Miten puuttua ilman lastensuojelua väkivaltaan?

Mainiosti koska poika on hyvä oppilas. Koulussa kiltti. Käytös 9. Keskiarvo piirun verran alle 9 viime vuonna. Tämä vuosi vaativampi. Kielistä tulee ehkä seiskat, muista kasii ja ysii. Että sillee. Ja siks sillä onki stressii ku on tottunu hyviin numeroihi ja sitä ketuttaa ku kotona ei ole pänttäys rauhaa, että hyst kaikkien pitäs olla hissun kissun ku hän lukee. Että ei voi olla niiku normimukulat ja karata kylille (kavereide kaa hengaamaa) karkkikauppaan ja vetästä kokeesta seiskaa ilman tunnon tuskia.. Saatikka luntata, että pääsis helpommalla, ettei pieni pää iha kiehu kaikesta tiedosta. Oon yrittäny selittää ettei elämäs paljoo auta vaik ois mikä Einstein jos ei osaa sosiaalisia taitoja.

Kukas sen kasvatti? Pitäiskö katsoa peiliin,eikä vikistä täällä omista mokistaan?

Ei nyk tarv ajatella ku lukee vaa wilmaa tai helmii, siellähän ne opet - jos osaavat - kertovat ajantasasedt vanhemmil kuibka pärjäävät

Hjklkll kirjoitti:

Ei nyk tarv ajatella ku lukee vaa wilmaa tai helmii, siellähän ne opet - jos osaavat - kertovat ajantasasedt vanhemmil kuibka pärjäävät

ei ne osaa raisios käyttää wilmaa- eikä noudata koulun tiedottamisvelviollisuutta lapsen kouluasioissa lapsen vanhemmalle, isälle; lue avin päätös !!

Jotkut asiat ei ole paljoo siitä muuttunu ku poika oli alle kouluikänen, siis jotkut sosiaaliset taidot. Mutta tota väkivaltasuutta alkanu tulla ehkä puolen vuoden sisällä. Ite teen rankkoi ja pitkii työrupeamia ja ku tuun kotii haluan a) levätä b) syödä. c) hoitaa ne hommat joita en töiltäni ole kerenny (maksaa laskut, pyykätä ym) ja sitte onki jo nukkuaika että jaksaa taas töihi. Miehel on kepeempi pvärytmi ja se joskus jutteleeki pojan kans pitkät pätkät. Poika käyttäytyy ku lapsi, joutuu arestii kuten lapsi. Poika käyttäytyy ku väkivaltarikollinen/häirikkö.. kappas vain sellaiset joutuu aikuisten elämässä putkaan. Että kyllä sitä on arestii aivan kaiken ikäisille, jotka pöljäilee. Aresti ja eristäminen on yleismaailmallinen rangaistus/seuraamus. Jos naapuri lyö naapuria niin voidaan olettaa että lyöty pitää naapurilleen mykkäkoulua, ehkäpä siihen mykkäkouluun vedetään mukaan puolikylää jos se aiheelliseksi nähdään. Ja perheessäkö pitäs vaa silittää päätä että voi rassu mikä sulla on jos toinen pöljäilee? Ai kappas, nyt taas muksasit mua, no ymmärrän että sulla on paha olla? Arestin tarkoitus lapselle ( omassa huoneessa) tai aikuiselle (putkassa/vankilassa/ulkoruokinnassa) on rauhoittaa tilanne: suojella ympäristöä ko. ihmiseltä ja ko. ihmistä ympäristön hälyltä jotta hänellä on mahdollisuus pysähtyä ensi ketutuksen jälkeen ajattelemaan. Samalla myös ympäristölle tarjotaan samaa: rauhaa ajatella tapahtunutta ensi ketutuksen jälkeen, rauhaa käydä sitä mielessään läpi. Vasta ku ihminen on pysähtyny ajattelemaan ja rauhoittunut, voidaan ajatella keskustelua. Homma ei ihan vaan toimi ku tuo poika ei tajuu olla arestissa, tarttis lukollinen arestihuone? Monet aikuisetkaa ei tajuu arestin etuja, siksi on keksitty lukollinen aresti esim putka. Hyvä arestin arvostelija, ole hyvä ja kokeilepa mitä ihmeitä se aresti sinulle tekee. Päivän ku istut arestissa omassa kämpässä ja mietit vähän mitä tuli möläytettyä, niin illallapa tulet arestistasi entistä viisaampana. Jutellaan sitten lisää. Poika väittää että kettuilen hänelle, tuskin sen pahemmin kuin äsken sinulle;) Sanon siis asioita ku mulla alkaa palaa päre ja niis asiois on kyl totuutta mukana.

SydämetMustelmil kirjoitti:

Jotkut asiat ei ole paljoo siitä muuttunu ku poika oli alle kouluikänen, siis jotkut sosiaaliset taidot. Mutta tota väkivaltasuutta alkanu tulla ehkä puolen vuoden sisällä. Ite teen rankkoi ja pitkii työrupeamia ja ku tuun kotii haluan a) levätä b) syödä. c) hoitaa ne hommat joita en töiltäni ole kerenny (maksaa laskut, pyykätä ym) ja sitte onki jo nukkuaika että jaksaa taas töihi. Miehel on kepeempi pvärytmi ja se joskus jutteleeki pojan kans pitkät pätkät. Poika käyttäytyy ku lapsi, joutuu arestii kuten lapsi. Poika käyttäytyy ku väkivaltarikollinen/häirikkö.. kappas vain sellaiset joutuu aikuisten elämässä putkaan. Että kyllä sitä on arestii aivan kaiken ikäisille, jotka pöljäilee. Aresti ja eristäminen on yleismaailmallinen rangaistus/seuraamus. Jos naapuri lyö naapuria niin voidaan olettaa että lyöty pitää naapurilleen mykkäkoulua, ehkäpä siihen mykkäkouluun vedetään mukaan puolikylää jos se aiheelliseksi nähdään. Ja perheessäkö pitäs vaa silittää päätä että voi rassu mikä sulla on jos toinen pöljäilee? Ai kappas, nyt taas muksasit mua, no ymmärrän että sulla on paha olla? Arestin tarkoitus lapselle ( omassa huoneessa) tai aikuiselle (putkassa/vankilassa/ulkoruokinnassa) on rauhoittaa tilanne: suojella ympäristöä ko. ihmiseltä ja ko. ihmistä ympäristön hälyltä jotta hänellä on mahdollisuus pysähtyä ensi ketutuksen jälkeen ajattelemaan. Samalla myös ympäristölle tarjotaan samaa: rauhaa ajatella tapahtunutta ensi ketutuksen jälkeen, rauhaa käydä sitä mielessään läpi. Vasta ku ihminen on pysähtyny ajattelemaan ja rauhoittunut, voidaan ajatella keskustelua. Homma ei ihan vaan toimi ku tuo poika ei tajuu olla arestissa, tarttis lukollinen arestihuone? Monet aikuisetkaa ei tajuu arestin etuja, siksi on keksitty lukollinen aresti esim putka. Hyvä arestin arvostelija, ole hyvä ja kokeilepa mitä ihmeitä se aresti sinulle tekee. Päivän ku istut arestissa omassa kämpässä ja mietit vähän mitä tuli möläytettyä, niin illallapa tulet arestistasi entistä viisaampana. Jutellaan sitten lisää. Poika väittää että kettuilen hänelle, tuskin sen pahemmin kuin äsken sinulle;) Sanon siis asioita ku mulla alkaa palaa päre ja niis asiois on kyl totuutta mukana.

Lue lisää

Juu, kyllä tuosta sinun asenteestasi huomaa, ettet ymmärrä poikasi kasvaneen jo varhaismurkkuikäiseksi ja kohtelet häntä kuin taaperoa. Tuon ikäinen nimenomaa kaipaa hellyyttä ja "päänsilittelyä", mutta myös rankasti hän kaipaa sitä, että hänen kanssaa puhutaan. Sitä päänsilittelyä ja huomiota hänelle pitää toki antaa etenkin silloin, kun käytös on hyvää.

Kun oma teinini riehui, niin kyllä meillä asiat selvitettiin rauhallisella puhumisella. Te olette selkeästi vanhempia, joilla kapasitetti ei tällähetkellä riitä älykkääseen keskusteluun. Ehkä poikanne on samanlainen? Voisiko olla niin, ettei teillä kellään ole hormonit ihan balanssissa ja ruokapuolikin pelkkää mättöä ja hiilaria, eikä yöunta ja ulkoilua ole riittävästi? Ja kaikilla teillä on siksi paha olla.
Jos paikkakunnallasi on kasvatusneuvola, niin ota siihen yhteyttä ja menkää ottamaan neuvoja teini-ikäisen pojan kasvatukseen.

SivustaSeurannut kirjoitti:

Juu, kyllä tuosta sinun asenteestasi huomaa, ettet ymmärrä poikasi kasvaneen jo varhaismurkkuikäiseksi ja kohtelet häntä kuin taaperoa. Tuon ikäinen nimenomaa kaipaa hellyyttä ja "päänsilittelyä", mutta myös rankasti hän kaipaa sitä, että hänen kanssaa puhutaan. Sitä päänsilittelyä ja huomiota hänelle pitää toki antaa etenkin silloin, kun käytös on hyvää.

Kun oma teinini riehui, niin kyllä meillä asiat selvitettiin rauhallisella puhumisella. Te olette selkeästi vanhempia, joilla kapasitetti ei tällähetkellä riitä älykkääseen keskusteluun. Ehkä poikanne on samanlainen? Voisiko olla niin, ettei teillä kellään ole hormonit ihan balanssissa ja ruokapuolikin pelkkää mättöä ja hiilaria, eikä yöunta ja ulkoilua ole riittävästi? Ja kaikilla teillä on siksi paha olla.
Jos paikkakunnallasi on kasvatusneuvola, niin ota siihen yhteyttä ja menkää ottamaan neuvoja teini-ikäisen pojan kasvatukseen.

Lue lisää

Juu toi on kyllä totta että fyysisestä hyvinvoinnista pitää huolehtia, unesta ja ruuasta, ulkoilustakin. Sain tietää vasta episodin jälkeen että poika oli ko päivänä lintsannu kouluruokailusta. .. että eipä ollu tainnu syödä edes sen mättöhiilarin vertaa. Ite taas yritin levätä ja syödä kaurapuuroannosta (valmistuu nopeasti mikrossa ja pistää verensokerit kohdillee) rankan työpäivän päätteeks, siinä sitte ku poika tuli taas vaihteeks kerra muksimaa, heittelee esineitä ja huitoo harjanvarrella. Ootko ikinä yrittäny syödä peläten että mikä heittoesine mahtaa kohta molskahtaa lautasellesi? (tai silmääsi?) Kokeilepa: pyydä joku apuriksi muksimaan ja heittelemään, syö samalla ruoka annostasi, silittele muksijan päätä ja juttele hänelle mukavia, voi olla ettei sullakaa sillo riittäis kapasiteetti älykkääseen keskusteluun, jota peräänkuulutit.

Veikkaan ettei sun teinisi ihan näin paljon riehunut. Kerro toki. Maltillisen riehujan kanssa ehkä vielä puhuukin maltillisesti.

Monta seikkaa varmaan vaikuttaa, on se murrosikä aika hormonimyrskyy pojalle. Ja mikätahansa ikä voi olla hormonimyrskyy naiselle.

Päänsilittelyä ja keskustelua... niinpä.... niitä kaipaavat kaikki vauvasta vaariin, tekee kyllä hyvää missä iässä vain. Meillä mies hoitaa tuon puolen. Ja täytyy kyllä myöntää että joskus oon sanonu miehelle että noinko SÄ PALKITSET pojan huonosta käytöksestä. Ehkä sitä ei pitäisi nähdä niin vaan keinona päästä perille siitä mikä pahan mielen aiheuttaa...

Kiitos. Tuossa ruokapuoli, unipuoli asiassa on mietittävää, hyvä ku otit asian esille. Teinithän tuppaa valvomaa yötä myöten.... itellä taas vaikee tuo paljon työtä, vaikka yritänki nukkua ja syödä hyvin ( ja ulkoilen ja liikun paljon) niin se on oikeesti niin että arki on kiireinen, eikå ruuasta ja unedta sais koskaa lintsat

Mitä enemmän pojastasi kerrot sen varmemmaksi mulla alkaa kehittyä päätelmä, että pojallanne saattaa olle asperger tai jokin muu neurologinen "vamma". Ei tuollainen hakkaaminen ja tökkiminen ole normaalin lapsen/nuoren käytöstä.
Ainakaan hän ei ole kovinkaan empaattinen lapsi. Kiusataanko häntä koulussa hyvä koulumenestyksen vuoksi. Onko hänellä kavereita lankaan?

SydämetMustelmil kirjoitti:

Juu toi on kyllä totta että fyysisestä hyvinvoinnista pitää huolehtia, unesta ja ruuasta, ulkoilustakin. Sain tietää vasta episodin jälkeen että poika oli ko päivänä lintsannu kouluruokailusta. .. että eipä ollu tainnu syödä edes sen mättöhiilarin vertaa. Ite taas yritin levätä ja syödä kaurapuuroannosta (valmistuu nopeasti mikrossa ja pistää verensokerit kohdillee) rankan työpäivän päätteeks, siinä sitte ku poika tuli taas vaihteeks kerra muksimaa, heittelee esineitä ja huitoo harjanvarrella. Ootko ikinä yrittäny syödä peläten että mikä heittoesine mahtaa kohta molskahtaa lautasellesi? (tai silmääsi?) Kokeilepa: pyydä joku apuriksi muksimaan ja heittelemään, syö samalla ruoka annostasi, silittele muksijan päätä ja juttele hänelle mukavia, voi olla ettei sullakaa sillo riittäis kapasiteetti älykkääseen keskusteluun, jota peräänkuulutit.

Veikkaan ettei sun teinisi ihan näin paljon riehunut. Kerro toki. Maltillisen riehujan kanssa ehkä vielä puhuukin maltillisesti.

Monta seikkaa varmaan vaikuttaa, on se murrosikä aika hormonimyrskyy pojalle. Ja mikätahansa ikä voi olla hormonimyrskyy naiselle.

Päänsilittelyä ja keskustelua... niinpä.... niitä kaipaavat kaikki vauvasta vaariin, tekee kyllä hyvää missä iässä vain. Meillä mies hoitaa tuon puolen. Ja täytyy kyllä myöntää että joskus oon sanonu miehelle että noinko SÄ PALKITSET pojan huonosta käytöksestä. Ehkä sitä ei pitäisi nähdä niin vaan keinona päästä perille siitä mikä pahan mielen aiheuttaa...

Kiitos. Tuossa ruokapuoli, unipuoli asiassa on mietittävää, hyvä ku otit asian esille. Teinithän tuppaa valvomaa yötä myöten.... itellä taas vaikee tuo paljon työtä, vaikka yritänki nukkua ja syödä hyvin ( ja ulkoilen ja liikun paljon) niin se on oikeesti niin että arki on kiireinen, eikå ruuasta ja unedta sais koskaa lintsat

Lue lisää

Tarvitsette ammatiapua. On aivan mieletöntä, että avaudut täällä ja jätät huomioimatta selvät signaalit siitä, että poikasi asiat eivät ole kunnossa.

Päällimmäisenä asiana mielessäsi pitäisi olla sen, miten poikasi käytös saadaan kohdalleen EIKÄ sen, miten välttää lastensuojelun mukaantulo!

SivustaSeurannut kirjoitti:

Mitä enemmän pojastasi kerrot sen varmemmaksi mulla alkaa kehittyä päätelmä, että pojallanne saattaa olle asperger tai jokin muu neurologinen "vamma". Ei tuollainen hakkaaminen ja tökkiminen ole normaalin lapsen/nuoren käytöstä.
Ainakaan hän ei ole kovinkaan empaattinen lapsi. Kiusataanko häntä koulussa hyvä koulumenestyksen vuoksi. Onko hänellä kavereita lankaan?

Lue lisää

hänellä on onneksi sisaruksia. Siis sillai ei ole aivan yksin, ku ikäero pientä ja nää tulee toimee keskenään. Mutta se ei ole sama juttu ku kaverit tai osata kaverustua. Muistan ku poika oli 5v ja naapurin vuotta vanhemman pojan kanssa istuivat keinussa ja kiroilivat, se oli ihan itse luotu sosiaalinen tilanne:) katsoin salaa ikkunasta ja hymyilin: pojat keinu, kiroili ja nauroi, kokeilivat mitä osaavat sanoa... siis onhan toi osannu mennä leikkeihi ja kaveriporukoihin perässä ku sisaruksensa vetävät mukanaan tai ymppäytyy mukaan jo sisarusten valmiiksi luomiin ympyröihin. Mutta siis keinujutussa oli hienoa se että siinä ei ollu sisaruksii mukana, vain nämä kaksi poikaa ja itse luotu tilanne. Tuntuu että harvemmi nähny itseluotuja tilanteita, kuten esimerkkikin osoittaa, ku se on kaivettu monen vuoden takaa. Siis mulla mutu että tarvii jonkun tueksee niiden sosiaalisten suhteiden luomiseen.

Sisarukset väittää ettei poikaa kiusata koulussa. Uskon kyllä sen. Hyvä koulumenestys.... tuota.... meidän pojalla on sellanen säkä käyny että on luokalla jolla muuteki hyvii oppilaita... oon käsittäny että hyvä koulumenestys on sielä normijuttu ja työrauhan saa melko hyvin (palaiskohan sillä pinna jos ois jollai mölyapinaluokalla).... joten jos kiusataa niin ei ainakaa koulumenestyksen takii.

Ammattikasvattaja kirjoitti:

Tarvitsette ammatiapua. On aivan mieletöntä, että avaudut täällä ja jätät huomioimatta selvät signaalit siitä, että poikasi asiat eivät ole kunnossa.

Päällimmäisenä asiana mielessäsi pitäisi olla sen, miten poikasi käytös saadaan kohdalleen EIKÄ sen, miten välttää lastensuojelun mukaantulo!

Lue lisää

Luepa uudestaan alkuperäinen viestini, siellä lopussa lukee nimenomaan ydin kysymys: Mistä saa apua ilman lastensuojelua? Siis siinähän nimenomaan kysytään apua vaikeaan tilanteeseen?

No, apua saa : mieheltä, voi olla pojan kanssa kun multa palaa hermo, lähtee ajelulle pojan kanssa, juttelee sekä mulle että pojalle. Pojan sisaruksilta, oivallinen tietolähde toisinaan, ikkuna pojan elämään ja tunteisiin. Sukulaisilta, hyvin paljon sama tehtäväkenttä kuin miehellä, mutta paljon pienmmässä mittakaavassa. Keskusteluapua, netin keskustelupalsta, muutama satunnainen maininta ystäville että pojan kaa on vaikeeta... lisäksi ehdotettu yksityistä psykologia. Entä naapuriseurakunnan pappi, hän ei tunne minua, joten voisin ripittäytyä tuntemattomalle papille jos haluan puhua kasvokkain jonkun kanssa, papinhan pitää pitää rippisalaisuus joten ei voi kertoa lastensuojeluun?Jumala. Ei kai tässä muu auta kuin Jumala. Rukoilin ja tuli olo että Jeesus kyllä auttaa. Rauhoituin, tilannetta oli helpompi katsella rauhoittuneena, ei enää vihaisena. Muitakin tahoja varmasti löytyy.

Mitä tehdä: lievittää pojan koulustressiä, huolehtia paremmin etenkin omasta ja pojan unesta, ruuasta. Jos ottaisin yhteyttä lastensuojeluun, ne sanois varmaan samaa, ehkä muutakin mutta ainakin tämän.

Miten tehdä: tämä on ehkä isoin ongelma. Aloitettu jo päättämällä olla paremmin kärryillä pojan kokeista. Kun tiedän milloin kokeita on voidaan lukurauhakin antaa paremmin, olettaisin. Ja tietää etukäteen milloin poika on stressaantunut. Taloa on vaikea hiljentää esim koetta edeltäväksi illaksi; selvitettävä miten se onnistuisi kaikkien kannalta parhaiten. Vaatii vielä paljon ajatustyötä, otetaan vastaan vinkkejä, samoin stressinhallintaan.

Ravinto. Taas yksi iso ongelma. Poika syö takuuvarmasti kahvia, teetä, kaakaota, isoäidin tekemää herkkuruokaa (yksi ruokalaji joka kelpaa varmasti) sipsejä, joitakin hampurilaisia ja joitakin makeisia. Siis nämä on ruokalajit jotka kelpaa silloinkin kun valvovaa silmää ei ole paikalla. Nämä ovat myös ruokalajit joita kotona ei ole tai jotka sisältävät niin vähän energiaa ettei siitä ole apua (esim.tee, kahvi). Ruokavalvontaa on vaikea järjestää (paljon myös iltatöitä, joiden vuoksi en jaksa/jouda vahtia) ruoka on myös kallista. Perus kotiruoka ei mutta herkkuruuat kyllä. Ratkaisu joillekin illoille: selvitettävä lähipitserian valikoimat, löytyisikö sieltä pitsaa joka kelpaisi pojalle, sen saisi tilattua kotiin. Toinen ratkaisu: käydään läpi einestiski ja rahdata kotiin läjä pojan suosikki eineksiä. Nyt käy kalliiksi, meillä pieni budjetti, mutta parempi elää yli varojen ku niinkuin nyt eletään. Eiköhän joku palvelu löydy jonka kautta suosikki-einekset saa tilattua vaikka kotiovelle.

Uni. Olen edelleen sitä mieltä että yöllä nukutaan. Ehkä tämä korjaantuu jos poika kokee ettei tarvii odottaa yöhön talon hiljenemistä, että ehtis ja haluis tehdä läksyt jo aiemmi.

Pitää laittaa varmaan kans oma elämä syyniin, mun työ haukkaa ison osan ajasta ja siitä seuraa kai se että kotielämästä putoo kai kärryilt, sekin tuonee stressii kaikil

No mitenkä sisarukset reagoivat veljensä väkivaltaisuuteen sinua kohtaan? Sanovatko koskaan, ettei tuo peli vetele? Äitiin ei kosketa! Eikö ne mene ihan shokkiin, nähdessään moista väkivaltaa?

Pizzat ja einekset pitää unohtaa kokonaan. Ne eivät sovi lapselle, jolla on neurologisia ongelmia.

Perheneuvola ei ole sama kuin lastensuojelu eli kyllä minä menisin sieltä hakemaan apua koko perheelle ja mielestäni asialla alkaa olla kiire.

SivustaSeurannut kirjoitti:

No mitenkä sisarukset reagoivat veljensä väkivaltaisuuteen sinua kohtaan? Sanovatko koskaan, ettei tuo peli vetele? Äitiin ei kosketa! Eikö ne mene ihan shokkiin, nähdessään moista väkivaltaa?

Pizzat ja einekset pitää unohtaa kokonaan. Ne eivät sovi lapselle, jolla on neurologisia ongelmia.

Perheneuvola ei ole sama kuin lastensuojelu eli kyllä minä menisin sieltä hakemaan apua koko perheelle ja mielestäni asialla alkaa olla kiire.

Lue lisää

mee sie vuan Raision kaupungin vieraannuttaja perheneuvolaan- eli ns. "lastensuojeluun-" perättömin selvityksin, lausumin; lapsen tarkoitushakuisin vieraannuttamisin- ja vainoamisin mm. tuomio istuimessa lapsen olosuhteista-

jospa se teidän pojan ura urkeneekin tietokoneiden parista. Mulla on myös käyny mielessä toi asperger tai jotain vastaavaa. Kuitenkaan en saa oireita osumaan ihan aspergeriinkaan. Tutkimuksiin laitto on vaikeeta, ku miehen asenne on mitä on, siis joutusin viel hänen kans päälle päätteeks taistelee asiat jos veisin pojan tutkimuksiin. Toisaalta uskon että ihan tavallisissaki ihmisissä on suurta vaihteluu sosiaalisten taitojen suhteen.

Joskus ku poika oli n 10 vuotias, soitin kasvatusneuvolaan. Enää en muista mitä hankaluutta oli, mutta sieltä vaan sanottiin että kyllä toi menee ohi... menikin... ja se oli ihan hyvä ja kannustava puhelu.... mutta nyt näyttää taas tosi vaikeelta, lienee lievä ilmaisu.

Mitä se aspergerin logiikka on? Jonka sanoit olevan toiselta planeetalta? Oli taas täs yks päivä sellanen juttu, ku poika halus opiskella yöllä, keskellä yötä! Tarkoitus oli sanoo asiasta hänelle, siis ajankäytöstä ja unen merkityksestä hyviin oppimistuloksiin. Huusi sitte mulle ja heitti esineellä. Kiivastuin siitä sen verra että takavarikoin oppikirjat. Sanoin että saat ne takas ku pyydät anteeksi sitä esineen heittoa. Asiasta sitte väännettii tunti tai pari, tyyliin: pyydä anteeksi - enkä pyydä. Mulla oli jo ajatukset tässä vaiheessa karannu siit pojan nukkumaan laitosta (joka siinä vaihees olis onnistunukin) siihen että minuahan ei heitellä esineillä. Alko tosiaan taas keittää (ulos talutin puserosta, ei onneks sen pahempaa) ja mies lähti pojan kans ajelulle, mennessään poika viel visko esineitä, luulen että ei ollu tarkotus mitää hajoittaa. Eli joskus on tunne että se aattelee että näin ku teen niin tää näyttää rajulta mutta ei tässä mitää käy. Ja sitte käyki ku omat voimat yllättää tai se ei siis taida tietää kuinka iso ja vahva jo on tms. Pikkupoika liian isossa kehossa? Ja minäkään en aina ymmärrä millalailla se on vielä pieni ja missä jutuissa jo iso. No sitte seuraavana päivänä oli väsyny ja köhäinen. Olikohan se tulossa kipeeksi jo sillo yöllä enne koko juttuu vai vilustuko joteki siin autoajelulla...
ja taas oli kai lintsannu syömisestä...

mutta aspergeriinkaa ei ole kai hoitoa tai lääkitystä? Onko se lähinnä niin että sen kanssa on opittava vaan elämään? Joteki opittava sitä vieraan planeetan ajatusmaailmaa?
Joskus ton meidän pojan ajatukset on kyl ihan vieraalta planeetalta. Joskus taas pelottavankin tuttuja. Onkohan ne mun omatkin ajatukset ihan vieraalta planeetalta...

Mä ja poika ollaa kyl kummatki itsepäisii ja siinä voi olla syy miksi otetaa niin rajusti yhteen. Siis jotekihan se auktoriteettei vastaan kapinointi on luonnollinen teini iän kehitysvaihe. Tai siis vanhempii vastaan ainaki, ja jos vamhempi on itsepäisesti omaa mieltään, niin ei kai siinä auta muu ku olla itsepäisesti takas toista mieltä, jos kerra on toista mieltä, muuten tulee jyrätyksi. Itsepäisyys on ominaisuus josta on monesti hyötyäkin, mutta se on myös tosi vaarallinen ominaisuus. Ja se on tässä kans pelottavaa ku tiedän omasta kokemuksesta... Mulla oli omallalaillani vaikee nuoruus, en muista olleeni väkivaltainen, mutta mulla oli omat ongelmani ja tuntuu hurjalta nähdä joitain yhtymäkohtia elämäntilanteissa: pojan nykyisessä, minun silloisessa. Se on kipeää kun näkee vanhat haavansa ja pelkää niin paljon että samat jutut kohtaa omaa nuorta. Tai että minua ne jutut jotka vanhempiani kohtasivat aikoinaan kun itse olin nuori. Kamalaa. Estääkö tämä menneisyyden kummittelu mielessä taka-alalla näkemästä mikä tilanne itseasiassa on, pojan ongelmathan on ihan eri ja ratkaisutkin kai eri...

SydämetMustelmill kirjoitti:

jospa se teidän pojan ura urkeneekin tietokoneiden parista. Mulla on myös käyny mielessä toi asperger tai jotain vastaavaa. Kuitenkaan en saa oireita osumaan ihan aspergeriinkaan. Tutkimuksiin laitto on vaikeeta, ku miehen asenne on mitä on, siis joutusin viel hänen kans päälle päätteeks taistelee asiat jos veisin pojan tutkimuksiin. Toisaalta uskon että ihan tavallisissaki ihmisissä on suurta vaihteluu sosiaalisten taitojen suhteen.

Joskus ku poika oli n 10 vuotias, soitin kasvatusneuvolaan. Enää en muista mitä hankaluutta oli, mutta sieltä vaan sanottiin että kyllä toi menee ohi... menikin... ja se oli ihan hyvä ja kannustava puhelu.... mutta nyt näyttää taas tosi vaikeelta, lienee lievä ilmaisu.

Mitä se aspergerin logiikka on? Jonka sanoit olevan toiselta planeetalta? Oli taas täs yks päivä sellanen juttu, ku poika halus opiskella yöllä, keskellä yötä! Tarkoitus oli sanoo asiasta hänelle, siis ajankäytöstä ja unen merkityksestä hyviin oppimistuloksiin. Huusi sitte mulle ja heitti esineellä. Kiivastuin siitä sen verra että takavarikoin oppikirjat. Sanoin että saat ne takas ku pyydät anteeksi sitä esineen heittoa. Asiasta sitte väännettii tunti tai pari, tyyliin: pyydä anteeksi - enkä pyydä. Mulla oli jo ajatukset tässä vaiheessa karannu siit pojan nukkumaan laitosta (joka siinä vaihees olis onnistunukin) siihen että minuahan ei heitellä esineillä. Alko tosiaan taas keittää (ulos talutin puserosta, ei onneks sen pahempaa) ja mies lähti pojan kans ajelulle, mennessään poika viel visko esineitä, luulen että ei ollu tarkotus mitää hajoittaa. Eli joskus on tunne että se aattelee että näin ku teen niin tää näyttää rajulta mutta ei tässä mitää käy. Ja sitte käyki ku omat voimat yllättää tai se ei siis taida tietää kuinka iso ja vahva jo on tms. Pikkupoika liian isossa kehossa? Ja minäkään en aina ymmärrä millalailla se on vielä pieni ja missä jutuissa jo iso. No sitte seuraavana päivänä oli väsyny ja köhäinen. Olikohan se tulossa kipeeksi jo sillo yöllä enne koko juttuu vai vilustuko joteki siin autoajelulla...
ja taas oli kai lintsannu syömisestä...

mutta aspergeriinkaa ei ole kai hoitoa tai lääkitystä? Onko se lähinnä niin että sen kanssa on opittava vaan elämään? Joteki opittava sitä vieraan planeetan ajatusmaailmaa?
Joskus ton meidän pojan ajatukset on kyl ihan vieraalta planeetalta. Joskus taas pelottavankin tuttuja. Onkohan ne mun omatkin ajatukset ihan vieraalta planeetalta...

Mä ja poika ollaa kyl kummatki itsepäisii ja siinä voi olla syy miksi otetaa niin rajusti yhteen. Siis jotekihan se auktoriteettei vastaan kapinointi on luonnollinen teini iän kehitysvaihe. Tai siis vanhempii vastaan ainaki, ja jos vamhempi on itsepäisesti omaa mieltään, niin ei kai siinä auta muu ku olla itsepäisesti takas toista mieltä, jos kerra on toista mieltä, muuten tulee jyrätyksi. Itsepäisyys on ominaisuus josta on monesti hyötyäkin, mutta se on myös tosi vaarallinen ominaisuus. Ja se on tässä kans pelottavaa ku tiedän omasta kokemuksesta... Mulla oli omallalaillani vaikee nuoruus, en muista olleeni väkivaltainen, mutta mulla oli omat ongelmani ja tuntuu hurjalta nähdä joitain yhtymäkohtia elämäntilanteissa: pojan nykyisessä, minun silloisessa. Se on kipeää kun näkee vanhat haavansa ja pelkää niin paljon että samat jutut kohtaa omaa nuorta. Tai että minua ne jutut jotka vanhempiani kohtasivat aikoinaan kun itse olin nuori. Kamalaa. Estääkö tämä menneisyyden kummittelu mielessä taka-alalla näkemästä mikä tilanne itseasiassa on, pojan ongelmathan on ihan eri ja ratkaisutkin kai eri...

Lue lisää

Jos et muuta keksi niin sano, ettei "mies" lyö koskaan naista.

SydämetMustelmill kirjoitti:

jospa se teidän pojan ura urkeneekin tietokoneiden parista. Mulla on myös käyny mielessä toi asperger tai jotain vastaavaa. Kuitenkaan en saa oireita osumaan ihan aspergeriinkaan. Tutkimuksiin laitto on vaikeeta, ku miehen asenne on mitä on, siis joutusin viel hänen kans päälle päätteeks taistelee asiat jos veisin pojan tutkimuksiin. Toisaalta uskon että ihan tavallisissaki ihmisissä on suurta vaihteluu sosiaalisten taitojen suhteen.

Joskus ku poika oli n 10 vuotias, soitin kasvatusneuvolaan. Enää en muista mitä hankaluutta oli, mutta sieltä vaan sanottiin että kyllä toi menee ohi... menikin... ja se oli ihan hyvä ja kannustava puhelu.... mutta nyt näyttää taas tosi vaikeelta, lienee lievä ilmaisu.

Mitä se aspergerin logiikka on? Jonka sanoit olevan toiselta planeetalta? Oli taas täs yks päivä sellanen juttu, ku poika halus opiskella yöllä, keskellä yötä! Tarkoitus oli sanoo asiasta hänelle, siis ajankäytöstä ja unen merkityksestä hyviin oppimistuloksiin. Huusi sitte mulle ja heitti esineellä. Kiivastuin siitä sen verra että takavarikoin oppikirjat. Sanoin että saat ne takas ku pyydät anteeksi sitä esineen heittoa. Asiasta sitte väännettii tunti tai pari, tyyliin: pyydä anteeksi - enkä pyydä. Mulla oli jo ajatukset tässä vaiheessa karannu siit pojan nukkumaan laitosta (joka siinä vaihees olis onnistunukin) siihen että minuahan ei heitellä esineillä. Alko tosiaan taas keittää (ulos talutin puserosta, ei onneks sen pahempaa) ja mies lähti pojan kans ajelulle, mennessään poika viel visko esineitä, luulen että ei ollu tarkotus mitää hajoittaa. Eli joskus on tunne että se aattelee että näin ku teen niin tää näyttää rajulta mutta ei tässä mitää käy. Ja sitte käyki ku omat voimat yllättää tai se ei siis taida tietää kuinka iso ja vahva jo on tms. Pikkupoika liian isossa kehossa? Ja minäkään en aina ymmärrä millalailla se on vielä pieni ja missä jutuissa jo iso. No sitte seuraavana päivänä oli väsyny ja köhäinen. Olikohan se tulossa kipeeksi jo sillo yöllä enne koko juttuu vai vilustuko joteki siin autoajelulla...
ja taas oli kai lintsannu syömisestä...

mutta aspergeriinkaa ei ole kai hoitoa tai lääkitystä? Onko se lähinnä niin että sen kanssa on opittava vaan elämään? Joteki opittava sitä vieraan planeetan ajatusmaailmaa?
Joskus ton meidän pojan ajatukset on kyl ihan vieraalta planeetalta. Joskus taas pelottavankin tuttuja. Onkohan ne mun omatkin ajatukset ihan vieraalta planeetalta...

Mä ja poika ollaa kyl kummatki itsepäisii ja siinä voi olla syy miksi otetaa niin rajusti yhteen. Siis jotekihan se auktoriteettei vastaan kapinointi on luonnollinen teini iän kehitysvaihe. Tai siis vanhempii vastaan ainaki, ja jos vamhempi on itsepäisesti omaa mieltään, niin ei kai siinä auta muu ku olla itsepäisesti takas toista mieltä, jos kerra on toista mieltä, muuten tulee jyrätyksi. Itsepäisyys on ominaisuus josta on monesti hyötyäkin, mutta se on myös tosi vaarallinen ominaisuus. Ja se on tässä kans pelottavaa ku tiedän omasta kokemuksesta... Mulla oli omallalaillani vaikee nuoruus, en muista olleeni väkivaltainen, mutta mulla oli omat ongelmani ja tuntuu hurjalta nähdä joitain yhtymäkohtia elämäntilanteissa: pojan nykyisessä, minun silloisessa. Se on kipeää kun näkee vanhat haavansa ja pelkää niin paljon että samat jutut kohtaa omaa nuorta. Tai että minua ne jutut jotka vanhempiani kohtasivat aikoinaan kun itse olin nuori. Kamalaa. Estääkö tämä menneisyyden kummittelu mielessä taka-alalla näkemästä mikä tilanne itseasiassa on, pojan ongelmathan on ihan eri ja ratkaisutkin kai eri...

Lue lisää

Niin ja kato, ettet omalla itsepäisyydelläsi ja joustamattomuudellasi provosoi poikaa!

SydämetMustelmill kirjoitti:

jospa se teidän pojan ura urkeneekin tietokoneiden parista. Mulla on myös käyny mielessä toi asperger tai jotain vastaavaa. Kuitenkaan en saa oireita osumaan ihan aspergeriinkaan. Tutkimuksiin laitto on vaikeeta, ku miehen asenne on mitä on, siis joutusin viel hänen kans päälle päätteeks taistelee asiat jos veisin pojan tutkimuksiin. Toisaalta uskon että ihan tavallisissaki ihmisissä on suurta vaihteluu sosiaalisten taitojen suhteen.

Joskus ku poika oli n 10 vuotias, soitin kasvatusneuvolaan. Enää en muista mitä hankaluutta oli, mutta sieltä vaan sanottiin että kyllä toi menee ohi... menikin... ja se oli ihan hyvä ja kannustava puhelu.... mutta nyt näyttää taas tosi vaikeelta, lienee lievä ilmaisu.

Mitä se aspergerin logiikka on? Jonka sanoit olevan toiselta planeetalta? Oli taas täs yks päivä sellanen juttu, ku poika halus opiskella yöllä, keskellä yötä! Tarkoitus oli sanoo asiasta hänelle, siis ajankäytöstä ja unen merkityksestä hyviin oppimistuloksiin. Huusi sitte mulle ja heitti esineellä. Kiivastuin siitä sen verra että takavarikoin oppikirjat. Sanoin että saat ne takas ku pyydät anteeksi sitä esineen heittoa. Asiasta sitte väännettii tunti tai pari, tyyliin: pyydä anteeksi - enkä pyydä. Mulla oli jo ajatukset tässä vaiheessa karannu siit pojan nukkumaan laitosta (joka siinä vaihees olis onnistunukin) siihen että minuahan ei heitellä esineillä. Alko tosiaan taas keittää (ulos talutin puserosta, ei onneks sen pahempaa) ja mies lähti pojan kans ajelulle, mennessään poika viel visko esineitä, luulen että ei ollu tarkotus mitää hajoittaa. Eli joskus on tunne että se aattelee että näin ku teen niin tää näyttää rajulta mutta ei tässä mitää käy. Ja sitte käyki ku omat voimat yllättää tai se ei siis taida tietää kuinka iso ja vahva jo on tms. Pikkupoika liian isossa kehossa? Ja minäkään en aina ymmärrä millalailla se on vielä pieni ja missä jutuissa jo iso. No sitte seuraavana päivänä oli väsyny ja köhäinen. Olikohan se tulossa kipeeksi jo sillo yöllä enne koko juttuu vai vilustuko joteki siin autoajelulla...
ja taas oli kai lintsannu syömisestä...

mutta aspergeriinkaa ei ole kai hoitoa tai lääkitystä? Onko se lähinnä niin että sen kanssa on opittava vaan elämään? Joteki opittava sitä vieraan planeetan ajatusmaailmaa?
Joskus ton meidän pojan ajatukset on kyl ihan vieraalta planeetalta. Joskus taas pelottavankin tuttuja. Onkohan ne mun omatkin ajatukset ihan vieraalta planeetalta...

Mä ja poika ollaa kyl kummatki itsepäisii ja siinä voi olla syy miksi otetaa niin rajusti yhteen. Siis jotekihan se auktoriteettei vastaan kapinointi on luonnollinen teini iän kehitysvaihe. Tai siis vanhempii vastaan ainaki, ja jos vamhempi on itsepäisesti omaa mieltään, niin ei kai siinä auta muu ku olla itsepäisesti takas toista mieltä, jos kerra on toista mieltä, muuten tulee jyrätyksi. Itsepäisyys on ominaisuus josta on monesti hyötyäkin, mutta se on myös tosi vaarallinen ominaisuus. Ja se on tässä kans pelottavaa ku tiedän omasta kokemuksesta... Mulla oli omallalaillani vaikee nuoruus, en muista olleeni väkivaltainen, mutta mulla oli omat ongelmani ja tuntuu hurjalta nähdä joitain yhtymäkohtia elämäntilanteissa: pojan nykyisessä, minun silloisessa. Se on kipeää kun näkee vanhat haavansa ja pelkää niin paljon että samat jutut kohtaa omaa nuorta. Tai että minua ne jutut jotka vanhempiani kohtasivat aikoinaan kun itse olin nuori. Kamalaa. Estääkö tämä menneisyyden kummittelu mielessä taka-alalla näkemästä mikä tilanne itseasiassa on, pojan ongelmathan on ihan eri ja ratkaisutkin kai eri...

Lue lisää

Joo, tutulta kuulostaa tuo teidän perheen elämä. Se Aspergerin ajatusmaailma on sellainen joustamaton eli jos ihminen yleensä ymmärtäisi joustaa sen takia, että päästään tilanteessa eteenpäin, asia ei ole vääntämisen arvoinen, niin AS ei ymmärrä. Hän jankuttaa ja jankuttaa. Yhtä joustava kuin rautakanki. Itsepäisyydessä on hyvät puolensa ja jos ajattelee ns. suuria keksijöitä, taiteilijoita tms., niin tuskinpa he nyt kauheasti muilta kyselivät, että oisko tää kiva, vaan he toimivat oman näkemyksensä mukaan ja loivat uutta ja ihmeellistä. Mutta arkielämä Aspergerin kanssa on kyllä joskus ihan hirveää. Ja kun heiltä menee maltti, niin se sitten todella menee, ja pahinta mitä voi tehdä, on käydä käsiksi edes rauhoittamismielessä. Siinähän sitten vanhempana selität, että kyllä tämä lapsi pohjimmiltaan on kiltti ja hyväsydäminen :( .

Aspergereita on kuitenkin hyvin monenlaisia ja esim. meidän pojalta puuttuvat täysin motoriset ongelmat, joita valtaosalla Aspergereistä on, joten ihan lonkalta ei pysty itse arvioimaan, onko joku AS, jos lukaisee vain listan yleisimmistä ongelmista tms. Toisaalta eipä siihen tosiaan mitään hoitoakaan ole.

Meidän pojan tapauksessa nyt vasta tajusin, että suurin hänen ongelmansa on silkka uupumus. Siitä ei usein puhuta paljon, mutta esimerkiksi AS-henkilö Paula Tilli on asiasta puhunut (on kirjoittanut kirjan, artikkeli löytyy netistä googlettamalla, esiintyi viikonloppuna Inhimillinen tekijä -ohjelmassa). Unentarve voi olla valtava, eikä sitä aina pysty sovittamaan ns. yhteiskunnan vaatimuksiin ja olen nyt tosiaan ymmärtänyt, että joku tunnin lisäuni tms. ei auttaisi meidän poikaa. Joudun aamuisin hänet herättämään huudattamalla radiota valtavan kovalla, ravistelemalla kovasti yms. ja hän on ihan veltto, kuin halvaantunut. Hän ei kykene olemaan seitsemää tuntia koulussa ilman, että uupuu täysin. Valitettavasti suurin osa aikuisista Aspergereistä on kokonaan työelämän ulkopuolella tai tekee korkeintaan osa-aikatyötä (esim. Paula Tilli on eläkkeellä, koska ei kykene edes tuohon) ja siihen nähden on merkillistä olettaa, että Asperger-nuoret jaksaisivat painaa koulussa. Edelleen lapsesi vaikuttaa varsin Asperger-piirteiseltä näin maallikon mielestä ja voi olla, että teillä se intohimoinen kiinnostuksenkohde (joka meillä lienee tällä hetkellä pelaaminen) onkin koulunkäynti, mikä tekee lapsesta joustamattoman ahkeroijan. Suosittelen lämpimästi tutustumaan monipuolisesti AS-kirjallisuuteen, voit löytää siitä ajattelemisen aihetta.

Kalkkisäiti kirjoitti:

Joo, tutulta kuulostaa tuo teidän perheen elämä. Se Aspergerin ajatusmaailma on sellainen joustamaton eli jos ihminen yleensä ymmärtäisi joustaa sen takia, että päästään tilanteessa eteenpäin, asia ei ole vääntämisen arvoinen, niin AS ei ymmärrä. Hän jankuttaa ja jankuttaa. Yhtä joustava kuin rautakanki. Itsepäisyydessä on hyvät puolensa ja jos ajattelee ns. suuria keksijöitä, taiteilijoita tms., niin tuskinpa he nyt kauheasti muilta kyselivät, että oisko tää kiva, vaan he toimivat oman näkemyksensä mukaan ja loivat uutta ja ihmeellistä. Mutta arkielämä Aspergerin kanssa on kyllä joskus ihan hirveää. Ja kun heiltä menee maltti, niin se sitten todella menee, ja pahinta mitä voi tehdä, on käydä käsiksi edes rauhoittamismielessä. Siinähän sitten vanhempana selität, että kyllä tämä lapsi pohjimmiltaan on kiltti ja hyväsydäminen :( .

Aspergereita on kuitenkin hyvin monenlaisia ja esim. meidän pojalta puuttuvat täysin motoriset ongelmat, joita valtaosalla Aspergereistä on, joten ihan lonkalta ei pysty itse arvioimaan, onko joku AS, jos lukaisee vain listan yleisimmistä ongelmista tms. Toisaalta eipä siihen tosiaan mitään hoitoakaan ole.

Meidän pojan tapauksessa nyt vasta tajusin, että suurin hänen ongelmansa on silkka uupumus. Siitä ei usein puhuta paljon, mutta esimerkiksi AS-henkilö Paula Tilli on asiasta puhunut (on kirjoittanut kirjan, artikkeli löytyy netistä googlettamalla, esiintyi viikonloppuna Inhimillinen tekijä -ohjelmassa). Unentarve voi olla valtava, eikä sitä aina pysty sovittamaan ns. yhteiskunnan vaatimuksiin ja olen nyt tosiaan ymmärtänyt, että joku tunnin lisäuni tms. ei auttaisi meidän poikaa. Joudun aamuisin hänet herättämään huudattamalla radiota valtavan kovalla, ravistelemalla kovasti yms. ja hän on ihan veltto, kuin halvaantunut. Hän ei kykene olemaan seitsemää tuntia koulussa ilman, että uupuu täysin. Valitettavasti suurin osa aikuisista Aspergereistä on kokonaan työelämän ulkopuolella tai tekee korkeintaan osa-aikatyötä (esim. Paula Tilli on eläkkeellä, koska ei kykene edes tuohon) ja siihen nähden on merkillistä olettaa, että Asperger-nuoret jaksaisivat painaa koulussa. Edelleen lapsesi vaikuttaa varsin Asperger-piirteiseltä näin maallikon mielestä ja voi olla, että teillä se intohimoinen kiinnostuksenkohde (joka meillä lienee tällä hetkellä pelaaminen) onkin koulunkäynti, mikä tekee lapsesta joustamattoman ahkeroijan. Suosittelen lämpimästi tutustumaan monipuolisesti AS-kirjallisuuteen, voit löytää siitä ajattelemisen aihetta.

Lue lisää

Luin netistä asperger testin. Sen mukaan ei mulla eikä pojalla ole aspergeria. Mutta testis oli muutama kysymys joka pisti miettimään. esim. asioiden tekeminen omalla tavalla. Harrastukseen uppoamisen rentouttavuus. Nämä voi pätee ihan muihinki ku aspergereihi, toisiin enemmä ja toisiin vähemmä. Mutta aattelin että semmoset vahvat luenteen piirteet pitää ottaa huomioo.

Oon kokenu että nyt ku aloin pitää kirjaa ongelmasta, joka pvälle lyhyt merkintä, niin se on auttanu näkemää millasiin tilanteisii oma ja pojan pinnan palaminen liittyy. Oon enneki menestyksrkkääst käyttäny samaa systeemii ongelmiin

Nyt on pahimmat koulustressit helpottanu (katotaa mite käy ku tulee taas vaikeita kokeit)

Tämäki ilo täytyy jakaa: poika oli aika päivänpaiste tänää. Teki kotitöitä ja puhua höpötteli. Yhden kerra mottas mua (sellanen rajoja koetteleva muksaus kätee) ja tätä on nyt hyvä seuloo mieles miks, sanoin kai jotai provosoivaa, koska poju oli muute niin hyväntuulinen. Syy hyväntuulisuuteeki selvis sitte: koulus oli tapahtunu mukava juttu. Toivon että se hyvä juttu poikii lisääki hyvää, aika näyttää. Tääki on yks mikä otettava huomioo: hyvä tai huono koulupvä joka heijastuu kotona ja hänhän ei heti kättelys kerro että hyvä/paha tuuli johtuu jostai koulus tapahtuneesta. Annoin sen mottasun mennä juuri reagoimatta siihe ja ilta jatku siit hyvis merkeis.

Tää liittyy moni juttu kans siihe että poika on nuori, ei enää lapsi ja millainen nuori, siinä riittää mulle kai oppimista, ehkä kyse on siitäki ku annetaa toisillemme enemmä tilaa....Nyt siis ollu n viikon aja huomattavast helpompaa. Jatkan asioide pistämistä muistiin ja nyt suunta hyvä. Hyviä neuvoja on tullu apukonstiks teilt. Kiitos

Tulit sitten pätemään typerien neuvojen kanssa.

Ettei sitte tullu mieleen että Minä kärsin jonkin asteisesta ahdistuksesta ja tarvitsen apua. Aina tätä sama sontaa. Autan ja palvelen muita kotona ja töissä. Kenen on vika jos jotain menee pieleen? Jos sitä kysytään töissä, kotona tai nettipalstal niin vikapa on minun. Jippii. Syntipukki löytynyt. Ettei kukaan hoksi kysyy kuinka paljon menee hyvin kotona ja töissä, että taas tänään työt tuli tehtyy, kävin kaupan kautta ja ostin ruokaa perheel ja maksoin laskut siitä palkastani joka on laittomasti alle TESsin ja mitä aikaa ja voimia jäi, yritin olla hyvä äiti. Poikaasi ahdistaa kirjoitat suom. huom. tuohan tark suomeksi että oletpas paska itsekäs äiti. Kiitos palautteesta. Se oli mielestäni varsin huono aloitus kommentillesi, syytöshän se sulkee tehokkaasti korvat, ei paljoa väliä vaikka sen jälkee fiksusti perheneuvoloista puhuttaisiinki.
Tässä yks ilta ku poika taas törttöili soitin hätäkesk ja yritin saada sossun tai poliisin hakemaan pojan pois. Hätäkeskuspäivystäjä sanoi että kuulostaa lapsenkasvatus-ongelmalta eikä suostunu yhdistää minnekää. Teki mieli kysyy että kuin väkivaltaseks sen pitää yltyy, että niiku tylpillä esineillä mua saa hätäkeskuksen mielest heitellä? Ja arvoesineitä hajottaa? Ehkä jos se ois ollu mies tai joku tuntematon teini niin hätäkeskuski ois voinu olla sitä mieltä että haetaapa häirikkö pois. Mutta oma poika saa olla häirikkö?
Myöhemmi yöllä sitte oli toinen episodi ku heitteli mua esineil aamuyöstä. Soitin hätäkesk ja siel vastas toinen päivystäjä joka suostu yhdistää sossulle. Sossu sanoi pojalle että meeppä nukkuu tai anna ainaki äitis nukkuu (mulla oli aamul aikane herätys töihi) tai jos haen sut lastenkotii niin menee sun koulukuvios uusiksi. Mä menin nukkuu, poika nukahti nojatuoliin. Usko siis sossuu vaikka olin samaa ite yritäny hälle sanoo.
Näinhän tämä menee, poikaa ahdistaa. Äitejä ei saisi koskaan ahdistaa sillä Äiti on Supersankari ja äidin pitäisi hoitaa nämä jutut rutiinilla, silmät kiinni ja vasemmal kädel. Isiäkin saa josku ahdistaa ja jos kysytään kenen on vika että poikaa ahdistaa tai miksei se ole jo nuorisopsykologilla, niin syyhän on äidin. Syy ei koskaan ole isän tai edes molempien vanhempien.
No tietysti tuo poiki sen että paikallinen lastensuojelu ottaa varmaa yhteyttä. Se olen sitte taas minä joka setvii sen kanssa. Ku ois rahaa karkaisin. Siis muuttasin jonneki ja maksasin ne perheen laskut mutta sais mies sit selvii lastensuojelun kaa ketä ahdistaa ja miks ja mitä sille tehdään. Mutta ku ei o varaa vuokrata yksiöö. Lastensuojelu on Yksi taho lisää joka voi syyttää minua. Tai sälyttää selkääni lisää kuormia (vai tulisko sieltä auto hakee pojan nuorisopsykologille ja täti joka laittas sen psykologin penkille) ja tehtäviä jo muutenki kiireiseen aikatauluuni. Onko sinua koskaan ahdistanut? Vaikkapa se että teinisi on törppö ja mietit pysyykö aina törppönä? Hienoa että huomaat että poikaani ahdistaa, huomaa vielä että miestänikin ja työnantajaani (sitä urpoa joka maksaa laittoman pientä palkkaa jotta perheeni olisi vielä taloudellistikin hankalaa)Mehän voitas suojella koko maailmaa ahdistukselta, voisin hymyssä suin näytellä supersankaria vaikka maailma kaatuis päälle ( ei hätää otan siitä kopin vaikka rusentuisin itse sen alle. Ei hätää olet turvassa viis minusta.)

En sen kummemmin osaa kommentoida tilannettasi enkä osaa siihen ottaa kantaa, mutta kuulostaa kuitenkin siltä että tarvitset apua. Näin aamutv:stä maanantaina haastattelun, jossa puhuttiin miehille tarkoitetusta "palvelusta". Olenkin siellä jo "käynyt" kun itelläkin on tosi haastavia tilanteita vieraannuttaja "viranomais-ten" kotona. Se osoite on www.miestenvakivalta.fi. On aika hurja nimi mutta tietääpä ainakin, mistä siellä uskalletaan puhua. En
ole jutellut siellä sivuston chatissa (vielä!) mutta sain niistä siellä olevista kirjoituksista jo "paljon apua" vieraannuttaja "viranomais ten" tilanteeseeni kotona. Kantsii käydä tsekkaamassa. Voimia!

Kiitos Kävin tsekkaamassa. Väkivallasta löytyy myös muita sivustoja. Olen googlettanu nuoren väkivaltaisen käytöksen ja lapsen väkivaltaisen käytöksen ja perheväkivallan jne. Yks sana mihi jollai sivul törmäsin oli turvasuunnitelma ja ajattelin että tähän pitää joskus perehtyy. Mitä se tark ja olisko siitä jolleki hyötyy meidän perhees. Onneks tietoo on saatavil nykyää netis. Voimia sinneki. Kyllä tämä tästä. Perhe-elämä on joskus aika suo tai mangroveviidakko. Mutta uskon että siinä suossa kannattaa rämpiä kohti valoisaa tulevaisuutta. Tai jos ei kannata - tai tuntuu ettei kannata - niin haaveilen karkaavani aurinkorannalle, tai ottavani eron tai jotakin, valoisia haaveita nekin. Sitten ne haaveet taas kaikkoo seuraavana päivänä ja rämpiminen jatkuu, on se sen arvoista.

SydämetMustelmil kirjoitti:

Kiitos Kävin tsekkaamassa. Väkivallasta löytyy myös muita sivustoja. Olen googlettanu nuoren väkivaltaisen käytöksen ja lapsen väkivaltaisen käytöksen ja perheväkivallan jne. Yks sana mihi jollai sivul törmäsin oli turvasuunnitelma ja ajattelin että tähän pitää joskus perehtyy. Mitä se tark ja olisko siitä jolleki hyötyy meidän perhees. Onneks tietoo on saatavil nykyää netis. Voimia sinneki. Kyllä tämä tästä. Perhe-elämä on joskus aika suo tai mangroveviidakko. Mutta uskon että siinä suossa kannattaa rämpiä kohti valoisaa tulevaisuutta. Tai jos ei kannata - tai tuntuu ettei kannata - niin haaveilen karkaavani aurinkorannalle, tai ottavani eron tai jotakin, valoisia haaveita nekin. Sitten ne haaveet taas kaikkoo seuraavana päivänä ja rämpiminen jatkuu, on se sen arvoista.

Lue lisää

Onko poika saanut koskaan remmiselkäsaunaa? Kannattaisko kokeilla?