Puolison äkillinen kuolema

Otan osaa raskaaseen suruusi. Olen surullinen puolestasi. En osaa kuin sanoa, että voimia sinulle ja lapsillesi. Iso ruru-uutinen voi tulla yllättäen, odottamatta ja sitä ei ymmärräkän heti. Aikaa menee ja tarvitset tukea ihan arkisiinkin asioihin näin alkuun. Muista huolehtia itsestäsi, syödä tarpeeksi ja levätä. Anna itkun tulla, huuda ääneen jos siltä tuntuu. Saitte elää yhdessä pitkän liiton ja sinulle jäi paljon kauniita muistoja, niitä ei kukaan sinulta vie pois. Uskon, että miehesi tavallaan on läsnä ja lohduttaa sinua ja haluaa, että elämäsi jatkuu, vaikka se tuntuukin varmaan äärettömän raskaalta juuri nyt. Vomahali lämpöisten ajatusten kera sinulle minulta. Pidä itsestäsi huolta.

Kyllä sinä selviät. Nyt ajatus tuntuu tietenkin varmasti vielä kaukaiselta. Kuten itse sanoitkin, sinulla on lapset jotka auttavat asian yli. Itseäni lohduttaa kuolemassa se, jos sitä ei ole ehtinyt pelätä ja on kuollut onnellisena -varmasti miehellesi kävi näin. Uskon myös että koska olitte niin pitkään onnellisesti yhdessä, hän oli mieleltään terve mies ja toivoisi että jatkat elämääsi kun suru helpottaa. Anna sille kuitenkin aikaa, älä hätäile. Vertaistukeakin on varmasti saatavilla jos haluat.

Paljon voimia sinulle ja lapsillesi!

Poikani kuoli tiistaina.Olen käynyt lääkärissä,joka ei osannut auttaa muuten kun parilla diapamilla.Nyt itäisi järjestää hautajaiset,maksaa kallis vainajan kuljetun monen sadan kilometrin päästä yms.Olen valvonut ja itkenyt loputtomiin.En tiedä,miten tästä selvitään eteenpäin.Rakastakaa läheisiänne ja pitäkää yhteyttä,koskaan ei teidä,milloin se on myöhäistä.Äidin suru on sellainen,jolle ei löydy sanoja.Oma rakas lapsi on poissa,koskaan et häntä näe.

Hei nimimerkit, Mamma1965 ja raastavaa

Otan osaa musertavaan suruun, jonka keskelle olette joutuneet. Pitkän avioliiton jälkeen puolison yhtäkkinen kuolema ja oman pojan kuolema - olette raskaassa elämän vaiheessa. Elämä on pysähtynyt, on elämä ennen ja jälkeen tapahtuneen.

Alussa on tärkeätä, ettei jää yksin. Käykää päivittäin ulkona, edes pienellä kävelyllä tai jossain missä on ihmisiä, tavatkaa lähipiiriä, sellaisia joiden seurassa voi itkeä ja puhua tapahtuneesta, surkeaa yhdessä. Huolehdi itsestäsi, syö vaikkei olisi nälkä. Nuku kun väsyttää. Jos ei uni tule, käy lääkärissä.

Puhu asiasta, kirjoita tai piirrä, liiku luonnossa, tee asioita jotka tuovat "iloa", alussa ei mikään tuo sitä, kaikki tuntuu turhalta... mutta sitten myöhemmin. Sururyhmä on hyvä paikka käydä läpi tapahtunutta. Seurakunnat järjestävät niitä, syksyn tullen kannattaa kysyä kotiseurakunnasta sellaista. Vertaistuki on usein parasta.

Lämpimin ajatuksin,
Pirkko-pappi

Itse käyn näillä palstoilla tarkoituksena antaa toivon sanoja ja olla tällä tavoin tunteiden ja taakkojen jakaja. Tiedän että joskus on parempi kirjoittaa kipeistä asioista anonyyminä, niin ettei kirjoittaja ja vastaaja tunne henkilökohtaisesti.
Aikoinaan kun itsellä oli vaikeaa, kirjoittelin päiväkirjaa, mutta sitä ei kukaan lue ja ei ole toista ihmistä joka tuntemuksiin reagoi. Mielestäni ei ole niinkään tärkeä kuka on se kuuntelija, onko nimeltä tai kasvona tuttu vaan tärkeä on että ajatuksen ottaa vastaa toinen ihminen.
Vältän vihapuheita, mutta todella ilkeälle ja herjaajalle saatan vastata samalla mitalla takaisin. Lienee jollekin tapansa purkaa pahaa oloa sekin että latelee niitä vihapuheitaan ja törkeyksiään Suomi24-palstoilla. Joten siinäkin mielessä palstoilla on markkinarakoa, mutta fiksua se ei ole.

Olen huonoina hetkinä kirjoittanut tänne pahaa oloani monta kertaa. Se, että voi kirjoittaa ajatuksiaan kuolemasta, surusta ja kaikesta pahasta helpottaa hetkeksi. Ei se surua vie pois, mutta jotenkin taas jaksaa nukkua yön, kun on purkanut oloaan tänne. En odota vastausta tai sääliä kirjoituksilleni, ne tulevat kummuten sisimmästäni, kun olo on paha, todella paha. Kuitenkin usein pappi Elisabet on huomioinut kirjoitukseni ja voin sanoa, että hänen lämpimät ja rohkaisevat sanansa helpottavat oloa, ainakin hetkeksi. Ei hänen ole pakko vastata, mutta on vastannut kuitenkin, kaunis kiitos siitä hänelle. Ei tälläisella palstalla haluaisi riitaa tai loukkaavia kommentteja, ei kukaan. Tänne kirjoittavat voivat muutenkin huonosti, monista syistä ja loukkaava kommentti voi pahentaa kirjoittajan oloa entisestään. Itse eksyin tänne aikanani, kun kirjoitin tyttäreni kuolemasta ja aina , kun on paha olo, tulen kirjoittamaan jotainmieltä painavaa, lähinnä kuolemaan liittyen. Monta ihmistä on kuollut liian peräkkäin. Olen sitä mieltä, että itse kun on kokenut kovia ja paljon surua, voi yrittää lohduttaa muita ja vastata vaikka muutamalla sanalla muille. Niin olen tehnyt ja suoraan sydämestä lähtee kirjoitukseni vastaanottajalle aina. Toivon palstalle asiallisuutta ja kunnioitusta sureville, niin tämän ketjun aloittajalle, kuin muillekin.

Minä olen kokenut saman .äkillinen kuolema,viiko stten,olo on aivan turta ja epätodellinen,ei jaksa uskoa todeksi,vaikea koskea tavaroihin,katsoa valokuvia,tuntuu niin musertav akipu ja suunnaton ikävä,Sinlle "Raskas sydän" me olemme kokeneet saman,voisimmepa kirjoitella privaatisti?