Kristillistä oikeudenmukaisuutta

JudgeDredd

Murhaaja tappaa ikänsä uskossa eläneen miehen perheen ja lopuksi hitaasti kiduttaen myös miehen. Mies viimeisillä hetkillään ei näe Jumalan tarkoitusta tässä verihurmeisessa teossa ja kiroaa epäuskoisena Jumalansa.

Myöhemmin murhaaja tulee uskoon ja vilpittömästi katuu tekojaan Jumalan edessä. Jumala kaikkivaltiaana näkee että murhaajan usko ja katumus ovat aitoja. Kuten myös tapetun miehen epäuskon aitouden.

Uuden testamentin oppien mukaan murhaaja pääsee taivaaseen ja tapettu mies joutuu kadotukseen, pahimmassa tapauksessa kadotukseen joutuu vielä hänen perheensäkin.

Tämän kaiken oikeudenmukaisuuden tajuaa väistämättä kun vain uskoo tarpeeksi lujasti Jumalaan ja Jeesukseen.

61

367

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • amisedunoff

      Jumalan kieltäjät joutavatkin Helvettiin

    • Jokainen hihhuli tuntuu olevan varma, että "nyt minun elinaikanani se messias tulee!". Tuolle odotukselle koko kristinusko, tai juutalainen sekti, on rakennettu. Ut on aluksi täynnä odotusta "valtakunnasta", jossa uskovat palkitaan, mutta kirjan loppupuoli on katkeroitunutta, pettymyksestä kumpuavaa aggressiota "pilkkaajia" ja naureskelijoita kohtaan. Ja tuon päälle jokainen uskova joutuu rakentamaan oman uskonsa: toisaalta odottaa, että nyt se kaveri tulee kun minäkin olen elossa, mutta toisaalta peitetään epäusko siitä, että jos ei ole vielä tullut, niin tuskin tulee ollenkaan. Kognitiivinen dissonanssi.

      Juuri tuo opin ja todellisuuden ristiriita aiheuttaa aloituksessa mainitun kaltaisia ongelmia, kun elämä ja aika jatkaa kulkuaan ja ne kristinopin aikaansa sidotut perusteet ovat kompastuneet sinne todellisuuden jalkoihin.

      • "Juuri tuo opin ja todellisuuden ristiriita aiheuttaa aloituksessa mainitun kaltaisia ongelmia, kun elämä ja aika jatkaa kulkuaan ja ne kristinopin aikaansa sidotut perusteet ovat kompastuneet sinne todellisuuden jalkoihin. "

        Mitään ristiriitaa ei ole olemassa. Raamattu nimenomaan sanoo, että kukaan ihminen ei tiedä, milloin Jeesus palaa, mutta Raamattu kehottaa kuitenkin olemaan valmiina, siltä varalta, että Hän palaa minkä tahansa sukupolven aikana. Siksi on aivan oikein odottaa, että Hän voi palata meidän aikana. Mutta jos ei palaa, niin ei se mitään. Joskus Hän kuitenkin palaa ja se on hyvä asia. Niille uskoville, jotka silloin ovat elossa, se on suuri ilojuhla, mutta jumalattomille kohtalon hetki. Siksi kenenkään ei kannata olla ateisti, vaan uskovainen.

      • sam1992

        <<Ut on aluksi täynnä odotusta "valtakunnasta", jossa uskovat palkitaan >>

        Sama "nopeasti koittavien" lopun aikojen odotus on myös VT:n profeettakirjoissa, joten kyse ei ole UT:n erikoisuudesta - vaan siitä, että UT:n uskovat vaelsivat samassa hengessä kuin VT:n profeetat. Jumalan tahto on että elämme kuin jokainen päivä olisi viimeinen.

        << kirjan loppupuoli on katkeroitunutta, pettymyksestä kumpuavaa aggressiota "pilkkaajia" ja naureskelijoita kohtaan.>>

        Tämäkään ei ole UT:n erityisteema vaan toistuu Raamatussa useita kertoja pitkin kirjaa. Tässä UT toistaa VT:n profeetoiden perusviestiä joka tuomitsee epäoikeudenmukaisuudet ja raivoaa kansalle koska he eivät hanki orvolle oikeutta eivätkä aja lesken asiaa. Pilkkaamiseen puuttuminenkin on VT:n perusteemoja:

        -- Hyvä on sen osa,
        joka ei vaella jumalattomien tavoin,
        ei astu syntisten teille,
        ei istu pilkkaajien parissa
        vaan löytää ilonsa Herran laista, tutkii sitä päivin ja öin.

        PSALMI 1

      • Mark5 kirjoitti:

        "Juuri tuo opin ja todellisuuden ristiriita aiheuttaa aloituksessa mainitun kaltaisia ongelmia, kun elämä ja aika jatkaa kulkuaan ja ne kristinopin aikaansa sidotut perusteet ovat kompastuneet sinne todellisuuden jalkoihin. "

        Mitään ristiriitaa ei ole olemassa. Raamattu nimenomaan sanoo, että kukaan ihminen ei tiedä, milloin Jeesus palaa, mutta Raamattu kehottaa kuitenkin olemaan valmiina, siltä varalta, että Hän palaa minkä tahansa sukupolven aikana. Siksi on aivan oikein odottaa, että Hän voi palata meidän aikana. Mutta jos ei palaa, niin ei se mitään. Joskus Hän kuitenkin palaa ja se on hyvä asia. Niille uskoville, jotka silloin ovat elossa, se on suuri ilojuhla, mutta jumalattomille kohtalon hetki. Siksi kenenkään ei kannata olla ateisti, vaan uskovainen.

        Niin sinulla on voimakas kognitiivinen dissonanssi etkä tunnistaisi ristiriitaa, vaikka se purisi sinua persuksista. Olet pihalla näistä keskusteluista kuin Alzheimer-potilas kahvipöytäkeskusteluissa.

      • sam1992 kirjoitti:

        <<Ut on aluksi täynnä odotusta "valtakunnasta", jossa uskovat palkitaan >>

        Sama "nopeasti koittavien" lopun aikojen odotus on myös VT:n profeettakirjoissa, joten kyse ei ole UT:n erikoisuudesta - vaan siitä, että UT:n uskovat vaelsivat samassa hengessä kuin VT:n profeetat. Jumalan tahto on että elämme kuin jokainen päivä olisi viimeinen.

        << kirjan loppupuoli on katkeroitunutta, pettymyksestä kumpuavaa aggressiota "pilkkaajia" ja naureskelijoita kohtaan.>>

        Tämäkään ei ole UT:n erityisteema vaan toistuu Raamatussa useita kertoja pitkin kirjaa. Tässä UT toistaa VT:n profeetoiden perusviestiä joka tuomitsee epäoikeudenmukaisuudet ja raivoaa kansalle koska he eivät hanki orvolle oikeutta eivätkä aja lesken asiaa. Pilkkaamiseen puuttuminenkin on VT:n perusteemoja:

        -- Hyvä on sen osa,
        joka ei vaella jumalattomien tavoin,
        ei astu syntisten teille,
        ei istu pilkkaajien parissa
        vaan löytää ilonsa Herran laista, tutkii sitä päivin ja öin.

        PSALMI 1

        "Sama "nopeasti koittavien" lopun aikojen odotus on myös VT:n profeettakirjoissa, joten kyse ei ole UT:n erikoisuudesta - vaan siitä, että UT:n uskovat vaelsivat samassa hengessä kuin VT:n profeetat."
        Eskatologiaa ja muuta irrationaalista synkistelyä on harrastettu jo aikoja ennen Vanhaa testamenttia:
        https://en.wikipedia.org/wiki/Eschatology
        Sinne vain odottavien jonon jatkoksi, et varmasti ole yksin.

      • sam1992
        marathustra kirjoitti:

        <<<Eskatologiaa ja muuta irrationaalista synkistelyä on harrastettu jo aikoja ennen Vanhaa testamenttia:>>>

        Profeettojen tehtävä ei ollut synkistellä vaan vaikuttaa kansassa nopea parannuksen teko. Monet olivat langenneet epäjumalanpalvelukseen joissa uhrattiin lapsia, juotiin paljon alkoholia ja elettiin muutenkin niin itsekeskeisesti ja nautinnonhaluisesti että kukaan ei hankkinut orvoille oikeutta eikä ajanut lesken asiaa.

        Kerrotko milloin VT:n vanhimmat osat on kirjoitettu kun kerran väität että eskatologiaa on harrastettu jo ennen kyseisten tekstien kirjoittamista. VT:n teksteissä on neljän eri aikakauden hepreaa joten niiden historia ulottuu varsin kauas...

        Lisää lopun ajoista voit lukea täältä
        https://en.wikipedia.org/wiki/End_time

        Vuosiluvut ja todellinen historia lienevät sinulle merkityksettömiä, jos uskot Vt:n kertomusten autenttisuuteen, joten lukujen antaminen on sinulle yhtä tyhjän kanssa. En ihmettelisi, vaikka teikäläisten kirjoitukset olisi mielestänne kirjoitettu ennen kirjoitustaidon keksimistä (kirjoitustaito, tuli ja pyörän keksiminen ovat pari sellaista tärkeää asiaa, joista kirjanne vaikenee tyystin - eivät Vt:n uskonnolliset fanaatikot ymmärtäneet, että ne on pitänyt keksiä. Ne olivat fanaatikoille liian itsestäänselviä. Siksi esimerkiksi kreikkalaiset olivat fiksuja - he ymmärsivät, että tulen oli täytynyt tulla jostqinihmisten elämään - joskin he joutuivat siinä turvautumaan jumaliin). Ja tietysti, että sinun pitää kysyä vuosilukuja kertoo, ettet ole hirveän kiinnostunut niistä ja tuskin vuosiluvuilla on sinulle merkitystä.
        https://en.wikipedia.org/wiki/Dating_the_Bible

        Miksi edes olet kiinnostunut historiastamme - melkein kaikki siinä on ristiriidassa Raamatun kanssa. Etsitkö aukkoja historiasta, koska niillä aukoilla voi pönkittää omaa uskoaan - niin kreationistit tekevät. Aukko tietämyksessä Egyptin historiassa - Vedenpaisumus, siinä se oli!

    • qwerty-sjir

      "Sairaaksi menettelyn tekee se, että samalla "katumusmenettelyllä" kuitataan kaikki "synnit""

      Tuossa siis lainaus ketjusta.

      Asia on nimenomaan pain vastoin. Sairaus ei katoa, ellei sita haviteta. Paha ei katoa, ellei sita haviteta. Nama ovat yksi ja sama asia.

      Sairaus on havitetty, ja paha, kuolema tuhottu, kun vaaryys ja synti on huomattu, tunnustettu, ja kaduttu.

      Sita, mika on havitetty, ei ole olemassa, siksi on vale ja vaarin syyttaa ihmista kadutusta ja mm. siten sovitetusta rikoksesta.

      Kaikki nama periaatteet ovat egyptilaisia. Seth on jumala, joka teki vaaryyden, mutta kaantyi hyvaksi. Horus on jumala, joka teki vaaryyden mutta kaantyi hyvaksi.

      -Seth hyokkasi ja murhasi viattoman
      -Horus kosti sethin rikoksen vain kostaakseen

      Mutta kun Horus kosti Seth iski hanelta silman, ja kun Seth iski silman, Horus repi sethilta kivekset.

      Mutta molemmat huomasivat virheensa, ja seth saa kiveksensa takaisin, ja horus saa silmansa takaisin.

      Kun Horus puhdistuu, Seth vahvistuu, ja kun seth vahvistuu, horus puhdistuu

      Ja viaton (osiris) Sjir jaa tuomitsemaan; Han, jonka syyllinen murhasi ja hakkasi kappaleiksi, ja levitti ympari maata kaantaakseen valeensa todeksi, han elaa uudelleen. Han tuomitsee oikeudenmukaisesti; Antaa elamalle elaman, kuolemalle kuoleman.

      • qwerty-sjir

        Miten tuli painovirhe.

        Kun Horus puhdistuu, Seth vahvistuu, ja kun seth vahvistuu, horus puhdistuu

        Pitaa sen sijaan olla:

        Kun Horus puhdistuu, Seth vahvistuu, ja kun Seth puhdistuu, Horus vahvistuu.

        Tarkalleen ottaen alkuperainen teksti menee:

        "Kun Horus puhdistuu, Seth vahvistuu. Ja sama asia kaantaen"

        Joku valitti ketjussa jotakin suomen naisista, No, ISIS, ts. JISET, juoksee hadissaan keraamassa yhteen viattoman miehensa ruumista, tuon miehen ruumista, jonka SET surmasi, JISET Rakasti miestaan ("osirista" ts SJIR:ia) niin paljon etta han heraa henkiin. Taydelllisena ja kokonaisena.

        Reliefiassa heraava sjir makaa selallaan, ja JSET on pienen haukan muodossa SJIR;in miehuuden ylapuolella, mutta myos ihmishahmossa miehensa paan takana. Vastapaata seisoo horus, pariskunnan poika. Siita huolimatta, etta han ei ole itseasiassa viela syntynyt.

        Juuri tuo relefi on Seti 1 temppelissa (abydos), mutta se on hyvin hyvin pahasti mutiloitu. Koko seinan lapi on isketty reika neljasta kohdasta, Sjirin miehuuden kohdalta, vahan ylempaa selan alta, ja leuan alta, seka lisaksi JISET:in paan lapi.

        Minulla itsellani on kopio tuosta tietokoneella, ja olen vahitellen, pala palalta korjannut suuren osan tuhoista copy-paste tekniikalla. Koen etta ilkeyden voima murenee.

        Jos on vahaakaan kiinnostunut aiheesta kannattaa huomata, etta kreikkalaisen Plutrahin kertomus "osiris" myytista ei ole totuudenmukainen, plutrah sepitteli, etta "osiriksen penis katosi, etta kala soi sen. Roomalaisajalta on versio, etta "osiris" sai kultaisen peniksen, jne, jne. Kaikki nama ovat halventavia. Ja silla kaikella on ollut tarkoitus, joka surullista kylla paasi onnistumaan.

        Sjir heraa henkiin kokonaisena.

      • <<Asia on nimenomaan pain vastoin. Sairaus ei katoa, ellei sita haviteta. >>

        Koska kiihkouskovaisuus on vaurioittanut moraalista kompassiasi et ymmärrä "syntien" aste-eroja. On naurettavaa väittää, että samalla menettelyllä voisi hoitaa sellaiset "synnit" kuin tukan värjäämisen (miksi se ylipäätään on synti) ja lapsen seksuaalisen hyväksikäytön. Tukan värjääminen rikkoo kiihkouskovaisten omaa käyttäytymiskoodia, kun taas lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö on syyttäjän toimivaltaan kuuluva vakava rikos.

      • qwerty-sjir

        Oikea rangaistus synnista on se, etta synti tulee kadutuksi, eika sita uusita.

        MIKALI taysi armahdus toteuttaa tuon, se on oikea menettely. Omassa moraalissasi on pahasti vikaa.

        Etenkin, mikali et hyvaksy, etta rikollinen voi, ja hanen pitaakin muuttua kelvolliseksi.

        Ja jokaisen ihmisen on velvollisuus.

        Vetoat Suomen oikeuslaitokseen, se ei todista sita, etta suomen oikeuslaitos ja sina olisitte oikeassa.

      • qwerty-sjir kirjoitti:

        <<Oikea rangaistus synnista on se, etta synti tulee kadutuksi, eika sita uusita.
        MIKALI taysi armahdus toteuttaa tuon, se on oikea menettely. Omassa moraalissasi on pahasti vikaa.>>

        Lestadiolaisten menettely on käytännössä mahdollistanut pedofiilien toiminnan jatkamisen. Hyväksikäytetään ja kadutaan ja hyväksikäytetään uudestaan ja kadutaan uudestaan.

        Menettelyn toinen sairas piirre on se, että se kieltää uhralta mahdollisuuden asian käsittelyyn. Kun "vanhimmat" ovat antaneet synnin anteeksi, niin uhrilla ei ole oikeutta enää ottaa asiaa esille.

        Uskonkiihkoiselle fundamentalistille lienee turha mainita että lestadiolaisten menettely on myös vastoin Suomen lakia.

      • Epäjumalienkieltäjä kirjoitti:

        Uskomattominta on, että tämän lahkon annetaan kaikessa tyytyväisydessä kuulua luterilaiseen kirkkoon. Ilmeisesti verotulot ovat niin rakkaita, että sen vastapainolla kirkkoon voi kuulua yhteisö, joka opissaan tuomitsee maailman kaikki muut ihmiset helvettiin.

      • Tipale kirjoitti:

        Suomen luterilaisimmat kunnat ovat vanhalestadiolaisia kuntia. Kirkolle sopii, että lahko luo hallitsemillaan alueilla sosiaalista painetta kirkkoon kuulumiselle. Raha ohjaa kirkon toimintaa. Kunhan verot maksetaan, niin jäseneksi kelpaa vaikka saatananpalvojat.

    • mutsuomennaiset

      annan elämän yh.äidille ku sais saman palkan ku se mies ku jätti lapsensa äidin käsivarsille.samatyö samapalkka.

    • vfihimsff

      Heitä lie armo kohdannut elämän ajassa mikä kohtuullista
      - ulkopuolisten orjan osaa eläneiden kohtalo oikeudenmukaisti varmaan erilainen
      - ihmisarvoa ja oikeuksia vailla olevaa. Paljonhan meitäkin maailmassa
      jotka ikänsä eläneet orjien osaa.

    • petolinnunperäpää

      Jos oikein ymmärrätte siunauksen tai kirouksen eron, montako sukupolvea ihmiset ovat kirouksen alaisia?

    • MitätönJahve

      Tämä on ollut muslimiterroristien taktiikka jo pitkän aikaa. Kiduttamalla kristittyä hänet saadaan kieltämään Jumalansa. Terroristi saa kaksinkertaisen taivaspaikan. 1.taivaspaikan hän saa saamalla vääräuskoisen myöntämään väärässä olonsa. 2. taivaspaikka lohkeaa pelkästään sillä että on ollut kohtelias Allahia kohtaan ja muistanut kiduttaa vääräuskoisia.

      Jahve syöttää palvelijoitaan Allahille. Pelostako?

    • Jumala.on.Kakkaus

      "Uuden testamentin oppien mukaan murhaaja pääsee taivaaseen ja tapettu mies joutuu kadotukseen, pahimmassa tapauksessa kadotukseen joutuu vielä hänen perheensäkin."

      Onneksi kyseessä on vain ihmisten keksimä sössötys. Kaikki uskovaiset hörhöt kuolevat kuollessaan, eivätkä voi asialle yhtään mitään.

    • VanhurskasPelastuu

      Ihmiskunnan pelastus tapahtuu yksin Jimalan armosta, lopussa meitä ei kuitenkaan tuomita tekojen mukaan. Suurempi merkitys on sillä, olemmeko olleet oikeudenmukaisia eli vanhurskaita toisiamme kohtaan vai epäoikeudenmukaisia eli jumalattomia. Jumala itse arvostaa vanhurskaita, jotka saavat osansa jokaiselle kirkkaana loistavasta pelastuksesta.

      • Haista-Home

        Jumala ei arvosta hevon paskaa. Koko julli on kuollut kuin kivi.

      • TakaisinMaanPinnalle

        Olen asiasta eri mieltä. Jumala ei voi olla kuollut. Se olisi vaatinut, että hän olisi joskus ollut elossa.
        Toisaalta taruhahmo voi elää aina uudestaan ja uudestaan jokaisen mielikuvituksessa.
        Se vain voi muuttuu vaaralliseksi, jos tarun ottaa todeksi ja alkaa elämään tarun mukaan. Olkoon se Taru sormusten herrasta, Harry Potter, Raamattu, Kalevala tai star trek niin sen tuominen elämään liian voimakkaasti voi olla vahingollista itselleen ja ympäristölleen.
        Näistä tarinoista ehkä pahinta mielenterveysongelmaa tuottaa Raamattu. Muissa tarujen fanikunnissa ei sentään levitellä mainoksia, käydä ovilla kertomassa asiasta tai kadulla huudella omasta mielikuvitusmaailmastaan yhtä näkyvästi satunnaisille ihmisille, vaan pidetään omia hetkiä asian teemoilta.

        Kannatan, että ihminen saa uskoa mihin haluaa vapaasti, mutta jos se riistäytyy hallinnasta, niin silloin se voi olla vahingollista niin itselleen kuin muillekin.
        Täydellinen fanaatikko ei kuitenkaan kykene ymmärtämään, että hänen fanittama asia ei ole kaikille mieleen, ja hänen fantasiansa, jotka eivät ole kosketuksessa todellisuuden kanssa, eivät uppoa muihin samalla tavalla.

      • KarseatLahkomenot

        Olkaa varovaisia näiden yksin armosta uskovien kanssa. Joillakin heistä on niin löyhä moraali, että heillä on oikeus tehdä mitä vain, vaikka raiskata, kunhan muistavat pyytää jälkikäteen anteeksi. Meno jatkuu samanlaisena anteeksipyynnön jälkeen.

        Yksin armosta, ei tekojen vuoksi -uskominen on avannut tien jatkuvalle moraalittomuudelle. Tätä esiintyy erityisesti luterilaisissa lahkoissa.

      • KarseatLahkomenot kirjoitti:

        Lain tehtävänä on ajaa ihminen Kristuksen ristin luo anomaan armoa. ARMO : Ansaitsematon rakkaus meidän (minun) osaksemme. Jokainen ihminen on velvoitettu noudattamaan lakia, mutta kuka on se joka voi sanoa ettei ole sitä missään kohdassa rikkonut, ?.Sanassa sanotaan, että joka on rikkonut lakia yhdessä kohdassa on rikkonut jokaisessa kohdassa. Kuka meistä voi lunastaa taivaspaikkansa viemällä hyviä tekojansa Jumalan eteen ?.
        Yhtä syntiä ei saa Raamatun mukaan anteeksi ; Pyhän Hengen pilkkamista ei anneta anteeksi !
        Pyhän Hengen pilkkaamista on ettei ota vastaan sitä lahjaa mitä Jumala tarjoaa.
        Armo on maksanut niin paljon !

    • ”Uuden testamentin oppien mukaan murhaaja pääsee taivaaseen ja tapettu mies joutuu kadotukseen, pahimmassa tapauksessa kadotukseen joutuu vielä hänen perheensäkin.”

      Tämä on yksi Raamatun pahimpia ristiriitoja. VT:n mukaan ei ole iankaikkista elämää ja taivaspaikkaa. Jumala palkitsee oikeamielisen ihmisen eläessään. Tämän vuoksi laki on tärkeä ja sitä pitää noudattaa., jotta menestyisi elämässä.

      UT:n harhaopin mukaan on iankaikkinen elämä, jonka saavuttamiseen riittää usko. Lakia pitää noudattaa, mutta silti pelkkä usko riittää. Tästä harhaopista kielii kaikki lahkojen kieroutuneet säännöt ja suhtautuminen maalliseen lakiin. Keksitään typeriä omia ”lakeja” (meikkauskielto, TV-kielto, tanssikielto, rytmikkään musiikin kielto jne.) ja samalla kuitataan järkyttävät rikokset (pedofilia) uskolla ja anteeksiannolla.

      VT:n Mooseksen laki on paljon johdonmukaisempi suhtautuessaan lakiin. Lakia on noudatettava ehdottomasti. Vaikka laki on monilta osin aikansa elänyt, on se sittenkin lähempänä maallista/ateistista moraalia - laki on kaikille noudatettavaksi. UT:n harhaopin mukaan lakia pitää noudattaa mutta ei sittenkään tarvitse, koska pelastavana porsaanreikänä on usko.

      • dfghjkl

        <<<VT:n mukaan ei ole iankaikkista elämää>>>

        Asia ei ole noin yksinkertainen koska VT:ssa puhutaan maailman lopussa käytävästä oikeudenkäynnistä - viimeisestä tuomiosta. Siitä on kerrottu mm. Saarnaajan kirjassa. Tämän lisäksi Jobin kirjassa pohditaan ikuista elämää ja Danielin kirjassa kerrotaan ihmisen tulevasta kohtalosta näin:

        -- Mutta mene sinä siksi kunnes loppu tulee, lepää ja nouse saamaan osasi aikojen lopussa / Daniel 12:13

        Evankeliumista käy selvästi ilmi kuinka juutalaisuuden eri suuntaukset pohtivat tätä asiaa ajanlaskun alun tienoilla. Kuoleman jälkeisen elämän mahdollisuuteen viittaavat myös Jumalan lähettämien "miesten" vierailut ihmisten keskuudessa. He tapaavat jo Raamatun alussa Aabrahamin, ovat auttamassa Lootia Sodomassa ja tapaavat myös Simsonin vanhemmat. Kysyttäessä Jumala lähettiläs kieltäytyy kertomasta nimeään koska nimi on hänen mukaansa "salattu ja ihmeellinen".

      • dfghjkl kirjoitti:

        Edelleenkään tämä ei poista sitä tosisiaa, että kristillinen suhtautuminen lakiin on sekava ja ristiriitainen. Uskon porsaanreikä mahdollistaa sen, ettei ole niin väliä, noudattaako lakia vai ei.

      • dfghjkl
        Munuaistutkija kirjoitti:

        Edelleenkään tämä ei poista sitä tosisiaa, että kristillinen suhtautuminen lakiin on sekava ja ristiriitainen. Uskon porsaanreikä mahdollistaa sen, ettei ole niin väliä, noudattaako lakia vai ei.

        Se on sekavaa ainoastaan sellaiselle joka lukee kuin piru raamattua. Mitä sekavaa ja ristiriitaista tässä alla olevassa on:

        -- Opettaja, mikä on lain suurin käsky?" Jeesus vastasi: "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat / matt22

        Kommenttisi ja Raamatun kohtasi on esimerkki pirun Raamatun lukemisesta. Piru poimii rusinat pullasta kuten sinäkin teet. Alla olevan Raamatun kohdan mukaan lain liiallinen noudattaminen voi johtaa omilla teoilla ylpeilemiseen. Kristityn kannattaa tehdä aina pientä filunkia niin on sopivan kurja ja erehtyväinen uskovainen, eikä syyllisty ylpeyden syntiin. Tämän päälle täytyy vain uskoa armoon, niin taivaspaikka on varma.

        ”Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja – ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.”

      • asdefrtg

        Evankeliumi on omantunnon ja sydämen tasolla puhuvaa hengellistä tekstiä josta ei löydy pienintäkään kehoitusta väkivaltaan. Siinä on niin voimakas välittämisen tuntu että ihmettelen suuresti sitä vihaa mitä se herättää. Jeesus silti tiesi tuonkin ja sanoi näin:

        -- Miksi te ette ymmärrä minun puhettani? Siksi, että te ette siedä kuunnella, mitä minä sanon. Te olette lähtöisin Saatanasta. Hän on teidän isänne, ja hänen halunsa te tahdotte tyydyttää. Saatana on ollut murhaaja alusta asti. Hän on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras. Kun hän valehtelee, hän todella puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija ja valheen isä. Mutta minua te ette usko, koska minä sanon teille totuuden Kuka teistä voi osoittaa, että minä olen tehnyt syntiä? Ja jos puhun totta, miksi ette usko minua? Se, joka on lähtöisin Jumalasta, kuulee mitä Jumala puhuu. Te ette kuule, koska ette ole lähtöisin Jumalasta.

      • asdefrtg kirjoitti:

        "...josta ei löydy pienintäkään kehoitusta väkivaltaan."

        Ongelma ei liene sisältö, vaan se, mitä sisältöön uskovat ovat valmiita tekemään. Kuinka moni on valmis puolustamaan evankeliumeja? Ja turha väittää muuta, ihmiskunnan historia on täynnänsä murheellisia tapauksia, kun ihmiset ovat puolustaneet ja levittäneet uskoaan - olkoon kyse kuinka "rauhanomaisesta" tahansa.

      • asdefrtg kirjoitti:

        Evankeliumi on omantunnon ja sydämen tasolla puhuvaa hengellistä tekstiä josta ei löydy pienintäkään kehoitusta väkivaltaan. Siinä on niin voimakas välittämisen tuntu että ihmettelen suuresti sitä vihaa mitä se herättää. Jeesus silti tiesi tuonkin ja sanoi näin:

        -- Miksi te ette ymmärrä minun puhettani? Siksi, että te ette siedä kuunnella, mitä minä sanon. Te olette lähtöisin Saatanasta. Hän on teidän isänne, ja hänen halunsa te tahdotte tyydyttää. Saatana on ollut murhaaja alusta asti. Hän on kaukana totuudesta, se on hänelle vieras. Kun hän valehtelee, hän todella puhuu omiaan, sillä hän on valehtelija ja valheen isä. Mutta minua te ette usko, koska minä sanon teille totuuden Kuka teistä voi osoittaa, että minä olen tehnyt syntiä? Ja jos puhun totta, miksi ette usko minua? Se, joka on lähtöisin Jumalasta, kuulee mitä Jumala puhuu. Te ette kuule, koska ette ole lähtöisin Jumalasta.

        ”...josta ei löydy pienintäkään kehoitusta väkivaltaan.”

        Ei kai kukaan niin ole väittänytkään. Ongelma on siinä, että evankeliumi tarjoaa porsaanreiän, joka vapauttaa lain rikkojat pelkkään uskoon perustuvalla armolla.

      • Pieni-ihminenmaailmassa

        Luukkaan 20:27-47 :ssä käsitellään asiaa. Jeesuksen luo tuli saddukeuksia. (Niitä jotka kieltävä ylösnousemuksen). Luuk. 20: Jeesus sanoo: " Sen, että kuolleet nousevat ylös, on Mooseskin osoittanut kertomuksessa palavasta pensaasta. Hänhän sanoo, että Herra on Abrahamin Jumala, Iisakin Jumala ja Jaakobin Jumala. Ei hän ole kuolleiden Jumala, vaan elävien. Hänelle kaikki ovat eläviä". Kuka ilmoittautuu synnittömäksi ?. Joku selittikin kivien heittelystä. Armo käsite löytyy VT:stä ja se miten ihmiset kaipaavat armahdusta. Jumala lupaa tulevaisuuden ja toivon myös VT:ssä. Vain syntinen, sellainen joka tunnustaa rikkoneensa Jumalan lakia, voi ymmärtää mitä armo tarkoittaa. Jeesus sanoo : "Älkää tuomitko, ettei teitä tuomita." Kenellekään ihmiselle ei ole annettu valtaa tuomita toista helvettiin, vaikka me niin kärkkäästi niin teemmekin. Jumala ei ole ihminen, eikä kristitty !Jumalan on tuomio, hän on ihmisistä riippumaton. Jumala vihaa syntiä ja vaatii sanansa mukaan pahantekijöille rangaistuksen. VT:ssä tämä tulee selvästi julki. Jumala syntyi tänne ihmiseksi, Jeesus eli synnittömän elämän ja julisti Jumalan rakkauden sanomaa, mutta kärsi julman kuoleman ristillä syyttömänä, mutta Jumalan vaatimus syntien rangaistuksesta toteutui Golgatalla. Syytön otti päälleen sen rangaistuksen joka kuuluisi meille. Ei Jumala siis katso syntejä läpi sormien. Armo ei ole halpa tarjous, vaan se on maksanut paljon. Minun ja sinun synnit on sovitettu, mutta teemme jatkuvasti pahaa. Jumalan valtakunnan ja perkeleen valtakunnan raja ei kulje kristityn ihmisen vieressä, vaan se kulkee kristityn sydämen läpi ja se raja ei ole rauhan raja, vaan jatkuvan taistelun raja, jossa ihmisestä taistellaan. Ihminen on pieni näiden taistelujen keskellä ja Luther vertaakin ihmistä ratsuhevoseen joka menee sinne minne ratsastaja sitä ohjaa. Vinoutunutta uskoa on luulla, että itse määrää näistä asioista. En itsekään voi sanoa tietäväni pääseväni taivaaseen, mutta sen voin sanoa varmasti, että se on Jumalan käsissä, ei se ole ihmisestä, kuten tuntemattoman sotilaan Mäkilä, keskityksen keskellä hevosta taluttaessaan. Tämä antaa turvallisuutta ja toivoa, vaikka toivoa ei olisikaan. Maailmamme tarvitsee kipeästi toivoa ja armoa. Se on sovintoa ja anteeksiantamusta ihmisten ja Jumalan välillä. Joka on kokenut armahduksen, on myös velvollinen armahtamaan muita, jopa vihollisiaan.
        Ateismi on toivottomuuden uskonto ja vaarallinen yhteiskunnan moraalille viedessään pelotteen rajan tuolla puolella odottavasta tuomiosta, jota ei vältä, vaikka maallisen tuomarin välttäisi. Dostojevski kirjoitti :"Jos Jumalaa ei ole niin kaikki on sallittua". Jotkut korostavat ihmisen osuutta kehottamalla valitsemaan Jeesuksen ja muiden uskojen edustajat kehottavat valitsemaan omia juttujaan ja ateistit kehottavat taas valitsemaan ateismin jne. Kaikkien aikojen merkittävämmäksi eurooppalaiseksi valittu Saulus Tarsolainen, eli Paavali kirjoitti Roomalaiskirjeen 9:ssä luvussa : Jo ennen kaksospoikien syntymää, ennen kuin he olivat tehneet mitään hyvää tai pahaa, Jumala sanoi Rebekalle "Vanhempi on palveleva nuorempaa". Näin Jumala osoitti, että hänen suunnitelmansa perustui hänen omaan valintaansa, ei ihmisten tahtoon. Onhan kirjoitettu:"Jaakobia minä rakastin, mutta Eesauta vihasin". Mitä me tähän sanomme ?. Ei kai Jumala ole epäoikeudenmukainen ?. Ei suinkaan. Hän sanoo Moosekselle :"Minä armahdan kenet tahdon ja osoitan laupeutta kenelle tahdon". Ratkaisevaa ei siis ole mitä ihminen tahtoo, vaan se että Jumala armahtaa. Jumala sanoo faaraolle : "Senvuoksi minä korotin sinut, että sinun kohtalossasi osoittaisin voimani ja että minun nimeäni julistettaisiin koko maailmassa". "Jumala siis armahtaa kenet tahtoo ja paaduttaa kenet tahtoo". Loput voi lukea Roomalaiskirjeestä.
        Tämä voi tuntua aluksi vaikealta, koska elämme yhä enemmän ihmiskeskeisessä maailmassa, jossa korostetaan yhä enemmän ihmisen valintoja, osaamista ja kaiken ansaitsemista jne. Tämä ahdistaa ja pyrkii myös myrkyttämään kristillistä uskoa, esimerkkinä ns. menestysteologia jossa ihmisen menestyminen maallisissa asioissa kertoisi myös ikään kuin uskon suuruudesta. Evankeliumit ja kristinuskon historia kertoo jotain aivan muuta. Opetuslasten "sisäpiiristä" luonnollisen kuoleman koki vain Johannes. Hänkin toki vankeudessa. Tänäkin päivänä n. 100000 kristittyä tapetaan vuosittain siksi, että he ovat kristittyjä ja n. 300 miljoonaa kristittyä kokee erilaista syrjintää. Enemmän kuin Rooman vainoissa aikoinaan. Tämä vain siksi, että he haluavat kertoa ylösnousseesta Kristuksesta ja toivosta. Tämä on väkevää todistusta. He eivät huijaa, sillä huijarit etsivät vain omaa parastaan, mutta eivät pistä elämäänsä peliin ! Armon sanomassa ihmistä ärsyttää se, että se vie mahdollisuuden ansaita pelastus tekemällä sitä ja tätä hyvää. Kaikilla on velvollisuus tehdä hyviä asioita, mutta pelastusta ei voi ansaita. Jeesus sanoi ristillä : " Se on täytetty". Jumalan työhön ei ihminen voi lisätä mitään !

    • Jumala ei ole koskaan väärässä, koska Hän on Jumala ja kaiken Tuomari. Jos ihmisen oikeustaju on ristiriidassa Jumalan tekojen kanssa, niin silloin tiedämme 100 prosenttisen varmasti, että ihminen on väärässä.

      Ateistisesta näkökulmasta ei voida arvioida kristinuskoa eikä Jumalaa, koska ateismi itsessään ei sisällä mitään moraalisia arvoja. Kieltämällä Jumalan olemassaolon, ateismi jo olemassaolollaan kieltää moraalin, rakkauden ja totuuden olemassaolon.
      Toki ateistit puhuvat näistä asioista, mutta silloin he toimivatkin vastoin ateismia ja omaa maailmankatsomustaan.

      • "Ateistisesta näkökulmasta ei voida arvioida kristinuskoa eikä Jumalaa, koska ateismi itsessään ei sisällä mitään moraalisia arvoja."

        Kerrankin olet oikeassa. Ateismi on pelkästään käsitys, jonka mukaan jumalia ei ole olemassa. Siihen ei voida liittää ideologiaa, maailmankatsomusta tai moraalia.

        " Kieltämällä Jumalan olemassaolon, ateismi jo olemassaolollaan kieltää moraalin, rakkauden ja totuuden olemassaolon."

        Tässä olet jälleen kerran väärässä, jumala tai uskonto ei ole ainoa moraalin ja rakkauden lähde. Totuuden lähde se ei ole lainkaan, kun katsoon esimerkiksi sinunkin häpeämätöntä valehtelua.

        https://plato.stanford.edu/entries/morality-definition/

    • Pyramidi-ihmettelijä

      Näitä Jumalaan, jumaliin ja uskontoihin liittyviä keskusteluja katsellessa on todettava muutamia asioita. Elämme 2000 lukua, yli 200 vuotta sitten muutamat filosofit ennustivat, teollisen vallankumouksen ja tieteen kehittyessä, että 100 vuoden kuluttua ei uskonnoilla olisi enää mitään merkitystä elämässämme. No miten on ?. Päivittäinen media ja uutiset ovat täynnä uskontoon liittyvää. Kaipuu uskontoon on jotenkin ihmisessä sisäänrakennettu. Ateismikin on uskonto siinä missä muutkin. Siinä on omat opit ja profeettansa, erilaiset lahkot jne. Ensinnäkin, on konservatiivista ateismia ja liberaalia ateismia. Liberaali ateismi pyrkii konservatiivista ateismia radikaalimmin irrottautumaan vallitsevasta etiikasta, koska pitää sitä liian kristillisenä. Profeetoista Richard Dawkins, jonka Jumalharha-kirjan vapaa-ajattelijat jakoivat ministereillemme, on esittänyt kaikkien Downin syndroomaa sairastavien sikiöiden abortoimista vetoamalla luonnonvalintaan ja vaikeavammaisten yhteiskunnalle tuottamaan taakkaan.
      Mielenkiintoista on se, että ollakseen ateisteja ateistit tarvitsevat välttämättä jumala ja jumaluuskäsitteitä ?. (Sosiaalidarvinismista ja luonnonvalinnasta : S-Darvinismi on yhteiskunnallinen näkemys, jonka mukaan yhteiskunnan kehitys perustuu Charles Darvinin(1809-1882) oppeihin evoluutiosta ja luonnonvalinnasta kasvi-ja eläinmaailmassa. Tällöin ihmisyhteisö ymmärretään taistelukenttänä "olemassaolosta", jossa vahvin alistaa luonnonlakien mukaisesti heikomman. H. Spencer oli sosiaalidarvinismin isä. Spencer kannatti liberalismia ja suhtautui epäilevästi yhteiskunnan ohjailuun. J. Jokisalon mukaan sisäpolitiikassa sosiaalidarvinismi merkitsee tasa-arvon hylkäämistä ja yhteiskunnan antautumista autoritaarisille, ei demokraattisille rakenteille ja näiden pitämiseen "luonnonlakina".
      Sosiaalidarvinismi suhtautuu erityisen suvaitsemattomasti yhteiskunnan vähäosaisiin kuten köyhiin, sairaisiin, työttömiin, VAMMAISIIN !. Sosiaalidarvinistinen ajattelu valmisti tietä A. Hitlerin nousulle ja hänen mukaansa kristinusko edusti orjamoraalia joka ei sopinut arjalaiselle yli-ihmiselle. S-Darvinismi valmisti täten tietä natsien rotuhygienia ideologialle, johon kuului elinkelvottomina pidettyjen yksilöiden ja kansanryhmien tuhoaminen. Darvinin jälkeen oli muodikasta puhua kansanmurhien olevan tulosta luonnollisesta valinnasta ja evoluutiosta.
      Uskonnoilla on ollut suuri vaikutus yhteiskunnan arvoihin ja etiikkaan, aina lainsäädännöstä alkaen. Euroopassa kristinuskolla on ollut suuri vaikutus. Seminaarissa venäläinen professori kertoi syntyneensä ja kasvaneensa ateistisessa Neuvostoliitossa, jossa kristillinen kasvatus oli kielletty, hänet kasvatettiin siis ateistiksi. Professorin mukaan ateismin suurin ongelma moraaliin nähden on se, että se antaa ihmiselle luvan tehdä lähimmäiselle mitä tahansa, koska sen mukaan ei mitään lopullista tuomaria ole. Dostojevski kirjoitti: " Jos Jumalaa ei ole, kaikki on sallittua". Historian tutkijoiden mukaan uljaalla 1900 luvulla ateistisissa järjestelmissä on sisäisissä vainoissa tapettu n. 160 miljoonaa ihmistä !. Joku voi sanoa, että näissä valtioissa ei päästy todelliseen ateismiin. Hoxhan Albania aloitti 1947 toiminnan, jonka tarkoitus oli tuhota kaikki toisinajattelijat. 1967 Albaniasta levisi uutinen maan julistautumisesta "maailman ensimmäiseksi ateistiseksi valtioksi". Perustuslain artikla 37.n mukaan "valtio ei tunnusta mitään uskontoa, vaan levittää ateismia ja edustaa tieteellistä ja materiaalista maailmankuvaa". Kaikkien uskontojen julkinen ja yksityinen harjoittaminen oli ehdottomasti kiellettyä. Tottelemattomia rangaistiin pitkillä vankila - ja työleirituomioilla tai heidät teloitettiin. Salainen poliisi piti jokaisesta kansalaisesta salaista asiakirjaa, bibliografia. Mikäli ihmisten tai maantieteellisten paikkojen nimet viittasivat uskontoon ne oli muutettava. Kaikki kirkot ja moskeijat tuhottiin tai niiden käyttötarkoitus muutettiin, aivan kuten itäisessä naapurissamme aikoinaan elokuvateattereiksi jne. Samaan aikaan työ - ja keskitysleireillä oli n. 100000 ihmistä ja n. 85000 oli jatkuvan tarkkailun alaisena. Poliittisten - tai uskonnollisten mielipiteidensä takia teloitettiin 5037 miestä ja 450 naista. Jossain vaiheessa albania saattoikin olla 100% ateistinen paratiisi ja Pohjois-Korean lähin liittolainen Euroopassa. Sellainen hedelmä millainen puu, on hyvä sananlasku.
      Uskon, että on hyvä ja paha. Ne taistelevat ihmisestä ja ihmisessä. Olen kristitty ja syntiinlankeemus on mielenkiintoinen kertomus, se kertoo, että jotain meni vikaan ja jäljet näemme maailmassamme. Kun näet jäljet, niin ne on jokin tehnyt. Pitää muistaa, että 10 käskyä ja Jeesuksen opetukset ei ole annettu vain Juutalaisille tai kristityille jonkinlaiseksi siveysopiksi, vaan kaikille maailman ihmisille. Olemme syntisiä kaikki ! Se joka ei ole syntiä tehnyt heittäköön ensimmäisen kiven !( Somessa törmää todella moniin synnittömiin, sillä kyllä kivisade on niin valtaisa !!!)

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kotipizza Hyllykallio

      Meniköhän jotain pieleen? Arveletteko, että lisää arvostusta teitä kohtaan?Arveletteko, että ei vaikuta myyntiä vähentäv
      Seinäjoki
      156
      3522
    2. Se ääni ja

      Olemus vaan, kyl teis jotain samaa on ja samoja luonteenpiirteitäkin löytyy vaikka paljon on höpöäkin mukana 😍😂🤭 vaik
      Ikävä
      33
      3468
    3. Mopomiitissä vakava loukkaantuminen

      IMATRAN mopomiitistä lauantai-iltana sairaalaan joutuneet kuljettajat ovat loukkaantuneet vakavasti, Kaakkois-Suomen pol
      Imatra
      200
      2407
    4. Mitä nainen ajattelet?

      Miten viettäisimme iltaa juuri nyt jos olisimme yhdessä?
      Ikävä
      138
      1115
    5. J-miehelle

      Miksi kaikki päättyi näin? Vain sinut olisin halunnut, on ikävä sua. Älä ajaudu väärille teille, olet mulle Rakas.
      Ikävä
      58
      998
    6. Viikonlopun päätteeksi löytäisin

      paikkani sinun kainalossasi. Telkkarissa joku leffa, sarja, ehkä ihan mielenkiintoinenkin tai sitten ei enää jaksaisi ke
      Ikävä
      10
      961
    7. Minulla on poikaystävä!!!

      Uskokaa nyt jo! En halua vanhaa kääkkää!!!
      Ikävä
      133
      885
    8. Rupesin oikeasti odottamaan

      Että toteutuuko se meidän pusu ensiviikolla. Olisin niin onnellinen se merkitsisi paljon.
      Ikävä
      55
      870
    9. Niinhän se on nainen että me

      Kaikki vanhetaan ja muututaan toisenlaisiksi, lainatakseni vapaasti yhden vanhan kappaleen sanoitusta
      Ikävä
      43
      718
    10. Olihan sinun

      Kanssa nainen olemassa omanlainen vetovoima ja tietynlainen yhteenkuuluvuuden tunne. Se on helppoa myöntää.
      Ikävä
      40
      687
    Aihe