Omaishoitajallakin on oikeus elää

omaa elämäänsä.
Olen ottanut kantaa,olen kommentoinut mielipiteitä.
En ole enää omaishoitaja,mieheni hautasin lähes vuosi sitten.
Omaishoitajuus on rakastamista,huolen kantamista siitä läheisestä,jonka kanssa taivallus oli niin kuin minulla jatkunut kymmeniä vuosia.

Omalääkärini sanoi heti,kun kysyn omaa jaksamistani,omanelämäni kantokykyluokitsta?Ala elämään omaa elämääsi,hanki henkilökohtainenkontakti,ala elämään,ala voimaan hyvin,
Siis hän oli maalaislääkäri,Kiminkinen ei tosin.

Hyvät omaishoitajat,älkää unohtako,te elätte myös omaa elämäänne,eläkää sitä.
Minä löysin elämälleni tarkoituksen,se entinen mieheni omaishoitaja

38

516

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jauhisis

      Noin on helppo sanoa, vaan hemmetin vaikea elää tuon ajatuksen kanssa. Omaishoitajan tärkein ominaisuushan on itsekkyys, sitä vain tosi harvoilta omaishoitajilta löytyy. Tänään taas vaikeampi päivä, huomenna ehkä parempi.

      • Näin on, ei se ole mitään helppoa vaikka kuinka mieli tekisi elää omaakin elämää.
        Raskaita viikkoja takana, ehkä seuraava(t) viikot olisi vähän helpompia.
        Jatkuva väsy ja uupumus mutta mitä siitä sitten, eipä se ketään kiinnosta eikä kukaan kysele omaishoitajan jaksamista.


      • Nollakastia
        thier61 kirjoitti:

        Näin on, ei se ole mitään helppoa vaikka kuinka mieli tekisi elää omaakin elämää.
        Raskaita viikkoja takana, ehkä seuraava(t) viikot olisi vähän helpompia.
        Jatkuva väsy ja uupumus mutta mitä siitä sitten, eipä se ketään kiinnosta eikä kukaan kysele omaishoitajan jaksamista.

        Totta. Olen toista kertaa omaishoitajana, tällä kertaa ihan virallisesti ja voin sanoa ett oma elämä on pitänyt pistää narikkaan, kun huolehtii toisesta. Kuudetta vuotta putkeen olen hoitanut Alzheimeria sairastavia läheisiä, kun ensimmäinen hoidettava pääsi hoivakotiin, niin melkein heti perään todettiin toisellakin sama sairaus. Tämä toinen hoidettava on sitten ollut tosi vaikea luonteinen hoidettava, eikä ensimmäinenkään mikään helppo ollut. Eipä oloa helpota, kun tietää ett homma menee vielä raskaammaksi kun hoidettavan sairaus etenee. Jatkuvasti väsyttää, on stressiä, yövalvomisia, masentaa jne... Ketään ei vaan kiinnosta mun pärjääminen ja jaksaminen, olen minä siitä maininnut palveluohjaajallekin, mutt eipä korvaansa lotkauttanut. Kysyin, ett jos ihan jaksamisen takia lopetan omaishoitajana olon, niin saako läheiseni kotihoitoa tilalle, niin sain käsityksen ettei taida onnistua. Ja kun kysyin, ett pitääkö hoidettava hoitaa kotona yksin silloinkin, kun hän ei pysty enää omin jaloin liikkumaan, niin sain kuvan etten taida sittenkään apuja saada. Mietinkin ett miten nostelen yksin 90kg läheistäni ilman ett oma selkä hajoaa. Jo ensimmäisenkin nostelut kävi selän päälle ja hän painoi vain 50kg.
        Kaikki palvelut pitäis ostaa yksityisiltä, mutt milläs ostat, kun hoidettavalla ei ole ylimääräistä tilillä ja mulla ei ole muuta tuloa kuin omaishoidon tuki, joka on se alin. Jos rahaa olis, niin kaikkihan ostaisin yksityisiltä palveluntarjoajilta ja hoitopaikkakin saattais rahalla löytyä.
        Omaishoitaja tekee helvetin raskasta työtä 24 tuntia päivässä mitättömällä korvauksella ja silti tuntuu kuin ei olis minkään arvoinen ihminen yhteiskunnalle vaikka yhteiskunta säästää tosi paljon meidän takia. Kukaan ei kysy ett jaksaako hoitaja, onko terveys kunnossa vaikka meistähän pitäis pitää huolta, koska yhteiskunta säästää paljon rahaa, kun hoidamme läheisemme kotona.
        Saas nähdä kumpiko meistä tilttaa ensin, minä vai hoidettavani. Kyllä mä tarvitsen sairauslomaa kun tämä työ joskus loppuu, palautuakseni kaikesta. Monestihan käy niin ett omaishoitaja sairastuu, kun on jatkuvan stressin alaisena, ei kenenkään terveys kestä monen vuoden stressiä, jossain vaiheessa kroppa oireilee. Omaishoitajalla ei vaan ole mahdollisuuksia lääkärillä rampata ja ei edes jaksakaa, kun on väsynyt jatkuvasta hoitotyöstä ja kuka edes katsoo hoidettavan perään sen aikaa ett menis lääkäriin. Itsellä on ollut kausia etten ole jaksanut itsestäni huolehtia, hyvä kun jaksoin kerran viikossa pesulla käydä, kampaajallakaan ei jaksanut käydä. Nyt olen melkein pakottanut itseni huolehtimaan itsestänikin vaikka tuntuis ettei jaksais. Elämä on nykyään päivä kerrallaan menemistä, samat rutiinit joka päivä. Itse jos sairastun samaan niin olenkin yhdelle läheiselle sanonut ettei mun hoitajaksi tarvi ruveta vaan mut voi kipata jonkin hoitopaikan pihaan ja paeta paikalta. Itsekään en olis omaishoitajaksi halunnut ruveta, mutt kun oli vähän niin kuin pakko, arki olis mennyt liian rankaksi, jos olis töissä käynyt ja tehnyt toisen työpäivän kotona ja valvonut yön ja viikonloputkin olis mennyt omaisen hoidossa ja sotkujen siivoamisessa ka valvoessa.


      • Raskasta on sulla, oma hoidettava on aivoinfarktin vaurioittama, tarvitse kaikessa apua, lähes sokea ja kuuro liikuntakyky heikko.
        Helpompi hoidettava kuin alzhaimerpotilaat, rauhallinen ja aina tyytyväinen saamaansa apuun, ajottain terveys reistailee joka sitten aiheuttaa hoitajalle valvomista ja stressiä, 90 vuotias mummu.


    • 35-vuotiaan puolisoni uusiutuneen rintasyövän hoidot lopetettiin. Miten jaksan, en tiedä. Saanko nauttia omasta elämästäni, en osaa. Uskallanko edes haaveilla hellyydestä?

    • kaksinyksinkö

      Olen myös entinen omaishoitaja, mieheni on ollut aika kauan vuodeosastolla, ei palaa enää kotiin. Hoidin kotona toistakymmentä vuotta.
      Nyt kun elän omaa elämääni tuntuu jokaisella olevan oikeus ilmoittaa mielipiteensä kuinka minun tulisi elää.
      En tästä nuorene, olen tehnyt oman osani, liikaakin.

      • Kiitos teille kaikille mielipiteistänne.Te kaikki teette yhteiskuntapalvelua,jota ilman moni köyhä kunta olisi lähes konkurssin partaalla.Niin tein minäkin,kunnes sain hoitopaikan heti,kun mieheni sai raivokohtauksen terveyskeskuksen vuodeosastolla,jossa Hän oli silloin jonkun tulehduksen vuoksi hoidettavana.
        Nyt vasta olen saanut oman elämänhaluni takaisin,lähes vuosi hänen kuolemansa jälkeen.Jopa mattoa kudoin yhtenä päivänä,joka on ollut kuteilla viitisen vuotta.
        Verenpaineeni,johon söin kolmea erilaista pilleriä,on nykyisin 110/60 ilman lääkitystä,joten tiedän kuinka suuret henkisetpaineet omaishoitajilla itsellään ovat.
        Minulla lapset asuvat kolmensadan kilometrin päässä, täällä korvessa olin todella yksin,vain netin kautta purin pahaa oloani.
        Kirjoitin seitsemänkymppisiin ja tällekin saitille aika paljon.
        Töitä ja töitä ja kalastus pitivät minut jollainlailla elämässä kiinni.
        Mieheni intervallijaksoilla nukuin ja nukuin ja tietty tein rästiin jääneitä töitä.
        Tiedän,niinhän teistä jokainen tekee,jokainen kokee omanelämänsä omalla tavallaan,vaikka saman työtaakan alla jokainen rakastaan hoitaa.
        Yhteiskunta vain ei huomioi omaishoitajuutta ja kunnatkin eriarvoistavat omaishoitajia,mutta se onkin taas eri asia.
        Olen vieläkin kuin siipirikko häkkilintu,vaikka olen velvoitteista vapaa.
        Voimia teille kaikille,tiedän sen työn vaativuuden


      • OmaisHoitajaex
        rituliini_38 kirjoitti:

        Kiitos teille kaikille mielipiteistänne.Te kaikki teette yhteiskuntapalvelua,jota ilman moni köyhä kunta olisi lähes konkurssin partaalla.Niin tein minäkin,kunnes sain hoitopaikan heti,kun mieheni sai raivokohtauksen terveyskeskuksen vuodeosastolla,jossa Hän oli silloin jonkun tulehduksen vuoksi hoidettavana.
        Nyt vasta olen saanut oman elämänhaluni takaisin,lähes vuosi hänen kuolemansa jälkeen.Jopa mattoa kudoin yhtenä päivänä,joka on ollut kuteilla viitisen vuotta.
        Verenpaineeni,johon söin kolmea erilaista pilleriä,on nykyisin 110/60 ilman lääkitystä,joten tiedän kuinka suuret henkisetpaineet omaishoitajilla itsellään ovat.
        Minulla lapset asuvat kolmensadan kilometrin päässä, täällä korvessa olin todella yksin,vain netin kautta purin pahaa oloani.
        Kirjoitin seitsemänkymppisiin ja tällekin saitille aika paljon.
        Töitä ja töitä ja kalastus pitivät minut jollainlailla elämässä kiinni.
        Mieheni intervallijaksoilla nukuin ja nukuin ja tietty tein rästiin jääneitä töitä.
        Tiedän,niinhän teistä jokainen tekee,jokainen kokee omanelämänsä omalla tavallaan,vaikka saman työtaakan alla jokainen rakastaan hoitaa.
        Yhteiskunta vain ei huomioi omaishoitajuutta ja kunnatkin eriarvoistavat omaishoitajia,mutta se onkin taas eri asia.
        Olen vieläkin kuin siipirikko häkkilintu,vaikka olen velvoitteista vapaa.
        Voimia teille kaikille,tiedän sen työn vaativuuden

        Ei sitä koskaan palaudu ennalleen pitkän omaishoidon jälkeen. Nytkin, vaikka mies on ollut useamman vuoden vuodeosastolla jokin syyllisyys kaivertaa mieltä kun hänelle oli vastenmielistä jäädä hoitoon.
        En enää herää yöllä kääntämään, sitäkin jatkui kauan vaikka mies oli jo hoidossa.
        Olen myös korostanut että omaishoitajan elämä on myös arvokas, ja ainoa elämä hänelle, uusintaa ei saa.
        Siksi kannustan epäröiviä puolisonsa omaishoitajia vaikkapa "salarakkaan" ottamiseen, se pitäisi elämässä kiinni. On tietysti muitakin keinoja yrittää taistella masennusta vastaan.
        Myös lisää vapaita, kuka pärjää sitovassa työssä muutaman päivän vapaalla kuukaudessa. Hoitopaikkoja pitää löytyä että vapaat voi myös pitää.


      • Yksinoon

        Hankalaa on salarakasta hommata, koska ne tapaamiset onnistuisi kun on aina kiinni, olispa se aivan mahtavaa löytää joku itse olen vapaa sinkku, ei ole omantunnontuskaa että pettäisin ketään.
        Emailin välityksellä olen pari kuukautta yheteyttä pitänyt uuteen tuttavuuteen, kuivui tämäkin kasaa noin kuukausi sitten tuttavuus lopetti viestittelyn.


      • Omaishoitajaex
        Yksinoon kirjoitti:

        Hankalaa on salarakasta hommata, koska ne tapaamiset onnistuisi kun on aina kiinni, olispa se aivan mahtavaa löytää joku itse olen vapaa sinkku, ei ole omantunnontuskaa että pettäisin ketään.
        Emailin välityksellä olen pari kuukautta yheteyttä pitänyt uuteen tuttavuuteen, kuivui tämäkin kasaa noin kuukausi sitten tuttavuus lopetti viestittelyn.

        Oletko ajatellut toista omaishoitajaa ystäväksi, siis vastakkaista sukupuolta.
        Sekään ei varmasti ole helppoa mutta omaishoitajien tapaamisissa voisi onni potkaista.


      • Yksinoon
        Omaishoitajaex kirjoitti:

        Oletko ajatellut toista omaishoitajaa ystäväksi, siis vastakkaista sukupuolta.
        Sekään ei varmasti ole helppoa mutta omaishoitajien tapaamisissa voisi onni potkaista.

        Hyvä huomio, on jotain yhteistäkin tämän työn merkeissä jota teemme.
        On tämä nyt taas hirveä halipula heti aamusta, huoh.😳
        Se siitä, nyt pitää laittaa ruokaa hoidokille ja ittelle.


      • vaakamies1
        Yksinoon kirjoitti:

        Hyvä huomio, on jotain yhteistäkin tämän työn merkeissä jota teemme.
        On tämä nyt taas hirveä halipula heti aamusta, huoh.😳
        Se siitä, nyt pitää laittaa ruokaa hoidokille ja ittelle.

        Minä olen kyllä mies, voitaishan me viestitellä vaikka sinäkin olisit, onhan siinäkin edes jotain vertaistukea, ja jos olet tyttö niin saattaisi kehittyä sitä halipulankin poistoa.. [email protected] ...


    • poliittinen-realiteetti

      Kyllä rituliini tässä asiassa oli täsmälleen oikeassa. Yllättävää, kun kukaan ei maininnut sitä, että omaishoitajat jakaantuvat kahteen ryhmään

      Ryhmä yksi: Omaishoitaja- ja hoidettava ei ole tehnyt omaishoitosopimusta kunnan kanssa. Kunta saa määritellä palkkion itse ja näytännössä se on omaishoidettavan kunnosta riippuen 200 - 1000 euroon. Etuja on myös 3 vuorokautta vapaata kuukaudessa. Myös omaishoitajille järjestetään leirejä ja tapaamisia sekä muuta aktivoimistoimintaa. Kaiken tämän tarkoituksena on auttaa omaishoitajia jaksamaan ja inhimillisesti ja eettisesti katsoen tämän on oikean suuntainen teko. Tähän ryhmään kuuluu noin 10% omaishoitajista- ja hoidettavista.

      Ryhmä kaksi: He tekevät omaishoidettavan kanssa toisinaan raskaampi päiviä 24h/vrk. Palkkiosta ei tietoakaan puhumattakaan kolmesta lomapäivästä kuukaudessa. 90% omaishoitajista kuuluu tähän ryhmään.

      Miksi omaishoitosopimuksia tehdään siin vähän? Se johtuu siitä, että useimmissa kunnissa kelan korotettua hoitotukea pidetään hyvin usein omaishoitosopimuksen ehtona ja se on yllättävän vaikeaa saada. Muutoinkin kunnan vastustavat pääsääntöisesti omaishoitosopimuksia ainakin siinä tapauksessa, jos kunnalla on jonkin tyyppinen vanhainkoti täyspalveluinen. Myös mitä varakkaampi omaishoidettava on ja kunnalla on tarjottavana laitoshoitoa, se vastustaa omaishoitosopimusta kynsin ja ja hampain, koska se on bisnestä, jossa eläkkeen saajan eläkkeet menevät yleensä kaikki hoitomaksuihin ylisuurina ja kuntannuksia vastaamattomiana maksuina.

      Ohjeita:

      1. Jos kunta ei suostu tekemään omaishoitosopimusta, niin tee vapaamuotoinen sopimus hoidettavan kanssa vaikkapa 200-1000 euroa kuussa ja pitä se käteisenä kotona.
      2. Jos on kysymys köyhästä kunnasta, jolle laitoshoito olisi kunnan ulkopuolisen tahon mukaisesti kunnalle sietämättömän kallista, niin sovi hoidettavan kanssa kuvio, että lähdet loppuunpalaneena ystäväsi luokse muutamaksi päiväksi. Sitten hoidettava soittaa poliisille, "Mun omaishoitaja lähti loppuunpalaneena pois, enkä pärjää täällä yksin esimerkiksi syömisen ja juomisen kanssa. Jopa tuli vauhtia omaishoitosopimuksen teolle kunnassa.

      Jos muistatte, niin ennen vaaleja kaikki lähes kaikki puolueet kannattivat nykyisen omaishoidon tukemista ja kehittämistä. Vaalien jälkeen siitä ei puhuttu kuitenkaan yhtään mitään.

      Vaalipuheiden tarkoitus oli antaa omaishoitosopimusten teko kelalle antaa kuntien vaihtelevan käytännön takia lelalle, mutta siitäkään ei vaalien jälkeen puhuttu mitään.

      Osoittautui, että omaishoitosopimukset olivat vain vaalivaltti vanhusten äänien saamiseksi. En ole Persu, mutta perussuomalaisten yhtenä vaaliteemana oli tämän epäkohdan korjaamisen vaalien jälkeenkin ja on edelleen. Se on kuitenkin mahdotonta, kun muut puolueet käänsivät kelkkansa ja peruivat puheensa. Muiden puolueiden vastustaessa omaishoidon kehittämistä ja toteutumista ensisijainena hoitomuotona on oletettavaa, että Persut ovat saaneet lähes sataprosenttisesti sellaisten omaishoitajien ja hoidettavien äänet, joiden kanssa kunta ei suotu tekemään omaishoitosopimusta. Yksi kymmenenstä omaishoitajasta hoitaa omaistaan ilman palkkaa ja muita etuisuuksia sen takia, että kunnat eivät suostu tekemään omaishoitosopimusta. Täällä on ollut kahteen edelliseen vaalitulokseen osittaista merkitystä Persuille.

      • Olen todella otettu,nyt puhuu järjenääni/poliittinen-reaalittinsuulla.
        Hän lyö faktat esille,Hän kertoo kaiken eriavoisuudesta kuntien tahoilta.
        Näinhän meidän kuntasektorimme todella toimii?
        Miten uusi sotu meitä luo uusiin yhteikuntaluokkiin,sen vain taivas voi tietää?
        Niin hämärän rajamailla liikumme tiedottamisessa.
        Jollet osaa hakea tietoa jäät siitä paitsi.
        Kuka syrjäkyläläinen vanhus sitä edes osaa hakea?

        Kiitos luojalleni,menin ja hankin tämän tietojenvälittäjän ja menin atk opintoihin,
        vaikka tietokoneen käsittelyyn olin jo työssäni olin tutusnut,intenet oli maailma,
        joka ulkopuolisti minut täysin ulkomaailmasta.

        Vain tämä internet ja olla osa yhteiskuntaa,antoi voimaa olla omaishoitaja
        Voimia teille kaikille rituliini38 haleja


      • uusjuttu

        Tuossa vihjataan mahdollisuuteen, että hoidettava halutaan laitokseen, koska kunta nappaa sitten omaisuuden ja tulot? Ei haluta tehdä omaishoitosopimuksia siitä syystä?

        Olen luullut, että joka paikassa on pitkät jonot hoitolaitoksiin. Pitää olla petipotilas tai täysin muistamaton ja aiheuttaa vaaraa toisillekin siitä syystä? Muuten ei pääse laitokseen, koska ne ovat täpötäynnä muutenkin.

        Olenko väärässä ja jossakin päin Suomea on tilaa laitoksissa niin, että varakas vanhus "joutuu" sellaiseen kupattavaksi? Eikä sitä omaisuutta niin vain kupata.. tulot kylläkin, jos on hyvä eläke.


    • vaakamies1

      Olen ollut jo 10 vuotta vaimoni omaishoitajana, nyt ei enää liiku eikä puhu, en kyllä katsoisi loukkaavani häntä vaikka jostainlöytäisinkin salaisen tai julkisemmankin seurustelukumppanin, olisihan se arkeen jotain piristystä, intervallijaksoilla voisi vaikka tapaillakin kaiken kivan merkeissä..

      • Olet antanut itsestäsi kaiken,antaumalla omaishoitajaksi.Olet miehistä malliesimerkki,yleensä sairastunut puoliso lykätään hoitokotiin ja aletaan etsiä
        lohtua.Ei tämä ole yleistys,mutta kyllä naisensairaus hyvinhelposti sulkee kotioven ja mies lähtee "lätkimään",kun se "viherjiö"kuitenkin siellä aidantakana,voi olla houkutuksia täynnä.
        Sinun elämäsi on vain Sinun elämääsi.Sinä et ole sairas,ei meidän tarvitse luopua omista haluistamme.omista elämäntavoitteistamme,ollaksemme ja elääksemme vain toisten elämää.
        Minä elin vain mieheni elämää,hän sairasti,minä en,nytkin vielä havahdun yöllä omaishoitajuudenpainajaiseen.
        Vaikka olen rasitteista vapaa,en ole eletystä elämästä vapaa,kaiketi ei pidäkkään.
        Sinua tukien,Sinua kannustaen entinen omaishoitsu


    • Mika--

      Itse ole 3 vuotta ollut omaishoitajana äidilläni, vuosi sitten viimeksi käytiin siskon luona kahvilla, jälkeen ei missään.
      Itse pääsen liikkeelle ainostaan kauppa- ja muille pakollisille asiointireissuille 1-2 tunniksi iltapäivisin 2-3 kertaa viikossa, muuten ei minnekään.
      Joo niitä vapaapäiviä olisi mutta ei ole mitenkää yksinkertaista niitäkään pitää.
      Olisi edes joku jonka kanssa kirjoitella, mutta ketä kiinnostaa pidemmän päälle tälläinen ykstoikkoinen elämä josta ei mitään uutta kerrottavaa ole, ei harrastuksia ei matkustelua ei mitään, päivät on aina samanlaisia.

    • tyytyväinen3

      Hoidan omaistani ja mielestäni se on minun "omaa elämääni". En tarvitse mitään muuta omaa elämää vaikka nykyinen onkin todella sitovaa kun ei ole ketään toista läheistä joka jakaisi arkea. Meillä on kuitenkin omaiseni kanssa mukavaakin yhdessä, yhteistä tekemistä ja harrastuksia. Nykyaikana "oman elämän" eläminen on muotia. Laitetaan vanhukset ja vammaiset laitoksiin, ei huomata yksinäisiä naapureita, tuttavia vaan eletään "omaa elämää "perhe-elämää omassa sukulais- tai ydinperheen piirissä. Varsinkin hoidettava omaiseni tuntuu häiritsevän olemuksellaan niin tuttavieni omaa elämää että kyläkutsuja ei satele todellakaan. Toivotetaan mukavaa viikonloppua ja syksyä tavatessa. Ymmärrän kyllä että kun joskus voimani loppuu iän myötä hänet on laitettava jonnekin hoitokotiin ja ajallaan että sopeutuu. Ymmärrän kyllä että sitten elämä on erilaista. Ja ymmärrän sen että jokainen kokee omaishoitajuuden eritavalla. Itseäni on närkästyttänyt joskus se että joku ulkopuolinen joka ei ymmärrä että tämä on juuri se miten haluan elää, alkaa puhua minulle hoidettavani mahdollisesta kodista pois muutosta, jotta voisin elää jotain " omaa elämääni".

      • Olen iloinen ja jopa helpottunut "tyytyväinen3"kokemaan olotilaan.
        Jotenkin se vain kalskahtaa olotilalta,jonka voi kukatahansa,edes omaishoitajuutta
        kokematon henkilö tuoda palstan täytteeksi.
        Omanelämän eläminen on Hänen mielestään muotijuttu,siis median suitsuttava olotila.
        Noi puskisjutut,joita,onneksi on todella vähän tällä saitilla,jäävät takaalalle todellisten omaishoitajuuden hoitotaakkaan ja sen avointen tunteiden julkituomiseen tällä saitilla.

        Ei esille tuoma mielipiteeni ole mikään lakiesitys,vaan suositus.
        Minä uuvahdin täysin mieheni Alzheimerin kyydissä,joka kesti 14v.löydöksestä.
        Jokainen omaistaan,rakastaan hoitava ihminen on asuinpaikalleen lähes ilmainen
        työntekijä.
        Hoidettava on maksanut yhteiskunnalle hoitomaksunsa työputkessaan,joten omaishoitajillekin kuuluisi asuinkuntien maksaa kunnollinen korvaus.
        Omaishoitaja on farmaseutti,psykologi,jopa urologi,kun kaikki kantavat sairaudet täytyy osata huomioida.
        Eihän sairaalassakaan lääkkeitä voi siivooja jakaa?
        No tämä tällä kertaa ja jos jollekkin jäi paha maku suuhun,vastailen mielelläni sähköpostini kautta rituliini_38 voimia teille kaikille ja pysytään linjoilla


    • Surullinen1

      Olen omaishoitaja jo toista kertaa. Nykyisellä hoidettavallani on Alzhaimer ja on hän on välillä tosi raskas hoidettava. Surullisinta on ollut sisareni vähättely työtäni kohtaan, sillä hänestä äitimme ei mitään hoitoa edes tarvitse vaan olen itseni punkenut häntä hoitamaan. Sisareni on sairaanhoitaja, joten vaikea ymmärtää miten hän noin ajattelee ja se tuntuu tosi loukkaavalta : ( Häntä ei ole äitimme oleminen ikinä pahemmin kiinnostanut, mutta nyt yhtäkkiä, kun minä olen äidistä jo vuosia huolehtinut punkee sairaanhoitajan roolissa minua muiluttamaan ja moittimaan kuinka väärin hoidan. Ihan tarpeeksi raskasta muutenkin, joten en kyllä tarvisi enään tätä : (

    • teetarvokastatyötä

      Voimia sinulle!

      Surullista että sisaresi noin vähättelee!
      Sisaresihan saa palkkaa työstään eli hoitaa hommaansa leipätyökseen.
      Et tosiaan tarvitse hänen huomautuksiaan. Mikä kumman nipottaja sisaresi oikein on? Sinä teet tosi arvokasta työtä!
      Toivon että minun arvostus työtäsi kohtaan kantaisi sinua.
      Älä välitä sisaresi moukkamaisuudesta, kumma nipottaja!

      Kun äitisi jättää tämän maailman, niin sinä lapsena kannoit vaikeat ajat, ei sisaresi.

    • Surullinen1

      Kiitos : ) Lämmitti mieltä, koska kyllä tämä asia on vaivannut päivittäin mieltäni. Minun kantani on kuitenkin se, että aikoinaan kyllä lukuisia kertoja kysyin hänen mielipidettään, äidin hoidosta ja tulevaisuudesta. Eipä hän kyllä ikinä mitään ihmeempää kantaa antanut eikä kongreettista apua. Tosin sanoi moneen kertaan, että älä vaan ryhdy omaishoitajaksi. Nyt, kun on ollut usein vaikeaa ja olen erehtynyt neuvoja kysymään jaksaa paasata, että siinähän kärsit, olisit kuunnellut minua kun sanoin ettei kannata. Ja turhaa siinä nyt soittelet ja iniset. Nyt ei olla oltu enään vuoteen tekemisissä, kun julkisesti tietyille ihmisille valitti, että en ansaitse taloudellista hyötyä eli omaishoidon tukea 380 € bruttona. Ja hoidan ihan väärin äitiä, kun huolehdin liikaa mm. syömisestä, juomisesta ja hygieniasta??Ja muutenkin kuulemma huolehdin liikaa ??

    • Surullinen1

      ..mutta pitäisihän hänen tietää, että omaishoitajan työhön kuuluu juuri toisesta huolehtiminen. Ja kyllä, katson joka päivä, että saa tarpeeksi ruokaa ja nestettä. Lisäksi pidän huolta, että peseytyy edes kerran viikossa. Juuri tämä hygienia mm. Oli ongelma ja pyysin apua, mutta vanhus kun ei edes hikoa niin yli viikonkin pesemättömyys on hänestä ok???Ja mun pitäis vaan pitää hänet likaisena, kun ei halua mennä pesulle, ..mutta nyt onneksi tämä asia toimii paremmin ja saan hänet pesulle vähän paremmin. En kyllä yhtään ymmärrä tämän sairaanhoitajan logiikkaa : ( ja pahinta on se, että on höpöttänyt näitä työkavereilleenkin ja nyt hänen pomokin on samaa mieltä..ja mesoaa myös, että kuule..sitä on paljon pahemmastakin kunnossa olevia hoidettavia, kuin sun äitis : (

    • mitro

      Eikä se omaishoitajuus lopu siihen jos hoidettava joutuu menemään laitoshoitoon.Rahantulo vain loppuu,mutta huoli omaisesta voi olla vielä suurempi,jos hoivapaikka ei hoida asiakkaitaan rakkaudella ja inhimillisyydellä.Kokemuksesta voin sanoa,että silloin se vasta raskasta onkin.Kun raha ratkaisee,niin kalliilla hoivamaksulla ei saa edes kunnon ruokaa saati vatsaansa täyteen.Oman terveyden kustannuksella ja usean kuukauden ponnistelulla sain omaiseni hyvään paikkaan missä rahalle saa vastineeksi rakkautta.huolenpito ,välittämistä ja ravitsevaa ruokaa tarpeeksi.Nyt kohotetaan romahtanutta yleiskuntoa ja yritetään saada muutama kilo takaisin pudonneista 13.Nyt voi huokaista ja nukkua yöt kunnolla.Taistelkaa kyllä se kannattaa ja voitte sitten itsekin hyvin,ja voitte elää omaa elämää hyvillä mielin.

      • Toistajohoitava

        Mulla on ollut tuuria, kun läheiseni pääsi hoivakotiin, jossa häntä hoidetaan hyvin. Alussa tietenkin pelkäsin kun en tiennyt millainen se paikka on ja olin lukenut juttuja joissa kerrottiin miten huonosti joissakin paikoissa vanhuksia hoidetaan. Mun oloa on helpottanut se kun olen voinut luottaa ett omaisestani pidetään hyvää huolta. Kun on toinen hoidettavana vielä kotona, niin ei tarvi enempää stressata sitä miten toista hoidetaan hoivakodissa. Mä nyt olen sellanen luonne, ett kannan huolta siitä toisestakin vaikka onkin hyvässä hoidossa hoivakodissa. Hänen sairautensa on jo pitkällä, syöminen on mennyt liemiruokapohjalle ja saa lisäravinnettakin ettei laihtuisi enempää. Pari kertaa sairastanut jo keuhkokuumeenkin, kun nieleminen on mennyt huonommaksi. Se on rankka sairaus tuo alzheimer, tietää jo heti alussa ettei ole toivoa paranemisesta. Toivottavasti jossain vaiheessa löytyis kunnon lääkkeet tuohon sairauteen. Harva muuten edes tietää ett tuo sairaus aiheuttaa aggressiivista käyttäytymistä, luullaan vaan ett se vaikuttaa pelkästään muistiin.


      • vp-62

        Omassa porukassa ei alzhaimeria ole ollut, naapurin vanhuksella sitä oli, tuli lopuksi erittäin väkivaltaiseksi ettei häntä voinut kotioloissa pitää, hän joutui loppuajaksi suljettuun laitokseen jossa muitakin väkivaltaisia oli hoidossa.

        Hoidat ilmeisesti vanhempiasi, itsekin hoidan toista vanhemmistani jolla aivoinfarkti teki tuhoa ettei itse enää kykene juuri mitään tehdä.


      • Jaksamisiasulle

        Toivotan sulle voimia ja jaksamisia. Aivoinfarktipotilaan hoito on myös rankkaa työtä, jos hoidettavalla on ollut isompi kohtaus joka on vienyt toimintakyvyn.


      • vp-62

        Liikkuu hiljaa rollaattorin avulla, syö ja juo itse, pukeutuukin jotenkuten itse, mutta mitään muuta ei kykene tekemään.
        Päivä kerrallaan mennään.


      • Jaksamisiasulle

        Päivä kerrallaan mennään tuon läheisenkin hoidon kanssa. Kahta samanlaista päivää ei olekaan. Yöt tuppaa mennä valvoessa, muistisairas läheinen on muutamat kerrat jo kaatunut yöaikaan, yks kerta mursi ranteensakin kaatuessaan. Joten pitää vähän kuulostella mitä touhuaa yöllä, jos sattuu kaatumaan, olen valmiina auttamaan. Onneks on turvapalvelu jolle voi soittaa ja pyytää nostoapua, en pysty yksin isokokoista läheistäni nostelemaan. Hän ei enää pysty kovin hyvin nousemaan lattialta ylös, jos sattuu kaatumaan.
        Tsemppiä sulle vielä kerran


      • vp-62

        Kyllä tämä työstä käy, aamuyöstä minäkin joudun herämään harvoin saa koko yön nukkua rauhassa, päivällä kun on väljempää aikaa tunnin päikkärit pakko otta että jaksaa loppupäivän, muisti ja järki hoidokilla toimii melko normaalisti infarktista huolimatta, näkökyky heikkenee hiljakseen.
        Oma hoidettava on kevyt, kotiin päästyään painoi alle 40kg, saatu painoa lisää yli 10kg, kaatumisia ei ole ollut.

        Menee tämä muuten mutta omat ystävät on kadonneet jostain ihmeen syystä, en tiedä vierastavatko hoidettavaa vai mikä on pielessä.

        Juu jaksamisia jokaiselle.


    • pikkulintuna

      9v. omaishoitajana, ensin isälle, hän pääsi vapaaksi sairaudestaan. Pikkulinnuksi meidän takapihalle.

      Nyt äidin omaishoitajana, tällä hetkellä intervalli hoidossa. Äsken kävin katsomassa mitä hänelle kuuluu, sitten vasta muistin että äiti on vapaalla.

      Onneksi pystyn tekemään etätyötä netin kautta, tekemättämyys ei ole minua varten.

      Omaishoitajan työ on mielestäni tärkeintä työtä mitä on olemassa. Onneksi meitä on olemassa.

      Sitovaahan se on ja ainainen huoli.

      Äiti odottaa isää kotiin, yölläkin käy herättämässä. "Herää, isä tuli taksilla kotiin, anna rahaa". Äiti ei yksinkertaisesti ymmärrä asiaa.

      Kyllä äidin suru oli ja on kova. Helppoa se ei ollut minullekkaan.

    • vaakamies1

      Sama tunne minullakin oli intervallijaksoilla, ei tahtonut aina muistaa että hän onkin hoidossa, mun eitarvitse nyt huolehtia, ja jotenkin oli väsymys kovempi kuin hoitoaikana, olisikohan silloin kn oli oltava skarpimpi niin ei väsymystä saanut/voinut tuntea.
      Nyt vaimo saanut pitkäaikaishoitopaikan, mutta jotenkin en osaa olla huolehtimatta ,ei tahdo vielä aina muistaa ettei enää tarvitse huolehtia hänestä vaikka pihalla tekee jotain niin ei ole sisällä enää ketään hoidettavaa..
      Hoitopaikkaansa on kai tyytyväinen, iloisen oloisena on ollut aina kun katsomassa olen jäynyt..
      Aika yksinäinen olo on nyt, jotenkin sitä kaipaa toisen ihmisen läheisyyttä ja yhdessäoloa muutakin kuin hoitosuhdetta,,

      • hyvääJatkoa

        Samaa olen itsekin kokenut.
        Kun mieheni joutui lopullisesti vuodeosastolle meni todella kauan ennenkuin tajusin että ei ole kiirettä minnekään, voin tehdä mitä haluan. Jäi jotenkin syyllinen olo kaihertamaan, ikäänkuin olisi jättänyt jotain tärkeää tekemättä.
        Useamman vuoden jälkeenkin tulee hetkiä että ei tajua olevansa vapaa.
        Hoitajan terveys ja läheisyyden kaipuu on ymmärrettävää, ihmettelen ihmisiä jotka ovat tuomitsemassa muiden tapaa elää vaikka eivät tiedä mitään asioiden todellisesta tilasta.


      • jatkoja

        Vapaapäivienkin pitäminen tuntuu sille kuin jotain pahaa olisi tekemässä, jäänyt nekin pitämättä.


    • Toi on niin tuttua toimintaa vaakamies1,niin itsensä sitonut moni omaishoitaja on työsuhteeseen,että ei osaa irrottaa itseään edes "vapaajallaankaan"hoitosuhteesta.
      Mieheni Alzheimer todentui 14v.aikaisemmin,kuin hän menehtyi.
      Se eteni hitaasti ja minä yritin pitää hänen aivotoimintaansa jatkuvasti käytössä.
      Omistamallani rantatilalla,jossa meillä on ollut pari hevosta ja sama määrä lampaita,
      terapialampaita näennäisesti,niin touhua riitti.

      Kommelluksiakin sattui,milloin oli ruohonleikkurissa väärät öljyt ja moottorisahassa
      vääränlainen polttoaine,mutta aina homma hoitui,joskin keskustelu saattoi kuulua naapuriin saakka?
      Tein paljon remonttia yksin ja yhdessä,mutta hänen agressiivisuutensa ilmeni jo aika varhaisessa vaiheessa.Tuntui,että meitä oli kaksi työnjohtajaa projektissa ja työntekijöitä ei lainkaan?
      Kerran muistan antaneeni hänelle tehtävän:tuo navetanvintistä" kakkosnelonen"
      hän toi navetasta kaksi" nelosenlautaa"joten asiaa ei ollut kovin huonosti ymmärretty.

      Hauskin tapaus sattui hänen ollessaan jo hoitokodissa.Katselimme hääkuvaamme,kun hän halusi tietää kuka olen ja kerrottuani olevani hänen vaimonsa.
      Jos hän olisi osannut ajatella,niin varmaankin ajatelma olisi mennyt suuntaan,että järki
      otettu pois ja akka annettu tilalle,mutta niin ei asia edennyt.
      Laitettuani hääkuvamme piironginlaatikoon ja istuuduttuani hänen viereensä hän kysyi missä sinun miehesi on?
      Kerrotuani asuvani yksin,hän alkoi vokottelemaan minua ja pyysi jäämään yöksi?
      En tiedä olisiko hän edes muistanut mitä naisten päänmenoksi pitäisi tehdä yöaikaan?

      Kevensin vähän keskustelua,kyllä se läheisen ihmisen kaipuu koskettaa meitä kaikkia omashoitajia ja että saisi vaikka vain puhua.Minulla lapset asuvat satojen kilometrien päässä ja minä yksin täällä korvessa,kyllä mielikuvitusta tarvittiin,että pysyi itse jotenkin selväjärkisenä,siis kaikki inkkarit kanootissa ja hissi kulki ylinpiin kerroksiinkin.
      Minä selvisin jotenkuten.Voimia teille kaikille rituliini_38

    • puhuminentärkeää
    • pikkulintusaaollavapaa

      Ainakin minulle rakkain paikka on aina ollut koti.

      Kun hoidin isääni silmistä näki että hän piti todella minusta vaikkei pystynyt puhumaan.

      Viimeisenäkin Jouluna isä söi sormin kun ei pystynyt käyttämään haarukkaa ja veistä. Vaikka puhekyky oli mennyt aikoja sitten, hän pystyi sanomaan;Joulu.

      Isä halusi pysyä elämässä mukana.

      Teen vapaa-ajalla historiikkia ja koko ajan ymmärtää enemmän isästä ja itsestäni

      Lohtua tuskaani olen saanut uskonnosta, jo opiskelu aikoina olin kiinnostunut asiasta.

      Nyt hoidan äitiäni, kyllä on mukava pitää äidin kädestä kiinni.

      Tässä muutamia ajatuksiani.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tähdet, tähdet -tippuja Kake Randelin tilittää avoimena: "Tämä on viihdyttämistä, eikä sitä..."

      ISO kiitos Kake lauluistasi!Nyt ei vaan studioyleisö lämmennyt. Olet legenda! Lue Kake Randelinin mietteet: https://w
      Tv-sarjat
      18
      956
    2. Haistoin ensin tuoksusi

      Käännyin katsomaan oletko se todellakin sinä , otin askeleen taakse ja jähmetyin. Moikattiin naamat peruslukemilla. Tu
      Ikävä
      3
      923
    3. En koskaan

      Aliarvoinut, nauranut/pitänyt pilkkana, tai ajatellut mitään negatiivista sinusta. Jos nämä asiat uskot ja luotat sen v
      Ikävä
      49
      840
    4. Martinasta kiva haastattelu Iltalehdessä

      Hyvän mielen haastattelu ja Martina kauniina ja raikkaan keväisenä kuvissa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      224
      741
    5. Nainen, olet kaipaillut seuraani

      Tiedän sen, kuulen sen. Sinulla ei ole muita joiden kanssa voisit niistä asioista keskustella joista keskustelet kanssan
      Ikävä
      76
      737
    6. Kirjoitit joskus minulle tietäen

      Että se olin minä.
      Ikävä
      46
      719
    7. Emme näe enää koskaan

      Näin ainakin uskon. Mutta ei hätää, et menetä yhtään mitään minussa. Sen kai jo tiesitkin. Hyvää vappua ja kesää. Toivon
      Ikävä
      34
      697
    8. Vornanen alkaa olla kusessa

      Kaikki vanhat synnit on kaiveltu esiin ja niitä tosiaan näyttää olevan. Poliisin asussa esiintyminen vaaliteltalla, työt
      Joensuu
      82
      692
    9. Mitäs meinaatte vappuna

      ikävöivät ihmiset?
      Ikävä
      108
      684
    10. Mitä teet mies

      Tälleen vappuaattona? Mietityttää, että onkohan sulla joku nainen, jonka kanssa vietät vapun? 😔
      Ikävä
      20
      630
    Aihe