Romahtaa vai ei romahtaa?

Kyllä vammautuminen on suuri riski itsemurhassa. Olen hoitanut nuorta potilasta jonka aivot tuhoutuivat lopulliseen laitoskuntoon itsemurhassa, tiedän sokeutuneen naisen ja tapauksen että henkilö halvaantui hypätessään korkealta. Hyvä että päätit kirjoittaa ja ensi alkuun sillä tavalla avautua. Se on alku että myöntää itselleen olevansa masentunut eikä pakene tilannetta. Vaikka et noita mönjiä ota, niin masennus on kyllä sen verran vakava että kehotan nyt heti hakeutumaan juttelemaan jonkun lähipiirissä olevan kanssa tai sitten varaamaan ajan terveyskeskuksesta ja sieltä vaadi pääsyä mielenterveyspolille. Kun se mieliala alkaa kohenemaan niin elämänhalukin pikkuhiljaa palailee ja huomaa linnut laulavat, mukavaltahan tämä jos ei aina niin ainakin välistä tuntuu. Kyllä kuvaamiasi alhoja useimman elämään joskus tulee, mutta niistä selvitään. Kirjoittele edelleen jos siltä tuntuu. Yritän näin olla rinnallasi.

Hei,

Saitkin jo edelliseltä kirjoittajalta hyviä neuvoja, mutta tässä vielä muutama vaihtoehto lisää.

On olemassa monenlaisia erilaisia auttavia tahoja, joissa voisit keskustella ajatuksistasi ja tuntemuksistasi. Ulkopuolinen tuki voi auttaa jäsentämään omia ajatuksia ja se voi olla myös hyvä voimavara ja helpottaa jaksamista.

Tässä muutamia paikkoja, joihin voit halutessasi olla yhteydessä:

- Verkkokriisikeskus Tukinet, https://www.tukinet.net/. Tukinetistä saat halutessasi itsellesi tukihenkilön, jonka kanssa voit keskustella kahden kesken. Tukinetissä on myös monenlaisia keskusteluryhmiä, joista voi saada vertaistukea. Tukinet on avoinna vuoden jokaisena päivänä kellon ympäri.

- Jos haluat keskustella tilanteestasi mieluummin soittamalla, niin valtakunnallinen kriisipuhelin päivystää numerossa 010 195 202 arkisin klo 09.00-07.00 sekä viikonloppuisin ja arkipyhinä klo 15.00-07.00.

- Ympäri Suomea toimii myös kriisikeskuksia, joihin voi mennä keskustelemaan paikan päälle. Yhteystiedot löytyvät täältä: http://www.mielenterveysseura.fi/fi/tukea-ja-apua/kasvokkain/kriisikeskusverkosto

Toivottavasti löydät itsellesi sopivan tavan hakea ja saada tukea vaikeassa elämäntilanteessa!

Ystävällisin terveisin
SOS-kriisikeskus/Kata

Aika kauan meni omalla kohdallakin sairauden myöntämiseen itselle. Ja kautta rantain olen sen muutamalle asiast kysyneellekin kertonut. Sairauteni on kroonistunut siihen pisteeseen, että olen jo avun ulottumattomissa. Lääkkeitä en edes söisi, vaikka tarjottaisiinkin. Terapiaan ei olisi varaa eikä kiinnostusta sitoutua kymmeniksi vuosiksi, mitä tilanteen paraneminen vähintään vaatisi. Ja paraneminen ylipäätään olisi todella epätodennäköistä.

Kirjoitin tänään jäähyväiskirjeen läheisille. Se tuntui hyvältä. Olen ottanut askeleen eteen päin, vaikka mitään varsinaista päivämäärää en ole lyönyt lukkoon. Yleensä en tekemisiäni selittele, mutta tämän asian kohdalla koin tarpeen kertoa syyt, ettei kenellekään jäisi syyllisyyttä. Ratkaisu on omani ja johtuu vain ja ainoastaan minusta itsestäni.

Teal Swan - I want to kill myself https://youtu.be/lXi7vcnvl5c

Itsehillintä pettää? Mitä se tarkoittaa?

Ketjun ap-kirjoittajalla saattaa olla lievä kaksisuuntaista. Minulla kuitenkin varmastion. Ei diagnosoitua, mutta kuitenkin.
Kun romahdetaan, kaikki näyttää sysimustalta. Kun sudenkuopasta noustaan, olo on kuin kuin keväällä korkeuteen nousevalla leivosella.
Tämä kaksinapaisuus on hyödyllistä itsessään tunnistaa. Kun hölmöilyt, etenkin a-drinkit on jätetty pois ja tehdään mitä voidaan; sitten vaan odotellaan uutta fenixkissan pompsahtamista itsesäälin tuhkan alta.

Np onhan se kuluttavaa, mutta ilmiöillä on selityksensä. Mase-liejuun ei kantsi jäädä makaamaan.

Terve tuloa kerhoon paska tunne. Saatanan äyssit koulussa ei tajuu kuinka vakavaaniiten paska läppä on ja mitä se aiheuttaa ne murtaa mua hetki hetkeltä. ja olo ei oo enää vahva vaa heikko
Älä tee sitä ollaa kavereita ja jaetaa tää paska? Ei romaheta. Miten jos olisin jossain muuaalla olisinko selvinnyt selvin päin? Emt Älä romaha !

Hei, kiitos vastauksista.
Viikko mennyt, ja elossa olen edelleen. Tosin entistä synkemmissä vesissä. Elämä alkoi heitellä kuluneen viikon aikana taas lisää ikävämpiä asioita vastaan, kuten mm. parisuhteen päättymisen ja läheisen ihmisen kuoleman.

Edelleen sitä miettii, miten syvälle synkkyyteen tässä vielä mennään? Elämässä ei voi tapahtua huonoja asioita loputtomiin eihän? - tai voi, turha olla naivi. Haluaisin kuolla, mutten uskalla tappaa itseäni.

Viikko sitten pelkäsin vielä sitä, että teen jotain harkitsematonta itsehillinnän/kontrollin pettäessä. Nyt alan jo toivoa, että yhtäkkiä saisin vain sen viimeisen sysäyksen, jotta pääsisin tästä kaikesta.

En ole kaksisuuntainen, ei ole sellaisia "menee tosi hyvin" -kausia. Pikemminkin olen aina melankolinen ja alakuloinen, mutta nyt todellakin masentunut. En käytä alkoholia (pitäisi ehkä käyttää, olisi jotain iloa?).

Taidan olla liian masentunut jo itsemurhaankin. En jaksa laittaa ruokaa, en edes syödä. En katsoa televisiota tai kuunnella radiota. Minä vain olen, ja yritän olla olematta.