.
Mitä jäi jäljelle 6: Jäljelle jäi numeromies, jolla edelleen on samat googlejutut, samat kirjoitusvirheet, samat sanat poju-reppana ja resuperse. Samat luetun ymmärtämisen ongelmat. Sama ärhentely. Sama pelkurimaisuus. Samat kännikirjoitukset. Samat itsensä komppaukset. Sama "Tero" käy puolustelemassa sankariaan.
Kysymys kuuluu: Onko maailmassa surullisempaa tapausta kuin tuo ilmeisen aivovammainen mielisairas tyyppi? Kaiken lisäksi on alkanut kehuskella itseään estottomasti ja kutsumaan itseään kuuluvaksi "parempiin ihmisiin".
PS: Hiekkaharjun hanuristin valokuva löytyy ravintola Bucciksen kotisivuilta virnuilemassa lätkäpaita päällään. Kalju kaveri taka-alalla. http://aijaa.com/2MyPkS
Bucciksesta kirjoittelu hänen käskettiin lopettaa sen jälkeen kun hän koetti värvätä sieltä porukkaa "pattajapoissien" vastaiseen rintamaan. Hänet todettiin hulluksi sielläkin ja sai porttikiellon. Samalla meni osa-aikainen portsarin homma joten hänellä on nyt aikaa satuilla täällä.
Palstaterroristin tarina
70
1135
Vastaukset
- 656546456456
paljon olet resuperse aikaa ja vaivaa nähnyt oikein valokuviakin saanut aikaiseksi, tosiaan monta on persoonaa, omia vai keksittyjä reppana.
Tosiasiahan on se että kirjoittamasi on täyttä satua, aivan samanlaista kuin tarinasi miekkamiehestä ja jatkuvasta taistelusta huulimyllyjä vastaan, reppana.
Ainoa ero on se että pääsi tuotosta on tämä satuilu, kun tuo tuulimyllyjuttu on vaan säälittävä kopio, huippu kirjallisuudesta, ja ymmärrätkö mitä tämä Don Quijote käytännössä tarkoittaa taistelullaan, et ainakaan kirjoitustesi pohjalta.
Toinen tällainen hankala tulkittava on Leskisen sanoitus Rakkauden ammattilainen, luulet sen kuitenkin tarkoittavan maksullisuutta, ei muuten tarkoita... se vaan on puettu sellaiseen asuun..
Olen täällä useasti kertonut että en vihaa pattayaa, en thaimaata.. en maksullisia miksi voisinkaan... koska asun täällä vapaa ehtoisesti, ja asuin paikan olen itse valinnut.
Se mikä minua vituttaa on Rattayaboyssien jolla ei ole mitään tekemistä pattayan kanssa, puhuvat paskaa suomalaisista naisista, ja lopettaisin heti vittuilun jos rattayaboyssit ymmärtäisivät mikä on kauppatavaraa, ja mikä sitä ei ole...
Ihminen ei ole kauppatavaraa, varsinkin jos tekevät sitä pakosta, kun ei ole muuta vaihtoehtoa, tällaiset miehet on hiiriä, mies ei kehu jos joutuu hakemaan seuransa maksullisista, ei täällä ei missään muuallakaan, resuperse.- GetALife
Älä lässytä hiekkaharjun homopertti. Olet impotentti trolli joka itse viljelee paskapuheita Pattayasta ja sitten paheksuu niitä omia paskapuheitaan. Sekaisin olet. Hanki elämä.
- Anonyymi
Hyvä tuo suomalainen nainen osuus. Kiitos.
Ps.Terveisiä täältä pohjoisesta.
- äpärälerppapilasipalstat
äpärälerppa jälleen äänessä ja kuvittelee vieläkin, että vain yksi kirjoittaja hänestä totuuksia kirjoittaa!!!
Erehtyy kyllä lahkolaisriepu pahasti, meitä on kymmeniä, jotka olemme saaneet sinusta äpärälerppa tarpeeksemme, samoin sinun lukuisista kaksosiolennoistasi, jotka milloin milläkin nimellä seikkailevat kanssasi ja ovat matkailupalstat johdollasi täysin pilanneet!
Hui Hailaiset aloittivat jo aiemmin tyhmät puheensa ja nyt yhdessä Lerppaharjulaisten kanssa, viihdyttävät meitä kauheimmilla kirjoituksillaan, ylpeillen saannoksistaan palstoilla ja kuvitellen Hui Hain nousevan tällä tavoin uuteen kukoistavaan nousuun, mutta toivotonta on taistelunsa...
Don Quijoten tavoin Hui Hailaiset yrittävät Lerppaharjun Sancho Panzat apunaan kiivetä matkailupalstojen valtiaiksi, hävyttömillä puheillaan, mutta toisin on käynyt! Vähäinenkin arvostus Hui Haita kohtaan on kansan silmissä kadonnut ja niinpä heidän arvostuksensa on nostanut viihtyisän ja rauhallisen Pattayan, Thaimaan helmen, matkailun kärkeen, paikkaan, joka sille luontojaan kuuluukin.- 656546456456
ei minua haittaa vaikka resuperseitä olisi viisitoista, ei se tämän paikan tasoa mihinkään nosta, reppana.
- 46564656456
Todellinen palsta terroristi on tämä tuulimyllyjä vastaan taisteleva" miekkamies". Hänellä on joka kerta eri minimerkki. Kirjoituksen sisältö ei muutu. Jos ja kun hänet saadaan lopettamaan terrorisointi niin palstat rauhoittuvat heti. Ylläpidolla on suuri vastuu. Terroristin IP numero pannaan niin ongelma on hoidettu.
Vai on joku lukijoista eri mieltä? - siihenjoukkoon
Antaa resuperseen mellastaa, ja taistella miekka tanassa pattayan puolesta, jotain terapiaa varmaan reppanalle, pitäisikö kerätä kolehti että pääsee edes kerran käymään ihailemassaan paikassa... osallistun 10 bahtilla.
- Anonyymi
656546456456 kirjoitti:
ei minua haittaa vaikka resuperseitä olisi viisitoista, ei se tämän paikan tasoa mihinkään nosta, reppana.
kovaa uhoa palstamatkaajalta.
- Lerppahirteen
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001198530.html
Siinä lerpalle tilastotietoa mikä on kaupan ja mikä ei.- 656546456456
Resuperse en kovasti arvosta keltaista lehdistöä, reppana... aivan sama kun lukisit 7 päivää... reppana.
- pekkamalinen
656546456456 kirjoitti:
Resuperse en kovasti arvosta keltaista lehdistöä, reppana... aivan sama kun lukisit 7 päivää... reppana.
Kuinka voisitkaan arvostaa minkäänväristä lehdistöä, koska et ymmärrä millään tavoin lukemaasi? Mites noin muuten? Puntti täynnä paskaa ja kiljukrapula päällä vai joko taas nousussa? On se vitun hieno slummi se hiekkaharju.
- säälinlerppaa
Impotentti 656546456456 on kovin kateellinen Pattayalla matkaileville miehille, koska tietää, että heillä mieskunto on kohdillaan, niinpä kateuksissaan heitä kohtaan koko ajan etsimällä etsii vikoja Pattayalta ja mikäli ei löydä, niin keksii kyllä.
Sitä on impotenttilerpan päivittäinen elämä, homokaverinsakin välillä kyllästyvät häneen ja jää yksin Hiekkaharjun roskiksen viereen, kiroillen Pattayalla matkustavien tuloja, koska itse vain haaveissa voi Hua Hinin leidareita tavata.
Ei ole helppoa lerpallakaan, ei totisesti!- 654767567657
En etsi vikoja pattayasta vaan siellä kävijöistä rattayaboyssista, onhan täällä tullut tuhat kertaisesti todistettua heidän heikot älynlahjat ja huono hygienia, tämmöisiä nämä resuperseet ovat.
- Huhheli-Heli
654767567657 kirjoitti:
En etsi vikoja pattayasta vaan siellä kävijöistä rattayaboyssista, onhan täällä tullut tuhat kertaisesti todistettua heidän heikot älynlahjat ja huono hygienia, tämmöisiä nämä resuperseet ovat.
"Täällä tullut todistettua huono hygienia"? Missä täällä? Palstallako on huono hygienia vai Hiekkaharjussa vai Hua Hinissä? Millä sä netissä tutkit hygienioita pahviaivo?
Numeromies ja Onkopoika ovat yksi ja sama henkilö. Kumpaakin kiinnostaa hygieniat. Numeromies kehuskelee ettei ole käsillään koskaan töitä tehnyt. Ilmeisesti täysin työkyvytön yksilö. Joku petetty ja jätetty läskiperseinen akka itkee miehensä perään täällä.
Miestä tuo ei ole nähnytkään. Edes dementoitunut mummeli ei ole noin pihalla ja akkamainen raukka. - lerppaonhuoleton
654767567657 kirjoitti:
En etsi vikoja pattayasta vaan siellä kävijöistä rattayaboyssista, onhan täällä tullut tuhat kertaisesti todistettua heidän heikot älynlahjat ja huono hygienia, tämmöisiä nämä resuperseet ovat.
Hiekkaharjun älykääpiöltä, äpärälerpalta, tuli nimenomaan sellainen vastaus, kuin apukoulun luokalle jääneeltä äpärältä kuuluukin tulla. Vailla päätä ja häntää...
Lerppana on lokoisa elää, ei tarvi huolehtia huomisesta, kyllä sossu ja kela huolehtii! - 5555555
654767567657 kirjoitti:
En etsi vikoja pattayasta vaan siellä kävijöistä rattayaboyssista, onhan täällä tullut tuhat kertaisesti todistettua heidän heikot älynlahjat ja huono hygienia, tämmöisiä nämä resuperseet ovat.
Mitä ne on tunnetko yhtään pattyalla matkailijaa.Tänne kirjoittelevat tuskin pattaylla matkailevat tai thaimaassa niinkuin et sinäkään.
Pattayan matkailu herättää kaikki ennakkoluuloiset typerykset keksimään satuja paikasta ja matkailijoista.Ihan sama menetkö pattaylle vai hua hinniin samat mahdollisuudet huorien ja huumeiden kanssa.
Sun jutut on niin väsneitä.Muutama satuilija jaksaa vääntää typeriä juttuja jostain 10 000 päässä olevasta paikasta hankkikaa elämä. - 654767567657
Huhheli-Heli kirjoitti:
"Täällä tullut todistettua huono hygienia"? Missä täällä? Palstallako on huono hygienia vai Hiekkaharjussa vai Hua Hinissä? Millä sä netissä tutkit hygienioita pahviaivo?
Numeromies ja Onkopoika ovat yksi ja sama henkilö. Kumpaakin kiinnostaa hygieniat. Numeromies kehuskelee ettei ole käsillään koskaan töitä tehnyt. Ilmeisesti täysin työkyvytön yksilö. Joku petetty ja jätetty läskiperseinen akka itkee miehensä perään täällä.
Miestä tuo ei ole nähnytkään. Edes dementoitunut mummeli ei ole noin pihalla ja akkamainen raukka.Etkö huomaa täällä haisee selvä paska, resuperse
- pekkamalinen
654767567657 kirjoitti:
Etkö huomaa täällä haisee selvä paska, resuperse
Mistäs normaalit työssäkäyvät ihmiset tietäisivät miltä hiekkaharjun slummissa haisee? Hiekkaharju on alimman sosiaaliluokan muodostama yhteisö, jossa tavallinen ihminen ei edes halua käydä.
- 654767567657
654767567657 kirjoitti:
Etkö huomaa täällä haisee selvä paska, resuperse
Täytyy käydä pesemässä pylly ja vaihtaa pöksyt.
- hulluseon
Minusta tämä sankari on nainen.Krjoittelee vain olevansa mies.Närkystynyt feministi jolla ei ole elämää.
- 46564656456
Todellinen palsta terroristi on tämä tuulimyllyjä vastaan taisteleva" miekkamies". Hänellä on joka kerta eri minimerkki. Kirjoituksen sisältö ei muutu. Jos ja kun hänet saadaan lopettamaan terrorisointi niin palstat rauhoittuvat heti. Ylläpidolla on suuri vastuu. Terroristin IP numero pannaan niin ongelma on hoidettu.
Vai on joku lukijoista eri mieltä?- 654767567657
Tuo pitää paikkaansa aloittanut kirjoituksensa jo vuonna 2008, hyvin sairasta
- penttikouri
Minä rakastan sinua.Kerro yhteistietosi niin tarjoan sinulle illallisen.
- LondonBar
Ainoa hiiri joka on myöntänyt pelkäävänsä jopa sadetta on numerotyyppi alias otahanuriinpoju.
- vieläselöytyy
Lerppa neitikouralla on monia fobioita. Selvästi pelkää likaa, työtä ja naisia. Naisen pimpero on lerpan mielestä iljettävä kapistus, joka sisältää kammottavia tappavia bakteereita. Töissä saattaa tulla hiki tai stressi ja työpaikoilla on usein hirvittäviä bakteerikantoja ovenkahvoissa yms.
Lerppa kehuskelee olevansa jonkinlaisella pyhällä missiolla palstalla, valistamassa ihmisiä maksullisen seuran hirvittävistä vaaroista ja moraalittomuudesta. Hänestä kaikki thainaiset ovat huoria, mutta itse hän on löytänyt Thaimaan ainoan kunnon naisen, joka tuo kotitalouteen tasan 50% pariskunnan tuloista.
Tuossa huorittelevassa ja tuntemattomia solvaavassa tyypissä ei ole mitään pyhää eikä minkäänlaista moraalia. Säälittävä tapaus.
Joku mainitsi että tänne ei Pattayan matkailijat kirjoita. No kukas se nyt huviksensa kirjoittaa jostakin paikasta jossa ei käy? No lerppa. Minä olen käynyt 2-3x vuodessa vuodesta 2005 saakka ja katselen palstaa fiilistellessäni seuraavaa reissua ja antaakseni ja saadakseni vinkkejä.
Lerpan jutut ovat pilanneet tämän palstan. Kesällä matkaan Thaimaahan moneenkin paikkaan. Käynpä vähän haastattelemassa Hua Hinin suomalaisia ja kyselen tunnistavatko tyypin, vai onko hän tosissaankin Suomessa elelevä seonnut sosiaalipummi-täti. - 654767567657
Resuperse hommaa itsesi hoitoon, juttusi ovat hyvin sairaita, äläkä syötä sanoja suuhuni, kertomuksesi on sinun suustasi ei minun, reppana.
- 46564656456
Kysy myös Sipiltä, Happy Pig ravintolan omistajalta tunteeko hän mahdollisesti tyypin. Jos tämä palstaterroristi on vaikuttanut Hua Hinissä ja joutunut poliisien kanssa tekemisiin niin Sipi kyllä tietää, koska hän toimii Hua Hinissä turistipoliisina.
Kerro Sipille terveisiä jos näet hänet. Olen se Thai Ladyn kanssa matkustava kaveri. Nähtiin viimeksi lokakuussa kun poikkesin Hua Hinissä. - 656546456456
Terkkuja vaan Siljamäelle, onpa hyvä tuntomerkki... "Olen se Thai Ladyn kanssa matkustava kaveri. Nähtiin viimeksi lokakuussa kun poikkesin Hua Hinissä"
- AjattelevaÄiti
Ei noilla tuntomerkeillä löydy. Lähes kaikilla farangeilla Hua Hinissä thai huora tyttöystävä on. En vie lapsiani enää Hua Hiniin. Krabi paljon siistimpi, ei huorakatuja niinkuin Hua Hinissä jossa niitä on useita.
- Ihmemieskin
Mitäs tämä "ajatteleva äiti" ajatteli tekevänsä täällä Pattaya palstalla? Hua Hinin huorakatuja kommentoimassako ja puhumassa Krabista? Niille kummallekin on omat keskustelupalstansa.
Lerppa-numeromiestä tässä etsitään. Relevanttia ei ole se kuka terveisiä lähettää. Lerppa löytyy kyllä Hua Hinistä jos ukko on ylipäätään olemassa. Siihen loppuu sitten trollaaminen samalla kertaa. - 656546456456
AjattelevaÄiti kirjoitti:
Ei noilla tuntomerkeillä löydy. Lähes kaikilla farangeilla Hua Hinissä thai huora tyttöystävä on. En vie lapsiani enää Hua Hiniin. Krabi paljon siistimpi, ei huorakatuja niinkuin Hua Hinissä jossa niitä on useita.
Resuperse, kukaan terve nainen ei huorittele toisia naisia, lisäksi sinulla ei ole lapsia, ja kolmanneksi, et ole koskaan edes käynyt Hua Hinissä, reppana.
- pekkamalinen
656546456456 kirjoitti:
Resuperse, kukaan terve nainen ei huorittele toisia naisia, lisäksi sinulla ei ole lapsia, ja kolmanneksi, et ole koskaan edes käynyt Hua Hinissä, reppana.
Sittenhän teitä on kaksi, nimittäin varmaa on ettet myöskään sinä, alimman sosiaaliluokan hylkiö hiekkaharjusta, ole käynyt edes tallinnassa.
- 654767567657
Resuperse, hienoa että otit esille tuon sosiaaliluokan ja hiekkkaharjun yhdessä, tiedätkö että hiekkaharjussa asuu ihmisiä kaupungin vuokra- asunnoissa, ja hiekkaharju on eräs suomen vaarallisimista paikoista, reppana.... tiedätkö myös että pattayalla köyhät asuvat slummeissa ja pattaya on eräs maailman vaarallisimmista paikoista, ja pekka pekka kaikki ei ole kultaa mikä kiiltään, vaikka niin luuletkin, resuperse.
Muuten onnea metsästykseen, taidan itsekin laittaa 500 euroa pottiin, repppana, jolloin aletaan olla jo 6000 eurossa, reppana. - 654767567657
Ajattele resuperse, nuohan on sinun vuosi tulosi,reppana.
- lerpanarkieloa
654767567657 kirjoitti:
Resuperse, hienoa että otit esille tuon sosiaaliluokan ja hiekkkaharjun yhdessä, tiedätkö että hiekkaharjussa asuu ihmisiä kaupungin vuokra- asunnoissa, ja hiekkaharju on eräs suomen vaarallisimista paikoista, reppana.... tiedätkö myös että pattayalla köyhät asuvat slummeissa ja pattaya on eräs maailman vaarallisimmista paikoista, ja pekka pekka kaikki ei ole kultaa mikä kiiltään, vaikka niin luuletkin, resuperse.
Muuten onnea metsästykseen, taidan itsekin laittaa 500 euroa pottiin, repppana, jolloin aletaan olla jo 6000 eurossa, reppana.Nyt alkoi äpärälerppa puhua kyllä liian suurista summista!
Lappeenrannan raveissa oli ystäväni tavannut HevosMannen, äpärälerpan isän, joka oli keväällä kullemma vieraillut Hiekkaharjussa. HevosMannen tarkoitus oli vipata äpäräpojaltaan rahaa varmaan hevosvetoon, mutta löydettyään numeromiehen, alivuokralaiskellarinloukostaan, kiljuämpärin vierestä, huomasi välittömästi olevansa väärässä. Niinpä antoi 654767567657:lle kokonaisen kympin kouraan ja käski tämän hakea oikeata keskikaljaa lähikaupasta. Lähikaupassa kassa oikein ihmetteli, silmät pyöreinä, kun lerppa kokonainen kympin seteli kourassaan, rahamiehenä hymyillen, kassalla maksoi kuutta oluttölkkiään, eikä kassillista palautuspulloja, eikä -tölkkejä ollut mukana, kuten aina tähän saakka, oli kauppiaallekin lähes sydänkohtauksen saaneena kertonut tästä koko Hiekkaharjua ihmetyttäneestä tapauksesta, lerpalla oikeaa rahaa ja kokonainen kympin seteli, vaikkakin hyvin nuhjuinen ja taskuissa sotkeentunut, mutta kuitenkin seteli!
Sillä aikaa HevosManne oli tehnyt pikaisen lähdön, kulman takana odottavan Åken punaisen Ladan perävalot ehti sankarimme lerppa vain nähdä jälleen muistona isästään.
Sellainen on tämä Hiekkaharjun rahamies todellisuudessa!
Viidestäsadasta €urosta kyllä haaveilee, mutta kun rahaa ei ole edes lottokuponkiin, niin haaveeksi jääkin.
Tällä kertaa en ehdi ajanpuutteen vuoksi kertomaan äidistään Sika-Amaliasta, mutta eiköhän tämä riitä aluksi näin sunnuntaipäivän kertomukseksi lerpan surkeasta kohtalosta ja köyhyydestä.
Hui Hailaiset aloittivat jo aiemmin tyhmät puheensa ja nyt yhdessä Lerppaharjulaisten kanssa, viihdyttävät meitä kauheimmilla kirjoituksillaan, ylpeillen saannoksistaan palstoilla ja kuvitellen Hui Hain nousevan tällä tavoin uuteen kukoistavaan nousuun, mutta toivotonta on taistelunsa...
Don Quijoten tavoin Hui Hailaiset yrittävät Lerppaharjun Sancho Panzat apunaan kiivetä matkailupalstojen valtiaiksi, hävyttömillä puheillaan, mutta toisin on käynyt! Vähäinenkin arvostus Hui Haita kohtaan on kansan silmissä kadonnut ja niinpä heidän arvostuksensa on nostanut viihtyisän ja rauhallisen Pattayan, Thaimaan helmen, matkailun kärkeen, paikkaan, joka sille luontojaan kuuluukin. - 656546456456
320 kerta resuperse, lääkeitä naamaan niin harhat haihtuu, reppana.
- tosikertomus
656546456456 kirjoitti:
320 kerta resuperse, lääkeitä naamaan niin harhat haihtuu, reppana.
lerpanarkieloa oli totuudenmukainen kertomus lahkolaisesta, hyvä juttu, toivottavasti 656546456456 äidistäkin, saamme kuulla lisää, niin osamme suhtautua oikein tämän apukoulussa luokalle jääneen lerpan susrkeasta elämästä.
- 654767567657
Resuperse hua hinissä ei ole mitään lahkolaisia, repppana. Toivottavasti saamme tietää mitä susrkeasta tarkoittaa seuraavassa taistelussa tuulimyllyjä vastaan, reppana
- adxzgqq
Olet numerotyyppi malli esimerkki Hua Hin lahkolaisesta.
- 654767567657
adxzgqq kirjoitti:
Olet numerotyyppi malli esimerkki Hua Hin lahkolaisesta.
Ei tää urpo missään hua hinnissä asu.Tai voi tämä roolihahmo asua.
Otahanuriin asui hiekkaharjussa missä se 3 teroa asui en muista.
Ilmeisesti numerolerpan takan on katkera ämmä jolla ei ole elämää.
Keskustelette sairaan akan kanssa ja olette vihaisia pikku kysymys kuakhan se idiootti on. - pekkamalinen
654767567657 kirjoitti:
Resuperse, hienoa että otit esille tuon sosiaaliluokan ja hiekkkaharjun yhdessä, tiedätkö että hiekkaharjussa asuu ihmisiä kaupungin vuokra- asunnoissa, ja hiekkaharju on eräs suomen vaarallisimista paikoista, reppana.... tiedätkö myös että pattayalla köyhät asuvat slummeissa ja pattaya on eräs maailman vaarallisimmista paikoista, ja pekka pekka kaikki ei ole kultaa mikä kiiltään, vaikka niin luuletkin, resuperse.
Muuten onnea metsästykseen, taidan itsekin laittaa 500 euroa pottiin, repppana, jolloin aletaan olla jo 6000 eurossa, reppana.lerppa lerppa, muista, että jos laittaisi 500 pottiin, se edellyttää, että omistaa sen 500, raha joka on saavuttamaton haave teille hiekkaharjun slummin hyödyttömille hylkiöille.
- Anonyymi
656546456456 kirjoitti:
320 kerta resuperse, lääkeitä naamaan niin harhat haihtuu, reppana.
paljonko maksimi syke nyt ollen?
- Anonyymi
Ihmemieskin kirjoitti:
Mitäs tämä "ajatteleva äiti" ajatteli tekevänsä täällä Pattaya palstalla? Hua Hinin huorakatuja kommentoimassako ja puhumassa Krabista? Niille kummallekin on omat keskustelupalstansa.
Lerppa-numeromiestä tässä etsitään. Relevanttia ei ole se kuka terveisiä lähettää. Lerppa löytyy kyllä Hua Hinistä jos ukko on ylipäätään olemassa. Siihen loppuu sitten trollaaminen samalla kertaa.Resuperse.
- Anonyymi
Ihmemieskin kirjoitti:
Mitäs tämä "ajatteleva äiti" ajatteli tekevänsä täällä Pattaya palstalla? Hua Hinin huorakatuja kommentoimassako ja puhumassa Krabista? Niille kummallekin on omat keskustelupalstansa.
Lerppa-numeromiestä tässä etsitään. Relevanttia ei ole se kuka terveisiä lähettää. Lerppa löytyy kyllä Hua Hinistä jos ukko on ylipäätään olemassa. Siihen loppuu sitten trollaaminen samalla kertaa.Chiang Mailla ei ole omaa palstaa.
- Anonyymi
656546456456 kirjoitti:
320 kerta resuperse, lääkeitä naamaan niin harhat haihtuu, reppana.
Mitä lääkettä suosittelet... oi Sensei?
- äpärätbanniin
Jälleen hanuristilerppa, siis äpärälerppa yhdellä aputoiminimistään46564656456 vastasi, itse pää-äpäräkin samana kirjoittajana heti 654767567657 nimimerkillään riensi talkoisiin mukaan.
Äpärätaidetta kerrakseen onkin tälle päivälle saatu, Hiekkaharjusta sitä löytyy ja laajasti.
Eiköhän syytä olisi banniin pistää teidän koko äpäräsukunne, kaikkine johdannaisineen, niin olisi leppoisa matkailupalsta jälleen...- 654767567657
Siitä vaan resuperse bannaanään, reppana.
- lerpanlainapuhelin
Äpärä itekin vastasi ja nopeasti, oliko puhelimen omistava kaveri Hiekkiksen roskalaatikolla tonkimassa samanaikaisesti?
- 654767567657
En minulla on kukkia ja rahaa ja ja ja perkele.
- 654767567657
Unohtu haistakaa resuperseet/reppanat.
- vaatteetpesuunlerpalta
Lerpalla on todella paljon annettavaa matkailupalstoille, vahinko, että hänen kirjoitustaitonsa riittää vain toistamaan alati resuperse ja reppanat sanoja, toisaalta ymmärrettävää, eihän Sika-Amalian ja HevosMannen äpärälapselta muuta voi odottaakaan.
Siellä Hiekkaharjun kainalossa on lerpan hyvä kiljuämpärin vieressä viettää aikaa ja odotella, jos vaikkapa äitee tulisi käymään taas, sais nuo kuukauven päällään olleet vaatteetkin pesetettyä, niin pulloja palauttaessaan ei muu kaupan asiakasväki katoaisi niin nopsaan, siitähän ite kauppiaskin on jonkun kerran maininnut, kun lerpan on joutunut häätämään ulos, että asiakkaat tohtivat sisäälle tulla. - pekkamalinen
silloin on pakko kun hiekkaharjusta päin tuulee, onneksi te alimman sosiaaliluokan hyödyttömät hylkiöt pysytte siellä hiekkaharjussa koko surkean elämänne, niin edes tyynellä säällä saa muu pääkaupunkiseutu olla rauhassa.
- 664546576456
Esiintyykö tämä sama hemmo tänään tällä nimimerkillä Sensei?
- Anonyymi
Pieni historiikki neljän vuoden takaa
- Anonyymi
Lainaus rikoslaista:
36 luku (24.8.1990/769)
Petoksesta ja muusta epärehellisyydestä
1 § (24.8.1990/769)
Petos
Joka, hankkiakseen itselleen tai toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä taikka toista vahingoittaakseen, erehdyttämällä tai erehdystä hyväksi käyttämällä saa toisen tekemään tai jättämään tekemättä jotakin ja siten aiheuttaa taloudellista vahinkoa erehtyneelle tai sille, jonka eduista tällä on ollut mahdollisuus määrätä, on tuomittava petoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lainaus rikoslaista:
36 luku (24.8.1990/769)
Petoksesta ja muusta epärehellisyydestä
1 § (24.8.1990/769)
Petos
Joka, hankkiakseen itselleen tai toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä taikka toista vahingoittaakseen, erehdyttämällä tai erehdystä hyväksi käyttämällä saa toisen tekemään tai jättämään tekemättä jotakin ja siten aiheuttaa taloudellista vahinkoa erehtyneelle tai sille, jonka eduista tällä on ollut mahdollisuus määrätä, on tuomittava petoksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.Lerppis ei ole jutuillaan saanut mitään muuta hyötyä aikaiseksi kuin pysyvän laitospaikan ja sen hän on täysin ansainnut. Edunvalvoja on varmasti tyytyväinen kun ei tarvi enää huolehtia ja yöuniaan menettää toivottoman tapauksen kanssa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Lerppis ei ole jutuillaan saanut mitään muuta hyötyä aikaiseksi kuin pysyvän laitospaikan ja sen hän on täysin ansainnut. Edunvalvoja on varmasti tyytyväinen kun ei tarvi enää huolehtia ja yöuniaan menettää toivottoman tapauksen kanssa.
Pattaya 160 Chiang Mai 159.
- Anonyymi
Mites Lerppa (lentokapteeni, huvijahdin omistaja, suurtilallinen) liittyy tähän?
- Anonyymi
Resuperse, mieti sitä, reppana.
Ubuntun kautta tuli hälytys kasvimaalta. Vilkaisin valvontakameran 16b. Siirryttiin vaimon kanssa valmiustilaan defcon 3. Hiivin kumiritsan kanssa talon nurkalle ja mäjäytin jönöjussia pakaraan pienellä kivellä. Meni kolmisen metriä ohi. Tällä kertaa jäi jussilta porkkanat syömättä. Palattiin defcon 2 tasolle ja kävin siinä sitten vielä hätäpaskalla kun jännitti se tilanne. Ansalangat on paikoillaan taas. Sanokaa jäniksille että ihan turha tulla kukkoilemaan.
- Anonyymi
SenssuChlangMai kirjoitti:

päivän paras !
- Anonyymi
Tarina kertoo työttömästä hiekkaharjulaisessa yksiössä asuvasta jätetystä hampaattomasta baarikärpäsestä, josta kuoriutui perhosen lailla lyhyessä ajassa Hua Hinin menestyksekäs eläkkeellä oleva liikemies ja lentokapteeni. Oikea eliittisotilas jolla on titaani amex ja Rolls Royce V12.
- Anonyymi
Numeropelle, omasta mielestään ainut kuka asiaa kirjoittaa tällä palstalla. Siitä voidaan olla montaa mieltä, kommentteja voi lukea tuolta ylhäältä.
- Anonyymi
Miten vakavasti voi ottaa sellaisen insinöörimajurin juttuja jolla on 820 neliön talo Hin Lek Faissa (30 x 28 metriä ulkomitat) joka pitää excelillä ruokabudjettipäiväkirjaa ja omistaa titaanisen amexin, joka annetaan vain todella rikkaille, jolla on miljoona-asuntoja siellä sun täällä ja lukemattomia kulkuneuvoja, mutta kulkee kaikkialle bussilla ja vihaa asuinmaataan ja etenkin vihaa kaikkia suomalaisia jotka käyvät lomalla asuinmaassaan. Syö halvimmissa ravintoloissa ja kertoo nuudeleiden olevan hyväksi aivoille?

Entäs 30 vuoden sotilasura lennostossa ja äijä ei tiedä mikä on lentokapteeni ja kirjoittaa lentokentän muotoon lento kenttä ja kertoo lentäneensä säähavaintopallolla?
Sanoisin että tuo sotilasura on taputeltu myös.
- Anonyymi
Tämä ketju on vain 4v wanha. Voitteko laajentaa vaikka 10 vuoteen?
Saatte enemmän aiheita tyhjään elämäänne.- Anonyymi
Älä turhaan monikossa kirjoita, tämä on yhden hullun elämännuora.
- Anonyymi
Ei ole mikään muuttunut. Ihailee Ruotsia ja Amerikkaa, unelmoi pitkäsäärisistä blondeista mutta kaipaa lyhytjalkaista thaimaalaista.
Osoittaa biseksuaalisia piirteitä samalla esiintymällä välillä naisena vahtien ihmisten peukaloita ja kynsivalleja kuvista. Tykkää 50- luvun musasta ja kellohametanssiaisista.
Sanoo Ladaa kuningasautoksi ja on ollut puukuulaistuin siinä, äänestää SDP:tä, himoitsee Afrikan ja Lähi-idän miehiä kutsuen heitä nokkeliksi ja ahkeriksi.
Monipuoliset persoonallisuushäiriöt riivaavat ja lääkekokeilut ei tuota tulosta. Todellisuudentaju on hukassa ja vainoharhat kasvaa. Kipeä mieli yhdistelee asioita ja ihmisiä vailla järjen häivääkään, mutta ei hän siitä piittaa. Omasta mielestään hän on erittäin viisas ja kokenut mies.
T 2010
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3187504Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662166- 1761830
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161372- 1121287
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91241Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181701221RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j551161Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411081Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901019