Ilkeä ja vihamielinen hoidettava/mikä sairaus ?

Alzhaimer nyt ensimmäiseksi tulee mieleen, varmaan jotain muutakin on mukana.
Hei, ehdottomasti kannattaa käydä geriatrian lääkärillä tutkimuksissa että saatte diagnoosin ja apua.
Meillä on parhaillaan tutkimus menossa, ongelmat ei ole lähellekään yhtä pahat kuin teillä, muisti vähän huonontunut mutta kiukuttelua ja muuta ei ole, yhteistyökin sujuu suht kivuttomasti hoidettavan kanssa.

Pre-avioeron oireet ovat ilmassa. Pane eropaperit sisään. Puoli vuotta ja saat paperit, jotka allekirjoitat ja se on sitten sillä selvä.


Saa äijä etsiä uuden "omaishoitajan" vittuilun kohteen.

Saat itsekin muutaman vuoden laatuaikaa.

Selvyyden vuoksi kerron, että hoidettava on äitini. Se tekee asian vielä vaikeammaksi.
Olo on ristiriitojen raastama, koska äitihän on "pyhä olento", jota ei saa kritisoida, en uskalla edes puolustaa itseäni. Siitä tulee vaan pahempi huuto ja riita.
Olen sen sukupolven lapsi, jolle opetettiin Katekismusta, että "kunnioita isää ja äitiäsi jne." Sen perusteella kai äitinikin luulee, että hän voi olla ihan millainen vaan minua kohtaan.
Kotihoito yritti saada äitiäni lähtemään terveysasemalle muistitestiin, että sen varjolla päästäisiin tutkimusten alkuun ja äiti saisi lääkityksen.
Äiti tiuskaisi kotihoidolle ja minulle: " En m i n ä hullu ole, t e olette ! Menkää itse testiin ! Minä en lähde !"
Hulluudestahan ei ole kysymys, vaan jostakin geriatrisesta sairaudesta.
Ihmistä ei voi väkisin viedä mihinkään. Ei edes ihmistä, jolla ei ole omaa oiretiedostusta sairaudestaan. Ihmisellä on itsemäärämisoikeus.
Äitini osaa ovelasti lisäksi hetken aikaa näyttää suht' normaalikäytöksiseltä, jos ulkopuolisia, esimerkiksi kotihoidosta, on paikalla. Hän pystyy salaamaan, minkälainen hän on yleensä, normaalisti, esimerkiksi juuri minulle.
Mitä tehdä ? Mikäköhän sairaus ?
Miten voi saada ihmisen ymmärtämään, että hän tarvitsee tutkimuksen, lääkärikäynnin ja apua. Hänen mielestään hänessä ei ole mitään vikaa.
Minä olen se kamala ihminen, jossa on kaikki viat ja joka on syypää kaikkeen.

Oireista vielä sen verran, että koska äitini katselee vielä vähän televisiota ja lukee päällisinpuolin uutisia lehdestä, hänen muistinsa ei ole kauhean huono, jos alettaisiin kysyä vakiomuistikysymyksiä: Kuka on Suomen presidentti jne.
Hänen muistinsa pettää oman elämänsä tapahtumien suhteen, mitä hän teki milloinkin tai ei tehnyt. Jos kertoo hänelle, että olit viime marraskuussa laboratiossa, hän väittää
kivenkovaan vastaan. "En ole ollut moneen vuoteen !"
Sukulaisia asuu Tampereella, hän on siellä käynyt noin 100 kertaa, nyt hän ei oikein enää muista missä Tampere on. Kauppalistaa hän ei pysty suunnittelemaan ja tekee pieniä kotitöitä uudestaan ja uudestaan turhaan, esimerkiksi pyyhkii keittiön kaapin ovia joka päivä, koska "ei ole pyyhkinyt niitä ainakaan kuukauteen".
Ottaa kahviastiastonsa esiin ja pesee sen joka päivä, vaikka sitä ei ole käytetty viiteen vuoteen.
Lisänä häiriökäyttäytyminen ja ilkeys.
Ja harhanäyt. Muut ovat tietysti valehtelijoita, koska hänen oma muistinsa pettää….
Ja kaikenlaista sekalaista….
Tunnistatteko oireita ?

"Tunnistatteko oireita ?"
Vaikuttaa aivotoiminta olevan pitkän iän haperruttamassa tilassa. Ja oireet, mitä sitten vast'edes lienevätkään, tulevat mitä todennäköisimmin enenemään.
En tiedä terveystoimen käytäntöjä, mutta voisiko olla mahdollista että joku sairaanhoitaja tai lääkäri keskustelisi hänen kanssaan kotona ikäänkuin vaivihkaa havaintoja tehden; vaatii kai lääkäriltäkin hieman kokemusta ja kärsivällisyyttäkin.

Kyseessä on mitä ilmeisemmin Alzheimerin tauti. Se rappeuttaa aivojen toimintaa riippuen hitaasti tai nopeasti (riippuen mikä Alzheimerin taudin muoto on kyseessä). Jos Lewyn kappale tauti niin se on nopeimmin etenevä versio taudista. Alzheimerin tauti ilmenee alkuun muistivajavuuksina ja muistamattomuutena joka vain pahenee ja pahenee. Lähimuisti häviää ensin ja potilas taantuu jonnekin menneisiin aikoihin (niitä hän yleensä muistaa melko hyvin). Hän saattaa luulla omaistaan aivan vieraaksi koska ei tunnista tätä enää omaisekseen. Esim. puoliso tai lapsi voi potilaasta olla täysin vieras henkilö, koska hänen aivot eivät enää tunnista kasvoja, joskus potilaan ääni saattaa olla tuttu asia jonka hän ehkä jotenkuten tunnistaa, pikkuhiljaa sekin loppuu. Tuossa vaiheessa tautia tulee mukaan aggressiivisuutta, se voi ilmetä alkuun henkisenä aggressiivisuutena kuten huutamisena tms. mutta muuttuu ajan myötä fyysisemmäksi jolloin esim. lyöminen, potkiminen, huitominen tai pureminen ovat arkipäivän juttuja jo. Vointi kuitenkin vaihtelee ja toisena päivänä voi olla hyvä päivä jolloin kaikki sujuu mallikkaasti, mutta seuraava päivä voi olla täysin kaaosta ja mikään ei onnistu ilman jotain fyysistä konfliktia. Vaikeasti oireileva Azheimer potilas on raskas hoitaa kotona ja jos omainen on itsekin iäkäs, voivat molemmat pahimmillaan loukkaantua (aggressiivinen henkilö voi esim. tönäistä omaisen kumoon, jolloin tämä loukkaantuu esim. lonkkamurtuman vuoksi ja siitä tulee väkisin sairaalareissu).
Kehottaisin sinua nyt laittamaan esille jonnekin muistiinpanoihin vaikka päiväkirjamaisesti hiukan päivän kulusta, miten muistiongelma esiintyy päivittäisessä kotona olemisessa (millaisia asioita muistaa ja mitä ei), jos jonkinlaista aggressiivisuutta esiintyy niin minkälaista se on ja missä tilanteissa se tulee esiin (onko aggressio siis fyysistä vai enemmän henkisellä puolella). Varaa aika terveysasemalle tai jos haluat diagnoosin niin muistipoli on myös hyvä vaihtoehto. Tärkeää on seurata miten hän syö ja juo, miten muistaa wc-asioinnit ja hygienian ym. asioita. Ota muistiinpanot mukaan joka kerta kun menet lääkärin puheille, se helpottaa diagnoosin tekoa.
Nykyisin lääkkeillä voidaan hidastaa taudin etenemistä, mutta sekään ei aina tuo apua (ihmiset kun reagoivat eri tavoin yksilöllisesti lääkkeiden hyötyihin). Lääkkeet eivät kuitenkaan paranna muistia, vaan ainoastaan hidastavat taudin etenemistä. Jos kotona pärjääminen alkaa arveluttaa, uskalla se myös sanoa suoraan ja ajoissa, sillä hoitopaikkaa ei ole helppo saada ja sen saaminen voi kestää kauan.

Kerron muutaman esimerkin omasta kokemuksestani Azheimer potilaiden tilanteesta:
Kotihoidossa oli hyvin iäkäs (n 85-86v) pariskunta, joilla molemmilla tuo diagnoosi. Aamulla kun meni asuntoon, saattoi mitä vain olla edessä. Joskus oli rouvalla kädet mustelmilla kun pappa oli puristellut tai jopa lyönyt mummoa. Kylvetys olikin sitten oma juttunsa, välillä sait molemmat suostumaan kylpyyn samana päivänä, välillä sai houkutella useamman päivän että edes toinen menee kylpyyn. Ruuat ja lääkkeet jouduttiin valvotusti antamaan ja myös katsomaan että syövät, samoin juominen. Vaipat saatettiin repiä keskellä päivää pois ja pissaisia vaippoja löytyi milloin mistäkin esim. sängystä, vaatekaapista ja jopa keittiöstä.
Toinen tilanne:
Iäkäs rouva asui yksin kotona, siellä kävin kotihoito aamu päivä iltakäynnit, lisäksi yöpartio kävi tsekkaamassa tilanteen joskus puolen yön jälkeen. Itse olin yöpartiossa ja kun menimme asunnolle, ei mummoa näkynyt missään. Asunnon ovi oli auki, valot päällä ja vaatekaapin sisältö sekä keittiön roskis levitetty lattialle. Etsimme mummoa lähialueelta tuloksetta ja teimme poliisille ilmoituksen kadonneesta mummosta tuntomerkkeineen. Mummo löytyi moottoritien varrelta yöasussa kävelemässä ja joku ohikulkija oli soittanut poliisille (kyseessä oli siis talvipakkassää). Samaiselta mummolta oli kateissa kodin avaimet, sitä etsittiin monta päivää tuloksetta, avaimet löytyivät viimein mummon "värkistä" kun yritetiin saada virtsanäytettä mahdollisen virtsatietulehduksen oireita selvittämään (mummolla oli outoa kirvelyä siellä ollut sen muutaman päivän ajan).
Kolmas esimerkki:
Iäkäs leskirouva (n 78v) asui yksin, kotihoito kävi useamman kerran asiakkaan luona, mummo jonotti jo hoitopaikkaa. Kerran kotona oli tulipalo alkamassa kun hoitaja meni sinne. Mummo oli kääntänyt hellan levyn päälle ja hellan päällä tavaraa joka oli alkanut sulaa ja kärytä. Sähkömittarista oli käännetty sulake irti tämän vuoksi jo aiemmin mutta joku ulkopuolinen oli sen laittanut takaisin päälle (meille ei selvinnyt kuka). Laitoimme toki lapun sähkömittariin ettei sulaketta saa laittaa koska asukas muistamaton ja voi laittaa hellan päälle ja saa aikaan tulipalon.

Alzheimer potilaan kanssa pärjää kun käyttää maltillista äänensävyä, ei hoputa ja pakota vaan antaa hänelle aikaa tehdä itse jotain. Jos potilas alkaa kiihtyä, kannattaa heti muuttaa puheenaihetta ja vaikka hetkeksi poistua toiseen huoneeseen. Tulitikut, kynttilät ym. kannattaa vaihvikaa poistaa, samoin terävät esineet piiloon ylös tms paikkaan josta ei helposti löydä (varsinkin silloin tärkeää jos fyysistä aggressiivisuutta jo on).

Kiitän kaikista vastauksista, jotka silläkin tavalla helpottavat oloani, että olen jo alkanut uskoa olevani paha ihminen. Luen kaikki nämä ja mahdolliset uudet vastaukset tarkkaan läpi - uudestaankin.
Aluksi tämmöinen yeiskommentti, että olen miettinyt, miksi 40-,50-,60-lukujen ihmisten, jotka ovat jo itsekin jääneet eläkkeelle tai tulevat jäämään, pitää uhrata omat viimeiset vuotensa erilailla sairaitten ihmisten hoitamiseen, johon ei ainakaan minulla ole a m m a t t i t a i t o a ollenkaan ! Olen itse jo alkanut sairastua psyykkisesti. Tunnen jatkuvaa pelkoa ja ahdistusta johtuen äitini sekavasta ja vihamielisestä käytöksestä ja yöunetkin ovat menneet.
Äitini olisi 6 vuotta sitten halunnut palvelutaloon. Kysyin paikkaa. Ei ollut mitään mahdollisuutta. Ei edes jonoon. Systeemi oli muuttunut niin, että "koti on paras" !
Kenen mielestä ? Sen vanhuksenko, joka ei omaa parastaan enää ymmärrä.
Tai kelle ? Kysyn vain ? Ei ainakaan näin vaikeille "tapauksille" eikä heidän omaisilleen.
Sattumalta osui asiaa googlatessa silmiini vanhan Tehy-lehden artikkeli:
"Jäykkyyttä, harhoja ja painajaisia"
Erikoislääkäri Risto Vataja kertoo Lewyn kappale taudista.
Erittäin hyvä artikkeli.
Hämmästyin ! Minulla ei lääketieteen opintoja ole, mutta oireet sopisivat aika hyvin äitiini. Siinä oli mm. yksityiskohta, että ko. potilaat voivat nähdä usein pikkulapsia (näkyinä), äitini on tällaisesta kertonut vuosia. Olin aika äimänä, kun luin artikkelia.
Se oli monipuolinen, valaiseva, oireista, syistä ja seurauksista.

Uusi tieto minulle on ollut myös, että ko. sairaudet voivat alkaa niinkin aikaisin kuin 60 vuoden jälkeen. Äitini tapauksessa, hän on muutenkin aina ollut vähän erikoinen luonteeltaan, miten läheinen voi erottaa onko ihminen vain "vähän erikoinen joskus"
vai onko hänellä joku sairaus alkanut ?

Tunteeko kukaan muu syyllisyyttä, ettei koskaan pysty hoitamaan läheistään niin hyvin kuin pitäisi vaikka uupumuksen partaalla kaikkensa yrittää ?
Mieleni alkaa tehdä tepposia minulle, vaadin itseltäni yhä enemmän, kun äitini tulee yhä vaativammaksi ja vihaisemmaksi.

Minkälainen mahdollisuus ja missä vaiheessa Lewyn kappale tauti-potilailla (tai muilla geriatrisilla) on päästä geriatriseen hoitopaikkaan, tai jos pääsee johonkin, se on palvelutalo ?

Yleensä joka kunnassa /kaupungissa pitäisi löytyä vanhuspalveluiden ohjaaja tai vastaava nimike (löytyy sosiaali-ja terveystoimen alaisuudesta). Esim.täällä EKSOTEn alueella se löytyy Iso Apu-palvelukeskuksesta Lappeenrannasta ja sinne keskitetty kaikki matalan kynnyksen palvelu- ja ohjaus toiminnot jotka liittyvät vanhusten palveluiden saatavuuteen koko etelä-karjalan aluella. Yleensä niihin voi soittaa etukäteen ja sopia tapaamisajasta. Vie mukaan mahdolliset liitteet esim. omaisen sairaushistoriasta jotain infoa. Ohjaaja voi pyytää että annat luvan saada tietoa omaisesi sairaushistoriasta tarvittaessa. Muistipolikinikka pitäisi löytyä myös kaikista lähisairaaloista, terveysasemilla pitäisi olla myös nimetty muistihoitaja tai dementiahoitaja, jonka voi tarvittaessa pyytää kotikäynnille (perustele hyvin ettei esim. puolisosi lähde minnekään lääkäriin tai muuallekaan missä pitäisi hoidosta neuvotella). Itse et voi diagnoosia asettaa joten sen saamiseksi lääkärin aika on ehdottomasti tarpeellinen. Vasta diagnoosin saamisen jälkeen voit saada lääkkeitä ja muuta apua ongelmaasi. En tiedä onko teillä käytössä mahdollista saada kotihoidon lääkäri kotiin arvioimaan tilannetta, mutta jos on niin se mahdollisuus kannattaa käyttää. Tai yksityislääkäri viime kädessä.
Jos kotona päivittäinen pärjääminen alkaa vedellä viimeisiään, hae ainakin apua kotihoidon puolelta, ota yhteys kotihoidon esimieheen ja selitä tilanne ja pyydä arviointikäynnille kotiin. Kerro reilusti oma tilanteesi ja miehen tilanne, myös ne vaikeudet joita kotona tulee esiin.

Voin kertoa yhden esimerkin omasta isästäni:
hän sai aivoinfarktin joskus !990 luvun loppupuolella ja sitä enne muutamia sydän infaktejakin. Lisäksi epilepsiakohtauksia silloin tällöin. Aivoinfarktin jälkeen hänestä alkoi tulla aggressiivinen, lisäksi jokaöinen kastelu (vaikka oli vaippa). Hän oli myös sotaveteraani ja haavoittunut vakavasti päähän sodassa. Kaikki tuo kulminoitui kotona kun äitini omaishoitajana yritti sinnitellä ja hoitaa miestään. Äiti pelkäsi että sukulaiset pitää häntä huonona vaimona jos ei hoida miestään. Kun aggressiivisuutta alkoi tulla, kehotin äitiä soittamaan kotiapuun. Sieltä tehtiin arviointikäynti (mukana kotihoidon esimies sekä yksi työntekijä). Saimme alkuun kotiin kylvetysapua sekä INR-verikokeen oton marevan-lääkityksen vuoksi. Myöhemmin isä alkoi kieltäytyä kylvetyksistä kotona, mutta hoitaja oli fiksu ja alkoi ehdottaa että jos menisit sinne palvelukeskukseen kylpyyn, siellä kun on nuoria ja nättejä tyttöjä pesemässä. Siitä isä innostuikin ja meni useita vuosia hyvin, taksi haki kotoa (äiti pakkasi vaihtovaatteet ja vaipan mukaan kassiin), kylvetys hoidettiin 1x viikossa siellä ja sai lounaan syödä saunan päälle sekä kahvit. Aggressiivisuuteen lääkäri jollain sairaalareissulla (niitä alkoi loppuajasta olemaan tiheämmin jalkojen voimien heikennettyä) oli määrännyt alkuun opamoxia ja jossain vaiheessa se vaihdettiin risperdal nimiseen rauhoittavaan. Isän aggressivisuus ilmeni huutamisena, kiroiluna, joskus läpsimisenä ja kaikesta hoidosta ja avusta kieltäytymisenä. Jatkuvien ja toistuvien sairaalajaksojen välissä äitini väsyi hoitamiseen, menin sitten kerran äitini kanssa isää katsomaan taas sairaalaan ja pyysin päästä vastaavan hoitajan puheille. Kerroin kuinka väsynyt äiti on, ei edes uskalla nukkua öisin kun isä on kotona kun pelkää koko ajan minkä kohtauksen se taas saa. Hoitaja ymmärsi asian kyllä, mutta sanoi että hoitopaikkoja ei saa, niihin pitää jonottaa. Sanoin saman tien, että laittakaa jonoon nyt jo. Isää kuitenkin oltiin sitten kotiuttamassa eräänä maanantaina lääkärikierron jälkeen, mutta onneksi vointi romahti ratkaisevasti sunnuntaina ja isä nukkui pois. Surusta toivuttuaan äiti on voinut nyt hyvin ja jaksaa suht hyvin itsekin huolehtia päivittäisistä asioitaan vaikka ikää on jo 86v ja asuu yksin. Olin 100 varma että äiti menee kohta yhtä huonoon kuntoon kun ajaa itsensä piippuun isän takia. Onneksi tajuttiin vaatia apua ajoissa, vaikka isäni ei kaikkien apujen pariin koskaan ehtinytkään. Omaishoitaja on siis oikeutettu saamaan esim. kotiapua.

Kiitos jälleen kirjoituksestasi, omakohtaisista kokemuksista ja muusta !
Olen noin puolet vapaa-ajastani äitini luona, asumme samassa kaupungissa,
kotihoito käy nyt taas, mutta lyhyet käynnit eivät riitä juuri mihinkään. He tekevät ihan varmasti parhaansa, mutta heillä ei ole yksinkertaisesti resursseja. Valtavan hyvä on kotihoito olemassa, olen kiitollinen kaikille kotihoitajille, ilman heitä ei tulisi mistään mitään, mutta valtion "säästölinja" on aiheuttanut sen, että ympärivuorokautista hoitoa tarvitsevat eivät sitä saa. Äitinikään ei toisaalta tarvitse joka minuutti hoitoa, ei joka tuntikaan, mutta yksineläminen on liikaa vaadittu ihmiseltä, joka ei useista asioistaan tajua eikä sairaudestaan. Onko tämä "koti on paras paikka vanhukselle"-systeemi loppujen lopuksi säästöä ? On psykososiaalinen (?) kysymys, tehdäänkö nyt oikein. Tuskin !
Oman "tulevaisuuteni" olen joutunut hautaamaan jo 10 vuotta sitten,
ystäviäni en ole tavannut vuosiin. Melkein jokainen päivä on uudenlainen kaaos.
Toisella puolella Suomea asuva sisareni ei ymmärrä tilannetta, vihamielisyys ei kohdistu häneen. Hän on ainoa, jolle olen voinut kertoa asiasta. Hän ei usko minua.
"Näillä mennään"…. Vastuunjakajaa ei ole.

Epäilen jotenkin Lewyn kappaletautia, vaikka jokseenkin samahan se on , mikä sen taudin nimi on. En tiedä, mikä erottaa sen muista geriatrisista sairauksista, eikä kai niillä ole tarkkoja rajojakaan…vai…?
Äitini näkee harhoja (ihmisiä, pikkulapsia), on kausiluontoisesti huonommassa kunnossa, pahimmillaan "menneissä ajoissa", joskus hän luulee olevansa nuorena tyttönä mustikassa tai lehmiä lypsämässä. Mikään todistelu ei saa häntä tähän päivään silloin, ymmärrän täysin sen, hänen aivonsa määräävät häntä. Ehkä lääkitys voisi auttaa olla joutumatta niihin "menneisyyden tiloihin" ? Tällaiset oireet on kai ominaisia jollekin muullekin sairaudelle ?
Lääkärille hänet on saatava, sen tajuan selkeästi !
Jo ensi viikolla tulee sairh ja tekee "tietovisan".

Vielä lisään, että kotihoidon työ on valtavan tärkeää, vaikka ne on lyhyitä käyntejä.
He kuitenkin tsekkaavat päivittäin, että äiti on tallessa ja näkevät päivittäisen kunnon, huolehtivat mm. lääkityksestä ja ainakin kyselevät "onko syöty" ja auttavat ruoan lämmittämisessä ja kuulokojeen ja tukisukkien laittamisessa.
Nykyään kotihoito tekee kotiintuotavan ruokatilauksen äidin kanssa yhdessä.
Ongelma on vain se, että kaikkea tarvittavaa ei tule tai määrä ei riitä, koska äitini aikakäsitys ei toimi enää. Kotihoito saattaa nähdä ja sanoa, ettei esim maito ehkä tule riittämään, mutta äiti ei usko ja kun ihmisellä on itsemäärämisoikeus ja ihminen on itsepäinenkin, tilaus jää monesti vajaaksi. Täydennän varastoja käydessäni.
Suihkupäivä on kerran viikossa kotihoitajien toimesta.
Kaikkea tätä apua arvostan suuresti !
Ihan riittävästi jää siivousta ja pyykättävää yms. kuitenkin.
Äiti ei saa siivousseteliä enää, koska tulot "nousivat" kun on kotihoito, vaikka siitäkin on omavastuu ! Eikö ole absurdia ?
Kotihoidon aloitteesta haemme nyt hoitotukea.

Hei, tänä aamuna juuri kaipasin tällaista "vertaistukea".
Isän kuoltua n 4 v sitten aloin/pääsin/jouduin??? äitini(nyt 86v) omaishoitajaksi.
Saan siitä toki kunnalta ruhtinaallisen korvauksen, joka tehtyjen työtuntien mukaan laskettuna on n 2,- e/h. Auton käyttöä ei korvata. Olen monesti kuullut ettei terveyskeskuksessa eikä kotihoidossa ole mitään mahdollisuutta tehdä tällaista työtä.
Ja ymmärrän että autan kun voin, mutta mutta....
Jos on hyvä päiv niin ok. verenpaineet mittaan, sokerit mitataan, haavat hoidetaan( n 1,5h joka toinen aamu)), talo lämmitetään, paikat siivotaan, lääkkeet annostellan. Käydään kaupassa, apteekissa, hoidetaan pankkiasiat ja laskut,kuljetetaan postit, haetaan hoitotarvikkeet n 40 km päästä, ollaan mukana lääkärissä, labrassa, sairaalassa, hammaslääkärissä, kampaajalla. Lumet ja hiekoitukset. Talon marjat kerätään syksyisin ja kaikki niihin liittyvä lisäksi.

Mutta kuten tänäkin aamuna, sain taas ripityksen koska: metsät kasvaa umpeen, talo on huonosti lämmitetty( olen jo tämän luovuttanut sähköyhtiölle, koska en jaksa turata sitä puulämmitystä jokapäivä). Siteet on huonosti laitettu( hän availee itse aina yöllä). Isän aika meni muiden(naisten) perässä juoksemiseen, kun hän teki kaikki talon työt. Isän suku vei kaikki hänen rahansa, sähkölasku on aivan liian suuri, minne ne rahat oikein joutuu??? Kun ei mitään jää säästöön.

Pyrin ymmärtämään, mutta väkisin verenpaine nousee.
Itse teen 8 h työpäivää ja nämä em toimet hoidetaan siinä työajan ulkopuolella.
Elän siis toisen ihmisen elämää.
Omat harrastukset olen saanut unohtaa.
Jatkuva varuillaolo, mitä seuraavaksi tapahtuu.
Joka puolella toitotetaan että pidä itsestäsi huolta. Voiko joku ystävällisesti kertoa sen reseptin, mistä saan lisätunteja tai mistä saan näiden asioiden hoitoon jonkun muun tekijän. Olisin kypsä luovuttamaan. Tämä homma on jo nähty.
Iäkkään kotona asuminen on yhteiskunnalle helevetin halpaa!!
No me omaishoitaja-sukupolvi häviämme varmaan aika nopeasti sitten loppuunpalaneina muonavahvuudesta. Säästyy nekin eläkerahat seuraaville.

Hei, älä avioeroa hae, mutta irtisano tuo hoitosopimuksesi heti kun pystyt.

Perhe-elämä ei voi kestää vuosikausia tuollaista stressiä, älä uhraa parisuhdettasi ja suhdetta lapsiisi (jos sinulla lapsia on). Kuule, saat äitisi hoitolaitokseen, käyt sitten siellä katsomassa kun pystyt, ja voit syöttää ja jutella, jos siltä tuntuu. Vanhus ei ole tuossa tilassaan enää "vastuullinen", niin sinunkaan ei kannata ottaa tosissaan hänen sanomisiaan. Anna mennä toisesta korvasta ulos, ja yritä sanoa itse jotain lempeää, muuttaa hänelle mieluisampaan aiheeseen. Sen jälkeen ´jaksat paremmin henkisesti ja kaikinpuolin, kun hänen hoitonsa saa järjestettyä, yritä jaksaa vielä tämä "väliaika"? Itse en ole paljoa hoitanut vanhaa omaistani, mutta ymmärrän miten se on raskasta kun olen nähnyt.

Yritä pitää voimassa parisuhteesi, on se miehellesi myös raskasta aikaa ollut, uskon, kun sinun voimavarasi ovat olleet vähissä. Halaukset sinulle, moninkertaiset! Ja voimia ja viisautta kaikkiin asioihin.

Tietyssä iässä oleva omaishoitajasukupolvi jää vaille sitä paljon mainostettua omaa "rikasta eläkeaikaa, kultaisia vuosia". Naurattais jos ei itkettäis.
Me olemme näkymätön osa yhteiskunnassa ja poistumme hiljaa ennen aikojaan uupuneina ? Elämä on ristiriitaista.

Aloittajalle (ja muillekin) että ei ole harvinaista, että geriatrisen sairauden vaiheessa oleva iäkäs ihminen ottaa silmätikukseen jonkun läheisen, jolle ilkeilee ja jonka elämän hän haluaa tehdä mahdollisimman vaikeaksi näyttäen suorastaan nauttivan siitä.
Vaikka sen myöhemmin tulisi tietämään, että sairaus on aiheuttanut sen pahansupuuden tai lisännyt luonteessa jo ollutta pientä ilkeyttä, se murtaa helposti hoitajan mielen. Läheisen ilkeyttä on raskas kestää, ei pääse ilman seuraamuksia, sairastuu itsekin, ahdistukseen, masennukseen jopa paniikkihäiriöön.
Ei sitä osaa ennakoida mitä tuleman pitää eikä näin ollen suojella itseään.
Lewyn kappale tauti teki isästäni "itse pirun".
Häntä on vaikea hoitaa. Pelkään häntä.

Miksi hemmetissä (anteeksi) yhteiskunta on pessyt kätensä ?
Niin moni omainen on vähintään henkisessä ahdingossa.
Elämä ei ole tuntunut elämäsien arvoiselta vuosiin.
Ei se ihmiselle elämän sisällöksi pelkästään riitä, että hoitaa esimerkiksi höperöä ja mahdollisesti vielä ilkeääkin omaistaan.

Kaikkien heikossa asemassa olevien, on ne vammaisia, köyhiä, sairaita, vanhoja, omaishoitajia yms., asemaa pitää ehdottomasti parantaa ! Heillä on muutenkin jo ihan tarpeeksi vaikeaa. Pitäis olla itsestäänselvyys että vaikeassa asemassa olevien elämä tehtäisiin helpommaksi, kun muutenkin on raskasta. Omaishoitajien vapaapäivien kyylääminen ja hallituksen "leikkaukset" niistä jo ennestään pienistä kaikenlaisista tuista, eläkkeistä jne. on yhteiskunnan häpeä. Kuinka ihmiset voivat suaita sitä ?
Suomi on nyhveröiden maa. Kukaan ei nouse barrikadeille ! Ei alistetut itse eikä kukaan heitä puolustamaan !
Suomi ei ole hyvinvointiyhteiskunta kaikille.
Maksaisin jopa pienestä eläkkeestäni vähän enemmän veroa, jos se kohdistuisi eniten tarvitseville ! Työssäkäyvät eivät luovu sentistäkään kenenkään hyväksi ja porhot ei ikinä mistään, ne jotka päättävät, miten köyhällä ja sairaalla menee.
Yhteiskunta on osin sairaan itsekäs.
Yhteiskunnan mätäpaise on itsekkyys ja epäoikeudenmukaisuus !
Ja hallitukset, jotka sallivat tämän kaiken, vieläpä kiristävät heikkojen tilannetta !
Ei ole tasapuolista, että kaikilta leikataan. Nyt olisi tasapuolisuuden vuoksi paremmin toimeentulevien aika antaa jotain yhteiskunnalle.
Köyhät ovat osansa tehneet totta totisesti.
On viety tuhkatkin pesästä !
Tähän perään kolme ylesintä suomalaista "tehostesanaa" :)))

Jokainen hallitus ja eduskunta on syyllinen ja nytkin menee huonommaksi.
Vai luuletko että tämä kokoomus-kepuhallitus olisi köyhän puolella ?
Sen aikana on leikattu vielä niistä vähistäkin mitä on köyhällä jäljellä.

Kiintoisia tarinoita. Hoitavat ihmiset yleensä olosuhteiden pakosta tms. antavat tilanteen mennä liian pitkälle. Oman elämän kadottamisesta tulee normaaliolotila. Paras vain koettaa dumpata sekava vanhus hoitolaitokseen, mikä tietysti nykyään on äärivaikeaa.

Muut sukulaiset tietysti teeskentelevät (tai sitten eivät edes ikinä käy vanhuksen luona) että ongelmia ei ole, muutenhan he ITSE saattaisivat joutua hoitamaan vihaista vanhusta. Aina mukavampi kun sen tekee joku muu sukulainen.

Tunnenpa erään henkilön joka ei tullut toimeen äitinsä kanssa. Keski-iässä katkaisi suhteensa äitiinsä, ei ole tarvinnut nähdä tai soittaa vuosiin. On voinut paljon paremmin. On sallittua katkaista välit. Omalla elämällä on merkitystä!

Jos irtisanoutuu omaishoitajuudesta niin luulisi että kunnan on velvollisuus järjestää hoito. Jos ei muita sukulaisia miellytä niin tulkoot itse hoitamaan.

Hei Minnileena.

Kyllähän kysymys on melko varmuudella. Otsalohkojen sairaudesta, niitä on monenlaisia. Mutta otsalohkorappeutuma, on sairaus joka voi tulla vanhalle ihmiselle ja se etenee hitaasti ja siinä on, näitä käyttäytymishäiriöitä kuin myös ilkeilyä ja muutakin. Lisänä voi olla muistisairaus, koska ikä on, noinkin korkea.
On ilman muuta selvää että, sinun ei tarvitse yksin kestää kaikkea.
Hommaa äitisi lääkäriin ja tutkimuksiin. Se on kyllä mahdollista, vaikka hän ei siihen suostuisikaan suosiolla. Ota selvää tästä asiasta.

Hei, taas ketjuun.
Olen välillä aina käynyt lukemassa ja kaikissa ( asiaan kuuluvissa) viesteissä on yhteistä uupumuksen ja epätoivon tunne. Se korostuu aina silloin kun on kunnolla saanut korvilleen omaiseltaan. Avuttomuus, tyhjyys, väsymys, olet sidottuna tähän hoitosuhteeseen, ei pakotietä.
Mutta emme nyt asialle voi mielestämme mitään, koska olemme itse vapaaehtoisesti tähän alkaneet.
Syitä tähän omaishoitajaksi alkamiseen on pääasiassa ollut halu auttaa omaistaan, mutta vuosien saatossa suhde muuttuu omaisesta ->hoitajaksi, ulkopuoliseksi, kohteeksi, jolle voi kaikki pas**t ja mielenliikkeet työntää.
Samoin tapahtuu laitoksissa potilaan ja hoitajan välillä.
Ero vaan on se, että laitoksissa:
- hoitajat saavat siitä samasta kettuilun kuuntelemisesta 10 x kovempaa liksaa.
- Ja pääsevät 8h jälkeen pois.
- saavat kesälomat
- voivat olla sairaslomalla
- heillä on yleensä apua.
Heidän koulutuksensa tähtää hoidettavan pitämiseen loitolla, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Monellako meistä on alan koulutus??
Näin se pitäisi mennä, myös omaishoitajan kohdalla.
Teemme sopimuksen kotipalvelun kanssa.
esim: hoidat omaista 4 pv. Annat kotihoidon hoitaa ne 3 päivää.
Siinä on jo( ? %???) säästö ympärivuorokautiseen laitoshoitoon verrattuna.

Jos omaishoitajaksi ryhtymisen motiivi olis raha, niin kunta maksaisi meille ( hoidettavan kautta)tuntikirjanpidon mukaan palkkaa eläkettä, samoin kuin henkilökohtaisille avustajille.
Omaishoitajat kuuluisivat myös työehtosopimuksen piiriin.
Nyt olemme villiä ilmaista työvoimaa , joka työpanos/ verotuotto käytännössä on 0€. Toisaalta säästämme valtion rahoja, joidenkin laskelmien mukaan n 333milj eur /v.
Saahan niillä taas muutaman hävittäjän ostettua.

Tämä on herkkäuskoisten ( omaisten) hyväksikäyttöä, ja sen on joku viisas sos. ja terv. ministeriössä kalliilla palkalla hoksannut ja visioinut.

Tiedämme, että apua voi hakea, ihan toinen asia, saako mitään. Yleensä ei.
Sekään ei paljon auta, että tietää, että omaisen aggressiiviseen ja ilkeään käytökseen on sairaus ainakin osasyynä, kun se käytös ei muutu millään enää paremmaksi, yleensä pahemmaksi. Asianomainen ei kykene enää ymmärtämään omaa käytöstään, eikä hänen kanssaan pysty siksi myöskään keskustelemaan asiasta.
Sitä riehumista on vaan kestettävä, vaikka itse sairastuu mielenterveysongelmiin.
Joskus oikean lääkityksen saaminen/löytyminen voi vähän auttaa.
Tällaiset ihmiset, jotka eivät pysty huolehtimaankaan itsestään, kuuluvat ammatti-ihmisten hoitoon laitokseen. Kotihoito esimerkiksi voi olla eri mieltä arvioissaan, koska ilkeilijät osaavat olla joskus myös ovelia, he esittävät mukavaa ihmistä kotihoidolle, mutta omaiselle ovat henkisiä pahoinpitelijöitä, joskus fyysisiäkin.

Elämässä koetut tappiot ja vaikeat padotut asiat tulevat usein myöhemmällä iällä ulos raivoamisena ja vihana, kun ajattelu alkaa hiipua ja kontrolli ei toimi enää.
Vihan kohteena voi olla kukaan vain, yleensä yksi ihminen, aika usein tytär.

Alzheimer on aivojen rappeumasairaus ja tämä nimi tulee tutkijasta joka löysi sen.
Se näkyy olevan myös geeniperimä,mieheni äiti ja hänen nuorempi veli kuolivat tähän sairauteen.
Tämä sairaus,jolloin muisti alkaa himmetä,potilas kokee pelokkuutta ja senvuoksi hän alkaa puolustuskannalle.Se yleensä kohdistuu läheiseen,niinkuin puolisoon lapsiin,hoitajiin.
Tyttäreni ja tyttärentyttäreni ova lähihoitajia ja kyllä he ovat joutuneet nyrkkejä hoitotyössään väistelemään.
Naiset ovat usein rääväsuisempia,että nimittelyt ovat osa kokonaisuutta?
Teinit nimittelevät opettajia ja vanhukset hoitajiaan?
Onneksi amatinvalintani ei osunut kumpaankaan.
No yritetään pitää niistä aivoistamme hyvää huolta,geeniperimälle ei mitään voi

Varmasti kyseessä on vakava muistisairaus, ikääntyneillä on eriasteisia muistihäiriöitä lähes kaikilla, vaikka ongelmia ei diagnoosiksi asti olisikaan. Ikääntyessä myös oman elämänkokemusten ja persoonallisuuden piirteiden joukosta tietyt ominaisuudet korostuvat, valitettavasti näyttää olevan niin, että juuri ne ikävät, kuten epäluuloisuus, epäluottamus ja katkeruus, useinkin jäävät jäljelle ja hyvät piirteet heikkenevät! Haukut saa sitten se, joka sattuu olemaan "tulilinjalla" sopivalla hetkellä. Useinhan se on juuri se, joka eniten viettää aikaa kyseisen ikäihmisen kanssa.

Minun omaiseni, 93 v, väittää minun uskotelleen kaikille, että hän on höperö, ja sen takia käyvät tekemässä muistitestejä ym. Olen kuulemma myös huumannut hänet ja keplotellut sitten sitä ja tätä. Kotihoito käy kerran viikossa suihkuttelemassa ja omaiseni mielestä näille "vieraille" tulisi tarjota kahvit ja istahtaa jutustelemaan. Jos satun olemaan paikalla, kun kotihoidon työntekijä tulee, saan käskyn tulla ottamaan vastaan vieraita. Olen joskus sivusta kuunnellut, kuinka omaiseni käskyttää myös kotihoidon työntekijää "ottamaa tuolia alleen" siksi aikaa, kun hän itse riisuuntuu tai suhkun jälkeen "huoahtamaan hetken", vaikka taatusti kotihoidon työntekijä jo miettii seuraavaa hoitopaikkaa ja kireitä aikataulujaan....Kuitenkaan ei ole virallisesti muistisairas ja kaikki testi menevät hyvin!

Omaiset joutuvat valitettavasti olemaan vaativia, vaativia ja vaativia, kun läheisen hoidosta on kyse. Omaishoitaja on kunnalle lähes ilmainen työntekijä, jonka ansiosta säästyy kallis hoitopaikka ja kotihoidonkin käyntejä. Käytännössä hoidettava sairauksineen on täysin omaisen vastuulla, vaikka tällä ei olisi edes hoitoalan koulutusta. Meidän tapauksessamme "ammattilaiset" myös fuskaavat aina, kun mahdollista: kotikäyntiin on palvelusopimuksessa varattu n. yksi tunti viikossa, käytännössä käyttävät aikaa max. 15 - 20 minuuttia. Suihkun jälkeen ei rasvata ihoa kuin satunnaisesti, tukka saattaa jäädä kampaamatta, usein hoitoaine jää tukkaan, vessan lattia jää märäksi, roskat sinne tänne, kyllä "tyttö" hoitaa ja siivoaa, kun on paikalla. Hoidettava on niin herttainen ja omatoiminen...

Jaksamiseen auttaa, kun lähtee siitä, että tämä on raskasta ja muistaa tekevänsä arvokasta työtä yhteiskunnalle, ihan rahassa mitattuna. Työ on arvokasta myös itselle, koska sitten tietää tehneensä kaiken voitavansa läheisensä hyväksi, ei taatusti tarvitset tuntea syyllisyyttä eikä kuunnella muiden sukulaisten kommentointia tyyliin "sinun pitäisi sitä ja tätä". Ei todellakaan pitäisi! Tilanne saattaa kuitenkin kehittyä niin vakavaksi,( haukkuminen tai muu sellainenkin riittää, ei tarvitse olla fyysistä uhkaa), ettei ole mielekästä jatkaa. Jos tuntuu, ettei enää pysty tekemään eikä jatkamaan, ei periaatteessa ole pakko. Asioiden uudelleenjärjestely kuitenkin vie aikaa, eikä apua todellakaan saa, ellei "hyppää pöydälle" sitä vaatimaan. Keksi mitä tahansa sellaista, josta saat itse iloa edes hetkeksi, ja ole yhteydessä kuntasi ikääntyneiden asioista vastaaviin ammattilaisiin, vaadi, vaadi ja vaadi. Jaksamista sinulle!

Diagnoosiksi tuli Lewyn kappale tauti.
Lääkitys hieman rauhoittaa.

Laitan vielä hiukan kuin tilinpäätöksen näihin omiin vuodatuksiini tässä palstalla.
Omalta kohdaltani omaishoitajuuteni päättyi n 10 kk sitten.
Äitini löydettiin aivoinfarktin saaneena kotoaan. Se tapahtui niinkuin hän oli toivonutkin. Nopeasti ja kotona , eikä jossain kolkossa sairaalavuoteessa.
Tarina päättyi siihen. Omalta kohdaltani kulunut vuosi on sitten mennyt kaikkien perintöasioiden selvittelyyn ja vieläkin jatkuu veropapereiden täyttely ja perintöverojen makselu.
Huomioikaa se seikka, että omaisen hoitoon osallistunu,t voi vaatimuksesta saada perunkirjoituksessa hoitokorvausta. Tähän on oltava peruste, ja omaishoidontuki ei estä tätä lain mukaista korvausta.
Mutta! se lisätään tulojesi päälle ja henk koht maksoin 48% hoitokorvauksesta veroa!
Kannatiko, no ei, mutta muut sisarukset saivat rauhan itselleen, kun olin ainoa, joka piti äidistä huolta 24/7.
Nyt vasta elämä alkaa muistuttamaan normaalia ja pystyn vähentämään verenpaine lääkkeitä ja migreeni kohtaukset ovat poistuneet. olen ostanut joitain uusia vaatteita, käynyt kampaajalla, jopa hiihtämässä! Välillä jo hymyilyttääkin.
Jospa tässä ehtisi vielä hyvinkin elää omaa elämäänsä.
Toivotan kaikille iäkästä omaistaan hoitavalle voimia ja myös voimia sitten kun hoitosuhde päättyy.
Tämä kaikki kuuluu elämään.
Mutta olettehan te yhteiskunnan orjia, sehän on selvä!