Joskus nuorempana ajattelin, että ihan kiva, kun saa ruotsin opetusta koulussa -- onhan se sentään maailman ainoa sivistyskieli. Sitten aloin ajatella, että parantaakohan se ollenkaan maamme kilpailukykyä, kun opetetaan kaikille väkisin kieltä jota vain harva, jos kukaan, tarvitsee? Vai huontaako se sitä? Olisiko ehkä fiksumpaa opettaa nulikoille jotain tarpellista kieltä tai muuta oppiainetta? Tätä heräsin ajattelemaan 70-luvun alussa pian koulusta päästyäni, kun missään työpaikassa ei tarvittu ruotsia, mutta englantia kylläkin.
Edelleen ajattelin kuitenkin, että maamme kaksikielisyys on ihan kiva juttu. Mutta sitten alkoi sekin epäilyttää. Varsinkin kun sitä jatkuvasti kehuttiin suorastaan naurettavilla perusteluilla, jotka paremminkin ovat uskonnollista liturgiaa kuin logiikkaa. Eikä koskaan esitetty ensimmäistäkään todellista loogista argumenttia. Liturgiaa edustaa mm. väite, että kaksikielisyys on rikkaus...
No tokihan se on sitä, mutta kenelle? Ei ainakaan koko maalle eikä sen kansalle. Ruotsinkielisille se sitä varmaan on, ja jopa hyvinkin suuri rikkaus, sillä takaahan se lukemattomia hyvinpalkattuja työpaikkoja nimenomaan ruotsalaisille ns. Svenskfinlandissa, sekä huimia etuoikeuksia kaikkeen korkeampaan koulutukseen. Mutta muulle kansalle se on köyhdyttävä tuhlausautomaatti, varsinainen Kankkulan kaivos, johon vuosittain tuhlataan jopa miljardimäärin veronmaksajien rahaa.
Mitähän kaikkea sotien jälkeen ruotsiin ja pakkoruotsiin sekä kaksikielisyyteen syydetyillä miljardeilla olisi voitu tehdä? Vaikka mitä. Esimerkiksi vaikkapa valloittaa kuu? Tai rakentaa parempia vanhainkoteja? Palkata enemmän vanhustenhoitajia? Maksaa parempaa kansaneläkettä?
Mitä mieltä varttuneempi väki on näistä ajatuksista?
Parantaako ikä pakkoruotsituksen?
32
204
Vastaukset 32
- flegmaatti
Ei ole parantanut vaan pahentanut!
Lukion jälkeen menin Ruotsiin 1964 ja aloin opettelemaan käytännön kieltä.
Suurimman osan noista vuosista olin Södertäljessä Scanialla ja eräässä alihankintavalimossa.
Scanialla toimin myös työnopastajana krekuille ja kroaateille.
Hoidin oman 8:n hepun porukan palkka-asiat pomon suuntaan.
Eräs heinäkuu meni vaihdelaatikko-osaston koneita pestessä.
Saatuani etäisyyttä noihin vuosiin aloin tajuamaan miten tarpeton kieli ruotsi on.
Ihmiset eivät tunnu tajuavan kuin pelkän pakkoruotsin vaikka täysin tarpeeton kaksikielisyytemme aiheuttaa paljon enemmän haittaa, kustannuksia ja epäoikeudenmukaisuutta muilla sektoreilla.
Svedut osaavat enkkua keskimäärin paremmin kuin suomalaiset ja normaalissa kanssakäymisessä se onkin yleisimmin käytetty kieli.
Minulla oli ruotsalaisia liiketuttavia, Kävin kaupallisia neuvotteluja vaivatta heidän kielellään mutta ajateltuani hieman asiaa, totesin senkin toispuoliseksi.
Ehdottomasti tasapuolisempaa on käyttää kummallekin osapuolelle vierasta kieltä, tässä tapauksessa englantia.
On ollut lukuisia tilanteita joissa on ollut kiva osata ruotsia sillä tasolla, etteivät sevudut osaa ottaa sitä huomioon. Joskus olen tuntenut itseni tirkistelijäksi, joskus aiheuttanut sveduille mielipahaa koska en ole vaieten kuunnellut heidän puhumaansa potaskaa.
Kaksikielisyytemme on perusteeton ja kallis sekä epäoikeudenmukainen jäänne!
Perustuslaki? Joo! Sehän on muutettavissa.
Erosimme pitkäaikaisesta SDP:n jäsenyydestä etupäässä ko. puolueen harrastaman sveduttamisen vuoksi ja viimeisen niitin muodosti demareiden matupolitiilla. - erinikkinyt
Aloittajan propaganda on tuttua mm. politiikan eri palstoilta, surkeaa vääristelyä ja valehtelua, ihan täyttä vihapuhetta vähemmistöä kohtaan. Ei uskoisi aikuiseksi ihmiseksi.
- ruotsi-on-paska-maa
oh oh hoh onko jo ruotsista puhuminenkin viha sellaista, jopa rasismia?
- flegmaatti
Ihmettelen herkkähipiäisyyttäsi koska aloitus on valtaosaltaan totta!
Enimmältä osin asiallisesti todistettavissa.
Jokunen kuun valloitus on ahdastajuisemmankin ymmärrettävä vitsiksi.
Jos tosiasioiden toteaminen on mielestäsi propagandaa niin sehän on sinun käsityksesi.
Minun mielestäni sveduttaminen, jos mikä, on perustelematonta harhaan johtamista. Ei jää edes propagandan asteelle!
Säälittävintä on se, että svedut uunottavat meidän ns. ruotsinkielisinä itseään pitäviä mennen tullen.
Ikävintä on se, että se näkyy ja tuntuu valtiollisen tason politiikassamme aina ulkopolitiikkaa myöten.
Kauhuskenarioni on, että jos maamme sveduetuuksia ja kaksikielisyyttä ei poisteta, niin siinä vaiheessa kun oikeasti äidinkielenään venäjää puhuvien ja heidän jälkeläistensä määrä alkaa lähestymään ns. svedukielisiä, niin venäjää puhuvat alkavat vaatia kielelleen, ja itselleen SAMOJA ETUUKSIA KUIN TÄLLÄ MÄÄRÄLTÄÄN MITÄTTÖMÄLLÄ SVEDURYHMÄLLÄ ON.
Asiakirjoihin ilmetyvät tekstit kyyrisin kirjaimin. Samoin opasteisiin ja moniin muihinkin paikkoihin. Virkamies venäjä tulee virkamies ruotsin rinnalle.
Seurauksena virastoissa, jos ei aivan kolmikertainen organisatio niin tarpeisiin nähden ylimitoitettu, raskas ja kallis kuitenkin.
Venäjänkielinen yliopisto ja venäläisille kiintiöpaikat.
Kun Moskova ärähtää ja houkuttelee kotiryssämme liikkeelle niin poliitikoilla on huonot housuissa. Nato ei pelasta.
Ikävintä kaikessa on se, että venäläisillä on vaatimuksilleen yhtä hyvät perustelut kuin näillä meidän ns. ruotsinkielisillä. - flegmaatti
Pari kokemustani ruotsalaisuuden eduista naapurimaissa.
Autoni oli tietenkin ruotsalaisessa rekisterissä.
Ollessani muutaman vuorokauden Köpenhaminassa oli jokainen aamu kadun varten pysäköidyn autoni tuulilasi räkämällien kirjoma. Ilmeisesti tanskalaiset ilmaisivat tunteensa.
Norjassa ollessani ei huoltsikoilta saanut palvelua ennen kuin osoitti olevansa ei ruotsalainen. Silloin ei ollut itsepalveluasemia.
Tervehenkisiä nuo muut skandinaavit! - hihihih
hihihi...
- suvenkorento12
flegmaatti kirjoitti:
Pari kokemustani ruotsalaisuuden eduista naapurimaissa.
Autoni oli tietenkin ruotsalaisessa rekisterissä.
Ollessani muutaman vuorokauden Köpenhaminassa oli jokainen aamu kadun varten pysäköidyn autoni tuulilasi räkämällien kirjoma. Ilmeisesti tanskalaiset ilmaisivat tunteensa.
Norjassa ollessani ei huoltsikoilta saanut palvelua ennen kuin osoitti olevansa ei ruotsalainen. Silloin ei ollut itsepalveluasemia.
Tervehenkisiä nuo muut skandinaavit!Älä viitsi! Kun suomalaiset osaisivat edes suomea, MÖKELTÄVÄT kuka mitäkin. Kaunista suomen kieltä puhuvia on harvassa. Ehdotan, että kunnollinen pakkosuomi kaikille, ja edes peruskoulusta ei saa päästötodistusta ennen kuin osaa kirjoittaa ja puhua kirjakieltä.
Isäni oli ruotsinkielisistä suvuista sekä isänsä, että äitinsä puolelta. Itse kasvanut täysin suomen kielisellä alueella, koulussa lukenut ruotsia yhdeksän vuotta. Ja nyt sitten tuottaa vaikeuksia seurustella Ruotsin suvun kanssa.
Äläkä pelottele autonomian ajalla, minä olisin valmis lähettämään kaikki venäjää puhuvat kansalaiset Putinin leipiin rajan taa, tervemenoa.
- bessie-
En ymmärrä kysymystä, ( Parantaako ikä pakkoruotsituksen?) mutta vastaan silti että KYLLÄ.
- ent.siivoojaparka
Suomi kun nyt vaan on kaksikielinen maa, niin tottakai kouluissa pitää opettaa myös toista kotimaista kieltä.
Joutuvathan suomenruotsalaisetkin opiskelemaan suomea, pakkosuomea.- flegmaatti
Miksi Suomi on kaksikielinen? Kieliryhmien lukumääräiset suhteet ja alueellinen jakauma?
Pakkosuomen ja pakkoruotsin rinnastus on rujo!
Aloituksen pääsisältö on ruotsituksen muut vinoutumat kuin pakkoruotsi.
- eagles.se
Ei mitään hyötyä. Turhaa rahantuhlausta. Suomenruotsalaiset opiskelkoot palveluammatteihin, jotta pystyvät palvelemaan toisiaan omalla härregyydillään.
- NYTonAIKA
Kiitokseni aloituksesta, asiahan on juuri noin.
Milloin saamme sen tehtyä? Eivarmaan koskaa paranna muistoja ,äärettömän vastemielisiin öykkäreihin nuorempana sain tutustua .
- omakieli
Äsken oli kansalaisaloite kielipolitiikan muuttamisesta, ja muutama vimmainen fanaatikko n. puoli vuotta spammasi ja massapostasi vääristelevää propagandaansa ympäri Suomi24:sta, monilla palstoilla, monissa ketjuissa, puoli vuotta! Ja kuitenkaan se aloite ei saanut, kuin vaivaiset 21.000 allekirjoittajaa, niistäkin suuri osa EI olisi kirjoittanut, jos olisi saanut oikeaa tietoa asioista. Eduskunnan käsittelyyn päästäkseen tarvitaan 50.000 allekirjoittajaa, ja esim. Malmin lentokenttä-aloite sai parissa viikossa sen määrän. Ihmiset tukevat asiaa jonka kokevat olevan tärkeän, kielipolitiikan muuttaminen ei ole juuri kenenkään mielestä aiheellista. Se näitä muutamaa eksynyttä spammaajaa kismittää.
- Nyt.Valehtelet
PAKKORUOTSIA ovat MONET KRITISOINEET kaikkialla, puheissa sitä on ollut paljon enemmän kuin missään muualla. EIKÄ ole ihme!
Joukko paskiaisia elää meidän kustannukasellammw!!! - rejh
Nyt.Valehtelet kirjoitti:
PAKKORUOTSIA ovat MONET KRITISOINEET kaikkialla, puheissa sitä on ollut paljon enemmän kuin missään muualla. EIKÄ ole ihme!
Joukko paskiaisia elää meidän kustannukasellammw!!!Kansalaisaloite paljasti kuinka mitättömän vähän vääristelijät saivat tukea. Kukahan oikein valehtelee?
- Sanalla-merkityksiä
Ei. En ole kaksikielinen.
Olen erittäin kaksimielinen. Minua häiritsi 60 luvulla mutta ei enää koska ruotsinkielioppi oli eduksi ja näin lähes 47 vuoden jälkeen ole tyytyväinen Ruotsissa asumiseen kun vanhemmat ovat kuolleet tuskin koskaan matkustan Suomeen. Olen kylläkin ollut jälkeenkinpäin mutta jäänyt "paha" maku maasta tavalla ja toisella, kuitenkin tunnen aina olevani suomalainen.
Lapseni puhuvat hyvää suomea eivät lapsenlapset. Tyttäreni on töissä eräässä suuressa eurooppalaisessa yhtiössä, heillä oli suomalainen datasoveltaja firma töissä joka sovelsi ohjelmaa, kieli oli tietenkin englanti. Hän kysyi onko ohjelmasta mustaa valkoisella on he vastasivat mutta vain suomeksi tyttäreni vastasi se käy hyvin--olivat naamat kysymyksellä.
Laspseni eivät ole opiskelleet suomenkieltä, kotikieli oli suomea vähän lukeneet itse.
Hän oli opiskeluaikana töissä eräässä fimassa joka on yleinen TV:ssä hänellä oli työ ottaa vastaan valitukset tavaratoimituksissa, hänen alue oli kielissä ruotsin, suomen, norjan, tanskan. Heitä on monia osaavat yhteensä 160 erikieltä.
Eräs pappa suomenkielellä valitti sen oli tyytyväinen mutta kysyi mistä päin olet kun tuntuu olet Torniosta ja välillä Karjalasta---tavallaan hän oli oikeassa.- Skånepåg
Ruottalaiset joskus kysy olenko Gotlannista tai Taalainmaalta.....vastasin että från Borgå eivät osanneet paikantaa :)
- Jokseenkin_närkästynyt
Herää kysymys, miten kauan meillä suomalaisilla on varaa kustantaa koko maan kaksikielisyys ja siihen liittyvät kotkotukset kuten juuri pakkoruotsi, ruotsalaisten etuoikeuksista nyt puhumattakaan. Ruotsilla kuulemma (mm. Mona Sahlin) ei olisi varaa vastaavaan kaksikielisyyteen, ja Ruotsi sentään on rikas maa Suomeen verrattuna.
Eteen alkaa tulla perimmäisiä kysymyksiä, kuten kumpi on tärkeämpää, ruotsalaisten etuoikeudet (esim. korkeampaan koulutukseen) vaiko kaikkine suomalaisten koululaisten ruokailu tai vanhusten vaippojen vaihto. - IQ-
Jokseenkin_närkästynyt kirjoitti:
Herää kysymys, miten kauan meillä suomalaisilla on varaa kustantaa koko maan kaksikielisyys ja siihen liittyvät kotkotukset kuten juuri pakkoruotsi, ruotsalaisten etuoikeuksista nyt puhumattakaan. Ruotsilla kuulemma (mm. Mona Sahlin) ei olisi varaa vastaavaan kaksikielisyyteen, ja Ruotsi sentään on rikas maa Suomeen verrattuna.
Eteen alkaa tulla perimmäisiä kysymyksiä, kuten kumpi on tärkeämpää, ruotsalaisten etuoikeudet (esim. korkeampaan koulutukseen) vaiko kaikkine suomalaisten koululaisten ruokailu tai vanhusten vaippojen vaihto.Miksi näet vain ruotsinkielisten "etuoikeudet", et meidän suomenkielisten? Esim. meillä on paljon enemmän eri vaihtoehtoja valita oppiaineita omalla kielellä opiskeltavaksi.
Suomi on mm. Pisassa parhaita maita, eli kouluopetus on huippua.
Ruotsinopetuksen kalliiksi tuleminen on täyttä soopaa ja mutua.
Äläkä vääristele muiden sanomisia, ottamalla vain yhden lauseen koko jutusta. Välillä tuo sanominen laitetaan M.Sahlinin suuhun, välillä G.Perssonin...kuulemma sanonut niin...hohhoijaa.
- Miten.sen.ottaa
Suomenkieli on häviämässä, sillähän ei pärjää missään muualla kuin Suomessa. Ruotsinkieli pysyy pidempään, kun sillä pärjää muissa pohjoismaissa eli suuremmalla alueella. Jos pohjoismaat ovat vähemmistö, niin haluaisitteko pitää kiinni siitä kielestä vai vaihtaisitteko suoraan englanniksi? Ja irtaantuisitte pohjoismaista? Ihmisellä on useimmiten halu pitää kiinni juuristaan. Kun Suomea ei ole niin muut pohjoismaat ovat kuitenkin lähempänä, sisar- ja velikansaa. Oma kantani on että haluaisin olla pohjoismaalainen, vaikka ruotsinkielen osaamiseni on vaatimaton.
Ja tietenkin puhun jälkeläisistämme, jotka perivät arvomme, vain nuorimmat meistä tulevat näkemään tämän ajan.
Selvennykseksi vielä että olen myös sitä mieltä että ruotsinkieliset tulevat Suomessa kalliiksi ja saavat liian monessa tahtonsa läpi, jopa saavat enemmän oikeuksia kuin suomenkieliset. - huhhuh-
Viimonen virke viestissäsi on viisas.
Muuten punainen merkki perään. - Ranskalaiset-nuoret
opiskelevat suomen kieltä yliopistoissaan, he rakastavat kaunista ja kehittynyttä kieltämme.
- LerppaLehtori
Höpö höpö juttuja kauniista kielestä, ugrilainen murahdus ja mongeruskieli - ei todellakaan voida puhua kehittyneestä kielestä.
Suomen kielenopiskelijoita on hyvin vähän missään muualla kuin Suomessa... - xxyyzz--
Sinulla on hyvin sopiva nikki!
- toestaetoeset
Ei ruotsin kielen opiskelu ole teille maahanmuuttokriittisille itä-ryssille mitenkään välttämätön. Opiskelkaa venäjää, aiempaa äidinkieltänne. Kunnioitatte samalla monogooli esi-isiänne. Mutta ettehän te vajakit sitäkään kykene oppimaan.
Asun Itä-Suomessa mutta syntynyt ruotsinkielisellä Etelä-Pohjanmaalla.
Tuo ylemmyydentuntoinen asenne on hyvin tuttua jonka aivan ansaitsemattomasti ja turhaan olette omaksuneet. Itsellänikin on sukulaisissa ruotsinkielisiä, onneksi heillä on jalat maassa.
Ei ole mitään ruotsinkielisiä vastaan mutta mielipiteeni on että niin pienen vähemmistön takia ei kannattaisi pitää yllä järjestelmää josta on suuria kuluja.
Kohta Yleltäkin alkaa tulla enemmän ruotsinkielistä ohjelmaa kuin tätä enemmistön käyttämää suomen kieltä.
- heikompi_aines
"Olisiko ehkä fiksumpaa opettaa nulikoille jotain tarpellista kieltä tai muuta oppiainetta? Tätä heräsin ajattelemaan 70-luvun alussa pian koulusta päästyäni, kun missään työpaikassa ei tarvittu ruotsia, mutta englantia kylläkin."
MONESSAKO työpaikassa olit siis ehtinyt olla ja todeta kielitarpeet PIAN KOULUSTA PÄÄSYSI JÄLKEEN? Miksi olit valmistunut? levyseppähitsaajaksi? Ei kuule niissä hommissa paljon kieliä tarvinnut osata 70- luvun alussa. Silloin oli venäjän kieli arvossaan, katsos kun tuo kommunismi oli vahvoilla erityisesti Suomessa ja yhteistyö oli vilkasta. Kauppa kävi ja venäjänkielentaitoiset olivat arvossa. Et sitten sitä opetellut? No vittu et. Tuumailit vaan happamia ruotsin kielestä ja jätit ne "hyötykielet" opettelematta. Miksiköhän?Siksi että ne ovat teille matalaotsaisille vaikeita ja siksi että koko avauksesi oli fiktiota.
Jos nyt vanhana olet fundeerannut jotain negatiivista ruotsin kielestä, niin olet pahasti myöhässä. Eläkeläinen, kohta dementoitunut, vailla käsitystä nykymaailmasta ja sen tarpeista. Paskot vaippoihisi, hölmö "nulikka". - Miten.sen.ottaa
Niin voihan se suomenkieli venäjänkieleenkin sulautua, ei sen englanti tarvii olla. Se on varmaa, että suomenkieli on 100 vuoden kuluttua todella vähemmistö, jotkut haudan partaalla olevat mongertavat.
- ss.vv.hj.1
Ruotsia ei kukaan halua puhua!
RUMA kieli ja ruma nuotti, aivan sietämätön..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 100822
Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL
Martina on kasvattanut fiksun tyttären.361790- 73600
- 49600
Mä olen tosi
Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui38589- 65575
- 30566
En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä
Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.25530Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla
Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei48527Jos se onkin niin
Että me molemmat kaivataan toisiamme. Odotetaan sitä näkemistä. Ollaan mustasukkaisia ja mietitään, että kenen kanssa se27522