Päivä ystävien kanssa mökillä

reppuriika

Meikäläisellä ei ole kesäpaikkaa, mutta joskus pääsee kuin siivellä mökille ja maalle. Eilen oli sellainen mahdollisuus kun ystävä ja järjesti kahdelle ystävälleen sellaiseen. Läksimme jo aamusta matkaan eväinemme ja rantavarustein. Seurueeseen kuului vielä kaksi koiraa.
Paikka oli suuren perheen entinen lapsuuden koti ja oikeastaan ympärivuotisessa käytössä ja eilen oli rakonen päästä sinne, kun talon omistaa ystävämme veli.
Kun olen luonteeltani vaatimaton, niin sieluni lepää vanhassa maatalossa, jossa näkyy vuosikymmenien ajanpatinaa ja paikkoja ei ole remontoitu viimeisen päälle. Harmaita laitureita, vajoja, marjapensaita ja hieman repsottaviakin laitureita ja luonnonkukkia...

Kun menen nuorimman siskon mökille, niin siellä on kaikki tehty viimeisen päälle, istutukset jalostettuja puutarhatuotoksia, käsinvalettuja kivilaattoja, ym. kivipuutarhaa ja keskellä hulppea varustettu mökki terasseineen ja parvekkeineen. No molemmat ovat käsistään taitavia ja mies timpuri. Jollain tapaa en viihdy sellaisessa ja tiptop-miljöössä, jossa kaikki on miltei pilkunviilaamista keräillään jaloissa sisään tulevia heiniä ja roskia melkein suurennuslasilla ja on kattaukset ja tarjoilu kuin naisten sisustuslehdistä.

Oli hieno päivä paisella makkaraa, lettuja ja naukkailla kahvia rannalla, pihassa ja sisässäkin. Oikeastaan meillä ei ollut muuta ohjelmaa kuin lörpötellä, ottaa kuvia kännykkäkameralla ja videoida. Päivä meni niin nopeasti ettemme edes saunaa ehtineet lämmittää.
Joku nyt kirjoittaa, että ei tuossa ollut kertomisen aihetta ja ihan arkista jorinaa. Niin on?
Tietenkin olisi voinut tehdä aloitusta päivänpolitiikasta, mutta arkistahan sekin on.

6

203

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Polttivatko naapuri-tontilla tupakkia ulko-tiloissa?

      H.

      • Kuten.tavallista

        Et vahingossakaan voinut sanoa nätimmin.


      • Oliko-halla-ahokin

        Niin ja kuka ulkoilutti ne kaksi koiraa? Eihän niitä saa pitää vapaana nyt kun on jäniksien, kettujen, susien ja karhujen ja hirvien pesintä aika. Linnuista viis, ne ovat puissa. Vai olisiko joku koira rotu niin sanottu Puukiipijä snautseri?


    • Heikunkeikku

      Se onkin monille "mökittömille" pieni elämys päästä luonnon kainaloon nauttimaan kesäpäivästä.
      Minulla oli myös saarireissulla vieras kanssani. Viikonloppu meni tosi mukavasti jutellessa ja makkaraa nuotiolla käristellessä.
      Lokinpoikaset ovat kuoriutuneet ja semmosia pikkuruisia karvapalloja on monien kivien päällä merta ihmettelemässä. Niitä oli kiva kiikaroida. Osa lokeista vielä hautoo.

      Muurinpohjapannulla paistelin vieraalle lättyjä. Lätyn kanssa kermavaahtorahkaa ja omenahilloa.
      Kun letut ovat oikein-oikein ohuita, niin oi hitto kuinka ovat hyviä.

      Seuraavalla kerralla vien pelargonioita ja multasäkin ja joitakin muita taimia. Sitten vasta se kotoisuus astuu esiin, kun väripläiskänä on kukkia ruukuissa.

    • Minulla oli erilainen viikonloppu. Perjantai-iltana annoin periksi mökkitöille, ei silti kaikki isommat työt on tehty. Aijoin pitää lauantaina vapaapäivän, mutta vapaat ovatkin kestäneet aina tähän päivään asti.

      Luvasta antaa periksi, keho otti vihjeen ja kunto romahti kertalaakista alas. Lauantai-aamuna joka paikkaan koski, sormenpäästä varpaisiin ja kaikki lihakset olivat jumissa. Lauantai yönä kuumeilin ja tänään on suussa kipeitä paukamia.

      Olen ennenkin huomannut kropassani vastaavia reaktioita kun olen pinnistänyt voimani niiden äärirajoille.

      Osaan onneksi antaa periksi kunnianhimoisille tavoitteilleni, olla täydellinen suoriutuja nìin miesten kuin naisten töissä.

      Olen makoillut auringossa, nesteyttänyt kehoani raikkaalla vedellä ja tuorehedelmäsalaateilla. Olen saanut takaisin kauniin rusketukseni, joka pohjustui jo keväällä.

      Nyt voin jo paremmin, joten tulossa oleva vilkas viikko ei tuottane ongelmia selvitä.

    • mökitön.muija

      Olen apn hengenheimolainen sikäli, etten kaipaa kovin siloiteltua ympäristöä eikä mun koti(puutarha) ole välttämättä ilo silmälle ainakaan huolellisille henkilöille. Voikukat ovat vähentyneet, mutta muita rikkaruohoja riittää.

      Mökkiä en kaipaa, kun maalla asun. Sauna lämpiää puilla ulkorakennuksessa. Käärmeitä ei ole eikä kotieläimiä. Sisällä rempataan jotakin ja remppa viivästyy milloin mistäkin syystä. Mutta osaan elää rempan kanssa enkä valita.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      832
    2. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      361
      810
    3. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      76
      630
    4. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      615
    5. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      599
    6. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      65
      595
    7. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      30
      566
    8. En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä

      Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.
      Ikävä
      25
      540
    9. Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla

      Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei
      Kemijärvi
      48
      537
    10. Jos se onkin niin

      Että me molemmat kaivataan toisiamme. Odotetaan sitä näkemistä. Ollaan mustasukkaisia ja mietitään, että kenen kanssa se
      Ikävä
      27
      532
    Aihe