Miksi lapsia halutaan?

Ihmiset ovat julmia, huomasin sen ensi kertaa joskus
lapsena kun koulunkäynti alkoi ja itselläni oli sellainen kummallinen kieroutunut "ajattelutapa", että toisia imisiä kohtaan ollaan ystävällisiä ja kilttejä, yllätyksekseni huomasin, että osa muista lapsista ja myöhemmin nuorista/aikuisista ovatkin ilkeitä ja vittumaisia, joten itsekin täytyi alkaa muuttumaan kovaksi ja v:mäiseksi, mottoni onkin siitä lähtien ollut: "ole ystävä ystäville ja vihollinen vihollisille"...Tietenkin eläinmaailmassakin vain vahvat pärjää, mutta luulisi ihmisen ajattelevana olentona olevan jotenkin erilaisempi, mutta ei...ihminen on paljon
pahempi kuin mitkään pedot ikinä, mielestäni koko ihmiskunta voisi kuolla sukupuuttoon ja eläimet ja maapallo pelastuisi.

Kysymyksestäsi huokuu aika tiukka asenteellisuus. Epäilen vahvasti, että mikään saamasi vastaus ei "kelpaa" sinulle...

Minulla on kolme lasta. Ensimmäisen lapsen haluamista on vaikea selittää. Ehkäpä sitä halua ei voi edes selittää. Kyse on jonkinlaisesta tarpeesta, sanotaan sitä sitten vaikka "vauvakuumeeksi".

Kun on asunto, työpaikka, ruokaa jääkaapissa ja parisuhde kunnossa, alkaa helposti miettiä tulevaisuuttaan.

Parisuhteessa yhdynnän yksi tarkoituksista on usein pinnalla. Lapsien syntymistä kontrolloiva ehkäisy voi joskus jopa "pilata" yhdynnän ilon. Ajatukset luiskahtavat aivan kuin vahingossa mietteisiin, mitä jos sattuu vahinko tai mitä jos joskus teemme lapsen tarkoituksella.

Vauvakuume on selittämätöntä halua olla isä tai äiti. Se on halua antaa rakkautta ja myös saada rakkautta. Ja onhan lapsien synnyttäminen ja kasvattaminen on yksi ihmislajin tärkeimmistä tehtävistä ja sisällöistä.

Ihmisissä, jotka ovat valmiita vanhemmiksi, vauvat ja lapset lapset herättävät positiivisia reaktiota. Vauvat näyttävät suloisilta sekä pienet pojat ja tytöt vaikuttavat kerta kaikkiaan ihastuttavilta. Vanhemmuuteen valmis aikuinen voi miettiä, tulisiko minun lapsestani noin kaunis? Osaisinko kasvattaa lapseni käyttäytymään edes noin kauniisti?

Ja mitä lapset antavat elämään? Maailman suurimpia tunteita: rakkautta, onnea ja iloa, mutta myös surua ja huolta. Lapsen kanssa eläminen on Elämistä.

On jokaisen oma valinta tekeekö lapsia vai ei, arvo täytyy antaa kaikkien valinnoille. Mielipiteitä saa ja pitää olla.Minulla on kaksi lasta, ihania, kamalia, suloisia, rasittavia,mitä milloinkin, mutta rakastan heitä enkä voisi ajatellakaan elämääni enää ilman heitä. Lisää haluan heti kun se on mahdollista. Syitä lasten haluamiseen on monia, osa sellaisia joita ei osaa selittää. Osa jopa hyvinkin itsekkäitä; haluan ympärilleni ihmisiä, haluan rakastaa ja tulla rakastetuksi. Voihan toki tulla rakastetuksi ja rakastaa ilman omia lapsiakin, mutta itse en osaa edes verrata rakkauttani omia lapsia kohtaan mihinkään muuhun rakkauteen...
Kyllä meilläkin tapellaan ja on jos jonkinlaista kränää, mutta se kuuluu asiaan. Kuka jaksaa tasapaksua elämää?

Muistutan vielä, että jokaisella on mielestäni oikeus mielipiteisiin ja omiin valintoihin. Minun valintani ovat lapset.

voisi kysyä miksi sinä olet tähän maailmaan syntynyt. Eikö olisi sinunkin vanhemmilla ollut helpompi ottaa vain kissa tai koira jotka eivät pistä kaikessa hanttiin. Eikö? Asiaa voi ajatella myös tästä näkökulmasta.
Fiksuja ovat ne, jotka osaavat päättää kumminpäin tahansa, mutta jotenkin tää otsikko (hei haloo)!

tottakai lasten kanssa menee välillä hermot, sehän on selviö! Niin muuten menee koirien ja kissojenkin kanssa, samalla tavalla niittenkin jälkiä joutuu siivoamaan varsinkin pentuaikana ja uhma se on niilläkin, ja jos ajatellaan asiaa vielä siltä kantilta niin lemmikki ei tule KOSKAAN pärjäämään ilman sinua ja huolenpitoasi, lapset sentään kasvavat omatoimisiksi!

Minä en ainakaan edes pahimmillakaan hetkillä ole ajatellut että voi helvetti mitä onkaan tullut tehtyä ja olisipa sitä ollut viisas ja jättänyt lapset hankkimatta niin olisi elämäkin helpompaa!

Se kun ei vaan olisi niin. Elämä olisi tyhjää ja tarkoituksetonta ilman lapsia! Mikään ei ole niin ihanaa kuin nähdä lastensa kehittyvän ja kasvavan.

Vaikka joskus onkin kiva päästä tuulettumaan ja vapaalle, niin aina on viimeistään seuraavana päivänä ikävä lapsia ja olisi kamalaa jos heitä ei olisikaan!

Oletko koskaan ajatellut sitä, että pelkkä sinun asenteesi saattaa aiheuttaa sen, että tuttavasi joutuvat pistämään lapsiaan vielä enemmän ruotuun kuin normaalisti, ihan sen vuoksi ettet sinä pidä lapsista? Se asenne paistaa läpi kirkkaasti...ehkei se elämä kuitenkaan ole heillä sen hankalampaa lasten kanssa vaikka se sinusta sille näyttääkin, heille on vain vaikea olla seurassasi kitisevien ja riehuvien tenavien kanssa. Mietipäs sitä.

...koska muillakin on.

Totta on, että lapset vievät paljon aikaa ja ovat meluisia ja sottapyttyjä. Itsellänikin on joskus meinannut hermot mennä lasteni takia, kun mikään ei kelpaa. Silti kuitenkin rakastan lapsiani enemmän kuin mitään muuta maailmassa. En voisi kuvitella elämää ilman lapsiani, vaikka se olisikin paljon yksinkertaisempaa. Onhan se mukava asia, että itsestä jää jäljelle jotain, kun olen kuollut, lasten kautta. Hoivaviettini on korkea ja rakastan yksinkertaisesti lapsia ja nautin suuresti, kun saan katsoa heidän kehitystään. Viattomuutta, tempperamenttisyyttä, kekseliäisyyttä... Arki ei aina ole mukavaa ja välillä vaaditaan paljon sietokykyä ja pitkäjänteisyyttä, mutta päivääkkään en vaihtaisi pois!

mutta kun ne nukkuu niin harvoin!
Itsellä on yksi, ja nyt "iltatähti 36 vuotiaana" ollut tilauksessa 3 vuotta (tulos 2 ulkopuolista 10 rv keskenmeno) ja taas odotan kauhulla, jos kuukautiset alkaakin...
Ei lapset mitään helppoja ole, mutta mikä tässä elämässä olisi? Elämä kallis, DNA halpa. Uhmaikäistä lasta jaksaa katsella, koska vanhemmat yleensä ovat AIKUISIA, joilla on ohjat käsissä.

Niimpä, mitä elämäni olisi ilman lapsia...?
Ei tarvitsisi pestä niin paljon pyykkiä, laittaa niin paljon ruokaa, ostaa sitä sun tätä lasten tykötarpeita; leluja, vaatteita, yms.
Saisi nukkua yönsä aina kunnolla.
Ei olisi sitä huolta ja murhetta mitä lapset tuovat tullessaan.
Saisi matkustella ja "elää vapaasti", lomat viettää miten haluaa ja rahat laittaa mihin haluaa...
Jaa-a.. mutta näinhän minä elin ennen lapsia monet vuodet!
Että empähän vaihtaisi sitä lasten tuomaa "elämää ja vipinää" mihinkään kun olen heidät saanut aikaiseksi. Kyllä se vain niin on, se hetki kun aamulla pienet askeleet tulee kohti makkaria ja pieni tuhiseva lapsonen tulee selkään kiinni ja antaa suukon poskelle ja halaa... :) sitä tunnetta ei vain voi sanoin kuvata!
PS. Lapset kasvavat ja muuttavat omaan pesäänsä -onneksi. Ja on mukavaa että saan seurata sitä kasvua lapsesta aikuiseksi tässä vierellä tukena ollen.
Kokemuksen äänellä sanon kyllä mieluummin siivoavani lasten kuin elukoiden jätöksiä ja sotkuja! Ei ne elukatkaan ihan "siistejä ja helppoja" perheenjäseniä ole.

Oli pakko vastata tähän.. Itse en olisi voinut asiaa paremmin sanoa!! Siis mä nautin rauhassa olemisesta enkä voisi ikinä kuvitellakkaan sellaisten "vastusten" tekemistä. Olen yläasteikäisestä jo ollut tätä mieltä ja usein minulle on sanottu että "kyllä se mieli muuttuu" SIIS ei todellakaan muutu. En ole ikinä ollut kiinnostunut olla tekemisissä lasten kanssa eikä se voisi vähempää kiinnostaa. Ei millään pahalla lapsen omistavia kohtaan.
ps. en mäkään ole ikinä ymmärtänyt niitä juttuja "mitä kaikkea hassua se taas tekikään/sanoikaan" :)

olet ihan oikeassa !
Kuka haluaa itsellen vaivoiksi jotain mitä ei oo pakko ottaa. Itse en edes harkitse niitä "ihania" pikku hirviöitä.
Ja se äidin rakkaus ym. tarve tulla rakastetuksi ja muut kliseet. Kyllä täytyy sanoa että jotain on pahasti vialla ja tunne elämä vajaata että tarvii niin paljon huomiota ja rakkauden tunnetta ettei muuten voi olla kun täytyy tehdä joku ihminen sitä varten että se olis niin riippuvainen ettei voi elää ilman sua. Ei kukaan voi olla niin itsekäs....
Kyllä mä ainakin tunnen itteni ihan tykätyksi ilmankin että joku kokoajan sitä toitottaa eikä mulla oo jotain ihmeellistä ylimääräistä rakkautta mitä jakaa. Mulla on todella toimiva parisuhde jossa saan hyväksyntää ja rakkautta ihan tarpeeksi juuri sellaisena kun oon ja enpä nyt sanois ainakaan omalta kohdalta että niin kauheesti ihannoisin ainakaan omia vanhempiani tai ne olisi mulle jotain ihmeellisen tärkeitä ihmisiä. Se taitaa olla vaan niiden vanhempien harhaluuloa että ovat joitain ihmeellisen rakastettuja.., sori vaan totuus!

En ymmärrä miksi jotkut vanhemmat hankkivat lapsia ja sitten ulisevat seuraavat kymmenenvuotta putkeen,että lasten hoito on kamalaa!Lapsistahan pitäisi olla iloinen.

Eikö ensiksi pitäisi harkita oikein kunnolla sitä haluaako tulla äiskäksi tai iskäksi?Ihmettelen näitä ihmisiä jotka hankkivat lapsen parisuhdetta korjatakseen!Sillä sitä ei ainakaan paranneta!