Olis kiva kuulla teidän kaukosuhteista

Tosiaan, vähän vertaistukimielessä aattelin pistää pystyyn tän keskustelun, et ihmiset vois jakaa omia ajatuksiaan ja muuta kivaa omista kaukosuhteistaan. (yritin etsiä vastaavaa keskustelua mutta ne kaikki oli jo kivikautisen vanhoja)
Lisäks mua kiinnostais paljo kuulla jos joillain on onnistunut kaukosuhde niinkin hyvin, että nykyään asuu yhdessä kumppaninsa kanssa... Elättelen siis toivoa, että vielä jonakin päivänä oma mussukka asuis saman katon alla :)

Toki myös olis jännä kuulla siitä jos kaukosuhde on päätynyt eroon...

Kertokaa ihmeessä miten ootte oman kultanne tavannu, kuinka kauan ootte seurustellu/tuntenu toisenne, miten pidätte yhteyttä, kuinka usein näätte toisianne ja mitä yleensä teette kun ootte yhdessä, miten välimatka on vaikuttanu suhteeseen (onko paljon riitoja tms), miten perhe ja suku on reagoinut suhteeseen ja muutenki ihan vapaamuotoisesti ois mielenkiintosta kuulla millasia suhteita teillä on.

Tapasin itseäni 3 vuotta vanhemman belgialaisen pojan 2016 lopulla jossain perus online pelissä. Hän ei siis aluksi edes tiennyt, että mä oon tyttö :D (Tosin se paljastu aika pian) Itse olen siis tällä hetkellä juuri täyttämässä 18, hän 21.

Me pelailtiin aika tiiviisti yhdessä, juteltiin, vaihdettiin snapchatit ja lopulta jonkun kuukauden jälkeen myös puhelinnumerot, että voitas jutustella whatsapissa. Siinä vaan tuli sitten huomattua että meillä synkkaa tosi hyvin, samankaltaiset kiinnostuksenkohteet, molemmat aika hikisiä nörttejä ;) Keskustelu myös muuttu aika flirttailevaks.

Jokusen kuukauden jälkeen kun oltiin päivittäin höpötelty, me tavallaan vaan jossain vaiheessa todettiin et me taidetaa olla enemmän ku kavereita, mut mä en kuitenkaan ottanu asiaa viel kovinkaan vakavasti ku ei ollu tietoo ees siitä et nähdäänkö koskaan. Mietin muutenki, et voiko tästä tulla mitään kun mun puhe-englanti on luokkaa "hai its väry nise tö miit yuo"

Aika kulu ja sit se osti lentolipun Suomeen ja mä olin tääl ihan paniikissa et onks se nyt oikeesti tulossa ja niin se saapui tänne tossa keskikesällä 2017. Siinä vaiheessa kun odotin, että se astuu ulos helsinki-vantaan lentokentän ovista meinasin pyörtyy jännityksestä, enkä ollu syöny moneen päivään kunnolla... Onneks mulla oli hyvä kaveri kuskina ja tukena tossa tilanteessa, koska se oli tosi jännittävä hetki :D Siitä sit alku-ujosteluiden jälkeen juttu lähti luistaan ja totesin et kyllä joo tää on nyt sit ihan virallinen kaukosuhde ollu jo jonki aikaa.

Me perjaatteessa käytettiin koko toi aika lähinnä siihen, että tutustuttiin toisiimme paremmin, toki me nyt jotain spesiaaliakin tehtiin, käytiin pari päivää mökkeilemässä ja kierreltiin auton kanssa pitkin maita ja mantuja.

Siinä vaiheessa kun tää mun mies sitten oli lähdössä vajaan kahden viikon jälkeen pois nii kyllä se aika paskalta tuntu tajuta et joudun kokemaan tän eron vielä monta kertaa uudelleen. Itkuhan siinä pääsi.

Mun suvusta ei monikaan vielä tähänkään päivään mennessä tiedä koko ihmisen olemassaolosta mitään (koska en tunne tarvetta kertoa) ja noh, lähin perhe sitten sai tietää ettei se ookkaan vaan kaveri tossa muutama kuukausi sitten.

Seuraava tapaaminen oli tässä kuussa (lokakuu) ja oli mun vuoro mennä Belgiaan. Jännitti ihan kauheesti mennä ekaa kertaa yksin ja vähäisin kokemuksin lentokoneella kohdemaahan, mut kyllä se suju oikeen hyvin. Mulla oli siellä tosi kivaa, tykkäsin kauheesti sen perheestä. Me käytiin kiertelemässä jotain isoimpia kaupunkeja ja otettiin hotellikin pariks yöks bruggessa. Oon aika rahaton tällä hetkellä mut kaikki oli sen arvosta.

Eilen lensin takaisin Suomeen ja ny täällä poden kauheeta ikävää... Onneks me nähdään seuraavan kerran jo joulukuussa.

Riitoja meillä ei pahemmin oo ollu, mitä nyt välillä tietysti saatan käyttäytyy tosi lapsellisesti ku ikävöin häntä, mut ehkä se siitä.

Molemmat ollaan vielä koulussa, mä valmistun ensvuonna ammattiin ja hän toivottavasti ensvuoden lopulla, tai sit 2019 alussa, sen jälkeen mietitään millasia järjestelyjä me tehdään, kuka muuttaa ja miten hoidetaan työnsaanti yms.

Oon myös huomannu että mun englanti on lähteny paranemaan oikein kunnolla, ainoo mikä on ongelmallista, on se, että välillä joitain sanoja on tosi vaikea ääntää, mut mua kuitenkin ymmärretään, eikä ne Belgialaisetkaan onneks oo englanninkielen mestareita :D

Mut joo, ois kiva kuulla kokemuksia
Ilmianna
Jaa

4 Vastausta


Ai kun ihana tarina. Hienoa kuulla näin kauniita juttuja. Uskon että teistä tulee hyvä pari. Onnea matkaan.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Kiitos, onnea tässä varmaan vähän tarvitaankin :D ♥
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti
Oma kaukosuhde on nyt onneksi lähisuhde, kun ollaan tämä vuosi jo asuttu yhdessä Ranskassa :D. Sitä ennen vuoden verran oltiin kaukosuhteessa ja matkustelin Suomi-Ranska väliä suunnilleen kerran kuussa. Sen voin melkeinpä luvata että itku tulee pääsemään vielä moneen kertaan jos suhdetta jatkatte. Kaukosuhde ja ikävä ja kun toisen joutuu taas jättämään tekee kipeää. Sattuu joka kerta.

Me oltiin hiukan vanhempia kuin te, 24 ja 26 vuotta kun tavattiin netissä. Ensimmäisestä päivästä lähtien vietettiin suurin osa vapaa-ajasta yhdessä viestitellen. Joka päivä pitkään viestiteltiin ja skypeteltiin ja hänestä aika pian tuli tosi tärkeä osa mun elämää. Muistaakseni noin kuukauden kohdalla myönsin että rakastan tätä miestä ja siitä pari kolme kuukautta eteenpäin että saatiin ensimmäinen tapaaminen järjestettyä. Oli siihen astisen elämäni jännittävin päivä tämä tapaaminen. Sen jälkeen vanhempien tapaaminen hirvitti eri lailla samanveroisesti.

Nyt tosiaan asutaan jo yhdessä ja toivon tosi paljon ettei ikinä enää tarvitse olla kaukana toisista.

Etsi avoimin mielin mahdollisuuksia Belgiasta itsellesi ja Suomesta miehellesi. Tehkää suunnitelma elämiseksi yhdessä ja tehkää yhdessä työtä sen suunnitelman eteen. Toiseen maahan muuttaessa oppii paljon uutta, mikä ei ole huono asia.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
1 VASTAUS:
Tosi kiva kuulla kaukosuhteesta josta on edetty lähisuhteeseen, itsekin toivon ihan kauheesti et tää juttu etenis siihen pisteeseen et vois muuttaa samaan osotteeseen.

Oon kauheen utelias, mut miten muuten onnistu tollanen joka kuukautinen käynti toisessa maassa? eiks se tullu kauheen kalliiks? Ja miten te sovitte ajat, olitko sä siellä vaan viikonloput vai ihan viikon/viikkoja kerrallaan? Meillä siis on esteenä raha ja aika kun molemmat vielä opiskelee ja itse käyn töissäkin niin on hankaluuksia saada aikataulut kohtaamaan...

Saitko sä jonkun työpaikan sit sielt Ranskasta vai millanen teidän tilanne on nyt?

Ja joo, itkua on takana aika paljon, mut edessäpäin on vielä varmasti kauhee määrä lisää. Tuntuu aina et sydän murtuu ihan palasiks ku pitää lentokentällä erottautua toisistaan.
Kommentoi
Ilmianna
Jaa
+Lisää kommentti

Vastaa alkuperäiseen viestiin

Olis kiva kuulla teidän kaukosuhteista

Tosiaan, vähän vertaistukimielessä aattelin pistää pystyyn tän keskustelun, et ihmiset vois jakaa omia ajatuksiaan ja muuta kivaa omista kaukosuhteistaan. (yritin etsiä vastaavaa keskustelua mutta ne kaikki oli jo kivikautisen vanhoja)
Lisäks mua kiinnostais paljo kuulla jos joillain on onnistunut kaukosuhde niinkin hyvin, että nykyään asuu yhdessä kumppaninsa kanssa... Elättelen siis toivoa, että vielä jonakin päivänä oma mussukka asuis saman katon alla :)

Toki myös olis jännä kuulla siitä jos kaukosuhde on päätynyt eroon...

Kertokaa ihmeessä miten ootte oman kultanne tavannu, kuinka kauan ootte seurustellu/tuntenu toisenne, miten pidätte yhteyttä, kuinka usein näätte toisianne ja mitä yleensä teette kun ootte yhdessä, miten välimatka on vaikuttanu suhteeseen (onko paljon riitoja tms), miten perhe ja suku on reagoinut suhteeseen ja muutenki ihan vapaamuotoisesti ois mielenkiintosta kuulla millasia suhteita teillä on.

Tapasin itseäni 3 vuotta vanhemman belgialaisen pojan 2016 lopulla jossain perus online pelissä. Hän ei siis aluksi edes tiennyt, että mä oon tyttö :D (Tosin se paljastu aika pian) Itse olen siis tällä hetkellä juuri täyttämässä 18, hän 21.

Me pelailtiin aika tiiviisti yhdessä, juteltiin, vaihdettiin snapchatit ja lopulta jonkun kuukauden jälkeen myös puhelinnumerot, että voitas jutustella whatsapissa. Siinä vaan tuli sitten huomattua että meillä synkkaa tosi hyvin, samankaltaiset kiinnostuksenkohteet, molemmat aika hikisiä nörttejä ;) Keskustelu myös muuttu aika flirttailevaks.

Jokusen kuukauden jälkeen kun oltiin päivittäin höpötelty, me tavallaan vaan jossain vaiheessa todettiin et me taidetaa olla enemmän ku kavereita, mut mä en kuitenkaan ottanu asiaa viel kovinkaan vakavasti ku ei ollu tietoo ees siitä et nähdäänkö koskaan. Mietin muutenki, et voiko tästä tulla mitään kun mun puhe-englanti on luokkaa "hai its väry nise tö miit yuo"

Aika kulu ja sit se osti lentolipun Suomeen ja mä olin tääl ihan paniikissa et onks se nyt oikeesti tulossa ja niin se saapui tänne tossa keskikesällä 2017. Siinä vaiheessa kun odotin, että se astuu ulos helsinki-vantaan lentokentän ovista meinasin pyörtyy jännityksestä, enkä ollu syöny moneen päivään kunnolla... Onneks mulla oli hyvä kaveri kuskina ja tukena tossa tilanteessa, koska se oli tosi jännittävä hetki :D Siitä sit alku-ujosteluiden jälkeen juttu lähti luistaan ja totesin et kyllä joo tää on nyt sit ihan virallinen kaukosuhde ollu jo jonki aikaa.

Me perjaatteessa käytettiin koko toi aika lähinnä siihen, että tutustuttiin toisiimme paremmin, toki me nyt jotain spesiaaliakin tehtiin, käytiin pari päivää mökkeilemässä ja kierreltiin auton kanssa pitkin maita ja mantuja.

Siinä vaiheessa kun tää mun mies sitten oli lähdössä vajaan kahden viikon jälkeen pois nii kyllä se aika paskalta tuntu tajuta et joudun kokemaan tän eron vielä monta kertaa uudelleen. Itkuhan siinä pääsi.

Mun suvusta ei monikaan vielä tähänkään päivään mennessä tiedä koko ihmisen olemassaolosta mitään (koska en tunne tarvetta kertoa) ja noh, lähin perhe sitten sai tietää ettei se ookkaan vaan kaveri tossa muutama kuukausi sitten.

Seuraava tapaaminen oli tässä kuussa (lokakuu) ja oli mun vuoro mennä Belgiaan. Jännitti ihan kauheesti mennä ekaa kertaa yksin ja vähäisin kokemuksin lentokoneella kohdemaahan, mut kyllä se suju oikeen hyvin. Mulla oli siellä tosi kivaa, tykkäsin kauheesti sen perheestä. Me käytiin kiertelemässä jotain isoimpia kaupunkeja ja otettiin hotellikin pariks yöks bruggessa. Oon aika rahaton tällä hetkellä mut kaikki oli sen arvosta.

Eilen lensin takaisin Suomeen ja ny täällä poden kauheeta ikävää... Onneks me nähdään seuraavan kerran jo joulukuussa.

Riitoja meillä ei pahemmin oo ollu, mitä nyt välillä tietysti saatan käyttäytyy tosi lapsellisesti ku ikävöin häntä, mut ehkä se siitä.

Molemmat ollaan vielä koulussa, mä valmistun ensvuonna ammattiin ja hän toivottavasti ensvuoden lopulla, tai sit 2019 alussa, sen jälkeen mietitään millasia järjestelyjä me tehdään, kuka muuttaa ja miten hoidetaan työnsaanti yms.

Oon myös huomannu että mun englanti on lähteny paranemaan oikein kunnolla, ainoo mikä on ongelmallista, on se, että välillä joitain sanoja on tosi vaikea ääntää, mut mua kuitenkin ymmärretään, eikä ne Belgialaisetkaan onneks oo englanninkielen mestareita :D

Mut joo, ois kiva kuulla kokemuksia

5000 merkkiä jäljellä

Peruuta