Ja seuraavaksi Ogeli

Viivatuisen_Jake

Maunulan vanhan ostarin paikalle alkaa nousemaan HASO. Sattuneesta mulle kyllä kelpais sijainniltaan erinomaisesti.

Eipä ole asoja tuolla päin stadia ihmeemmin näkynytkään.

Herättääkö kiinnostusta palstan lukijoissa vai onko Mellunkylä/Malminkartano mieluisampi vaihtoehto.

Saattaapi olla seuraava hakukohde HASOlla.

56

3137

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Aso-mummo-milis

      Meinaakkos sinne tulisi aso-talo nyt siis leipomaan Maunulaa?

      Kerro ja linkitä infoa / leikkaa ja liimaa !

    • Aluetta_tunteva

      Paljon Maunulaa isompi Hason kohde on alkamassa varsinaisessa Oulunkylässä, tarkkaan ottaen puistomaisessa Patolan osakaupinginosassa.

      Oulunkylään rakennetaan 101 asuntoa, Maunulaan vain 44. Valmistunevat jokseenkin samaan aikaan. Tuo ero lukumäärässä tarkoittaa käytännössä sitä, että Ogelista on paljon helpompaa saada juuri haluamansa kohde.

      Jos on lapsia, koulupiireissä näiden kahden välillä on valtava ero Ogelin hyväksi. Ogeli on ns. hyvä kaupunginosa, Maunula ei.

      Oulunkylän (=Patolan) tarkempia piirrustuksia en ole vielä nähnyt, mutta Hason Maunulan kohteen mikrosijainti on surkea. Talo rakennetaan aivan kiinni neljäkaistaiseen, vilkasliikenteiseen Pakilantiehen. Ja mikä parasta, samalle pienelle tontille rakennetaan peräti kaksi kaupungin vuokrataloa. Piha on ymmärtääkseni yhteinen. Myös Hason kohteen kaikki vastapäiset talot Pakilantiellä ovat kaupungin vuokrataloja, kuten suurin osa Maunulan asuntokannasta muutenkin. Fiilis tuossa Hason asumisoikeustalossa on varmaan kuin Asterixin kylässä ympäristön osalta.

      Juuri tuo ostarin tienoo ja vastapäiset kaupungin vuokra-talot - joita on monta - olivat huumekaupan keskus aiempina vuosikymmeninä.

      Maunula on rauhoittunut jonkin verran mummoutumisen myötä. Kaupungin vuokratalot kuitenkin pysyvät siellä ja voi vain kuvitella minlälaiseksi meno muuttuu mummojen muuttaessa hoitokoteihin tai yläkertaan.

      Esimakua tulevasta saa helposti käymällä Maunulan lasten leikkipuistossa, kuten tein viime kesänä pari kertaa muksuni kanssa. Puisto on ihan toimiva, lapset aina herttaisia mutta suomen sanaa en siellä kuullut.

      Itse en edes harkitse Oulunkylän Kivipadonpuiston ja Hason Maunulan kohteen välillä, ja toivon muidenkin rauhallista asumista arviostavien hakevan Ogeliin. Jätetään Maunula ”elämyksiä” asuinympäristöltään kaipaavien haltuun.

      • simo_simpauttaja

        "Maunulan kohteen mikrosijainti on surkea. Talo rakennetaan aivan kiinni neljäkaistaiseen, vilkasliikenteiseen Pakilantiehen. Ja mikä parasta, samalle pienelle tontille rakennetaan peräti kaksi kaupungin vuokrataloa."

        Juu, HASO Kivipadonpuisto rakennetaankin tooosi kauas Tuusulan motarista (ainakin 10metrin päähän) eikä samaan kortteliin(tonttiin kuten sinä sanoit) rakenneta mitään stadin vuokrakämppiä eiku oota hetki eiku voi hitsin hitsi, kyllä niitä rakennetaan, ei sinne sitten voi muuttaa... HYVÄ SIMO PIDÄ TOI

      • lololl

        " Kaupungin vuokratalot kuitenkin pysyvät siellä ja voi vain kuvitella minlälaiseksi meno muuttuu mummojen muuttaessa hoitokoteihin tai yläkertaan."

        Mitä pelkäämistä niissä mummoissa ja papparaisissa muka on, kun ei ne kimppuun käy, jotkut korkeintaan höpöttävät omiaan ja se on ihan itsestä kiinni miten paljon sallii otettavan kontakteja, kaupungissa kun ei ole pakko keskustella kenenkään naamatutun kanssa ja suurin osa kuitenkin ollut perheellisiä, joten niissä ympyröissä ne oikeasti pyörivät, mene vaikka kysymään lapsenlapsista, niin huomaat pian eron, vaikka ei sen puoleen, samallatavoin on sekalaista seurakuntaa kuin nuoremmissakin.

      • cller

        taisi edellinen kirjoittaja viitata siihen keitä näiden pian pois muuttavien mummojen tilalle tulee. sen päättää kaupungin vuokra-asuntotoimisto. nuorempia tulee varmasti. tuleeko myös maailma kylässä-väkeä,saapa nähdä

      • Näinhänseon

        Juu,kivipadonpuiston asokohde on moottoritien ja kaupungin vuokratalojen välissä. Maunulassa palvelut ja Liikenneyhteydet paremmat. Juoppoja on nykyään joka kaupunginosassa.

      • Manela

        Olen asunut Ogelissa ja asun nyt tällä Maunulassa hetkellä ja olen täysin eri mieltä ketjun aloittajan kanssa mm. siitä, että "Ogeli on ns. hyvä kaupunginosa, Maunula ei". Kirjoittaja kyllä viittaa enemmänkin lastentarhaan/kouluihin kuin muuhun asumiseen (?), mutta näillä asuinpaikoilla ei ole sinänsä mitään ihmeempää laatueroa. Henkilökohtaisesti pidän enemmän Maunulassa asumisesta loistavien kulkuyhteyksien takia joka suuntaan, mutta myös alueen vihreyden vuoksi.

        En siis tiedä lastentarhasta ja heidän kielillä puhumisestaan (tänne on tulossa iso 350 lapsen tarha, joten sinne kaiketi tuodaan lapsia vähän muualtakin kuin Maunulasta), mutta katukuvassa täällä on kyllä melkoisen vähän maahanmuuttajia.

        Nimimerkki Aluetta tunteva ei ainakaan ole nimierkkiään valinnut faktatiedon perusteella. Hän kirjoittaa, että "Talo rakennetaan aivan kiinni neljäkaistaiseen, vilkasliikenteiseen Pakilantiehen. Ja mikä parasta, samalle pienelle tontille rakennetaan peräti kaksi kaupungin vuokrataloa. "

        Pitää paikkansa että talot rakennetaan vinottain Pakilantien suuntaan ja on vaikeaa arvioida kuinka paljon liikenne häiritsee sen puolen asujia. Uskon että ei paljoakaan. "Vilkasliikenteinen" Pakilantie on ainostaan korkeintaan ruuhka-aikoihin. Muina aikoina autoja kulkee harvakseltaan. Samalle pienelle tontille ei myöskään rakenneta kahta vuokrataloa, joilla olisi yhteinen piha. Talot eivät ole vuokrataloja ja tilaa on riittämiin.

        Pakilantien toisella puolella vastapäätä olevat talot ovat kaupungin vuokrataloja, jotka saneerattiin joitakin vuosia sitten. Sitä myöten myös asujaimisto muuttui lähes täysin (lähinnä kaupungin työntekijöitä; sairaahoitajia, bussikuskeja, muutama tuntemani poliisikin yms. ) Spurguja täällä päivystää suunnilleen yhtä paljon kuin Ogelinkin keskuksessa, itse asiassa vähemmänkin. koska Maunulassa ei ole enää yhtäkään räkälää, josta saisi halpaa ööliä... Ogelissa taitaa vielä olla se karvalakkikansan juottola ?

        En usko, että myöskään väite siitä, että valtaosa Maunulan asuntokannasta olisi vuokrataloja pitää enää paikkaansa. Itse asiassa laskeskelin (olen asunut täällä yli 30 vuotta yhteensä), että niitä on enää noin kolmannes koko asuntokannasta. Kun lisäksi olen tavannut jo noin 20 ihmistä, jotka muuttavat tähän kyseiseen kohteeseen, on hyvin vaikea uskoa, että meno olisi kuin "Asterixin" kylässä. Suurin osa järjestysnumeroista, jolla taloon pääsi oli niin pieniä, että pitää olla reippaasti keski-ikäinen, että on ehtinyt sellaisen saada.

        "Juuri tuo ostarin tienoo ja vastapäiset kaupungin vuokra-talot - joita on monta - olivat huumekaupan keskus aiempina vuosikymmeninä." Juu, oli Maunulassa huumekauppaa -ja oli myös Ogelissa. Tosin huumekaupan keskus ei ollut juuri niissä "vastapäisissä taloissa", mutta mitäs tässä saivartelemaan.

        Asuin lapsuuteni Maunulassa ja osan siitä Ogelissa ja 70-luku oli huumeiden käytön aikaa. Löysimme käytettyjä huumeruiskuja sekä Ogelista että Maunulasta lähes päivittäin. Voin myös kertoa, että tunsin hyvin Maunulan keskeisen huumediilerin pikkuveljen ja hänen perheensä. Me lapset olimmekin hänen suojelussaan. Tosin hän jäi kyllä kiinni ja istui vuosikausia yhteensä vankilassa kunnes kuulemma rakastui kunnon tyttöön ja kunnostautui. No, se siitä muuten, mutta hän asui ja toimi Ogelissa....

        Kirjoittaja kirjoittaa, että "Itse en edes harkitse Oulunkylän Kivipadonpuiston ja Hason Maunulan kohteen välillä, ja toivon muidenkin rauhallista asumista arviostavien hakevan Ogeliin. Jätetään Maunula ”elämyksiä” asuinympäristöltään kaipaavien haltuun." Heh heh, ei Maunulassa ole tarjolla sen kummenpia elämyksiä kuin Ogelissakaan. Jos Maunulan elämänmeno ei maistu niin ei takuulla maistu Ogelinkaan.

      • vuokralähiö
        Manela kirjoitti:

        "En usko, että myöskään väite siitä, että valtaosa Maunulan asuntokannasta olisi vuokrataloja pitää enää paikkaansa. Itse asiassa laskeskelin (olen asunut täällä yli 30 vuotta yhteensä), että niitä on enää noin kolmannes koko asuntokannasta. "

        Jokainen saa tietenkin uskoa ihan mihin haluaa.

        Viime vuonna kootun tilaston mukaan Maunulassa on asuntokannasta vuokra-asuntoja yli 60%. ARA-vuokra-asuntojakin yli 50%.

        Jos ei oteta huomioon erityisalueita kuten Santahamina, Suomenlinna etc... niin Maunulaa enemmän ARA-vuokrakämppiä on vain Kurkimäessä, Kumpulassa ja Tali- Talinrannassa.

        Jakomäessä sunnilleen samat prosentit ARA-kämppiä kuin Maunulassa, mutta Jakiksessakin on enemmän vapaan rahan vuokrakämppiä.

        Mm. Itä-keskus, Mellunmäki, Kontula, Malmi...... kaikissa vähemmän vuokrakämppiä asuntokannasta kuin Maunulassa.

      • uutera

        En tiedä vuokra-asuntokannan prosentuaalista jakaumaa, mutta itse olen tykännyt asua Maunulassa, koska on hiljaista, rauhallista ja vähän maahanmuuttajia. Lisäksi ulkoilu/urheilualueet ovat aivan omaa luokkaansa.

        Lisäksi itse asun kyllä vuokratalossa ja en ole ikinä asunut rauhallisemmassa ja hiljaisemmassa talossa kuin nyt, vaikka olen asunut myös omistusasiuntotaloissa. Joten turhaan jatkiuvasti ajatellaan, että vuokralla asuvat ovat automaattisesti jotain köyhää häirikköporukkaa, joka elää sossun tuella.

        Omatkin vuosituloni ovat vähän alle 64000 /v ja löytyy kaksikin loppututkintoa. Nyt sitten päätin hankkia asumisoikeusasunnon. Toivottavasti saan nauttia yhtä täydellisestä koti ja yörauhasta, kun nyt tässä vuokra-asunnossani !

    • Vanhastaan Maunulassa on tietty paljon vuokrataloja, mutta Maunulan/Suursuon entisen ostarin tontille EI ole kyllä tulossa Hekan taloja, vaan kolmen pienen kerrostalon HASO Tammiontio ja viereiselle tontille samalla myös hitastalo:

      https://dev.hel.fi/paatokset/media/att/cd/cd71adb6e09295e97f0d10464a26799f3854511e.pdf

      Vuokratalovaltaisen lähiympäristön elämänmenon ja ihan viereisen valtakadun melu-, meteli- ym. haittojen ohella noissa HASO Tammiontien taloissa voi askarruttaa sekin, että talojen kivijalkoihin tulee aika reippaasti liiketiloja - jolloin odotettavissa on, että ainakin johonkin niistä tulee jokin pizzeria/kaljakuppila tms. Nämä liiketilathan on kaupunki nimenomaan ajatellut osittain korvaamaan purettua ostaria - ja kun siellähän loppuvaiheessa oli varsinkin juuri kapakoita, niin olisi yllättävää, jos näitä uusia liiketiloja kaupunki ei kuitenkaan vuokraisikaan kapakoitsijoille - joita tälle paikallisesti keskeiselle paikalle on varmasti tulossa.

      Ja sekin on hyvä huomata, että HASO Tammiontien asuntoihin tulee omat saunat vain isompiin asuntoihin 71 m2 kolmioista alkaen. Patolan puolelle tulossa olevaan HASO Kivipadonpuistoon tulee sen sijaan omat saunat kaikkiin asuntoihin, ks:

      https://dev.hel.fi/paatokset/media/att/6a/6a6aafd1356e1b731e91546827fb0c608849410b.pdf

      Kaikki eivät tietysti välttämättä itse niin kaipaisi omaa saunaa - mutta sikäli mikäli on mahdollista, että tuonnempana voisi tulla harkittavaksi asunnon keskinäinen vaihto jossain muuallapäin Helsinkiä sijaitsevaan tai(/ja) isompaan HASO:n kämppään, niin on hyvä pitää mielessä sekin, että useimmat HASO-asujat saunaa pitävät kyllä todennäköisesti tärkeänä, joten saunattoman kämpän vaihto toiseen HASO:n asuntoon voi osoittautua saunallista vaikeammaksi - kun taas varsinkin moni saunattomassa asunnossa asuva hyvin mielellään vaihtaisi saunalliseen.

      • Eila-laktoositon-pieru

        Mikäs vika Tammiontiellä Maunulassa on asua, tai rakentaa?
        Alueella on varakasta pientalo-asutusta jo perinteisemmin ja vihreää luonnonläheistä asumista!

      • Aluetta_tunteva
        Eila-laktoositon-pieru kirjoitti:

        Mikäs vika Tammiontiellä Maunulassa on asua, tai rakentaa?
        Alueella on varakasta pientalo-asutusta jo perinteisemmin ja vihreää luonnonläheistä asumista!

        Maunulan laita-alueilla on jokunen omakoti- tai rivitalo, siinä olet oikeassa. Mutta nämä ovat poikkeuksia.
        Kokonaisuutena Maunula on musta kraateri verrattaessa sitä ympäröiviin kaupunginosiin tai koko Helsinkiin sosioekonomisilla mittareilla. Maunulan kannalta on hyvä että sinne tulee hieman hitaksia ja asoja, nostavat alueen tasoa.

        Mutta pohtikaa hieman tulevaisuutta. Valtaosa Maunulan asuntokannasta on kaupungin tai joidenkin muiden tahojen vuokrataloja, jakauma muistuttaa Kontulaa tai Jakomäkeä. Vuokratalot pysyvät siellä. Kun nykyiset asukkaat eli vanhat mummot siirtyvät palvelutaloihin tai kuolevat, tilalle muuttaa nuoria (perheitä) lapsineen. Maunulan ilme muuttuu. Mahdollisesti palataan 1960-1970 lukujen tilanteeseen jolloin rikollisuutta ja päihteitä oli paljon tai sitten Maunulasta tulee Suomen ensimmäinen Rinkeby. Palavia autoja, ambulanssien kivittämisiä ja muita onnistuneen kotoutumisen ikoneja Maunulan aso- ja hitasasukkaat voivat tässä tapauksessa seurata suoraan kotiensa ikkunoista.

      • dfdasjkfjjsda

        Kas, perussuomalaisen idioottilaita osallistuu Maunula-keskusteluun. Hieno homma, varsinkin jos pysyisitte siellä Homma-foorumilla.

      • Mintziii

        Mietin noita liiketiloja myös minäkin kuppilaa varmaankin tulee niihin ja sitä kautta tupakoitsijoiden ym. meteliä. Lisäksi monesta asunnosta tuijotat vain toisen talon ikkunoista sisään, parvekkeet ulosvedettyjä pieniä yhdellä seinustalla lasitus, mitäpä tuolla tekee. Liikenteestä tulee meteliä ja pölyä. Perusvirheenä kaikissa nykyisissä asunnoissa on surkeat pohjat, mikä ihmeen muoti on rakentaa keittotilallisia asuntoja?, vain isossa 5 h asunnossa kunnon keittiö. En voi sietää noita keittiö yhdelle seinälle 2,5 - 3 m ja olohuone samassa, 45 m2 kaksioissa suora putki eli erittäin tylsä pohja. Keittiöön pitäisi mahtua erilaiset koneet, kuivaruuat, monenlaiset astiat ja ruuanlaittovälineet, noihin surkeuksin ei mahdu mitään. Kaikki eivät syö ulkona, koteihin tarvitaan seiniä, jotta voi muuttaa sisustamistakin jotenkin. Ihmiset myös harrastavat asioita ja tarvitsevat säilytystilaa, vaikka olen nainen minulla on työkaluja, jotka tarvitsevat säilytystilaa. Olen laittanut Hasolle palautetta ja ATT:lle, laittakaapa joukolla muutkin, jotta saataisiin vaihtoehdoiksi viihtyisämpiä monimuotoisia asuntoja. Moni yksinhuoltaja asuu lapsineen pienemmissä asunnoissa, asuntoihin tulisi tehdä alkovi, jopa pieniin kolmioihin, kaksioista lähtien jääviileäkaappi ja pakastinkaappi tornit! Täysleveät hellat ja astianpesukonepaikat, tiskiallastason tulee olla kauttaaltaan terästä ja kahdella täydellä altaalla varustettu,eikä niitä reunallisia altaita, joista jää vesi lillumaan tasoille. Miksi asomaksu maksetaan 2 vuotta ennakkoon! Ymmärrän, että sillä rahoitetaan rakentamista, mutta melko älytöntä asukkaan kannalta.

      • 34363645
        Mintziii kirjoitti:

        Selvästikin haettu avaruutta ja ilmavuutta sekä lisäksi satsattu erinomaiseen huoneistosijoitteluun. Näköesteen keittiötilojen eteen kasaa helposti puolikorkeista kaapeista tai hyllyköistä ja siihen saa sopivasti sohvalle tai ruokapöydälle taakse paikan. Rajallisiin neliöihin ei voi ympätä kaikkea mahdollista, joten ne kompromissit ovat väistämättömiä. Minua tuon kohteen suunnittelussa ei häiritse oikeastaan mikään, jos nyt jätetään se Pakilantie laskuista. Liiketilatkin tulee yhtiön omistukseen ja ne kuuluu ikäänkuin kantakaupungin luonteeseen, kun ei se mikään nukkumalähiö tule olemaan.

      • itsesuunnitellen

        Nämä ovat makukysymyksiä. Att:lla on mahdollisuus vastata kysymyksiin toiveasunnoista (löytyy att:n etusivun alaosasta), ja arvelen että avokeittiöt ovat muodissa juuri asukkaiden toiveesta. Itsekin olen sellaista toivonut ja nimenomaan niin, että keittiökaapit ovat vain yhdellä seinällä. Isot jääviileä- ja pakastintornit ovat aivan turhia pienissä asunnoissa.

        Vaatekaappien tilalla komerot lienevät myös asukkaiden toiveista. Tämä mahdollistaa tilojen monimuotoisen käytön. Makuutilan voi sijoittaa olohuoneeseen ja ilman vaatekaappiriviä olevan asuinhuoneen käyttää työhuoneena jne.

        Koska asuntojen pohjat ovat erilaisia, niin kullekin on mahdollista hakea sellaista asuntoja joka eniten vastaa omia makumieltymyksiä.

      • mikäonpakastin
        Mintziii kirjoitti:

        Mietin noita liiketiloja myös minäkin kuppilaa varmaankin tulee niihin ja sitä kautta tupakoitsijoiden ym. meteliä. Lisäksi monesta asunnosta tuijotat vain toisen talon ikkunoista sisään, parvekkeet ulosvedettyjä pieniä yhdellä seinustalla lasitus, mitäpä tuolla tekee. Liikenteestä tulee meteliä ja pölyä. Perusvirheenä kaikissa nykyisissä asunnoissa on surkeat pohjat, mikä ihmeen muoti on rakentaa keittotilallisia asuntoja?, vain isossa 5 h asunnossa kunnon keittiö. En voi sietää noita keittiö yhdelle seinälle 2,5 - 3 m ja olohuone samassa, 45 m2 kaksioissa suora putki eli erittäin tylsä pohja. Keittiöön pitäisi mahtua erilaiset koneet, kuivaruuat, monenlaiset astiat ja ruuanlaittovälineet, noihin surkeuksin ei mahdu mitään. Kaikki eivät syö ulkona, koteihin tarvitaan seiniä, jotta voi muuttaa sisustamistakin jotenkin. Ihmiset myös harrastavat asioita ja tarvitsevat säilytystilaa, vaikka olen nainen minulla on työkaluja, jotka tarvitsevat säilytystilaa. Olen laittanut Hasolle palautetta ja ATT:lle, laittakaapa joukolla muutkin, jotta saataisiin vaihtoehdoiksi viihtyisämpiä monimuotoisia asuntoja. Moni yksinhuoltaja asuu lapsineen pienemmissä asunnoissa, asuntoihin tulisi tehdä alkovi, jopa pieniin kolmioihin, kaksioista lähtien jääviileäkaappi ja pakastinkaappi tornit! Täysleveät hellat ja astianpesukonepaikat, tiskiallastason tulee olla kauttaaltaan terästä ja kahdella täydellä altaalla varustettu,eikä niitä reunallisia altaita, joista jää vesi lillumaan tasoille. Miksi asomaksu maksetaan 2 vuotta ennakkoon! Ymmärrän, että sillä rahoitetaan rakentamista, mutta melko älytöntä asukkaan kannalta.

        " En voi sietää noita keittiö yhdelle seinälle 2,5 - 3 m ja olohuone samassa, 45 m2 kaksioissa suora putki eli erittäin tylsä pohja. "
        Jos 45 neliön kämppään laittaa keittiön niin olohuoneesta tulee niin pieni ettei sinne enää mahdu edes kahvipöytää.
        Laitan ATT:lle palautetta etteivät missään nimessä ala rakenteleen keittiöitä niihin kämppiin.

      • Keittiöx

        Itse kaipaisin erillistä keittiötä jopa kaksioon, ei tietenkään ihan niihin pienempiin. Kivempi kokkailla eikä ruoankäry leviä koko asuntoon ja saa ruokapöydänkin sinne eikä olkkariin. Lisäksi kunnon vaatehuone on oiva lisä. Tällaisia asuntoja on vaan lähes mahdotonta löytää nykyään, en tajua miksi kaikki välttämättä haluaa karmean avokeittiön olkkarinsa nurkkaan.

      • reissupete
        Aluetta_tunteva kirjoitti:

        Maunulan laita-alueilla on jokunen omakoti- tai rivitalo, siinä olet oikeassa. Mutta nämä ovat poikkeuksia.
        Kokonaisuutena Maunula on musta kraateri verrattaessa sitä ympäröiviin kaupunginosiin tai koko Helsinkiin sosioekonomisilla mittareilla. Maunulan kannalta on hyvä että sinne tulee hieman hitaksia ja asoja, nostavat alueen tasoa.

        Mutta pohtikaa hieman tulevaisuutta. Valtaosa Maunulan asuntokannasta on kaupungin tai joidenkin muiden tahojen vuokrataloja, jakauma muistuttaa Kontulaa tai Jakomäkeä. Vuokratalot pysyvät siellä. Kun nykyiset asukkaat eli vanhat mummot siirtyvät palvelutaloihin tai kuolevat, tilalle muuttaa nuoria (perheitä) lapsineen. Maunulan ilme muuttuu. Mahdollisesti palataan 1960-1970 lukujen tilanteeseen jolloin rikollisuutta ja päihteitä oli paljon tai sitten Maunulasta tulee Suomen ensimmäinen Rinkeby. Palavia autoja, ambulanssien kivittämisiä ja muita onnistuneen kotoutumisen ikoneja Maunulan aso- ja hitasasukkaat voivat tässä tapauksessa seurata suoraan kotiensa ikkunoista.

        "Aluetta tunteva" taitaa olla sekaisin kuin seinäkello. Palavia autoja ja mitä vielä -niin Suomen Rinkeby. Lapsiperheet saapuvat alueelle ja alkaa huumeidenkäyttö ja palataan 70-luvulle... voi vee mitä sontaa. Millä ihmeen ristiretkellä tämä pelle oikein on ? No, onpa sitten hyvä että siellä löytyy myös sellainen kerrostalo, jossa asuu pelkästään poliiseja niin pääsevät äkkiä roistojen kimppuun... Tosin nämäkin ovat vain vuokralaisia...

        Olen asunut Maunulassa koko lapsuuteni ja nuoruuteni, vanhempani ovat asuneet siellä kohta 40 vuotta ja nyt muutan takaisin sinne. Rauhallista, vihreää, ihania ulkoilupaikkoja, loistavat kulkuyhteydet julkisilla kaikkiin ilmansuuntiin...on muuten kuulemma vielä lyhyin jonotusaika terveyskeskukseen, jos joku käyttää julkista terveydenhuoltoa (ajan saa samana päivänä). Myös vanhainkoteja -sekä julkisia että yksityisiä löytyy.

        Ainoa miinuspuoli on se, että kävelymatkan päässä on vain pari suht heikkotasoista S-kauppaa, ainakin verrattuna isoihin marketteihin.

    • Pakilantien tällä Suursuon puolella ei kylläkään sinänsä ole Hekan taloja kuin vain vähän etäämmällä Suonotkontien pohjoispäässä yksi yksittäinen 55 asunnon talo (http://www.hekaoy.fi/maunula/kiinteistot/suonotkontie-8). Eli tällä Tammiontien puolella Pakilantietä lähes kaikki kerrostalotkin ovat siis osaketaloja (joista tosin heti tuon HASO Tammiontien tontin pohjoispuolella oleva on kyllä vuokratalo, mutta se on kuitenkin Lotta Svärd -säätiön, joten siellä ei arvatenkaan ihan mitään varsinaista rötysakkia asu. Ks: http://www.lottasaatio.fi/vuokra-asunnot/suonotkontie-4-helsinki)

      HASO Tammiontien lähialueen niin nykyiseen, kuin ehkä tosiaan varsinkin tulevaan "ambienssiin" voi kuitenkin vaikuttaa aika lailla sekin, millainen meininki Pakilantien toisellakin puolella on vallalla. Ja siinä suhteessa Hekan jättimäinen heti Pakilantien toisella puolella oleva (tai siitä alkava) peräti 500 asunnon Hekan "kasarmialue" voi kyllä monia varmaankin varsinkin askarruttaa (http://www.hekaoy.fi/maunula/kiinteistot/pakilantie-12). Ja muutenkin tuolla Pakilantien länsi-/lounaispuolella on tosiaan laajalle aluelle levittäytyvä Hekan kohteiden tiheä "saaristo" (ks: http://www.hekaoy.fi/maunula/kiinteistot/tietoa-kiinteistoista/kohteet-kartalla).

      Joten kaiken kaikkiaan kyllä tosiaan tuo kysymys siitä, millaisen asuinympäristön tuo entisen ostarin kohta tulee HASO Tammintielle muuttaville tarjoamaan, on ihan vakavan pohtimisen arvoinen. Kunkin sieltä kämpän hakua harkitsevan "toleransseista" sitten riippuu, mihin kukin tässä harkinnassaan päätyy.

      Varsinkin lapsiperheiden kohdalla harkinta-asetelman voisi ehkä tiivistää niin, että niille joiden mielestä Malminkartanon HASO Luutnantinpolun ainoa ongelma on omien liikkumisten kannalta ehkä turhan etäinen tai muuten väärä sijainti, niin kaikin mokomin hakemaan perheelle asuntoa tuolta joukkoliikenneyhteyksien kannalta suorastaan oivallisella paikalla sijaitsevasta HASO Tammiontiestä.

      Ja mitä taas lapsettomiin pienempiä HASO:n kämppiä katsasteleviin tulee, jotka ehkä eivät sen enempää liikenteen melusta ja pölystä kuin myöskään juoppojen ja narkkarien aiheuttamista häiriöistäkään hätkähdä, niin asunnon vaihtomarkkina-arvo kannattaa kuitenkin ottaa heidänkin joka tapauksessa huomioon - jos siis vaihto toiseen aso-asuntoon voi joskus myöhemmin olla mahdollisesti edessä.

    • Btw: niille joita nimenomaan Maunula kuitenkin kiinnostaa ja tuossa Tammiontien kohteessa arveluttaa enemminkin vain ihan vieressä olevan hyvin vilkkaasti liikennöidyn tien melu ja pöly (ja ehkä ne talojen kivijalan liiketilatkin), niin ATT:llä on jo putkessa toinenkin kohde Maunulaan - liikenteen osalta ainakin paljon rauhallisempaan paikkaan, Maunulan yhteiskoulun & matikkalukion lähelle:

      http://www.hel.fi/static/public/hela/Asuntolautakunta/Suomi/Esitys/2016/Kv_2016-11-24_Aslk_10_El/11E60441-6D8A-CFF2-A333-588623100009/Lausunnon_antaminen_Asumisen_rahoitus-_ja_kehittam.html

      "...Asuntolautakunta päättää puoltaa Helsingin Asumisoikeus Oy:n Haso Kuusikkotie 7-8 uudisrakennushankkeen korkotukilainahakemusta..."

      (Tämän HASO Kuusikkotie 7-8:n arkkitehtisuunnittelu on tilattu elokuussa Arkkitehtitoimisto A-Konsultit Oy:ltä ja parhaillaan ATT:llä ulkona tarjouspyynnöt sähkö- ja LVIA -suunnittelutöista. Ko. tarjouspyynnöistä ilmenee, että asuntojen määrä on tarkentunut arkkitehtisuunnittelussa 60:ksi. Kohteen hankesuunnitelma luonnospiirustuksineen tullee siis jo pikapuolin asuntotuotantotoimikuntaan.)

    • No niin: http://www.etuovi.com/talo/d96433 - Haso Tammiontie

      Kohteen asuntojen hakuaika alkaa 4.12.2016 ja päättyy 19.12.2016 klo 12.00...

      Helsingin uudistuvaan Maunulaan hyvien kulkuyhteyksien äärelle rakennetaan kolmesta 5-kerroksisesta talosta koostuva Helsingin Asumisoikeus Oy Tammiontie, jonka 44 asuntoa on kooltaan 40,5-98 m2. Kohteeseen tulee kolme maantasokerrokseen sijoittuvaa liiketilaa [joihin voinee siis tulla kapakoitakin]...

      HASO Tammiontie tarjoaa koteja moneen makuun ja tarpeeseen, yksiöistä viiden huoneen perheasuntoihin. Lukuisat bussiyhteydet kulkevat [= meluavat - kuiskataan "vaivihkaa" sivuun Jope Ruonansuu -tyyliin ;-) ] aivan kotisi vierestä.

      Asuntojen arvioitu valmistumisajankohta on 10-11/2018...

      Autopaikkoja: 36 kpl [ehkä riittävät - ehkä eivät...]

      (Aina vaan kovemmiksi HASO:llakin kämppien kynnysrahat kohoavat. Jossain Kalasatamassa tai Jätkäsaaressa se olisi asuntojen menekkiä ajatallen sivuseikka - mutta täällä jo sivummalla Maunulan kulmilla ei välttämättä enää niinkään. Vastikkeet ovat toki sitten täälläkin tuttua sangen edullista HASO-tasoa.

      Ja mitä tuohon ihan vierestä kulkevaan pääväylään tulee, niin ainakin pahimmalta melulta suojassa olevia pihalle päin olevia pikkukaksioita hakevia "citysinkkuja" ajatellen ihan vierestä kulkeva vilkas bussiliikenne on toki enemmäkin vain hyvä juttu (varsinkin jos ei ole autoa ylipäätään). Muissa tapauksissa asia voi kyllä mietityttää. Talojen lounaspäiden alakerrosten asunnot taas voivat vallankin aika monia arveluttaa - kun nehän eniten altistuvat niin liikenteen kovalle melulle kuin suoraan alapuolella olevien liiketilojen käyttäjienkin mahdollisesti aiheuttamalla metelille. Varsinkin ko. alakerroksissa (ainakin nyt 3. kerrokseen asti) myös ihan vierestä kulkevan vilkaan liikenteen nostattama pölykin voi olla ikävämpi juttu.)

      • HyväHaso

        Ikkunat ovat kai vähintään kolminkertaiset ja parvekkeet lasitetut, mikä vähentää melu- ja pölyongelmaa, jos räppänät pidetään kiinni. Raide-Jokerin myötä autoliikenne ehkä väheneekin. Kohde kiinnostaa varmasti monia. Nyt innolla hakemaan niin nuoret kuin vanhemmatkin!

      • Nykynormein rakennetut talot on melkoisia "termospulloja", joten kesäkuumilla pakko pitää kaikki klasit ja räppänät auki. Silloin viereisen kadun melu ja pöly ei niin kivoja juttuja. Varsinkin astmaatikkojen kannattaa ehkä odottaa jo putkessa olevaa kohta perästä Maunulaan tulevaa Haso Kuusikkotie 7-8:aa. Ja Patolan puolella HASO Kivipadonpuisto - vaikka moottoritien lähelle tuleekin - on ainakin kaksioiden osalta ihan OK niin pölyn, melun kuin kuumuudenkin suhteen - siellä kun kaikki kaksiot avautuvat idän - kaakon -suuntiin suojaan niin moottoritien melulta kuin kuumalta iltapäiväauringoltakin.

      • Tammiontielle

        Taitaa sinulla olla jo valittuna oma kämppä Tammiontieltä, kun niin kovasti lobbaat muiden kohteiden puolesta ;)

      • Tammiontielle kirjoitti:

        Taitaa sinulla olla jo valittuna oma kämppä Tammiontieltä, kun niin kovasti lobbaat muiden kohteiden puolesta ;)

        Tää on tässä vaiheessa mulle vaan harrastus pohtia näihin hakuun tuleviin uusiin HASO:n kohteisiin liittyviä näkökohtia. Nykyinen HASO-kämppäni on sangen kiva, mutta joskus lähitulevaisuudessa eteen voi tulla vähän pienemmän kämpän haku - jolloin (jos keskinäinen vaihto ei onnistu) lähinnä vaan uudistuotanto tulisi ainakin vielä tällä nykysysteemillä mulla kyseeseen - kun en ymmärtänyt muinoin hamstrata useampia jonotusnumeroita, vaan hain uuden numeron vasta tämän nykyisen kämppäni saatuani - ja perään sitten kyllä toisenkin, kun kuulin juuri Laajasalon isännöinnissä nykykämpän sopimuspapereita allekirjoitettaessa, että jonotusnumeroita voikin hakea peräkanaa vaikka kuinka monta varastoon).

    • hasoasuntoon

      Löytyykö Haso Kivipadonpuiston hintoja vielä mistään? Pyöriiköhän samoissa kun Tammiontien hinnat? Kivipadonpuistossa mietityttää motarin meteli ja Tammiontiellä Pakilantien meteli ja se lössi... ja sitten vielä se, että mitähän kuppiloita liiketiloihin tulee. Kuka sen päättää? Luulisi että on liian kalliita karaokebaareille. Harmi että eivät kaikki alueen haut pamahda samaan aikaan. Ei tässä nyt pysty vertailemaan. Kiinnostaa Kuusikkotie, mutta mitähän kokoa ja tyyliä ja hintaa sinne tulee. jaa-a

      • Tammiontien hankinta-arvoksi saatiin 3.602 e/htm2 (jossa mukana liiketilatkin). Kivipadonpuiston kohdalla hankinta-arvoksi muodostui puolestaan 3.293 e/asm2 (kohteessa ei liiketiloja) - eli melkein 10% vähemmän. Tammiontien kolme erillistaloahan ovat yhteensä yli puolet pienempi kohde, kun Kivipadonpuiston vähemmällä vaivalla rakennettava iso lamellitalo - joten outoa olisikin ollut, jos Kivipadonpuisto ei olisi osoittautunut näistä kahdesta selvästi edullisemmaksi.

        https://dev.hel.fi/paatokset/asia/hel-2016-008935/asuntk-2016-10/

        https://dev.hel.fi/paatokset/asia/hel-2016-009527/asuntk-2016-11/

        Ja mitä liikennemeluun tulee, niin Kivipadonpuiston kohdalla moottoritien tasainen humina on etupäässä läpitalon perheasuntojen riesa - kun kaikki kaksiot aukeavat itään-kaakkoon melusta suojan puolelle. Tammiontiellä taas Pakilantien viereisten pysäkkien kohdalla jarruttelevien ja kiihdyttelevien bussien ym. ohikulkuliikenteen melu kohdistuu "demokraattisemmin" kaikkiin asuntoihin - vallankin parvekkeille (paitsi yksiöiden koilliseen aukeaville parvekkeille).

      • Niin ja Käskynhaltijantietä jos jatketaan vielä itäänpäin Vantaanjoelle asti, niin myös sinnekin on tulossa pikapuolin uusi HASO-kohde, heti Pukinmäen puolelle jokirantaan. Ks. (8.12. umpeutuva) ATT:n urakkatarjouspyyntö:

        https://tarjouspalvelu.fi/TPPerustiedot.aspx?p=467&g=11695921-5922-44df-96f7-0a73ce62fd62&tpID=70600 - ISONPELLONTIEN PROJEKTI 37186, KOKONAISURAKKA

        ... Kortteliin toteutetaan kaksi yhtiötä: Helsingin asumisoikeus Oy Rantapuisto ja Helsingin kaupunginasunnot Oy Pukinmäki Isonpellontie 6. Hankinta kilpailutetaan yhtenä kokonaisuutena aikatauluhallinnan ja edullisen kustannustason saavuttamiseksi... Rakennustyön arvioitu alkamisajankohta on 02/2017.

        Hankeselostus: https://dev.hel.fi/paatokset/media/att/2c/2c80f5707ea2740d71222d4fa183b3216a25d55e.pdf

        (Jokivarsi rantapuistoineen on tuolla kyllä varsinkin houkutteleva elementti.)

      • EiPuksuun

        Puksu asuinalueena ei kyllä muuten houkuta, käytiin junalla pyörähtämässä mestoilla kun saatiin sieltä tarjous yhdestä toisesta kohteesta. Tämän visiitin perusteella ei sinne päin kiinnosta enää muuttaa, lisäksi lähijunat ja radanvarsi muutenkin levottomia nykyään.

      • puksu_on_jees
        EiPuksuun kirjoitti:

        Puksu asuinalueena ei kyllä muuten houkuta, käytiin junalla pyörähtämässä mestoilla kun saatiin sieltä tarjous yhdestä toisesta kohteesta. Tämän visiitin perusteella ei sinne päin kiinnosta enää muuttaa, lisäksi lähijunat ja radanvarsi muutenkin levottomia nykyään.

        "Puksu asuinalueena ei kyllä muuten houkuta, käytiin junalla pyörähtämässä mestoilla"
        HASO Rantapuistoa en nyt Puksuksi mieltäisi se kun on Kehä 1:n Ogelin puolella ja varmaa on, että radanvarren ördärit ei Rantapuistoon asti jaksa dallata. Ja jos vaan kestää Kehä1:n metelin niin varsin kiinnostava kohde joenrantatontilla.

        Ainoat ördärit jotka seudulla näkee on aina elokuussa yhtenä lauantaina kun kaljakellujat lipuu siitä Vantaanjokea pitkin ohi.

    • Hym

      Spekulointia. Millähän numerolla suunnilleen irtoaisi neliö patolasta.....

      • hym

        Ja kuinkahan monelle tarjoavat asuntoa? Hakua odotellaan. Jännittää jo nyt!

      • gdjjdekd

        Neliöitä saa varmasti isommallakin numerolla, koska vähemmän hakijoita kuin pieniin asuntoihin. Toivottavasti tärppää!

    • mitessennyottaa

      Jaa. Kuusikkotie voisi olla kaikkein paras kohde, siinä olisivat keskuspuisto ja koulu aivan vieressä. Muuten minusta ehdottomasti kiinnostavampi on Maunula ja Pakilantie kuin Patola. Täällä saa kuvan, että Patola olisi jotenkin hyvämaineinen paikka. Minusta täynnä rumia bunkkereita ja HEKA:n asuntoja aivan Tuusulanväylän vieressä. Urheilupuisto vieressä on plussa mutta Maunulassa on puistoa, vanhempi rakennuskanta (eli kauniimpaa), metsä ja suuri liikuntapuisto Pirkkolassa.

      Makuasioita

    • haloo_kaavoittajat

      Erikoinen kyllä tämä HASO Tammiontie. Vuosi on 2016, raide-jokeri on tulossa muutaman vuoden päästä ihan viereen (pysäkki 10m päässä), ja näissä halvan näköisissä pistetaloissa on 3-4 asuntoa per kerros neljässä kerroksessa. Hullua. Luulisi että varsinkin tällaisella paikalla haettaisiin vähän urbaanimpaa ratkaisua. Nyt nämä talot ja tehokkuudet on otettu suoraan niistä 60-80 luvun bussilähiöiden epäonnistumisista mitä parhaillaan suunnitellaan purettavaksi.

      • ndasdi

        Niissä kaikissa on ikkunat kahteen suuntaan, mikä nostaa asumisen tasoa huomattavasti ja kompensoi viereisen ajoväylän haittaa. Suunniteltu pitempiaikaiseen asumiseen kuten ason pitääkin olla, sillä jokin 30 neliön koppero ei oikeasti ole tarkoitettu pysyvään asumiseen varsinkaan näin pohjoisessa, jossa suurin osa vuodesta joudutaan pakosta oleilemaan sisällä, saati että siinä olisi perhettä lisänä. Ne pienet opiskelija-asunnot ja muut boxit löytyy paremmin vuokrakohteista.

      • Tehokkaampi rakentaminen olisi nostanut huimasti parkkipaikkojen kustannuksia, kun olisi pitänyt tehdä maanalainen pysäköintikellari. Maunula ei ole sellainen arvoalue, että tuo olisi tullut tätä tonttia kymmenen vuotta sitten kaavoitettaessa kyseeseen - ja toisaalta parkkipaikkanormista olisi voitu tinkiä vain jos perheasunnot olisi jätetty pois - ja kaksioitakin ehkä pienennetty niin että ne eivät olisi autoilevia lapsettomia pariskuntiakaan enää pahemmin houkutelleet.

        Raide-Jokeri päätöksen jälkeen näkökulmat esim. Pirkkolantien varteen uusia kerrostaloja kaavoitettaessa ovat nyt toki sitten ainakin hieman muuttuneet - ajatellen sekä parkkipaikkojen minimitarvetta että sitä mitä vaadittavat parkkipaikat saisivat täällä Maunulassakin maksaa.

      • haloo_kaavoittajat
        ndasdi kirjoitti:

        Niissä kaikissa on ikkunat kahteen suuntaan, mikä nostaa asumisen tasoa huomattavasti ja kompensoi viereisen ajoväylän haittaa. Suunniteltu pitempiaikaiseen asumiseen kuten ason pitääkin olla, sillä jokin 30 neliön koppero ei oikeasti ole tarkoitettu pysyvään asumiseen varsinkaan näin pohjoisessa, jossa suurin osa vuodesta joudutaan pakosta oleilemaan sisällä, saati että siinä olisi perhettä lisänä. Ne pienet opiskelija-asunnot ja muut boxit löytyy paremmin vuokrakohteista.

        Joo olen samaa mieltä. Mutta tällaiset asiat olisi saanut ratkaistua niin helposti ja yksinkertaisesti: 8 asuinkerrosta neljän sijaan.

        Mitä tulee parkkipaikkoihin, Maunulassa on tolkuttomasti käyttämätöntä tilaa ihan tämänkin tontin vieressä parkkitalolle mihin saisi muidenkin lähellä olevien tonttien autopaikat (=mahdollistaisi myös täydennysrakentamisen näille tonteille). Tämä ei ole mitään rakettikirurgiaa, eikä se investointi ole kummoinen kun sitä vertaa tehokkaammasta kaavoituksesta saatuihin tuloihin.

      • Maunulalainen

        Ehkei nyt kuitenkaan ollut tarkoitus suit sait sukkelaan pilata vanhojen maunulalaisten asuinympäristöä. Haagassakin on onnistuttu rakentamaan maltillisesti vanhan asutuksen keskelle. Uusia alueita rakennetaan tiiviimmin, mutta täydennysrakentamisessa pitää myös välillä kunnioittaa olemassaolevaa, jos mahdollista. Eikä tontin vieressä ole mitään tilaa parkkitalolle: viereen tulee Hitas ja loppu on puistoa. Olisiko ollut järkeä pilata Maunulan keskusta 44 lisäasunnon takia? Sen verranhan niitä asuntoja olisi mahtunut lisää neljään kerrokseen.

      • haloo_maunulalaiset
        Maunulalainen kirjoitti:

        Tässä viestissä onkin hyvin kiteytetty se minkä takia täällä on iso asuntopula, miksi aso-asunnoissa on järjettömät jonot, miksi keskuspuistoa harvennetaan, miksi Malmin lentokenttä ajetaan alas, ja miksi kaupunkirakenne ja sen mukana tulevat palvelut sijaitsevat vain keskustassa.

        Eihän näitä kerralla valmiiksi rakennettuja lähiöitä nyt voi lähteä missään nimessä korjaamaan! Mutta monen sadan miljoonan infraparannukset kelpaa kyllä, kiitos.

    • mummopupu

      Olen hakenut viime vkolla vaihtoa Maunulaan Myllypurosta. Isoa asuntoa haluan.
      Että sitä ootellessa.

      • MuutenHyvä

        Mutta en kyllä tuohon suurempaan kolmioon saunaa kaipaisi. Mikä pakko sellainen on joka asuntoon tunkea.

      • Hasohessu

        Hyvä kun on saunoja! Odotan jo innolla, jos vaikka pääsis kylpemään ;) Pitää vaan varoa vilauttelemasta jäähdytellessä parvekkeella, kun on parveke melkein kadulla ainakin pienemmissä kolmioissa. Suurempia kolmioita on muuten kahta kokoa.

      • NäinOnjep

        Juu on kivan kokoinen tuo isompi, sielläkin kuitenkin sauna. Ja kaksi vessaa! Mieluummin ottaisin lisää säilytystilaa

      • 6465645
        NäinOnjep kirjoitti:

        Juu on kivan kokoinen tuo isompi, sielläkin kuitenkin sauna. Ja kaksi vessaa! Mieluummin ottaisin lisää säilytystilaa

        "Ja kaksi vessaa! "
        Mahtaneeko olla jokin standardi tietyn neliömäärän ylittävissä. Niitä tuskin pääsee vaihtamaan kokonaan muuksi, mutta kylppärissä esim. bidee-toiminnolla varustettu pönttö saattaisi onnistua. Tai kokonaan omaan piikkiin sillä ehdolla että palauttaa alkuperäiseen poismuuttaessa, jos sittenkään.

    • höh79

      Pelkäämpä että Tammiontielle ei päästä. Milloinhan tulee lisätietoja Kuusikkotien kohteesta?

      • Maunula

        Tänään tuli ilmoitus sijoille 1-5.

      • höh79

        siis asoon, ei hitakseen? no ei tullut mulle mitään :( sähköpostitse vai?

    • Hyväkotipaikka

      No, olipa mielenkiintoinen keskusteluketju. Olen asunut Maunulassa koko lapsuuteni ja nuoruuteni, asuin muualla välillä yli 20 vuotta -ja palasin takaisin Manulaan vuosi sitten. Rakastan tätä paikkaa. Ei häiritse kaupungin vuokra-asunnot eikä Pakilantien melu. Vaikuttaakin siltä että vain sellaiset, jolta puuttuu asiasta omakohtainen kokemus, tekevät näistä ongelman. Jo lapsena sain silloin tällöin kuulla kauhisteluja, että Maunulassa on levotonta, paljon spurguja yms. Ihmettelin näitä puheita silloin enkä niistä sen enempää piitannut. Enkä piittaa vieläkään. Se ei ollut kokemukseni silloin eikä ole vieläkään. Kaupungintalojen asukkaita tuskin huomasi. Sitä paitsi siellä lienee nykyään vähän toisenlaista väkeä muutenkin, koska kalliit remontit aikoinaan saivat asujakannan vaihtumaan perusteellisesti. Maunula oli hieno paikka asua ja kasvaa. Oma kokemukseni on, että lähden täältä seuraavan kerran jalat edellä.

      Olen hakenut Tammiontien asuntoa, vaikka en koskaan oikeasti ajatellutkaan hakea asumisoikeusasuntoa. Järjestysnumeroni on yli 20 vuotta vanha, joten mahdollisuuksia lienee on. Hain siksi että näin siinä hyvän mahdollisuuden asua Maunulassa kunnes ehkä tulee jokin ostettava kohde alueelta.

      • kannelmäessä_asuin_joo

        Interverkossa liikkuu elämäntapatrolleja joiden elämä ja autuus on nettikeskusteluissa häröily.

        Ja mitä Maunulaan tulee niin huomattavasti rahallisempi ja uneliaampi paikka kuin metro- ja radanvarsipaikat. Menkää vaikka perjantai-iltana Sitratorin laidalle seuraamaan elämänteatteria. Kannelmäenasema on yx varsinainen poliisin ja vartiointiliikkeiden realityshow.

    • 0897867

      Milloinhan Kuusikkotie tulee hakuun?

      • Tipsumami

        Vuodenvaihteen tienoilla.

    • 1313131

      Missähän hinnoissa isot asunnot pyörii per neliö? Maunulan toinen kohde oli todella halpa. Oliskohan ollut noin 850e se isoin asunto (noin 100m2)

      • mjkjghj

        kiinnostaisi myös. onko kellään tietoa?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      279
      6162
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      1979
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      180
      1760
    4. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      119
      1231
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      14
      1195
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      160
      1103
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1086
    8. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      981
    9. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      952
    10. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      49
      951
    Aihe