Takuu / virhevastuu / vuositarkastukset

Valmistalomies

Olen harkitsemassa "avaimet käteen" -talopaketin hankkimista omalle perheelleni Pääkaupunkiseudulle. Tuota edellä mainittua puoltaa etenkin se, että meillä ei ole aikaa hallita rakennusprojektia, eli erilaisten osaurakoiden yhteensovittamista jne. Mielellämme siis maksamme siitä, että ns. projektiosaaminen hoituu yhden ja saman osoitteen kautta alusta loppuun (pl. maaurakointi ym.). Tontti on meillä jo tiedossa ja sinne olisi tarkoitus rakennuttaa normaali 2-kerroksinen okt, joten vaihtoehtoja ja valinnanvaraa riittää, kun katselee eri talovalmistajien tarjontaa.

Yksi asia kuitenkin hiertää mielessä kovin paljon: miten on erilaisten takuiden / virhevastuiden / vuositarkastusten kanssa? Olen ymmärtänyt, että kun kyse on (ainakin) avaimet käteen -talopaketista, on takuu / vastuu rakenteista sen 10v. Ok, hyvältä kuulostaa, mutta enpä ole kuullut tapauksesta, jossa talo olisi yhtäkkiä luhistunut tonttiin rakenteiden pettäessä tms. Samaten esim. paljon puhutut homeongelmat ym. ilmenevät luultavasti vasta paljon myöhemmin, ellei valvonta työmaalla ole aivan pettänyt rakennusaikana jne. Homma siis kiteytyy lähinnä pikkuasioihin, ts. niihin virheisiin, jotka ovat usein melko lailla pieniä, mutta asumista ikävästi haittaavia. Nimittäin: vaikka kuinka etsin tietoa netistä, en löydä mitään perustetta ns. vuositarkastuksille (joita monet talofirmat toki mainostavat). Jos kyseessä on gryndattu asunto-osakeyhtiö, kuuluvat vuositarkastukset kuvioon Asuntokauppalain nojalla. Nyt kuitenkin omakotitaloa rakennettaessa "this is not the case". Onko talopaketin ostajalla ylipäätään mitään turvaa muuton jälkeen havaittuja virheitä kohtaan??

Miten siis on, kuinka itse näette asian? Miten teillä jo rakennuttaneilla on mennyt erilaisten sisäänmuuton jälkeen havaittujen virheiden korjaamiset, onko homma sujunut kuin vettä vaan vai onko ollut ongelmia talofirman kanssa? Itse olen kuullut hyvää ainakin Design Talojen suunnalta, eli listatut virheet on korjattu hyvällä asiakaspalveluasenteella. Tuttavalle siis lähetettiin talofirmasta kaavake täytettäväksi. Tämän jälkeen edustaja tuli paikalle, virheet katsottiin yhdessä ja lopulta korjausporukka hoiti homman kotiin, virheitä yhteensä n. 20 kpl, joista osa merkittävämpiä ja osa pieniä kosmeettisia. Eräällä toisella tuttavalla ollaan talofirman suhteen lähinnä menossa käräjille, koska talofirmaa ei voisi vähempää kiinnostaa koko asia sen jälkeen, kun viimeinen maksuerä talopaketista tuli maksettua...

Asiallisia vastauksia, kiitos.

7

2495

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • derw

      Ei niihin gryndattuihin taloyhtiöihinkään mitään vuosittaisia tarkastuksia tehdä! Se on vuositarkastus ekan vuoden jälkeen ja sitten 10 v vastuun päättyessä toinen.

      Itse rakennetutin valmistalopaketin parivuotta sitten. Vuositarkastus pidettiin ja siinä korjattiin ne muutamat virheet mitkä tuleet ilmi. Sen jälkeen löysin vielä yhden, mutta fixasin itse kun pikkuasiasta kyse. Ja 10 v kohdalla pitää käydä kämppä vielä "suurennuslasilla" läpi. Ja toivoa että talotehda vielä pystyssä, jos konkurssissa niin virhevastuut voi unohtaa.

      Pohjatöiden tekeminen kuuluu aina asiakkaalle eli niistä et voi talotehdasta syyttää.

      Ja varaudu suuren omaan työmäärään, esim lupaprosessi Espossa aika prosessi maallikolle mutta sitä vartenhan on vastaava mestari auttamassa. Ja kannattaa koko ajan katsoa mitä seiniin laittavat eli onko villat kuivat ym.

      • Valmistalomies

        Kiitos havainnollistavasta kommentistasi. Oliko valmistalopaketissasi tehty vuositarkastus jokin sopimukseen kirjattu asia, vaiko pelkkää talofirma hyvää hyvyyttä? Ongelmani on siinä, että kovista etsinnöistä huolimatta en ole löytänyt mitään sellaista lakipykälää, joka velvoittaisi talofirmoja noita vuositarkastuksia tekemään (as.oy:issä eri asia => Asuntokauppalaki).


      • derw

        Hmm...en ole varma onko lakiin pohjautuva vai ei mutta kaikki talotehtaat antavat vuoden takuun ja tällöin pidetään vuositarkastus ekan vuoden jälkeen. Ja virhevastuuhan perustuu lakiin ja siitä tuo 10 v.

        Vuositarkastus piti itse kutsua ja virheet korjattiin merkittiin erilliseen dokumenttiin minkä talotehtaan työmaapäällikkö allekirjoitti.

        Ja edelleen painotan omaa seurantaa projektissa ja hyvää vastaavaa mestaria joka myös käy kriittisissä vaiheissa työmaalla, vaadi vaikka sopimuksessa se. Nimittäin pystytysporukoita monenlaisia. Meille sattui erittäin asiallinen ja huolehtivat rakennustarvikkeiden suojauksesta hyvin. Mutta kaikilla ei näin hyvä tuuri käy ja tietenkin välillä sateisia vuosia kun taas toisena voi olla lähes kk satamatta.


      • Paketoitujaongelmia

        "Ja varaudu suuren omaan työmäärään, esim lupaprosessi Espossa aika prosessi maallikolle mutta sitä vartenhan on vastaava mestari auttamassa. "

        Jospa et kirjottaisi täyttä roskaa!

        Totta: lupaprosessi on tai voi olla Espoossa pitkä ja kivinen, mutta riippuu kokonaan pääsuunnittelija ja lupa-arkkitehdin suhteesta. Tarvitset SAFA-arkkitehdin, joka on jo kyseisen lupa-arkkitehdin alueelle rakentanut ilman ongelmia. Kaikkein paras on sellainen arkkinikkari, joka on jo saanut kaavamääräysten vastaisen rakennelman läpi lopputarkastuksesta. Vantaa taas on helppo ja Helsinki jotain Espoon ja Vantaan välistä.

        Pakettitaloissa ongelma on se, että arkkitehti tulee kaupan mukana. Sen vuoksi on tärkeää selvittää miten valittu yritys on saanut aiemmin lupansa läpi. Mieluusti aiempi projekti pitäisi löytää kyseisen lupa-arkkitehdin alueelta. Jos pakettia ei ole pystyssä po lupa-arkkitehdin hallinnoimalla alueella, niin se voi merkitä sitä, että lupia ei ole myönnetty, koska "ei sovi kaupunkikuvaan", eikä talotehdas ole susotunut vuoraamaan kivitalo laudoilla tai kuorruttamaan puutaloa betonilla tai tiiliskivillä. Tai sitten katto on väärää mallia tai ainakin kaltevuus rouva lupa-arkkitehdille täysin sopimaton.



        Sitten ne kamalat virheet: 1) vastaavia mestareita ei ole enää olemassa ja 2) vastaavalla työnjohtajalla ei ole mitään tekemistä lupaprosessin kanssa.


    • VittuMikMolopää

      Vittu miten säälittävää - jollei sarana käy, vaihda lestoista helareihin. Tai vedä ittes siihen ittees (:

    • Pöljää

      Rakentavaa keskustelua taas

    • Tirolinkäki

      Aloittajalla on tyypilliset kuvitelmat valmistalo-projektin kulusta. Yleisellä tasolla projektointi ei välttämättä kuulu valmistalojen toimittajille, muuta kuin talotehtaan omaan toimituslaajuuteen sisältyvien urakoiden osalta. Harvalta valmistalotoimittajalta, jos keneltäkään, saat valmistalon osoittamallesi tontille siten että et tee muuta kuin maksat. Talotoimittajan lisäksi pitää palkata suunnittelijaa, valvojaa, urakoitsijoita, pitää hakea rakennuslupaa, kenties siivota ja majoittaa tekijöitä yms. Tai sitten ostaa joku joka hoitaa kaiken. Tiedossani ei ole yhtään talotehdasta jolta saisi aidosti avaimetkäteen-palvelua.

      Toinen harhakuvitelma on että työmaan valvonta aiheuttaisi/pelastaisi joltakin. Valmistalot kootaan sen verran rivakasti että työmaalla ei ole valvojalle paljoa tehtävää. Valmistalojen virheet tehdään useammin muualla kuin pystytystyömaalla.

      Kolmas totuusuniversaali on että takuukorjaustoiminta tökkii kaikilla valmistalotoimittajilla. Eräällä Ruotsalaisella aivan erityisesti. Asiakas saa kleimata vaikka jokaisen yksityiskohdan talostaan, mutta takuutarkastuksessa säädetään saranoita joita ei tarvi säätää ja korjataan vain jotain pientä silmänlumeeksi.

      Suositukseni aloittajan tilanteeseen on hankkia joku kirvesmiesporukka tekemään talon all-inclusive. Kannattaa kiertokysellä suosituksia omasta tuttavapiiristään ja mahdollisuuksien mukaan selvitellä tekijätiimin aikaansaannokset.

      Valmistalo-kaupinnassa kaikki ei ole aivan sitä miltä näyttää ja kuullostaa. Eräs mainostaa radiossa kuin talo nousee päivässä ja nyt sitten jo saunotaan. Saattaa olla että taloa joutuu odottamaan 12 kk, pystytys ottaa pari-kolme päivää, sen päälle kuukausi kuivattelua jonka aikana urakoitsijoita menee ja tulee ja sähköä saattaa kulua esim vuoden käyttöä vastaavasti. Että ihan 1 pv pystytyksen jälkeen ei pääse saunomaan, vaikka mainos niin antaa ymmärtää. Eräs toinen talotehdas mainostaa hintaa sisältyvänä palvelunaan, no olkoot, en kerro enempää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Marja sulkee liikkeen

      Nyt lähtee kylän ainoa kello ja kultaliike ja kenkäkauppa
      Oulainen
      27
      5343
    2. Oulaisten vaalit ovat hyvä alku, mutta lisää toimenpiteitä tarvitaan.

      Oulaisten vaalit ovat hyvä alku. Puolueväristä riippumatta hallituksen rikollisuutta torjuvat toimenpiteet tehoavat ja r
      Oulainen
      3
      4677
    3. Pääsiäisen terveiset kaivatullesi

      kaivatullesi tähän alas 💕💕
      Ikävä
      156
      1735
    4. Olen rakastunut sinuun mies edelleen

      Meidän yhteys on jossain ihan muualla kuin netissä, muistetaan se. Kaunista päivää sinulle 😍
      Ikävä
      155
      1456
    5. Sun ajatttelu tuo vaan julmuutta mut kukaan muu nainen ei voi korvaa sua

      Mut sun ajattelu saa mut itsetuhoseks ja uhmaan lakiakin😭😭💀 Se väärinymmärryksen määrä on käsittämätöntä. Helpottais
      Ikävä
      14
      1292
    6. Oletko loukannut

      Oletko loukannut tarkoituksella kaivattuasi?
      Ikävä
      93
      1114
    7. Kyläyhdistyksen tuho, kiitos sääntöukon

      Hyrynsalmen kyläyhdistyksen yleinen keskustelutilaisuus ja ylimääräinen kokous alkoi hyvin. Siellähän keskusteltiin oike
      Hyrynsalmi
      22
      1112
    8. viekää miehet naiset kunnon treffeille

      Ja käyttäytykää hyvin. Niin tehdään vaikutus. Miehen kuuluu tarjota naiselle.
      Ikävä
      207
      997
    9. En vittujakaan enää välitä sinusta nainen

      Toivottavasti en näe sinua enää koskaan. Jos näen, niin en ole näkevinäni. Et merkitse minulle enää mitään.
      Ikävä
      69
      992
    10. Milloin se sitten

      On? Se oikea hetki kun kerrot sille naiselle mitä tunnet häntä kohtaan?
      Ikävä
      37
      849
    Aihe