Palkolliseksi vai laskuttajaksi?

t-pussi

Miehelläni on toiminimi, itse olen lasten kanssa kotona. Olen tehnyt sitten kodinhoidon ohessa yrityksen kuukausittaisen kirjanpidon, alv-tilitykset, (kirjanpitäjä on tehnyt tilinpäätöksen), palkanlaskennan 1 työntekijä, markkinointia (googlemainokset ja niiden optimointi), nettisivujen optimointi artikkeleineen (koodausta lukuunottamatta) sekä laskutusta, paperimainokset olen myös suunnitellut, ja vääntänyt jos jonkinmoista tuloskäppyrää ja kannattavuuslaskelmaa toiminnan seuraamiseksi ja kehittämiseksi.

Jatkossakin töitä riittäisi ainakin n. 8 tunniksi viikossa.
Koska perheverotus ei ole käytössä täällä ja eläkekään ei tosiaan kerry, niin ajateltiin että pitäisi ottaa minunkin nimissä tuloa firmasta.

Ryhdynkö palkolliseksi vai onko muuta vaihtoehtoa? Kahta yrittäjää ei voi olla eikä se ehkä ihan vastaisikaan tositilannetta, koska hän kuitenkin hoitaa yrityksen päätyöt. Jos minulla olisi toinen toiminimi olisiko siitä mitään etua vai siirtyisikö kirjanpito vain yhden askeleen eteenpäin ja sitten muuten olisi samat hommat?

Tuleeko kenellekään mieleen mitään mahdollisia etuja ja haittoja näistä vaihtoehdoista, mitä en ole tullut ajatelleeksi.

Eikös tällaisessa tilanteessa yleensä juuri vain aleta palkolliseksi puolison yritykseen?

7

158

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vanha-ja-te-maksatte

      Tee vain auttamista sivusta äläkä ala palkolliseksi, koska sinustakin tulee uskomukseni mukaan viranomaisten silmissä yrittäjä.
      Mikäli alat toimariksi alkaa yellin maksu ja taas olet kaiken mahdollisen tuen ulkopuolella.

      Näin minä ajattelen ja pääsin maaliin vuosi sitten eli nauttimaan tuota yellin runsasta eläkettä.

      Lopuksi vielä nostan sinulle hattua, kun autat miestäsi. Itse en saanut koskaan tukea ja apua x-vaimoltani.

    • krhrms

      Krhm. Mitä jos opettelisit (tai edes se firmaa pyörittävä puolisosi opettelisi) vaikka käyttämään googlea. Haku "toiminimi puoliso" -> ensimmäisessä linkissä kerrotaan, että

      "Puolison työskentely

      Puolisolle ei voi maksaa palkkaa. Jos puoliso työskentelee yritystoiminnassa, yritystulo voidaan jakaa puolisoiden kesken. Tämä tieto tulee ilmoittaa veroilmoituslomakkeella (lomake 5).

      Pääomatuloksi katsottu osuus yritystulosta jaetaan puolisoiden kesken niiden osuuksien mukaan, jotka puolisoilla on elinkeinotoimintaan kuuluvaan nettovarallisuuteen. Ansiotulo-osuus jaetaan puolisoiden kesken heidän työpanostensa suhteessa. Muun selvityksen puuttuessa jaetaan sekä ansiotulo-osuus että pääomatulo-osuus puolisoiden kesken tasan."

      https://www.vero.fi/fi-FI/Yritys_ja_yhteisoasiakkaat/Liikkeen_ja_ammatinharjoittaja/Tuloverotus/Elinkeinotoiminnan_tuotot_ja_kulut

    • t-pussi

      Tokalle: Kiitos avusta! Kokeilin jotain muuta hakusanaa, enkä tullut ajatelleeksi, että aviosuhteellamme ylipäätään olisi jotain väliä. Joten en oikein löytänyt mitään. Eli suurkiitos linkistä.

      Ekalle:
      Kaikkea hyvää eläkkeellesi!
      Minulla ei ole kuin tuo kotihoidontuki, vaikutukset siihen voisi tietty selvittää, mutta jokatapauksessa tuet ei niin kauheasti huoleta, koska yritämme toki elättää itse oman perheemme.
      Täytyy nyt selvittää lisää, kun ensin luin ettei toimari voi olla kahta henkilöä niin näköjään voisi sittenkin. Tai sitten olemme yhdessä yksi. Sepä raamatullista. 😀

    • laskutmaksamatta

      Noinhan se on ettei mitään ongelmia kun kaikki menee hyvin mutta jos työt vähenee vähenemistään tai sairastelua,tapaturmaa tms. niin sitten ne ongelmat vasta alkaa.
      Näin vanhemman yrittäjän neuvo ettei se yrittäjänkään tie ole aina tasaista ylöspäin menoa vaan niitä aallon pohjiakin tulee että varaudu niihin niin kyllä se siitä.

    • Varovainenpuoliso

      Ei kannata ottaa palkkaa. Yritys ei kuitenkaan elätä teitä kumpaakin ja jos nyt saat sieltä palkkaa edes tovin, niin saat vielä 10 vuotta myöhemmin olla ilman vaikka ansiosidonnaista, oltuasi 10 vuotta muualla töissä, koska olethan aikaisemminkin työskennellyt miehesi firmassa.

      • nöfs

        Eikö se tullut jo selväksi, että toiminimi ei voi maksaa palkkaa puolisolle. Sen sijaan toiminimen yritystulo (liiketoiminnan voitto) voidaan jakaa puolisoiden kesken siinä suhteessa, kun he ovat yritystoimintaan panostaneet.


      • FinanssiNeuvos

        Samalla kun tuloa jaetaan puolisoiden kesken, alkaa myös yel maksuvelvollisuus jos työn arvo yli rajojen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1867
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1709
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1564
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      20
      1266
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1214
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1212
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1176
    8. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      9
      1160
    9. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1151
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      9
      1140
    Aihe