Taustatarina (Backstory)

Mahdotonta vastata lukematta tekstiä, koska kaikki riippuu toteutuksesta.

Joku maailmankuulu dekkaristi (en muista kuka, kun en lue genreä) piti ohjeena, että ei takaumia ei pidä koskaan käyttää. Se on hyvä ohje, jos on epävarma toteutuksesta.

Ja jos takaumasi ovat tarinan kannalta hyvinkin merkityksellisiä, onko niiden ylipäätään syytä olla takaumina? Olisiko nmahdollista kirjoittaa koko tarina kronologisesti, tai siirtää takaumissa oleva informaatio nykyhetken tapahtumien osaksi?

Onko mahdollista tiivistää takaumia, niin että tekisi prologin ja epilogin?

Ideasi kuulostaa hyvältä. Kunhan ne toistuvat takaumat eivät ole liian raskaita, että ne rikkoisivat nykyhetkessä kulkevan tarinankerronnan. Kaikki on loppujen lopuksi kiinni toteutuksesta.

Jos saat tiivistettyä takaumia hyvin lyhyiksi, voit ripotella niitä luonteviksi osiksi päähenkilön ajatuksen kulkua. Kun hän esimerkiksi näkee jonkun tekemässä asiaa X, ja se ärsyttää/miellyttää häntä jonkun hänen menneisyyteensä tapahtuman takia, kerrontaan voi lisätä päähenkilön ajatuksen lauseella tai parilla. Esim. "Mieleeni nousi kuva Martasta kävelemässä maitokannun kanssa pois navetasta, leveät lanteet tasaisesti heilahdellen. Mutta enää en ollut pieni poika, jonka tarvitsee piiloutua syöttökaukalon taakse."

Ne voivat olla hyvä tehokeino siellä täällä, jos nimenomaan tarkoitus on esittää henkilön reagointia eri tilanteissa eri ikäisinä. Takaumat toimivat ilman turhia vuosilukujakin, ja ilman pohjustusta, ihan kylmiltään omina kappaleinaan, jos henkilön ikä käy sitten viitteellisesti tekstikatkelmasta ilmi. Vaikka käyttäytymisestä "söin jäätelöä vaarin mökin portailla enkä tohtinut mennä ulkohuussiin vaikka pissahätä oli kova". Ei ole väliä vaikka lukija jäisi miettimään oliko kokija silloin 4v vai 8v. Mielestäni tulkinnallekin saa jättää tilaa (jos ei myöhemmin vedetä mattoa lukijan alta ja todisteta toisin kuin lukija luuli). Toisaalta siinä rinnalla voi kasvaa joku, vaikka pikkuveli, joka "hamuaa tuttia" ja myöhemmässä kohtaa varastaa äidin tupakat tai päristää mopolla ryyppyreissulle.

Tulee heti mieleen yksi kirja, jossa takaumat on hienosti ripoteltu ilman mitään selkeää aikajärjestystä. Arundhati Roy: Joutavuuksien jumala. Siinä eräänlaisina ajan ankkureina on ainakin vaate- ja hiustyylit, tila (joka ränsistyy vuosien myötä) sekä auto.

Hienoja vastauksia. Näyttäisikin siltä, että takaumat ovat vahvasti kytköksissä juuri toteutukseen, takaumien painoarvoon ja jopa kirjoittajan tyyliin ja hänen kirjoittamaansa genreen. Jos lukijan pitää vakuuttua siitä, että päähenkilön nuoruudessa tapaama tyttö pitää pelastaa, takaumilla voi hyvin saada aikaan tunnetta, jolloin lukijat alkavat välittää päähenkilön välittämästä tytöstä. Jos taas dialogissa esiintyy valtavasti saman takauman asioita, esim. henkilöt puhuvat jatkuvasti päivästä, jolloin "taivas räjähti", takauma on jo tavallaan kerrottu. Toisissa kirjoissa ripottelu toimii, toisessa pärjätään hyvin ilman takaumia. Ehkä tämänkin ongelman voi selvittää vain kokeilemalla...