Kuinka psykiatrinen ?

Ennen saatettiin tehdä psykologinen tutkimus ja psykiatri haastatteli pitkään, kyseli hoitavalta terapeutilta näkemystä ja sen pohjalta pohdittiin diagnoosia.
Nykyään lääkäri saattaa antaa asiakkaalle kasan lomakkeita täytettäväksi ja pisteytettyään ne hän katsoo pisteiden perusteella minkä diagnoosin kriteerit täyttyvät. Psykiatrien "vanhanaikainen" ymmärrys mielen ja persoonallisuuden rakenteisiin on aivan kadonnut. Nykyään diagnoosi tehdään vain oireiden perusteella ja siksi moni meistä voi diagnoosiaan itsekin miettiä neistä löytyvien pikatestien, lomakkeiden ja diagnostisten oireluetteloiden perusteella.

No jos ei muuta tekemistä ole, niin voihan aivan itse " huvin vuoksi ja leikin kannalta ", tutustua että mikähän dg voisi olla tulossa.
Jokinhan, tulee.
Itselläni vähäisen kokemusten perusteella, ei teetetty muuta kuin adh testi, ' muutama kysymys paperilla.
Psykiatreja ei ole koulutettu enää vuosikymmeniin, ns. mielen ymmärrykseen on totta.
Tästä ei ole ihmisillä yleensä ottaen tietämystä ennalta ole, kuten ei minullakaan ollut, ja tästä syystä etenkin, koin vastavuoroisen keskustelun yrittäneenä, hukkaan heitetyksi ja jopa loukkaantuneeksi. Olin kuvitellut psykiatrilla käynnin, aivan toisenlaista olevan.

Ymmärtäväinen kohtelias asenne, ei maksa mitään.

Yleismenettely on seuraavanlainen, mutta voi poikeata psykiatrista toiseen.
Psykiatrit laittavat päälle superröntgenkatseensa, jolla näkevät ihmisen sielun ja mielen maiseman. Kompassi asetetaan Ouija-laudan keskiöön. Seuraavaksi psykiatri asettaa suuhunsa 4-6 pienehköä magneettia. Hän laskee mielessään seitsemään ja sylkäisee magneetit Ouija-laudalle. Nyt kompassi osoittaa jotain kirjainta, numeroa, kirjain-numero-yhdistelmää, joka määrää lasetettavan hiagnoosin. Poikkeuksen tekee, jos hiagnosoitava on eri mieltä menetelmän lasettamasta hiagnoosista. Tällöin kyseessä paranoidinen skitsofrenia.

Psykiatri näyttää naisen kuvia ja kysyy kiinnostaako?
Jos kiinnostaa olet perverssi pedari ja lausunto siitä.
Jos ei kiinnosta on suljettu osasto valmiina käyttöön.

Pseudotiede psykiatria on kirjoitettu sellaiseen muotoon, että siellä on paljon mistä valita. Psykiatrit (ja muu psykiatrinen henkilöstö) kuuntelevat asioita sillä mielellä, että miten niistä saisi muotoiltua hoitokertomuksiin sellaisia lauseita ja yksityiskohtia, jotka sopisivat johonkin diagnoosiin. Kaikkea mitä sanotte voidaan käyttää teitä vastaan. Eli kaikesta pyritään löytämään se kolikon toinen puoli, joka todistaakin teidän olevan "sairas" vaikka oikeasti olisitte vain kohdanneet esimerkiksi vastoinkäymisen.

Mielivalta, tarkoituksenhakuisuus, diagnoositehtailu, pseudotiede, hoitoon sitouttaminen, medikalisaatio, valikointi, manipulointi, vääristely, valehtelu, nöyryyttäminen, alistaminen, pyrkimys kemialliseen väkivaltaan, mitätöinti ja muita vastaavia termejä voidaan käyttää kuvaamaan sitä miten "psykiatria" kohtelee ihmisiä.

Kun menee psykiatrille kannattaa mielessään suhtautua hänen kyvykkyyteensä ja tietotaitoonsa hyvinkin suurella varauksella, jos oma terveys ja ainutkertainen elämä on itselle kallis.
Jos psykiatri määrää jotain lääkettä, kannattaa aina kysellä paljon lääkkeestä ja järkeilystä millä psykiatri on päätynyt siihen tulokseen että lääke auttaa juuri kyseistä potilasta missäkin vaivassa. Jos psykiatri ei osaa selittää uskottavasti ja johdonmukaisesti, miksi joku lääke auttaisi, miksi hän valitsi sen, mihin sen toiminta perustuu ja joku psykiatrin selityksissä epäilyttää, kannattaa miettiä ottaako lääkkeen. Psykiatrejakin on moneen lähtöön ja heidän näkemyksensä voivat erota paljonkin.

Jos oma tila huononee lääkkeillä ja psykiatri lisää lääkettä toisen päälle ja haluaa vaan nostaa annosta, niin kannattaisi viimeistään hälytyskellot soida.

Jokaiseen psyykenlääkkeeseen kannattaa suhtautua kuin potentiaaliseen huumekoukkuun johon lähtee. Yhtä lailla ihmisillä on vieroitustuskia psyykenlääkkeistä kuin katuhuumeista. Muutamasta vanhan kansan ahdistuslääkkeestä onkin tullut jo katukauppatavaraa.

Jos psykiatri vaikuttaa ylimieliseltä, jyräävältä ja ei kuuntele potilasta, hän on huono psykiatri. Erityisesti tämä voi tulla esille kun potilas valittaa lääkkeistä. Monella psykiatrilla on kyvyttömyys kyseenalaistaa omien mömmöjensä hyötyjä ja kohdata haittoja, saatika tunnustaa oman tietojensa rajoja.

Eikö nykyään ole yli 300 käytössä olevaa diagnoosia, " hauskimmalta " kuulostaa kun on jokin " määrittämätön-sairaushäiriötila ".

Tämä todennäköisesti saa ' potilaan ' jatkamaan hoidon piirissä ehkä jopa huolestuneena, " sairauden " selvittämisen suhteen.

Yli 2vk kestänyt suru, voidaan diagnosoida masennukseksi. Kuinka ja miten väärinkohdelluksi, voi tämän ' toiminnan ' jälkeen tuntua ihmisestä, kantaen dg leimaa lopun ikäänsä.

Ujous ja uhmakkuushäiriö, ovat myös diagnoosi-listalla, en tosin tiedä onko käytössä Suomessa, onko sitten arpapeliä.
Psykiatrien koulutusaika on todella pitkä, etenkin koska ns. mielen ymmärrys, syy/seuraus-suhdetta, ei ' lasketa lukuun lainkaan ' , eikä käsitellä ihmisen hakeutuessa lääkärille. Uskoakseni etenkin tästä johtuen, saattaa monille jäädä negatiivinen kokemus. Jopa mitätöitynä. Ennalta asioista tietämättönä, kyllä uskoakseni jokainen ihminen odottaa ymmärrystä, jos hän etenkin psyk. puolelle hakeutuu. Niin että ei tämä reilulta peliltä tunnu.

Kokemuksesta voin kertoa että diagnooseja ropisee kuin sieniä sateella. tutkimattakin. Osasto hoidon jälkeen olikin yllätys kun kotiin tulleissa yhteenvedoissa olikin nyt epävakaa persoonallisuus. Itselläni liuta diagnooseja muistaakseni nyt nämä vaikea masennus, anoreksia, loppuunpalaminen, väsymys, krooninen itsetuhoisuus, ahdistus ja paniikkikohtaukset. saattaa olla muitakin mitä en nyt muista. Ja näillä ei irtoa edes kuntoutustukea mikä ihmetyttää mutta väliäkös tuolla.

No hyvä että kerroit, noinko pahoin siellä osastolla " sairastuu ". Eikä mikään ihme jos jo aivan oikeasti, masentuisikin vaikeasti.

" Yllätyksenäkö " ( kirjoitit ) näitä diagnooseja tulee, eli osastollako ei näistä kerrota, keskustella ' potilaan ' kanssa? Mikäli näin, kuulostaapa ylimieliseltä ja vähättelevältä suhtautumiselta. Lääkäri ei selvennä ' mikä potilasta vaivaa ' .

Eihän näin lääkärit toimi missään muuallakaan terveydenhoidossa.

Eräällä ystävälläni oli aikoinaan bulimia, kertoi ettei julkisella ollut mitään hoitolinjaa ja hän hakeutui toisaalle saadakseen apua tilanteeseen.

Juu ei ollut julkisesta lainkaan asiantuntemusta, hoitolinjaa syömishäiriöihin. Hän teki välittömästi oikean ratkaisun hakeutumalla yksityiselle sektorille. Mielestäni on käsittämätöntä, ettei syömishäiriöihin ole osaamista julkisella.
Kyse etenkin vielä bulimiasta, on äärimmäisen vakava.

Netissä on masennustesti ja se näytti ainakin tulokseksi vaikea masennus.
Kotona vaan oon, enkä missään psykiatrisella suljetulla osastolla, et hei!

nimimerkki fannukka trollaa.

Tulen sun uniin.

Haluan sua niin paljon.

Psykiatrinen diagnoosi on arvailua ja katsojasta kiinni. Eri diagnoosin ja lääkkeet voi antaa eri lääkäri. Olisi mielenkiintoista jos potilas kävisi eri lääkäreillä ja katsottaisiin mihin eri tuloksiin psykiatrit tulisivat ja erityisesti jos potilaan tutkimiseen käytettäisiin enemmän aikaa kuin oikeasti psykiatrit yleensä käyttää. Ne voisi hyvinkin erota toisistaan. Monien lääkärien ajatuksia potilaasta tosin ohjaavat edellisten lääkärien kirjoittamat ajatukset joka voi olla haitallista potilaalle, kun häntä saatetaan liikaakin tulkita diagnoosin läpi tai joka sana pyritään mahduttamaan diagnoosiin.

Jos alkaa tekemään testejä, moni ns 'tervekin' saattaisi saada jonkin psykiatrisen diagnoosin.

Jos haluaa diagnoosin, usein saa tai joutuu saamaan myös lääkkeitä. Saadakseen lääkkeitä tai tukia, tarvii diagnoosin. Jotkut diagnoosimerkinnät oikeuttavat rikkomaan potilaan perusoikeuksia hoidon nimissä psykiatrian puolella, kohtelemaan potilasta holhottavana objektina jonka tahtoa ei kunnioiteta ja käyttämään jopa fyysisiä voimakeinoja lääkitsemiseen osasto-olosuhteissa. Vaikkei mitään biologisia testejä ole kuten muualla lääketieteessä, millä perustein voitaisiin osoittaa biologispohjainen "sairaus" (loogisestikin sairauden tulisi olla biologinen jos sitä lääkitään kemiallisesti) tai että potilaan aivoissa olisi mikään kemiallisesti niin, että se vaatisi juuri lääkettä korjaamaan tämä vika (mitä ne ei edes tee). Ainut todiste on havainnot potilaan käytöksestä ja hänen puheensa. Todisteita lääkkeiden toimivuudesta potilaalla etukäteen ei ole. Lääkkeet eivä korjaa kenenkään sairautta tai vikaa aivoissa kestävällä tavalla, mutta voivat silti huumata (sedatoida, stimuloida tai turruttaa) käyttäjänsä niin, että hänen käyttäytymisensä muiden silmissä on parempaa usein lamaamalla ihmistä(mikä riittää psykiatrialle useinkin) tai henkilö kokee itse voivansa paremmin, on kyse sitten plasebosta tai lääkkeen muusta huumaavasta ja aivokemioita sotkevasta vaikutuksesta.

Kun on lääkitty, saattaa saada lääkkeiden vaikutuksen alla, tai jopa takia, diagnooseja lisää. Useat lääkkeet aiheuttavat oireita mitä psyyken "sairauksiin" kuuluu. Anhedonia, masennus, mania, unettomuus, levottomuus, ahdistus... voivat olla psyykenlääkkeiden vaikutusta. Mutta psykiatrialle ne on aina henkilön sairaus jonka lääkeaine esim tuo esiin. Moni saattaa havaita ettei psykiatrian polku autakaan ja itseasiassa lääkkeiden purku auttaa.

Psykiatrian mielestä esim skitsofrenia tai kaksisuuntainen tarvii miltei aina lääkityksen.
Psykiatrian vaara on että se ei anna potilaalle useinkaan valtaa päättää mikä itselle on parasta, koska psykiatria näkee sairaan kyvyttömäksi siihen. Hoitomalli on kaikille sama ja se survotaan vaikka väkisin.

Ne jotka kehuu psykiatrista hoitoa ja miettivät kuinka ovat saaneet apua eivät usein ole kokeneet psykiatrian pakottavaa puolta, haluavat uskoa auktoriteettiin joka on viisas, eikä erehdy ja tietää paremmin kuin ihminen itse mikä itselle on parasta, eivätkä usein ole saaneet haittoja lääkeaineista. Uskolla diagnooseihin ja lääkkeisiin on suuri voima.

nimimerkki nllkvvv.
Kiitos kirjoituksestasi. Nyt tiedänkin jo enemmän.

Uuden vuoden alkajaiseksi olen saanut lisää tietoja psyk. alasta, itse kävin siellä ns. vain kääntymässä. Enkä koskaan enää palaa.
Diagnoosin saa pyytämättä, jopa yleensä/aina ensimmäisellä käyntikerralla, eikä siitä neuvotella. Koska lääkitys on ainoa apu-hoitokeino, sitä määrätään pian ja ilman dg: tä,
ei lääkettä voida määrätä.
Kun dg on (lisää niitä saattaa tulla mitä pidempään psyk. parissa käyskentelee, karkeasti sanoen näin käy, aina) se on loppuelämän vaikuttamassa, hankaloittamassa omaa elämää, monissa asioissa joihin kannattaa ennalta jo tutustua, mm. pankkilainan evääminen, vakuutukset yms. Hullun leimaksi riittää, vain pelkkä masennus dg.
Näin tulee tahtomattaan leimatuksi itsensä, kyvyttömäksi epäuskottavaksi henkilöksi, johon ei voida luottaa.
Loppuelämäkseen.

Kuten tuossa melko edellä joku kirjoittikin " lääkkeiden johdosta lisää diagnooseja, siis lääkkeet tuovat esiin sivuvaikutuksina 'uusia hulluus oireita' .
Minun ei ole lainkaan epäilystä, etteikö noin voi käydä.
Tosin tuosta kirjoituksesta saattaa syntyä kuva, että vain pakkohoidossa näin.

Kyllä aivan varmasti pätee myös avopuolella, ilman osostolla oloa.
Jos haluaa uskoa etenkin, lääkkeiden parantavaan voimaan.

Ilman omaa harkintaa.

Kuin luovuttamalla oman elämänsä, päätäntävallan.