Kaikki olikin hänen syytään

Kirjoituksestasi päättelen että olet jotenkin kadoksissa itse eniten. Miten asiasi ovat käytännössä? Miten lähtö onnistuisi käytännössä?

Yksin ei tarvitse pärjätä! Toivottavasti saat mahd. pian apua jostakin. Kriisikeskuksista, narsismin tuki -sivustolta jne. Toivottavasti kohtaat ymmärtäviä ihmisiä. Voisipa auttaa <3 Voimia! <3

https://www.narsistienuhrientuki.fi/

https://www.narsistienuhrientuki.fi/tietoa-narsismista/narsismista_yleisesti/narsistinen_totuus_ja_kaksoisvie/

"Vallanhalu saa narsistin manipuloimaan uhriaan ja tyypillinen keino narsisteille on antaa kaksoisviestejä, jolloin uhrille ei jää minkäänlaista keinoa puolustautua. Kaksoisviestillä tarkoitetaan sitä, että narsisti moittii uhria jostakin asiasta, ja vaikka uhri tekisi päinvastoin korjatakseen tilanteen, narsisti löytää aina siitäkin lisää valittamisen aihetta."

"Hän on itsekeskeinen sekä huomionkipeä, haluaa hallita ja jatkuvaa ihailua sekä rikkautta ja valtaa kaikin mahdollisin tavoin ja muodoin. Narsisti on kateellinen, mahtipontinen, kilpaileva ja käyttää suvereenisti toisia hyväkseen. Narsisti huokuu luottamusta, jotta ihmiset avautuvat hänelle ja hän saa käyttöönsä mahdollisimman paljon hyödyttävää tietoa jolla voi joko mielistellä tai vahingoittaa uhriaan kulloisenkin hyödyttävän tarpeen mukaan. Hänen on oltava aina kaikessa paras ja varmistuttava siitä, että toiset kunnioittavat ja arvostavat häntä yhtä paljon kuin hän itse. Narsisti synkistyy heti, jos hän kokee, ettei häntä arvosteta riittävästi."

Voimia irtaantumiseen<<<3

Minulla on vaikea masennus ja ahdistus ja käyn psykologilla. Hänelle en kuitenkaan asiasta puhu, en uskalla. Tiedän, mitä siinä kävisi jos äitini saisi tietää minun puhuneen hänestä. Äitini on siis tämä ihminen, joka kontrolloi minua täysin. Pienestä asti minä olen ollut se henkilö joka pitää rauhaa talossa ja hoitaa kaiken. Isäni on jo edesmennyt, hänelläkin persoonallisuushäiriö. Olen pitänyt aina itseäni epäonnistujana ja täysin arvottamana. Ikinä, ei ikinä äitini halaa tai kosketa minua. Ei katso silmiinkään muutakuin viestiäkseen jotain. Se katse on sellainen "hyi ssssaatana". Paheksuva, niin julma. Se lamauttaa. Minua on laiminlyöty todella paljon. En saa apua häneltä ahdistukseeni koska ensinnäkin hänen asiansa ovat huonoiten kaikista. Diagnooseja löytyy ja niitä koko ajan haetaan. Olen joutunut pienenä valehtelemaan lääkärissä monesti kaikenlaista. Olen seurustellut muutaman kerran, mutta joka kerralla äitini on lakannut puhumasta minulle, katsonut pahasti ja ollut todella passiivisagressiivinen. On saanut monesti käännytettyä koko perheen minua vastaan, juuri silloin jos olen seurustellut. Antanut ymmärtää, että "jaan persettä" ympäri kyliä.On yrittänyt vietellä poikaystäviäni myös. Käytti minua ja muita lapsiaan jatkuvasti riitakapulana suhteissaan jotka epäonnistuivat aina täysin. Kerjäsi turpaansa ja juoksi minun taakseni piiloon. Pettää joka suhteessa, hän ei tee väärin, häntä kohtaan tehdään väärin. Mielistelee kaikkia muita paitsi perheenjäseniä. Välillä kyllä mielistelee minuakin, mutta viimeistään seuraavana päivänä palauttaa maanpinnalle. Jatkuva kiroilu ja valittaminen, äänensävyt, jotka kertovat kaiken. Miten teillä on ollut rohkeutta lähteä tälläisestä tilanteesta? Minä en uskalla koska tiedän, että perästä kuuluu. En kestäisi sitä paskanpuhumista ja haukkumista.. Olen niin herkkä ja väsynyt vastoinkäymisiin. Jos olen joskus iloinen ja pirteä jostain syystä, saan kuulla olevani hullu ja minulla on muka todennäköisesti mania. Nämä kaikki asiat olen tajunnut todella lyhyen ajan sisällä, minä en ole ikinä tehnyt mitään väärää. Ainoastaan se on väärin, että kestän tätä. Olen yrittänyt asua itsekseni, mutta saan puheluita äidiltäni. Hän itkee ja kertoo ettei pärjää ilman minua.. kiehun raivosta, mutta en sanoisi mitään vaikka kirveellä uhkaisi. En ikinä. Tämä on todella hankala tilanne minulle.. sisarukseni eivät usko pahaa oloani koska pintapuolisesti asiani näyttävät hyvältä. Tottakai saan kehuja heidän ollessa paikalla.. kerran olen kriisikeskuksessa käynyt ahdistuksen takia ja kerroinsiellä siitä, kuinka isäni oli hankala ihminen. Kerroin äidilleni tästä ja hän vain itki ja sanoi, että tajuatko mitä olet mennyt tekemään. Tämäkin on vain pieni osa näistä asioista.. ennen oletin että tämä on normaalia ja kaikkialla on näin. Hampaita kiristellen katson onnellisia perheitä kaupassa ja kiroilen mielessäni, että ollaanpa sitä onnellista yhessä.Oma itsetuntoni on hirvittävän heikko. Olen myös tajunnut, että varsinkin nuorempana ihailin äitiäni ja monesti pelasin samanlaisia pelejä kuin hän, pelinappulana ihmiset. En nähnyt siinä silloin mitään väärää. Nyt tajuan, kuinka olen joutunut käyttämään narsistisia keinoja jotta itse pärjäisin. Olin ystäväpiirissämme se juonittelija. Kaikki kävi niin helposti, sain sotkettua välejä enkä jäänyt kiinni. Voinko minä muuttua? Miksi minusta tuli tälläinen? Tämä on niin iso asia tajuta. Se tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta. Kiitos paljon vastauksistanne ja toivottavasti jaksatte lukea tämänkin.. Antakaa minulle toivoa ja tsemppiä! Minusta tuntuu jo nyt siltä, että minua ymmärretään. Niihin ryhmiin en tiedä voinko liittyä, pelkään, että he eivät usko minua. Tai jos äitini ei olekaan narsisti..

Kiitos paljon teille vastauksistanne. Olen pahoillani, että olette joutuneet kärsimään niin paljon.. huomaan heti, että te olette ihania ja arvokkaita, aitoja ihmisiä. Yhteishenki on mahtava tälläkin palstalla, se on hyvä sillä täällä puhutaan kipeistä asioista..

Minulla on ollut todella hankalaa viimeisinä viikkoina, sillä äitini odottaa minun ja muiden pystyvän ratkomaan hänen itseaiheutetut ongelmansa. Hän on tietenkin se uhri ja ei ole tehnyt mitään väärää, me muut olemme laiskoja paskoja, kun olemme tehneet jo kaiken voitavan hänen ongelmansa kanssa. Itse hän ei vaivaudu tekemään mitään, ei tietenkään. Ei se ikinä tee mitään. Jääkaappi on kuulemma typötyhjä, ei mitään syötävää. Kun minä katson jääkaappiin, se on ihan täynnä syömistä ja juomista. Yritän kuulemma tappaa hänet nälkään ja tylsyyteen.

Tilanne on nyt se, että olen alkanut pikkuhiljaa pakata tavaroitani. Minulla on oma asunto, jossa en vietä ikinä aikaa. Olisihan se nimittäin todella kummallista jos niin tekisin, minulla olisi joku salaisuus. Minä hylkäisin ja jättäisin kipeän ihmisen oman onnensa nojaan. Olisin äärettömän tyhmä ja laiska. En kuulemma kunnioita häntä. Hän on tehnyt kaiken vuokseni, kasvattanut minut aikuiseksi ja sen yli. Ei pidä paikkaansa, minä itse selvisin tähän asti. Se on riipaiseva totuus. Voi kunpa äitini näkisi joskus minun silmin tämän kaiken.

Sydän kurkussa istun ja mietin, mistä olenkaan jäänyt paitsi. Mietin, jos ottaisin olutta ystävieni kanssa ja pitäisin hauskaa, minkälaisia katseita saisin seuraavana päivänä. Vai tulisiko hän mukaan ja veisi taas ystäväni? Olisi varmasti mukavaa nauraa minulle yhdessä.

Voiko tästä selvitä? Kenelle soitan jos lähden? Minulla ei ole edes rahaa. Itselleni en ole ostanut mitään, se olisi itsekästä ja pakkomielteistä.. töissä en käy. Vain typerä nainen käy töissä. Kyllä miehen on elätettävä. Miehen on elettävä ja kannettava ruokakin sänkyyn. Olen katsonut jokusen kerran vierestä, kun äitini pilaa parisuhteensa. Hän odottaa palvontaa ja kun ei sitä saa,on kaikki pilalla. Olen katsonut kuinka mies murtuu ja kysyy, mitä voisi enää tehdä, kun mikään ei riitä. Kerran äitini kohtasi vertaisensa. Katsoin vierestä vuosia. En ikinä ole ollut niin ahdistunut. Kaksi luonnevikaista yrittävät selviytyä elämästä. Kumpaa palvotaan enemmän? Kumpi on ilkeämpi? Kumpi on julmempi? Kisa joka ei lopu. Huoltajuuskiistat, paskanpuhuminen.

Kaiken minäkin kestin. Raja on tullut vastaan nyt..

Olisikohan teillä sähköposteja? Kirjoittelisin mielelläni samaa kokeneiden ihmisten kanssa..

Jatkuvasti äidistäni tulee ärsyttäviä juttuja mieleen. Minulla ei ole ikinä saanut olla mitään persoonaa, hiukset ja vaatteet tulee olla normaalit. Joukosta ei saa erottua. Olen myös kaapissa seksuaalisuuteni kanssa koko maailmalle vieläkin. Hän ei kestäisi kuulla sitä, että olen bi. Äitini ei siedä homoja eikä maahanmuuttajia lainkaan.

Musiikkimakuni on omituinen ja huono, kaikinpuolin sairas. Pidän kovasti klassisesta musiikista, musikaaleista yms. Olen myös taiteellinen ja nämä piirteet peitän täysin hänen kanssaan. Musiikki on minulle maailman tärkeintä, sitä en voi kuunnella hänen seurassaan. Ainoastaan hän kuuntelee oikeaa musiikkia. Ainoastaan hän on taiteellinen ja ymmärtää hyvän päälle. Jos olen iloisesti juttelemassa vaikkapa sisaruksilleni, hän pöllähtää paikalle ja pilaa kaiken kiroilullaan, vittuilullaan ja negatiivisuudellaan. Olen nyt vastasiltä tajunnut, että ei kenelläkään ole äitini kanssa helppoa. Äitini on vaikea saada ystäviä, hän on niin utelias. Hän juoruaa paljon. Ihmisten on vaikea luottaa häneen. Jos olemme vaikkapa kaupassa ja juttelen kassojen kanssa, äitini kävelee nokka pystyssä ohitsemme ja katsoo minua pahasti. Jos kassa ei miellytä häntä, koko kauppa kuulee sen viimeistään siinä vaiheessa kun astumme ulos. Hän saa hyvät naurut kun on lytännyt ihmisen. Minulle aina sillä kehuskelee. Tässä oli taas juttuja jotka tulivat mieleeni.. Äitini lapsuus oli sirpaleinen. Se selittää paljon.

On kyllä aivanlähipiirinsä käsittämätöntä, miten paljon uhri joutuu kärsimään siitä, ettei pysty puhumaan narsistisen tyypin aiheuttamista tuhon jäljistä. Se tuntuu niin käsittämättömän epäoikeudenmukaiselta.

Mutta rakkaat ystävät, älkää vaietko kokemuksistanne. Kyllä ymmärtäviä ihmisiä löytyy. Ajan kanssa muututte sitkeämmäksi ja huomaatte, että ne kauniit päivät tulevat, jolloin voitte nauttia turvallisesti elämästänne sisäisesti kauniiden ihmisten seurassa. Te vahvistutte kyllä!

Olen perheestä, jossa vanhempani ovat hyvin rikkinäisiä ja siksi hyvin narsistisia. En kohdannut koskaan mitään huolenpitoa, vaan vihamielisyyttä ja jatkuvaa emotionaalista kaltoinkohtelua, nolauksia jne. Olin lopulta aivan masentunut ja hyvin ahdistunut. Minua ei kriittisimmällä ajalla kuunneltu, vaan käännettiin selkä ja paettiin vastuuta. Sama tapahtui sisarusten kanssa, he jättivät pitämästä yhteyttä.

Mutta pikkuhiljaa ajan kanssa olen työstänyt asioita, pikkuhiljaa vahvistunut. Nyt alan olla siinä pisteessä että vähät välitän minuun kohdistuvasta hylkäämisestä ja vihamielisyydestä. Enää en puhu perheenjäsenille mitään näistä asioista ja olen yhteydessä vain, jos täytyy. Toki haluaisin olla väleissä, mutta jos oma ystävällisyys ja lojaalius johtaa jatkuvasti samaan hylkäämiseen, ei sitä jaksa. Eikä tarvitsekaan jaksaa! Voi antaa anteeksi, mutta huonoa kohtelua ei todellakaan tarvitse katsella.

Pahinta on irtautumisvaihe, mutta kyllä se helpottaa!

Älä kuuntele hätä, älä katso häntä, älä usko hänen valheitaan. Juokse, pakene, lähde vain pois, äläkä kerro hänelle auunnitwlmistasi. Vuokraa asunto, muuta mahdollisimman kauaksi, säästä rahaa, käy keskustelemassa esim. Kriisikeskuksessa jotta voimaannut henkisesti ja kestät sen kivun jota tulet läpikäymään lähtösi jälkeen. Se kipu on niin suuri ettei sitä voi verrata mihinkään. Se tuska, ahdistus, kärsimys on kämala mutta silloin tiedät että selviät kun käyt tuskaasi läpi.
Mene vertaistuki ryhmiin, vapaaksinarsistista ja eroon narsistista sivuille. Kerää tietoa.
Olen käynyt kaiken läpi ja toipumassa. Hirvittäviä jälkiä ja roskaa se jätti mutta niistäkin pääsee wroon terapiassa. Ja alka.alla elää omaa elämää, oikena omana itsenään.