Kerros mummomuori mitä tarkoitat

kerrotko.mummo

fundamentalismilla kun puhut kristityistä!

384

2131

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Viisi kristitylle fundamentalismille tunnusomaista ideologista piirrettä ovat:
      1) Reaktiivisuus uskonnon marginalisoitumiseen eli fundamentalistit kokevat uskontonsa olevan radikaalisti uhattuna.
      2) Selektiivisyys eli fundamentalistit eivät puolusta traditiota kokonaisuutena, vaan he valikoivat siitä muutaman kohdan, joihin tradition nähdään tiivistyvän. Tyypillinen Pohjois-Amerikassa fundamentalistit ovat vastustaneet evoluutioteoriaa, aborttia sekä seksuaalisten vähemmistöjen oikeuksia.
      3) Moraalinen dualismi eli fundamentalismissa on kyse maailmankuvasta, jossa todellisuus jaetaan yksiselitteisiin ja kompromissittomiin hyvän ja pahan, valon ja pimeyden alueisiin. 
      4) Absolutismi ja erehtymättömyys eli pyhiä kirjoituksia pidetään kirjaimellisesti tosina, erehtymättöminä ja absoluuttisen auktoritatiivisina.
      5) Millennialismi eli fundamentalistille on ominaista myös usko lähestyvään lopputaisteluun, joka päätyy hyvän lopulliseen voittoon ja historian päättymiseen.

      ps oliks liian vaikee teksti eli td, dr vai?

      • Ulkoinen.uhka

        Ykköskohtaan voisit laittaa minkä tahansa totalitaarisen poliittisen näkemyksen tai vaikka suurvaltion, jonka koossapitämiseksi on pakko keinotekoisesti luoda ulkoa tuleva uhka. Ei kuitenkaan välttämättä marginalisoitumispelon vuoksi vaan koossapysymiseksi. Noinhan toimi Neuvostoliito ja USA kylmän sodan aikana. Samoin totalitarisesti toimii mm homo-agenda ja pakkomonikulttuuristaminen nykyisessä internatsionaaliajattelussa globaalisti. On luonnottomia asioita, joiden diktatorinen pakkosyöttä ei kestä arvostelua ja uhkaa aiheuttavat arvostelijat on hiljennettävä leimaamalla heidät ideologien keinotekoisilla sheimauksilla tai sensuurilla. Juttu ei toimi ilman koettua uhkaa jostakin mahdottoman pahasta. Hitleriä huudetaan kauhun vallassa ja uuninluukut kolisevat, mutta vain propagandan synnyttämässä oikeauskoisten mielikuvituksessa. Näkemättä jää, että poliittista kampanjaa rahoittaa itse Hitlerin kätyri, George Soros.

      • Ulkoinen.uhka kirjoitti:

        Huomio että noiden kaikkien kohtiein on täytyttävä. Ja fundamentalsimia on muissakin kuin kristinuskosta, mutta se on alkujaan eräs kristillinen suuntaus .

      • mummomuori kirjoitti:

        Mitä sinulla on fundamentalistisia kristittyjä vastaan?
        Olihan Jeesus ja Paavalikin fundamentalisteja.

      • usko.vainen kirjoitti:

        Eivät oleet, koska tuolloin ei vielä olltu koko fundamentalismia. Eikä minulla ole heitä vastaan mitään, vaan kyseenalaistan noita oppeja. Huomaa, että on olemassa myös fundamentalisteja, jotka pitäytyvät omassa seurasaan eivätkä halua puuttua muiden elämään.

        Ei tuohon aikaan ollut homojaakaa . 😂😂😂

        Jeesus ja Paavali uskoivat, opettivat ja noudattivat kirjoituksia niistä tinkimättä joten turha kikkailla 🤗

        Höpöä höpö. Jälleen heittäydyt tyhmemmäksi kuin oikeasti olet.

        Itsellesi höpöt 🤗
        Jeesus ei opettanut omaa sanaansa vastaan! Eikä Paavali Jeesuken sanaa vastaan!

      • usko.vainen kirjoitti:

        Ei tuohon aikaan ollut homojaakaa . 😂😂😂

        Jeesus ja Paavali uskoivat, opettivat ja noudattivat kirjoituksia niistä tinkimättä joten turha kikkailla 🤗

        "Ei tuohon aikaan ollut homojaakaa ."
        Tämäkö on se syy, miksi Raamattu ei ota kantaa itse homoseksuaalisuuteen?

      • Jean-Pierre.Kusela kirjoitti:

        Niinhän teikäläiset väitätte 😂😂😂

      • usko.vainen kirjoitti:

        Niinhän teikäläiset väitätte 😂😂😂

        Juurihan ylempänä kirjoitit ettei homojakaan ollut. Mikäli näin on, niin silloin ei myöskään ollut homoseksuaalisuutta, mistä Raamatussa olisi voitu kirjoittaa. Koita nyt päättää oliko vai eikö ollut.

      • Jean-Pierre.Kusela kirjoitti:

        Juurihan ylempänä kirjoitit ettei homojakaan ollut. Mikäli näin on, niin silloin ei myöskään ollut homoseksuaalisuutta, mistä Raamatussa olisi voitu kirjoittaa. Koita nyt päättää oliko vai eikö ollut.

        Sarkasmia, veliseni, sarkasmia 😂😂😂

      • korjaanhieman
        mummomuori kirjoitti:

        Eivät oleet, koska tuolloin ei vielä olltu koko fundamentalismia. Eikä minulla ole heitä vastaan mitään, vaan kyseenalaistan noita oppeja. Huomaa, että on olemassa myös fundamentalisteja, jotka pitäytyvät omassa seurasaan eivätkä halua puuttua muiden elämään.

        "Eivät oleet, koska tuolloin ei vielä olltu koko fundamentalismia. "

        Taikka Paavalin ja Pietarin aikaan ei oltu vielä keksitty pahantahtoista yhteiskunnallista sota-asetta kuin fundamentalistiksi haukkumista.

        Mutta Paavalin ja PIetarin tapa noudattaa lähetyskäskyä oli sama kuin meidänkin kohdalla ja toiminta tämän lähetyskäskyn toteuttamiseksi oli yhtä pontevaa kuin nykyäänkin.

        Vastapuolen aseet taistella kristittyjä vastaan oli Paavalin aikaan paljon konkreettisimpia ja brutaalimpia ja nykyään nämä taiseluaseet uskovaisia vastaan on pakko olla hienovaraisempia ja salakavalempia, joista vain yksi on tämä fundamentalisti-ase, mitä täälläkin tosi pontevasti varsinkin mummomuori heiluttaa meidän silmiemme edessä.

      • Omapa.on.häpeänne
        mummomuori kirjoitti:

        Eivät oleet, koska tuolloin ei vielä olltu koko fundamentalismia. Eikä minulla ole heitä vastaan mitään, vaan kyseenalaistan noita oppeja. Huomaa, että on olemassa myös fundamentalisteja, jotka pitäytyvät omassa seurasaan eivätkä halua puuttua muiden elämään.

        Juu, tuolloin ei vielä oltu tuolleen keksitty haukkua uskovia. Mutta tuossa kuvattu fundamentalismi, jos sillä uskovaisiin viittaatte on ihan teidän ulkopuolisten omassa päässä.

      • Omapa.on.häpeänne kirjoitti:

        Juu, tuolloin ei vielä oltu tuolleen keksitty haukkua uskovia. Mutta tuossa kuvattu fundamentalismi, jos sillä uskovaisiin viittaatte on ihan teidän ulkopuolisten omassa päässä.

        "Juu, tuolloin ei vielä oltu tuolleen keksitty haukkua uskovia."
        Minulle on tämän palstan ns fundisuskovien kirjoituksia lukiessani piirtynyt sellainen kuva, että Jeesusta ja Jeesuksen omia eli fundisuskovia on aina parjattu. Vai oliko tuo lainaamani kohta myös sarkasmia?

      • Mitä.ihmettä
        mummomuori kirjoitti:

        Huomio että noiden kaikkien kohtiein on täytyttävä. Ja fundamentalsimia on muissakin kuin kristinuskosta, mutta se on alkujaan eräs kristillinen suuntaus .

        No voi hyvänen aika, etkö sinä mitään lukemastasi ymmärrä! Kirjoittaja kirjoitti ykköskohdasta ja kuinka siihen voisi laittaa minkätahansa kuvattavan ideologian tai uskonnon tai valtion. Mitä siihen tulit viisastelemaan?

      • Mitä.ihmettä kirjoitti:

        No voi hyvänen aika, etkö sinä mitään lukemastasi ymmärrä! Kirjoittaja kirjoitti ykköskohdasta ja kuinka siihen voisi laittaa minkätahansa kuvattavan ideologian tai uskonnon tai valtion. Mitä siihen tulit viisastelemaan?

        Aivan ja minä oikaisin, että fundamentalismissa pitää huomioda nuo kaikki kohdat.

      • Tuolleen
        Jean-Pierre.Kusela kirjoitti:

        "Juu, tuolloin ei vielä oltu tuolleen keksitty haukkua uskovia."
        Minulle on tämän palstan ns fundisuskovien kirjoituksia lukiessani piirtynyt sellainen kuva, että Jeesusta ja Jeesuksen omia eli fundisuskovia on aina parjattu. Vai oliko tuo lainaamani kohta myös sarkasmia?

        Et siis sinäkään ymmärrä lukemaasi. Sana 'tuolleen' tarkoittaa 'tuolla tavalla' selvästkin viitaten fundamentalistiksi haukkumiseen. Mutta olet siinä mielessä oikeassa, että aina, koko 2000 vuotta on haukuttu ja valehdeltu Jeesukseen uskovista kaikenlaista pahaa.

      • korjaanhieman
        Tuolleen kirjoitti:

        Fundamentalismi - termi on uskoviin kohdistettuna vain haukkumasana, jota käyttävät ihmiset, jotka haluavat tuottaa pahaa mieltä ja tuskaa uskovaisille.

        Kyse on siis samasta taistelusta, mitä Jeesus kävi pappeja ja teologeja vastaan ja samoin apostolit juutalaisia vastaan. Sanat vaan muuttuu, mutta se paha asenne pysyy samana.

      • korjaanhieman kirjoitti:

        "Sanat vaan muuttuu, mutta se paha asenne pysyy samana."
        Juuri näin. Tästä syystä en noteerannut sanaa "tuolleen".

      • 2/5 eli olen siis 40% fundis. Toisaalta kuten "mummunmuori" tuossa aiemmin kirjoitti, kaikkien kohtien tulee täyttyä ollakseen fundis.

      • mummomuori kirjoitti:

        Huomio että noiden kaikkien kohtiein on täytyttävä. Ja fundamentalsimia on muissakin kuin kristinuskosta, mutta se on alkujaan eräs kristillinen suuntaus .

        >> fundamentalsimia on muissakin kuin kristinuskosta <<
        Itse oletan, että fundamentalismi olisi ihmiselle ominainen piirre reagoida kuvittelemaansa uhkaan. Eli ettei se olisi ainoastaan uskontosidonnainen. Voin toki olla väärässä, taas ja kerran.

      • qwertyilija kirjoitti:

        Siis tarkoitan että se fundamentalismin syntymisen takana oleva pelkoreaktio tai vastaava syy olisi ihmisille ominainen.

      • juhani1965 kirjoitti:

        2/5 eli olen siis 40% fundis. Toisaalta kuten "mummunmuori" tuossa aiemmin kirjoitti, kaikkien kohtien tulee täyttyä ollakseen fundis.

        Niin, pitää huomata että ´konservatiivisuus on eri asia. Konservativisuuteen voi kuulua joitakin elementtejä jossain määrin. Joillakin tuntuu olevan vaikeuksia erottaa näitä, mutta kun lukee läpi nuo tunnukset,niin eron kyllä huomaa.

      • qwertyilija kirjoitti:

        Siis tarkoitan että se fundamentalismin syntymisen takana oleva pelkoreaktio tai vastaava syy olisi ihmisille ominainen.

        Oikeastaan ei. Kuten tuolla jäjempänä kirjoitin niin

        Fundamentalismi reagoi pääsääntöisesti omaan perinteensä kohtaan tulevaan uhkaan – ei kristinuskoa kohtaan tulevaan uhkaan. Siksi Fundamentalisteille ovat muut kristityt selkeästi ”uhka”, siksi vastustetaan perinteisiä kirkkoja ja kritisoidaan jyrkästi niiden perinteitä.

        Ja sekulaarisuus eli uskonnonvapaus on myös heille uhka. Koska muut uskonnot ja etenkin uskonnottomuus koetaan uhkana, ei uskonnonvapaus ole heille muuten tärkeä kuin silloin, jos puolustetaan vain sitä omaa suuntausta. Sen näkee vaikka siitä rajusta hyökkäyksestä, mitä eri instituutiot ovat kohdanneet, jos niissä ei haluta noudattaa fundamentalistista näkemystä. Samoin valtion vastaisuus näkyy siinä, mitä he kokevat uhkana.

        Uhka luodaan kollektiivisesti. Totta kai siinä käytetään meidän ihmisten heikkoutta erilaisiin pelkoihin.

      • Perusteet.haltuun

        Sinun tulkintasi uskonnonvapaudesta poikkeaa radikaalisti siitä, miten kannattamasi luterilainen kirkko tuon määrittelee. Toisin kuin luulet, se on nimenomaan vapautta uskoa ja tuolla uskolla tarkoitetaan Raamattuun ja tunnustuskirjoihin perustuvaa uskoa, jota te täällä haukutte fundamentalismiksi. Tämä uskonnonvapaus on myös perustulain suojaama perusoikeus ajatuksen- ja sananvauden kanssa.

      • Perusteet.haltuun kirjoitti:

        Kirkko on tosiaankin uskonnonvapaudesta puhuessaan korostanut aina Positiivista uskonnonvapautta, mutta mitäpä muuta kirkolta voisi odottaakaan, koko kansan kirkolta.

      • mummomuori kirjoitti:

        Oikeastaan ei. Kuten tuolla jäjempänä kirjoitin niin

        Fundamentalismi reagoi pääsääntöisesti omaan perinteensä kohtaan tulevaan uhkaan – ei kristinuskoa kohtaan tulevaan uhkaan. Siksi Fundamentalisteille ovat muut kristityt selkeästi ”uhka”, siksi vastustetaan perinteisiä kirkkoja ja kritisoidaan jyrkästi niiden perinteitä.

        Ja sekulaarisuus eli uskonnonvapaus on myös heille uhka. Koska muut uskonnot ja etenkin uskonnottomuus koetaan uhkana, ei uskonnonvapaus ole heille muuten tärkeä kuin silloin, jos puolustetaan vain sitä omaa suuntausta. Sen näkee vaikka siitä rajusta hyökkäyksestä, mitä eri instituutiot ovat kohdanneet, jos niissä ei haluta noudattaa fundamentalistista näkemystä. Samoin valtion vastaisuus näkyy siinä, mitä he kokevat uhkana.

        Uhka luodaan kollektiivisesti. Totta kai siinä käytetään meidän ihmisten heikkoutta erilaisiin pelkoihin.

        >> Fundamentalismi reagoi pääsääntöisesti omaan perinteensä kohtaan tulevaan uhkaan – ei kristinuskoa kohtaan tulevaan uhkaan. Siksi Fundamentalisteille ovat muut kristityt selkeästi ”uhka”, siksi vastustetaan perinteisiä kirkkoja ja kritisoidaan jyrkästi niiden perinteitä. <<
        Kyllä kyllä ja Kimmo Ketolaa kehiin. Eli taidamme puhua nyt samasta ilmiöstä, mutta aivan eri näkövinkkelistä.

        Eli itse pohdin, että mikä on se pohjimmainen psyykkinen mekanismi ihmisessä mikä synnyttää fundamentalistisen reaktion. Voisi kuvitella, että fundamentalismi, joka hyvin selkeästi määriteltävä reagointitapa, ei olisi mikään oma ja itsenäinen, mistään riippumaton reagointipaketti, vaan ihmisen perusluonteesta nouseva ja ihan luonnollinen tapa reagoida. Ja sama reagointitapa voisi tulla esiin muissakin yhteyksissä kuin uskonnossa, mutta silloin sitä ei tietenkään nimitettäisi fundamentalismiksi.

      • Ateisti68
        Perusteet.haltuun kirjoitti:

        Sinun tulkintasi uskonnonvapaudesta poikkeaa radikaalisti siitä, miten kannattamasi luterilainen kirkko tuon määrittelee. Toisin kuin luulet, se on nimenomaan vapautta uskoa ja tuolla uskolla tarkoitetaan Raamattuun ja tunnustuskirjoihin perustuvaa uskoa, jota te täällä haukutte fundamentalismiksi. Tämä uskonnonvapaus on myös perustulain suojaama perusoikeus ajatuksen- ja sananvauden kanssa.

        Uskonnonvapaus kyllä tarkoittaa sitä, että saa uskoa mihin haluaa tai sitten olla uskomatta mihinkään. Se ei tarkoita vain sitä, että saa uskoa johonkin.

      • Perusteet.haltuun kirjoitti:

        Sinun tulkintasi uskonnonvapaudesta poikkeaa radikaalisti siitä, miten kannattamasi luterilainen kirkko tuon määrittelee. Toisin kuin luulet, se on nimenomaan vapautta uskoa ja tuolla uskolla tarkoitetaan Raamattuun ja tunnustuskirjoihin perustuvaa uskoa, jota te täällä haukutte fundamentalismiksi. Tämä uskonnonvapaus on myös perustulain suojaama perusoikeus ajatuksen- ja sananvauden kanssa.

        Eli kirkko ymmärtää uskonnonvapaudella erityisesti vapautta fundamentalistiseen kristinuskoon? You must be kidding. 😀

        Tosin vain sillä on merkitystä mitä lainsäätäjä tarkoittaa, mutta enivei.

      • RepeRuutikallo kirjoitti:

        Patmoshenkisten tulkinta uskonnonvapaudesta on kaukana vapaudesta.

      • qwertyilija kirjoitti:

        Patmoshenkisten tulkinta uskonnonvapaudesta on kaukana vapaudesta.

        Aivan kuten "vapaat suunnat" rajoittavat jäsentensä vapautta huimasti enemmän kuin kirkko ikinä.

      • RepeRuutikallo kirjoitti:

        Aivan kuten "vapaat suunnat" rajoittavat jäsentensä vapautta huimasti enemmän kuin kirkko ikinä.

        Vapaissa suunnissa olet vapaa ajattelemaan ja toimimaan kuten vapaissa suunnissa on etukäteen päätetty. Olet vapaa kuin puuvillapellon orja.
        Vaikka ei se kirkonkaan uskonnonvapaustulkinta häävi ole.

      • Perusteet.haltuun kirjoitti:

        Sinun tulkintasi uskonnonvapaudesta poikkeaa radikaalisti siitä, miten kannattamasi luterilainen kirkko tuon määrittelee. Toisin kuin luulet, se on nimenomaan vapautta uskoa ja tuolla uskolla tarkoitetaan Raamattuun ja tunnustuskirjoihin perustuvaa uskoa, jota te täällä haukutte fundamentalismiksi. Tämä uskonnonvapaus on myös perustulain suojaama perusoikeus ajatuksen- ja sananvauden kanssa.

        ”Toisin kuin luulet, se on nimenomaan vapautta uskoa ja tuolla uskolla tarkoitetaan Raamattuun ja tunnustuskirjoihin perustuvaa uskoa…”.

        Kyllä mielestäni luterilainen kirkko kannattaa positiivista uskonnon vapautta. Eli jokaisella eri uskonnolla sekä kristinuskon eri suuntauksilla on oikeus olla ja toimia. Uskonnonvapauteen kuuluu olennaisena osana olla myös uskonnoton. Eli heille tulee antaa samat yhdenmukaiset oikeudet että velvollisuudet kuin luterilaisillekin.

        Joten, sinäkin saat uskoa ihan vapaasti siten, kuin uskot. Pitää vaikka niitä tunnustuskirjoja perustana uskonnollesi.

        ”…tuolla uskolla tarkoitetaan Raamattuun ja tunnustuskirjoihin perustuvaa uskoa, jota te täällä haukutte fundamentalismiksi.”

        Olen kyllä huomannut, että moni sekoittaa keskenään fundamentalismin ja tiukan konservatiivisuuden. Mutta voin vastata vain omasta puolestani, joten mitään ”teitä” ei oikeastaan tässä asiassa ole.

        "Joten sinäkin saat ihan vapaasti uskoa...

        Tuo, jos mikä oli kornia. Uskovat eivät sitä lupaansa uskoa pyytele jumalattomilta, koska se usko on pyhille kertakaikkiaan annettu, ja koska se usko ei ole mikään ihmisjärjen tuottama uskomus, vaan lahjaksi annettu Jeesuksen Kristuksen Jumalan Pojan usko, se pysyy loppuun asti. Uskontunnustukset ja tunnustuskirjat eivät suinkaan ole uskon perusta, vaan ne määrittelevät sanallisesti ja tiivistetysti uskon sisältöä. Sanoessamme "tunnustakaamme yhteinen kristillinen uskomme" me ymmärrämme, ettei kristinusko perusteiltaan ole mikä tahansa joukko vapaavalintaisia uskomuksia, vaan sillä on selkeästi määritelty sisältö ollakseen kristinuskoa ja tuo usko on sisällötään sama ja muuttumaton sukupolvesta toiseen, eikä suinkaan joku oman aikakautensa vapaasti muokattava lapsi.

        Sekin on selvää ja kaikki me tiedämme, etteivät kaikki usko, joten ymmärtääkseni Raamatunkaan mukaan mitään uskontopakkoa ei voi määrätä, vaan evankeliumi tulee julistaa kaikille. Ne jotka uskovat ja ymmärtävät, ottavat sanoman vastaan, muut menevät menojaan omille teilleen. Niinhän me ajattelisimme, mutta noin "järkevästihän" ihmiset eivät suinkaan toimi. Usein tulee esille se, että sanoma, koska se ei ole luonnollista/lihallista ihmistä imarteleva, vaan perustuu Jumalan lain ja armon julkituomiseen, aiheuttaa vastareaktion jota tämäkin ketju käsittelee. Sitä uskoa vihataan ja se on perattava pois kansankirkosta. "Ihmisyys ja humanismi" yli kaiken, eroon uskon perusteista!

        Mutta mitä se ihmistä hyödyttää, vaikka hän voittaisi itselleen koko kirkon tai kaikki kirkot, mutta saisi sielullensa vahingon? Voi sokeita, sokeain taluttajia!

        Tiukkaa jullistusta!

        Kun ihminen kieltäytyy tarjoamistasi denialistisista uskomuksista, annatko hänen sen jälkeen olla rauhassa vai aloitatko tyrkyttämisen uudelleen?

      • Perusteet.haltuun
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Sinulta voisin kysyä aivan samoin, että kun kristitty kieltäytyy tarjoamistasi ateistisista denialistisista uskomuksistasi, annatko sinä hänen sen jälkeen olla rauhassa, vai koetko väistämätöntä tarvetta pilkata kristityn pyhänä pitämiä asioita?

        Se että itse valitsee tulla kristinuskosivulle välttyäkseen kristinuskon julistukselta, on hiukan merkillinen toive. Helposti näkee kuka haluaa keskustella asiasta ja kuka vain herjata ja halventaa. En minä tyrkytä, minut voi ohittaa.

        Helppo juttu. En tarjoa ateistisia uskomuksia koska en ateisti ole (tietääkseni eivät pahemmin tarjoa hekään), denialistisista puhumattakaan. Olisko sinulla esimerkkiä sellaisista tieteen tuloksista, jotka tiedeyhteisön suuri enemmistö hyväksyy tosiksi mutta minä kiistän? Itse en tiedä ainuttakaan.

        Se että koet kaikki uskomuksiisi kohdistuvat poikkipuoliset sanat pilkkaamisena on asia jolle minä en täältä Tampereelta käsin voi yhtään mitään.

        >Se että itse valitsee tulla kristinuskosivulle välttyäkseen kristinuskon julistukselta, on hiukan merkillinen toive.

        Tämä on tietysti totta, ei tänne kannata tulla jos asenne on tuo. Vastaavasti voi sanoa, että vapaaseen nettikeskusteluun ei kannata tulla jos omista suuresti poikkeavat mielipiteet aiheuttavat vaikeaa mielipahaa.

        Se, ettet sinä siellä Tampereella tiedä toimia oikein suhteessa Suomen lakiin uskonrauhan, ihmisten kunnian, maineen ja yksityisyyden koskemattomuudesta, ei tarkoita sitä sinä toimisit oikein. Se, että koet jotakin oikeudeksesi, ei tee sitä oikeaksi.

        Vapaaseen nettikeskusteluun kristinuskosivulle ei kannata tulla jos kristinuskon totuudet eivät miellytä. Ne ovat muuttumattomia. Täällä lienee kuitenkin valinnanvaraa sivujen suhteen. Kullekin mieleisensä.

        >Se, ettet sinä siellä Tampereella tiedä toimia oikein suhteessa Suomen lakiin uskonrauhan, ihmisten kunnian, maineen ja yksityisyyden koskemattomuudesta, ei tarkoita sitä sinä toimisit oikein.

        Tota noin, kenen kunniasta, maineesta ja yksityisyydestä oikein puhut? Ei oikein avaudu nyt aatoksesi.

        Sinulla on toki vapaus todistaa todeksi se mitä totuudeksi väität. Velvollisuuskin, jos et hyväksy käsitystesi arvostelua. Vaan jos ja kun et niin tee, väitteesi ovat vain väitteitä ja niiden kritisointi täysin normaalia keskustelua.

        Uskonlahkojen ja -yhteisöjen omista foorumeista löydät varmasti paikan jossa saat "totuuksillesi" näköjään kovasti kaipaamaasi nyökyttelyä ja hallelujaata.

      • Perusteet.haltuun kirjoitti:

        Se, ettet sinä siellä Tampereella tiedä toimia oikein suhteessa Suomen lakiin uskonrauhan, ihmisten kunnian, maineen ja yksityisyyden koskemattomuudesta, ei tarkoita sitä sinä toimisit oikein. Se, että koet jotakin oikeudeksesi, ei tee sitä oikeaksi.

        Vapaaseen nettikeskusteluun kristinuskosivulle ei kannata tulla jos kristinuskon totuudet eivät miellytä. Ne ovat muuttumattomia. Täällä lienee kuitenkin valinnanvaraa sivujen suhteen. Kullekin mieleisensä.

        Ai niin, taisit unohtaa esittää esimerkkejä denialismistani.

      • Perusteet.haltuun kirjoitti:

        "Joten sinäkin saat ihan vapaasti uskoa...

        Tuo, jos mikä oli kornia. Uskovat eivät sitä lupaansa uskoa pyytele jumalattomilta, koska se usko on pyhille kertakaikkiaan annettu, ja koska se usko ei ole mikään ihmisjärjen tuottama uskomus, vaan lahjaksi annettu Jeesuksen Kristuksen Jumalan Pojan usko, se pysyy loppuun asti. Uskontunnustukset ja tunnustuskirjat eivät suinkaan ole uskon perusta, vaan ne määrittelevät sanallisesti ja tiivistetysti uskon sisältöä. Sanoessamme "tunnustakaamme yhteinen kristillinen uskomme" me ymmärrämme, ettei kristinusko perusteiltaan ole mikä tahansa joukko vapaavalintaisia uskomuksia, vaan sillä on selkeästi määritelty sisältö ollakseen kristinuskoa ja tuo usko on sisällötään sama ja muuttumaton sukupolvesta toiseen, eikä suinkaan joku oman aikakautensa vapaasti muokattava lapsi.

        Sekin on selvää ja kaikki me tiedämme, etteivät kaikki usko, joten ymmärtääkseni Raamatunkaan mukaan mitään uskontopakkoa ei voi määrätä, vaan evankeliumi tulee julistaa kaikille. Ne jotka uskovat ja ymmärtävät, ottavat sanoman vastaan, muut menevät menojaan omille teilleen. Niinhän me ajattelisimme, mutta noin "järkevästihän" ihmiset eivät suinkaan toimi. Usein tulee esille se, että sanoma, koska se ei ole luonnollista/lihallista ihmistä imarteleva, vaan perustuu Jumalan lain ja armon julkituomiseen, aiheuttaa vastareaktion jota tämäkin ketju käsittelee. Sitä uskoa vihataan ja se on perattava pois kansankirkosta. "Ihmisyys ja humanismi" yli kaiken, eroon uskon perusteista!

        Mutta mitä se ihmistä hyödyttää, vaikka hän voittaisi itselleen koko kirkon tai kaikki kirkot, mutta saisi sielullensa vahingon? Voi sokeita, sokeain taluttajia!

        ”Uskovat eivät sitä lupaansa uskoa pyytele jumalattomilta…”

        Eikä siihen tarvita lupaa edes toisilta uskovilta. Kuten minäkin saan ja voin uskoa, vaikkei sitä kaikki tunnu hyväksyvän.

        ”…vaan ne määrittelevät sanallisesti ja tiivistetysti uskon sisältöä.”

        Ja kun katsotaan eri kirkkokuntia sekä suuntauksia, niin määritykset ovat tietyissä asioissa samanlaisia ja tietyissä erilaisia.

        Onneksi ei tarvitse ”valloittaa” mitään. Jäsen olen, ja olen niin kauan kun minut pois ajetaan.

      • hahahhaha
        Ulkoinen.uhka kirjoitti:

        Ykköskohtaan voisit laittaa minkä tahansa totalitaarisen poliittisen näkemyksen tai vaikka suurvaltion, jonka koossapitämiseksi on pakko keinotekoisesti luoda ulkoa tuleva uhka. Ei kuitenkaan välttämättä marginalisoitumispelon vuoksi vaan koossapysymiseksi. Noinhan toimi Neuvostoliito ja USA kylmän sodan aikana. Samoin totalitarisesti toimii mm homo-agenda ja pakkomonikulttuuristaminen nykyisessä internatsionaaliajattelussa globaalisti. On luonnottomia asioita, joiden diktatorinen pakkosyöttä ei kestä arvostelua ja uhkaa aiheuttavat arvostelijat on hiljennettävä leimaamalla heidät ideologien keinotekoisilla sheimauksilla tai sensuurilla. Juttu ei toimi ilman koettua uhkaa jostakin mahdottoman pahasta. Hitleriä huudetaan kauhun vallassa ja uuninluukut kolisevat, mutta vain propagandan synnyttämässä oikeauskoisten mielikuvituksessa. Näkemättä jää, että poliittista kampanjaa rahoittaa itse Hitlerin kätyri, George Soros.

        Juutalainen on Hitlerin kätyri? Olette te sitten naurettavia uskomuksissanne!

      • Ulkoinen.uhka
        hahahhaha kirjoitti:

        Juutalainen on Hitlerin kätyri? Olette te sitten naurettavia uskomuksissanne!

        Etkö sitä tiennyt, että Soros valitsi puolensa ja toimi todellakin juutalaisten ilmiantajana, eli Hitlerin kätyrinä, eikä ole katunut tekoaan. Haastatteluja löytyy.

        Kuten Roman Polansky Pianisti-elokuvaa kommentoidessaan asian ilmaisi: "There were good jews and bad jews".

        Tiedän että Sorosia vastaan ovat monet miljoonikot nousseet. Mutta mistä löytyy faktaa noille väitteille?

      • mummomuori kirjoitti:

        Tiedän että Sorosia vastaan ovat monet miljoonikot nousseet. Mutta mistä löytyy faktaa noille väitteille?

        Minulle ei Sorosista tule mieleen kuin se, että jätkä pelasi Suomen Vahvalla Markalla pokeria ja taisi voittaa pelinsä.

        ps bisneksessä kilpailija on vihollinen ja kohtelu sen mukainen eli jos noita juttuja löytyy muualtakin kuin noilta mv-om-palstoilta, niin voi ne silti olla puppua

      • taas.väärin
        qwertyilija kirjoitti:

        Väärin, bisneksessä kilpailija on kirittäjä ja kehityksen tae.

      • qwertyilija kirjoitti:

        Minulle ei Sorosista tule mieleen kuin se, että jätkä pelasi Suomen Vahvalla Markalla pokeria ja taisi voittaa pelinsä.

        ps bisneksessä kilpailija on vihollinen ja kohtelu sen mukainen eli jos noita juttuja löytyy muualtakin kuin noilta mv-om-palstoilta, niin voi ne silti olla puppua

        Kyllä, ns. kova bisnes on usein likaista peliä. Muistatko miten täällä Sorosin hehkutettiin ns. hyvänä rikkaana? Ja miten takki kääntyi sittemmin.

      • mummomuori kirjoitti:

        Kyllä, ns. kova bisnes on usein likaista peliä. Muistatko miten täällä Sorosin hehkutettiin ns. hyvänä rikkaana? Ja miten takki kääntyi sittemmin.

        >> Kyllä, ns. kova bisnes on usein likaista peliä. <<<

        Ja bisnes yleisemminkin on kovaa kilpailua, jossa liika empatia tietää konkkariskiä.
        Kun markkinat on rajalliset, niin yhteistyötä toki tehdään ja asiakassuhteista pidetään mustasukkaisesti kiinni, mutta esim. hyvää uutta ideaa ei todellakaan jaeta muiden kanssa.
        Se likaisuus vaihtelee ja varmaankin mitä kovemmat panokset, niin sitä kovemmat keinot.

      • Kieroilijalle
        mummomuori kirjoitti:

        Aivan ja minä oikaisin, että fundamentalismissa pitää huomioda nuo kaikki kohdat.

        Olet Korkkiruuvi.

    • Melkoista.kiemurtelua

      Eikös tuo ole jo nähty, että mummo muiden ateistien ja liberaalien tapaan turvautuu lyömätarkoituksessa propagandistisiin määritelmiin, joilla ei ole mitään tekemistä meidän uskovien, eikä meidän uskomme kanssa. Sillä sitten narutetaan niitä, jotka eivät ole uskossa sisällä.

      Kuuntelin yhden debatin, jossa Spong (paikalla ilman Raamattua) sähähti vastapuolelle, että älä sinä ala tuota fundamentalismia minulla heittää, kun vastapuoli otti esiin Raamatun tekstin ja sanoi, että kuule näin täällä sanotaan. Näiden kanssa ei ole mitään yhteiseen sopimukseen perustuvaa kieltä, jolla olisi mahdollista argumentoida, kun he ovat hylänneet sen, mikä on ollut yhteiseen sopimukseen perustuvaa kristinuskossa. On ollut kriteerit sille mikä on kristinuskoa ja mikä on jotakin muuta harhaopiksikin sanottua. Se erottelu on tehty Jumalan sanan pohjalta. No joka tapauksessa Spong puhisi, että minä en usko sellaiseen Jumalaan, joka tekee sitä, mitä Raamatun Jumala tekee Kirjoitusten mukaan, eli hän ei sanojensa mukaan usko Raamatun Jumalaan.

      • Ei vaan se on satojen uskototietelijöiden tekemä määritys eikä sisällä mitään arvovarausta. Se vain kuvaa tämän suunnan olemusta.

      • Hekoheee
        mummomuori kirjoitti:

        Ei vaan se on satojen uskototietelijöiden tekemä määritys eikä sisällä mitään arvovarausta. Se vain kuvaa tämän suunnan olemusta.

        John Shelby Spong on yhdysvaltalainen episkopaalipappi ja tunnettu liberaaliteologinen ajattelija. Hän toimi Newarkin piispana vuosina 1979–2000. Wikipedia

      • Hekoheee kirjoitti:

        Niin, olen täällä lukenut hänestä. Hyvä juttu, kun olette tämänkin minulle opettaneet. Teillä on enemmän tietämystä ja kiinnostusta hänen oppeihinsa kuin minulla.

      • Hekoheee kirjoitti:

        John Shelby Spong on yhdysvaltalainen episkopaalipappi ja tunnettu liberaaliteologinen ajattelija. Hän toimi Newarkin piispana vuosina 1979–2000. Wikipedia

        ”Tästä johdetun termin ”fundamentalisti” käyttöön ottanut baptisti Curtis Lee Laws valitsi sen nimenomaan välttääkseen sanan ”konservatiivi” taantumuksellisia konnotaatioita.”. Tämä liike näivettyi jo 1925 jälkeen-

        Suomessa varmaan näkyi vasta myöhäisempi muoto eli evankelikalisen liikkeen myötä 1970 luvulla tullut suuntaus. Siihen kuului lähinnä helluntailaisia tai baptisteja sekä kirkon viidesläiset.

        ”…fundamentalismi pyrki sopeutumaan niin hyvin kuin mahdollista tieteelliseen tutkimukseen.”

        Tästä huomaan ettet puhu fundamentalismista vaan lähinnä konservatiivisesta suuntauksesta.

        Tässä joitakin kohtia, joista voi määritellä milloin kyse on fundamentalismista:

        ”…mikäli tarkasteltavan uskonnollisen liikkeen perusorientaatio ei nouse jonkinlaisesta kriisin tunteesta ja intensiivisestä huolesta perinteen jatkuvuuden suhteen…” ei voida puhua fundamentalismista.

        ”Fundamentalistit eivät puolusta traditiota koskaan kokonaisuutenaan, vaan ne aktiivisesti valikoivat perinteestään joukon keskeisiä elementtejä, joihin tradition nähdään tiivistyvän.” Tämä näkyy mm. niin että modernia teknologiaa käytetään paljon – ensimerkiksi Internetiä.

        ”…luonteenomaista vaatia jäseniltä selkeiden ja ulkoisesti tunnistettavien käyttäytymisnormien noudattamista…”

        ”Dualistinen eli manikealainen maailmankuva” jossa ””….todellisuus jaetaan yksiselitteisiin ja kompromissittomiin hyvän ja pahan, valon ja pimeyden alueisiin. ”

        ”Kirjoituksia pidetään kirjaimellisesti tosina, erehtymättöminä ja absoluuttisen auktoritatiivisina.” Kuitenkaan kaikki eivät päädy samoihin käsityksiin. Esimerkkinä ” …kaikki kristityt fundamentalistit ovat kreationisteja, erilaisia kreationistisia teorioita maailman luomisesta on lukuisia.”

        ”…ominaista myös kosmisen taistelun kautta tulkittu historiankäsitys, joka päätyy hyvän lopulliseen voittoon ja historian päättymiseen.”

        ”…jäsenet käsittävät itsensä erityisen jumallisen kutsun saaneiksi tai valituksi joukoksi pelastettuja…”

        Samoin ulkopuolisesta maailmasta koetetaan erottautua erilaisin keinoin. Vähintäänkin se on keskeinen teema uskossa. Kun tulee keskinäisiä erimielisyyksiä, niitä on vaikeaa käsitellä. Tällöin joukko pirstaloituu karismaattisina pidettyjen henkilöiden ympärille.

        ”…fundamentalismiprojektin tutkijat määrittävät fundamentalismin ”selkeästi erotettavissa olevaksi uskonnollisen aktivismin muodoksi, jossa tosiuskoviksi itsensä määrittävät pyrkivät taistelemaan uskonnollisen identiteetin murenemista vastaan, lujittamaan yhteisön rajoja sekä luomaan vaihtoehtoja sekulaareille instituutioille ja käyttäytymismuodoille”… ”

      • korjaanhieman

        On tosi turhaa tuoda tuollaisia vihamielisiä kirjoituksia, koska ne eivät kuitenkaan koske millään tavalla uskovaisia kristittyjä.

        Nämä kirjoitukset ovat jonkun yhteiskuntatieteilijän pahaa tarkoittavia viestejä siitä miten hän näkee .... YHTEISKUNNALLISIA ASIOITA - ei siis miten hän voisi nähdä uskovaisten kristittyjen lähetyskäskyn noudattamista.

      • En.paremmin.sano
        mummomuori kirjoitti:

        Ei vaan se on satojen uskototietelijöiden tekemä määritys eikä sisällä mitään arvovarausta. Se vain kuvaa tämän suunnan olemusta.

        Vai ei sisällä arvovarausta!? Älä viitsi esittää vielä tyhmempää kuin olet. Ei tuon sanan käytöllä ole täällä ollut muuta kuin uskovia halventava funktio teille itse mielestänne viisaille, jotka Jumala on hyljännyt omaan typeryyteenne.

      • korjaanhieman kirjoitti:

        On tosi turhaa tuoda tuollaisia vihamielisiä kirjoituksia, koska ne eivät kuitenkaan koske millään tavalla uskovaisia kristittyjä.

        Nämä kirjoitukset ovat jonkun yhteiskuntatieteilijän pahaa tarkoittavia viestejä siitä miten hän näkee .... YHTEISKUNNALLISIA ASIOITA - ei siis miten hän voisi nähdä uskovaisten kristittyjen lähetyskäskyn noudattamista.

        Niin, nämä ovat yhteiskunnasta kertovia asioita siitä, mitä eri kristinuskon suuntaukset ovat. Se on selkeää faktaa siitä, millaisia fundamentalistit ovat.

        Arvovaraus syntyy vasta siinä vaiheessa, kun alamme käymään keskustelua siitä, onko tämä hyvää vain huonoa kehitystä.

      • korjaanhieman
        mummomuori kirjoitti:

        Niin, nämä ovat yhteiskunnasta kertovia asioita siitä, mitä eri kristinuskon suuntaukset ovat. Se on selkeää faktaa siitä, millaisia fundamentalistit ovat.

        Arvovaraus syntyy vasta siinä vaiheessa, kun alamme käymään keskustelua siitä, onko tämä hyvää vain huonoa kehitystä.

        "Niin, nämä ovat yhteiskunnasta kertovia asioita siitä, mitä eri kristinuskon suuntaukset ovat. Se on selkeää faktaa siitä, millaisia fundamentalistit ovat. "

        Juuri näin - kyse on vain yhteiskunnallisesta toiminnasta - ei Jeesuksen rakastamis- ja lähetyskäskyn noudattamisesta.

        Miten yhteiskunnallisesti fundamentalistit määritellään, niin se ei koske uskovaisia ollenkaan. Meitä kohtaan termiä käytetään vain lyömäaseena.

        Arvovaraus koskee maallista ja yhteiskunnallista toimintaa.

        Jeesuksen lähetys- ja rakastamiskäskyn noudattaminen on taasen Jumalan asettama absoluutti ja sellaisenaan uskovien omaksuttava, vaikka ateistit ja liberaalit pitääkin tätä vääränä asiana.

      • Kaikenlaista.kiemurtelua
        mummomuori kirjoitti:

        Niin, nämä ovat yhteiskunnasta kertovia asioita siitä, mitä eri kristinuskon suuntaukset ovat. Se on selkeää faktaa siitä, millaisia fundamentalistit ovat.

        Arvovaraus syntyy vasta siinä vaiheessa, kun alamme käymään keskustelua siitä, onko tämä hyvää vain huonoa kehitystä.

        Tuo kouhotus ei valitettavasti kuvasta kristinuskon suuntauksia millään tavalla, koska se ei käsittele uskon sisältöä. Uskon ulkopuolisella keskustelulla "hyvästä tai huonosta kehityksestä" ei ole mitään järjellistä merkitystä, muuta kuin juurikin se, että sekulaari yhteiskunta haluaa kohdistaa painostusta uskonyhteisöjä ja yksilöuskovia kohtaan.

        Palataksemme qwertyn teksin ykköskohdan manintaan uhkan kokemisesta, ulkopuoliset rupeavat uhkaamaan uskonnonvapautta, se koetaan uhkana yhteisössä ja siitä ulkopuoliset katsovat oikeudekseen haukkua ja herjata uskovia entistäkin enemmän, koska eihän me teitä vainota, muuten vaan olisi parempi kun teitä ei olisi olemassakaan tai ette ainakaan näkyisi ettekä kuuluisi. Ette edes kristinuskokeskustelupalstalla.

        Uskon sisällön määrittely ei kuitenkaan ole sekulaarin yhteiskunnan asia, vaan uskonkirjat ja uskontunnustukset ovat jo määritelleet sen mihin ja miten uskotaan, jos kristinuskosta puhutaan. Aivan yhtä idioottimaista on kuvitella, että sekulaari yhteiskunta voisi ulkoapäin muuttaa islaminuskoa. Kehityksen ja korjausliikkeen pitää lähteä yhteisöstä itsestään sisältäpäin, jos he itse tietävät sen tarpeelliseksi. Ulkopuolelta tuleva on vain painostusta, uhkaa ja vainoa itseään.

        Sekulaarit kyllä puhuvat moniarvoisuudesta, mutta suhteessa kristinuskoon ja sen sisältöihin otetaan vain kielteinen kanta. Ne eivät sovi poliittisesti motivoituneiden liberaalien määrittelemään moniarvoisuuteen. Joten taas yksi turha sana poliittisessa jargonissa.

      • kiiiskivastarannalta
        mummomuori kirjoitti:

        ”Tästä johdetun termin ”fundamentalisti” käyttöön ottanut baptisti Curtis Lee Laws valitsi sen nimenomaan välttääkseen sanan ”konservatiivi” taantumuksellisia konnotaatioita.”. Tämä liike näivettyi jo 1925 jälkeen-

        Suomessa varmaan näkyi vasta myöhäisempi muoto eli evankelikalisen liikkeen myötä 1970 luvulla tullut suuntaus. Siihen kuului lähinnä helluntailaisia tai baptisteja sekä kirkon viidesläiset.

        ”…fundamentalismi pyrki sopeutumaan niin hyvin kuin mahdollista tieteelliseen tutkimukseen.”

        Tästä huomaan ettet puhu fundamentalismista vaan lähinnä konservatiivisesta suuntauksesta.

        Tässä joitakin kohtia, joista voi määritellä milloin kyse on fundamentalismista:

        ”…mikäli tarkasteltavan uskonnollisen liikkeen perusorientaatio ei nouse jonkinlaisesta kriisin tunteesta ja intensiivisestä huolesta perinteen jatkuvuuden suhteen…” ei voida puhua fundamentalismista.

        ”Fundamentalistit eivät puolusta traditiota koskaan kokonaisuutenaan, vaan ne aktiivisesti valikoivat perinteestään joukon keskeisiä elementtejä, joihin tradition nähdään tiivistyvän.” Tämä näkyy mm. niin että modernia teknologiaa käytetään paljon – ensimerkiksi Internetiä.

        ”…luonteenomaista vaatia jäseniltä selkeiden ja ulkoisesti tunnistettavien käyttäytymisnormien noudattamista…”

        ”Dualistinen eli manikealainen maailmankuva” jossa ””….todellisuus jaetaan yksiselitteisiin ja kompromissittomiin hyvän ja pahan, valon ja pimeyden alueisiin. ”

        ”Kirjoituksia pidetään kirjaimellisesti tosina, erehtymättöminä ja absoluuttisen auktoritatiivisina.” Kuitenkaan kaikki eivät päädy samoihin käsityksiin. Esimerkkinä ” …kaikki kristityt fundamentalistit ovat kreationisteja, erilaisia kreationistisia teorioita maailman luomisesta on lukuisia.”

        ”…ominaista myös kosmisen taistelun kautta tulkittu historiankäsitys, joka päätyy hyvän lopulliseen voittoon ja historian päättymiseen.”

        ”…jäsenet käsittävät itsensä erityisen jumallisen kutsun saaneiksi tai valituksi joukoksi pelastettuja…”

        Samoin ulkopuolisesta maailmasta koetetaan erottautua erilaisin keinoin. Vähintäänkin se on keskeinen teema uskossa. Kun tulee keskinäisiä erimielisyyksiä, niitä on vaikeaa käsitellä. Tällöin joukko pirstaloituu karismaattisina pidettyjen henkilöiden ympärille.

        ”…fundamentalismiprojektin tutkijat määrittävät fundamentalismin ”selkeästi erotettavissa olevaksi uskonnollisen aktivismin muodoksi, jossa tosiuskoviksi itsensä määrittävät pyrkivät taistelemaan uskonnollisen identiteetin murenemista vastaan, lujittamaan yhteisön rajoja sekä luomaan vaihtoehtoja sekulaareille instituutioille ja käyttäytymismuodoille”… ”

        Entäs jos lopetat kristittyjen uskovien nimittelyn fundamentalisteiksi, koska termi ei näytä olevan itsellesikään niin selvä? Fundamentalisti-sanalla pyritte väheksymään meitä, jotka pidämme Raamattua kokonaisuudessaaan Jumalan sanana. Nyt täälä saa kuulla olevansa fundamentalisti, kun sanoo spn- avioliitot ja samaa sukupuolta olevien seksisuhteet synniksi.

      • Kaikenlaista.kiemurtelua kirjoitti:

        Tuo kouhotus ei valitettavasti kuvasta kristinuskon suuntauksia millään tavalla, koska se ei käsittele uskon sisältöä. Uskon ulkopuolisella keskustelulla "hyvästä tai huonosta kehityksestä" ei ole mitään järjellistä merkitystä, muuta kuin juurikin se, että sekulaari yhteiskunta haluaa kohdistaa painostusta uskonyhteisöjä ja yksilöuskovia kohtaan.

        Palataksemme qwertyn teksin ykköskohdan manintaan uhkan kokemisesta, ulkopuoliset rupeavat uhkaamaan uskonnonvapautta, se koetaan uhkana yhteisössä ja siitä ulkopuoliset katsovat oikeudekseen haukkua ja herjata uskovia entistäkin enemmän, koska eihän me teitä vainota, muuten vaan olisi parempi kun teitä ei olisi olemassakaan tai ette ainakaan näkyisi ettekä kuuluisi. Ette edes kristinuskokeskustelupalstalla.

        Uskon sisällön määrittely ei kuitenkaan ole sekulaarin yhteiskunnan asia, vaan uskonkirjat ja uskontunnustukset ovat jo määritelleet sen mihin ja miten uskotaan, jos kristinuskosta puhutaan. Aivan yhtä idioottimaista on kuvitella, että sekulaari yhteiskunta voisi ulkoapäin muuttaa islaminuskoa. Kehityksen ja korjausliikkeen pitää lähteä yhteisöstä itsestään sisältäpäin, jos he itse tietävät sen tarpeelliseksi. Ulkopuolelta tuleva on vain painostusta, uhkaa ja vainoa itseään.

        Sekulaarit kyllä puhuvat moniarvoisuudesta, mutta suhteessa kristinuskoon ja sen sisältöihin otetaan vain kielteinen kanta. Ne eivät sovi poliittisesti motivoituneiden liberaalien määrittelemään moniarvoisuuteen. Joten taas yksi turha sana poliittisessa jargonissa.

        ”Tuo kouhotus ei valitettavasti kuvasta kristinuskon suuntauksia millään tavalla, koska se ei käsittele uskon sisältöä.”

        Se, millaisia sisältöjä eri kristinuskon suuntaukset sitten ovat, on varmaan eri keskustelun paikka. Jos mietit vaikka sitä, mitä ovat, vaikka koptilaisuus, katolilaisuus, eri ortodoksiset kirkot, Protestanttisuuden eri suuntauksen kuten luterilaisuus, kalvinilaisuus, baptismi ja siitä jakaantuneet eri kirkkokunnat ja liikkeet, jne., ja jos puhutaan eri teologioista, kuten liberaaliteologiasta, eikö ole hyvä että voimme edes jollaintapaa erottaa nämä suuntaukset toisistaan? Ainakin se selkeyttää keskustelua jossain määrin.

        Sitten voimme tarkastella näiden uskon käsitysten sisältöä sekä Raamatun tulkintalinjoja.

        !...manintaan uhkan kokemisesta, ulkopuoliset rupeavat uhkaamaan uskonnonvapautta, se koetaan uhkana yhteisössä ja siitä ulkopuoliset katsovat oikeudekseen haukkua ja herjata uskovia entistäkin enemmän…”

        Fundamentalismi reagoi pääsääntöisesti omaan perinteensä kohtaan tulevaan uhkaan – ei kristinuskoa kohtaan tulevaan uhkaan. Siksi Fundamentalisteille ovat muut kristityt selkeästi ”uhka”, siksi vastustetaan perinteisiä kirkkoja ja kritisoidaan jyrkästi niiden perinteitä.

        Ja sekulaarisuus eli uskonnonvapaus on myös heille uhka. Koska muut uskonnot ja etenkin uskonnottomuus koetaan uhkana, ei uskonnonvapaus ole heille muuten tärkeä kuin silloin, jos puolustetaan vain sitä omaa suuntausta. Sen näkee vaikka siitä rajusta hyökkäyksestä, mitä eri instituutiot ovat kohdanneet, jos niissä ei haluta noudattaa fundamentalistista näkemystä. Samoin valtion vastaisuus näkyy siinä, mitä he kokevat uhkana.

        ”Aivan yhtä idioottimaista on kuvitella, että sekulaari yhteiskunta voisi ulkoapäin muuttaa islaminuskoa…”.

        No, ehkä sinusta mutta näin se maailman vain on muuttunut sellaiseksi eurooppalaiseksi sivistysvaltioksi, jossa saamme nauttia mm. uskonnon vapaudesta – valistuksen kautta.

      • kiiiskivastarannalta kirjoitti:

        Entäs jos lopetat kristittyjen uskovien nimittelyn fundamentalisteiksi, koska termi ei näytä olevan itsellesikään niin selvä? Fundamentalisti-sanalla pyritte väheksymään meitä, jotka pidämme Raamattua kokonaisuudessaaan Jumalan sanana. Nyt täälä saa kuulla olevansa fundamentalisti, kun sanoo spn- avioliitot ja samaa sukupuolta olevien seksisuhteet synniksi.

        "...jotka pidämme Raamattua kokonaisuudessaaan Jumalan sanana."

        Silloin ihmettelen sitä, miksi koet fundamentalismin olevan sinulle niin tärkeää? Fundamentalismi ei ole perinteistä konservatiivista kristinuskoa, vaan fundamentalistiti kokevat heidät jopa vihollisekseen. Miksi siis puolustaa heitä?

      • kerros.mummo

        Kerros nyt mummo ketkä tällä palstalla ovat
        A) fundamentalisteja
        B) konservatiivejä
        C) liberaaleja

        Tuo yleinen sönkötyksesi ei ole mistään kotoisin.

      • Spin_spin
        kiiiskivastarannalta kirjoitti:

        Entäs jos lopetat kristittyjen uskovien nimittelyn fundamentalisteiksi, koska termi ei näytä olevan itsellesikään niin selvä? Fundamentalisti-sanalla pyritte väheksymään meitä, jotka pidämme Raamattua kokonaisuudessaaan Jumalan sanana. Nyt täälä saa kuulla olevansa fundamentalisti, kun sanoo spn- avioliitot ja samaa sukupuolta olevien seksisuhteet synniksi.

        Niin kuin tuosta mummon pyörittelystäkin ilmi käy, kristinusko kelpaa näille ilman sille kuuluvaa sisältöä.

        Sisältö on fundamentalismia näiden mielestä, jotka nyt jakavat kristityt "tavallisiin kristittyihin" ja "fundamentalisteihin". "Tavalliset" myötäilevät näiden poliittisia tavoitteita ja lässyttävät heidän jargoniaan, "fundamentalistit" osoittavat mitä Raamattu sanoo. Sitten väitetään, että "fundamentalismi" on joku mystinen kristinuskon suuntaus. Mutta todellisuudessa se mitä Raamattu sanoo (jonka perusteella fundamentalistiksi leimaaminen tapahtuu) on aina ollut kristinuskon perusta ja sisältö.

        Noiden kiemurtelu menee jo psykoosin puolelle.

        >Nyt täälä saa kuulla olevansa fundamentalisti, kun sanoo spn- avioliitot ja samaa sukupuolta olevien seksisuhteet synniksi.

        Onko jossain siis joku joka noin sanoo eikä ole fundamentalistikristitty tai -muslimi?

      • kerros.mummo kirjoitti:

        Kerros nyt mummo ketkä tällä palstalla ovat
        A) fundamentalisteja
        B) konservatiivejä
        C) liberaaleja

        Tuo yleinen sönkötyksesi ei ole mistään kotoisin.

        Koska täällä voi arvoida vain kirjoitusten ja mielipiteiden perusteella, ei voi nimetä ketään taarkasti. Etenkin kun teitä puskistahuutelijiota on niin runsaasti.

      • Spin_spin kirjoitti:

        Niin kuin tuosta mummon pyörittelystäkin ilmi käy, kristinusko kelpaa näille ilman sille kuuluvaa sisältöä.

        Sisältö on fundamentalismia näiden mielestä, jotka nyt jakavat kristityt "tavallisiin kristittyihin" ja "fundamentalisteihin". "Tavalliset" myötäilevät näiden poliittisia tavoitteita ja lässyttävät heidän jargoniaan, "fundamentalistit" osoittavat mitä Raamattu sanoo. Sitten väitetään, että "fundamentalismi" on joku mystinen kristinuskon suuntaus. Mutta todellisuudessa se mitä Raamattu sanoo (jonka perusteella fundamentalistiksi leimaaminen tapahtuu) on aina ollut kristinuskon perusta ja sisältö.

        Noiden kiemurtelu menee jo psykoosin puolelle.

        ”…kristinusko kelpaa näille ilman sille kuuluvaa sisältöä.”

        No, kerropa sinä ne sisällöt mm. näiden osalta: ”koptilaisuus, katolilaisuus, eri ortodoksiset kirkot, Protestanttisuuden eri suuntauksen kuten luterilaisuus, kalvinilaisuus, baptismi ja siitä jakaantuneet eri kirkkokunnat ja liikkeet, jne.,”

        "fundamentalismi" on joku mystinen kristinuskon suuntaus.”

        Väärin, se on aivan selkeästi hahmotettavissa ja määriteltävissä.

        ”…fundamentalistit" osoittavat mitä Raamattu sanoo.”

        Ei, pelkästään Raamatun tulkinnan kautta ei voida fundamentalisti olla. Käyttäähän konservatiivitikin hyvin pitkälle samaa tulkintatapaa – tosin he hyväksyvät historialliset tosiasiat, eivät itse keksi niitä.

      • spin_spin

        Kuule, kyllä täällä jokaisen konservatiivisen oikeistolaisen näkemyksen ja mielipiteen perään huudetaan FUNDIS, FUNDIS, ja tunnetun lähetyssäätiön nimi, ja sopivasti nimenomaan tunnettujen kristittyjen nimiä, ihan tuon teidän vassarien vihanlietsonnan seurauksena. Teille siis kristityt uskovat on kaikkein vihatuin kohde, jota erityisesti pitää leimata, halventaa ja haukkua.

      • raamatunkirjaimellisuus

        Raamatussa myös käskettiin tappamaan lapsia:

        "1 Samuel sanoi Saulille: "Herra lähetti minut voitelemaan sinut kansansa Israelin kuninkaaksi. Kuule siis, mitä Herra käskee. 2 Näin on Herra Sebaot puhunut: 'Olen päättänyt rangaista amalekilaisia, koska he asettuivat israelilaisten tielle, kun nämä tulivat Egyptistä. 3 Mene siis nyt ja kukista amalekilaiset. Julista heidät ja heidän omaisuutensa Herralle kuuluvaksi uhriksi. Älä sääli heitä vaan tapa kaikki, miehet ja naiset, lapset ja imeväiset, härät ja lampaat, kamelit ja aasit.'" "

        »Jos joku lyö isäänsä tai äitiään, häntä rangaistakoon kuolemalla. »
        (2. Moos. 21:15)

        »Jos joku kiroaa isäänsä tai äitiään, häntä rangaistakoon kuolemalla. »
        (2. Moos. 21:17)

        »Jos vanhemmilla on tottelematon ja uppiniskainen poika, joka kurituksesta huolimatta ei kuuntele heitä, heidän on otettava poika kiinni ja vietävä hänet kaupunkinsa portille ja sanottava kaupungin vanhimmille: 'Tämä meidän poikamme on tottelematon ja uppiniskainen. Hän ei kuuntele meitä, vaan viettää kevytmielistä ja juopottelevaa elämää.' Silloin kaupungin miesten on joukolla kivitettävä poika hengiltä. Hävittäkää paha keskuudestanne. Kaikkien israelilaisten on saatava kuulla tuomiosta, että he ottaisivat opikseen.»
        (5. Mooseksen kirja 21:18-21)

        »Jos papin tytär häpäisee itsensä harjoittamalla haureutta, hän samalla häpäisee isänsä; siksi hänet on poltettava.»
        (3. Moos. 21:9)

        »Jos mies otettuaan itselleen vaimon ja maattuaan hänen kanssaan alkaa tuntea vaimoaan kohtaan vastenmielisyyttä, esittää häntä vastaan perättömiä syytöksiä ja parjaa häntä sanoen: 'Minä otin tämän naisen vaimokseni, mutta kun makasin hänen kanssaan, huomasin, ettei hän ollut neitsyt', tytön isän ja äidin on vietävä todiste tytön neitsyydestä portin luo kaupungin vanhimmille. Tytön isän tulee sanoa vanhimmille: 'Minä annoin tyttäreni tuolle miehelle vaimoksi, mutta mies alkoi vihata häntä. Hän on puhunut perättömiä ja väittää, ettei tyttö ollut neitsyt. Tässä on todistus tyttäreni neitsyydestä.' Sitten vanhempien tulee levittää veren tahrima vaate kaupungin vanhimpien eteen, ja näiden on ruoskittava mies ja määrättävä hänelle sakkoa sata hopeasekeliä, jotka annetaan tytön isälle, koska mies on mustannut koskemattoman israelilaisen tytön mainetta. Tyttö jääköön miehen vaimoksi, eikä mies saa koko elinaikanaan hylätä häntä. "Jos taas miehen esittämä väite pitää paikkansa eikä voida näyttää toteen, että tyttö oli koskematon, vanhimpien tulee viedä tyttö isänsä talon ovelle ja kaupungin miesten on kivitettävä hänet hengiltä; hän on harjoittanut haureutta ja tuottanut häpeää isänsä talolle ja koko Israelille. Hävittäkää paha keskuudestanne.»
        (5. Mooseksen kirja 22:13-21)

        Kannatatko kaikkea mitä Raamattu sanoo? Suomessa ei paljoa ihmisiä olisi, jos uhmaikäiset, teinit olisi aina tapettu.

      • Trolleilla.puuhaa
        raamatunkirjaimellisuus kirjoitti:

        Etkö ole koskaan kuullut Vanhasta liitosta, jonka Jumala teki juutalaisten kanssa ja Uudesta liitosta, joka astui voimaan Jeesuksen sovitustyön kautta?

        Etkö todellakaan tiedä, etteivät Uuden liiton seurakunnat (vaikkapa luterilainen kirkko) toteuta Vanhaan liittoon kuuluneita, juutalaisille määrättyjä kuolemanrangaistuksia?

        Ovatkohan nämä mummomuorit jymäyttäneet sinua kommaripropagandallaan? Mitä ne teille koulussa opettivat, vai jäikö uskontotunnit väliin? Kannattaisi lukea se Uusi Testamentti ja jättää ateistien propagandahöpinät kokonaan pois.

        Islaminusko pahimmillaan kyllä taitaa kannattaa tappotuomioita ja kätten katkomisia, mutta se onkin koraania ja profeetan perimätietoa.

        Kyllä, minä kannatan kaikkea, mitä Raamattu sanoo Uuden liiton kristityille.

      • spin_spin kirjoitti:

        Kuule, kyllä täällä jokaisen konservatiivisen oikeistolaisen näkemyksen ja mielipiteen perään huudetaan FUNDIS, FUNDIS, ja tunnetun lähetyssäätiön nimi, ja sopivasti nimenomaan tunnettujen kristittyjen nimiä, ihan tuon teidän vassarien vihanlietsonnan seurauksena. Teille siis kristityt uskovat on kaikkein vihatuin kohde, jota erityisesti pitää leimata, halventaa ja haukkua.

        "...kyllä täällä jokaisen konservatiivisen oikeistolaisen näkemyksen ja mielipiteen perään huudetaan FUNDIS, FUNDIS..."

        Ikävä kyllä jotkut tuntuvat tekevän niin. Se johtuu siitä, ettei heillä ole riittävästi tietoa. Silloin on viisainta siitä heitä muistuttaa. Joskun olen tehnyt itsekkin niin.

      • Trolleilla.puuhaa kirjoitti:

        Etkö ole koskaan kuullut Vanhasta liitosta, jonka Jumala teki juutalaisten kanssa ja Uudesta liitosta, joka astui voimaan Jeesuksen sovitustyön kautta?

        Etkö todellakaan tiedä, etteivät Uuden liiton seurakunnat (vaikkapa luterilainen kirkko) toteuta Vanhaan liittoon kuuluneita, juutalaisille määrättyjä kuolemanrangaistuksia?

        Ovatkohan nämä mummomuorit jymäyttäneet sinua kommaripropagandallaan? Mitä ne teille koulussa opettivat, vai jäikö uskontotunnit väliin? Kannattaisi lukea se Uusi Testamentti ja jättää ateistien propagandahöpinät kokonaan pois.

        Islaminusko pahimmillaan kyllä taitaa kannattaa tappotuomioita ja kätten katkomisia, mutta se onkin koraania ja profeetan perimätietoa.

        Kyllä, minä kannatan kaikkea, mitä Raamattu sanoo Uuden liiton kristityille.

        ”Etkö todellakaan tiedä, etteivät Uuden liiton seurakunnat (vaikkapa luterilainen kirkko) toteuta Vanhaan liittoon kuuluneita, juutalaisille määrättyjä kuolemanrangaistuksia?”

        Olen juuri tämän kannalla. Joskin on joitakin, jotka mieluummin eläisivät VT:n Mooseksen lakien mukana. Tosin siitä on sitten hiukan erimielisyyttä – etenkin fundamentalistien kesken, mitä Mooseksen laeista katsotaan olevan vielä voimassa ja mitä ei.

        ”Maailman valloittaja” fundamentalistien joukossa kuolemanrangaistus halutaan palauttaa. Äärimmillään sitä vaaditaan näin ”Kuolemanrangaistusta olisi sovellettava muiden muassa sellaisiin rikoksiin kuin aviorikos, jumalanpilkka, homoseksuaalisuus, astrologia, insesti, vanhempien lyöminen sekä esiaviollinen seksi.”. Suomessa ei onneksi näitä ääniä ole vielä kuulunut!

      • Tee.parannus

        Loppukaneettisi edustaa jatkuvaa tarvettasi sekoittaa asiat.

        Mainitut kuolemanragaistukset kuuluivat Vanhan liiton Isrealille, ja nykyään niitä käyttävät islaminuskoiset juutalaisuudesta omimiensa käsitysten pohjalta.

        Hienoa, että sinä kannatat Uuden liiton kristinuskoa. Lopetapa sitten fundiskirveesi heittely summittaisesti ja ymmärtämättömästi kuten tähän asti olet täällä toiminut vääristellen ja valehdellen.

      • Tee.parannus kirjoitti:

        Sinä sekoitat asioita. Eivät kaikki fundamentalsitit kannata kuolemantuomioita, vain tuo valloittaja ryhmä. Heitä on Yhdysvalloissa runsaasti. Mutta myös osa maailman muuttajista kannattaa kuolemanrangaituksia.

      • Mummon.totuus.julki

        Viestiesi tarkoitus ei kuitenkaan ole selkeys vaan nimeenomaan sekaannuksen synnyttäminen ja ylläpitäminen. Kirjoitat:

        "Olen juuri tällä kannalla. Joskin on joitakin, jotka mieluummin eläisivät VT:n Mooseksen lakien mukana."

        Sinä siis ilmaiset olevasi sen kannalla, mitä krisityt uskovat. Mutta sitten on joitakin, joihin viittaat vihatermillä 'fundamentalisti', jotka ovat niitä "pahoja". Ole hyvä ja listaa niiden suomalaisten nimet, niin pääsemme tuosta älyttömästä vihjailusta (joka muuten on lainvastaista, jos sen tarkoituksena on loukata henkilön kunniaa ja saada aikaan häneen kohdistuvaa halveksuntaa).

        Antaapa sitten tulla julki, ketkä suomalaiset ovat niitä "maailman valloittajia", jotka vaativat kuolemanrangaistusta sellaisiin rikoksiin kuin "aviorikos, jumalanpilkka, homoseksuaalisuus, astrologia, insesti, vanhempien lyöminen sekä esiaviollinen seksi". Tässä sinä tosin sanot, ettei heitä ole Suomessa, mutta myöhemmin sanot että heitä on netissä, ja heillä on oikein ohjekirjakin jonka pohjalta vastailevat. Sinne taisit oikein nimentapaistakin rustailla, sen jäkeen kun väitit niitä (mitä lie 😂😂😂) nähneesi.

        Noh, nimet listaan, niin loppuu se vihjailu, jonka pohjalta ateistitoverisi täälläkin kirjoittavia leimaavat ja solvaavat jokaisen perinteisiin kristillisiin arvoihin pohjautuvan näkemyksen perään fundista huudellen.

        Sinun viestessäsi todellakin sekoittuvat Vanha liitto, Uusi liitto ja Islam. Mistähän se johtuu? Nuo asiat eivät ole epäselviä Raamattu-uskollisille kristityille. Me elämme Uuden liiton alaisuudessa.

      • Mummon.totuus.julki kirjoitti:

        Niin, jos sinulle eivät ole selkeitä nämä kristinuskon suuntaukset, niin ehkäpä otat niistä paremmin selvää?

        ”Ole hyvä ja listaa niiden suomalaisten nimet, niin pääsemme tuosta älyttömästä vihjailusta…”

        Kun asioista keskustellaan ns. yleisellä tasolla, niin miksi se pitää aina hekilöittää? Toki voidaan ottaa esimerkkejä, kuten mm. Ketola on tehnyt. Yläkäsitteiden avulla voidaan hahmottaa, milloin kyse on mistäkin suuntauksesta.

        ”Tässä sinä tosin sanot, ettei heitä ole Suomessa, mutta myöhemmin sanot että heitä on netissä, ja heillä on oikein ohjekirjakin jonka pohjalta vastailevat…”

        Aivan, tätä väkivaltaista suuntausta ei vielä ainakaan suomessa ole. Mutta lienee vain ajan kysymys, milloin tällainen ryhmä syntyy. Sitten tuota toista eli ”maailmanmuuttajista” edustanee Patmoksen Ahviot ja Puolimatkat Yhdysvaltalaisten esikuviensa mukaan.

        Täällä on jokaisella sananvapaus ja mitä esim. ateistit kirjoittelevat, he itse niistä vastaavat.

        ”Me elämme Uuden liiton alaisuudessa.”

        Niin minkäkin koska olen kristitty.

    • Fundamentalisti-sana tarkoittaa alunperin kirjaimellisesti Raamattuun uskovaa.
      Jotkut kristityt alkoivat itse kutsumaan tuosta syystä itseään fundamentalisteiksi.

      • hiemankorjaan

        Uskoville fundamentalismi tarkoittaa, että sitoutuu fundamenttiin eli Kallioon, Kristus Kallioon ja elää ja julistaa tämän sitoutumisensa mukaisesti.

      • hiemankorjaan kirjoitti:

        "Uskoville" eli täällä siis Patmosta lähellä oleville tahoille mikä tahansa saa tarkoittaa vapaasti mitä tahansa. Julkisessa keskustelussa käytetään silti sanojen yleisiä ja yhteisiä merkityksiä.

      • terkutNekalaan
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        "Uskoville" eli täällä siis Patmosta lähellä oleville tahoille mikä tahansa saa tarkoittaa vapaasti mitä tahansa. Julkisessa keskustelussa käytetään silti sanojen yleisiä ja yhteisiä merkityksiä.

        Taas sotkit Setan ja Patmoksen, Räyhis :D

      • hiemankorjaan kirjoitti:

        Uskoville fundamentalismi tarkoittaa, että sitoutuu fundamenttiin eli Kallioon, Kristus Kallioon ja elää ja julistaa tämän sitoutumisensa mukaisesti.

        Toki noin voidaan jossain opettaa, ja ehkä sillä vain halutaan sekoittaa? Fundamentalismi on eri asia kuin konservatiivisuus.

      • RepeRuutikallo kirjoitti:

        "Uskoville" eli täällä siis Patmosta lähellä oleville tahoille mikä tahansa saa tarkoittaa vapaasti mitä tahansa. Julkisessa keskustelussa käytetään silti sanojen yleisiä ja yhteisiä merkityksiä.

        Oikein, Patmos on yksi hvyä esimerkki fundamentalismista .

      • mummomuori kirjoitti:

        Oikein, Patmos on yksi hvyä esimerkki fundamentalismista .

        Kyllä, Patmos on yksi harvoista joka pitää Raamattua Jumalan sanana ja auktoritteettinään 😉

      • usko.vainen kirjoitti:

        Kyllä, Patmos on yksi harvoista joka pitää Raamattua Jumalan sanana ja auktoritteettinään 😉

        Fundamentalismissa on erilaisia strategoita, joista kaksi esimerkkiä

        (1) Maailman valloittajien strategian:

        ” on ottaa haltuunsa yhteiskunnan rakenteet kumouksellisen toiminnan kautta.”

        ”..radikaali, kumouksellinen fundamentalismi, joka pyrkii valtaan enemmän tai vähemmän aggressiivisin keinoin.”
        ”.. strategia on omiaan tuottamaan väkivaltaisia yhteenottoja ja siinä yleensä julistetaan avoimesti väkivaltaisen kamppailun oikeutuksen puolesta.”

        Kristillisessä maailmassa tällaista strategiaa edustaa niin kutsuttu dominionismi tai kristillinen rekonstruktionismi. Kyseessä on lähinnä Yhdysvalloissa vaikuttava kalvinismista ammentava kristillinen suuntaus, jonka mukaan valta yhteiskunnassa kuuluu kristityille ja että yhteiskunta tulee perustaa raamatulliselle laille.”

        Ja kun lukee Ahvion kirjoituksia, ne edustavat juuri tätä suuntausta.

        ”Rousas John Rushdoonya kirjassaan Institutes of Biblical Law argumentoi:
        ”…kristityt ovat Jumalan uusi valittu kansa, jonka tehtävä on luoda kristillinen valtio, josta moraalittomat ja parannukseen kykenemättömät yksilöt on tuhottava.”

        ”Kuolemanrangaistusta olisi sovellettava muiden muassa sellaisiin rikoksiin kuin aviorikos, jumalanpilkka, homoseksuaalisuus, astrologia, insesti, vanhempien lyöminen sekä esiaviollinen seksi.”

        Mutta koska suomessa ei vielä onneksi tuo radikalismi ole ottanut tuulta alleen, niin mennään hiukan pehmeimmin tavoin:

        (2) Maailman muuttajien strategian:
        ”… pyrkiä vaikuttamaan yhteiskunnan rakenteisiin, instituutioihin, lakeihin ja tapoihin sisältäpäin.”
        ”… strategia tuottaa väkivaltaisten yhteenottojen sijasta herkästi erilaisia ”kulttuurisotia”, joissa käydään julkisen debatin ja mielipiteenmuokkauksen keinoin kamppailua yhteisistä normeista ja lainsäädännöstä.”

        Kuten nyt täällä tuo avioliittolaki, hedelmöityshoidot ym.

        Tämä on enemmän evankelikalismin aluetta. Graham on yksi edustaja jonka :”.. epäpoliittinen evankelikaalinen kristillisyys edustaa pitkälti tällaista transformatiivista strategiaa.”
        ”… Jeesuksella ei ollut poliittista puoluetta ja hänen mielestään kaikkien ihmisten saavuttamiseksi evankelistojen pitäisi pysytellä riippumattomina poliittisista ryhmittymistä.”
        ”…keskeisiä ajatuksia ovat kuitenkin Raamatun erehtymättömyyden ja auktoriteetin korostus, henkilökohtaisen kääntymyksen tarpeellisuus sekä evankelioimisen välttämättömyys ja kiireellisyys.”
        ”…Raamatun opetusta on suojeltava modernin ajattelun rappiolta ja että liikkeen teologiaa on sovellettava nykyajan mukaan.

        Minä en lue postauksiasi.

        Kerro ihan omin sanoin, kiitos!

      • usko.vainen kirjoitti:

        Minä en lue postauksiasi.

        Kerro ihan omin sanoin, kiitos!

        Ikävä juttu että lukutaitosi ei tuohon riitä. Tällä kertaa en tee sinulle selkosuomeksi tuota, sillä aivan saman voit lukea Ketolan artikkelista. Sen ehkä osaat itsekin löytää?

      • mummomuori kirjoitti:

        Ikävä juttu että lukutaitosi ei tuohon riitä. Tällä kertaa en tee sinulle selkosuomeksi tuota, sillä aivan saman voit lukea Ketolan artikkelista. Sen ehkä osaat itsekin löytää?

        Taito riittää mutta halua ei ole 😂
        Jos et osaa ilmaista itseäsi muuten kuin postauksilla, ala pitää omaa blogia.

      • usko.vainen kirjoitti:

        Taito riittää mutta halua ei ole 😂
        Jos et osaa ilmaista itseäsi muuten kuin postauksilla, ala pitää omaa blogia.

        Tuon jo minä tiesinkin. Mutta oma on valintasi, jos et halua keskustella.

      • mummomuori kirjoitti:

        Tuon jo minä tiesinkin. Mutta oma on valintasi, jos et halua keskustella.

        Opetele ilmaisemaan itseäsi 🤗

      • korjaanhieman
        mummomuori kirjoitti:

        Fundamentalismissa on erilaisia strategoita, joista kaksi esimerkkiä

        (1) Maailman valloittajien strategian:

        ” on ottaa haltuunsa yhteiskunnan rakenteet kumouksellisen toiminnan kautta.”

        ”..radikaali, kumouksellinen fundamentalismi, joka pyrkii valtaan enemmän tai vähemmän aggressiivisin keinoin.”
        ”.. strategia on omiaan tuottamaan väkivaltaisia yhteenottoja ja siinä yleensä julistetaan avoimesti väkivaltaisen kamppailun oikeutuksen puolesta.”

        Kristillisessä maailmassa tällaista strategiaa edustaa niin kutsuttu dominionismi tai kristillinen rekonstruktionismi. Kyseessä on lähinnä Yhdysvalloissa vaikuttava kalvinismista ammentava kristillinen suuntaus, jonka mukaan valta yhteiskunnassa kuuluu kristityille ja että yhteiskunta tulee perustaa raamatulliselle laille.”

        Ja kun lukee Ahvion kirjoituksia, ne edustavat juuri tätä suuntausta.

        ”Rousas John Rushdoonya kirjassaan Institutes of Biblical Law argumentoi:
        ”…kristityt ovat Jumalan uusi valittu kansa, jonka tehtävä on luoda kristillinen valtio, josta moraalittomat ja parannukseen kykenemättömät yksilöt on tuhottava.”

        ”Kuolemanrangaistusta olisi sovellettava muiden muassa sellaisiin rikoksiin kuin aviorikos, jumalanpilkka, homoseksuaalisuus, astrologia, insesti, vanhempien lyöminen sekä esiaviollinen seksi.”

        Mutta koska suomessa ei vielä onneksi tuo radikalismi ole ottanut tuulta alleen, niin mennään hiukan pehmeimmin tavoin:

        (2) Maailman muuttajien strategian:
        ”… pyrkiä vaikuttamaan yhteiskunnan rakenteisiin, instituutioihin, lakeihin ja tapoihin sisältäpäin.”
        ”… strategia tuottaa väkivaltaisten yhteenottojen sijasta herkästi erilaisia ”kulttuurisotia”, joissa käydään julkisen debatin ja mielipiteenmuokkauksen keinoin kamppailua yhteisistä normeista ja lainsäädännöstä.”

        Kuten nyt täällä tuo avioliittolaki, hedelmöityshoidot ym.

        Tämä on enemmän evankelikalismin aluetta. Graham on yksi edustaja jonka :”.. epäpoliittinen evankelikaalinen kristillisyys edustaa pitkälti tällaista transformatiivista strategiaa.”
        ”… Jeesuksella ei ollut poliittista puoluetta ja hänen mielestään kaikkien ihmisten saavuttamiseksi evankelistojen pitäisi pysytellä riippumattomina poliittisista ryhmittymistä.”
        ”…keskeisiä ajatuksia ovat kuitenkin Raamatun erehtymättömyyden ja auktoriteetin korostus, henkilökohtaisen kääntymyksen tarpeellisuus sekä evankelioimisen välttämättömyys ja kiireellisyys.”
        ”…Raamatun opetusta on suojeltava modernin ajattelun rappiolta ja että liikkeen teologiaa on sovellettava nykyajan mukaan.

        "Fundamentalismissa on erilaisia strategoita, joista kaksi esimerkkiä

        (1) Maailman valloittajien strategian:"

        Täytyy ensinnäkin tiedostaa, että tämä ei ainakaan Jeesukseen uskovaisia koske mitenkään. Meillä ei ole koskaan ollut mitään pyrkimyksiä valloittaa maailmaa, koska tiedämme, että Jeesus sen tekee sitten kun pelastettujen luku on täysimääräisesti tullut sisään.

        Jeesuksen mukaan emme valloita maailmaa, vaan olemme vain piskuinen vainottu ja vihattu lauma kuten Jeesus meitä osasi jo etukäteen varoittaa.

        "(2) Maailman muuttajien strategian:
        ”… pyrkiä vaikuttamaan yhteiskunnan rakenteisiin, instituutioihin, lakeihin ja tapoihin sisältäpäin.”"

        Tämäkään ei koske meitä uskovaisia mitenkään, koska emme pyri muuttamaan maailmaa, koska tiedämme Jumalan kiteyttämänä, että maailma on paha ja pysyy pahana hamaan katkeraan loppuun saakka.

        Jeesus käski meidät julistamaan evankeliumia pelastuksesta ja uskosta Jeesukseen kaikkialla maailmassa.

        Emme pelasta maailmaa, mutta pelastamme ihmisiä maailmasta!!!!

      • mummomuori kirjoitti:

        Tuon jo minä tiesinkin. Mutta oma on valintasi, jos et halua keskustella.

        Ja se valinta on nähty jo tuhansia kertoja.

      • Johdonmukaisuutta
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        "Uskoville" eli täällä siis Patmosta lähellä oleville tahoille mikä tahansa saa tarkoittaa vapaasti mitä tahansa. Julkisessa keskustelussa käytetään silti sanojen yleisiä ja yhteisiä merkityksiä.

        Eli sinä rajoitat itsemäärittelyoikeuden vain setapelleille. Heh-heh!

      • korjaanhieman kirjoitti:

        "Fundamentalismissa on erilaisia strategoita, joista kaksi esimerkkiä

        (1) Maailman valloittajien strategian:"

        Täytyy ensinnäkin tiedostaa, että tämä ei ainakaan Jeesukseen uskovaisia koske mitenkään. Meillä ei ole koskaan ollut mitään pyrkimyksiä valloittaa maailmaa, koska tiedämme, että Jeesus sen tekee sitten kun pelastettujen luku on täysimääräisesti tullut sisään.

        Jeesuksen mukaan emme valloita maailmaa, vaan olemme vain piskuinen vainottu ja vihattu lauma kuten Jeesus meitä osasi jo etukäteen varoittaa.

        "(2) Maailman muuttajien strategian:
        ”… pyrkiä vaikuttamaan yhteiskunnan rakenteisiin, instituutioihin, lakeihin ja tapoihin sisältäpäin.”"

        Tämäkään ei koske meitä uskovaisia mitenkään, koska emme pyri muuttamaan maailmaa, koska tiedämme Jumalan kiteyttämänä, että maailma on paha ja pysyy pahana hamaan katkeraan loppuun saakka.

        Jeesus käski meidät julistamaan evankeliumia pelastuksesta ja uskosta Jeesukseen kaikkialla maailmassa.

        Emme pelasta maailmaa, mutta pelastamme ihmisiä maailmasta!!!!

        Huomaan ettet nyt oikein ole perillä siitä, mistä keskustellaan.

        ”Meillä ei ole koskaan ollut mitään pyrkimyksiä valloittaa maailmaa, koska tiedämme, että Jeesus sen tekee sitten kun pelastettujen luku on täysimääräisesti tullut sisään.”

        Kenellä teillä? Jospa kerrot sen, mitä suuntausta edustat?
        Kristillistä fundamentalismia edustavat evankelikaaliset liikkeet, joista Patmos lienee tunnetuin. Lähellä näitä on helluntailaisissa liikkeissä olevat suuntaukset, lestadiolaisuudessa on paljon näitä piirteitä. Sitten lähellä kristillisiä ovat Jehovan todistajat.

        ”Tämäkään ei koske meitä uskovaisia mitenkään, koska emme pyri muuttamaan maailmaa, koska tiedämme Jumalan kiteyttämänä, että maailma on paha ja pysyy pahana hamaan katkeraan loppuun saakka.”

        Kyllä se vian koskee, koska osa meistä uskovista on tuollaisia. Eihän mitään KD puoluettakaan olisi ilman tuota ajattelua.

        "Kristillistä fundamentalismia edustavat evankelikaaliset liikkeet, joista Patmos lienee tunnetuin. Lähellä näitä on helluntailaisissa liikkeissä olevat suuntaukset, lestadiolaisuudessa on paljon näitä piirteitä. Sitten lähellä kristillisiä ovat Jehovan todistajat. "

        No missä määrin sitten mielestäsi nämä liikkeet edustavat maailmanvallankumouksillisia pyrkimyksiä?

        Mielestäni näissä kaikissa on kyse Jeesuksen lähetyskäskyn toteuttamisesta! Riippumatta mitä mieltä olen itse sisällöstä.

        "”Tämäkään ei koske meitä uskovaisia mitenkään, koska emme pyri muuttamaan maailmaa, koska tiedämme Jumalan kiteyttämänä, että maailma on paha ja pysyy pahana hamaan katkeraan loppuun saakka.”

        Kyllä se vian koskee, koska osa meistä uskovista on tuollaisia. Eihän mitään KD puoluettakaan olisi ilman tuota ajattelua."

        Uskovat emme pyri muuttamaan maailmaa, koska maailma on paha ja pysyy sellaisena. Ei maailma muutu kuin vasta kun Jeesus saapuu.

        Se, että pyrkii muuttamaan ihmisen elinoloja paremmiksi, niin ei ole maailman muuttamista.

        Maailmaa pyrkii muuttamaan paremmaksi erilaiset maalliset puolueet, YK, eri avustus- ja painostusjärjestöt ja kirkkojen eri järjestöt.

        Uskovien tehtävä on lähimmäistyö ja Jeesuksen lähetyskäskyn julistaminen.

      • Mummo.sörssää
        mummomuori kirjoitti:

        Fundamentalismissa on erilaisia strategoita, joista kaksi esimerkkiä

        (1) Maailman valloittajien strategian:

        ” on ottaa haltuunsa yhteiskunnan rakenteet kumouksellisen toiminnan kautta.”

        ”..radikaali, kumouksellinen fundamentalismi, joka pyrkii valtaan enemmän tai vähemmän aggressiivisin keinoin.”
        ”.. strategia on omiaan tuottamaan väkivaltaisia yhteenottoja ja siinä yleensä julistetaan avoimesti väkivaltaisen kamppailun oikeutuksen puolesta.”

        Kristillisessä maailmassa tällaista strategiaa edustaa niin kutsuttu dominionismi tai kristillinen rekonstruktionismi. Kyseessä on lähinnä Yhdysvalloissa vaikuttava kalvinismista ammentava kristillinen suuntaus, jonka mukaan valta yhteiskunnassa kuuluu kristityille ja että yhteiskunta tulee perustaa raamatulliselle laille.”

        Ja kun lukee Ahvion kirjoituksia, ne edustavat juuri tätä suuntausta.

        ”Rousas John Rushdoonya kirjassaan Institutes of Biblical Law argumentoi:
        ”…kristityt ovat Jumalan uusi valittu kansa, jonka tehtävä on luoda kristillinen valtio, josta moraalittomat ja parannukseen kykenemättömät yksilöt on tuhottava.”

        ”Kuolemanrangaistusta olisi sovellettava muiden muassa sellaisiin rikoksiin kuin aviorikos, jumalanpilkka, homoseksuaalisuus, astrologia, insesti, vanhempien lyöminen sekä esiaviollinen seksi.”

        Mutta koska suomessa ei vielä onneksi tuo radikalismi ole ottanut tuulta alleen, niin mennään hiukan pehmeimmin tavoin:

        (2) Maailman muuttajien strategian:
        ”… pyrkiä vaikuttamaan yhteiskunnan rakenteisiin, instituutioihin, lakeihin ja tapoihin sisältäpäin.”
        ”… strategia tuottaa väkivaltaisten yhteenottojen sijasta herkästi erilaisia ”kulttuurisotia”, joissa käydään julkisen debatin ja mielipiteenmuokkauksen keinoin kamppailua yhteisistä normeista ja lainsäädännöstä.”

        Kuten nyt täällä tuo avioliittolaki, hedelmöityshoidot ym.

        Tämä on enemmän evankelikalismin aluetta. Graham on yksi edustaja jonka :”.. epäpoliittinen evankelikaalinen kristillisyys edustaa pitkälti tällaista transformatiivista strategiaa.”
        ”… Jeesuksella ei ollut poliittista puoluetta ja hänen mielestään kaikkien ihmisten saavuttamiseksi evankelistojen pitäisi pysytellä riippumattomina poliittisista ryhmittymistä.”
        ”…keskeisiä ajatuksia ovat kuitenkin Raamatun erehtymättömyyden ja auktoriteetin korostus, henkilökohtaisen kääntymyksen tarpeellisuus sekä evankelioimisen välttämättömyys ja kiireellisyys.”
        ”…Raamatun opetusta on suojeltava modernin ajattelun rappiolta ja että liikkeen teologiaa on sovellettava nykyajan mukaan.

        "Kun lukee Ahvion kirjoituksia, ne edustavat...

        Tokkopa edustavat sinun ja ateistikamujesi kuvitelmia. Tuota domininiosmipotaskavalettasi tänne postailet jatkuvasti, vaikka on kuinka monesti sanottu, että ei pidä paikkaansa. Ei jaksaisi aikuisen ihmisen kirjoituksia aina olla oikomassa. Minusta olisi mukavaa, jos lopettaisit lopultakin valehtelun.

      • Mummo.sörssää kirjoitti:

        Jos haluat keskustella dominionista, aloita uusi ketju.

      • korjaanhieman kirjoitti:

        "Kristillistä fundamentalismia edustavat evankelikaaliset liikkeet, joista Patmos lienee tunnetuin. Lähellä näitä on helluntailaisissa liikkeissä olevat suuntaukset, lestadiolaisuudessa on paljon näitä piirteitä. Sitten lähellä kristillisiä ovat Jehovan todistajat. "

        No missä määrin sitten mielestäsi nämä liikkeet edustavat maailmanvallankumouksillisia pyrkimyksiä?

        Mielestäni näissä kaikissa on kyse Jeesuksen lähetyskäskyn toteuttamisesta! Riippumatta mitä mieltä olen itse sisällöstä.

        "”Tämäkään ei koske meitä uskovaisia mitenkään, koska emme pyri muuttamaan maailmaa, koska tiedämme Jumalan kiteyttämänä, että maailma on paha ja pysyy pahana hamaan katkeraan loppuun saakka.”

        Kyllä se vian koskee, koska osa meistä uskovista on tuollaisia. Eihän mitään KD puoluettakaan olisi ilman tuota ajattelua."

        Uskovat emme pyri muuttamaan maailmaa, koska maailma on paha ja pysyy sellaisena. Ei maailma muutu kuin vasta kun Jeesus saapuu.

        Se, että pyrkii muuttamaan ihmisen elinoloja paremmiksi, niin ei ole maailman muuttamista.

        Maailmaa pyrkii muuttamaan paremmaksi erilaiset maalliset puolueet, YK, eri avustus- ja painostusjärjestöt ja kirkkojen eri järjestöt.

        Uskovien tehtävä on lähimmäistyö ja Jeesuksen lähetyskäskyn julistaminen.

        ”…missä määrin sitten mielestäsi nämä liikkeet edustavat maailmanvallankumouksillisia pyrkimyksiä?”

        Kuten tuolla alempana jo kerroin, Fundamentalistien katsotaan jakaantuvat neljään osaa. Tavoitteet näissä on hiukan erilaisia:
        1) maailman valloittaminen,
        2) maailman muuttaminen,
        3) maailman luominen, sekä
        4) maailman kieltäminen.

        Kohdassa kolme yhteisö keskittyy oman yhteisön rakentamiseen omine vaihtoehtoisine todellisuuksineen eikä ole kiinnostunut yhteiskuntaan vaikuttamisesta. Tälle fundamentalistiselle suuntaukselle on ominaista lähetystyö, jolla tavoitellaan uusia jäseniä. Jehovan Todistajat lienevät lähinnä.

        Kohdassa neljä pyritään erottautumaan maailmasta. Niissä keskitytään siihen omaan yhteisöön, perheeseen jne. ja opin ”puhtaana pitämiseen”. Lestadiolaiset eivät ole kovin hyvä esimerkki, mutta jollain tapaa kuuluvat tähän. Enemmän jotkut amishit vastaavat tätä suuntausta.

        ”Uskovat emme pyri muuttamaan maailmaa, koska maailma on paha ja pysyy sellaisena.”
        ”Se, että pyrkii muuttamaan ihmisen elinoloja paremmiksi, niin ei ole maailman muuttamista.”

        Nuo ovat aivan samoja asioita. Yhteiskunta muuttuu juuri siten, että elinoloja muutetaan jollain tapaa. Kyse on tavasta jolla sitä tehdään. Se on joko perheen tai yhteisön sisäistä, se on demokraattiseen päätöksen tekoon osallistumista, se voi olla valtaamista siten, että valtaan pyritään enemmän tai vähemmän aggressiivisesti, ja valloittajat ovat valmiita käyttämään myös äärimmäisiä keinoja kuten väkivaltaa jne.

      • mummokorkkikselle
        mummomuori kirjoitti:

        Jos haluat keskustella dominionista, aloita uusi ketju.

        Kyllä sinä Korkkiruuvi voit tähänkin vastata!

      • Vassariprojektio

        Kuvailet aika osuvasti vasemmiston toimintatapaa, joka on nimenomaan aggressiivista ja äärimmäisiä keinoja käyttävää ja ehdottomasti kaikin tavoin väkivaltaista. Vasemmistolle tyypillinen strategia on juuri tuo omien ominaisuuksien projisointi valittuun viholliseen ja kaikenlainen syyttely perusteltu tai perusteeton. Pääasia, että lokaa heitetään uskossa, että kyllä siitä aina jotain tarttuu, varsinkin kun ei koskaan oikaista omia valesyytöksiä. Sitähän sinä juuri täällä pääasiassa harrastat.

      • mummomuori kirjoitti:

        Huomaan ettet nyt oikein ole perillä siitä, mistä keskustellaan.

        ”Meillä ei ole koskaan ollut mitään pyrkimyksiä valloittaa maailmaa, koska tiedämme, että Jeesus sen tekee sitten kun pelastettujen luku on täysimääräisesti tullut sisään.”

        Kenellä teillä? Jospa kerrot sen, mitä suuntausta edustat?
        Kristillistä fundamentalismia edustavat evankelikaaliset liikkeet, joista Patmos lienee tunnetuin. Lähellä näitä on helluntailaisissa liikkeissä olevat suuntaukset, lestadiolaisuudessa on paljon näitä piirteitä. Sitten lähellä kristillisiä ovat Jehovan todistajat.

        ”Tämäkään ei koske meitä uskovaisia mitenkään, koska emme pyri muuttamaan maailmaa, koska tiedämme Jumalan kiteyttämänä, että maailma on paha ja pysyy pahana hamaan katkeraan loppuun saakka.”

        Kyllä se vian koskee, koska osa meistä uskovista on tuollaisia. Eihän mitään KD puoluettakaan olisi ilman tuota ajattelua.

        >Kenellä teillä? Jospa kerrot sen, mitä suuntausta edustat?

        Korkkiruuvi edustaa Helluntaikirkkoa ja Patmosta. Ei hän mitään tietenkään suoraan sano, koska umpikierona pelehtii edustavansa kaikkia uskovia. Hänen patmoslaisuutensa on täällä tuttu ja helluntaikirkkolaisuutensa hän on joskus tullut paljastaneeksi.

      • Vassariprojektio kirjoitti:

        Kuvailet aika osuvasti vasemmiston toimintatapaa, joka on nimenomaan aggressiivista ja äärimmäisiä keinoja käyttävää ja ehdottomasti kaikin tavoin väkivaltaista. Vasemmistolle tyypillinen strategia on juuri tuo omien ominaisuuksien projisointi valittuun viholliseen ja kaikenlainen syyttely perusteltu tai perusteeton. Pääasia, että lokaa heitetään uskossa, että kyllä siitä aina jotain tarttuu, varsinkin kun ei koskaan oikaista omia valesyytöksiä. Sitähän sinä juuri täällä pääasiassa harrastat.

        On suorastaan liikuttavaa kuulla olevansa "ehdottomasti kaikin tavoin" väkivaltainen, jos on vasemmistolainen. 😊

        Tuon sairasmielisen eriteryöpyn jälkeen on todella ilo tunnustaa olevansa poliittisesti vasemmalle kallellaan.

      • Vassariprojektio kirjoitti:

        Kuvailet aika osuvasti vasemmiston toimintatapaa, joka on nimenomaan aggressiivista ja äärimmäisiä keinoja käyttävää ja ehdottomasti kaikin tavoin väkivaltaista. Vasemmistolle tyypillinen strategia on juuri tuo omien ominaisuuksien projisointi valittuun viholliseen ja kaikenlainen syyttely perusteltu tai perusteeton. Pääasia, että lokaa heitetään uskossa, että kyllä siitä aina jotain tarttuu, varsinkin kun ei koskaan oikaista omia valesyytöksiä. Sitähän sinä juuri täällä pääasiassa harrastat.

        Ikävä kyllä tosiasiat puhuvat nyt päinvastaisesta.

        Maailman valloittajien oppi-isä on John Rushdoony. Hännen luomansa agenda on

        ”.. että kristityt ovat Jumalan uusi valittu kansa, jonka tehtävä on luoda kristillinen valtio, josta moraalittomat ja parannukseen kykenemättömät yksilöt on tuhottava. Kuolemanrangaistusta olisi sovellettava muiden muassa sellaisiin rikoksiin kuin aviorikos, jumalanpilkka, homoseksuaalisuus, astrologia, insesti, vanhempien lyöminen sekä esiaviollinen seksi.”

        Ja Maailman muuttajien agendaa kuuluu paljon samaa: he vastusta abortit sallivaa lainsäädäntöä vastaa, vastustavat seksuaalivähemmistöjen oikeuksien parantamista sekä pyrkivät tuomaan kreationismin – tai sen tieteellisen version eli ID:n – luonnontieteiden sijaan kouluopetukseen.

        Nyt he ovat vallanhuipulla Yhdysvalloissa, sillä koko Trumpin komentokeskus on täynnä näitä evankelikaalisia politiikkoja.

        Suomessa ei onneksi ole vielä tuo väkivaltainen kristillisyys saanut jalansijaa, mutta muualla maailmassa on näitä fundamentalisteja

        Tunnetuin nykyään lienee Army of God eli "Jumalan armeija". He ovat tehneet väkivaltaisi iskuja klinikoille sekä jatkuvasti häiriköivät mm. veteraanien hautajaisissa.

        Christian Identity liike, rasistinen sekä äärinationalistinen järjestö, ja se toimii yhteistyössä mm. Ku Klux Klanin kanssa.

        1988 katolliset fundamentalistit hyökkäsivät elokuvateatteriin, jossa loukkaantui monia.
        Lord's Resistance Army on Ugandalainen kristillinen terroristijärjestö, joka on surmannut tuhansia ihmisiä.
        Intiassa on National Liberation Front of Tripura fundamentalisti ryhmä, joka on perustettu 1987. He taistelevat hinduja vastaan.

        Unohtamatta Irlannin kahta taistelemaa ryhmää aikoinaan – katolista ja protestanttista terrorijärjestöä.

        Totisesti toivon, etteivät nämä rantaudukaan suomeen.

        Vassarprojektion jatko-osa ja tehotoisto jatkuu. Kirjoittamasi kyllä hyvin paljastaa vasemmisto-ideologian ja sen levitykseen käytetyn propagandan antikristillisen luonteen. Noilla eväillä te sitten porskutatte mennä eteenpäin hamaan vallankumoukseen. Mutta kuten on sanottu, sillä että joku Rushdoon on joskus kirjoittanut jotain jossain ei liene muuta relevanssia tässä oikeassa maailmassa kuin se, että vassariagitaattorit liimaavat Rushdoonin ajatukset kaikkien kristittyjen päälle saadakseen heitä terrorisoida, vihata, vaientaa ja estää osallistumasta yhteiskunnalliseen elämään normaalisti oman arvomaailmansa pohjalta.

        Tuo väkivalta-projektio on todellakin surkuhupaisa, kun itse katsoo vasemmiston väkivaltaista riivehdintää Yhdysvalloissa, Euroopassa ja Suomessa. Se "toisenlainen rakenteisiin kohdistettu väkivalta" ei sääli ihmistä eikä eläintä ja on todella iljettävää. Onneksi noita on jo ehdotettu nimettäviksi ja New Jerseyssä jo nimettykin kielletyiksi terroristijärjestöiksi.

        Kun todellista vihollista ei ole, teidän pitää se luoda keinotekoisesti keinoja kaihtamatta.

        Juu, en ole tekemässä mitään vallankumousta, joten ohi meni nuo väittämäsi.

        Hyvin moni kristitty osallistuu yhteiskuntaan ja sen rakentamiseen. Kuten minäkin. Mutta taustalla ei ole sellaista fundamentalistista ideologiaa, johon pitäisi käännyttää kaikki muut.

        Eikä väkivaltaa pidä puolustaa millään muotoa. Etenkin siksi, ettei vihollisuuksia pidä nähdä siellä, missä niitä ei ole.

        Huvittavintahan tuossa sinun mölyämisessäsi onkin se, että sinä olet näkevinäsi (lue: katsot tarpeelliseksi päälleliimata) "sellaista fundamentalistista tausta-ideologiaa" jokaisessa ihmisessä, josta et omista uskomus-poliittisista syistäsi pidä.

        Ikävä kyllä toimit hyödyllisenä idioottina väkivaltaa tuottavassa koneistossa, jos et tietoisesti ole valinnut levittää tätä väkivaltaan johtavaa propagandaa päivästä toiseen. Ehkä sinulle maksetaan siitä riittävästi, joten toimintasi palvelee tarpeitasi.
        Sinua idioottimaisemmalla tasolla ovat sitten sellaiset silmäjarit ja kristiankoivistolaiset, jotka puhuvat metallitangoilla kieltäsi leimaamissasi kohteissa.

        Miksi sitten puhutaan kiihottamisesta jotakin ryhmää vastaan rikoksena? Koska on olemassa heikkopäisiä ihmisiä, joille vihapuhe toimii yllykkeenä. Vasemmistolle yllytyshullut ovat oiva kassara, jolla toivotaan päästävän välitavoitteisiin vihollisiksi leimattuja ihmisiä vahingoittamalla tavalla ja tai toisella. Se, että lakia käytetään tuossa asiassa oikeudettomasti nyt myös vasemmiston tavoitteiden edistämiseen, ei ole tuntematon tosiasia.

        ”…sinä olet näkevinäsi (lue: katsot tarpeelliseksi päälleliimata) "sellaista fundamentalistista tausta-ideologiaa" jokaisessa ihmisessä, josta et omista uskomus-poliittisista syistäsi pidä. ”

        Jälleen väärin. Koetan olla tarkka siinä suhteessa, etten niin tekisi. Olen joutunut puolustamaan konservatiiveja useaan otteeseen juuri siksi, ettei heitä pidettäisi fundamentalisteina. Se on aivan sama, ollaanko samaa vai eri mieltä – jos joku on katolilainen, niin hän on sitä. Eikä häntä pidä sotkea helluntailaiseksi.

        ”…jos et tietoisesti ole valinnut levittää tätä väkivaltaan johtavaa propagandaa päivästä toiseen.”

        Asiallisen tieto johtaa väkivaltaan? Kuka siitä heittäytyy väkivaltaiseksi? Sinäkö? Vihaa ei pidä nostaa propagandalla, siihen pitää vastata rauhallisuudella sekä faktoilla.

        En tiedä onko sinulla joku ”vassari” tuttu, jolle et ole voinut puhua suutasi puhtaaksi ja purkaa tuota aggressiotasi häneen, mutta en koe, että tuollaiset puheet mitenkään koskettavat minua.

        "Asiallinen tieto johtaa väkivaltaan? Kuka siitä heittäytyy väkivaltaan?

        Heh-heh, sinulla näyttää olevan ihan omat faktat, joten "asiallinen tieto" on yhtä kuin disinformaatio, jota uskovista postailet. Ja kovin kiire vastata lukematta ja ymmärtämättä, mitä sinulle on kirjoitettu. Silmäjarit ja kristiankoivistot on mainittu propagandan uhrityyppeinä, joista jälkimmäinen on käynyt rautatankokeskustelua kristillisessä kirjakaupassa. Tällä palstallahan nämä sinun vassarihännystelijäsi kulkevat uskovia haukkumassa ja vihaamassa päivästä toiseen. Olet varmaan ylpeä. Lopuksi, kyllä sinulla on läpitunkeva vassariretoriikka, jota et pysty salaamaan, vaikka miten kristittyä esität.

        ”…on yhtä kuin disinformaatio, jota uskovista postailet…”

        Olen kohta sata kertaa pyytänyt, että ota kohta, minkä koet olevan ei totta, perustele se, miksi se ei mielestäsi ole totta. Näitä on kovin niukalta täällä näkynyt.

        ”Silmäjarit ja kristiankoivistot on mainittu propagandan uhrityyppeinä…”

        Ei oikein avaudu, mitä tarkoitat. Jos ilmaisusi on noin sekavaa, ei niihin oikein voi vastatakkaan.

        Enkä ymmärrä sinun suurta tunnekuohuntaa tässä asiassa. Minulla ei ole mitään syytä vihata ja ilmeisesti se on sinulle jostain syystä vaikeaa hyväksyä.

        Sinä levität disinformaatiota Patmoksesta, joka ei edusta sinun poliittisiin tarpeisiisi kuvailemaasi "fundamentalismia". Mikä tarve sinulla on valehdella?

      • Tee.parannus kirjoitti:

        Sinä levität disinformaatiota Patmoksesta, joka ei edusta sinun poliittisiin tarpeisiisi kuvailemaasi "fundamentalismia". Mikä tarve sinulla on valehdella?

        Kyllä kaikki on tarkistettua tietoa. Ja mielipiteeni on tietysti noiden tietojen kautta muodostunut. Olen valmis sitä muuttamaan, kun osoitetaan tosiasioiden kautta toisin.

      • Tee.parannus
        mummomuori kirjoitti:

        Kyllä kaikki on tarkistettua tietoa. Ja mielipiteeni on tietysti noiden tietojen kautta muodostunut. Olen valmis sitä muuttamaan, kun osoitetaan tosiasioiden kautta toisin.

        Ilmeistä on, että mielipiteesi pohjautuvat olemukseltaan ateistisiin vaihtoehtoisiin faktoihin, kristinuskon ymmärryksestä käsin katsottuna valheeseen.

      • Tee.parannus kirjoitti:

        Ilmeistä on, että mielipiteesi pohjautuvat olemukseltaan ateistisiin vaihtoehtoisiin faktoihin, kristinuskon ymmärryksestä käsin katsottuna valheeseen.

        Ei vaan faktoihin. Kristinuskovilla on aivan sama todellisuus.

      • Sokeille.taluttajille
        mummomuori kirjoitti:

        Ei vaan faktoihin. Kristinuskovilla on aivan sama todellisuus.

        Tuo ei pidä paikkaansa, koska sinä et tunnusta historiallista kristinuskoa, ts et ole historiallista kristinuskoa tunnustava, vaan sijoitut jonnekin liberaalisiipeen, jossa todellisuus on hämärän rajamailla.

        Ekumeeninen neuvosto, jonka kirjoitelmiin perustat fundamentalismi-kotkotuksesi, lähtee tai ainakin Ketola näyttää lähtevän synkretistisestä uskontotieteellisestä näkökulmasta, minkä kautta kykenet sahaamaan linssiin historiallisesta kristinuskosta tietämättömiä idioottejasi. Kun oma tietämättömyytesi on jo niin syvää, ettet tiedä eroa Vanhan liiton, Uuden liiton ja Islamin välillä, en ihmettele sitä hulluuden määrää, jota palstaseuraajasi postaavat.

        Ne jotka haluavat tuntea totuuden, ottavat itse selvää siitä, mitä kristityt uskovat kristityiltä itseltään, eikä kaltaisiltasi valehtelijoilta, jotka eivät ymmärrä, mitä kukin faktana esitetty asia tarkoittaa ja merkitsee. Teille valtaa rakastaville ei aukene edes se, mitä Jeesus sanoi valtakunnasta. Te näette vain maallista valtaa ja siitä nahistelette.

      • Sokeille.taluttajille kirjoitti:

        "...ottavat itse selvää siitä, mitä kristityt uskovat kristityiltä itseltään..."

        Riippuu kai siitä, keiltä kristityiltä kysyy? Kun kirkkoja ja liikkeitä on useita.

    • rakastakaammekuitenkin

      Uskoisin, että mummomuori ja kumppanit ajattelee fundamentalisteista jotain pahaa. Ja tätä varten heidän on sitten tietenkin kehiteltävä omassaan päässään pahaatarkoittavia perusteita. Pahuus on nykyajan ase some-maailmassa ihmisistä joista ei pidä.

      • rytiputki

        Täällä esitettyjen kirjoitusten valossa asia näyttäisi olevan päinvastoin, aivan kuin jotkut kommentoijat pitäisivät mummon suorapuheisuutta uhkana pelkästään heidän itsetunnolleen.

      • kiitos.nauruista
        rytiputki kirjoitti:

        Mummon suorapuheisuus ;););;););)

      • tässätodellisuus

        "Täällä esitettyjen kirjoitusten valossa asia näyttäisi olevan päinvastoin, aivan kuin jotkut kommentoijat pitäisivät mummon suorapuheisuutta uhkana pelkästään heidän itsetunnolleen."

        TIedämme mummomuorin kirjoitukset, että ne ovat vain keksittyjä olkinukkeja, joilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden. Lumeviestit eivät sisällä koskaan minkäänlaista uhkaa kristinuskoslle.

      • rytiputki kirjoitti:

        Täällä esitettyjen kirjoitusten valossa asia näyttäisi olevan päinvastoin, aivan kuin jotkut kommentoijat pitäisivät mummon suorapuheisuutta uhkana pelkästään heidän itsetunnolleen.

        Juuri näin.

      • >Uskoisin, että mummomuori ja kumppanit ajattelee fundamentalisteista jotain pahaa.

        Hyvin uskottu, Korkkiruuvi! Voisimme lukea vaikkapa teidän fundamentalistien tuhat tuoreinta viestiä ja pohtia, voisiko niiden kirjoittajista ajatella jotain erityisen hyvää. Ei ehkä onnistuisi erityisen hyvin... 🤔

      • itelleni.nauran.ja.sulle
        kiitos.nauruista kirjoitti:

        Mummon suorapuheisuus ;););;););)

        Se nauraja nauraa, johon kalikka kolahti ja viä näköjään reippaanlaisesti. Toivottavasti ei kumminkaan sattunu, ainakaa pahasti. Itselleen nauraminen voep ollakkii heikolle itsetunnolle mitä parahinta lääkettä.

      • näppiksen.todellisuus
        tässätodellisuus kirjoitti:

        "Täällä esitettyjen kirjoitusten valossa asia näyttäisi olevan päinvastoin, aivan kuin jotkut kommentoijat pitäisivät mummon suorapuheisuutta uhkana pelkästään heidän itsetunnolleen."

        TIedämme mummomuorin kirjoitukset, että ne ovat vain keksittyjä olkinukkeja, joilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden. Lumeviestit eivät sisällä koskaan minkäänlaista uhkaa kristinuskoslle.

        Jos sulla seisois puheittesi takana, niin ekkai sä täälä mummo kiertäis arvostelemas ja esittelemäs nukkekotis puhtautta. Meiniks voi nyt ihan oikein, näppis seisoo näin aamupäivällä kuin tässä todellisuus.

      • Ei , kenestäkää yksityisestä ihmisestä ei tule ajatella pahaa. Sen sijaan tällaisista ideologoista pitää kyseenalaistaa sellainen, mikä on pahaa.

      • mummomuori kirjoitti:

        Ei , kenestäkää yksityisestä ihmisestä ei tule ajatella pahaa. Sen sijaan tällaisista ideologoista pitää kyseenalaistaa sellainen, mikä on pahaa.

        Miksei eksyttäjistä muka saisi ajatella pahaa?

      • eksynny.taas
        usko.vainen kirjoitti:

        Miksei eksyttäjistä muka saisi ajatella pahaa?

        Tosta ei viä selvinny kekkä on eksyttäjiä ja kekkä ei. Pidäkkö sää ittees eksyttäjänä vai eksyneenä jos et oikeesti tiä misä seuraava rasti on mutta luulet olevas kartalla.

      • eksynny.taas kirjoitti:

        Tosta ei viä selvinny kekkä on eksyttäjiä ja kekkä ei. Pidäkkö sää ittees eksyttäjänä vai eksyneenä jos et oikeesti tiä misä seuraava rasti on mutta luulet olevas kartalla.

        Kaikki ne jotka eivät pidä Raamatun sanaa auktoriteettinään ovat eksyttäjiä.

      • usko.vainen kirjoitti:

        Miksei eksyttäjistä muka saisi ajatella pahaa?

        Ihmisestä ei pidä ajatella pahaa, hänen tekojaan voidaan pitää pahana.

      • mummomuori kirjoitti:

        Ihmisestä ei pidä ajatella pahaa, hänen tekojaan voidaan pitää pahana.

        Ei pidä ei mutta niinhän sinäkin vaan teet 😂

      • usko.vainen kirjoitti:

        Ei pidä ei mutta niinhän sinäkin vaan teet 😂

        Sinä kuvittelet itselläsin nyt olena kykyjä, joita sinulla ei oikeasti ole. Et näe pääsin sisään. Et näe edes sitä, millä mielellä olen. Joten, en vihaa, en koe siihen mitään tarvetta.

      • mummomuori kirjoitti:

        Sinä kuvittelet itselläsin nyt olena kykyjä, joita sinulla ei oikeasti ole. Et näe pääsin sisään. Et näe edes sitä, millä mielellä olen. Joten, en vihaa, en koe siihen mitään tarvetta.

        Siis pääni sisään.

        Hyvä jos sinulla on nyt seesteinen hetki 😉

      • näinmearvioimme
        mummomuori kirjoitti:

        Sinä kuvittelet itselläsin nyt olena kykyjä, joita sinulla ei oikeasti ole. Et näe pääsin sisään. Et näe edes sitä, millä mielellä olen. Joten, en vihaa, en koe siihen mitään tarvetta.

        Mutta näemme viestisi ja vain ja ainoastaan näiden kirjoittamiesi viestisi perusteella arvioimme sinua. Emme tunne sinua ihmisenä - mutta viestisi ja niiden sisältämän epätoivoisen katkeruuden ja viestin sisällön osaamme lukea.

      • näinmearvioimme
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        >Uskoisin, että mummomuori ja kumppanit ajattelee fundamentalisteista jotain pahaa.

        Hyvin uskottu, Korkkiruuvi! Voisimme lukea vaikkapa teidän fundamentalistien tuhat tuoreinta viestiä ja pohtia, voisiko niiden kirjoittajista ajatella jotain erityisen hyvää. Ei ehkä onnistuisi erityisen hyvin... 🤔

        "Voisimme lukea vaikkapa teidän fundamentalistien tuhat tuoreinta viestiä ja pohtia, voisiko niiden kirjoittajista ajatella jotain erityisen hyvää. Ei ehkä onnistuisi erityisen hyvin.."

        Mutta et kuitenkaan uskalla ottaa käsittelyyn yhden yhtäkään viestiämme!!!

      • ajattelemummohyvää
        mummomuori kirjoitti:

        Ei , kenestäkää yksityisestä ihmisestä ei tule ajatella pahaa. Sen sijaan tällaisista ideologoista pitää kyseenalaistaa sellainen, mikä on pahaa.

        "Ei , kenestäkää yksityisestä ihmisestä ei tule ajatella pahaa. Sen sijaan tällaisista ideologoista pitää kyseenalaistaa sellainen, mikä on pahaa."

        Juuri tässä tuot esiin taktiikkasi. Esittelet ikävässä valossa jonkun itsellesi ei-mieluisan asian ja sitten sälytät sen itsellesi ei-mieluisten ihmisten kontolle.

      • näinmearvioimme kirjoitti:

        "Voisimme lukea vaikkapa teidän fundamentalistien tuhat tuoreinta viestiä ja pohtia, voisiko niiden kirjoittajista ajatella jotain erityisen hyvää. Ei ehkä onnistuisi erityisen hyvin.."

        Mutta et kuitenkaan uskalla ottaa käsittelyyn yhden yhtäkään viestiämme!!!

        >Mutta et kuitenkaan uskalla ottaa käsittelyyn yhden yhtäkään viestiämme!!!

        Heh. Jatkuvastihan joudun poskettomia valeitasi oikomaan. Siinä sulle käsittelyä.

      • RepeRuutikallo kirjoitti:

        >Mutta et kuitenkaan uskalla ottaa käsittelyyn yhden yhtäkään viestiämme!!!

        Heh. Jatkuvastihan joudun poskettomia valeitasi oikomaan. Siinä sulle käsittelyä.

        Mitä asiaa maisteri haluaa nyt tarkastella?

      • kokeiledes
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        >Mutta et kuitenkaan uskalla ottaa käsittelyyn yhden yhtäkään viestiämme!!!

        Heh. Jatkuvastihan joudun poskettomia valeitasi oikomaan. Siinä sulle käsittelyä.

        Et ole oikaissut ainuttakaan mun viestiä viimeisen viiden vuoden aikana!!

        Muuta et ole koskaan kirjoittanut kuin täysin turhaa räyhäämistä johon ei yksikään ihminen maan päällä usko aidosti!

        Tuo nyt esiin edes yksi viesti, jonka haluat leimata pahaksi tai valheeksi, niin katsotaan sitten yhdessä - käsi kädessä :))

      • kokeiledes kirjoitti:

        Ihan kohta sellaisen viestin taas kirjoitat, joten ehdotan että katsomme sitä sitten. Aiempiin viesteihisi olen vastannut tarpeen mukaan.

      • Koska.moraali
        mummomuori kirjoitti:

        Ei , kenestäkää yksityisestä ihmisestä ei tule ajatella pahaa. Sen sijaan tällaisista ideologoista pitää kyseenalaistaa sellainen, mikä on pahaa.

        Sinä siis tunnustat ajattelevasi pahaa kristinuskosta sellaisena kuin me olemme Kirjoitusten mukaan uskoneet 2000 vuotta, ja sanot uskoamme ideologiaksi. Miksi te kommunistit sitä niin kovasti vihaatte?

      • RepeRuutikallo kirjoitti:

        Ihan kohta sellaisen viestin taas kirjoitat, joten ehdotan että katsomme sitä sitten. Aiempiin viesteihisi olen vastannut tarpeen mukaan.

        Eikö maksteri todellakaan pysy muuhun kuin lapselliseen räyhäämiseen 😂

      • usko.vainen kirjoitti:

        Eikö maksteri todellakaan pysy muuhun kuin lapselliseen räyhäämiseen 😂

        Anteeksi kirjoitusvirhe 😉
        Eikö maisteri todellakaan pysy muuhun kuin lapselliseen räyhäämiseen😂?

      • vieläki.eksyksis
        usko.vainen kirjoitti:

        Kaikki ne jotka eivät pidä Raamatun sanaa auktoriteettinään ovat eksyttäjiä.

        Kai sitä voi semmosena auktoriteettinään luulla pitävänsä kuka vaan. Mistä sen sitte erottaa kuka on oikees, kuka vääräs, kuka eksyttää ja kuka mun lisäkseni on eksyksis.

      • vieläki.eksyksis kirjoitti:

        Kai sitä voi semmosena auktoriteettinään luulla pitävänsä kuka vaan. Mistä sen sitte erottaa kuka on oikees, kuka vääräs, kuka eksyttää ja kuka mun lisäkseni on eksyksis.

        Jos et sitä tiedä niin olet ekeyksis 🤗

      • ajattelemummohyvää kirjoitti:

        "Ei , kenestäkää yksityisestä ihmisestä ei tule ajatella pahaa. Sen sijaan tällaisista ideologoista pitää kyseenalaistaa sellainen, mikä on pahaa."

        Juuri tässä tuot esiin taktiikkasi. Esittelet ikävässä valossa jonkun itsellesi ei-mieluisan asian ja sitten sälytät sen itsellesi ei-mieluisten ihmisten kontolle.

        Mutta näinhän meidän kaikkien pitäisi toimia – antaa asioiden riidellä, eikä siinä henkilökohtaisia vihantunteita tarvita!

        ”Esittelet ikävässä valossa jonkun itsellesi ei-mieluisan asian ja sitten sälytät sen itsellesi ei-mieluisten ihmisten kontolle.”

        Ilmeisesti et tunne sellaista lainkaan kuin neutraali?
        Fundamentalismi on varsin neutraalisti ilmaistavissa. Mutta kun alamme kyseenalaistaan näitä näkemyksiä, niin toki siinä puolensa pitää valita. Esim. Uskonko siihen, että on vain pahaa tai hyvää olemassa. Ettei mitään tuolta välitä ole? sitä tarkoittaa moraalinen dualismi.
        Kun pyhiä kirjoituksia pidetään absoluuttisina, kirjaimellisesti tosina ja erehtymättöminä, niin onko asia lopulta niin?

        Onko kristityn tärkein tehtävä vaikuttaa maalliseen politiikkaan (Dominionismi)? Onko yhteiskunnan kuuluttava vain kristityille ja käytettävä vain Raamatullisia lakeja (ristillinen rekonstruktionismi)?

        Onko usko, että tulee joku kosminen taistelu ja hyvä saa silloin lopullisen voittonsa täällä maan päällä, tärkeä ja olennainen osa kristinuskoa?

        En tiedä mitä ”mieluista” sitten on, mutta nämä käsityksen eivät ole minulle perinteistä kristinuskoa. Samoin ei ihmistä pidä siksi vihata, että hän ajattelee toisin. Hänen ajatuksiaan saa kyseenalaistaa.

      • niinkelpaako

        "Fundamentalismi on varsin neutraalisti ilmaistavissa. "

        Totta tuo!

        Ja sitten se neutraali määritelmä fundamentalismille. Fundamentalismi koskettaa uskovaisia vain siitä, että luotamme Jeesukseen Kristukseen, joka on se Kallio eli luja perusta eli fundamentti ja noudatamme Hänen lähetyskäskyään pontevasti!

        Kelpaako neutraalius?

      • Kingdom.come
        mummomuori kirjoitti:

        Mutta näinhän meidän kaikkien pitäisi toimia – antaa asioiden riidellä, eikä siinä henkilökohtaisia vihantunteita tarvita!

        ”Esittelet ikävässä valossa jonkun itsellesi ei-mieluisan asian ja sitten sälytät sen itsellesi ei-mieluisten ihmisten kontolle.”

        Ilmeisesti et tunne sellaista lainkaan kuin neutraali?
        Fundamentalismi on varsin neutraalisti ilmaistavissa. Mutta kun alamme kyseenalaistaan näitä näkemyksiä, niin toki siinä puolensa pitää valita. Esim. Uskonko siihen, että on vain pahaa tai hyvää olemassa. Ettei mitään tuolta välitä ole? sitä tarkoittaa moraalinen dualismi.
        Kun pyhiä kirjoituksia pidetään absoluuttisina, kirjaimellisesti tosina ja erehtymättöminä, niin onko asia lopulta niin?

        Onko kristityn tärkein tehtävä vaikuttaa maalliseen politiikkaan (Dominionismi)? Onko yhteiskunnan kuuluttava vain kristityille ja käytettävä vain Raamatullisia lakeja (ristillinen rekonstruktionismi)?

        Onko usko, että tulee joku kosminen taistelu ja hyvä saa silloin lopullisen voittonsa täällä maan päällä, tärkeä ja olennainen osa kristinuskoa?

        En tiedä mitä ”mieluista” sitten on, mutta nämä käsityksen eivät ole minulle perinteistä kristinuskoa. Samoin ei ihmistä pidä siksi vihata, että hän ajattelee toisin. Hänen ajatuksiaan saa kyseenalaistaa.

        "Onko kristityn tärkein tehtävä vaikuttaa maalliseen politiikkaan (Dominionismi)?

        Ei ole. Jos niin kuvittelit, olet todella hakoteillä. Voisit siis itse ensin lopettaa tuon politikoimisesi (jos kerran olet kristitty) ja etsiä ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan. Siihen liittyvänä lupauksena on, että niin myös kaikki muut tarpeelliset asiat teille lisätään. Valtakunta käsitetään siis pikemminkin sisäisenä asiana, eikä maallisena turmelevana vallanhaluna

        Dominionismin perustana on postmilleniaalinen näkemys ja usko siihen että tuhatvuotinen valtakunta on täällä jo nyt, ja kristityt ovat alistamassa kaiken Kristuksen vallan alle ojentaakseen hänelle hänen palatessaan valmiin valtakunnan. Viittauksesi Ahvioon ja erityisesti Patmokseen ei siis voisi olla enemmän pielessä, koska heillä on premilleniaalinen näkemys, jonka mukaan Kristus itse asettaa palatessaan kaiken kohdalleen, eivät siis kristityt täällä, koska me rukoilemme näkyvää valtakuntaa vasta tulevaksi Jeesuksen opetuksen mukaan. Ei mitään maailmanvalloituksia, vielä vähemmän vallankumouksia.

        Kuten joku sanoi, Jeesus-usko valloittaa sydämiä, ei maallisia valtakuntia. Kristittyjen tehtävä on vain rukoilla maallisen esivallan puolesta, että voisimme elää rauhallisia ja hyviä aikoja ja asioida niillä talenteilla, joita itsekukin on saanut. Ei usko kuitenkaan kiellä (katso esim. Augsburgin tunnustus) osallistumasta maalliseen päätöksentekoon ja yhteiskunnalliseen elämään.

        Mutta eniten sinulla taitaa kiikastaa siinä, ettei mielestäsi kristityillä saisi olla ääntä ollenkaan, mikäli se eroaa sinun ajamistasi asioista. Siitä jatkuva nillitys.

        Tosin Ahvion eskatologisista näkemyksistä, jotka ovat vahvimmin luterilaisen teologian oppirakennelmiin sidottuja en ole 100-varma (mitä luterilaisen opin mukaan ajatellaan tuhatvuotisesta valtakunnasta ja mihin se sijoittuu), mutta kuvittelemasi kaltaista dominionismia ne eivät kuitenkaan edusta. Muuten siitä olisin kuullut aivan muualta kuin kaltaisiltasi, noh, sanotaanko tahallisilta tai tahattomilta vääristelijöiltä. Ehkä sinun pitää mennä raivoamaan dominionismista niille, jotka siihen Amerikassa ja muualla anglo-saksisissa maissa uskovat. Täällä se on turhaa, jos totuus kiinnostaa.

        Rehellisintä tietysti olisi itse soittaa TMV-ohjelmaan ja kysyä suoraan "oletko sinä dominionisti siinä merkityksessä kuin sinusta nimettömänä yhtämittaa kroonisesti postailen", jos asia noin painaa. 😇

      • Kingdom.come kirjoitti:

        ”Jos niin kuvittelit, olet todella hakoteillä. Voisit siis itse ensin lopettaa tuon politikoimisesi…”

        En minä niin kuvittele, vaan se on selkeästi havaittavissa niissä fundamentalistissa liikkeissä, joiden oppi perustuu dominionismiin.

        ”Viittauksesi Ahvioon ja erityisesti Patmokseen ei siis voisi olla enemmän pielessä, koska heillä on premilleniaalinen näkemys…”

        Fundamentalistien katsotaan jakaantuvat neljään osaa. Tavoitteet näissä on hiukan erilaisia:
        1) maailman valloittaminen,
        2) maailman muuttaminen,
        3) maailman luominen, sekä
        4) maailman kieltäminen.

        Maailman valloittajien näkemyksiin kuuluu dominionismi sekä kristillinen rekonstruktionismi. Ne ovat on ”Yhdysvalloissa vaikuttava kalvinismista ammentava kristillinen suuntaus, jonka mukaan valta yhteiskunnassa kuuluu kristityille ja että yhteiskunta tulee perustaa raamatulliselle laille.”

        Kun luet Ahvion kirjoituksia Calvinista, voit huomata, että kyllä – Ahvio kannattaa tätä.

        Dominionismissa ”Kristityt on kutsuttu ottamaan valtaansa (dominion) koko maailma, kuten he luomiskertomusta tulkitsevat (1 Moos. 1:28).”
        ”Suuntauksen keskeisimpänä vaikuttajana pidetään Rousas John Rushdoonya (1916–2001), joka kirjassaan Institutes of Biblical Law (1973) argumentoi, että kristityt ovat Jumalan uusi valittu kansa, jonka tehtävä on luoda kristillinen valtio, josta moraalittomat ja parannukseen kykenemättömät yksilöt on tuhottava.”

        ”Maailman muuttajien” tavoitteena on saavuttaa tuo sama yhteiskunnan instituutioihin sisältäpäin. Eli he pyrkivät valtaan ihan demokraattisin keinoin.

        Tämä on puolestaan Billy Grahamin aloittama liike, joka on jakaantunut sekin ja sitä kutsutaan evankelikaaliseksi liikkeeksi. Tämä on käytännössä lähimpänä Patmoksen suuntausta. Sen vuoksi he osallistuvat vahvasti politiikkaan niin debatoiden, pyrkien vaikuttamaan päätöksen tekoon sekä perustamalla erilaisia yhdistyksiä ym. kuten nyt AitoAvioliitto yhdistys.

        ”…taitaa kiikastaa siinä, ettei mielestäsi kristityillä saisi olla ääntä ollenkaan…”

        Totta kai kristityillä tulee olla ääntä – jokainen vain valikoikoon sen puolueen tai näkemyksen, jonka hyväksi katsoo. Onhan Kepussakin lestadiolaisia hyvin paljon. KD on lähinnä kai helluntailaisten sekä viidesläisten puolue, Kokoomukseen kuuluu paljon eri suuntauksista olevia, ja olihan Soinikin katolilainen. Juu, ja vasemmistossakin on monia kristittyjä.

        Mutta olkaamme rehellisiä näiden suhteen. Jos Patmoksen toiminta on niin selkeästi kiinni tietyn polittiisen agendan suhteen, miksi sitä ei voi reilusti sanoa?

        ”Ehkä sinun pitää mennä raivoamaan dominionismista niille, jotka siihen Amerikassa ja muualla anglo-saksisissa maissa uskovat…”.

        Ei kai tästä nyt sentään raivota tarvitse? Dominionismi on yksi kristinuskon suutaus ja kai siitä voi keskustella?

        ”Rehellisintä tietysti olisi itse soittaa..”

        :D Jos haluan keskustella, teen sen mieluummin sellaisella areenalla, jossa se on mahdollista. Kaikki tietää ettei nämä Patmoksen tyypit ”alennu” keskusteluihin, vaan paasaavat jostain ylhäältä eivätkä vastaa kysymyksiin.

      • rauhoitujomummo

        "”Jos niin kuvittelit, olet todella hakoteillä. Voisit siis itse ensin lopettaa tuon politikoimisesi…”

        En minä niin kuvittele, vaan se on selkeästi havaittavissa niissä fundamentalistissa liikkeissä, joiden oppi perustuu dominionismiin. "

        Lopeta mummomuori tuo kuvitelmiesi rakentaminen. Eihän noita asioita mitä tuot esiin ole edes olemassa. Latelet jotain sekavaa vihalietsontaa inhoamiasi uskovaisia kohtaan. EIhän tällainen ole mitään keskustelua.

        "Fundamentalistien katsotaan jakaantuvat neljään osaa. Tavoitteet näissä on hiukan erilaisia:
        1) maailman valloittaminen,
        2) maailman muuttaminen,
        3) maailman luominen, sekä
        4) maailman kieltäminen. "

        Eikös tämä kommunistien ja kulttuurimarksistien tavoite, maailman valloittaminen? Ei uskovaiset voi olla poliittikojja eikä yhteiskuntien rakentajia ja valloittajia.

        Uskovaiset toteutamme vain Jeesuksen lähetyskäskyä.

        "”Maailman muuttajien” tavoitteena on saavuttaa tuo sama yhteiskunnan instituutioihin sisältäpäin. Eli he pyrkivät valtaan ihan demokraattisin keinoin. "

        Tämä on kommunistien ja kulttuurimarksistien tavoite. Uskovat emme sekaannu politiikkaan.

        "Tämä on puolestaan Billy Grahamin aloittama liike, joka on jakaantunut sekin ja sitä kutsutaan evankelikaaliseksi liikkeeksi."

        Tässä liikkeessä tavoitteena on toteuttaa Jeesuksen lähetyskäskyä!!!

        "Totta kai kristityillä tulee olla ääntä – jokainen vain valikoikoon sen puolueen tai näkemyksen, jonka hyväksi katsoo. Onhan Kepussakin lestadiolaisia hyvin paljon. "

        Puolueet eivät ole uskovien asia, vaan se on kirkon jäsenten asia!!!

        "Mutta olkaamme rehellisiä näiden suhteen. Jos Patmoksen toiminta on niin selkeästi kiinni tietyn polittiisen agendan suhteen, miksi sitä ei voi reilusti sanoa?"

        Patmoksella ei ole politiikkaa. Patmos toimii samalla periaatteella kuin lääkärit ilman rajoja. Kaikkia avustetaan ja kaikkiin suuntiin annetaan missä hätä on suurin ja samalla toteutetaan Jeesuksen lähetyskäskyä.

        Emmehän voi sinun olkinukkejasi vahvistaa, koska aina luot ne omassa mielessäsi pahoiksi ja sitten yrität tuomita vihaamiasi ihmisiä. Ei tuollainen toiminta ole kristinuskoa, se on pahuuden voimien palvelua.

        "Ei kai tästä nyt sentään raivota tarvitse? Dominionismi on yksi kristinuskon suutaus ja kai siitä voi keskustella?"

        No älä ihminen sitten aina noin kauhealla tavalla raivoa täällä. Mikä ihme sinun sisuksissa oikein häärii? Dominiomismi on poliittinen suuntaus eikä kuuluu uskovien edustamaan kristinuskoon mitenkään.

        Aina voit soittaa TMV-ohjelmaan ja kysyä näitä keksimiäsi juttuja. Mutta se on selvää, että he eivät sinun mielikuvituksiasi osta vaan vastaavat ja kertovat sinulle itse miten toimivat ja mitä haluavat.

        Höpö, höpö taas. Kun sinä luet Ahvion kirjoituksia, sinä luet niihin noita sepittämiäsi juttuja, joita niissä ei ole. Silkkaa epärehellistä, tahallista halua vääristellä asioita. Mitään todellista yhteyttä sinun sepitystesi ja Ahvion kirjoitusten välillä ei ole, ei millään perusteella. Sinun sepityksesi ovat vailla Raamattu-teologista perustaa ja näin ollen vailla ymmärrystä, lähinnä propaganda-tarkoituksessa tapahtuvaa fantasiakirjoittelua.

      • Kingdom.come kirjoitti:

        "Onko kristityn tärkein tehtävä vaikuttaa maalliseen politiikkaan (Dominionismi)?

        Ei ole. Jos niin kuvittelit, olet todella hakoteillä. Voisit siis itse ensin lopettaa tuon politikoimisesi (jos kerran olet kristitty) ja etsiä ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan. Siihen liittyvänä lupauksena on, että niin myös kaikki muut tarpeelliset asiat teille lisätään. Valtakunta käsitetään siis pikemminkin sisäisenä asiana, eikä maallisena turmelevana vallanhaluna

        Dominionismin perustana on postmilleniaalinen näkemys ja usko siihen että tuhatvuotinen valtakunta on täällä jo nyt, ja kristityt ovat alistamassa kaiken Kristuksen vallan alle ojentaakseen hänelle hänen palatessaan valmiin valtakunnan. Viittauksesi Ahvioon ja erityisesti Patmokseen ei siis voisi olla enemmän pielessä, koska heillä on premilleniaalinen näkemys, jonka mukaan Kristus itse asettaa palatessaan kaiken kohdalleen, eivät siis kristityt täällä, koska me rukoilemme näkyvää valtakuntaa vasta tulevaksi Jeesuksen opetuksen mukaan. Ei mitään maailmanvalloituksia, vielä vähemmän vallankumouksia.

        Kuten joku sanoi, Jeesus-usko valloittaa sydämiä, ei maallisia valtakuntia. Kristittyjen tehtävä on vain rukoilla maallisen esivallan puolesta, että voisimme elää rauhallisia ja hyviä aikoja ja asioida niillä talenteilla, joita itsekukin on saanut. Ei usko kuitenkaan kiellä (katso esim. Augsburgin tunnustus) osallistumasta maalliseen päätöksentekoon ja yhteiskunnalliseen elämään.

        Mutta eniten sinulla taitaa kiikastaa siinä, ettei mielestäsi kristityillä saisi olla ääntä ollenkaan, mikäli se eroaa sinun ajamistasi asioista. Siitä jatkuva nillitys.

        Tosin Ahvion eskatologisista näkemyksistä, jotka ovat vahvimmin luterilaisen teologian oppirakennelmiin sidottuja en ole 100-varma (mitä luterilaisen opin mukaan ajatellaan tuhatvuotisesta valtakunnasta ja mihin se sijoittuu), mutta kuvittelemasi kaltaista dominionismia ne eivät kuitenkaan edusta. Muuten siitä olisin kuullut aivan muualta kuin kaltaisiltasi, noh, sanotaanko tahallisilta tai tahattomilta vääristelijöiltä. Ehkä sinun pitää mennä raivoamaan dominionismista niille, jotka siihen Amerikassa ja muualla anglo-saksisissa maissa uskovat. Täällä se on turhaa, jos totuus kiinnostaa.

        Rehellisintä tietysti olisi itse soittaa TMV-ohjelmaan ja kysyä suoraan "oletko sinä dominionisti siinä merkityksessä kuin sinusta nimettömänä yhtämittaa kroonisesti postailen", jos asia noin painaa. 😇

        >Mutta eniten sinulla taitaa kiikastaa siinä, ettei mielestäsi kristityillä saisi olla ääntä ollenkaan, mikäli se eroaa sinun ajamistasi asioista. Siitä jatkuva nillitys.

        Voisitko kritisoida vakituista nimimerkkiä jotenkin muuten kuin uppo-oudon kertakäyttöketjunimimerkin takaa?

        Kiitos, Patmos-ystävä! Et varmaan halua itsekään asemoitua arvostelun yläpuolelle, sillä kuten tiedät, se joka itsensä ylentää, alennetaan.

      • rauhoitujomummo kirjoitti:

        "”Jos niin kuvittelit, olet todella hakoteillä. Voisit siis itse ensin lopettaa tuon politikoimisesi…”

        En minä niin kuvittele, vaan se on selkeästi havaittavissa niissä fundamentalistissa liikkeissä, joiden oppi perustuu dominionismiin. "

        Lopeta mummomuori tuo kuvitelmiesi rakentaminen. Eihän noita asioita mitä tuot esiin ole edes olemassa. Latelet jotain sekavaa vihalietsontaa inhoamiasi uskovaisia kohtaan. EIhän tällainen ole mitään keskustelua.

        "Fundamentalistien katsotaan jakaantuvat neljään osaa. Tavoitteet näissä on hiukan erilaisia:
        1) maailman valloittaminen,
        2) maailman muuttaminen,
        3) maailman luominen, sekä
        4) maailman kieltäminen. "

        Eikös tämä kommunistien ja kulttuurimarksistien tavoite, maailman valloittaminen? Ei uskovaiset voi olla poliittikojja eikä yhteiskuntien rakentajia ja valloittajia.

        Uskovaiset toteutamme vain Jeesuksen lähetyskäskyä.

        "”Maailman muuttajien” tavoitteena on saavuttaa tuo sama yhteiskunnan instituutioihin sisältäpäin. Eli he pyrkivät valtaan ihan demokraattisin keinoin. "

        Tämä on kommunistien ja kulttuurimarksistien tavoite. Uskovat emme sekaannu politiikkaan.

        "Tämä on puolestaan Billy Grahamin aloittama liike, joka on jakaantunut sekin ja sitä kutsutaan evankelikaaliseksi liikkeeksi."

        Tässä liikkeessä tavoitteena on toteuttaa Jeesuksen lähetyskäskyä!!!

        "Totta kai kristityillä tulee olla ääntä – jokainen vain valikoikoon sen puolueen tai näkemyksen, jonka hyväksi katsoo. Onhan Kepussakin lestadiolaisia hyvin paljon. "

        Puolueet eivät ole uskovien asia, vaan se on kirkon jäsenten asia!!!

        "Mutta olkaamme rehellisiä näiden suhteen. Jos Patmoksen toiminta on niin selkeästi kiinni tietyn polittiisen agendan suhteen, miksi sitä ei voi reilusti sanoa?"

        Patmoksella ei ole politiikkaa. Patmos toimii samalla periaatteella kuin lääkärit ilman rajoja. Kaikkia avustetaan ja kaikkiin suuntiin annetaan missä hätä on suurin ja samalla toteutetaan Jeesuksen lähetyskäskyä.

        Emmehän voi sinun olkinukkejasi vahvistaa, koska aina luot ne omassa mielessäsi pahoiksi ja sitten yrität tuomita vihaamiasi ihmisiä. Ei tuollainen toiminta ole kristinuskoa, se on pahuuden voimien palvelua.

        "Ei kai tästä nyt sentään raivota tarvitse? Dominionismi on yksi kristinuskon suutaus ja kai siitä voi keskustella?"

        No älä ihminen sitten aina noin kauhealla tavalla raivoa täällä. Mikä ihme sinun sisuksissa oikein häärii? Dominiomismi on poliittinen suuntaus eikä kuuluu uskovien edustamaan kristinuskoon mitenkään.

        Aina voit soittaa TMV-ohjelmaan ja kysyä näitä keksimiäsi juttuja. Mutta se on selvää, että he eivät sinun mielikuvituksiasi osta vaan vastaavat ja kertovat sinulle itse miten toimivat ja mitä haluavat.

        >Patmos toimii samalla periaatteella kuin lääkärit ilman rajoja.

        Oletko Korkkiruuvi täysin varma? Lääkärit ilman rajoja ei edusta eikä tuputa mitään uskontoa tai aatetta avustamisensa yhteydessä. Niinkö Patmoskin toimii? Todellako?

        ”Eihän noita asioita mitä tuot esiin ole edes olemassa.”

        Olihan varsin denialistinen tyllipuhdas väite. eli mitään mitä voimme havaita – satojen tuhansien ihmisten havainnoit siis, mistä voimme lukea ja kuulla, eivät siis ole olemassa?

        ”Ei uskovaiset voi olla poliittikojja eikä yhteiskuntien rakentajia ja valloittajia.”

        Toki osa elää yhteiskunnan marginaalissa, eikä ole millään tavalla osallisena siinä. Myös osa fundamentalisteista elää varsin eristettynä.

        ”Patmoksella ei ole politiikkaa.”

        Joko suljet korvasi tai jätät lukematta valtaosan näiden kavereiden jutuista? Politiikkaa voi löytää hyvin monesta kohtaa. Ehkä vian et tunnista sitä sellaiseksi, jos kieltomekanismisi on vahva.

        ”…älä ihminen sitten aina noin kauhealla tavalla raivoa täällä.”

        Taidat nyt kuvitella kaiken ”raivoksi”, joka on aivan tyynesti sanottu?

        ”Dominiomismi on poliittinen suuntaus eikä kuuluu uskovien edustamaan kristinuskoon mitenkään.”

        Dominionismi on nimenomaan kristinuskon eräs suuntaus. Eli yhteiskunta tulee ”kaapata” ja perustaa se Raamatun lakien mukaiseksi – noin äärimmilleen yksinkertaistettuna. Siinä uskotaan ettei Kristuksen valtakuntaa rakenneta pelkästään evankelioinnilla vaan raamatullisen lain toteuttamisen kautta.

        Lue mitä Ahvio kirjoittaa mm. Pat Robertsonista. Robertson on ”opettanut” mm.

        "Meidän täytyy käyttää uskonnollisen vapauden oppia saadaksemme itsenäisyyden kristillisille kouluille kunnes me koulutamme sukupolven joka tietää että ei ole uskonnollista puolueettomuutta, ei puolueetonta lakia, ei puolueetonta koulutusta eikä puolueetonta siviilihallitusta. Sen jälkeen he ovat kiireisiä rakentaessaan Raamattuun perustuvaa sosiaalista, poliittista ja uskonnollista järjestystä joka lopulta kieltää Jumalan vihollisten uskonnollisen vapauden."

        "Minä haluan sinun kuvittelevan yhteiskunnan jossa kirkon jäsenet ovat ottaneet hallintaansa maailman voimat... Jumalan lapset perivät maan... Ja he tekevät niin sillä minä olen vakuuttunut että me seisomme suurimman hengellisen herätyksen partaalla jonka maailma on koskaan tuntenut."

        Ihan oikeasti, lue sekä kuuntele, mitä nuo patmoslaiset sinulle ilmaisevat.

      • Kingdom.come kirjoitti:

        Höpö, höpö taas. Kun sinä luet Ahvion kirjoituksia, sinä luet niihin noita sepittämiäsi juttuja, joita niissä ei ole. Silkkaa epärehellistä, tahallista halua vääristellä asioita. Mitään todellista yhteyttä sinun sepitystesi ja Ahvion kirjoitusten välillä ei ole, ei millään perusteella. Sinun sepityksesi ovat vailla Raamattu-teologista perustaa ja näin ollen vailla ymmärrystä, lähinnä propaganda-tarkoituksessa tapahtuvaa fantasiakirjoittelua.

        Olen pyytänyt lukuisia kertoja, että käydään vaikka yhdessä Ahvion joku teksti läpi ja siinä voit osoittaa, miten nämä asiat oikein menee ja jos joku meni vikaan, niin mikä ja miten. Kertaakaan ei kukaan ole näin vielä tehnyt.

      • On hyvin mielenkiintoista lukea kommentteja, joissa asia käännetään päälaelleen. Mummomuoria syytetään käytöksestä, jota ei löydy hänen kommenteistaan , mutta sen sijaan löytyy hänen syyttäjiensä kommenteista runsain mitoin.
        Hyvät perustelut ja kannanotot löytyvät poikkeuksetta mummomuorin kommenteista, mutta niissä häntä syyttävissä kommenteissa ei löydy. Niissä useimmiten " tiedetään" ja " nähdään" asioita, eikä sellainen " tietäminen" ja " näkeminen" ole ihmiselle mahdollista.

      • tee.treffit
        Eerikatässämoi kirjoitti:

        On hyvin mielenkiintoista lukea kommentteja, joissa asia käännetään päälaelleen. Mummomuoria syytetään käytöksestä, jota ei löydy hänen kommenteistaan , mutta sen sijaan löytyy hänen syyttäjiensä kommenteista runsain mitoin.
        Hyvät perustelut ja kannanotot löytyvät poikkeuksetta mummomuorin kommenteista, mutta niissä häntä syyttävissä kommenteissa ei löydy. Niissä useimmiten " tiedetään" ja " nähdään" asioita, eikä sellainen " tietäminen" ja " näkeminen" ole ihmiselle mahdollista.

        mummomuorilta saisit munaa!

      • tee.treffit kirjoitti:

        mummomuorilta saisit munaa!

        Lopeta nyt oikeasti tuollainen naurettava höpinä....

      • Kingdom.come
        mummomuori kirjoitti:

        ”Eihän noita asioita mitä tuot esiin ole edes olemassa.”

        Olihan varsin denialistinen tyllipuhdas väite. eli mitään mitä voimme havaita – satojen tuhansien ihmisten havainnoit siis, mistä voimme lukea ja kuulla, eivät siis ole olemassa?

        ”Ei uskovaiset voi olla poliittikojja eikä yhteiskuntien rakentajia ja valloittajia.”

        Toki osa elää yhteiskunnan marginaalissa, eikä ole millään tavalla osallisena siinä. Myös osa fundamentalisteista elää varsin eristettynä.

        ”Patmoksella ei ole politiikkaa.”

        Joko suljet korvasi tai jätät lukematta valtaosan näiden kavereiden jutuista? Politiikkaa voi löytää hyvin monesta kohtaa. Ehkä vian et tunnista sitä sellaiseksi, jos kieltomekanismisi on vahva.

        ”…älä ihminen sitten aina noin kauhealla tavalla raivoa täällä.”

        Taidat nyt kuvitella kaiken ”raivoksi”, joka on aivan tyynesti sanottu?

        ”Dominiomismi on poliittinen suuntaus eikä kuuluu uskovien edustamaan kristinuskoon mitenkään.”

        Dominionismi on nimenomaan kristinuskon eräs suuntaus. Eli yhteiskunta tulee ”kaapata” ja perustaa se Raamatun lakien mukaiseksi – noin äärimmilleen yksinkertaistettuna. Siinä uskotaan ettei Kristuksen valtakuntaa rakenneta pelkästään evankelioinnilla vaan raamatullisen lain toteuttamisen kautta.

        Lue mitä Ahvio kirjoittaa mm. Pat Robertsonista. Robertson on ”opettanut” mm.

        "Meidän täytyy käyttää uskonnollisen vapauden oppia saadaksemme itsenäisyyden kristillisille kouluille kunnes me koulutamme sukupolven joka tietää että ei ole uskonnollista puolueettomuutta, ei puolueetonta lakia, ei puolueetonta koulutusta eikä puolueetonta siviilihallitusta. Sen jälkeen he ovat kiireisiä rakentaessaan Raamattuun perustuvaa sosiaalista, poliittista ja uskonnollista järjestystä joka lopulta kieltää Jumalan vihollisten uskonnollisen vapauden."

        "Minä haluan sinun kuvittelevan yhteiskunnan jossa kirkon jäsenet ovat ottaneet hallintaansa maailman voimat... Jumalan lapset perivät maan... Ja he tekevät niin sillä minä olen vakuuttunut että me seisomme suurimman hengellisen herätyksen partaalla jonka maailma on koskaan tuntenut."

        Ihan oikeasti, lue sekä kuuntele, mitä nuo patmoslaiset sinulle ilmaisevat.

        Tuossakin sinä pistät Ahvion näkemykseksi sen mitä Pat Robertson on sanonut ja ilman lähdeviitettä.

        Lisäksi olen tuolla ylhäällä perustellut, miksi dominionismi, ainakaan sellaisena kuin sen kuvailet, ei oikein istu kuvaan Patmoksesta, jossa tulkinta perustuu premilleniaaliseen näkemykseen. Dominionismi taas edellyttää postmilleniaalista näkemystä, eivätkä kaikki postmilleniaaliseen näkemykseen päätyneet suinkaan ole dominionisteja. Tästäkin olen kyllä yrittänyt sinua oikaista, mutta et välitä korjauksesta.

        Ei sinulla ole oikeutta lukea jonkun toisen, kuten Rushdoonin, radikaaleja näkemyksiä sisään Ahvion tekstiin siten kuin teet. Todisteeksi ei riitä se, että Ahvio referoi tekstissään Calvinin kirjoituksia ja Rushdoonkin sattuu olemaan taustaltaan kalvinisti. Yksinkertaisesti tuossa on puuttuva linkki, jonka teet mielikuvituksessasi tai vaan kopioit suoraan ateistin ajatushautomoa, joka on faktoihin perustumatonta fantasiakirjoittelua. Todellista yhteyttä ei ole.

      • tee.treffit kirjoitti:

        mummomuorilta saisit munaa!

        Sinulle sinun pikkuruinen munasi on varmasti elämän keskipiste, mutta kaikilla ei onneksi asiat ole ihan niin huonosti.....

      • tee.treffit kirjoitti:

        mummomuorilta saisit munaa!

        Mummomuorin tilanhoitajana voit varmaan tarkentaa, että saako sieltä viiriäisen-, kanan-, vai strutsin munia.

      • Kuusenjuuret kirjoitti:

        Mummomuorin tilanhoitajana voit varmaan tarkentaa, että saako sieltä viiriäisen-, kanan-, vai strutsin munia.

        :D :D Voi kun oliskin tuollainen tila.

      • Kingdom.come kirjoitti:

        Tuossakin sinä pistät Ahvion näkemykseksi sen mitä Pat Robertson on sanonut ja ilman lähdeviitettä.

        Lisäksi olen tuolla ylhäällä perustellut, miksi dominionismi, ainakaan sellaisena kuin sen kuvailet, ei oikein istu kuvaan Patmoksesta, jossa tulkinta perustuu premilleniaaliseen näkemykseen. Dominionismi taas edellyttää postmilleniaalista näkemystä, eivätkä kaikki postmilleniaaliseen näkemykseen päätyneet suinkaan ole dominionisteja. Tästäkin olen kyllä yrittänyt sinua oikaista, mutta et välitä korjauksesta.

        Ei sinulla ole oikeutta lukea jonkun toisen, kuten Rushdoonin, radikaaleja näkemyksiä sisään Ahvion tekstiin siten kuin teet. Todisteeksi ei riitä se, että Ahvio referoi tekstissään Calvinin kirjoituksia ja Rushdoonkin sattuu olemaan taustaltaan kalvinisti. Yksinkertaisesti tuossa on puuttuva linkki, jonka teet mielikuvituksessasi tai vaan kopioit suoraan ateistin ajatushautomoa, joka on faktoihin perustumatonta fantasiakirjoittelua. Todellista yhteyttä ei ole.

        ”…pistät Ahvion näkemykseksi sen mitä Pat Robertson on sanonut ja ilman lähdeviitettä.”

        Kommentoin siis näin ”Lue mitä Ahvio kirjoittaa mm. Pat Robertsonista.” ja jatkan asiaa ”Robertson on ”opettanut” mm.”

        Nämä ovat kaksi eri asiaa. Totta, en laittanut lähdeviitettä mukaan, koska täällä ensinnäkin alkaa valitusvirsi siitä ja toisekseen automaattimoderointi tuntuu hylkivät joitakin linkkejä.

        ”Dominionismi taas edellyttää postmilleniaalista näkemystä, eivätkä kaikki postmilleniaaliseen näkemykseen päätyneet suinkaan ole dominionisteja.”

        Tämä on jo oman ketjunsa aihe, jossa voidaan lähteä tarkemmin analysoimaan mitä eroja noissa on. Dominionismi on yksinkertaisesti, että kristittyjen (tietyn suunnan) pitäisi ottaa yhteiskunta haltuun kaikilla osa-alueilla. Sen vuoksi politiikkaan pyritään vaikuttamaan, joko asettumalla itse vaikuttajaksi (Niikko, Huhtasaari), tai lobbaamalla vaikuttajien (Puolimatka) tai levittämällä poliittista ideologiaa kirjoitusten ja sen sellaisen (TV, Radio, eri yhdistykset) kautta (Ahvio). Vaatimuksia ovat mm. kristillisten koulujen perustaminen, koulun opetussuunnitelmiin vaikuttaminen (seksuaaliasiat, kreationismi). Tässä jotain mitä suomessa tehdään.

        Millenarismi on yläkäsite, joka tarkoittaa uskoa tuhatvuotiseen valtakuntaan tai vastaavaan. Sitten on eri käsityksiä siitä, miten se tapahtuu.

        ””Ei sinulla ole oikeutta lukea jonkun toisen, kuten Rushdoonin, radikaaleja näkemyksiä sisään Ahvion tekstiin siten kuin teet.”

        Tuota, jos lukisit tarkemmin kappaleen, huomaisit että tarkennan siinä vain dominionismia ja sen perusteita. En millään tavalla liitä häntä Ahvioon.

        Ja kuten sanoin, näitä voidaan tarkastella Ahvion kirjoitusten kautta - ja jota olen jo tehnytkin.

      • Syrjintä.paljastettu

        Tuo mitä kirjoitat paljastaa vain sen, ettet ymmärrä mitä kirjoitat.

        Sekoitat tahallasi asiat käyttämälläsi dominionisti leimalla (mikä edellyttää postmilleniaalista näkemystä) ja listaat sen alle joukon premillenialisteja. Käytännössähän osoitat vain halusi syrjiä tiettyjä kristittyjä, jotka ovat sitoutuneet perinteisiin kristillisiin perusarvoihin uskonnon ja vakaumuksen perusteella, mikä ohimennen sanoen on Suomen lain vastaista.

      • Syrjintä.paljastettu kirjoitti:

        Ole hyvä ja aloita tästä uusi ketju. Tämä asia on sen verran laaja.

      • Mummo.syrjii
        mummomuori kirjoitti:

        Ole hyvä ja aloita tästä uusi ketju. Tämä asia on sen verran laaja.

        Ajattelet, että tuollainen ketju palvelisi sinun ja ateistitoveriesi propagandistisia tarkoituksia. Mielestäni olet jo aivan riittävästi levittänyt disinformaatiota. Tuolla toiminnalla on nimikin: uskonrauhan rikkominen (ottaen huomioon perässäsi kirjoittavien ateistien loukkaustarkoituksessa esittämät herjaukset uskovien pyhänä pitämiä asioita kohtaan) sekä kiihottaminen kansanryhmää vastaan.

        Kysymyshän on vain siitä, oletko kiinnostunut kuulemaan totuuden. Sinulle on ehdotettu, että ottaisit yhteyttä suoraan henkilöihin, joiden näkemyksistä täällä esität tuota "tietämystäsi". Koska vastauksesi ehdotukseen on ollut pelkästään (:D:D, näin olet tunnetilasi ilmaissut) kielteinen, vastaustasi ei voi tulkita muutoin kuin tahalliseksi ja tarkoitukselliseksi pitäytymiseksi mieleiseesi disinformaatioon, jonka avulla hyökkäät perinteisiä kristillisiä perusarvoja esilläpitäviä Suomen kansalaisia vastaan. Toiminnallasi paljastat pyrkimyksesi perustuslainvastaiseen syrjintään uskonnollisen vakaumuksen vuoksi.

      • Mummo.syrjii kirjoitti:

        Tosin kukaan ei vielä ole osoittanut, mikä sitä disinformaatiota on ollut. Perustellen muutenkin kuin omilla tunteillaan.

        Mitenkä se on nämä hyökkäykset luterilaista kirkkoa ja pappeja vastaan sekä meidän enemmistön kimppuun käymistä lukuisin herjaketjujen kautta? Miksi tämä ei ole sitä ”kiihottamista kansanryhmää” kohtaan? :D

        ”…ottaisit yhteyttä suoraan henkilöihin, joiden näkemyksistä täällä esität tuota "tietämystäsi".”

        Jaa, olen jo perustellut sen miksi en soita Patmoksen radioon. Mieluummin haluisin kuulla niiden perusteluja, jotka katsovat kannattavansa tiettyjä mielipiteitä tai poliittisista kristillisen kuuloista agendaa. Sinkään et keskustele asiasta, vaan käyt minun kimpuuni henkilökohtaisella tasolla.

        Minulle kristilliset arvot ovat tärkeitä, mutta ei sellaiset, joilla ei rakenneta mitään hyvää. Tarkoitan juuri niitä perinteitä, joita on vain pienellä osalla kristittyjä.

        Olen vahvasti demokratian kannalla ja sen vuoksi en mm. innostu tästä fundamentalismista, joka on suuri uhka sille.

    • Fundamentalistiuskovaiset ovat jäänne menneisyydestä. Jostakin syystä heitä vielä on, mutta eiköhän tilanne vuosien kuluessa korjaantune.

      • Miksi maallistuminen sitten etenee länsimaissa?

      • tässätodellisuus

        Usko Jeesukseen ei ole mikään jäänne menneisyydestä, vaan elävää ja toimivaa julistamista samalla volyymilla kuin apostolien aikaan.

        Uskovia tulee aina olemaan ja kun Jeesus saapuu, niin ei-uskovia sitten ei ole enää olemassa ollenkaan.

      • tässätodellisuus kirjoitti:

        Usko Jeesukseen ei ole mikään jäänne menneisyydestä, vaan elävää ja toimivaa julistamista samalla volyymilla kuin apostolien aikaan.

        Uskovia tulee aina olemaan ja kun Jeesus saapuu, niin ei-uskovia sitten ei ole enää olemassa ollenkaan.

        Näyttääkö siltä, että uskovaisten määrä on Suomessa lisääntymään päin?

      • Pitkä.vaellus

        Niin, ajattelepa sitä. Me Kristukseen Kirjoitusten mukaan uskovat olemme olleet täällä 2000 vuotta. Kuinkahan kauan sinun aatteesi on ollut voimissaan muuttumattomana ja kauanko se pysyy? Tosin epäuskoa ja kapinaa Jumalaa vastaan, joka on aatteesi perusta, on ollut koko ihmiskunnan historian ajan.

      • Öfldl
        InhottavaRealisti kirjoitti:

        Näyttääkö siltä, että uskovaisten määrä on Suomessa lisääntymään päin?

        Onko joku niin väittänyt?

      • näinonkäynyt
        InhottavaRealisti kirjoitti:

        Näyttääkö siltä, että uskovaisten määrä on Suomessa lisääntymään päin?

        Uskoisin että määrä on pysynyt aika vakiona vuosikymmenestä toiseen.

        Maallistuminen tapahtuu ei-uskovien joukossa, kun ovat menettämässä loputkin luottonsa riitelevään kirkkoon.

      • Pitkä.vaellus kirjoitti:

        Niin, ajattelepa sitä. Me Kristukseen Kirjoitusten mukaan uskovat olemme olleet täällä 2000 vuotta. Kuinkahan kauan sinun aatteesi on ollut voimissaan muuttumattomana ja kauanko se pysyy? Tosin epäuskoa ja kapinaa Jumalaa vastaan, joka on aatteesi perusta, on ollut koko ihmiskunnan historian ajan.

        Ja MIKÄ mahtaa olla se aatteeni?

        Jos oletat minun olevan ateisti... Heitä on ollut olemassa jo ennen kristinuskoakin.

        Se, että johonkin asiaan uskovia ihmisiä on olemassa, ei ole mikään todiste.

      • näinonkäynyt kirjoitti:

        Uskoisin että määrä on pysynyt aika vakiona vuosikymmenestä toiseen.

        Maallistuminen tapahtuu ei-uskovien joukossa, kun ovat menettämässä loputkin luottonsa riitelevään kirkkoon.

        Aika näyttää sen, mitä tapahtumaan tulee. Ei juurikaan näyttäisi siltä, että fundamentalistien määrä Suomessa olisi lisääntymään päin.

      • todista.ihmisapina
        InhottavaRealisti kirjoitti:

        Ja MIKÄ mahtaa olla se aatteeni?

        Jos oletat minun olevan ateisti... Heitä on ollut olemassa jo ennen kristinuskoakin.

        Se, että johonkin asiaan uskovia ihmisiä on olemassa, ei ole mikään todiste.

        Sinä siis olet ylpeä esi-isistäsi ihmisapinoista?

      • mitä.sitten_
        InhottavaRealisti kirjoitti:

        Aika näyttää sen, mitä tapahtumaan tulee. Ei juurikaan näyttäisi siltä, että fundamentalistien määrä Suomessa olisi lisääntymään päin.

        Ei niin pidä ollakaan koska Raamattu sanoo täysin päinvastaista.

        "Löytäneekö Hän uskoa maanpäältä...."

      • todista.ihmisapina kirjoitti:

        Sinä siis olet ylpeä esi-isistäsi ihmisapinoista?

        Ei ole mitään varsinaista syytä ylpeillä. Totean vain tosiasiat.

        Kyllähän se toki ihme on, millaisia korkeakulttuureita ihmiset loivat jo antiikin aikoina.

      • mitä.sitten_ kirjoitti:

        Ei niin pidä ollakaan koska Raamattu sanoo täysin päinvastaista.

        "Löytäneekö Hän uskoa maanpäältä...."

        Surullista, jos myönnät hukanneesi uskosi?

      • mitä.sitten_
        InhottavaRealisti kirjoitti:

        Surullista, jos myönnät hukanneesi uskosi?

        Missä niin sanoin?

      • Päinvastoin. Olen taustaani nähden päässyt yllättävänkin pitkälle elämässäni. Vaikkei minusta miljonääriä tullut, kykenen normaaliin keskusteluun - toisin kuin esim. Sinä.

      • hindu
        Pitkä.vaellus kirjoitti:

        Niin, ajattelepa sitä. Me Kristukseen Kirjoitusten mukaan uskovat olemme olleet täällä 2000 vuotta. Kuinkahan kauan sinun aatteesi on ollut voimissaan muuttumattomana ja kauanko se pysyy? Tosin epäuskoa ja kapinaa Jumalaa vastaan, joka on aatteesi perusta, on ollut koko ihmiskunnan historian ajan.

        >>Kuinkahan kauan sinun aatteesi on ollut voimissaan muuttumattomana ja kauanko se pysyy?<<

        3500 vuotta

      • RäyhiskeIIe
        InhottavaRealisti kirjoitti:

        Päinvastoin. Olen taustaani nähden päässyt yllättävänkin pitkälle elämässäni. Vaikkei minusta miljonääriä tullut, kykenen normaaliin keskusteluun - toisin kuin esim. Sinä.

        Onko tuo normaalia keskustelua sinun "korkeakulttuurissasi"?

      • RäyhiskeIIe kirjoitti:

        Se on tosiasioiden toteamista. Olet avun ulottumattomissa.

      • Kuolleitten tilalle ei tule nuoria alkuunkaan riittävästi, paitsi tietysti viidakkokylissä ja muuten olemattoman kansankoulutuksen maissa. Mutta sivistysmaissa – Yhdysvaltoja myöten –hiipuminen etenee vuosi vuodelta.

      • Ei, vaan se on verraten uusi tulokas kristinuskon suuntauksissa.

      • Fundamentalismi on saanut nimensä 12-osaisesta kirjasarjasta The Fundamentals, joka ilmestyi vuosina 1910-1915.
        Tästä johdetun termin ”fundamentalisti” käyttöön ottanut baptisti Curtis Lee Laws valitsi sen nimenomaan välttääkseen sanan ”konservatiivi” taantumuksellisia konnotaatioita.

      • mummomuori kirjoitti:

        Fundamentalismi on saanut nimensä 12-osaisesta kirjasarjasta The Fundamentals, joka ilmestyi vuosina 1910-1915.

        Miksi liberaaliteologia on syntynyt?

      • usko.vainen kirjoitti:

        Miksi liberaaliteologia on syntynyt?

        Haluat kääntää keskusteluaiheen toisaalle? Toki me tätäkin voidaan pohtia yhdessä. liberaaliteologian juuret ovat valistuksen ajalta 1600 luvulta. Aluksi se oli aivan samaa liikettä, kuin muukin vapauteen liittyvät asiat. Tuolloin liberaaliteologia ja liberaalitalousideologia kulkivat yhdessä mutta sitten tapahtui merkillinen piirre. Konservatiivit omivatkin liberaalin talouspolitiikan ajatuksen ja fundamentalistit sen myötä saman.

      • sää.ja.mä
        usko.vainen kirjoitti:

        Miksi liberaaliteologia on syntynyt?

        Miks me jokainen ollaan synnytty, niin sää ku mä?

      • mummomuori kirjoitti:

        Haluat kääntää keskusteluaiheen toisaalle? Toki me tätäkin voidaan pohtia yhdessä. liberaaliteologian juuret ovat valistuksen ajalta 1600 luvulta. Aluksi se oli aivan samaa liikettä, kuin muukin vapauteen liittyvät asiat. Tuolloin liberaaliteologia ja liberaalitalousideologia kulkivat yhdessä mutta sitten tapahtui merkillinen piirre. Konservatiivit omivatkin liberaalin talouspolitiikan ajatuksen ja fundamentalistit sen myötä saman.

        Ei se ole muualle kääntämistä koska fundamentalismin vastakohta on liberaaliteologia.

        Mutta et vastannut kysymykseeni m i k s i liberaaliteologia syntyi?

      • sää.ja.mä kirjoitti:

        Miks me jokainen ollaan synnytty, niin sää ku mä?

        Mksei?

      • usko.vainen kirjoitti:

        Ei se ole muualle kääntämistä koska fundamentalismin vastakohta on liberaaliteologia.

        Mutta et vastannut kysymykseeni m i k s i liberaaliteologia syntyi?

        Miksi liberaali aate syntyi? Siinä sinulle miettimistä. Annan vinkin, liittyy Ranskan vallankumoukseen ja demokratian syntyyn.

      • mummomuori kirjoitti:

        Miksi liberaali aate syntyi? Siinä sinulle miettimistä. Annan vinkin, liittyy Ranskan vallankumoukseen ja demokratian syntyyn.

        Aivan, ihminen tuli "viisaamaammaksi" kuin Jumala.
        Ja tämä "viisaus" on jo valloittanut luterilaisen kirkonkin 😏

      • voiihmisparka
        usko.vainen kirjoitti:

        Aivan, ihminen tuli "viisaamaammaksi" kuin Jumala.
        Ja tämä "viisaus" on jo valloittanut luterilaisen kirkonkin 😏

        Tuo on totta, että Ranskan vallankumouksessa yritettiin panna Jumala pois valtaistuimeltaan ja vallan yritti ottaa valistunut ihminen!

        Epäonnistuivat surkeasti! Nyt yritetään Jumala syrjäyttää väsyttämällä ja asteittain tekemällä Jumalan tahdosta ja Jumalan Sanasta "paperipaavi", jota ei sitten noudateta lopulta ollenkaan. Myös tämä yritys tulee epäonnistumaan surkeasti.

      • voiihmisparka kirjoitti:

        Sieltähän se kulttuurimarxismikin ponnistaa...

      • Riittävä.todiste
        InhottavaRealisti kirjoitti:

        Ja MIKÄ mahtaa olla se aatteeni?

        Jos oletat minun olevan ateisti... Heitä on ollut olemassa jo ennen kristinuskoakin.

        Se, että johonkin asiaan uskovia ihmisiä on olemassa, ei ole mikään todiste.

        Hullu sanoo sydämessään ettei Jumalaa ole. (Raamattu, Sananlaskut)

      • Sana.ja.Henki
        mummomuori kirjoitti:

        Fundamentalismi on saanut nimensä 12-osaisesta kirjasarjasta The Fundamentals, joka ilmestyi vuosina 1910-1915.
        Tästä johdetun termin ”fundamentalisti” käyttöön ottanut baptisti Curtis Lee Laws valitsi sen nimenomaan välttääkseen sanan ”konservatiivi” taantumuksellisia konnotaatioita.

        Eikö sinunkin olisi vain viisaampaa lukea Raamattua kuin jotakin kirjasarjaa. Mitä tekemistä tuolla on meidän uskovaisten kanssa?

      • Ei.kovin.jaloa
        mummomuori kirjoitti:

        Miksi liberaali aate syntyi? Siinä sinulle miettimistä. Annan vinkin, liittyy Ranskan vallankumoukseen ja demokratian syntyyn.

        Jaa, liittyi siis siihen, kun päät menivät Ranskassa pölkylle. Siitäpä te lipilaarit löydättekin yhteydenkokemuksen islamin kurkunleikkaajiin.

      • voiihmisparka kirjoitti:

        Tuo on totta, että Ranskan vallankumouksessa yritettiin panna Jumala pois valtaistuimeltaan ja vallan yritti ottaa valistunut ihminen!

        Epäonnistuivat surkeasti! Nyt yritetään Jumala syrjäyttää väsyttämällä ja asteittain tekemällä Jumalan tahdosta ja Jumalan Sanasta "paperipaavi", jota ei sitten noudateta lopulta ollenkaan. Myös tämä yritys tulee epäonnistumaan surkeasti.

        Koko länsimainen sivistys ja demokratia perustuvat valistusaatteeseen. Se alkoi jo ennen Ranskan vallankumousta. 1600 luvun lopulla moni keskeinen henkilö alkoivat vaatia muutoksia. Haluttiin jakaa valtiovalta kolmeen osaan lainsäädäntövaltaan, toimeenpanovaltaan ja tuomiovaltaan. Puhuttiin siitä, miten lait pitäisi olla ”luonnonoikeuksien” mukaisia. Vaadittiin kidutuksen ja orjuuden poistamista.
        Samoin kansaa haluttiin valistaa, kehittää koulutusta siten, että myös alemmat kansanryhmät sekä naiset voisivat saada sitä.
        Erityisen tärkeää oli vapaa markkinatalous, valtiota ei enää haluttu säätämään taloudentoimintaa kuten merkantilismissa oli.

        Uskonsodat loppuivat uskonnon vapauden myötä. Näin lakkasivat vainot, noitavainot, jne. ja juutalaisten asema paranivat.

        Liberalismi kehittyi eteenpäin, ja hallinto muuttui vallanjaon myötä. Sananvapaus laajeni, terveydenhoito koheni ja tieteet pääsivät kehittymään eteenpäin.

        Ranskan vallankumous otti mallia Amerikan vallankumouksesta. Sieltä on peräisin itsenäisyysjulistuksen vapaus, tasa-arvo ja luovuttamattomat ihmisoikeudet. Erityisesti porvarit ja talonpojat olivat tyytymättömiä monarkian riistoon ja säätyjen epäoikeudenmukaisuuteen. Näin kehittyi kansanvalta, ihmisoikeudet ja oikeusvaltio.

        Silloin myös syntyi puolueiden jakaminen vasemmistoon ja oikeistoon. Oikealla istuvat kannattivat tasavaltalaista perustuslaillista monarkiaa. ”Maltillisessa vasemmistossa” olivat liberaalit, jotka kannattivat naisen äänioikeutta ja vastustivat orjuutta. Ääri vasemmalla sitten olivat esisosialisti mutta tuossa vaiheessa ei vielä ollut mitään ideologiaa.

        Kirkko, eli katolinen kirkko puolusti vanhaa järjestelmää tiukasti. Sen sijaan protestantit ottivat valistusajattelun vastaan. Erityisesti saksalaiset pietistit suhtautuivat yhteisölliseen uskoon kriittisesti. He halusivat modernimman puolen uskoon, eli alettiin korostaa uskonkokemusta. Sieltä ovat peräisin ”herätys” tai ”uudestisyntyminen” sekä tapakristittyjen kritisointi.
        Toinen suuntaus, metodistit olivat myös innokkaita valistusaatteen kannattajia. Englantilaiset metodistit vaikuttivat erittäin paljon Amerikan kristillisyyteen ja näin Amerikan vallankumoukseen.

        Olihan Amerikkaan muuttaneet siirtolaisiksi sekä pakolaisiksi paljon uskonpuhdistuksen jälkeen vainotuiksi tulleita baptisteja, sorrettuja ja verotaakkaan kyllästyneitä, joihin tämä uusi vapauden aate puri voimakkaasti.

        Nyt kun mietitte sitä, miten juuri tämä valistuksen aate on ollut äärettömän tärkeä etenkin protestanteille sekä mikä erityinen tekijä ovat olleen nykyään ns. vapaat suunnat, ehkä huomaatte, miten paljon sille olette velkaa?

        Olivatko Ranskan valklan kumouksen arvot - vapaus, veljeys ja tasa-arvo - Sinusta kovastikin huonoja asioita?

        Mitä niiden arvojen tilalle olisi Sinusta tarvittu?

        Huviksesiko tuota paskaa tänne syötät vai oletko vakavissasi?

      • Ei.kovin.jaloa kirjoitti:

        Jaa, liittyi siis siihen, kun päät menivät Ranskassa pölkylle. Siitäpä te lipilaarit löydättekin yhteydenkokemuksen islamin kurkunleikkaajiin.

        Et paljoa historiasta tiedä?

      • Sana.ja.Henki kirjoitti:

        Eikö sinunkin olisi vain viisaampaa lukea Raamattua kuin jotakin kirjasarjaa. Mitä tekemistä tuolla on meidän uskovaisten kanssa?

        Ihminenkö ei tarvitse tietoa?

      • usko.vainen kirjoitti:

        Sieltähän se kulttuurimarxismikin ponnistaa...

        Sinun ehkä ei kannata lähteä noita kommenttejasi esittämään. Nolaat itsesi.

      • voiihmisparka kirjoitti:

        Tuo on totta, että Ranskan vallankumouksessa yritettiin panna Jumala pois valtaistuimeltaan ja vallan yritti ottaa valistunut ihminen!

        Epäonnistuivat surkeasti! Nyt yritetään Jumala syrjäyttää väsyttämällä ja asteittain tekemällä Jumalan tahdosta ja Jumalan Sanasta "paperipaavi", jota ei sitten noudateta lopulta ollenkaan. Myös tämä yritys tulee epäonnistumaan surkeasti.

        Lähde tälle "tiedolle"?

      • usko.vainen kirjoitti:

        Ei se ole muualle kääntämistä koska fundamentalismin vastakohta on liberaaliteologia.

        Mutta et vastannut kysymykseeni m i k s i liberaaliteologia syntyi?

        Se syntyi siksi, että maailma ei voinut jumittua ikuisiksi ajoiksi keskiajalle. Ihmiskunta kehittyy ja muuttuu. Uskonnot siinä sivussa.

      • InhottavaRealisti kirjoitti:

        Sinun ehkä ei kannata lähteä noita kommenttejasi esittämään. Nolaat itsesi.

        Sinä nolaat itsesi entisestään jos sitä et tiedä ja vielä yrität muiltakin estää sen kertomisen 🤗

      • InhottavaRealisti kirjoitti:

        Se syntyi siksi, että maailma ei voinut jumittua ikuisiksi ajoiksi keskiajalle. Ihmiskunta kehittyy ja muuttuu. Uskonnot siinä sivussa.

        Mitä kehitystä liberaaliteologia on tuonut, kerro toki 🤗

      • usko.vainen kirjoitti:

        Mitä kehitystä liberaaliteologia on tuonut, kerro toki 🤗

        Liberaaliteologia ja maallistuminen ovat osa vääjäämätöntä kehityskulkua sillä tiellä, joka on johtanut länsimaat sille korkealle teknologian ja kehityksen tasolle, jolla ne ovat. Jos esimerkiksi Suomi olisi islamilaisten maiden tyyppinen teokratia, me emme olisi nykyaikainen yhteiskunta. Uskonnolle voi ola yhteiskunnassa paikkansa, mutta sen korottaminen ylimmäksi normiksi johtaa ongelmiin. Tämä on näkyvissä kaikkialla.

        Hyvä, että kysyit. Opastan Sinua oikein mielelläni.

        Olet väärässä. Jeesus seisoo viimeisenä multienpäällä.

        Et saa mitään tolkkua siihen mitä kehitystä liberaaliteologia olisi tuonut 😏

      • usko.vainen kirjoitti:

        Sinä nolaat itsesi entisestään jos sitä et tiedä ja vielä yrität muiltakin estää sen kertomisen 🤗

        Ranskan vallankomouksesta löytyy helposti tietoa jopa Wikipediasta. On typerää ryveta rakentelemaan siitä aasinsiltoja "kulttuurimarxismiin" - mitä silläkin taas sitten tarkoitatkin.

        Jos pidät Ranskan vallankumousta huonona asiana, kerrot varmaankin, miksi niin on? Aatelin valtaako haluaisit takaisin?

      • usko.vainen kirjoitti:

        Olet väärässä. Jeesus seisoo viimeisenä multienpäällä.

        Et saa mitään tolkkua siihen mitä kehitystä liberaaliteologia olisi tuonut 😏

        Tuota... Etkö Sinä osaa lukea?

      • InhottavaRealisti kirjoitti:

        Ranskan vallankomouksesta löytyy helposti tietoa jopa Wikipediasta. On typerää ryveta rakentelemaan siitä aasinsiltoja "kulttuurimarxismiin" - mitä silläkin taas sitten tarkoitatkin.

        Jos pidät Ranskan vallankumousta huonona asiana, kerrot varmaankin, miksi niin on? Aatelin valtaako haluaisit takaisin?

        Oliko liberaaliteologia muka SYY Ranskan vallankumoukseen?

      • InhottavaRealisti kirjoitti:

        Tuota... Etkö Sinä osaa lukea?

        Osaan. Entä sinä?

      • usko.vainen kirjoitti:

        Osaan. Entä sinä?

        "Liberaaliteologia ja maallistuminen ovat osa vääjäämätöntä kehityskulkua sillä tiellä, joka on johtanut länsimaat sille korkealle teknologian ja kehityksen tasolle, jolla ne ovat. Jos esimerkiksi Suomi olisi islamilaisten maiden tyyppinen teokratia, me emme olisi nykyaikainen yhteiskunta. Uskonnolle voi ola yhteiskunnassa paikkansa, mutta sen korottaminen ylimmäksi normiksi johtaa ongelmiin. Tämä on näkyvissä kaikkialla. "

        Joudun kysymään, koska et tunnu ymmäörtävän edellistä kappaletta.

        Onko tuon kappaleen tekstissä jotakin vikaa?

        Mitä?

      • usko.vainen kirjoitti:

        Oliko liberaaliteologia muka SYY Ranskan vallankumoukseen?

        Olenkos minä niin väittänyt?

      • InhottavaRealisti kirjoitti:

        Olenkos minä niin väittänyt?

        Minä olen tässä kysellyt mitä hyvää liberaaliteologia on saanut aikaiseksi.
        Jos et edeleenkään tiedä niin ei sitten 😉

      • usko.vainen kirjoitti:

        Minä olen tässä kysellyt mitä hyvää liberaaliteologia on saanut aikaiseksi.
        Jos et edeleenkään tiedä niin ei sitten 😉

        Liberaaliteologia on ilman muuta hyväksi jo pelkästään siksi, että se vähentää uskonnolllista fundamentalismia. Käsitätkö, vai pitääkö vielä tarkentaa?

      • InhottavaRealisti kirjoitti:

        Liberaaliteologia on ilman muuta hyväksi jo pelkästään siksi, että se vähentää uskonnolllista fundamentalismia. Käsitätkö, vai pitääkö vielä tarkentaa?

        Miten se muka on hyväksi?

      • usko.vainen kirjoitti:

        Miten se muka on hyväksi?

        Mitä hyviä asioita uskonnollinen fundamentalismi sitten on tuonut maailmaan?

        Onko esim. käyttämäsi laite seurausta uskonnollisten fundamentalistien toiminnasta VAI teknologian kehityksestä?

      • InhottavaRealisti kirjoitti:

        Mitä hyviä asioita uskonnollinen fundamentalismi sitten on tuonut maailmaan?

        Onko esim. käyttämäsi laite seurausta uskonnollisten fundamentalistien toiminnasta VAI teknologian kehityksestä?

        Vastaa nyt vain kysymykseeni 😂

      • usko.vainen kirjoitti:

        Vastaa nyt vain kysymykseeni 😂

        Moderni yhteiskunta on esimerkiksi parantanut elämänlaatua kehittyneen lääketieteen kautta. Samoin, elämämme on kaikin tavoin helpompaa kuin esi-isillämme.

        Onko Sinulla muuta kysyttävää?

      • InhottavaRealisti kirjoitti:

        Moderni yhteiskunta on esimerkiksi parantanut elämänlaatua kehittyneen lääketieteen kautta. Samoin, elämämme on kaikin tavoin helpompaa kuin esi-isillämme.

        Onko Sinulla muuta kysyttävää?

        Miten se liittyy liberaaliteologiaan?

      • usko.vainen kirjoitti:

        Miten se liittyy liberaaliteologiaan?

        Et käsitä sitä, että yhteiskunnan modernisoituminen on monimutkainen palapeli, jossa on monia eri tavoin toisiinsa vaikuttavia osasia?

        Kuules usko.vainen. Jos jankutat vain periaatteen vuoksi, tästä ei ole hyötyä. On järkevämpää palata aiempaan perustilaan, eli olla keskustelematta kanssasi.

        Jos taas olet oikeasti niin yksinkertainen ihminen, että et ymmärrä yhteiskunnan muurosprosessia, en jaksa jauhaa kanssasi. Siitä ei hyötryä ole.

        Mitä itse arvelet? Kummin asia on?

        Jos et osaa perustella väitettäsi liebraaliteologian hyödyllisyydestä niin ei siinä mitään.

      • usko.vainen kirjoitti:

        Jos et osaa perustella väitettäsi liebraaliteologian hyödyllisyydestä niin ei siinä mitään.

        Minähän perustelin jo. Sanoin, että se vähentää fundamentalistista uskonnollisuutta.

        Jos olet eri mieltä, kerrot varmaankin fundamentalistisen uskonnollisuuden hyödyt?

      • InhottavaRealisti kirjoitti:

        Minähän perustelin jo. Sanoin, että se vähentää fundamentalistista uskonnollisuutta.

        Jos olet eri mieltä, kerrot varmaankin fundamentalistisen uskonnollisuuden hyödyt?

        Vai niin. Minä vaan en voi millään tajuta mitä pahaa on siinä, että joku uskoo Raamattuun niinkuin se on kirjoitettu.
        Osaatko sinä sanoa?

      • usko.vainen kirjoitti:

        Vai niin. Minä vaan en voi millään tajuta mitä pahaa on siinä, että joku uskoo Raamattuun niinkuin se on kirjoitettu.
        Osaatko sinä sanoa?

        Meillähän onähtävissä esimerkkejä siitä, mitä seuraa pyhien kirjojen noustessa määräävään asemaan. Keskiajan Eurooppa. Tämän päivän islamilaiset valtiot. Kehitys pysähtynyt. Oletko eri mieltä?

      • InhottavaRealisti kirjoitti:

        Meillähän onähtävissä esimerkkejä siitä, mitä seuraa pyhien kirjojen noustessa määräävään asemaan. Keskiajan Eurooppa. Tämän päivän islamilaiset valtiot. Kehitys pysähtynyt. Oletko eri mieltä?

        Minä en tiedä yhtään huonoa asiaa joka olisi johtunut Raamatusta mutta sitäkin enemmän sen liberaalista tulkinnasta.

      • usko.vainen kirjoitti:

        Minä en tiedä yhtään huonoa asiaa joka olisi johtunut Raamatusta mutta sitäkin enemmän sen liberaalista tulkinnasta.

        "Minä en tiedä yhtään huonoa asiaa joka olisi johtunut Raamatusta..."

        Mitä tarkoitat tuolla lauseella?

        Et tiedä yhtään huonoa asiaa, joka johtuisi Raamatusta itsestään VAI et tiedä yhtään huonoa asiaa, joka olisi seurausta Raamatun tulkinnasta?

      • InhottavaRealisti kirjoitti:

        "Minä en tiedä yhtään huonoa asiaa joka olisi johtunut Raamatusta..."

        Mitä tarkoitat tuolla lauseella?

        Et tiedä yhtään huonoa asiaa, joka johtuisi Raamatusta itsestään VAI et tiedä yhtään huonoa asiaa, joka olisi seurausta Raamatun tulkinnasta?

        Lueppa uudelleen niin kyllä se sinulle selviää 🤗

      • usko.vainen kirjoitti:

        Lueppa uudelleen niin kyllä se sinulle selviää 🤗

        Ymmärrän hyvin, että et halua vastata. Jos vastaisin väitteeseesi, aloittaisir venkoilun heti.

        Raamattuahan ei voi irroittaa tulkinnoistaan. Raamatun tulkinnoista taas seurasivat esim. ristiretket ja siirtomaa-aika.

      • InhottavaRealisti kirjoitti:

        Ymmärrän hyvin, että et halua vastata. Jos vastaisin väitteeseesi, aloittaisir venkoilun heti.

        Raamattuahan ei voi irroittaa tulkinnoistaan. Raamatun tulkinnoista taas seurasivat esim. ristiretket ja siirtomaa-aika.

        Nmenomaan ne olivat liberaaliteologian tuotoksia.

      • usko.vainen kirjoitti:

        Nmenomaan ne olivat liberaaliteologian tuotoksia.

        Paaviko oli ristiretkien aikaan liberaaliteologi?

        Siirtomaa-ajallako liberaaliteologia oli yleistä?

      • InhottavaRealisti kirjoitti:

        Paaviko oli ristiretkien aikaan liberaaliteologi?

        Siirtomaa-ajallako liberaaliteologia oli yleistä?

        Miten Paavi perusteli tekojaan Raamatulla?

      • usko.vainen kirjoitti:

        Miten Paavi perusteli tekojaan Raamatulla?

        Ristiretki oli katumusharjoituksen kaltaista toimintaa. Perustelu OLI myös teologinen: autettiin Bysantin kristittyjä veljiä. Ristiretki oli myös osoitus rakkaudesta Jumalaa kohtaan.

        Lue vaikkapa tästä:
        https://www.areiopagi.fi/2015/03/mista-ristiretkissa-oli-kyse/

      • InhottavaRealisti kirjoitti:

        Ristiretki oli katumusharjoituksen kaltaista toimintaa. Perustelu OLI myös teologinen: autettiin Bysantin kristittyjä veljiä. Ristiretki oli myös osoitus rakkaudesta Jumalaa kohtaan.

        Lue vaikkapa tästä:
        https://www.areiopagi.fi/2015/03/mista-ristiretkissa-oli-kyse/

        Raamatusta ei löydy mitään perusteita ristitetkille.
        Paavi oli siis liberaaliteologi ja toteutti vain Konstantiinuksen . käskyjä.

      • usko.vainen kirjoitti:

        Raamatusta ei löydy mitään perusteita ristitetkille.
        Paavi oli siis liberaaliteologi ja toteutti vain Konstantiinuksen . käskyjä.

        Konstantinuksen käskyjä?

        Nyt ymmärränkin ongelmasi. Olet TÄYSIN pihalla historiasta.

        Tutustuhan rauhassa aihepiiriin, niin palaamme sitten keskustelemaan.

      • InhottavaRealisti kirjoitti:

        Konstantinuksen käskyjä?

        Nyt ymmärränkin ongelmasi. Olet TÄYSIN pihalla historiasta.

        Tutustuhan rauhassa aihepiiriin, niin palaamme sitten keskustelemaan.

        Mimenomaan hän käski yhdistää valtion ja kirkon ja tehdä kaikista kirkolle alamaisia.
        Mutta edelleenkään et ole esittänyt yhtään Raamatun kohtaa tueksi noille teoille.

      • Ylhäältä
        mummomuori kirjoitti:

        Koko länsimainen sivistys ja demokratia perustuvat valistusaatteeseen. Se alkoi jo ennen Ranskan vallankumousta. 1600 luvun lopulla moni keskeinen henkilö alkoivat vaatia muutoksia. Haluttiin jakaa valtiovalta kolmeen osaan lainsäädäntövaltaan, toimeenpanovaltaan ja tuomiovaltaan. Puhuttiin siitä, miten lait pitäisi olla ”luonnonoikeuksien” mukaisia. Vaadittiin kidutuksen ja orjuuden poistamista.
        Samoin kansaa haluttiin valistaa, kehittää koulutusta siten, että myös alemmat kansanryhmät sekä naiset voisivat saada sitä.
        Erityisen tärkeää oli vapaa markkinatalous, valtiota ei enää haluttu säätämään taloudentoimintaa kuten merkantilismissa oli.

        Uskonsodat loppuivat uskonnon vapauden myötä. Näin lakkasivat vainot, noitavainot, jne. ja juutalaisten asema paranivat.

        Liberalismi kehittyi eteenpäin, ja hallinto muuttui vallanjaon myötä. Sananvapaus laajeni, terveydenhoito koheni ja tieteet pääsivät kehittymään eteenpäin.

        Ranskan vallankumous otti mallia Amerikan vallankumouksesta. Sieltä on peräisin itsenäisyysjulistuksen vapaus, tasa-arvo ja luovuttamattomat ihmisoikeudet. Erityisesti porvarit ja talonpojat olivat tyytymättömiä monarkian riistoon ja säätyjen epäoikeudenmukaisuuteen. Näin kehittyi kansanvalta, ihmisoikeudet ja oikeusvaltio.

        Silloin myös syntyi puolueiden jakaminen vasemmistoon ja oikeistoon. Oikealla istuvat kannattivat tasavaltalaista perustuslaillista monarkiaa. ”Maltillisessa vasemmistossa” olivat liberaalit, jotka kannattivat naisen äänioikeutta ja vastustivat orjuutta. Ääri vasemmalla sitten olivat esisosialisti mutta tuossa vaiheessa ei vielä ollut mitään ideologiaa.

        Kirkko, eli katolinen kirkko puolusti vanhaa järjestelmää tiukasti. Sen sijaan protestantit ottivat valistusajattelun vastaan. Erityisesti saksalaiset pietistit suhtautuivat yhteisölliseen uskoon kriittisesti. He halusivat modernimman puolen uskoon, eli alettiin korostaa uskonkokemusta. Sieltä ovat peräisin ”herätys” tai ”uudestisyntyminen” sekä tapakristittyjen kritisointi.
        Toinen suuntaus, metodistit olivat myös innokkaita valistusaatteen kannattajia. Englantilaiset metodistit vaikuttivat erittäin paljon Amerikan kristillisyyteen ja näin Amerikan vallankumoukseen.

        Olihan Amerikkaan muuttaneet siirtolaisiksi sekä pakolaisiksi paljon uskonpuhdistuksen jälkeen vainotuiksi tulleita baptisteja, sorrettuja ja verotaakkaan kyllästyneitä, joihin tämä uusi vapauden aate puri voimakkaasti.

        Nyt kun mietitte sitä, miten juuri tämä valistuksen aate on ollut äärettömän tärkeä etenkin protestanteille sekä mikä erityinen tekijä ovat olleen nykyään ns. vapaat suunnat, ehkä huomaatte, miten paljon sille olette velkaa?

        "Sieltä on peräisin "herätys" tai "uudestisyntyminen".

        No, huh-huh! Ei olisi voinut mennä pahemmin metsään.

        Joh. 3:1. Mutta oli mies fariseusten joukosta, nimeltä Nikodeemus, juutalaisten hallitusmiehiä.
        2. Hän tuli Jeesuksen tykö yöllä ja sanoi hänelle: "Rabbi, me tiedämme, että sinun opettajaksi tulemisesi on jumalasta, sillä ei kukaan voi tehdä niitä tunnustekoja, joita sinä teet, ellei Jumala ole hänen kanssansa."
        3. Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa".

        6. Mikä lihasta on syntynyt on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt on henki.
        7. Älä ihmettele, että minä sanon sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti ylhäältä.

        Mistä siis on peräisin uudestisyntyminen?

      • InhottavaRealisti kirjoitti:

        Konstantinuksen käskyjä?

        Nyt ymmärränkin ongelmasi. Olet TÄYSIN pihalla historiasta.

        Tutustuhan rauhassa aihepiiriin, niin palaamme sitten keskustelemaan.

        ”Tutustuhan rauhassa aihepiiriin, niin palaamme sitten keskustelemaan.”

        Ehkä ”usko.vainen” ei vain kykene tunnustamaan näitä historiallisia tosiasioita? Hänen on nyt keksittävä oma historia, kuinka kääntää asiat toisin?

        Fundamentalismin pohja on osittain liberaalissa teologiassa. Mutta sen päälle on kehitelty ”uusvanhaa”, joka ei siis ole samaa kuin perinteinen kristillisyys mm. katolisessa tai ortodoksisissa kirkoissa. Nehän ovat myös suurimmat ”vastustajat” heille. Paavi on tuominnut fundamentalismin harhaoppina.

        Ilman liberaaliteologiaa ei siis olisi olemassa koko suuntausta. Ajatukset siitä, että jokainen saa tehdä vapaasti valinnan uskon suhteen, seurakunta on vapaa ja riippumaton niin valtiosta kuin ”ylemmästä hierarkiasta”, jokainen voi olla pappi (yleinen pappeus), jne. ovat kaikki liberaaliteologian seurauksia.

        Ymmärrän että asiaa on vaikea hyväksyä, jos pää on laitettu täyteen jotain omaperäisiä tulkintoja.

      • pysähdymummojaaloita

        Tyypillistä mummomuorin sekavaa ja salakavalaa vihanlietsontaa kuvittelemiaan fundamentalisteja kohtaan.

        On se vaan kummallista, että ensin luodaan vihollinen, jonka päälle sitten asetetaan kaikki paha ja lopuksi tuomitaan tämä olkinukke.

        Voisitko mummomuori jotenkin opetella viestimään itse asiaa äläkä aina rakentele omia kuvitelmiasi tänne. EIhän tuollaiseen kukaan osaa vastata kun se ei koske ketään ja vielä itse asiakin on täysin sekava.

      • Kannabispsykoosi

        Käsittämätöntä höpinää, jossa ei ole yhtään Raamattu-teologisesti tai kirkkohistoriallisesti pätevää kiinnekohtaa tai perustelua. Nyt on pakko pyytää sinua tarkistamaan lääkitys.

      • usko.vainen kirjoitti:

        Mimenomaan hän käski yhdistää valtion ja kirkon ja tehdä kaikista kirkolle alamaisia.
        Mutta edelleenkään et ole esittänyt yhtään Raamatun kohtaa tueksi noille teoille.

        Miksi ihmeessä minun pitäisi esittää Raamatun kohtia tueksi MUIDEN puuhille? Oletko sekaisin?

        Minä totean, mitä on tehty. Se on minun osuuteni. Kuten tiedät, Raamatulla on pystytty lähes mitä tahansa perustelemaan. On Sinun oma asiasi pohtia sitä, miten kukin tekonsa perustelee.

        Löytyykö Raamatusta muuten ohjeistusta Sinun toimiisi?

      • pysähdymummojaaloita kirjoitti:

        Tyypillistä mummomuorin sekavaa ja salakavalaa vihanlietsontaa kuvittelemiaan fundamentalisteja kohtaan.

        On se vaan kummallista, että ensin luodaan vihollinen, jonka päälle sitten asetetaan kaikki paha ja lopuksi tuomitaan tämä olkinukke.

        Voisitko mummomuori jotenkin opetella viestimään itse asiaa äläkä aina rakentele omia kuvitelmiasi tänne. EIhän tuollaiseen kukaan osaa vastata kun se ei koske ketään ja vielä itse asiakin on täysin sekava.

        mummomuori on keskustelijana täysin eri kategoriassa kuin Sinä. Teitä erottaa tiedollisesti valtava määrä askelia. Sinusta ei ole kuin huutelemaan. Asiapitoisuus nolla.

      • InhottavaRealisti kirjoitti:

        Miksi ihmeessä minun pitäisi esittää Raamatun kohtia tueksi MUIDEN puuhille? Oletko sekaisin?

        Minä totean, mitä on tehty. Se on minun osuuteni. Kuten tiedät, Raamatulla on pystytty lähes mitä tahansa perustelemaan. On Sinun oma asiasi pohtia sitä, miten kukin tekonsa perustelee.

        Löytyykö Raamatusta muuten ohjeistusta Sinun toimiisi?

        Kannattaisikohan sinun lukea aloitus 🤗

      • Mfmfmfm
        InhottavaRealisti kirjoitti:

        mummomuori on keskustelijana täysin eri kategoriassa kuin Sinä. Teitä erottaa tiedollisesti valtava määrä askelia. Sinusta ei ole kuin huutelemaan. Asiapitoisuus nolla.

        Mummon "tieto" on pelkkää wikitietoa

      • usko.vainen kirjoitti:

        Mimenomaan hän käski yhdistää valtion ja kirkon ja tehdä kaikista kirkolle alamaisia.
        Mutta edelleenkään et ole esittänyt yhtään Raamatun kohtaa tueksi noille teoille.

        Kun Ristiretket aloitettiin, Konstantinuksen kuolemasta oli kulunut jo satoja vuosia.

        Keskiajalla - kun Ristiretket tehtiin- ei ollut olemassa käytännössä muuta kuin katolinen kirkko. Ortodoksinen kirkko nykyisenkaltaisena ei ollut olemassa. Se oli vasta kehittymässä.

      • Mfmfmfm kirjoitti:

        Mummon "tieto" on pelkkää wikitietoa

        Sinulla ei ole edes sitä esittää.

      • usko.vainen kirjoitti:

        Kannattaisikohan sinun lukea aloitus 🤗

        Aloitus ei liity tähän. Puhumme nyt aivan muusta.

      • Ylhäältä kirjoitti:

        "Sieltä on peräisin "herätys" tai "uudestisyntyminen".

        No, huh-huh! Ei olisi voinut mennä pahemmin metsään.

        Joh. 3:1. Mutta oli mies fariseusten joukosta, nimeltä Nikodeemus, juutalaisten hallitusmiehiä.
        2. Hän tuli Jeesuksen tykö yöllä ja sanoi hänelle: "Rabbi, me tiedämme, että sinun opettajaksi tulemisesi on jumalasta, sillä ei kukaan voi tehdä niitä tunnustekoja, joita sinä teet, ellei Jumala ole hänen kanssansa."
        3. Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa".

        6. Mikä lihasta on syntynyt on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt on henki.
        7. Älä ihmettele, että minä sanon sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti ylhäältä.

        Mistä siis on peräisin uudestisyntyminen?

        Raamatun tulkinnasta.

      • InhottavaRealisti kirjoitti:

        Kun Ristiretket aloitettiin, Konstantinuksen kuolemasta oli kulunut jo satoja vuosia.

        Keskiajalla - kun Ristiretket tehtiin- ei ollut olemassa käytännössä muuta kuin katolinen kirkko. Ortodoksinen kirkko nykyisenkaltaisena ei ollut olemassa. Se oli vasta kehittymässä.

        Todentotta, silloin oli jo kirkon ja valtion kiinteä suhde luotu ja valtio käytti uskontoa poliiittisiin tarkoituksiinsa.

        Mutta edelleenkään ristiretkille ei löydy mitään perustetta Raamatusta eikä uudestisyntyneet fundamentalistikristityt niitä olleet puuhaamassa.

        Voi luoja tuota Sinun roskaasi.

        Ensiksikin: keskiajan "valtiot" eivät olleet lähellekään valtiota siinä mielessä kuin me ymmärrämme. Nykyaikaiset kansallisvaltiot olivat alkuvaiheessaan ja Eurooppa oli tulvillaan pieniä ruhtinaskuntia ja erilaisia kuninkaallisia, jotka jatkuvasti kahinoivat keskenään. Siksi paavilla valtaa juuri olikin. Hän kruunasi kuninkaallisetkin. Siksi uskonpuhdistus aikoinaan kelpasi niin hyvin monille Euroopan ruhtinaille. Valtio ei käyttänyt uskontoa tarkoituksiinsa vaan pikemminkin uskonto tunki valtion asioihin paavin vallan kautta. Elettiin käytännössä teokratiassa, joka tietenkin huipentui inkvisitiolaitokseen.

        Jos keskiajalla jo oli olemassa suurin joukoin näitä uudestisyntyneitä kristittyjä, Sinä epäilemättä KERROT, missä heitä oli. Mikäli et kerro, puhut pelkkää potaskaa.

        Vihjeeksi voin sanoa, että uudestisyntymisestä ei edes puhuttu ennen protestanttisten kirkkojen syntymistä. Tämä taas ei voinut tapahtua ennen uskonpuhdistajien toimia.

        Sinun olisi veliseni hyvä opetella edes auttavasti historiaa ennen täällä messuamista. Jo toinen kerta vuorokauden sisällä, kun täydellisesti nolasit itsesi.

        Kirkko ja valtio teki liiton Konstantiinuksen aloittesta.
        Ristiretket olivat täysin valtiollisia hankkeita.

        Mutta et vaan millään saa Raamatusta perusteluja ristiretkille, ethän?
        Ja siitä nyt puhutaan 🤗

      • usko.vainen kirjoitti:

        Kirkko ja valtio teki liiton Konstantiinuksen aloittesta.
        Ristiretket olivat täysin valtiollisia hankkeita.

        Mutta et vaan millään saa Raamatusta perusteluja ristiretkille, ethän?
        Ja siitä nyt puhutaan 🤗

        Ristiretket eivät volleet valtiollisia hankkeita, koska nykyisenkaltaisia valtiota ei oikeastaan ollut. Et vieläkään käsitä.

        Taitaa olla viisaampaa heittäytyä tauolle vähäksi aikaa. Olet jo osoittanut tietämättömyytesi niin selvästi. Jätän Sinut opiskelemaan.

      • InhottavaRealisti kirjoitti:

        Ristiretket eivät volleet valtiollisia hankkeita, koska nykyisenkaltaisia valtiota ei oikeastaan ollut. Et vieläkään käsitä.

        Taitaa olla viisaampaa heittäytyä tauolle vähäksi aikaa. Olet jo osoittanut tietämättömyytesi niin selvästi. Jätän Sinut opiskelemaan.

        Toki olivat. Kirkolla ei ole eikä koskaan ole ollut sotaväkeä.

      • Tunne.rajasi
        InhottavaRealisti kirjoitti:

        Raamatun tulkinnasta.

        Nyt et reppana ymmärrä yhtään asiaa, jota olet muka kommentoimassa. Kuvittelet itsestäsi aivan liikoja. Ei kukaan tämän jälkeen voi pitää sinua mitenkään vakavastiotettavana kirjoittajana. Sinun kannattaisi satsata vaikka homekoulujen korjauspuolelle.

      • Tunne.rajasi kirjoitti:

        Älä viitsi usko.vainen.

      • usko.vainen kirjoitti:

        Toki olivat. Kirkolla ei ole eikä koskaan ole ollut sotaväkeä.

        Pieleen menee. Katolisella kirkolla on ollut oma sotaväkensä aikoinaan. Keskiajalla omaa armeijaa ei juuri edes tarvittu, kjoska paavi saattoi määrätä armeijoita taistelemaan puolestaan.

      • InhottavaRealisti kirjoitti:

        Pieleen menee. Katolisella kirkolla on ollut oma sotaväkensä aikoinaan. Keskiajalla omaa armeijaa ei juuri edes tarvittu, kjoska paavi saattoi määrätä armeijoita taistelemaan puolestaan.

        Ei suinkaan vaan tämä oli sitä valtion ja kirkon yhdistymistä.

      • usko.vainen kirjoitti:

        Ei suinkaan vaan tämä oli sitä valtion ja kirkon yhdistymistä.

        Perustelut tuolle väitteelle?

      • InhottavaRealisti kirjoitti:

        Perustelut tuolle väitteelle?

        Itsekin juuri sen totesit.
        Tässä ihan wikitietoa.

      • usko.vainen kirjoitti:

        Itsekin juuri sen totesit.
        Tässä ihan wikitietoa.

        Missä?

      • InhottavaRealisti kirjoitti:

        Et ymmärrä ettei Bysantissa ollut katolinen kirkko? Huoh...

        Se oli katolisen kirkon edeltäjä.

      • usko.vainen kirjoitti:

        Se oli katolisen kirkon edeltäjä.

        HÄH? Et kai ole humalassa?

        Bysantti oli valtio. Sinne muodostui oma kirkkonsa, josta siis rakentui vähitellen ortodoksinen kirkko. Kirkkokuntien johtajat esim. julistivat toisensa 1000-luvulla kirkonkiroukseen.

      • InhottavaRealisti kirjoitti:

        HÄH? Et kai ole humalassa?

        Bysantti oli valtio. Sinne muodostui oma kirkkonsa, josta siis rakentui vähitellen ortodoksinen kirkko. Kirkkokuntien johtajat esim. julistivat toisensa 1000-luvulla kirkonkiroukseen.

        En ole humalassa koska en käytä mitään päihteitä 🤗

        Konstantiinus yhdisti kirkon ja valtion 300-luvulla ja se oli seutakuntien tuho ja sekularisoitumien. koska ihmiset pakotettiin kirkkoon.

      • usko.vainen kirjoitti:

        En ole humalassa koska en käytä mitään päihteitä 🤗

        Konstantiinus yhdisti kirkon ja valtion 300-luvulla ja se oli seutakuntien tuho ja sekularisoitumien. koska ihmiset pakotettiin kirkkoon.

        Kukaan ei tiedä sitä, miten se olisi vaikuttanut kristinuskon leviämiseen, jos usko ei olisi nivoutunut yhteen politiikan teon kanssa. Se kehityssuunta oli tavallaan vääjäämätön. Rooma ei ollut edes ensimmäinen valtio, jossa noin kävi. Se oli merkittävin. Käytännössä noihin aikoihin jokainen uskonto oli osa politiikkaa. Aika oli toinen kuin nykyisin.

        Käsitätkö lainkaan, että kun esim. Patmoksessa kirjoitetaan poliittisista asioista, kyseessä on sama ilmiö? Uskon nimissä halutaan valtaa käyttää. Täälläkin uskovaiset toivovat uskovaista presidenttiä. Uskon halutaan siis näkyvän päätöksissä?

        En puhukaan kristinuskon leviämisestä vaan kirkon pakkojäsenyydestä valtion poliittisena tahtona.
        Ja se oli seurakunnan sekularisoitumisen alku.

      • usko.vainen kirjoitti:

        En puhukaan kristinuskon leviämisestä vaan kirkon pakkojäsenyydestä valtion poliittisena tahtona.
        Ja se oli seurakunnan sekularisoitumisen alku.

        Ja minä totean, että mitenkään muuten kristinusko ei olisi levinnyt siihen asemaan, johon se levisi niin nopeasti kuin se levisi. Ehkäpä koko maailmamme olisi erilainen, jos kristinusko ei olisi nivoutunut yhteen muun julkisen vallan kanssa.

        Kristinusko vaikutti koko Euroopan ja sitä kautta koko maailman muuttumiseen.

        Koko maailma olisi todellakin erilainen jos seurakunnat olisivat saaneet pysyä uskovien yhteisöinä.

      • usko.vainen kirjoitti:

        Koko maailma olisi todellakin erilainen jos seurakunnat olisivat saaneet pysyä uskovien yhteisöinä.

        Sitä me emme tiedä. Maailma olisi kehittynyt eri tavoin. Voi olla, että kristinusko olisi vaikkapa jäänyt paljon pienemmäksi uskonnoksi.

      • InhottavaRealisti kirjoitti:

        Sitä me emme tiedä. Maailma olisi kehittynyt eri tavoin. Voi olla, että kristinusko olisi vaikkapa jäänyt paljon pienemmäksi uskonnoksi.

        Miten eri tavalla, perustele?!

      • InhottavaRealisti kirjoitti:

        Sitä me emme tiedä. Maailma olisi kehittynyt eri tavoin. Voi olla, että kristinusko olisi vaikkapa jäänyt paljon pienemmäksi uskonnoksi.

        ps. puhut taas uskonnosta. Uskonto ei ole sama kuin kristinusko ja uskovat ihmiset.
        Kristillisyyttä ei mitata kirkon jäsenmäärillä.
        Esim. Amerikassa ei ole valtionkirkkoja.

      • usko.vainen kirjoitti:

        ps. puhut taas uskonnosta. Uskonto ei ole sama kuin kristinusko ja uskovat ihmiset.
        Kristillisyyttä ei mitata kirkon jäsenmäärillä.
        Esim. Amerikassa ei ole valtionkirkkoja.

        Jos uskontoa nimeltä kristinusko ei olisiu syntynyt, mitään siihen liittyviä ryhmiäkään ei olisi syntynyt. Kristinusko kasvoi ja kehittyi tiettyjen vaiheiden kautta. Jos kristinusko olisi levinnyt ilman vahvempien toimijoiden tukea, eteneminen olisi ollut paljon hitaampaa. Monin paikoin kristinusko levitettiin valloittajien ja sotilasmahdin mukana.

        USA:ssa ei ole valtionkirkkoa, mutta siitä huolimatta kristinusko on siellä merkittävä tekijä monin paikon. Ns. kristillinen äärioikeisto on paikoin päässyt asemaan, jossa voi vaikuttaa politiikkaan ainakin osavaltiotasolla.

        Tottakai seurakuntia olisi ilman kirkkojakin.
        Jeesus eikä Paavali eikä muutkaan apostolit eivät perustaaneet yhtään kirkkoa vaan seurakuntia.

      • usko.vainen kirjoitti:

        Tottakai seurakuntia olisi ilman kirkkojakin.
        Jeesus eikä Paavali eikä muutkaan apostolit eivät perustaaneet yhtään kirkkoa vaan seurakuntia.

        Olisiko kristinusko levinnyt yhtä tehokkaasti ilman pakkoa?

        Tietänet, että Suomessakin oltiin niin kovapäisiä, että paikoin uutta uskoa vastustettiin vielä monta sataa vuotta ristiretkien jälkeenkin?

      • InhottavaRealisti kirjoitti:

        Olisiko kristinusko levinnyt yhtä tehokkaasti ilman pakkoa?

        Tietänet, että Suomessakin oltiin niin kovapäisiä, että paikoin uutta uskoa vastustettiin vielä monta sataa vuotta ristiretkien jälkeenkin?

        Pakolla ei levitetä kristinuskoa vaan kirkkojen jäsenyyksiä.
        Muutama apostoli perusti monta seuatkuntaa silloisilla keinoilla muutamassa kymmensääs vuodessa laajalle alueelle.
        Ja helluntailaisuus on laaja ja eniten tälläkin hetkellä kasvava kristillinen seutakunta. Kirkot taantuvat.

        Seurakunnat olivat alkuvaiheessaan pieniä, muutamien kymmenten ihmisten ryhmittymiä. Uskon leviäminen laajemmalle ja tehokkaasti vaati rerursseja ja esim. kykyä puolustautua. Uskovaisilla ei näitä ollut.

        Helluntailaisuus on kasvanut maailmassa, joka on tyystin erilainen. Se on levinnyt sellaisten ihmisten keskuudessa, joista moni on jo ollut kristinuskon vaikutuspiirissä.

        Muistanet, että maailman suurin kristittyjen kirkko on edelleenkin katolinen.

        Niin, toimivan seurakunnan / uskovien yhteisön optimi on muutama kymmenen ihmistä jotka tuntevat toisensa.
        Paavalilla ja muilla apotoleilla oli resurssina evankeliumi ja sen juurruttaminen ihmisiin eikä jäsenkalastelu.

        Katolinen kirkko on yksittäisenä kirkkona jäsenmäärältään suurin mutta mitä se kertoo uskovien määrästä?

        Jos olet lukenut tekstini, olet ymmärtänyt minun puhuneen juuri siitä, millä nopeudella ja miten tehokkaasti se uusi usko levisi. Jos se juttu olisi muuttunut edes jonkin verran, maailmasi olisi kehittynyt toisin kuin nyt. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Kukaan ei tiedä, mitä siitä olisi seurannut.

        Katolinen kirkko on se suurin siksi, että se voi perustellusti väittää olleensa alkuperäinen. Muut kirkkokunnat ja lahkot ovat seurausta oppikiistoista ja ihmisten vallanhalusta, joka näkyy myös tarpeessa rakentaa kultteja.

        Nyt en jaksa enää jankata kanssasi.

      • Älä.viitsi.ateisti
        InhottavaRealisti kirjoitti:

        Jos uskontoa nimeltä kristinusko ei olisiu syntynyt, mitään siihen liittyviä ryhmiäkään ei olisi syntynyt. Kristinusko kasvoi ja kehittyi tiettyjen vaiheiden kautta. Jos kristinusko olisi levinnyt ilman vahvempien toimijoiden tukea, eteneminen olisi ollut paljon hitaampaa. Monin paikoin kristinusko levitettiin valloittajien ja sotilasmahdin mukana.

        USA:ssa ei ole valtionkirkkoa, mutta siitä huolimatta kristinusko on siellä merkittävä tekijä monin paikon. Ns. kristillinen äärioikeisto on paikoin päässyt asemaan, jossa voi vaikuttaa politiikkaan ainakin osavaltiotasolla.

        Mikä siitä Amerikan kristillisestä oikeistosta tekee sinun mielestä jonkun "äärioikeiston", kun he kuitenkin ovat republikaaneja? Kuulostaa ihan vasemmistopropagandalta.

      • InhottavaRealisti kirjoitti:

        Jos olet lukenut tekstini, olet ymmärtänyt minun puhuneen juuri siitä, millä nopeudella ja miten tehokkaasti se uusi usko levisi. Jos se juttu olisi muuttunut edes jonkin verran, maailmasi olisi kehittynyt toisin kuin nyt. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Kukaan ei tiedä, mitä siitä olisi seurannut.

        Katolinen kirkko on se suurin siksi, että se voi perustellusti väittää olleensa alkuperäinen. Muut kirkkokunnat ja lahkot ovat seurausta oppikiistoista ja ihmisten vallanhalusta, joka näkyy myös tarpeessa rakentaa kultteja.

        Nyt en jaksa enää jankata kanssasi.

        Usko ei leviä sillä, että ihmisiä pakotetaan kirkon jäseniksi
        -
        Alkuseurakunta on alpuperäinen ja kirkot ovat ihmisten keksimiä Raamattu ei tunne kirkko-organisaatiota vaan maallikoiden seurakunnat.

      • Älä.viitsi.ateisti kirjoitti:

        Mikä siitä Amerikan kristillisestä oikeistosta tekee sinun mielestä jonkun "äärioikeiston", kun he kuitenkin ovat republikaaneja? Kuulostaa ihan vasemmistopropagandalta.

        Republikaaneja on moneen lähtöön. Osa heistä on itse asiassa aatteellisesti lähempänä demokraatteja kuin omia puoluetovereitaan, jotka edustavat poliittista oikeistoa aivan eri lailla kuin vaikkapa Suomen Kokoomus. USA:n puoluekenttä on tyystin toisenlainen kuin Suomessa. Suora vertailu on typerää. pääosin selvää on se, että Demokraattinen puoluekin on USA:ssa oikeistolainen hyvin vahvasti.

        USA:ssa ns. Teekutsuliike onb tyyppiesimerkki uskonnollisesta äärioikeistosta.

      • usko.vainen kirjoitti:

        Usko ei leviä sillä, että ihmisiä pakotetaan kirkon jäseniksi
        -
        Alkuseurakunta on alpuperäinen ja kirkot ovat ihmisten keksimiä Raamattu ei tunne kirkko-organisaatiota vaan maallikoiden seurakunnat.

        Kun joukko ihmisiä muodostaa seurakunnan, jonkun on laskut maksettava kuitenkin. Rahan keruu hoidetaan jollakin tavalla aina. Jopa alkuseurakunnatkin huomasivat sen ja siksi heidänkin piti valita keskuudestaan ihmisiä huolehtimaan käytännön asioista.

        Minun pohdinnassani kysymys on koko ajan ollut siitä, olisiko kristinusko voinut levitä sillä vauhdilla kuin levisi ilman jonkinlaista valtioiden tukea ja keskusjohtoa.

        Käytännössä pitkään tilanne oli se, että jos halusi olla osa yhteisöä, oli oltava kristitty. Niin juutalaisten, kristittyjen kuin islamilaistenkin keskuudessa toisiin uskontoihin ei ole hirvittävän avarakatseisesti suhtauduttu. Olen ymmärtänyt, ettette te "oikeat uskovatkat" juuri pidä islaminuskoisten lisääntymisestä suomessa.

        Nimeomaan alkuseurakunnassa kaikki tehtiin talkoilla eikä ollut kaikenmaailman virkailijaa joille maksettiín palkaa.

        Hyvä pohdinta mutta sinulle näköjään kristinusko on ihan eri asia kuin minulle.
        Kristinusko leviää vain ja ainoaataa niin, että julistetaan evankeliumia ja ihmiset ottavat sen vastaan ja syntyvät uudesti ylhältä. Ei siinä mitään kirkon keskusjohtoa ole tarvittu eikä tarvita tämäkään pälvänä. Kirkko ja aen johto puuhastelee ihan eri asioiden kanssa kun sielujen palastuksen kanssa.

        Ei kukaan kristitty on koskaan pitänyt tai pidä nytkään epäjumalanpelveluksen lisääntymisestä.

        Miksi vain sinun tulkintasi Raamatusta on se ainoa oikea?

        Ei se ole häpeä, jos ei tiedä jotain, mutta se on häpeä, jos ei edes viitsi etsiä sitä tietoa. Laiskuun ei ole kenellekään hyve. osaat kyllä etsiä niin netin uumenista kuin kirjastostakin aineistoa, josta katsot ja tarkastat sen, mitä aiot väittää. Etsi tietoa eri lähteistä, vertaile niitä, seuraa miten ne lomittuvat toisiinsa.

        Käyttäkää alkuun edes sitä Wikiä. Vaikka ”Kristinuskon historia”

        Sieltä selviää mm. että Keisari Konstantinus Suuri oli se, joka edisti kristinuskoa ja kutsui koolle ensimmäisen kirkolliskokouksen, jonka myötä meidän Raamattumme sai muotonsa.

        Ja se miten ”Vuonna 313 Konstantinus I ja Licinius julistivat Milanon ediktissä kristinuskon hyväksytyksi uskonnoksi ja kristinuskon asema muuttui merkittävästi ja Theodosius Suuren aikana (378 – 395) kristinuskosta tuli Rooman valtakunnan ainoa sallittu uskonto.”

        Sitä mukaa kun valtaa pitävät omaksuivat ensin itse kristinuskon, vasta se mahdollisti sen leviämisen. Muutoin muutos olisi ollut huomattavan paljon hitaampaa.

        ”Vuonna 395 Rooma jakautui kahtia ja syntyi Länsi-Rooma sekä Itä-Rooma, eli Bysantti. Bysantista kehittyi mahtava valtakunta, jossa oli keisarin johtama valtionkirkko. ”

        Näin kristinuskosta kehittyi yhä enemmän valtaa käyttävä instituutio.

        ” keisari Justinianus Suuri (483 – 565), joka piti itseään Jumalan käskynhaltijana ja ylipappina, jolla oli vastuu alamaisten käännyttämisestä kristinuskoon. Hän tahtoi rakentaa valtakuntansa kristilliselle pohjalle…”

        Ja niin edelleen.

        Jos haluat ottaa asioista tarkemmin selvää, miten tuo kaikki tapahtui, niin hyvässä Wikisivussa on mainittu lähteet:

        Airi Airola: ”4. Vainotusta valtakunnanuskonnoksi”, Kirkon tie, s. 16. Airofilmi Ay, 2002.
        McGrath, Kristillisen uskon perusteet, Gummerus 1999, 115–117.
        Arffman, Kaarlo: Kristinuskon historia. Helsinki: Edita, 2004.
        Litzen Veikko: Tie Nikeaan: Roomalaisten ja kristittyjen yhteinen matka ajanlaskumme alusta valtiokirkon syntyyn. Turku: Kirja-Aurora, 2009.

        Voit noiden perusteella etsiä artikkeleita netistä tai mennä kirjastoon ja lainata ne.

      • usko.vainen kirjoitti:

        Nimeomaan alkuseurakunnassa kaikki tehtiin talkoilla eikä ollut kaikenmaailman virkailijaa joille maksettiín palkaa.

        Hyvä pohdinta mutta sinulle näköjään kristinusko on ihan eri asia kuin minulle.
        Kristinusko leviää vain ja ainoaataa niin, että julistetaan evankeliumia ja ihmiset ottavat sen vastaan ja syntyvät uudesti ylhältä. Ei siinä mitään kirkon keskusjohtoa ole tarvittu eikä tarvita tämäkään pälvänä. Kirkko ja aen johto puuhastelee ihan eri asioiden kanssa kun sielujen palastuksen kanssa.

        Ei kukaan kristitty on koskaan pitänyt tai pidä nytkään epäjumalanpelveluksen lisääntymisestä.

        Koeta nyt käsittää, että jos kristinuskoa ei olisi aggressiivisesti levitetty jopa aseidenkin voimalla, se ei olisi sitä vauhtia levinnyt kuin levisi! Pienet, "sievät" seurakunnat olivat varmastikin oikein kiva asia, mutta huonosti niille olisi käynyt maailmassa, jossa valtaa käyttivät Euroopassakin kilpailevat ruhtinaat. Et taida käsittää lainkaan eroja nykymaailman ja keskiajan välillä?

        Ei se ole usko.vainen mitään keskustelua, että Sinä vain jankkaat ja jankkaat omia teesejäsi loputtomasti välittämättä mitään ilmiselvistä faktoista, joita eteesi lyödään. Se on pelkkkää tyhmyyttä!

        Yritä nyt hyvä mies vihdoinkin tajuta, että evankeliumi ei ole sama asia kun kristinuskon ympärille kyhätty uskonnollisuus ja kirkkolaitokset.

        Uskovat julistavat evanliumia opettamalla ja kastamalla kuten Jeesus kehoitti eikä pakottamalla ja väkivallalla.

        On täysin mahdotonta arvioida, mitä olisi tapahtunut, jos kristinuskoa ei olisi lähdetty levittämään kuninkaallisten ja heidän sotajoukkojensa turvin. Jankutus ei paljoa auta, kun historian tapahtumia tutkitaan.

        Siinä vaiheessa, kun kristinusko julistettiin Rooman valtakunnassa ainoaksi hyväksytyksi uskonnoksi, Rooma oli jo taantuva suurvalta. Ironista kyllä, kristinusko murensi entisestään esim. keisarien arvovaltaa. Se oli siis tavallaan jopa yksi syy Länsi-Rooman tuhoon, josta taas seurasikin sitten Euroopan taantuminen pitkäksi aikaa ja monin tavoin.

        Käytännössä kristinusko oli sama asia kuin katolinen kirkko keskiajalla. Muuta vaihtoehtoa ei ollut. Vasta uskonpuhdistus ja renessanssiaika nostivat Euroopan vähitellen kukoistukseen, josta valitettavasti seurasi sittemmin myös siirtomaa-aika lieveillmiöineen.

        Kristinusko ja Euroopan historia nivoutuvat tiukasti yhteen. Kristinuskon mukanaantuoma ylimielisyys oli yksi niistä tekijöistä, joista seurasi häikäilemättömyys muiden maanosien alistamisessa.

        Sinä voit määritellä toki ihmisiä oikeisiin ja vääriin uskoviin, mutta kyseessä on vain Sinun ja samanmielisten määritelmä. Käytännössä näkemyksesi eivät paljoa maailman kristittyjen enemmistölle merkitse.

        Mietipä usko.vainen hyvin tarkasti vaikkapa tätä: suuri osa teidän uudestisyntyneiden kristittyjen opista tulee käytännössä Amerikan mailta. Eipä rauhaa rakastavia kristittyjä sielläkään paljoa puristanut se, että intiaanien maat vietiin ja "Luvattua maata" Uudelta mantereelta väkivalloin otettiin?

        Sinä et erota uskoa ja uskonnollisuutta joten aiheesta on turha jatkaa.

        Tuossa oli tiivistettynä tiukkaa asiaa. Kyllä meidän kristittyjen tulee tunnustaa se, mikä on totta. Vaikka se ei mairittelisi tai nostaisi kristinuskoa muita ylemmäs. Historiasta tulee oppia - ei kieltää tai yrittää kuvitella sitä toisenlaiseksi.

      • usko.vainen kirjoitti:

        Sinä et erota uskoa ja uskonnollisuutta joten aiheesta on turha jatkaa.

        Nyt kuulostaa siltä, kuin kieltäisit kristinuskon todellsien historian ja viittaisit sellaiseen pieneen marginaaliseen ryhmään, joka on kirjoittanut oman historiansa. Siihen kuuluu olennaisena osana ajatus, että kaikki ne kristityt, jotka historia tuntee, kielletään. Oletetaan että jossain on ollut ryhmiä, jotka ovat noudattaneet sellaisia oppeja ja käytäntöjä, jotka istuvat nyt näihin uusiin oppeihin.

        Aikoinaan Balttis toi mielenkiintoista anabaptistien historiasta muutamia linkkejä, joissa yhdessä oli juuri tästä asiaa. Ikävä kyllä en enää löydä juuri sitä linkkiä. Mutta siinä oli kertomus pienistä lahkoista, jotka erkanivat kristityistä ja noudattivat omaa järjestystään. Heitä pidettiin anabaptismin alkuseurakuntana. Näistä vain ei ole oikein luotettavaa faktaa saatavissa.

        Mikäli tuollaisia lahkoja on ollut, olisi todella mielenkiintoista saada heistä tietoa.

        Miten KUMMASSA se "uskokaan" olisi voinut mitään kummoista vauhtia levitä, jos turvana ei olisi aseita ja vahvoja tukijoita ollut?? En ymmärrä sössötystäsi TÄYSIN sivussa itse asiasta. Etkö oikeasti PYSTY asiapohjaiseen normaaliin kommunikaatioon?

      • mummomuori kirjoitti:

        Nyt kuulostaa siltä, kuin kieltäisit kristinuskon todellsien historian ja viittaisit sellaiseen pieneen marginaaliseen ryhmään, joka on kirjoittanut oman historiansa. Siihen kuuluu olennaisena osana ajatus, että kaikki ne kristityt, jotka historia tuntee, kielletään. Oletetaan että jossain on ollut ryhmiä, jotka ovat noudattaneet sellaisia oppeja ja käytäntöjä, jotka istuvat nyt näihin uusiin oppeihin.

        Aikoinaan Balttis toi mielenkiintoista anabaptistien historiasta muutamia linkkejä, joissa yhdessä oli juuri tästä asiaa. Ikävä kyllä en enää löydä juuri sitä linkkiä. Mutta siinä oli kertomus pienistä lahkoista, jotka erkanivat kristityistä ja noudattivat omaa järjestystään. Heitä pidettiin anabaptismin alkuseurakuntana. Näistä vain ei ole oikein luotettavaa faktaa saatavissa.

        Mikäli tuollaisia lahkoja on ollut, olisi todella mielenkiintoista saada heistä tietoa.

        Minusta usko.vaisella on ihan oma maailmansa. Tai, hän jankuttaa jankuttamisen ilosta. Siihen suuntaan olen alkanut kallistua.

        Kovasti olen alkanut miettiä sitä, miksi näiden keskustelukyvyttömimpien reppanoiden kanssa yhtään mitenkään edes yritän keskustella. Ei siitä mitään tule. En minä normaalielämässäkään ole velvoitettu kuuntelemaan pelkkää paskaa, joten taidan ottaa käyttöön saman tavan täälläkin.

      • mummomuori kirjoitti:

        Nyt kuulostaa siltä, kuin kieltäisit kristinuskon todellsien historian ja viittaisit sellaiseen pieneen marginaaliseen ryhmään, joka on kirjoittanut oman historiansa. Siihen kuuluu olennaisena osana ajatus, että kaikki ne kristityt, jotka historia tuntee, kielletään. Oletetaan että jossain on ollut ryhmiä, jotka ovat noudattaneet sellaisia oppeja ja käytäntöjä, jotka istuvat nyt näihin uusiin oppeihin.

        Aikoinaan Balttis toi mielenkiintoista anabaptistien historiasta muutamia linkkejä, joissa yhdessä oli juuri tästä asiaa. Ikävä kyllä en enää löydä juuri sitä linkkiä. Mutta siinä oli kertomus pienistä lahkoista, jotka erkanivat kristityistä ja noudattivat omaa järjestystään. Heitä pidettiin anabaptismin alkuseurakuntana. Näistä vain ei ole oikein luotettavaa faktaa saatavissa.

        Mikäli tuollaisia lahkoja on ollut, olisi todella mielenkiintoista saada heistä tietoa.

        Minä en ole kieltämässä yhtään mitään mutta minua huvittaa kun teikäläiset ette erota uskoa uskonnoliisuudeta.

        Lue enemmän Raamattua ja vähemän oppeja 🤗

      • usko.vainen kirjoitti:

        Minä en ole kieltämässä yhtään mitään mutta minua huvittaa kun teikäläiset ette erota uskoa uskonnoliisuudeta.

        Lue enemmän Raamattua ja vähemän oppeja 🤗

        Kokeillaanpa käydä tätä asiaa läpi yksinkertaistaen, usko.vainen.

        "On täysin mahdotonta arvioida, mitä olisi tapahtunut, jos kristinuskoa ei olisi lähdetty levittämään kuninkaallisten ja heidän sotajoukkojensa turvin. "

        Onko tuossa lausahduksessani jotakin väärää? Jos on, mitä?

        Päätä itse ja jankuttele sitten keskenäsi 🤗

      • usko.vainen kirjoitti:

        Päätä itse ja jankuttele sitten keskenäsi 🤗

        Ajatteles usko.vainen: Sinä OIKEASTI et kykene selvään kysymykseen tuon enempää vastaamaan. Tuo on osaamisesi huippu!

        Jos kaltaisesi "keskustelijat" edustavat uskovaisten joukkoa Suomi24:llä, en yhtään ihmettele sitä, että osa ihmisistä suhtautuu uskovaisiin ihmisiin niin kielteisesti. Sitä minä lähinnä ihmettelen, että suurempi joukko kristittyjä ei teitä uskovaisina esiintyviä häiriköitä enemmän täällä kurmota. Niin paljon hallaa te teette uskovaisten maineen mustaamiseksi.

        Jos jotakin tyydytystä saat siitä, että käyttäydyt kuin keskenkasvuinen, ei voi kuin ihmetellä. Jos kuvittelet edustavasi kettuiluinesi jonkinlaista ylempää ja ylimielistä älykkyyttä täällä, pieleen menee. Jos oikeasti haet täältä vain huomiota, säälin Sinua. Jos saat tyydytystä siitä, että saat muut kiukustumaan, Sinulla menee TODELLA huonosti.

        Kerta toisensa jälkeen olen yrittänyt saada Sinusta jonkinlaista asiallista keskustelijaa irti. Ihan aina olen pettynyt. Joka kerta. Aina päädytään samaan: Sinä joko takerrut jankkaamaan Raamatun kohdasta tai sitten vain täysin typerästi töksäytät jotakin sen kaltaista kuin tuossa edellä. Mitä sillä saavutit?

        Jotakin Sinä kai täältä tavoittelet ja ilmeisesti myös saat. Ihmismieli selittää kai täydellisen idioottimaisuudenkin tarvittaessa hyväksi asiaksi?

        Minun puolestani saat nyt nautiskella siitä, mitä olet saavuttanut. Minun osaltani keskusteluni nimimerkkisi usko.vainen kanssa päättyy tähän. Samoin, lupaan aina vähäisenkin asiattomuutesi nähdessäni ilmoittaa sekä tekstisi että nikkisi asiattomiksi. Se on eri asia, onko siitä mitään hyötyä, mutta riittääpähän siinä puuhaa.

        Sitä en voi luvata, että kaikki sivunikkisi tunnistaisin. Kovasti lupaan kuitenkin niitäkin vältellä. Koeta pärjäillä!

        Vastaa toki omaan ksymyksesi samalla kun siinä jankuttelet

        ”Ajatteles usko.vainen: Sinä OIKEASTI et kykene selvään kysymykseen tuon enempää vastaamaan.”

        Toivon ettei mennä liian henkilökohtaiselle tasolle. Meillä jokaisella on oma tietomäärämme, eikä se ole syy suuttua. Se mistä tuota nimimerkkiä nuhtelisin, on laiskuus ottaa selvää ja perustella omia näkökantojaan.

        Siksi keskustelu hänen kanssaan taantuu välillä varsin lapsenomaiselle tasolle. Mutta kannustakaamme mieluummin häntä opin tielle.

        Höpöh höpön.

        usko.vainen pyrkii tietoisesti vain ja ainoastaan ärsyttämään. Hänellä ei ole yhtään minkäänlaista pyrkimystäkään siihen, että hän keskustelisi. Ainoa asia mihin hän kykenee, on päänaukominen ja multinikkeily. Hups - olin vähällä unohtaa kuvien liittämisen teksteihin!

        "Hänellä ei ole yhtään minkäänlaista pyrkimystäkään siihen, että hän keskustelisi. "

        Noh, välillä on pientä yritystä. Mutta jos kokee olevansa altavastaaja ja kun ei ylpeys anna periksi sen enemäpää myöntää, ettei jotain tiedä kuin sitäkään, että on liian laiska edes etsimään mitään tietoa, voi joku heittätyä tuollaiseksi räksyttäjäksi.

        Minä en oikein usko, että usko.vainen olisi oikeasti minkään lajin uskovainen. Jos on, hän kyllä toimii lähinnä negatiivisena esimerkkinä uskonnollisuudesta.

      • InhottavaRealisti kirjoitti:

        Minä en oikein usko, että usko.vainen olisi oikeasti minkään lajin uskovainen. Jos on, hän kyllä toimii lähinnä negatiivisena esimerkkinä uskonnollisuudesta.

        En hänen uskoaan halua arvoida mitenkään. Vain sitä , mitä hän tuo ulos mielipiteillään.

      • mummomuori kirjoitti:

        En hänen uskoaan halua arvoida mitenkään. Vain sitä , mitä hän tuo ulos mielipiteillään.

        Minä taas voin kyllä arvioida sen perusteella, miten hän toimii.

        Jos ihminen on uskovainen ja toimii noin, luulisi hänellä olevan ongelmia löytää toimilleen perusteluja. Ei niitä ainakaan Raamatusta löydy!

    • näinpäättelen

      "Kerros mummomuori mitä tarkoitat"
      Eli kaikki nuo ylläolevat vastanneet, ovat MUMMOMUORI. Tai lukutaidottomia.

      • Ja mikä pahinta, olet ilmeisesti itsekin samaa joukkoa!

      • RäyhiskeIIe
        InhottavaRealisti kirjoitti:

        Ja mikä pahinta, olet ilmeisesti itsekin samaa joukkoa!

        Oletko sinä mummomuori?

      • RäyhiskeIIe kirjoitti:

        Oletko sinä mummomuori?

        En. Onko Sinulla identiteettikriisi?

      • Räyhiskell
        InhottavaRealisti kirjoitti:

        En. Onko Sinulla identiteettikriisi?

        Selvä, olet mummomuori!

      • Räyhiskell kirjoitti:

        Selvä, olet mummomuori!

        Ymmärrän kriisisi. Tämä tästä.

      • Räyhiksell
        InhottavaRealisti kirjoitti:

        Ymmärrän kriisisi. Tämä tästä.

        Joko kohta lähdet salille kun aloit jankuttaa?!

    • Olen kommentoinut tästä aiheesta lukuisissa ketjuissa. Jos ei huvita niitä lukea, niin eipä tarvitse tällaisia ketjuja sen vuoksi tänne laittaa. Kysehän ei ole siitä, että ylipäätän olisitte kiinnostunteita asiasta vaan siitä, että saatte taas pahan ilkisesti panetella itse keksimistänne asioista .

      • eiolkinukkeja

        Ihan turhaan aina luot näitä pahantahtoisia mielikuviasi. Ne ovat sinun omaa ongelmaasi ei uskovaisten, jotka kuitenkin toimimme Kristuksen täydellä rakkaudella ja lujuudella täällä.

    • näinsiistodellisuus

      Kuten tässäkin ketjussa on nyt seikkaperäisesti tullut esiin, niin fundamentalismi- terminä on vain kulttuurimarksistien käyttämä vihailmaus heille ei-mieluisia ihmisiä kohtaan. Asiaa pyritään perustelemaan yhteiskunnallisten ilmiöiden kautta ensin ja sitten sälytetään kaikki se näin kehitetty paha uskovien kontolle somessa kirjoittajien kristinuskon vastustajien toimesta.

      Fundamentalismi koskettaa uskovaisia vain siitä, että luotamme Jeesukseen Kristukseen, joka on se Kallio eli luja perusta eli fundamentti ja noudatamme Hänen lähetyskäskyään pontevasti!

      • Voithan sinä keksiä ihan omiakin selityksiä. Muista vain, ettei se ole totuus.

        Totuus on se, että 1900 luvun alkupuolella baptisti Curtis Lee Laws otti tuon termin käyttöön. Se joukko, joka kannatti tuota, alkoi kokoontua yhteen. Ensi esiintyminen ns. Daytonin oikeudenkäynnissä ei ollut ihan onnistunut, mutta liike jatkoi kasvamistaan.

        1970 luvulla fundamentalismi termi laajeni käsittämään myös muiden uskontojen vastaavia suuntauksia. Tätä on siis tutkittu ylikulttuurisena uskonnollisena ilmiönä. Ja niistä voidaan löytää joukko yhteisiä piirteitä.
        Tähän tutkimukseen osallistui uskontotutkijoita ympäri maailman satoja ja siitä on viisi paksua teosta saatu aikaiseksi.

      • näinsiistodellisuus
        mummomuori kirjoitti:

        Voithan sinä keksiä ihan omiakin selityksiä. Muista vain, ettei se ole totuus.

        Totuus on se, että 1900 luvun alkupuolella baptisti Curtis Lee Laws otti tuon termin käyttöön. Se joukko, joka kannatti tuota, alkoi kokoontua yhteen. Ensi esiintyminen ns. Daytonin oikeudenkäynnissä ei ollut ihan onnistunut, mutta liike jatkoi kasvamistaan.

        1970 luvulla fundamentalismi termi laajeni käsittämään myös muiden uskontojen vastaavia suuntauksia. Tätä on siis tutkittu ylikulttuurisena uskonnollisena ilmiönä. Ja niistä voidaan löytää joukko yhteisiä piirteitä.
        Tähän tutkimukseen osallistui uskontotutkijoita ympäri maailman satoja ja siitä on viisi paksua teosta saatu aikaiseksi.

        "1970 luvulla fundamentalismi termi laajeni käsittämään myös muiden uskontojen vastaavia suuntauksia. Tätä on siis tutkittu ylikulttuurisena uskonnollisena ilmiönä. Ja niistä voidaan löytää joukko yhteisiä piirteitä."

        Oikeinhan olet asian ymmärtänyt, että kyseessä on yhteiskunnallinen ja uskonnollinen ilmiö!

        Tämänjälkeen termiä alettiin käyttämään islamin äärisuuntauksiin ja kun huomattiin termin negatiivinen vaikutus, niin sitten laajennettiin käyttämään myös kristittyjä uskovaisia vastaan. Nyt tämä termi ateistien ja liberaalien käyttämänä on vihatermi, jonka kautta pyritään saattamaan uskovaiset huonoon valoon. Samaa taktiikkaa, kuitenkin eri termein, käytettiin myös Jeesukseen dramaattisin seurauksin.

        Mutta todellisuudessa fundamentalismi koskettaa uskovaisia vain siitä, että luotamme Jeesukseen Kristukseen, joka on se Kallio eli luja perusta eli fundamentti ja noudatamme Hänen lähetyskäskyään pontevasti!

      • Selvä.suunta
        näinsiistodellisuus kirjoitti:

        "ateistien ja liberaalien käyttämä vihatermi"

        Juuri noin. Määrittelemällä (näennäisesti tieteeseen ja tutkimukseen vedoten, sillä nuo mantrat purevat kristinuskon sisältöä tuntemattomiin ateisteihin) ja leimaamalla pyritään legitimoimaan VIHA kristittyjä uskovia kohtaan. Eiväthän he tietenkään kehtaa sanoa, että vihaavat Kristuksen tähden, koska se olisi aika noloa, vaan viha on puettava tutkijoiden tietämiseen, oikeaan määritelmään (jossa kaikki uskon sisältö on poistettu) ja termiin. Mummomuori onkin kovasti puuhastellut lietsoen vihaa uskovia kohtaan tällä palstalla ja vetänyt perässään koko joukon ateisteja tehostamaan räksytystä. Enää hihamerkki ja gettoihin eristäminen puuttuu.

      • näinsiistodellisuus kirjoitti:

        "1970 luvulla fundamentalismi termi laajeni käsittämään myös muiden uskontojen vastaavia suuntauksia. Tätä on siis tutkittu ylikulttuurisena uskonnollisena ilmiönä. Ja niistä voidaan löytää joukko yhteisiä piirteitä."

        Oikeinhan olet asian ymmärtänyt, että kyseessä on yhteiskunnallinen ja uskonnollinen ilmiö!

        Tämänjälkeen termiä alettiin käyttämään islamin äärisuuntauksiin ja kun huomattiin termin negatiivinen vaikutus, niin sitten laajennettiin käyttämään myös kristittyjä uskovaisia vastaan. Nyt tämä termi ateistien ja liberaalien käyttämänä on vihatermi, jonka kautta pyritään saattamaan uskovaiset huonoon valoon. Samaa taktiikkaa, kuitenkin eri termein, käytettiin myös Jeesukseen dramaattisin seurauksin.

        Mutta todellisuudessa fundamentalismi koskettaa uskovaisia vain siitä, että luotamme Jeesukseen Kristukseen, joka on se Kallio eli luja perusta eli fundamentti ja noudatamme Hänen lähetyskäskyään pontevasti!

        ”…kyseessä on yhteiskunnallinen ja uskonnollinen ilmiö!”

        Totta kai. Aina uskonnot ovat yhteiskunnallisia ilmiöitä – harva elää niin yhteiskunnan ulkopuolella, ettei se jotenkin vaikuttaisi.

        Ehkä sinun olisi hyvä pysähtyä hahmottamaan kristinuskon historiaa, eri kirkkokuntiin jakautumista sekä mitä kaikkia suuntauksia on ajan mukana kehittynyt?

        ”…alettiin käyttämään islamin äärisuuntauksiin ja kun huomattiin termin negatiivinen vaikutus, niin sitten laajennettiin käyttämään myös kristittyjä uskovaisia vastaan.”

        Juuri toisinpäin. Kun kristinuskon sisällä syntyi tuollainen suuntaus kuin fundamentalismi, siitä johdettiin sama pohja muihin uskontoihin, koska niissä oli selkeitä yhteneväisyyksiä. Eli tietyt islamin suuntaukset, hinduismin suuntaukset sekä juutalaisuudet suuntaukset (ääriortodoksisuus joka nousi vastustamaan reformijuutalaisuutta)

        ”…on vihatermi, jonka kautta pyritään saattamaan uskovaiset huonoon valoon.”

        Ei, vaan sen määrittelee se, missä yhteydessä sitä käytetään. Samoin kuin liberalismista on tehty joidenkin uskovien suussa vihatermi, ja se määritellään missä yhteydessä termi mainitaan.

        Mielestäni asia on niin, että tämä moderni kristillinen fundamentalismi ei ole kovin suosittua kristittyjen keskuudessa. Moni kokee että juuri noiden fundamentalistien käytös sekä puheet saattavat kristityt huonoon valoon.

        "Moni kokee että juuri noiden fundamentalistien käytös sekä puheet saattavat kristityt huonoon valoon."

        Tuolla sinä nimenomaan jatkat vihan legitimointia. Tuolla tavalla on helppo ohjailla niitä, jotka eivät tunne eivätkä ymmärrä uskon totuuksia ja saada heidät uskomaan, että he tekevät vain oikein leimatessaan ja marginalisoidessaan jonkun kristillisen ryhmän. Tätähän sinä ja kumppanisi puuhastelette suhteessa Patmokseen. Mutta mitä reaalisesti perusteltua huonoa käytöstä ja puhetta päämaalitauluksesi ottamasi Ahvio edustaa? Syytöksiä tehtailette, mutta ne eivät perustu mihinkään sellaiseen todellisuuteen, joka voitaisiin näyttää toteen tässä oikeassa maailmassa, jossa meillä on oikeaa historiankirjoitusta ja pätevää akateemista tietämystä ja tutkimusta.

      • Selvä.suunta kirjoitti:

        ”Tuolla tavalla on helppo ohjailla niitä, jotka eivät tunne eivätkä ymmärrä uskon totuuksia ja saada heidät uskomaan, että he tekevät vain oikein leimatessaan ja marginalisoidessaan jonkun kristillisen ryhmän.”

        Asia on juuri toisinpäin. Moni sellainen, joka inhoaa kristinusko, ottaa juuri noilta marginaaliryhmiltä niitä väitteitä, ja sälyttää niitä kaikkien kristittyjen päälle. Kuten vaikka tuo kreationismin uskokappale, mutta niitä on monia muita. Saan tavan takaa oikaista ja kertoa, etteivät kaikki kristityt niin ajattele.

        Nostan siis sieltä marginaalista ylös kristinuskoa.

        Jos joku kokee jotain vihaa, yleensä se on vain kielteinen asenne, se on olemassa jo ennen kuin heille kerrotaan, millaisia suuntauksia kristinuskossa on olemassa ja miten niiden käsityksen eroavat toisistaan. Näin negatiivisuus yleensä lientyy.

        ”Mutta mitä reaalisesti perusteltua huonoa käytöstä ja puhetta päämaalitauluksesi ottamasi Ahvio edustaa?”

        Huokaus. Sekoitat kaksi asiaa toisiinsa. Se huono käytös, jota tämä moderni fundamentaalisuuden kaksi eri haaraa (maailman valloittajat ja muuttajat) edustavat, tulee näkyviin erityisen hyvin heidän tärkeimmällä areenallaan eli täällä netissä eri keskustelupalstoilla.

        Ahvion kirjoituksia olen tarkimmin lukenut, ja ilmeisesti hän lienee se ”oppi-isä”, mitä monet muutkin seuraavat omissa kommenteissaan. Toki perehdyn muidenkin tekeleisiin, jotka tätä samaa evankelikaalista oppia kannattavat.

        Odotan kyllä sitä, milloin esim. sinä perustelleen osoitat jonkun asian virheelliseksi?

      • luovutahyväihminen

        "Ahvion kirjoituksia olen tarkimmin lukenut, ja ilmeisesti hän lienee se ”oppi-isä”, mitä monet muutkin seuraavat omissa kommenteissaan. "

        Ja miksi kuitenkin tuot esiin Ahviosta vihanlietsontaasi etkä ollenkaan kykene perustellen kumoamaan Ahvion perusteltuja argumentteja. Miksi et perustele, vaan syydät pahaa oloasi Ahvion päälle. Eihän tuollainen ole edes keskustelua - se on vain puuroutunutta ja ahdistunutta vihanlietsontaa. Kyllä sinun pitäisi tämä ymmärtää!

        Sinun pitäisi tunnustaa, että Ahvio on korkeasti oppinut teologi ja tiedemies etkä sinä maallikkona kykene hänen kanssaan perustelevan asiallisesti väittelemään missään olosuhteissa.

      • luovutahyväihminen kirjoitti:

        Tuon Ahvion esiin sen vuoksi, että hän edustaa tiettyä evankelikaalista fundamentalismia suomessa. Hän kuten Puolimatka ym. ovat niin paljon olleet esillä, joten mielestäni ihan hyvä esimerkki.

        ”…etkä ollenkaan kykene perustellen kumoamaan Ahvion perusteltuja argumentteja…”

        Olen tehnyt niin varmaan kymmenissä ketjuissa.

        Ahviota en persoonana ole koskaan arvostellut, eikä hän synnytä juuri minkäänlaisia tuntemuksia. Arvoin vain hänen kirjoituksiaan sekä mielipiteitään. Ahvio on vain ihminen. Yhtä erehtyväinen sekä aivan samalla viivalla muiden ihmisten kanssa, joten olipa oppiarvo mikä tahansa, hänen mielipiteistään voi ja saa keskustella kriittisestikin. Ei hän mikään aukotoriteetti ole.

      • mummohuori

        Älä taas mummeli siirrä maalia! Sinä et ole koskaan pystynyt kumoaaman yhtäkään Ahvion argumenttia.

        Sinulla on kummallinen viha kaikkia muita paitsi luterilaisia liberaaleja ja vihervassuja kohtaan.

      • voi.sinua.rassukkaa
        mummomuori kirjoitti:

        Tuon Ahvion esiin sen vuoksi, että hän edustaa tiettyä evankelikaalista fundamentalismia suomessa. Hän kuten Puolimatka ym. ovat niin paljon olleet esillä, joten mielestäni ihan hyvä esimerkki.

        ”…etkä ollenkaan kykene perustellen kumoamaan Ahvion perusteltuja argumentteja…”

        Olen tehnyt niin varmaan kymmenissä ketjuissa.

        Ahviota en persoonana ole koskaan arvostellut, eikä hän synnytä juuri minkäänlaisia tuntemuksia. Arvoin vain hänen kirjoituksiaan sekä mielipiteitään. Ahvio on vain ihminen. Yhtä erehtyväinen sekä aivan samalla viivalla muiden ihmisten kanssa, joten olipa oppiarvo mikä tahansa, hänen mielipiteistään voi ja saa keskustella kriittisestikin. Ei hän mikään aukotoriteetti ole.

        Mitä sinulla on evankelimaalisiakin vastaan?
        "Evankelikalismi juontaa juurensa reformaatioajasta. Niitä katolisen kirkon teologeja, jotka halusivat uudistaa kirkon teologiaa raamatullisempaan suuntaan kutsuttiin evankelisiksi (eng. evangelical, saks. evangelisch ja ransk. évangelique). Yleisempään käyttöön termi tuli 1520-luvulla, kun varhaiset reformaattorit nostivat sen keskeiseksi ohjelman julistukseksi poleemisissa kirjoituksissaan.

        Termillä "evankelikaalinen" on kuitenkin täsmällisempi sisältö. Sitä käytetään etenkin englanninkielisellä kielialueella evankeliointia, yksilön uskonkokemusta ja Raamatun asemaa korostavasta kristillisyydestä. Evankelikaalisen liikkeen keskeisiä periaatteita ovat: 1) Raamatun auktoriteetti ja riittävyys, 2) pelastuksen ainutlaatuisuus Kristuksen ristinkuoleman kautta, 3) henkilökohtaisen kääntymyksen tarpeellisuus, sekä 4) evankelioimisen välttämättömyys, kiireellisyys ja tärkeys.

        . Evankelinen herätysliike ja evankelikalismi on kuitenkin syytä erottaa toisistaan, sillä edellinen on luterilaiseen tunnustukseen sitoutunut kirkon piirissä toimiva herätysliike, kun taas jälkimmäinen on laajempi, tunnustuskuntien rajat ylittävä kristillinen suuntaus.

        Liikkeenä evankelikalismi on laaja ja sen ajattelu on varsin monimuotoista. On kuitenkin mahdollista esittää siitä joitain yleispiirteitä: Evankelikalismi ylittää kirkkokuntien rajat eikä muodosta omaa kirkkokuntaansa. Se vaikuttaa liikkeenä eri pääkirkkokuntien sisällä. Siksi voidaan puhua esim. ”anglikaaneista evankelikaalisista”, jopa ”katolisista evankelikaalisista”.

        Evankelikaalisuus on myös ekumeeninen liike, sillä evankelikaaliset eivät tunnusta mitään tiettyä kirkkokäsitystä, ekklesiologiaa, normatiiviseksi. He arvostavat niitä kirkko-oppeja, jotka perustuvat selkeästi Uuteen testamenttiin ja kristilliseen traditioon. Liike vaikuttaa pääosin angloamerikkalaisessa maailmassa. Brittiläisillä ja yhdysvaltalaisilla teologeilla onkin ollut merkittävä rooli liikkeessä. "

      • voi.sinua.rassukkaa kirjoitti:

        ”Mitä sinulla on evankelimaalisiakin vastaan?”

        Yksittäisinä henkilöinä ei mitään, vaan tuon liikkeen piirissä oleviin näkemyksiä kyseenalaistan.

        Toit aivan hyvän lähteen esille, eli Uskonnot suomessa sivuston. Kannattaakin lukea se tarkkaan. Siinä on hyvää historiaan evankelikaalisen liikkeen synnystä.

        ”Muita merkittäviä vaikutteita evankelikalismi sai vapaakirkolliselta saarnaajalta Jonathan Edwardsilta (1703-1758) ja herrnhutilaisilta. Vaikutteita tuli myös valistukselta, jonka järkeisuskoa evankelikalismi pyrki vastustamaan. (McGrath 1999, 140-141.)”

        ”Pohjois-Amerikassa evankelikalismi jossain määrin yhdistyi 1800-luvulla vastareaktiona liberaaliprotestantismille syntyneeseen fundamentalismiin.” mutta ”Fundamentalismi ja evankelikalismi kokivat 1940-1950 lukujen vaihteessa eräänlaisen välirikon.”

        ”Tästä oli seurauksena fundamentalismin joutuminen vähitellen eristyksiin liikkeenä. Tämä vähensi myös evankelikalismin vaikutusta. Tätä seurasi uusevankelikaalisuudeksi kutsutun ryhmän syntyminen.”

        ”..monet konservatiiviset kristityt pitivät fundamentalismia liian taantumuksellisena ja separatistisena ja liittyivät uuteen liikkeeseen, joka oli selkeästi herätyskristillinen ja evankelioimista korostava, mutta torjui separatismin. Tunnetuin yksittäinen kristitty, joka siirtyi fundamentalismista avarampaan evankelikalismiin oli evankelista Billy Graham (1918-).”

        Siitä liike on kehittynyt eteenpäin. Kuten Timo Pokki hyvin asiaa valaisee:

        ”Evankelikalismi on hyvin monimuotoinen ilmiö. Pelkästään amerikkalaisessa evankelikalismissa voidaan erottaa ainakin 14 teologista ja kulttuurista alaryhmää.”
        ”Liike on liittynyt läheisesti presbyteerien, kongregationalistien, baptistien ja metodistien toimintaan ja sillä on ollut vahvasti kalvinistinen tausta.”

        Sen alle luetaan fundamentalismi, päälinjan (main line) evankelikalismi, helluntailais-karismaattinen kristillisyys.

        ”Evankelikalismi ja uskon tuntomerkit” Timo Pokki, Julkaistu: 07.06.2010

        Liike liittyy hyvin olennaisena osana amerikkalaiseen politiikkaan, sillä jostain syystä osa etelän baptisteja sekä evankelikaalisesta liikkeestä on vahva taustavaikuttaja äärioikeistolaisissa liikkeissä. Tästä on Netpunk tuonut hyvää faktaa esiin.

      • Rasismi.paljastettu

        Loppukaneetistasi päätellen kannatat kansalaioikeuksien vastaista uskontoon ja vakaumukseen perustuvaa syrjintää. Muutenhan et täällä tietynlaisten kristittyjen yhteiskunnallisesta osallistumisesta nillittäisikään.

      • Rasismi.paljastettu kirjoitti:

        Loppukaneetistasi päätellen kannatat kansalaioikeuksien vastaista uskontoon ja vakaumukseen perustuvaa syrjintää. Muutenhan et täällä tietynlaisten kristittyjen yhteiskunnallisesta osallistumisesta nillittäisikään.

        En kannata syrjintää, vaan kyseenalaistan tuota aika vaarallista poliittista agendaa joka hyökkää demokratiaa vastaan ja vieläpä kristinuskon varjolla.

      • Mummo.on.rasisti
        mummomuori kirjoitti:

        En kannata syrjintää, vaan kyseenalaistan tuota aika vaarallista poliittista agendaa joka hyökkää demokratiaa vastaan ja vieläpä kristinuskon varjolla.

        "tuota aika vaarallista poliittista agendaa" on löydettävissä vain ja ainoastaan niissä valheellisissa ja vääristelevissä ateistisissa fantasiakirjoituksissa, joita urakalla postailet tänne.

        Tuo on täysin tuomittavaa disinformaation levittämistä, jolla tarkoituksellisesti lietsotaan vihaa ja ennakkoluuloja tiettyä ihmisryhmää vastaan. Sinä ateistitovereinesi olet täällä valheinesi hyökkäämäämässä demokratiaa vastaan ja teet sen kristinuskon varjolla teeskennellen olevasi kristitty. Kuitenkaan yksikään kristitty ei vihaa veljeään, kuten sinä, eikä halveksi perinteisiä kristillisiä perusarvoja, kuten sinä.

        Sanalla sanoen, sinä itse vihapuheinesi edustat tuhoisaa poliittista agendaa ja taistelet ihmisten perustuslaillisia perusoikeuksia vastaan.

      • Mummo.on.rasisti kirjoitti:

        :D Tuo paatoksellinen vyöryntä kuulostaa aivan samanlaiselta kuin aikoinaan taistolaiset minulle pitivät. Eipä silti kyllä muutkin kommunistit vastaavia minulle pitivät.

        Kuvannee varsin hyvin sinun asennetta aiheeseen?

        No, minä puolustan demokratiaa ja siksi kyseenalaistan kaiken, mikä sitä uhkaa.

    • älämummosuollapahuutta

      Mummomuori ei ole vieläkään vastannut mitä hän tarkoittaa fundamentalisteilla kun puhuu uskovaisista ihmisistä.

      Jotain kummallista itsekeksittyä yhteiskunnallista fundamentalismia täällä mainostaa ja rakentaa siitä pahuuden pesäkkeen ja sitten asettaa sen luomuksensa uskovien päälle.

      Ei tämän kummallisempaa "keskustelua" ole täällä nähty!

      • NäinOlenNähnyt

        Vähän palstaa seuranneena ymmärrän mummon tarkoittavan fundamentalisteilla niitä, jotka uskovat Raamatun olevan kokonaan Jumalan sanaa ja jotka tunnustavat Jeesuksen Herrakseen ja Vapahtajakseen.
        Mummolle Raamattu on vain ihmisten mielipiteitäJumalasta, josta itsekukin voi olla mitä mieltä haluaa ja kaikki mielipiteet ovat yhtä arvokkaita ja oikeita, eikä mistään ole siis olemassa yhtä ainoaa totuutta vaan kaikki mielipiteet ovat yhtä tosia.
        Tähän johtopäätökseen olen tullut mummon kirjoittelusta täällä.

      • Olette te fundikset todella pahansuopia ja valheellisia, jos saatana olisi olemassa muutenkin kuin fiktiona, niin fundis ja saatana olisi yhtä, mutta kun ei ole niin ei ole.

      • Paha.sana
        sage8 kirjoitti:

        Olette te fundikset todella pahansuopia ja valheellisia, jos saatana olisi olemassa muutenkin kuin fiktiona, niin fundis ja saatana olisi yhtä, mutta kun ei ole niin ei ole.

        Millähän perusteella sinä täällä leimaat ketään fundsmentalistiksi? Tuosta ainakin voi sen verran päätellä, että pahaa sinä tarkoitit tuolla termillä. Se on siis vihatermi niin kuin täällä on jo sanottukin.

      • voi.sinuakin

        Mikähän sinun reppanan ongelma on? Samaa skeidaasi jauhat täällä vuodesta toiseen pystymättä yhteenkään järkevään riviin

      • onoutoatoimintaa
        Paha.sana kirjoitti:

        Millähän perusteella sinä täällä leimaat ketään fundsmentalistiksi? Tuosta ainakin voi sen verran päätellä, että pahaa sinä tarkoitit tuolla termillä. Se on siis vihatermi niin kuin täällä on jo sanottukin.

        Nämä kaikki nyt näyttävät käyttävän termiä fundamentalisti lyömäaseenaan ja vihanlietsontaan Jeesukseen uskovia kohtaan.

        Ja kun tiedetään, mitä Jeesus opetti esim. rakastamisesta, niin vähintäänkin kummallista on nyt näiden ajatuksenjuoksu.

        Onko kyse kuitenkin ihan tavallisesta kristtittyjen vainosta. Ainakin koko ajan jotain pahaa sälytetään uskovien kontolle. He eivät osaa koskaan sanoa mitään hyvää uskovaisista, jotka kuitenkin elävät toisiaan auttaen ja Herramme lähetyskäskyä noudattaen.

      • onoutoatoimintaa kirjoitti:

        Kerro, miksi siis identifioit itsesti fundamentalistiksi etkä konservatiiviseksi?

      • javastausta
        mummomuori kirjoitti:

        Kerro, miksi siis identifioit itsesti fundamentalistiksi etkä konservatiiviseksi?

        Identifioin itseni Herramme Jeesuksen seuraajaksi ja Hänen evankelistakseen, mistä aina automaattisesti seuraa fundamentalistiksi haukkuminen käyttämällä termiä fundamentalisti lyömäaseena.

      • javastausta kirjoitti:

        Eli kun luet tuon määritelmän siitä, mitä on fundamentalismi, niin tunnistat sen omaksesi. OK.

        Mutta huomaa että perinteiset konservattivit eli suurin osa kristityistä, ei ole fundamentalisteja. Heidänkin on pidettävä puolensa, ettei fundamentalistit vie heidänkin mainettaan, joten sitä ei kannata kannattakaan.

        "Eli kun luet tuon määritelmän siitä, mitä on fundamentalismi, niin tunnistat sen omaksesi. OK."

        Tämä on sinun uskosi minun uskostani! Muista nyt naispappien toistama asia, että toisen uskoa ei tule arvioida. Jumala on se joka näkee ihmisen sydämeen :))

        "Mutta huomaa että perinteiset konservattivit eli suurin osa kristityistä, ei ole fundamentalisteja."

        Yksikään uskova ei ole fundamentalismi sen pahuuden tuottaman määritelmän kautta miten itse haluat mieltää fundamentalismin. Turhaan yrität epätoivoisesti sälyttää pahuutta uskovien niskaan. Tällainen todistaa vain jotain järkyttävää sydämen tilastasi.

        Me uskovat identifioin itsemmeHerramme Jeesuksen seuraajaksi ja Hänen evankelistakseen, mistä aina automaattisesti seuraa fundamentalistiksi haukkuminen käyttämällä termiä fundamentalisti lyömäaseena.

        Fundamentalisteja olemme siinä mielessä, että Jeesus on se Kallio eli luja perusta eli fundamentti, mihin nojaamme. Amen

        ”Tämä on sinun uskosi minun uskostani!”

        Ei. Jos sinä kerran koet, että määritelmät siitä, mitä on fundamentalismi, koskevat sinua ja samaistut niihin, silloin sinä olet sitä mieltä. Muutenhan sanoisit, ettet sinä tunnista ja mielestäsi suurin osa kuvauksesta oli sinulle vieraita.

        ”Yksikään uskova ei ole fundamentalismi sen pahuuden tuottaman määritelmän kautta…”

        Kyse ei ole minun määritelmästä. Se on satojen tutkijoiden tekemä määrittely.
        Eli jos koet reaktiivisuus uskonnon marginalisoitumiseen, selektiivisyyden, moraalisen dualismin, Absolutismin ja erehtymättömyyden sekä millennialismin ja messianismin jotenkin pahuutena, se on sinun mielipiteesi.

        Minä väitän että niissä on siemen siihen pahuuteen. Etenkin kun ajattelemme noista eri strategioita – joilla ei siis ole mitään tekemistä tavallisen evankeliumin julistamisen kanssa.

        Olen tietoinen, että on ohjeita, miten pitää tällaisiin keskusteluihin vastata. Olen lukenut niitä itsekin. Ne vain eivät toimi, kun keskustellaan asia pohjalta. Mitä tulee tuohon fundamentti ajatteluun, niin se on ihan ok – sillä vain vähän tekemistä fundamentalismin kanssa.

        "”Tämä on sinun uskosi minun uskostani!”

        Ei. Jos sinä kerran koet, että määritelmät siitä, mitä on fundamentalismi, koskevat sinua ja samaistut niihin, silloin sinä olet sitä mieltä. "

        Noudata nyt vaan naispappien ohjetta, että älä arvioi toisen uskoa!!

        "”Yksikään uskova ei ole fundamentalismi sen pahuuden tuottaman määritelmän kautta…”

        Kyse ei ole minun määritelmästä. Se on satojen tutkijoiden tekemä määrittely. "

        Kyse on sinun määrittelystä, vaikka olisit sen muualta saanutkin. Haluat tämän kautta vain loukata uskovaisia.

        "Minä väitän että niissä on siemen siihen pahuuteen. "

        Fundamentalismin määritelmä on kehitetty juuri loukkaamista varten ja siksi siihen sälytetään niin paljon pahuutta. Se on vain lyömäase, jolla on tarkoitus lyödä uskovaisia.

        Ihmettelen kuinka mieluusti käytät tätä asetta Herramme omia kohtaan.

      • Mummo.vihapuhuu

        "Olen tietoinen, että on ohjeita, miten tällaisiin keskusteluihin pitää vastata."

        😂 Kerro ihmeessä, kuka sinua on informoinut siitä, että netissä on uskovia (joita sanot valloittajiksi)? Sehän on jo aivan ennenkuulumatonta, että muitakin kuin ateisteja ja kommunisteja. Vaikuttaa kuitenkin salaliittoteorioiden mummolta.

        😂 Nuo ohjeet tietysti kiinnostavat erityisesti. Mistä niitä voi tilata? (Etteivät vaan olisi ihan jokaisen saatavilla Raamatussa, niin ettei sinunkaan tarvitse uudestisyntymistä Ranskan vallankumouksesta asti hakea).

        😂 Keidenkäs konservatiivien mainetta sinä varjelet, ettei vain kukaan luulisi fundamentalistiksi? (Siinä sinä sen lopulta tunnustit, että pahaahan te sillä tarkoitatte, minkä me uskovat tiesimme alusta asti.)

        Edelleenkään en arvioi sinun uskoasi. Siihen ei ole aihetta.

        ”Kyse on sinun määrittelystä, vaikka olisit sen muualta saanutkin.”

        :D No ei todellakaan ole. Sen määritelmän ovat tehneet sadat asiantuntijat. Ja koska mielestäni se pitää paikkansa myös omien havaintojeni että tietojeni mukaan, niin otin sen siksi perusteluksi.

        ”Fundamentalismin määritelmä on kehitetty juuri loukkaamista varten…”

        Ei, vaan siinä kerätään eri havainnot sekä tiedot ja niiden yhteissummana on määritelmä syntynyt.
        Jos nuo koet loukkaavana, olet sen muodostanut ihan omien tuntemustesi pohjalta.

        Mielestäni fundamentalismi ei ole kovin ”tervettä uskoa” – jos sen nyt näin ilmaisisi.

      • Mummo.vihapuhuu kirjoitti:

        Noita ohjeita voi lukea aika useastakin blogista ym. joissa fundamentalismia puolustetaan. Tai virheellisesti väännetään se joksikin muuksi. Taitaa olla mm. ”kotipetrin” sivustoillakin, mutta en niin jokaista ole erikseen mieleen painanut.

        ”Keidenkäs konservatiivien mainetta sinä varjelet, ettei vain kukaan luulisi fundamentalistiksi?”

        Kaikissa perinteisissä kirkoissa on konservatiiveja, niin katolisissa, anglikaanisissa, luterilaisissa, ortodokseissa, baptisteissa jne. Niissä on myös omat liberaalimmat ”siipensä” – kuten yleensä yhteisöissä tuppaa olemaan.

        Fundamentalistisissa suuntauksissa on ongelma se, että heistä osa on hyvin aggressiivisia, ja tuputtavat näkemyksiään aivan liikaa. Erityisen kyseenalaisena pidän sitä, että näissä liikkeissä on piirteitä, joita hyvässä yhteiskunnassa tai yhteisössä ei ole.

        Huomautan että esim. kaikki evankelikaalisetkaan eivät ole fundamentalisteja, sillä moni konservatiivi on jollain tavalla mukana näissä liikkeissä. Tai ainakin kannattavat jotain osa-aluetta noista opeista.

        Etenkin jotkut ateistit ovat hanakoita käymään konservatiivien kimppuun, koska eivät tunnu erottavan näitä kahta toisistaan. Toisaalta fundamentalistit hyökkäävät perinteisiä konservatiiveja vastaan, koska kokevat heidät vihollisenaan.

        Loppuyhteenvetona voimme todeta, että jakolinja vedetään liberaaliteologisiin suuntauksiin vihkiytyneiden ja Raamattu-uskolliseen kristinuskoon sitoutuneiden väliin. Ensinmainittuja rakastetaan, jäljempänä mainittuja vihataan.

        Niinpä niin, tappoivathan ne Jeesuksenkin, kun tarpeeksi kauan vihasivat.

        Mutta Jeesus on ylösnousemus ja elämä. Uskon kohde ratkaisee. Onko se Raamatun ilmoittama historiallinen, Pyhästä Hengestä siinnyt ja neitseestäsyntynyt, kuollut ja haudattu, ruumiillisesti ylösnoussut ja taivaaseen noussut Jeesus, vai liberaalien jotakin muuta?

        1. Kor. 15:17. Mutta jos Kristus ei ole herätetty, niin teidän uskonne on turha, ja te olette vielä synneissänne.

        Joh. 3:3. "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa."

        "Edelleenkään en arvioi sinun uskoasi. Siihen ei ole aihetta."

        Ymmärsithän lopulta - vaikkakin kiukutellen, mutta ymmärsit kuitenkin!

        "Sen määritelmän ovat tehneet sadat asiantuntijat. "

        Fundamentalistiin tehdyt määritelmät ovat tehty koskien politiikkaa ja islamia.

        Vasta myöhemmin tästä sanasta tehtiin kristittyihin uskoviin suunnattu vihailmaisu, jota itsekin mieluusti käytät - jostain syystä ...hmmmm

        "Jos nuo koet loukkaavana, olet sen muodostanut ihan omien tuntemustesi pohjalta. "

        Ymmärsithän tämänkin asian - loukkaus on aina tarkoitettu vahingoittamaan ihmisten tunne-elämää. Nyt tiedät mitä teet, kun haluat käyttää vihailmaisuja uskovia kohtaan.

        "Mielestäni fundamentalismi ei ole kovin ”tervettä uskoa” – jos sen nyt näin ilmaisisi."

        Ei minunkaan mielestä, jos käytetään mieluusti käyttämiäsi vihailmaisuja. Kuten olen jo sanonut, että tarkoittamassasi mielessä ei ole fundamentalisti uskovia tässä maailmassa. On vain Kristuksen ohjauksessa olevia Herramme opetuslapsia ja palvelijoita, joiden elämän täyttää Kristuksen rakkaus.

      • ja.asiaan.sitten

        Kerro toki omin sanoin ne nikit tällä palstalla jotka ovat

        A)fundamentalisteja
        B) konservattiivejä
        C) liberaaleja
        D) ateisteja

        Tuo turhanpäiväinen pölötyksesi alkaa tympäistä ja olisi hyvä saada jotain konketiaakin.

      • ruusnyvastaan
        mummomuori kirjoitti:

        Noita ohjeita voi lukea aika useastakin blogista ym. joissa fundamentalismia puolustetaan. Tai virheellisesti väännetään se joksikin muuksi. Taitaa olla mm. ”kotipetrin” sivustoillakin, mutta en niin jokaista ole erikseen mieleen painanut.

        ”Keidenkäs konservatiivien mainetta sinä varjelet, ettei vain kukaan luulisi fundamentalistiksi?”

        Kaikissa perinteisissä kirkoissa on konservatiiveja, niin katolisissa, anglikaanisissa, luterilaisissa, ortodokseissa, baptisteissa jne. Niissä on myös omat liberaalimmat ”siipensä” – kuten yleensä yhteisöissä tuppaa olemaan.

        Fundamentalistisissa suuntauksissa on ongelma se, että heistä osa on hyvin aggressiivisia, ja tuputtavat näkemyksiään aivan liikaa. Erityisen kyseenalaisena pidän sitä, että näissä liikkeissä on piirteitä, joita hyvässä yhteiskunnassa tai yhteisössä ei ole.

        Huomautan että esim. kaikki evankelikaalisetkaan eivät ole fundamentalisteja, sillä moni konservatiivi on jollain tavalla mukana näissä liikkeissä. Tai ainakin kannattavat jotain osa-aluetta noista opeista.

        Etenkin jotkut ateistit ovat hanakoita käymään konservatiivien kimppuun, koska eivät tunnu erottavan näitä kahta toisistaan. Toisaalta fundamentalistit hyökkäävät perinteisiä konservatiiveja vastaan, koska kokevat heidät vihollisenaan.

        Tuus ny vastaan!

      • tuus-ny-vastaan

        Mihin hävisit?????

      • Mummo.vihapuhuu kirjoitti:

        Loppuyhteenvetona voimme todeta, että jakolinja vedetään liberaaliteologisiin suuntauksiin vihkiytyneiden ja Raamattu-uskolliseen kristinuskoon sitoutuneiden väliin. Ensinmainittuja rakastetaan, jäljempänä mainittuja vihataan.

        Niinpä niin, tappoivathan ne Jeesuksenkin, kun tarpeeksi kauan vihasivat.

        Mutta Jeesus on ylösnousemus ja elämä. Uskon kohde ratkaisee. Onko se Raamatun ilmoittama historiallinen, Pyhästä Hengestä siinnyt ja neitseestäsyntynyt, kuollut ja haudattu, ruumiillisesti ylösnoussut ja taivaaseen noussut Jeesus, vai liberaalien jotakin muuta?

        1. Kor. 15:17. Mutta jos Kristus ei ole herätetty, niin teidän uskonne on turha, ja te olette vielä synneissänne.

        Joh. 3:3. "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa."

        ”…jakolinja vedetään liberaaliteologisiin suuntauksiin vihkiytyneiden ja Raamattu-uskolliseen kristinuskoon sitoutuneiden väliin…”

        Jos olet dualisti, niin kai sinä teet sitten niin. Se vain ei mene todellisuuden mukaan. On olemassa enemmän tai vähemmän liberaaliteologiaan suuntautuneita – varsinaista liberaaliteologiaa taitaa kannattaa vain kourallinen kristittyjä. Sitten on konservatiiveja – heissäkin on liberaalimpia – ja heitä ovat suurin osa maailman kristityistä. Sitten on äärikonservatiiveja, eli ne jotka toteuttavat suuntaustaan äärimmäisen tarkasti ja sitten tuleva fundamentalistit, jotka poikkeavat noista edellisistä juuri noidan määriteltyjen ilmiöiden osalta.

        Totta, kristityt ja lähellä kristittyjä olevat suuntaukset erottavat juuri kolmiyhteinen Jumala, ja erilaiset sakramentit sitten erottavat kristittyjä toisistaan.

      • javastausta kirjoitti:

        "Edelleenkään en arvioi sinun uskoasi. Siihen ei ole aihetta."

        Ymmärsithän lopulta - vaikkakin kiukutellen, mutta ymmärsit kuitenkin!

        "Sen määritelmän ovat tehneet sadat asiantuntijat. "

        Fundamentalistiin tehdyt määritelmät ovat tehty koskien politiikkaa ja islamia.

        Vasta myöhemmin tästä sanasta tehtiin kristittyihin uskoviin suunnattu vihailmaisu, jota itsekin mieluusti käytät - jostain syystä ...hmmmm

        "Jos nuo koet loukkaavana, olet sen muodostanut ihan omien tuntemustesi pohjalta. "

        Ymmärsithän tämänkin asian - loukkaus on aina tarkoitettu vahingoittamaan ihmisten tunne-elämää. Nyt tiedät mitä teet, kun haluat käyttää vihailmaisuja uskovia kohtaan.

        "Mielestäni fundamentalismi ei ole kovin ”tervettä uskoa” – jos sen nyt näin ilmaisisi."

        Ei minunkaan mielestä, jos käytetään mieluusti käyttämiäsi vihailmaisuja. Kuten olen jo sanonut, että tarkoittamassasi mielessä ei ole fundamentalisti uskovia tässä maailmassa. On vain Kristuksen ohjauksessa olevia Herramme opetuslapsia ja palvelijoita, joiden elämän täyttää Kristuksen rakkaus.

        ”…tarkoittamassasi mielessä ei ole fundamentalisti uskovia tässä maailmassa.”

        Jahs, sitten otetaan denialismi kehtiin – kielletään kokonaan kaikki. Kyllä heitä on.

        Niin, tunnen ihan ok fundamentalisteja, joiden asenne on rauhanomainen. Sitten täällä palstoilla näkee näitä vihamielisempiä tapauksia.

        ”Ymmärsithän tämänkin asian - loukkaus on aina tarkoitettu vahingoittamaan ihmisten tunne-elämää. Nyt tiedät mitä teet, kun haluat käyttää vihailmaisuja uskovia kohtaan.”

        Sitten tahallinen väännös – ei, sinä jos sinä loukkaannut siitä, että ilmiölle on selkeä määrite, ongelma on sinun. Ei määritteessä ole mitään vikaa, sillä se kuvaa oikein hyvin sitä.

        ”Fundamentalistiin tehdyt määritelmät ovat tehty koskien politiikkaa ja islamia.”

        Ei, vaan se on teologiaa, joka määrittelee asiaa. Kuten meillä on katolisia, evankelikaalisia, menestysteologiaa ja vaikka mitä – sitä liberaaliteologiaakin. Fundamentalismi on yksi niistä.

      • Mummo.vihapuhuu
        mummomuori kirjoitti:

        ”…jakolinja vedetään liberaaliteologisiin suuntauksiin vihkiytyneiden ja Raamattu-uskolliseen kristinuskoon sitoutuneiden väliin…”

        Jos olet dualisti, niin kai sinä teet sitten niin. Se vain ei mene todellisuuden mukaan. On olemassa enemmän tai vähemmän liberaaliteologiaan suuntautuneita – varsinaista liberaaliteologiaa taitaa kannattaa vain kourallinen kristittyjä. Sitten on konservatiiveja – heissäkin on liberaalimpia – ja heitä ovat suurin osa maailman kristityistä. Sitten on äärikonservatiiveja, eli ne jotka toteuttavat suuntaustaan äärimmäisen tarkasti ja sitten tuleva fundamentalistit, jotka poikkeavat noista edellisistä juuri noidan määriteltyjen ilmiöiden osalta.

        Totta, kristityt ja lähellä kristittyjä olevat suuntaukset erottavat juuri kolmiyhteinen Jumala, ja erilaiset sakramentit sitten erottavat kristittyjä toisistaan.

        Jos sinä evankeliumeista ja ilmestyskirjasta ilmikäyvien Jeesuksen opetusten sekä Uuden Testamentin opetuskirjeiden pohjalta tuota jaottelua tekisit, niin kuinka moneen koriin niitä ihmisiä sen pohjalta näet jaoteltavan? Minkä pohjalta sen jaottelun näet siellä tapahtuvan? Sehän on se ainoa merkityksellinen totuus päämäärän ja lopputuloksen kannalta. Tuo sinun esittämäsi vatulointi on silkkaa ajanhaaskaa.

        Yhteiskunnasta ja sen eri ilmöistä , kuten uskonnoista tehdään laajoja tutkimuksia. Raamattu ei ole nyky-yhteiskunnan oppikirja.

      • väärinarvasit
        mummomuori kirjoitti:

        Yhteiskunnasta ja sen eri ilmöistä , kuten uskonnoista tehdään laajoja tutkimuksia. Raamattu ei ole nyky-yhteiskunnan oppikirja.

        Raamattu on todella hyvä kirja mitä nykymaailmaan kuuluu. Kyllä kaikki nykytapahtumat on yleisellä tasolla hyvin ennustettu jo aikoja sitten. Eikä Jumala erehdy!!!

      • näinsiinäkävi
        mummomuori kirjoitti:

        ”…tarkoittamassasi mielessä ei ole fundamentalisti uskovia tässä maailmassa.”

        Jahs, sitten otetaan denialismi kehtiin – kielletään kokonaan kaikki. Kyllä heitä on.

        Niin, tunnen ihan ok fundamentalisteja, joiden asenne on rauhanomainen. Sitten täällä palstoilla näkee näitä vihamielisempiä tapauksia.

        ”Ymmärsithän tämänkin asian - loukkaus on aina tarkoitettu vahingoittamaan ihmisten tunne-elämää. Nyt tiedät mitä teet, kun haluat käyttää vihailmaisuja uskovia kohtaan.”

        Sitten tahallinen väännös – ei, sinä jos sinä loukkaannut siitä, että ilmiölle on selkeä määrite, ongelma on sinun. Ei määritteessä ole mitään vikaa, sillä se kuvaa oikein hyvin sitä.

        ”Fundamentalistiin tehdyt määritelmät ovat tehty koskien politiikkaa ja islamia.”

        Ei, vaan se on teologiaa, joka määrittelee asiaa. Kuten meillä on katolisia, evankelikaalisia, menestysteologiaa ja vaikka mitä – sitä liberaaliteologiaakin. Fundamentalismi on yksi niistä.

        "”…tarkoittamassasi mielessä ei ole fundamentalisti uskovia tässä maailmassa.”

        Jahs, sitten otetaan denialismi kehtiin – kielletään kokonaan kaikki. Kyllä heitä on. "

        Edelleenkään et määrää millaisia me uskovat olemme. Sen määrää ja johtaa Jeesus Kristus.

        "Sitten tahallinen väännös – ei, sinä jos sinä loukkaannut siitä, että ilmiölle on selkeä määrite, ongelma on sinun. Ei määritteessä ole mitään vikaa, sillä se kuvaa oikein hyvin sitä. "

        Tottakai loukkaannun koska termi fundamentalismi on määritelty tarkoituksena vahingoittaa ja loukata uskovaisia. Ihmettelen miksi sinulla on noin suuri tarve käyttää vihailmauksia ihmisistä, jotka vain levittävät evankeliumia ja Kristuksen rakkautta ympärilleen.

        "”Fundamentalistiin tehdyt määritelmät ovat tehty koskien politiikkaa ja islamia.”

        Ei, vaan se on teologiaa, joka määrittelee asiaa. Kuten meillä on katolisia, evankelikaalisia, menestysteologiaa ja vaikka mitä – sitä liberaaliteologiaakin. Fundamentalismi on yksi niistä"

        Fundamentalismi- termiä alettiin soveltaa uskoviin kristittyihin, koska huomattiin islamin ja politikkan kautta sen negativiinen arvolataus.

      • näinsiinäkävi kirjoitti:

        ”Edelleenkään et määrää millaisia me uskovat olemme.”

        Enhän minä meistä uskovista määrääkään, minkälaisia olemme tai mihin suuntaukseen kukin haluaa kuulua. Eikä tässä ole siitä kyse.

        ”…termi fundamentalismi on määritelty tarkoituksena vahingoittaa ja loukata uskovaisia.”

        Nyt sinä toistat kuin papukaija lausetta, jonka sisältöä et näemmä oikein ymmärrä. sinun pitäisi ensin aloittaa vaikka näiden ilmiöiden kritisoimisella.

        Viisi fundamentalismille tunnusomaista ideologista piirrettä ovat:
        1) Reaktiivisuus uskonnon marginalisoitumiseen
        2) Selektiivisyys
        3) Moraalinen dualismi
        4) Absolutismi ja erehtymättömyys
        5) Millennialismi ja messianismi

        Ellei sinun liikkeesi piirissä näitä esiinny, et ole fundamentalisti. Jos esiintyy, niin silloin kuulut tuohon suuntaukseen. Joten kumoa kohta kohdalta.

        ”Fundamentalismi- termiä alettiin soveltaa uskoviin kristittyihin, koska huomattiin islamin ja politikkan kautta sen negativiinen arvolataus.”

        Tämän vääristelyn olen jo oikaissut useaan otteeseen:

        Fundamentalismi on saanut nimensä 12-osaisesta kirjasarjasta The Fundamentals, joka ilmestyi vuosina 1910-1915.
        Tästä johdetun termin ”fundamentalisti” käyttöön ottanut baptisti Curtis Lee Laws valitsi sen nimenomaan välttääkseen sanan ”konservatiivi” taantumuksellisia konnotaatioita.

        1970 luvulla fundamentalismi termi laajeni käsittämään myös muiden uskontojen vastaavia suuntauksia. Tätä on siis tutkittu ylikulttuurisena uskonnollisena ilmiönä. Ja niistä voidaan löytää joukko yhteisiä piirteitä.
        Tähän tutkimukseen osallistui uskontotutkijoita ympäri maailman satoja ja siitä on viisi paksua teosta saatu aikaiseksi.

      • Politiikkaa
        näinsiinäkävi kirjoitti:

        "”…tarkoittamassasi mielessä ei ole fundamentalisti uskovia tässä maailmassa.”

        Jahs, sitten otetaan denialismi kehtiin – kielletään kokonaan kaikki. Kyllä heitä on. "

        Edelleenkään et määrää millaisia me uskovat olemme. Sen määrää ja johtaa Jeesus Kristus.

        "Sitten tahallinen väännös – ei, sinä jos sinä loukkaannut siitä, että ilmiölle on selkeä määrite, ongelma on sinun. Ei määritteessä ole mitään vikaa, sillä se kuvaa oikein hyvin sitä. "

        Tottakai loukkaannun koska termi fundamentalismi on määritelty tarkoituksena vahingoittaa ja loukata uskovaisia. Ihmettelen miksi sinulla on noin suuri tarve käyttää vihailmauksia ihmisistä, jotka vain levittävät evankeliumia ja Kristuksen rakkautta ympärilleen.

        "”Fundamentalistiin tehdyt määritelmät ovat tehty koskien politiikkaa ja islamia.”

        Ei, vaan se on teologiaa, joka määrittelee asiaa. Kuten meillä on katolisia, evankelikaalisia, menestysteologiaa ja vaikka mitä – sitä liberaaliteologiaakin. Fundamentalismi on yksi niistä"

        Fundamentalismi- termiä alettiin soveltaa uskoviin kristittyihin, koska huomattiin islamin ja politikkan kautta sen negativiinen arvolataus.

        Fundamentalismin määrittelystä puheen ollen, se millaiseen määritelmään päädytään, riippuu siitä mistä lähdökohdista ja kuka määrittelee. Krisityt voivat itse määritellä itsensä fundamentalisteiksi teologisista lähtökohdista lyhyen kaavan mukaan puhuen Raamattu-uskollisuudesta (uskomme että Raamattu on Jumalan sanaa) ja historiallisen kristinuskon tunnustamisesta (tunnustamme sitä kristillistä uskoa, joka on kaikkien kristillisten kirkkokuntien uskontunnustuksissaan tunnustamaa).

        Tuo palstalla kiusaamistarkoituksessa esitetty termi taas tulee uskontotieteen puolelta, ja on luonteeltaan synkretistinen, joten se ei tee oikeutta kristinuskon eikä minkään muunkaan uskonnon erityispiirteille, vaan pyrkii nyppimään haitallisiksi väitettyjä yksittäistapauksia, joiden pohjalta nämä asiaan perehtymättömät haluavat leimata kaikki Raamattu-uskolliset historiallista kristinuskoa tunnustavat yhdeksi ja samaksi pahaksi, joka mummon mielestä uhkaa "demokratiaa ja arvoja", jotka hän kuitenkin määrittelee vasemmistolaisista, identiteettipoliittisista lähtökohdista, eli jumalattomista lähtökohdista, joille historiallinen kristinusko on islamiakin pahempi uhka. Nykyiselläänhän vasemmisto on hyvinkin suopea islamille, niin kauan kuin siitä on heille poliittista hyötyä.

        Esimerkkinä voisi olla vaikkapa "kriitikoiden" mielestä sopimatonta kylttiä vilauttanut 40-henkinen South-Boroughin baptistiseurakunta jossakin kaukana Kansasissa. Siitä propagoidaan hirvittävä uhkakuva, jota vastaan täytyy taistella kaikille uskoville räksyttämällä, yhtään tietämättä ja välittämättä siitä, mitä räksytyksen kohteeksi joutunut uskoo. Samalla henkeen ja vereen vältetään mainitsemasta todellista uhkaa, joka on ilmennyt konkreettisesti kuolonuhreja tuottavina tekoina huomattavasti lähempänä ja oletettavasti jokseenkin haitallisempaa kuin sanat kyltissä. Näin aivan hiljan Barcelonassa ja Turussa.

        Toinen esimerkki on tuo Rushdoony, joka lienee kirjoittanut jossakin jotakin radikaalia näkemystä. Jos olet lukenut ja vielä pahempi olet kirjoittanut Calvinista ja kaikkein pahinta käynyt Amerikassa, sinä ajat Rushdoonyn poliittista agendaa, josta kukaan ei ole ikinä mitään kuullutkaan, siksi koska Rushdoonyn näkemykset eivät lähde Uuden liiton kristinuskosta, vaan edustavat hänen poliittista unelmaansa. Sillä, mitä teologisia linjauksia haukuttu omikseen on valinnut tai esittänyt, ei näille propagandisteille ole merkitystä eikä sillä onko hän esittänyt mitään edellämainitun kaltaisia radikaaleja poliittisia näkemyksiä. Vasemmistolle riittää se, että kristitty kannattaa konsevatiiveja näkemyksiä, jotka ovat kautta aikain olleet yleisessä tiedossa. Ja kuten on nähty, faktantarkitus ei kiinnosta. Lisäksi esitettyjä faktoja ei käsitetä, koska ei ole tiedollista pohjaa ymmärtää sitä, mitä ja mistä edes puhutaan. Näin höttöisesti propagandaa tehdään ja mummo tehotoistaa.

        Näin ollen vasemmiston "demokratia" on uhattuna, jos konservatiivit käyttävät perustuslaillisia oikeuksiaan. Tässäkin määrittelyssä on siis pohjimmiltaan kysymys vain vasemmiston poliittisista pyrkimyksistä.

      • Politiikkaa kirjoitti:

        ”…riippuu siitä mistä lähdökohdista ja kuka määrittelee.”

        Voimme todellakin tarkastella fundamentalismia yleisellä ja yhteiskunnallisella tasolla, eli miten se ilmenee ja mitä ominaisuuksia se pitää sisällään.

        ”Krisityt voivat itse määritellä itsensä fundamentalisteiksi teologisista lähtökohdista lyhyen kaavan mukaan puhuen Raamattu-uskollisuudesta (uskomme että Raamattu on Jumalan sanaa) ja historiallisen kristinuskon tunnustamisesta…”

        Se voidaan määritellä myös itsestä käsin ja siitä, mitä sillä yksityinen ihminen kenties ajattelee olevan. Tai fundamentalistinen yhteisö voi sen määritellä haluamallaan tavalla.

        Sen sijaan en ymmärrä mikä on historiallinen kristinusko? Konservatiiviset katotilaiset, ortodoksit, koptit, kalvinilaiset, luterilaiset anglikaanit jne. ovat fundamentalisteille uhka ja näin ollen ”vihollisia” ja Siksi nämä luetellut vanhat perinteiset kirkot eivät hyväksy fundamentalismia.

        ”…kiusaamistarkoituksessa esitetty termi taas tulee uskontotieteen puolelta, ja on luonteeltaan synkretistinen…”

        Uskontotiede ei ole mitään tunteellista paatosta, joten ilmiöitä ei tarkastella tuon mukaan. Koska niin kristityistä, kuin hinduista ja muslimeista löytyy selkeästi näitä neljää strategiaa noudattavia suuntauksia, eivät ne haihdu olemattomiin vain kiistämällä niiden olemassa olo.

        ”…yhdeksi ja samaksi pahaksi, joka mummon mielestä uhkaa "demokratiaa ja arvoja", jotka hän kuitenkin määrittelee vasemmistolaisista, identiteettipoliittisista lähtökohdista…”

        Olet määritellyt näkemykseni jostain omista mielikuvistasi käsin, eivätkä ne ole yhtä todellisuuden kanssa. En ole yksin näitä asioita tutkinut, vaan vuosikymmeniä näitä ovat tutkineet sada ja taas sadat henkilöt.

        ”…"kriitikoiden" mielestä sopimatonta kylttiä vilauttanut 40-henkinen South-Boroughin baptistiseurakunta jossakin kaukana Kansasissa.”
        ”Toinen esimerkki on tuo Rushdoony, joka lienee kirjoittanut jossakin jotakin radikaalia näkemystä.”

        Toin esille siis kaksi kristillistä fundamentalismin ”maailmanvalloitus” strategiaa, joissa on vahva potentiaali väkivaltaan sekä uhka järjestäytyneelle yhteiskunnalle.

        Kyllä, juuri siitä on kyse.

        ”Siitä propagoidaan hirvittävä uhkakuva, jota vastaan täytyy taistella kaikille uskoville räksyttämällä, yhtään tietämättä ja välittämättä siitä, mitä räksytyksen kohteeksi joutunut uskoo.”

        Ja samoin kuin itsekin sorrut tekemään, niin aivan oikein, ei aina malteta katsoa ja kuunnella tarkoin, onko henkilö todellakin sitä, miksi häntä nimitellään. Olen itse joutunut sellaisen kohteeksi, joten tiedän miltä se tuntuu.

        Kun nyt on luotu niin tavallisesta luterilaisista jonkun hirvittävä uhkakuva vapauden puolesta (ns. liberaali) puhujista, samoin propagoidaan hirvittäviä uhkakuvia kaikista niistä, jotka kannattavat erilaisia talousteorioita tai katsovat yhteiskunnan rakenteita toisin tai ovat poliittisesti toisinaan samaa mieltä kuin vasemmistolaiset.

        Sitten on todellakin joukko uskovia, jotka katsovat että enemmistö kristittyjä ”…vastaan täytyy taistella kaikille uskoville räksyttämällä, yhtään tietämättä ja välittämättä siitä, mitä räksytyksen kohteeksi joutunut uskoo…”.

        ”Vasemmistolle riittää se, että kristitty kannattaa konsevatiiveja näkemyksiä, jotka ovat kautta aikain olleet yleisessä tiedossa.”

        Voi olla. Itse olen puolueeton ja mielestäni etenkin kommunistit ovat hyvin konservatiivisia ja täysin pölyttyneitä.

        Siksi konservatiivit ovat mielestäni hyvin tehneet pesäeroa fundamentalismiin, ja harovin sitä kannattavat. Eivät etenkään lähde puolustamaan. Mutta on toki konservatiiveja, joilla on vähän hämärtyneet nämä käsitteet - ilmeisesti niitä pyritään tietoisesti hämärtämään jollain taholla? Kuteen mm. kirjoituksesi tuntuu kovasti sitä tekevän.

        Jo konservatiivinen Raamatun tulkinta poikkeaa fundamentalistisesta, samoin perinteisten kirkkojen opetuksessa ei fundamentalismiin kuuluvia piireteitä juuri ole. Niitä esiintyy oikeastaan vain tietyn protestanttisuuden suuntauksen eräänä haarana.

    • vajaa_käsityskyky

      Kristityt fundamenttalistit ovat retardeja ja heidän evoluutionsa on käänteinen.

      • Mummo.vihaa

        Tämä on sitä, mitä mummomuorin lietsonnalla saadaan aikaan. Vihapuhetta uskovia kohtaan ja vihaa.

      • Totta, fundamentalistiset nuorenmaan kreationistit väittävät, että ihminen, siis he itsekin, ovat rappeutumisen tulosta. Yhdellä fudulla oli päällään paita jossa luki englanniksi "En ole kehittynyt".
        Jep.

      • hyväonedessäpäin
        qwertyilija kirjoitti:

        Totta, fundamentalistiset nuorenmaan kreationistit väittävät, että ihminen, siis he itsekin, ovat rappeutumisen tulosta. Yhdellä fudulla oli päällään paita jossa luki englanniksi "En ole kehittynyt".
        Jep.

        Ihmiskunta tosiaan rappeutuu myös fyysisesti. Moraalinen ja henkinen rappeutuminen alkaa nyt huipentua sekä USA:ssa että Suomessa, joissa muiden maiden lisäksi erilaisten huumaavien aineiden käyttö räjähtää käsiin ja tätä rataa nuoret tuhoutuu ja näin ihmiskunta alkaa olla valmis Jumalan lopunajan tuomioille. Vihdoinkin on selvät sävelet miten pahuus itse tuhoaa itsensä käyttäen hyväkseen erilaisia aineita ja perverssiä seksiä lapsesta saakka. Ja näin pahuus poistuu maailmankaikkeudesta ja kohta heitä ei enää ole. Mikä ihana tulevaisuuden näkymä uskoville on edessä. Kiitos Jumalan.

      • hyväonedessäpäin kirjoitti:

        VAikka ihmisen elinikä kasvaa ja yhä usemmat ovat terveempiä kuin koskaan ihmiskunnan historiassa.

      • näinonn

        ... vaikka ihmiskunta rappeutuu koko ajan, niin lääketiede ja parempi ruokahuolto vielä vähän aikaa kykenee pyristelemään vastaan.

      • hyväonedessäpäin kirjoitti:

        Ihmiskunta tosiaan rappeutuu myös fyysisesti. Moraalinen ja henkinen rappeutuminen alkaa nyt huipentua sekä USA:ssa että Suomessa, joissa muiden maiden lisäksi erilaisten huumaavien aineiden käyttö räjähtää käsiin ja tätä rataa nuoret tuhoutuu ja näin ihmiskunta alkaa olla valmis Jumalan lopunajan tuomioille. Vihdoinkin on selvät sävelet miten pahuus itse tuhoaa itsensä käyttäen hyväkseen erilaisia aineita ja perverssiä seksiä lapsesta saakka. Ja näin pahuus poistuu maailmankaikkeudesta ja kohta heitä ei enää ole. Mikä ihana tulevaisuuden näkymä uskoville on edessä. Kiitos Jumalan.

        Oikeastaan monet päihteet ovat varsin vanhaa perua. Aikoinaan niiden käyttöä ei rajoitettu ja niitä pidettiin hyvää aiheuttavina, niiden käyttöä jopa suositeltiin. Käyttö oli varsin laajaa.

        Nykyään ollaan menty asiassa eteenpäin, useissa maissa huumeiden levitys ja hallussapito on kielettyä ja tiedämme haittavaikutuksista.

        Kannattaa tässäkin laajentaa perspektiiviä, jos näkee niiden käytön olevan merkki lopunajoista.

      • näinonkäynyt
        aaltovaasi kirjoitti:

        Muuntohuumeet joita myydään nyt vapaasti netissä, on saanut aikaan, että nuoret länsimaissa ovat alkaneet niitä käyttää kattavasti sekoittaen päänsä ja elämänsä. Ei edes maahanmuuttajat enää ehdi täyttämään sitä työvoimavajausta, joka syntyy syrjätyneiden ja huumeiden valtaamien nuorten tuottamaa vajausta. Inhimmillisistä kärsimyksistä nyt puhumattakaan.

        Ajattelepas, aikoinaan esim. heroiinia myytiin lasten yskänlääkkeenä ja Roomassa opiumin hintaa pidettiin alhaalla, jotta mahdollisimman monella olisi varaa käyttää sitä tai laudanum oli vuosisatoja työväestö suosikkihuume, sillä siitä ei peritty veroja ja näin se oli halvempaa kuin gini.

        Vähän historian tietoa siis sinullekin päihteistä.

        Ja nyt on sitten tullut tämä nettikauppa ja muuntohuumeet, joita käytetään kouluissa ihan yleisesti. Samoin nuuskankäyttö on räjähtänyt käsiin myös Suomessa ja viranomaiset iloitsevat, että tupakan ja alkoholin käyttö ovat laskeneet nuorten keskuudessa.

        Taitaa tuo iloitseminen olla aikalailla ennenaikaista ...hmmmmm

        Mutta ajattelepa, että aikoinaan huumeita sai aivan vapaasti ja niiden käyttöä jopa suositeltiin. Pelkästään USA:n sisällissota tuotti aikoinaan 400 000 huumeriippuvaista sotilasta.

        En siis näe nykyisessä tilanteessa entiseen verrattuna mitään lopunajan merkkejä.

      • näinonkäynyt kirjoitti:

        Ja nyt on sitten tullut tämä nettikauppa ja muuntohuumeet, joita käytetään kouluissa ihan yleisesti. Samoin nuuskankäyttö on räjähtänyt käsiin myös Suomessa ja viranomaiset iloitsevat, että tupakan ja alkoholin käyttö ovat laskeneet nuorten keskuudessa.

        Taitaa tuo iloitseminen olla aikalailla ennenaikaista ...hmmmmm

        Eli eipä puutu, kuin että opettaja tarjoilisi ysiluokkalaisille viivat koksua ihan talon puolesta. Siitähän sitä saisi vähän konkretiaa vaikka kemian tunnille.
        Vai onko sellaistakin jo sattunut?

        ps on sulla räjähtävät fantasiat

      • setodellisuus

        Myös opettajien on pakko nostaa kädet pystyyn nuorten nuuskan ja huumeiden käytön suhteen, koska se on niin massiivista, että ei ole instanssia joka voisi edes yrittää. Uskon, että ei Trumpkaan enää voi asialle mitään. Eli myös tämän ilmiön kohdalla ainut keino on kieltää ongelma ja iloita, että tupakan ja alkoholin kulutus on hieman laskenut.

      • setodellisuus kirjoitti:

        Paatoksesi menee no komedian puolelle. Jos edes yrittäisit pysyä totuudessa.

      • heräätodellisuuteen
        mummomuori kirjoitti:

        Paatoksesi menee no komedian puolelle. Jos edes yrittäisit pysyä totuudessa.

        Missä Perähikiällä sinä asut?

      • heräätodellisuuteen kirjoitti:

        Missä Perähikiällä sinä asut?

        Kommentiesta päätellen sinä ehkä asut, sillä niin kapea-alaista oli tietämyksesi kokonaisuuksista.

      • tämä.selvä
        mummomuori kirjoitti:

        Kommentiesta päätellen sinä ehkä asut, sillä niin kapea-alaista oli tietämyksesi kokonaisuuksista.

        Asut siis Perähikiällä koska kiemurtelet.

      • kysyelijä
        mummomuori kirjoitti:

        Kommentiesta päätellen sinä ehkä asut, sillä niin kapea-alaista oli tietämyksesi kokonaisuuksista.

        Mutta saathan hyvän tilaisuuden käydä "keskustelua" omalla tasollasi!! EIkös tämä ole tärkeää?

    • nostoa

      nostoa

    • tules.jatkaan.mummo

      Mihin mummo katosi?!?!

      • eimunnoo

        Ei oo munaa tulla jatkamaan.....

    • saarnasetä

      Mikähän kahjo tämä kerrosmummomuori on todellisuudessa. Onko valvotussa hoitolaitoksessa vai seikkaileeko vapaana pakkopaidan puutteessa. Näin seurakunnan edustajana olen hieman asiasta huolestunut.

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      411
      4169
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      231
      2060
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      68
      1530
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      157
      1357
    5. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      167
      1015
    6. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      62
      1011
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      128
      969
    8. Hallitus korottaa yleisen arvonlisäveron 25,5 prosenttiin

      Yleisen arvonlisäveron kiristäminen 1,5 prosenttiyksiköllä on hallituksen järein toimi kehysriihessä. Se voi tuoda valti
      Perussuomalaiset
      228
      932
    9. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      923
    10. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      51
      888
    Aihe