Sytostaattihoito

..että parhaiten autat lähimmäistäsi olemalla mahdollisimman normaali ja ehkä kysymällä häneltä itseltään suoraan miten hän haluaisi sinun toimivan.. Itselläni ei onneksi ole tuollaisesta kokemusta, mutta nämä ajatukset tulivat vain ensimmäisenä mieleen.. Voimia sinne!!!!!

yrittää saada ajatukset pois syövästä. Puhua normaaleista asioista, keksiä jotain kivaa, voinnin mukaan tietysti.
Itselläni oli joillakin kerroilla pahaa pahoinvointia ja etovaa oloa sen perään vajaan viikon, mutta pari viikkoa hoitojen välillä oli vointi ihan normaali.
Hiusten lähtö tuntui kaikkista pahimmalta. Kaikki sytostaatit eivät aiheuta hiustenlähtöä.

Hei

Itselläni on sytostaattihoito menossa, tai on ollut jo kohta 10 kuukautta. Alkusyksystä minulla vaihdettiin lääkitystä, joten voin kokemuksesta sanoa että eri lääkkeet vaikuttavat todella eritavoin. Aluksi oli huomattavaa pahoinvointia, joka pahoinvoinninestolääkityksestä huolimatta oli niin voimakasta että usein jouduin juoksemaan suoraan ruokapöydästä oksentamaan sen vähänkin ruuan jonka olin saanut ruokahaluttomuudesta huolimatta syötyä. Väsymys oli välillä myös kovaa. Se väsymys ei ole samanlaista kuin että et olisi nukkunut kunnolla pitkään aikaan, vaan se on todella kokonaisvaltaista ja todella raskasta. Välistä oli vaikeaa pitää silmiä auki iltapäivällä sen vertaa että jaksaisi vähän katsoa televisiota. Ensin luulin että hiustenlähtöä ei tapahdukaan, mutta sitten lippalakkiin alkoi kesällä jäädä enemmän ja enemmän yksittäisiä hiuksia, mutta se hiustenlähtö minulla tapahtui niin harvana, että ikinä en ollut kokonaan kalju, vaan erittäin harvahiuksinen. Jälkeenpäin olen nyt nähnyt kuvia itsestäni viime alkukesältä ja en ollut tuntea itseäni niistä kuvista joissa naamaa ei näkynyt!

Alkusyksystä minulle siis vaihdettiin toiset lääkkeet, ja vaikutukset ovat olleet todella erilaiset. Nyt on pientä pahoinvointia hoitoviikolla, joka on joka neljäs viikko, mutta se ei ole yhtään mitään verrattuna aikaisempaan. Kyllä toki vieläkin pitää välillä käydä oksentamassa, mutta ne kerrat ovat hyvin harvassa. Huimaukset ovat loppuneet melkein kokonaan, joita myös (vaikka en muistanutkaan äsken mainita) on ollut. Hiukset ovat palanneet kokonaan takaisin, tosin vahvempina! Väsymystä on vielä jonkin verran, mutta niinpä vaan pystyin joulukuun alusta palaamaan takaisin työelämään 14 ja puolen sairaslomakuukauden jälkeen. Työ ottaa fyysisesti voimille, mutta ai että se tekee hyvää korvienvälille. Hoidot eivät ole vielä ohi, ja ne jatkuvat vielä toistaiseksi, joten en voi kertoa mitä hoitojen loppumisen jälkeen tapahtuu. Mutta sen olen huomannut kun minulla tosiaan hoidot on niin että ensin on yksi viikko hoitoja ja sitten kolme taukoa, niin ainakin kaksi jälkimmäistä taukoviikkoa on melkein normaali olo.

Sitten pääsemme tälle henkiselle puolelle. Sairastuminen on todella kova paikka, ja siitä ei välttämättä pääse ikinä kokonaan yli. Mutta jos vain on perhe ja ystävät ympärillä tukemassa niin se auttaa aivan käsittämättömän paljon. Itse olen ollut tässä onnellisessa asemassa, että tukea on tullut (jopa välistä vähän liikaakin ;) Tärkeätä on antaa sairaana olevan määrätä tahdin. Tehkää selväksi että olette hänen tukenaan niin hyvinä kuin huonoinakin päivinä. Jos hän haluaa vain nukkua niin se hänelle sallittakoon, mutta jos hän yrittää tehdä jotain hommia niin kannustakaa siihen. Älkääkä missään nimessä arvostelko, jos jokin työ ei onnistu, sillä ihminen voi olla valmiiksi jo niin heikko henkisesti että ottaa asian raskaammin kuin se on tarkoitettu. Huomioikaa pienet asiat mitä hän toivottavasti yrittää tehdä. Minulla ne oli ja on vieläkin sellaisia kuin että peitän sängyn joka päivä, tyhjennän astianpesukoneen, en jätä likaisia astioita tai vaatteita ympäri kotia yms. Osoittakaa että arvostatte niitä pieniä asioita mitä hän tekee, mutta älkää ampuko yli. Eli tämä on taidelaji. Ei saa paapoa, mutta ei ole hyvä kehua taivaisiin kun sairas on siivonnut pöydän. Kohdelkaa sairasta ihmisenä joka hän on ollut ennen sairastumistaan. Keskustelkaa sairaan ehdoilla ikävistäkin asioista. Joku päivä voitte puhua ihan kaikesta, mutta samat asiat seuraavana päivänä voivat olla liian raskaita. Joten kuunnelkaa ja tulkitkaa sairaan mielialaa. Mieliala on minulla ainakin suoraan verrannollinen fyysiseen väsymykseen. Kun on kovin väsynyt niin on vaikea ajatella positiivisesti. Mutta suurin asia on se että teette täysin selväksi että tapahtui mitä tahansa niin olette hänelle aina tukena. Niin fyysisesti auttamalla kotona kuin henkisesti kuuntelemalla.

Tässä minun paasaukseni, ja lisään tarinaa jos tarvitaan tai jotain tulee mieleen.

Toivottavasti tästä on edes vähän apua.

Hyvää jatkoa kaikille.

En tiedä mikä syöpä läheiselläsi on ja mitä sytostaatteja hän tulee saamaan.Niitä on paljon ja sivuvaikutukset erilaisia. Parhaiten autat olemalla hänen lähellään ja kuuntelemalla hänen toiveitaan.

Minulla ei vielä ole hoidot alkaneet, mutta tukena olosta haluaisin jotain sanoa. Itse syöpäpotilaana odotan että minun kaverit käyttäytyy seurassani samoin kuin ennen syöpää. En halua mitään surkutteluja vaan tervettä uteliaisuuta missä vaiheessa tauti nyt on. Kaikki muu juttelu ja tekeminen onkin samaa mitä aina olemme tehneet.
Silloin kun tarvitsin apua niin olen kertonut mitä tarvitsen. Huom. emme ole invaliidejä, itse olen kohta kuusikymppinen.
Toivottavasti löydät tavan millä helpotat ystäväsi oloa, mutta älä unohda omaakaan vointiasi. Hyviä yhteisiä hetkiä teille, muistakaa nauraa ja paljon.

Olen käynyt elämässäni leukemian läpi vaikka olen vasta 24 vuotias. Nyt siitä aikaa onneksi 6 vuotta joten hoidot ohi ja olen täysin parantunut=) Eniten kaipasin että ystävät olisivat vain vierelläni. Ja kuuntelisivat jos minulle olisi kerrottavaa. En kaipanut sääliä vaan sitä että olisi osattu puhua myös muustakin kun vain syövästä. Että ystävät olisi nähneet minussa sen mikä minä olin ennen sairautta. Ei sanoja välttämättä tarvita vaan oikeaa välittämistä.