Me kalsarikännärit

Hahmottaminen vaatii tietysti ajattelua. Kieli voi tietysti tehdä ajattelusta alitajuista, reaktionomaista, esim. haarukan mieltämistä maskuliiniseksi tai feminiiniseksi.

Kielen, ajattelun ja toiminnan yhteys on melko perinteinen filosofian tutkimuskohde. Matematiikassa ja matemaattisessa logiikassa toimitaan itse asiassa toisin päin kuin esität: pyritään kielestä riippumattomien symbolien käyttöön.

Linkin takana oleva Petterssonin kolumni on kyllä kepeän mukavaa ja avartavaa luettavaa.

Ei se onnistu päivänvalossakaan ja pää selvänä ilman jotakin apua, kuten aurinkoa - ei "geosentrikoiltakaan". Tässä voisi mielestäni kehua vain näiden ilmansuuntahahmotusharjaannusta, mutta senkin täytyy saada jokin kiintopiste tuekseen.

Kalsarikännin syvyyttä mitannee värierottelukyvyn säilyminen: osaako tuiskeessakin sijoittaa keltaisen puolen eteen ja ruskean taakse vai ei.

Kyllä nuo kolumnistin mainitsemat asiat todettu ihan kunnollisissa kontrolloiduissa tieteellisissä kokeissa. Olen sattumalta lukenut tuon Petterssonin lähteenään käyttämän Deutscherin teoksen ja tarkistanut muutaman sen lähteistä.

Väripsykologiaa on tutkittu paljonkin, ja on aivan totinen tosi, että jonkun kielialueen asukit eivät pysty erottamaan esim. sinistä vihreästä. Kysymys ei ole sävyjen erotuskyvystä, koska he eivät yksinkertaisesti pysty sanomaan, poikkeaako yksi selvästi virheä ruutu kymmenestä sinisestä. Siis ei ole kysymys siitä, että kielessä ei olisi esim. "sininen"-sanaa, vaan erilaisuuden tunnistamisesta.

Ihmeellisyyksiä riittää värimaailmassa. Puolassa on sama ero sinisten välillä kuin Peterssonin mainitsemassa venäjässä (niebieski ja błękitny). En minä ainakaan erota niitä toisistaan. Iirin kielessä on ihan oma sanansa Irlannin lipussa olevalle värille, joka suomeksi kai olisi jotain paskanruskeaa. Ruotsalaiset yhdistävät alitajuisesti sinisen värin maskuliinisuuteen, hollantilaiset feminiinisyyteen. Kiinalaisessa kulttuurissa valkoinen on kuoleman väri. Jne. jne.

Kalsarikänneihin liittyen: eräs televisiojuontaja vitsaili äskettäin, että suomalaisilla on krapulalle enemmän nimiä kuin eskimoilla lumelle.

Ilmansuuntien tietoisuus ilman kiintopistettä geosentrisiä kieliä puhuvilla on todella ihmeellinen juttu, mutta näyttää kokeiden perusteella pitävän paikkansa. Kaipa ne jotenkin ovat koko ajan tietoisia, mihin suuntaan ovat joka hetki menossa ja suunnat rekisteröityvät alitajuntaan sitten ettei pimeässä pyörittely ja/tai känni sotke suuntia.

En kuitenkaan usko, että jokin ihmisryhmä olisi aivan niin tyhmä, ettei huomaisi näkökentässään pintojen eroavuuksia.
En usko sitäkään, että joidenkin kieli tekisi heistä superihmisiä tasapainoaistin käytössä. Kyllä kaikkien ihmisten pää menee huomalassa ja sitten vielä pyöritettäessä pyörälle ja heitä rupeaa huimaamaan. Emme yleensäkään tiedä suunnista pimeässä aavistustakaan, siitä minulla on omakohtaisia kokemuksia - vaikka olenkin aina harrastanut suuntia ja astelukuja, sekä horisontaalisia että vertikaalisia. Poikkeusyksilöitä voi tässäkin suhteessa olla, mutta kaikissa kieliryhmissä. Alitajuntakin on kaikilla.
Joko kyseiset tutkimukset ovat kelvottomasti toteutettuja, niissä on vääriä tulkintoja tai sitten niiden lukijat ovat erehtyneet.

Kerronko kirjoitti:

En kuitenkaan usko, että jokin ihmisryhmä olisi aivan niin tyhmä, ettei huomaisi näkökentässään pintojen eroavuuksia.
En usko sitäkään, että joidenkin kieli tekisi heistä superihmisiä tasapainoaistin käytössä. Kyllä kaikkien ihmisten pää menee huomalassa ja sitten vielä pyöritettäessä pyörälle ja heitä rupeaa huimaamaan. Emme yleensäkään tiedä suunnista pimeässä aavistustakaan, siitä minulla on omakohtaisia kokemuksia - vaikka olenkin aina harrastanut suuntia ja astelukuja, sekä horisontaalisia että vertikaalisia. Poikkeusyksilöitä voi tässäkin suhteessa olla, mutta kaikissa kieliryhmissä. Alitajuntakin on kaikilla.
Joko kyseiset tutkimukset ovat kelvottomasti toteutettuja, niissä on vääriä tulkintoja tai sitten niiden lukijat ovat erehtyneet.

Kysymys on asento- ja liikeaistista. On tietysti mahdollista, että se on jollakin rajoiteulla ihmisryhmällä ylivertaisen tehokas, mutta kielellä ei luulisi olevan siinä paljonkaan tekemistä.

Kerronko kirjoitti:

Kysymys on asento- ja liikeaistista. On tietysti mahdollista, että se on jollakin rajoiteulla ihmisryhmällä ylivertaisen tehokas, mutta kielellä ei luulisi olevan siinä paljonkaan tekemistä.

Jossain saksalaisessa urheilulehdessä (luin lentokoneessa) oli pari vuotta sitten juttu sveitsiläisistä huippusuunnistajista. Kuuden hengen porukkaa vietiin lehtitalon kellarin sokkeloissa ristiin rastiin ja kysyttiin sitten, missä suunnassa on pohjoinen. Neljä kuudesta pystyi esittämään oikean suunnan, eikä kaksi muutakaan totaalisesti erehtynyt. Tämä on varmasti suunnistusharjoittelun tulosta, mutta ihmeellistä on että suuntavaisto toimi, vaikka ryhmä ei ollut kysymykseen mitenkään valmistautunut. Jos olette seuranneet huippusuunnistusta, niin olette varmaan huomanneet, että kompassia ei käytetä käytännössä ollenkaan, vaikka se mukana onkin.

Uskoisin, että geosentristen kielten puhujat asuvat alueilla, joissa tietoisuus ilmansuunnista on, tai ainakin historiassa on ollut, hengissä selviämisen edellytyys. Täten kieli ei olisi hyvän suuntavaiston varsinen syy, vaan kielen geosentrisyys olisi looginen seuraus hengissä pysymisen ehdoista. Petterssonin kahdesta esimerkkiryhmästä toinee elää Australian aavikkoalueella ja toinen on alunperin Sonoran aavikkoalueelta Meksikossa.

Spekulantti kirjoitti:

Jossain saksalaisessa urheilulehdessä (luin lentokoneessa) oli pari vuotta sitten juttu sveitsiläisistä huippusuunnistajista. Kuuden hengen porukkaa vietiin lehtitalon kellarin sokkeloissa ristiin rastiin ja kysyttiin sitten, missä suunnassa on pohjoinen. Neljä kuudesta pystyi esittämään oikean suunnan, eikä kaksi muutakaan totaalisesti erehtynyt. Tämä on varmasti suunnistusharjoittelun tulosta, mutta ihmeellistä on että suuntavaisto toimi, vaikka ryhmä ei ollut kysymykseen mitenkään valmistautunut. Jos olette seuranneet huippusuunnistusta, niin olette varmaan huomanneet, että kompassia ei käytetä käytännössä ollenkaan, vaikka se mukana onkin.

Uskoisin, että geosentristen kielten puhujat asuvat alueilla, joissa tietoisuus ilmansuunnista on, tai ainakin historiassa on ollut, hengissä selviämisen edellytyys. Täten kieli ei olisi hyvän suuntavaiston varsinen syy, vaan kielen geosentrisyys olisi looginen seuraus hengissä pysymisen ehdoista. Petterssonin kahdesta esimerkkiryhmästä toinee elää Australian aavikkoalueella ja toinen on alunperin Sonoran aavikkoalueelta Meksikossa.

Suunnistus onnistuu kartan avulla ja tarkkailemalla aurinkoa. Minäkin ole kulkenut paljon luonnossa ja metsissä, mutta en ole havainnut mitään erityiskykyjen kehittymistä. En muutenkaan usko tuota juttua, niitähän urbaanilegendoja kiertelee aina. Varsinkaan nuoret eivät vielä tajua, kuinka erehdykset ja väärinkäsitykset, liioittelun/vähättelyn tarve, muistin vajavuus, tunteiden ohjaus yms. vaikuttavat havaintoihin ja päätelmiin. Näissä on yhä todellista tutkimista. Jos juttuja rupeaisi tosissaan selvittämään, niin usein tulisi pettynys: "Eikö sekään ollut totta".

Luonnonkansojen tietyt erityisominaisuudet kylläkin ovat aikojen kuluessa kehittyneet pitkälle, mutta sittenkin... Ihmisellä kerta kaikkiaan on rajansa. Tutkijoillakin saattaa olla tarve romantisoida tällaisia ryhmiä.

Menee kyllä kovin vahvasti kaiken epäilemisen puolelle, mutta en tosiaan voi ymmärtää tuollaisia kertomuksia. Pitäisi olla itse mukana tilanteissa.

No niin, kolumnisti olisi siis voinut ottaa kuvaustensa kohteet omasta elinympäristöstään, menemättä "merta edemmäksi kalaan". Hän olisi voinut kiitellä vaistojamme siitä, että voimme lähteä ajamaan autollamme tai vaeltamaan metsiin vapaasti. Emmehän tarvitse navigaattoreita emmekä karttoja yms. Ei tarvitse suurkaupungissakaan kysellä keneltäkään tietä.

Toisin sanoen suhtaudun edelleen skeptisesti edellä kerrottuun, varsinkin nykyaikaisen rationaalisen ihmisen osalta.