Ulkopuolisuus töissä ahdistaa

ööö,,, "Olen kondannut " = Olen kohdannut

Hienoa työskentelyä sinulta esimiehenä. Itselläni on päinvastaisia kokemuksia, joissa esimies on päinvastoin pahentanut ulkopuoliseksi jäämistä lyöttäytymällä aina niiden sosiaalisempien ja vitsikkäämpien seuraan vältellen ja suorastaan sivuuttaen meidät hiljaisemmat. Sanomattakin selvää, että tuli jäätyä tuossa työpaikassa porukan ulkopuolelle,kuten tupannut käymään muissakin työpaikoissa ja opiskeluissa.

Olisipa kaltaisiasi pelisilmää omaavia pomoja, opettajia tms. enemmän, jotka osaisivat noin vaivihkaa ryhmäyttää porukan. Jotkut ovat vain hiljaisempia ja arempia tai sosiaalisissa taidoissa on puutteita eivätkä uskalla mennä joukon mukaan ilman kannustusta tai muualta tulevaa aloitetta, vaikka kiinnostusta olisi. Ulkopuolelle jääminen puolestaan vaikuttaa negatiivisesti työhyvinvointiin, ja työstä tulee helposti ikävää pakkopullaa, kun joutuu työn ohessa kamppailemaan ulkopuolisuudesta johtuvien erilaisten tunteiden kanssa.

ulkop kirjoitti:

Hienoa työskentelyä sinulta esimiehenä. Itselläni on päinvastaisia kokemuksia, joissa esimies on päinvastoin pahentanut ulkopuoliseksi jäämistä lyöttäytymällä aina niiden sosiaalisempien ja vitsikkäämpien seuraan vältellen ja suorastaan sivuuttaen meidät hiljaisemmat. Sanomattakin selvää, että tuli jäätyä tuossa työpaikassa porukan ulkopuolelle,kuten tupannut käymään muissakin työpaikoissa ja opiskeluissa.

Olisipa kaltaisiasi pelisilmää omaavia pomoja, opettajia tms. enemmän, jotka osaisivat noin vaivihkaa ryhmäyttää porukan. Jotkut ovat vain hiljaisempia ja arempia tai sosiaalisissa taidoissa on puutteita eivätkä uskalla mennä joukon mukaan ilman kannustusta tai muualta tulevaa aloitetta, vaikka kiinnostusta olisi. Ulkopuolelle jääminen puolestaan vaikuttaa negatiivisesti työhyvinvointiin, ja työstä tulee helposti ikävää pakkopullaa, kun joutuu työn ohessa kamppailemaan ulkopuolisuudesta johtuvien erilaisten tunteiden kanssa.

Lue lisää

En kehuisi itseeni mutta minulla on erillainen "ote" alaisiini kuin toisilla työnjohtajilla. En tietääkseni ryhmän työnjohtajana ole määrännyt ketään vaan kertonut työläisille mikä on meidän tehtävämme ja he keskenään ovat saaneet valita ja jakaa keskenään mitä kukin tekee tehtävän eteen. Joissakin tapauksissa ole vihjannut toki heille, että työtehtäviä voi vaihtaa ettei joku joudu kantamaan suurempaa taakkaa kuin toiset ja sitä vihjettä ei tarvinnut toistaa.
Tosin, siitä sai miellyttävää palautetta etenkin vappaa-ajan harrastuksien suhteen heidän kanssaan. Mutta se ei ole epätavallista sinänsä mutta toisten osastojen pomot eivät pitäneet siitä mutta työnantaja tuki mm vapaa-ajan toimintaa taloudellisesti ja siinä vaiheessa piti olla tarkkana ettei sulkenut pois toisten osastojen työläisiä tulemasta mukaan. Muuten olisi ammattiliitto alkanut huomautteleen siitä vaikka en minä koskaan ollut ammattiliiton miesten kanssa riidoissa niin kyllä oltiin jopa viikoittain joistakin asioista napit vastakkain. Toisilta osastoilta meidän osastolle työihin halukkaista ei ollut puutetta mutta miten auttaa kun paikkoja ei vapaantunut.
Jotenkin minulla oli sellainen ymmärrys, että itse pääsin helpommalla kun annoin omasta "vallastani" heille oikeuden ja vastuun toimia itsenäisesti niillä ehdoilla jotka itse laadin työnanjan ehdoja noudattaen. Kai se työnantajakin ymmärsi tehokkuuten kun tarjos henkilökohtaista "palkkiota" vuosien saatossa useaan otteeseen mutta en koskaan ottanut vastaa vaan pyysin, että antavat sen ryhmän vapaa-ajan toimintaan vaikka siinä oli toisten ryhmien jäseniä.
Ennen ennen kuin jäin eläkkeelle niin työnantaja kysyi jos olisin opettajana toisille talon työnjohtajille jokan firma järjestäisi. En ottanut sitä tehtävää koska tunsin kolleekani joiden kanssa oli joka perjantai kokous jossa mukana oli aina joku firman virkamiehistä. Useimmiten tuotannot tehon kohottamista etsivinä ilman että kustannukset nousis mutta harvemmin saivat muuta mahdollisuutta kuin investoinneilla uusiin koneisiin jne.
Seuraajaksi koulutin ryhmän joukostaan heidän itse valitseman ja hänelle minulla ei ollut monen vuoden kokemuksien ja yhteistyön jälkeen paljon annettavaa oppina sillä hänhän oppi tuntemaan periaatteen ja hänellä oli ryhmän tuki jo aloittaessa jota minulla ei ollut. Neljä kertaan olin hänen tukena työnjohtajien viikko kokoontumisissa ja ei minun tarvinnut häntä mitenkään ohjata, esitti mielipiteensä tavalla jota itsekkin ihmettelin, tiesin, että se osasto jää hänenkin jälkeen sosiaalisesti tasapainoisesti toimivana. Ennen pois jääntiä kokosin porukan ravintolaan syömään mutta ei juomaan ja laskun makso työnantaja ja siinä tilaisuudessa ensi kerran koko yhdessä olemisen aikana kerroin heille, että en ollut palkkani arvoinen niskaan puhaltaja mutta toivoin että olisi miellyttävää jos he eivät koskaan muistaisi minua pahalla...
Vierailen toki siellä firmassa pari kertaa vuodessa edelleen ja kyllä siellä on viellä samat tavat. Pelkäsin aluksi hiukan sitä, että kun seuraajallani ei ollut työnjohdon psykologiaa tukena oppina mutta tajusin vierailujen aikana, että turha pelko, sen vuoksi ilmeisesti hänet ryhmä pomokseen valitsi. Kun ryhmässä on työnjohtajana ryhmän jäsenenä eikä konttorista kyttäävä niin saa oikeat suhteet ja oikean ryhmä hengen ja meidän, siis ei minun vaan meidän osaston töistä poissa olevien määrä oli pienin (vaikka osastolla oli yli 60 työntekijää). Siitä sai pikkujoulu juhlissa kuulla joka vuosi. Tosin, harvoin sairauden tai muiden syiden takia poissa olevaa/olevia tarvitsi korvata toisten osastojen työläisillä, useimmiten itse otin yhden puuttuvat työläisen paikan, tosin ammattiliitto ei siitä tykännyt.
En itse valinnut ryhmääni vaan HE valitsivat minut eikä minulla ollut firman tapoihin kouluttajaa joten alaiseni minut koulutti vaikka opinnot olinkin suorittanut. Noin puoli vuotta alussa meni pelkästään siihen, että sain porukan keskenään tasapainoiseksi ja ennen kaikkea avomielisiksi toisia syyttämättä jne vaan ihan asialliseen kanssa käymiseen. En aina ollut heidän kanssa kahvitauoilla vaan annoin heidän usein olla keskenään ja tehdä tiliä puutteistani. Sain osakseni rakentavaa arvostelua ihan sillä tavalla kuin pitää saadakkin ja siten "kasvoimme" yhdessä ryhmänä.

Totta, edenkin jos työpaikalla ei syytä tai toisesta voi järjestää työpisteiden kiertoa niin, että jokainen vaihtaa tehtävää vaikkapa päivittäin niin, että jokainen osaa vähitellen koko osaston työt. Se on monissa työpaikoissa työläisten terveydellekkin suuri etu vaikka useimmiten joka työpaikalla on jokin työ mitä kukaan ei haluaisi tehdä niin siitä huolimatta se on keskinäisen sovun kannalta hyvä järjestelmä jos osanton palkkaus systeemi on oikeuden mukainen. Joskus ryhmä itse ehdottaa jollekkin yksilölle tai jopa yksilöille pientä palkka lisää jonka perusteet ryhmä tunnustaa heidän/heidän ansaitsevan. Se on tavallaan kaverin työn arvostamista joka sinänsä on ihan ok mutta saataa aiheuttaa kateellisuutta joten pitää tuntea ryhmän sisäinen toiminta kyky ryhmäänä varmaksi ennen kuin sen linjan hyväksyy.
Siivoojan työ on, valitettavasti, yksi niistä kehoa pahasti rasittavimmista ja matala palkkaisimmista töistä mutta huomaavat kyllä jos ei oo puhdasta!
Minun osastolla ei siivoojaa tarvittu. Jokainen siivos jälkensä ja autoivat toisiakin ja hyvin se toimi. Joka päivä viimeiset 15 minuuttia siivousta ja perjantaina tunti. Jos oli likaista niin sai katsoa peiliin! Työnjohtajana itse siivosin konttorini mutta oli silti mukana auttamassa alaisiani. Ainoa riesa oli alaisteni ammattiliiton mies joka jaksoi kaikesta räkyttää. Yksi alaisistani toi kahvihuoneen päydälle kauniin liinan, ja joku toinen kukan ja siitäkin ammattiliiton mies rähisi ja asia meni jopa henkiläkunnan päällikölle joka kävi ilmoittamassa ettei viihtyvyyden lisääminen ole työnantajalle vasten mielistä... Sen verran ryhmääni ohjasin, ettei saa pelikortteja tuoda! Sen jälkeen joku toi pataässän pöydälle mutta ei sellaiseen "piikkiin" kannattanut takertua...
Olin, sen verran osastolleni uskollinen etten toisten osastoilla useinkaan käynyt. Ja jos kävin niin en uteliaisuutta siitä miten heillä jne vaan pelkästään jos oli jokin firman asia ratkaistava välittömästi, ennen kuin edes konttoreissa tiesivät siitä...

Olet epäilemättä ollut, tai olet edelleen, ymmärtäväinen "pomo".

On selvää, kun työpaikalla on ihmisiä, joiden alaan ja vakaumukseen kuuluu vikojen etsiminen työnantajasta ja tämän edustajista, ovat kaikki tekemiset tämän mielestä epäilyttäviä. Tarkoitan siis luottamusmiehiä.

Sinänsä on etu, että työpaikalla on joku, joka pitää säännöistä kiinni työntekijöiden, tai pikemminkin ammattiliiton puolesta. Ilman moista, voisivat suhteet tulehtua arvaamatta ja arvaamattomalla tavalla.

Liian moni asia perustuu Suomessa konseksukseen ja yhteisymmärrykseen. Yhteiskuntaa pitää voida tuulettaa välillä.

Minusta maailmassa ei ole linnoituksia, joita ei voida valloittaa. Vaikka jokin linnoitus olisi perustettu niin syvälle, ettei sen hävittäminen ihmisvoimin ikinä onnistuisi, voitaisiin sen maanpäällisiin osiin puuttua raskaallakin kädellä.

Tämän vertauskuvan jälkeen on sanottava, että ammattiyhdistysliike on saanut paljon hyvää aikaiseksi yhteiskunnallisellakin tasolla.

Elämä ja aika kuitenkin rappeuttavat linnoituksia ja valloittamattomiksi koettuja muureja. Pian seuraa vastavoima, joka kävelee murtuvien muurien läpi, ja kaikki työ aloitetaan taas alusta.

Aloitetaan alusta.

Nollataan yhteiskunta.

Niin käy ajoittain.

Olen ollut ammattiliiton aktiivinenkin ilman ongelmia mutta olen tavallani ollut jatkuvasti alituinen opiskelija tyyppi. Sillä ominaisuudella olen kerännyt itselleni yli 20 eri ammatin teoria ja käytännön kokemuksetkin ja sen ansiosta ajauduin tilanteeseen, että oli käytävä työnjohtaja koulutus jota tosin arvostettiin positiivisesti niin ammattiliiton kuin työnantajien tahoilta. Vaikeinta on ollut hallita niin monen ammatin kehittymisen aiheuttamaa taakkaa josta selvisin suhteellisen hyvin asettamalla sekä ammatti liitolle ja työnantajille mahdollisuuden antaa hiukan löysiä työaikoihin, muuten ei olisi onnistunut.

Nuorempana sain työkokemuksella korvaamatonta apua sillä eräällä työpaikalla istuin, en kahdella vaan kolmella "pallilla" saman aikaisesti. Ja niin mahdottmalta kuin se tuntuukin kaikki osapuolet väittivät ettei sitä paremmin olisi voinut hoitaa vaikka olis ollut useampi siinä kierteessä. Kuullostaa varmaan itse kehumiselta mutta kun toisen ovat tyytyväisyydensä julki tuoneet niin kai siihen on luotettava.

Se, että useiden toimien puolta edustaa niin se vaatii kokonaan oman tahdon vilpittömyyttä kaikkia osapuolia tyydyttävällä tavalla sillä kaikilla osapuolilla on omat vaatimuksensa ja ne ovat työkohteena soviteltava toisiinsa vaikka siinä oli sitten vaikeuksia saada kaikki pyrkimään yhteisen linjan löytämiseksi niin en sitä itse voinut tehdä vaan asettaa osapuolet vastakkain saman pöydän ääreen ja antaa heidän ottaa ongelmat ja tavoitteet pöydälle tutkittavaksi.
Kiirettä ei saanut pitää kaikissa asioissa sillä kokouksista esille tulleiden vaatimukset usein olivat niin valtavia, että niiden läpivieminen kerralla oli mahdottomuus joten tärkeimmät ensin ja kun perusta oli luotu niin siitä oli sitten kaikkien osapuolten mukava yhteistyöllä jatkaa kohti yhteistä tavoitetta. Työnantajan ja työläisten välillä ei välttämättä todellisuudessa aina ole niin suuri kuilu kuin luulis. Tietysti poikkeuksia on ja silloinhan Lain mukaista lakkoilu oikeutta tulee kunnioittaa.

Mut ny ne kokemukset oppeineen ovat vaan hyvien suhteiden muistoja. On saanut kokemuksia asiallisista vastapuolista ja narsistisista oman linjan valinneista sovitteluihin mahdottomista yksilöistä. Ehkä, ominaisuuteni "aivopesu" tyyppejä vastustavana antoi itselleni voimaa, en alistunut koskaan vain yhden linja tavoitteita tukemaan vaan pidin tiukasti kiinni kokonaisuudesta. Sellaisen työkentän hallitseminen ei ole aina helppoa ollut mutta kun siitä selviää jokseenkin puhtaat jauhot repussa niin mikäs on jatkaa matkaa...

Alati taloudellisesti muuttuvassa työmarkkina taloudessa on ja tulee olemaan aina tarvetta yhdistää työnantaja työntekijöiden kanssa samalle linjalle niin, että vaatimukset molemmille ovat kohtuullisia ja että työntekijöillä on kaikki ne oikeudet jota työntekijä tarvitsee oman osuudensa hoitaakseen. Jos/kun yhteistyö on noussut niin korkealle tasolle, että yhteinen linja antaa suuremman voiton pääoman omistajille kuin mikä oli tavoitteena ja kun siitä ylimääräisestä voitosta ilman neuvotteluja työnantaja jakaa työntekijöilleen osan ilman mitään vastapuolen vaatimuksia, niin silloin on moraalisesti toimittu
oikein vastuun suhteen. Yrityksen voitto ei aina ole yritysten välisten kilpailujen tulos vaan yrityksen ja sen työntekijöiden keskinäisten suhteiden tulos jossa työntekijöilläkin on oma vastuu jota työnantajan tulee kohdella tasa-arvoisene kohdella ja silloin ylimääreisen odottamattoman taloudellinen voitto parhaimmillaan tulisi käyttää työpaikan ympärintön parantamiseen jos tarvetta on ja mahdollisesti miettiä miten siitä kakusta saa tulevaisuutta ajatelleen kestävän sijoituksen, mm työpaikan olemassa olemisen jatkuvuutta ajatellen.
Jos asiaa katsoo vain osapuolten tyytymättömien kannalta niin silloin etäisyydet ovat kaukana toisistaan niin vastapainoksi on hyvä lyötää ne yhdistävät voimat jotka antaa mahdollisuuden kohtuullisen ratkaisun löytämiselle kompromissin löytämiseksi. Pahimmat jarruttajat ovat yleensä molemmilla osapuolilla he, jotka "tuijottaa vaan omaan napaansa" ja vain he ovat mielestään aina oikeassa. Sellaisilla asenteilla olivia edustajikseen valitsevien tulee kaikkien osapuolten vältää.

Noni! Tulihan se sieltä!
Ujous on tavallaan myös hyve. Älä unohda sitä.
Mutta, jokaisella on oikeus, ujonakin, ottaa esiin oma kantansa asioista jotka häntä itseään vaivaa. Eihän toiset muuten osaa auttaa, tukea jne ellei tiedä mistä on kysymys. Ei tietystikkään kannate kaikkea itsestään paasata sillä jonkin asteinen suojakin pitää olla, muuten menettää omat oikeudet.
Älä pakota itseäsi ujoudesta pois vaan kokeile varovaista, ajankanssa lisääntyvää siirtymistä siitä koulukiusatun roolista itse tietoiseksi, toisia loukkaamatta mutta silti omaa mielipidettä puolustamalla, aluksi ehkä muka epäillen omaa asennetta johonkin asiaa niin yleensä saa palautetta josta oppii. Ja oppisen myötä ongelmiinsa saa ruusuja ja risuja palautteena niin heitä ne risut pois ja ota ruusut itsellesi ne ansanneena.
Ymmärrän hyvin sen, että otat henkilökohtaisesti asioita vastaan. Se ei ole sinun syy vaan koulukiusauksien antamaa taakkaa jota ei toiset voi ottaa kannettavaksi. Mutta, jos itse heität taakan pala palalta pois niin löydät sen oman itsesi jota olet antanut toisten muokata ja jonka tahdot siirtää menneisyyden historiaan. Kokeile, ja varaa aikaa muutoksiin sillä liian pikaisesti tuloksiin pyrkien tulee tehtyä virheitä jotka harmittaa...
Tietysti ulkopuolisen on helppo tyrkyttää toisille vaikka mitä mutta jos saa monta huonoa vihjettä niin jokuhan niistä voi olla just se oikeakin!
Kokeiles seuraavana työpäivänä hymyillä sillä se ominaisuus saattaa tarttua positiivisesti toisiinkin... Jaettu ilo, on yhteinen ilo....