Ajattelin että aloitan tällaisen "kootut teokset" -threadin rytmihäiriöisille tai niitä epäileville. Itse olen vasta vähän aikaa näistä kärsinyt, mutta pelko oli alussa hirveä. Siksi ajattelinkin kirjoittaa tähänastiset kokemukset ja tulevat hoidot yms. tilanteet tähän samaan ketjuun. Toivottavasti tästä on jollekin apua, joko ihan konkreettisesti tai edes niin että tietää ettei ole ongelmansa kanssa yksin!! Sehän se suurin apu yleensä onkin, kun näkee että muutkin pärjäävät.
Toivoisin, että myös Sinä kirjoitat tähän ketjuun oman tarinasi kokemuksineen ja hoitoineen, jotta muut voivat saada sitä kautta apua. Vaikka olisit jo aikaisemmin purkanut sairaudestasi tänne, niin yritetään saada tähän koottua keskitetysti kaikki "potilaskertomukset" :)
Tammikuun alussa alkoi kummat muljahdukset sydämessä. Tai no, alussa en osannut sanoa mitä ne olivat, mutta nyt tiedän. Täysin "tyhjästä", illalla kotona istuessa.
Aluksi iski rietysti hirveä paniikki (joka paisui jossain vaiheessa paniikkikohtaukseksi, hengenahdistus kylmät kuumat aallot tärinä hikoilu) mutta siitä on nyt päästy eroon kun olen huomannut ettei se henki niin helposti lähtenytkään! Vähän OT, mutta en koskaan enää "väheksy" paniikkihäiriöstä kärsiviä. Nyt tiedän itsekin mitä se on, ja miten siitä pääsee pikku hiljaa eroon.
Minulla oli/on helposti jopa muutama sata (noin suurinpiirtein) muljahdusta päivässä. Toki vaihtelee, mutta pahimmillaan on aika pompottelua. Onko muita kohtalotovereita joilla muljahteluja on noin paljon? miten olette päässeet sopuun asian kanssa? Lääkityksellä? "Lisäravinteilla"?
Menin tietysti lääkäriin ja tähän mennessä on tehty verikokeita, lyhyt EKG, sydämen ultra. Kaikki on ollut täysin kunnossa. Nyt minulla oli vuorokauden ajan oire-EKG nauhuri mukana, joka siis tallentaa sydänfilmiä nappia painettaessa. Saa muljahdukset nauhalle kotioloissakin, aika kätevää. Tuloksia en vielä ole saanut, mutta tuskin mitään uutta selviää.
Lisälyöntejä ne varmastikin ovat, ja lääkärin mukaan täysin harmittomia vaikka olisi montakin(>200) päivässä. Itseäni silti asia mietityttää, joten haluaisinkin kuulla onko täällä kohtalotovereita joilla on paljon, paljon rytmihäiriöitä päivän aikana.
Eihän ne työaikana niin kovasti häiritse, mutta kotona rentoutuessa ja nukkumaan mennessä tuntuu todella ikävältä ja masentavalta. Nukuttua kyllä saan.
Niin, sain lääkäriltä Propral-tabletteja jotka periaatteessa auttavat, mutta tekevät myös hengityksestä vähän raskasta. Ilmeisesti syke laskee välillä liian alas, vaikka annostukseni on lääkärin mukaan erittäin alhainen. Söin niitä viikon verran kuurimaisesti, mutta sitten jätin pois. Oireetkin olivat poissa toista viikkoa, mutta nyt niitä taas on...
Mistä teille muille on aiheutunut rytmihäiriöitä? Stressihän se yleisin kuulemma on ja muutenkin elämäntilanteen vaihtelut. Onko teillä todettu esim. joitain puutostiloja jotka voisivat aiheuttaa niitä?
Itselläni on ikää 25v (mies) ja yleisesti ottaen olen aina ollut terve kuin pukki ja hyvässä kunnossa. Verenpaine on ollut aina ihan hivenen korkea, mutta ei vielä vaaraksi asti. Sukuvika.
Kiitos jo etukäteen kaikille ketjuun osalistujille!
Tehdäänpä fiksu keskustelu rytmihäiriöisille!!!
41
25420
Vastaukset
- RMS
Niin, itselläni rytmihäiriö johtuu ilmeisesti lisälyönnistä, ja se tuntuu ikään kuin siltä, että sydän lyö ensin yhden lujan lyönnin (tuntuu muljahduksena) ja sen jälkeen pieni tauko (aivan kuin jäisi lyönti välistä) ja sitten taas takaisin rytmiin, aluksi hieman tykyttäen mutta tasaantuu sitten. Joskus tulee parikin lähes peräkkäin. Yleisesti ottaen rytmi on kuitenkin tasainen.
Välillä muljahdus aiheuttaa jännän tunteen "keuhkoihin", ja tekee mieli yskäistä. Mutta ei aina. Henki kulkee muuten ihan hyvin (jos ei ole Propralia pahemmin nauttinut :)
Urheillessa syke tuntuu täysin normaalilta ja on muutenkin ihan hyvä olo suorituksen aikana.- Nelikymppinen nainen
Itselläni rytmihäiriöt alkoivat kun käytin Celebra tulehduskipulääkettä,en tosin varmuudella pysty sanomaan, että lääke aiheutti. Lisälyöntejä oli päivittäin, mutta ilmeisesti vaarattomia mutta haitallisia.
- UCC
Syynä lisälyöntieni runsastumiseen ja rajuuntumiseen saattoi olla stressi, joka liittyi suuriin elämäntilanteen muutoksiin samanaikaisesti. Mahd. lisävaikuttajana statiinilääke ja monivitamiinivalmiste. Ongelma jatkui lääkkeen lopettamisen jälkeenkin lähes vuoden ja näyttäytyy vieläkin, harvoin. Verenpaine alhainen yläp. noin 100. Joskus sykekin pillastui, ja melkoisia paniikkikokemuksia yksin ollessa.
Jotta vastauksellani olisi mielenkiintoa, kerron ettei propralista oikein ollut apua, mutta sensijaan fysioterapiasta oli. Selässä vasemmalla on kohta, johon kertyy lihasjännitystä helposti. Terapeutti tuntui tietävän sen luonnostaan. Paikan hierominen (ei kovaa) säteili jotenkin sydämen suuntaan ja pääsin häiriöiden herraksi.
Olen eläkeiän alkupäässä, mies, raivoraitis, 39 v työura ilman päivänkään sairaslomaa. Mietin, siitäkö tässä "rangaistaan".- Mhh
"Olen eläkeiän alkupäässä, mies, raivoraitis, 39 v työura ilman päivänkään sairaslomaa. Mietin, siitäkö tässä "rangaistaan"."
Nämä muljahteluthan on tunnetusti meidän tunnollisten niuhottajien tauti.
Yltiötunnollisella elämänasenteella tulee stressattua helposti. Vähän rennommalla asenteella sydänkin voisi paremmin.
- ree
Olen 25-vuotias nainen, ja minulla on ollut noita "muljahteluja" eli lisälyöntejä muutaman vuoden ajan. Ei niitä kovin usein ole, joskus saattaa olla pitkiä aikoja ettei muljahtele ollenkaan, joskus taas tuntuu siltä, että rytmi on jatkuvasti pielessä.
Leposykkeeni on myös jatkuvasti hieman normaalia tasoa korkeammalla, mutta verenpaineeni on aina ollut normaali.
Ekg on otettu pari kertaa, samoin liuta verikokeita ja muita tutkimuksia, mutta eihän niitä lisälyötejä koskaan juuri silloin tietenkään tule, kun siinä sydänfilmattavana makaa. Tuommoinen mukana pidettävä nauhuri olisikin kätevä kokeilla, että sais ne muljahdukset nauhalle. Pitääkin lääkäriltä kysyä semmosta.
Minulla noita muljahduksia esiintyy eniten aina silloin kun olen väsynyt ja stressaantunut, ja se, että teen vuorotyötä ja opiskelen samaan aikaan ei yhtään helpota tuota asiaa... Kahvi ja tupakka pahentavat oireita, siksi olen vähän aikaa sitten lopettanut molempien käytön.
Minäkin olen joskus saanut oikein kunnon ahdistus- ja paniikkikohtauksia noiden muljahteluiden takia. jotenkin se vaan tuntuu pelottavalta, vaikka tietääkin, ettei se ole vaarallista.
Minulla ei toistaiseksi ole vaivaani mitään lääkitystä. Koska vaiva osittain johtuu huonosta nukkumisestani, on minulla käytössä nukahtamislääke, jota käytän tarvittaessa. Hyvin nukutun yön jälkeen on muljahteluitakin vähemmän.
Olen saanut vaivaan helpotusta siis lopettamalla kahvinjuonnin ja tupakoinnin. Myös magnesiumtabletteja olen syönyt, mutta niistä ei ole ollut mainittavaa hyötyä, käytössäni oleva valmiste on aika huonosti imeytyvää (magnesiumoksidia). Nyt olenkin huomenna menossa ostamaan paremmin imeytyvää magnesiumsitraattia, Diasporal-nimistä, jonka on kehuttu auttavan rytmihäiriöihin hyvin. Toivottavasti siitä olisi apua:)- Muija1
On olemassa sellainen tuote kun KalMag, jota suositellaan rytmihäiriöistä kärsiville.
Tuote on siitä hyvä, että kalsium auttaa magnesiumin imeytymisessä ja sitä kautta tehoaa paremmin.
Muutenkin oiva tuote, joka rentouttaa lihaksia.
Ei ollenkaa huono juttu, jos kärsii stressistä, silloinhan lihaksetkin ovat usein jatkuvassa jännityksessä
Lisätietoja voin antaa s-postilla, jos kiinnostaa.
Tuotemainontaa ei täällä tehdä.
[email protected] - ree
Muija1 kirjoitti:
On olemassa sellainen tuote kun KalMag, jota suositellaan rytmihäiriöistä kärsiville.
Tuote on siitä hyvä, että kalsium auttaa magnesiumin imeytymisessä ja sitä kautta tehoaa paremmin.
Muutenkin oiva tuote, joka rentouttaa lihaksia.
Ei ollenkaa huono juttu, jos kärsii stressistä, silloinhan lihaksetkin ovat usein jatkuvassa jännityksessä
Lisätietoja voin antaa s-postilla, jos kiinnostaa.
Tuotemainontaa ei täällä tehdä.
[email protected]Googletin tuon Kal-Magin ja muutenhan tuo näyttää ihan normaalilta kalkki-magnesiumvalmisteelta, mutta päiväannos, kolme tablettia, sisältää kovin vähän sekä kalsiumia että magnesiumia; vain noin puolet normaalista suositellusta päiväannoksesta. (näyttää kaiken lisäksi olevan GNLD-verkostomarkkinointituote, joista minulla on huonoja kokemuksia...) Ei ollut myöskään missään mainittu, missä muodossa magnesium tuossa valmisteessa on, onko -oksidia, -hydroksidia vai kenties -sitraattia. Magnesiumsitraatti nimittäin on kaikkein parhaiten imeytyvä. Onhan noita kalkki-magnesiumvalmisteita markkinoilla pilvin pimein, mutta eri asia on se miten ne imeytyvät. Itselläni käytössä vastaava (kuin Kal-Mag), mutta vahvempi valmiste eikä siitä ole mainittavaa hyötyä ollut. Siksi aion kokeilla hyvin imeytyvää tarpeeksi vahvaa magnesiumsitraattia, kuten jo edellä mainitsin. Toki aion syödä myös kalsiumia lisäksi, kuten olen tähänkin asiti tehnyt. Tottahan se on että magnesium ja kalsium tukevat toisiaan.
- pitää syödä
ree kirjoitti:
Googletin tuon Kal-Magin ja muutenhan tuo näyttää ihan normaalilta kalkki-magnesiumvalmisteelta, mutta päiväannos, kolme tablettia, sisältää kovin vähän sekä kalsiumia että magnesiumia; vain noin puolet normaalista suositellusta päiväannoksesta. (näyttää kaiken lisäksi olevan GNLD-verkostomarkkinointituote, joista minulla on huonoja kokemuksia...) Ei ollut myöskään missään mainittu, missä muodossa magnesium tuossa valmisteessa on, onko -oksidia, -hydroksidia vai kenties -sitraattia. Magnesiumsitraatti nimittäin on kaikkein parhaiten imeytyvä. Onhan noita kalkki-magnesiumvalmisteita markkinoilla pilvin pimein, mutta eri asia on se miten ne imeytyvät. Itselläni käytössä vastaava (kuin Kal-Mag), mutta vahvempi valmiste eikä siitä ole mainittavaa hyötyä ollut. Siksi aion kokeilla hyvin imeytyvää tarpeeksi vahvaa magnesiumsitraattia, kuten jo edellä mainitsin. Toki aion syödä myös kalsiumia lisäksi, kuten olen tähänkin asiti tehnyt. Tottahan se on että magnesium ja kalsium tukevat toisiaan.
Eri aikaan kuin kalsium, se ohje on diasporalin mukana tulevassa paperissa. Ne yhdessä sitoutuvat toisiinsa imeytymättömään muotoon.
- Hannu
Minun muljahteluni (lisälyönnit) alkoivat marraskuussa antibioottikuurin jälkeen. Joko lääkkeet tai tulehduksen seurauksena. Alussa rytmi oli koko ajan sekaisin. Lisälyöntejä tuli 5-10 lyönnin välein. Alun paniikit juuri samanlaisia keskustelun aloittajan kanssa. Nykyään saattaa olla monta hyvää päivää peräkkäin jolloin syke on normaali suurimman osan päivästä. Lisälyöntejä saattaa tulla pieninä pyrähdyksinä muutaman minuutin aikana. Joskus on kuitenkin päiviä jolloin jo aamulla herätessä syke on sekaisin. Silloin se kestää yleensä pitkään. Eilen meni pitkälle iltapäivään ennenkuin syke normalisoitui.
Olen oppinut näiden kanssa elämään liikoja pelkäämättä. Yleislääkäreiden vakuuttelut eivät vielä vieneet ahdistusta pois. Mutta kardiologi sai minut vakuuttuneeksi, ettei ole syytä pelkoon. - Välillä masentaa
Jonkinlaista lohtua saa, kun lukee muiden samanoloisista vaivoista kärsivien kirjoituksia. Itse olen tuntenut lisälyöntejä noin kymmenen vuoden ajan. Kestän niitä välillä paremmin ja välillä huonommin. Tutkimuksia on vuosien aikana tehty pilvin pimein, eikä mitään varsinaista ole löytynyt, vain joskus kuuluva vaaraton sivuääni. Useat lääkärit ovat minullekin vakuutelleet, ettei ole kyse mistään vakavasta mutta kyllä se tuntuu välillä vaikealta uskoa.
Liikunta on hyväksi. En oireile rasituksessa. Muljahdukset tuntuvat levossa tai tavallisissa päivän askareissa. Käyn töissä ja yritän elää elämääni, kuin ei mitään olisi. Välillä kyllä masentaa ja pelottaa. Lisälyönnit saattavat olla välillä poissa viikon, kaksi ja sitten taas ilmestyä kuin tyhjästä. Kaikenlaista olen kokeillut magnessiumia yms. mutta mistään en ole huomannut suoranaista apua. Kahvin jos osaisin jättää kokonaan niin, enpä tiedä, auttaisiko. Sanokaa hyvät kohtalotoverit, miten saatte pidettyä mielenne rauhallisena saatika positiivisena.- UCC
Säikähdyksen sanotaan kuuluvan luonnostaan sydäntapahtumiin. Jotain muita tekijöitä on pelissä silloin kun nämä tavalliset muljahtelut alkavat saada painajaisluonteen. Minulla on näitä ollut alakouluikäisestä asti (rannevaltimosta koetettuna), mutta vasta pari vuotta sitten niistä tuli pelottava riesa. Täytyy vain tukeutua tietoon, että nimenomaan tämä häiriötyyppi ei muutu esim kammiovärinäksi.
Jonkinlainen hyvä merkki on se, että muljahtelut liittyvät lepoon eikä ponnisteluun. Silloin tulee tavallaan todistetuksi, että sydämen toimintakyky tositilanteessa on tallella. Vanha kansa taisi käyttää nimitystä "sydänhermovika" tästä ilmiöstä.
- N26
Reilun 10vuoden ajan on ollut rytmihäiriöitä eikä niitä ole otettu oikein vakavissaan. Monet lääkärit vain sanoivat, että se on ihan normaalia ei niistä kannata huolestua.
Vasta vajaa vuosi sitten sain ensimmäisen kerran niihin lääkkeitä, kun piti rautalangasta vääntää lääkärille että en huvikseni tule tänne valittamaan rytmihäiriöistä ja ne haittaa elämää.
Rytmihäiriöiden takia piti myöskin luopua vakituisesta vuorotyöstä koska sydän meni lähes tulkoon koko ajan ylikierroksilla eikä oikein mitään jaksanut tehdä, kun pahimpina aikoina kaikki energia meni hengittämiseen. Teepä siinä sitten töitä vielä..
Kun tekemättä mitään syke saattaa nousta lähemmäs kahtasataa, kerran pyörtyny, monta kertaa ollut lähellä.
EKG on otettu muistaakseni kolme kertaa, ollut myöskin se nauhuri vuorokauden mukana mutta ei ole saatu kiinni mitään niillä kerroilla.
Lääkkeinä olen käyttäny Propralia(ja joku toinen vastaava en nyt muista lääkkeen nimeä), joka ei oikeastaan auttanut kuin alkuvaiheessa. Pitemmän päälle käytettynä vain pahensi oireita.
Kävin ehkä kuukaus sitte uudestaan valittamassa rytmihäiriöistä, että eikö nyt voisi saada jotain lääkettä joka pitäisi ne poissa. Yöt menee valvoen niiden takia ja päivällä ei sitten mitään jaksa tehdä.
Lääkäri epäili, ettei sydän kestä jatkuvia rytmihäiriöitä. Määräsi jatkuvasti käytettäväksi Emconcor CHF-lääkettä, jota taas käytetään sydämen vajaatoimintaan. Mutta sitä kun nyt on syönyt, niin on rytmihäiriöt pysyneet poissa. - yks
käy verkkolinikan keskustelupalstalla/sydän sieltä löytyy kohtalotovereita ja asiallista keskustelua.
- Tatti
Olen pian 20 vuotta täyttävä tyttö ja itselläni rytmihäiriöt alkoivat pari kuukautta sitten. Saan niitä joitain kertoja viikossa yleensä vain kerran päivässä. Minulla häiriö on sellainen "tulee mieli yskäistä olo". Luin jonkun sanoneen että monivitamiinit voivat aiheuttaa näitä oireita. Aloitin nimittäin syömään vitamiineja reilu 2 kk sitten. Olen tehnyt 10 kk päätetyötä ja niskani ja yläselkäni on ollut vähän tukossa, joten siitäkin saattaisi löytyä syy? Olen hieman neuroottinen sairauksien suhteen, joten sain alussa myös pari paniikkikohtausta(?) säikähtäessäni. Olen ollut myös hieman stressaantunut, koska lähipiirissäni ilmeni vakava sairastapaus joulun alla ja myös kuoleman tapaus pari viikkoa sitten.
Kävin lääkärissä ensi kertaa tällä viikolla ja sain propalia(lähinnä jännittyneisyyteen) mutta en ole vielä kokeillut. Minulla on myös todettu sivuääni 4 vuotta sitten ja sitä tutkittiin ultralla mutta mitään ei löytynyt. Se ei lääkärin mukaan ole edes mikään sivuääni vaan "tausta suhinaa" mitä syntyy kun sydän sykkii voimakkaasti.
Tällaista mulla=) Kirjoittaisin enemmän mutta on kiire! - nape
mulla rytmihäiriöt vuoden. Alkoi yhtäkkiä, tosin olin sressattu sitä ennen kolmisen vuotta, jota en itse aluksi uskonut. Tutkittiin ja ainoaksi mahdollisuudeksi jäi se! Sain kyllä lopulta lääkkeen, jotta voisin elää mielenrauhassa, kun on lääke tukena. sydämen vajaatoimintalääke, sitä popsin 3kk ja loppui lähes kokonaan. Nyt olen ollut n.2kk ilman ja muutaman kerran viikossa tulee lieviä tuntemuksia, joka on vähän, verrattuna siihen että ne oli puolivuotta päivittäisiä ja lähes kokopäiväisiä. Syytä ei löydetty ja vanhan kansan sydänhermovika ainoa diagnoosi jonka joku lääkäri sai sanottua liittyen että sydämessäni jokin olisi vialla. Kun se on yliterve. Vähänkö uskoin tai jos uskon vieläkään!Ei naurattanut pahimmassa vaiheessa, valvoin varmaan 2kk:tta ja ymmärrys loppui täysin:Ei sydän voi yht´äkiä vain ruveta temppuilemaan ja sanomaan toimintaa irti. Vielä olen tolpillani silti, joten älkää masentuko. Aikaa se voi viedä ja on hirveää elää tietämättä mikä vaivaa kun joku selvästi on. Olen liian nuori 30v. sairastamaan mitään sellaista lääkäreiden mielestä, kun olen tähänkin asti ollut terveyden perikuva. Otttaaa pääähän!!!Nyt kun reilu vuosi mennyt ja olo alkaa olemaan suht normi uskaltaa ruveta elämään ilman pulssin seuraamista. Koville on ottanut koko projekti.
- anya
Minulla oli jo lapsuudessa yksittäisiä muljahduksia ja opiskeluaikoina 80-luvulla ne pahenivat päivittäisiksi. Niitä tutkittiin silloin aika lailla, koska olen lapsena sairastanut myös synnynnäisen sydänvian. Rytmihäiriöillä ei kuitenkaan ollut mitään tekemistä sydänvian kanssa. Joskus menin YTHS:n vastaanottoon ja valitin, että kuolen, sydän tilttaa ja pyörryn. Fiksu sairaanhoitaja sai minut rauhoittumaan ja kertoi, että vaikka pyörtyisin, niin "tautiin" en kuole. En saanut silloin vielä lääkkeitä ja muljahtelut pysyivät joitakin vuosia hallinnassa.
Neljännen lapsen syntymän jälkeen alkoi taas rankka kausi. Muljahtelut alkoivat jo aamuisin "hyvin" nukutun yön jälkeen. Lääkäri kuuli ne ihan pumppua kuuntelemalla ja määräsi Propral-lääkityksen, joka silloin auttoi mainiosti. Viime syksynä tuli sitten oikein huippukausi. Iltaisin alkoivat muljahtelut ja niitä tuli satoja tai jopa tuhansia vuorokaudessa. Aloin syödä Propralia säännöllisesti neljä kertaa vuorokaudessa ja pikkuhiljaa rytmit ovat alkaneet tasaantua. Nyt en tarvitse lääkettä edes päivittäin. Lääkäri olisi määrännyt myös pitkävaikutteista beetasalpaajaa, mutta olen jotenkin tykästynyt Propraliin ja nyt taas pärjään sillä.- sydän
Itse vaihdoin Propralin pitkävaikutteiseen Seloken Zog -beetasalpaajaan ja se tuntuu paljon kätevämmältä, kun ei tarvitse ottaa kuin kerran aamulla ja vaikutus on tasaista ja kestää koko päivän. Tablettia ei saa pureskella, joten vaikutus on pitkä ja tasainen.
- RMS
Sain kanssa alussa lääkäriltä Propral-reseptin, ja annostukseksi hyvin minimaalisen puoli tablettia aamuin illon, en nyt muista oliko pillerit 20mg vai mitä. Mutta se miedompi versio kuitenkin.
Aluksi propral tuntui auttavan hienosti kun vei pahat muljahtelut pois, mutta sivuoireena tuli sitten raskaahko hengitys ja pulssi laski välillä alle 60. Ei hyvä. Nyt yritän olla ilman.
Tällä viikolla ei muljahteluja ole ollut pahasti, töissä ei niitä juurikaan huomaa. Kotona rentoutuessa tietysti tömähtää silloin tällöin, muttei mitenkään sarjatulella.
On se kyllä kumma, kun ihan tyhjästä alkaa keho oireilemaan, ja vielä näin vakavalta tuntuvalla tavalla. Ihan turha muiden sanoa että on vaaratonta. Niin varmasti onkin, mutta ei se suoraan mieltä paremmaksi tee. Oireita kun on kuitenkin. Kai se aika sitten tekee tehtävänsä ja niihin alkaa tottua joskus, jos eivät sitten lähde kokonaan pois :)
Kyllähän mullakin aiheita stressiin on ollut ja on, eli ehkä se on ollut se syy tähän minunkin oireiluun. Se stressi ei vaan ole minulla kovin pinnalla, joten en sitä vaan huomaa.- MHH
Mulla on normaalileposyke 50-55 l/min. Jos otan Propalia niin syke on jossain 40 lyönnin kieppeillä. Yöllä varmaan laskee sen alle.
Kardiologi sanoi ettei minun kannata beetasalpaajia ottaa ollenkaan. Vaikutus voi olla negatiivinen. Saattavat vaikka lisätä extralyöntien määrää kun lyöntien väliin jää pitkä tauko.
Pahinta näissä lisä lyönneissä on se, että ne ovat joskus poissa viikon tai kaksi. Sitten kun ne alkavat taas, niin pettymys on suuri.
Silloin kun rytmi on ollut sekaisin monta päivää aamusta iltaan niin niihin tottuu eikä ne harmita niin paljoa. - Puoliso
MHH kirjoitti:
Mulla on normaalileposyke 50-55 l/min. Jos otan Propalia niin syke on jossain 40 lyönnin kieppeillä. Yöllä varmaan laskee sen alle.
Kardiologi sanoi ettei minun kannata beetasalpaajia ottaa ollenkaan. Vaikutus voi olla negatiivinen. Saattavat vaikka lisätä extralyöntien määrää kun lyöntien väliin jää pitkä tauko.
Pahinta näissä lisä lyönneissä on se, että ne ovat joskus poissa viikon tai kaksi. Sitten kun ne alkavat taas, niin pettymys on suuri.
Silloin kun rytmi on ollut sekaisin monta päivää aamusta iltaan niin niihin tottuu eikä ne harmita niin paljoa.Vaimoni on kokenut sähkörytmityksen flimmerin takia kerran. Samaan syssyyn hän sai beetasalpaajaa lähinnä verenpainetta alentamaan. Pulssi harveni samalla viitosella alkavaksi luvuksi, joskus senkin alle. Helmikuussa lääkitykseen liitettiin toinen voimakas salpaaja edellisen rinnalle. Rytmihäiriöt, jotka tästä seurasivat, ovat saaneet minut lopun alun tunnelmaan. Pohjalla on voimakas, tasaisehko pulssi, 60-70/min, mutta sekaan iskee kummallisia "konepistoolisarjoja", muutamasta jopa kahteentoista nopeaan iskuun, sitten taas rauhoittuu. Toisinaan tuntuu ranteesta mitaten kuin koko suoni möyrisi ihon alla madon lailla:voimakkaammat ja heikommat lyönnit sekoittuvat toisiinsa.Puoliso itse pysyy reippaana eikä koe yhtä voimakkaita tuntemuksia kuin tav. lisälyönnissä koetaan. Minä haluaisin tietää miten vaarallinen rytmihäiriö voidaan tunnistaa. Lääkärin mukaan lääkemuutosta pitää jatkaa ja kuulostela kuukausia. Minä sivustakatsojana elän jokaisen yhdessäolomme päivän kuin se olisi viimeinen.
- Puoliso
Puoliso kirjoitti:
Vaimoni on kokenut sähkörytmityksen flimmerin takia kerran. Samaan syssyyn hän sai beetasalpaajaa lähinnä verenpainetta alentamaan. Pulssi harveni samalla viitosella alkavaksi luvuksi, joskus senkin alle. Helmikuussa lääkitykseen liitettiin toinen voimakas salpaaja edellisen rinnalle. Rytmihäiriöt, jotka tästä seurasivat, ovat saaneet minut lopun alun tunnelmaan. Pohjalla on voimakas, tasaisehko pulssi, 60-70/min, mutta sekaan iskee kummallisia "konepistoolisarjoja", muutamasta jopa kahteentoista nopeaan iskuun, sitten taas rauhoittuu. Toisinaan tuntuu ranteesta mitaten kuin koko suoni möyrisi ihon alla madon lailla:voimakkaammat ja heikommat lyönnit sekoittuvat toisiinsa.Puoliso itse pysyy reippaana eikä koe yhtä voimakkaita tuntemuksia kuin tav. lisälyönnissä koetaan. Minä haluaisin tietää miten vaarallinen rytmihäiriö voidaan tunnistaa. Lääkärin mukaan lääkemuutosta pitää jatkaa ja kuulostela kuukausia. Minä sivustakatsojana elän jokaisen yhdessäolomme päivän kuin se olisi viimeinen.
Puhuin edellä erehdyksessä kahdesta salpaajasta. Toinen niistä tässä on periaatteeltaan kalsiumin estäjä eikä beetasalpaaja. Googlestakin löytyy paljon mainintoja niiden sivuvaikutuksista.
- Kardiologi
Puoliso kirjoitti:
Puhuin edellä erehdyksessä kahdesta salpaajasta. Toinen niistä tässä on periaatteeltaan kalsiumin estäjä eikä beetasalpaaja. Googlestakin löytyy paljon mainintoja niiden sivuvaikutuksista.
Kun viestissäsi kuvasit nopeita rytmihäiriö sarjoja niin olisi ehkä aiheellista toimittaa vaimo tarkempiin tutkimksiin. Mahdoton saoa ilman 12kanavasita EKG:tä mistä kohtaa sydämestä rytmihäiriä on lähtöisin. Pääsääntönä voidaan pitää, että eteisistä lähtöisin olevat rytmijäiriöt ovat vaarattomia ja kammioperäiset vaarallisia.) On mahdollista, että kyseessä saattaa olla kammiotakykardia pyrähdys jolloin kammioissa alkaa muodostumaan impulsseja. On mahdollista, että impulssit loppuvat sponttaanisti (ja niin yleensä käykin), mutta on myös mahdollista että tilanne ei laukea itsestään jolloin seurauksena saattaa olla kammiovärinä(sydämmen pumppaustoiminna täydellinen loppuminen). Olisikin ensiarvoisen tärkeää saada rekisteröityä nämä arytmiat ja tässä apuna käytetään esim. Holtter rekisteröintiä(laite jota kennetaan n. vuorokausi mukana ja se tallentaa EKG:tä kokoajan.)
Kyseinen VT pyrähdys on siis pahin skenaario ja on hyvin mahdollista, että kyseessä on myös esim. eteisvärinä kohtaus joka melkovaaraton, joskin kiusallinen. Suosittelen kuitenkin käymään TK lääkärillä ja pyytämään passitusta vuorokausi rekisteröintiin. - Puoliso
Kardiologi kirjoitti:
Kun viestissäsi kuvasit nopeita rytmihäiriö sarjoja niin olisi ehkä aiheellista toimittaa vaimo tarkempiin tutkimksiin. Mahdoton saoa ilman 12kanavasita EKG:tä mistä kohtaa sydämestä rytmihäiriä on lähtöisin. Pääsääntönä voidaan pitää, että eteisistä lähtöisin olevat rytmijäiriöt ovat vaarattomia ja kammioperäiset vaarallisia.) On mahdollista, että kyseessä saattaa olla kammiotakykardia pyrähdys jolloin kammioissa alkaa muodostumaan impulsseja. On mahdollista, että impulssit loppuvat sponttaanisti (ja niin yleensä käykin), mutta on myös mahdollista että tilanne ei laukea itsestään jolloin seurauksena saattaa olla kammiovärinä(sydämmen pumppaustoiminna täydellinen loppuminen). Olisikin ensiarvoisen tärkeää saada rekisteröityä nämä arytmiat ja tässä apuna käytetään esim. Holtter rekisteröintiä(laite jota kennetaan n. vuorokausi mukana ja se tallentaa EKG:tä kokoajan.)
Kyseinen VT pyrähdys on siis pahin skenaario ja on hyvin mahdollista, että kyseessä on myös esim. eteisvärinä kohtaus joka melkovaaraton, joskin kiusallinen. Suosittelen kuitenkin käymään TK lääkärillä ja pyytämään passitusta vuorokausi rekisteröintiin.Päätin ohittaa kunnallisen terveyskeskuksen harvasilmäisen seulan (aukiolo- ja jonotusajat ym) ja pääsimme parissa päivässä yksityistietä Holter-EKG -rekisteröintiin. Kyllä se on ainoa keino silloin kun tuska ja huoli ovat koko ajan läsnä.
- jännis
Minulla ei muljahtele, mutta joskus sydän lyö niin kovasti, että tuntuu, että se näkyy pusenronkin läpi. Samoin jyske tuntuu korvissa. Tämä tapahtuu levossa. Huomasin, että eniten tuota oiretta oli silloin kun jouduin ottamaan särkylääkettä (Burana, Panacod).
- tia89
Hei.
Minulla on aivan sama ongelma. Usein päivät saattavat mennä että ei mitään ole, sitten kun alkaa nukkumaan rumbatunnit alkaa.
Minulla on lisäksi kaksi alle 4-vuotiasta poikaa ja toimintaa riittää.
Siinä pitäis sitten keretä ekg.hen, mutta usein ongelmana on juuri se että ne alkavat aina iltaisin ja öisin... Se on todella ressaavaa.
- minä
Minulla oli ajoittain pahoja rytmihäiriöitä, kun asuin homeasunnossa. Sädesienet kuulema saattavat aiheuttaa niitä. Loppuivat, kun muutin pois.
- ts7
Olen kohta kolmekymppinen nainen.
Olen kärsinyt noista jysäyksistä kohta vuoden. Ne alkoivat viime kesänä ihan tuosta noin vain.
Ensiksi niitä tuli vain pari per päivä ja välissä saattoi olla useampikin päivä ettei ollut mitään.
Siitä sitten jostain syystä häiriöitä alkoi tulemaan useammin ja enemmän.
Ensimmäinen kerta kun rytmihäiriöitä tuli usean tunnin ajan peräkkäin niin luulin kuolevani. Se oli aivan kamala kokemus.
Tuon jumputtelun jälkeen olin todella väsynyt ja peloissani.
Pääsin ekg:hen jossa näkyi joku kohta missä oli häiriöitä mutta lääkärin mielestä ei näin nuorella voi sydämessä olla mitään vakavaa häiriötä.
Kävin kardiologilla valittamassa oireitani kun ne alkoivat jo häiritsemään elämääni liikaa. Aina kun jumpsahteluja tuli useampi niin vatsa meni sekaisin ja jouduin ramppaamaan vessassa useita kertoja... Myöskään nukkumisesta ei aina meinannut tulla yhtään mitään.
Lääkäri tutki käyrän, minut ja totesi että mitään vakavaa ei hän ainakaan kuullut/nähnyt tilanteessani.
Sain Propralia kokeeksi käyttöön.
Se auttoi ehkä vähän? Mutta ei tarpeeksi ja lääke vaihdettiin toiseen merkkiin.
Nyt olen käyttänyt Mexitiliä aina kun sydän alkaa hyppiä kurkkuun. Se on yleensä auttanut. Ja voin suositella sitä muillekkin! Itse en ole huomannut mitään ikäviä sivuvaikutuksia yms.
Kuitenkin tämä asia vaivaa sen verran mieltäni että otan käyttööni sen laitteen vuorokaudeksi joka tallentaa sydämen toimintaa (holter)?
Haluaisin myös että sydämeni tutkittaisiin ultralla. Suvussani on paljon sydänsairauksia ja osalle näistä on vaivat tulleet jo nuorina. Joten haluan varmuuden siitä että kaikki on kunnossa!
Mielestäni on todella outoa että tämmöiset vaivat alkavat täysin varoittamatta näin "nuorella" ja tekevät elämästä todella vaikean...
Kysyisin vielä yhden kysymyksen teiltä naisilta joilla on rytmihäiriöitä!
Oletteko huomanneet että kuukautiset vaikuttaisivat jotenkin näihin asioihin?
Itse olen huomannut että niiden aikana näitä häiriöitä tulee paljon enemmän kuin muulloin!
Kerkesin olla raskaana n. 3 kuukautta ennen keskenmenoa ja tuonakaan aikana ei häiriöitä ollut oikeastaan ollenkaan?!
Siis jotenkin tuntuisi siltä että hormonit vaikuttaisivat näihin asioihin? Voisiko olla mahdollista?
ps.
Stressi pahentaa minullakin oireita. Kun vaan siitä pääsisin eroon jotenkin.- ts7
Itse olen huomannut että suklaa, irtokarkit, alkoholi aivan pieninäkin määrinä ja oikein suolainen ruoka, siis kaikki epäterveellinen voi aiheuttaa rytmihäiriöitä! Teen juomisenkin olen vähentänyt minimiin ja selviä muutoksia on tullut. Paino on vähän laskenut ja "kohtaukset" selvästi vähentyneet!!! Liika on aina liikaa...
Sain gardiologin kiinni ja kysyin noista hormoneista yms.
Ne kuulemma aiheuttavat naisille paljon rytmihäiriöitä! Sanoi minulle että jostain syystä kaikki eivät vain tunne niitä häiriöitä niin hyvin kuin toiset. Ja jos hormoneissa, niiden toiminnassa on jotain häiriöitä niin oireitakin tulee varmasti enemmän! Että taas olen viisampi... - nainen
Minulla ollut rytmihäiriöitä vuodesta -97 ja takana kaksi katetriablaatiota ja nykyään jatkuva beetasalpaajalääkitys.
Itsellä ainakin toisen raskauden aikana rytmihäiriöt lisääntyivät huomattavasti.
Ja tällä hetkellä minulle on sanottu suoraan, että lapsia ei kannata enää tehdä, koska lääkitys pitäisi lopettaa ja rytmihäiriöt voisivat olla pahoja kohdallani ja raskaudesta tulisi vaikea.
Eli menkkojen en ole huomannut vaikuttavan, mutta raskauden kylläkin.
Minun rytmihäiriöni ovat eteis- ja sinustakykardia. - ja PMS
Allekirjoitan täysin hormonien vaikutuksen sydämeen. Viikko ennen kuukautisia elän sydämeni kanssa erittäin vaikeaa aikaa. Uni ei tule muljehdusten takia ja ne ovat todella voimakkaita. TUntuu päässä asti, yök.
Itselläni rytmihäiriöitä on ollut kuusi vuotta, välillä helpompia jaksoja on, mutta viimeiset pari vuotta on mennyt niitä sietäessä joka päivä. Lääkäreiltä ei liikaa apuja saa, tosin tutkimuksia on tehty kyllä paljon.
Beetasalpaajat eivät auta yhtään mitään, tuntuu, että ne pahentaa vain tilanetta, mikäli niitä syö säännöllisesti. Välillä tuntuu, että hengenlähtö on lähellä ja ikääkin on vasta 27.
Ärsyttäviä ovat myös nämä lieveilmiöt, kuten hengenahdistus ja panikoimiset. Joku muuten kýsyi, paljonko lisälyöntejä päivässä on napattu, niin mulla niitä on ollut 5000 holtteroinnissa ja silloin tuntui, että oli helppo päivä. - löpöneiti
vuoden olen itsekin näistä rytmihäiriöistä kärsinyt..tosin toistaiseksi on tullut vain kaksi semmoista kahden viikon pituista kohtausta.ihan kauheita.ja siihen kun paniikin vielä iskee päälle niin ei millään meinaa loppua.mutta oletteko huomanneet että kun se paniikki tulee ja sen saa hallintaan niin loppuu rytmihäiriötkin siltä illalta.opettelin sen paniikin hallitsemisen kantapään kautta ja se auttoi.kyllä ne vain liitttyy tuohon stressihermoon aika monella varmaan nuo häiriöt.niitähän on sellaisia leikkauksia jossa ne salpaavat stressihermon, saattaisi auttaa.olen itse harkinnut sitä toimenpidettä.siinä ei menetäkään mitään kyllä vaikkei se noihin auttaisi.auttaisi ainakin muihin panikointeihin.verpamilia syön rytmihäiriöihin tarvittaessa,se auttaa n.puolessa tunnissa.olen huomannut itselläni myös sen että jos puol istualtaan nukkuu niin häiriöitä ei ilmene ollenkaan illalla.heti kun menee makuu asentoon niin ne alkavat.eilenkin illalla ensin rupesin selälleen niin välittömästi rupesi muljahtelemaan mutta kun nousin istualleen niin ne loppuivat.voihan sitä jokainen kokeilla,minulla ainakin auttaa.ja teen mitä vaan kunhan ei tarvitse jatkuvalla lääkityksellä olla.mut minusta tuntuu että kaiken a ja o on se että saa hallituua sen paniikin niin ne sitten rauhottuvat.
jaksamisia!ei me tähän kuolla.inhottava vaiva jonka kanssa on opittava elämään tai sitten on mentävä leikkaukseen, se maksaa mutta terveys on sen arvoinen!
- hempuli
Olen 31 v nainen ja kärsinyt lisälyönneistä ja tykytyskohtauksista 15 vuotiaasta asti. Tykytyskohtaukset laukesi aiemmin ja nykyäänkin voivat, kuten eilen illalla lentopallossa, aina hypyssä. Ja ne kestävät 1-3min.Saan rauhoittumaan panemalla jalat seinälle ja hengittämällä pussiin eli teen käsistäni suojan suun eteen. Koskaan niitä ei ole saatu sydänfilmiin osumaan, vain joitakin lisälyöntejä on saatu. Eli edelleenkään en tiedä, mistä johtuva tuo tykytyskohtaus on ja holtteria en ole saanut arkeeni, vaikka olen vihjaissutkin lääkärissä.Tykytyskohtaus voi olla myös vain 10s esim.flunssan edellä ja tuntuu, että sen aikana huimaa vähän ja tulee jännä tyhjiön tunne rintakehään. Joku sanoi hyvin, että tuntuu, että pitää yskiä se normaaliksi.Lämmön vaihtelukin aiheuttaa kylmän ja kuuman olotilan välillä erilaisia rytmihäiriöitä, minulla jolloinkin sattui niin, että puhua hölpötin vaan mennessäni saunaan takaisin jäähyltä eli hengitysrytmi jotenkin muuttui ja kun aukaisin saunan oven, alkoi tykytyskohtaus, joka kesti sen pari minuuttia.Samoin rytmin tykytysmuutos voi käydä, kun istahtaa saunan jälkeen rauhassa sohvalle, niin kohta käy 20s sellainen tiheä outo rytmi.Mutta aiemmin siis laukaisijana tykytykseen, jossa pulssi yli 200, oli aina hyppyharjoitus urheilussa ja muulla ajalla on aina ollut sitten muljahteluja eli lisälyöntejä. Jotkut kertoivat myös, olen samaa mieltä, että esim kahvin liikajuonti, punaviinilasilliset, liian täysi maha, kova kiire tai stressi pahentavat selvästi oireita.
Niin ja joku kyseli hormonien vaikutusta, minullekin synnytyslääkäri sanoi, että esim.raskausaika voi pahentaa niillä, joilla on muutoinkin taipumusta. Ja minulla kävi niin, lisälyöntejä oli enemmän ja olin yhden yön tarkkailussa, kun sydän pomppaili, mutta aivan outoa, että sitä kotona tuntemaani hyppy-pomppu-
tum tum tum-rytmiä ei filmille osunut eikä koko yönä enää, joten iso osa sitten muuttuu psyyken tekemäksi, kun jännittää ja odottaa, vieläköhän tulee ja selviänkö minä tästä. Varmaan sitten rauhoittuu hoitajien käsissä niin, että ekg:ni oli kuulema normaali, vaan tiheämpi lepopulssi jostain syystä jäi jäljelle. Mutta lie sitten kysymys tästä ylimääräisestä hermoradasta, joka lähettää niitä 200 sykkeen signaaleja, ja joka esim uimari Jani Sieviseltä poltettiin ja monihan tällä palstallakin on kertonut saaneen avun elämäänsä tästä hermoradan poltosta (oliko se ablaatio). Onneksi minulla näitä voimakkaampia hypyn aiheuttamia tykytyskohtauksia on todella harvoin , niitä 10-30s kestäviä on ehkä kerran kahdessa kuussa ja pikkutuntemuksia joka päivä.Hyvä, että tämä palsta on olemassa,tietää, ettei ole asiansa kanssa ainoa ja yksin.Hyvää jatkoa kaikille! - 49v nainen
Minulla alkoi kaikki -83, kun vasen puoli oli niin kipeä ettei kättä saannut nostettua vyötäröä korkeammalle. Monen tunnin tykytyksiä, muljahduksia. Kävin kyllä TK:ssa, mutta ei edes tutkittu millään lailla sanottiin vaan että lenkkeile. Siitä saakka on ollut kaikenlaisia tuntemuksia. Nytkin on kuukauden päivät muljahdellut päivittäin useamman kerran.
Noin vuosi sitten tehtiin perusteellisempi tutkimus EKG,holter,ultra. Ei niistä mitään erikoista löytynyt. Eikä mulla silloin ollutkaan tuntemuksia.
Seloken tabuja on joskus ollut.
Nyt ei mitään lääkitystä.
Syön Vapaa Kierto omega-3E, B-vitamiinia ja magnesiumia. Syönnyt pian 2kk, ei mitään vaikutusta ainakaan vielä.
Itse ajattelisin, että minulla oli jokin tulehdus 83v, ja siitä olisi jotain jäännyt vaivaa. - Sydän syrjällään
Minulla juuri kaksi päivää sitten todettu kammiotakykardia.
Oireet alkoivat n. 5 vuotta sitten, lievää hengenahdistuksen tunnetta, joskus harvoin silmissä vähän sumeni. Jossain vaiheessa huomasin sattumalta, että sydänhän lyö ihan sikalujaa. Mutta eipä oireet minua paljoa vaivanneet, totui niihin täysin ja pidin normaaleina. Harrastin paljon liikuntaa ja olin muutenkin aktiivinen. Sitten kuvioihin tuli aviomieheni ja hän koki niin suurta huolta asiasta, että lopulta mainitsin asiasta työterveydessä. Sieltä passitettiin erikoislääkärille, jota ennen tehtiin holter-nauhoitus ja verikokeet ja EKG:t.
Mulla oli siinä vaiheessa ihan päivittäin rytmihäiriöitä, joten holter-päivä oli ihan perusmeininkiä. Tulosten purku oli seuraavalla viikolla, olin vähällä myöhästyä joten juoksin lääkärille. Vastassa oli hyvin vakava mies, joka alkoi puhumaan äkkikuolemariskistä, rasituksen vähentämisestä ja leikkauksista. Minulle! Terveelle ihmiselle! Kokemus oli hyvin jäätävä, siitä on nyt muutama kuukausi, vieläkin yritän käsitellä näitä juttuja ja uutta kuvaa itsestäni. Ultra otettiin ja sydän näytti ihan normaalilta.
Tällä viikolla sitten sydämessä vierailtiin, elektrofysiologinen tutkimus. Toivoin tietysti, että samalla tehdään katetrihoitona se polttaminen ja sitten ei tarvi koko asiaa enää miettiä ikinä. Sähköiskuista mun sydän ei ollut moksiskaan, mutta kun adrenaalia laitettiin sekaan niin siitähän se veti perusvilliintymiset. Hoitaja kysyi, että kestänkö minä. Aika hassua, hymyilytti, koska eipä ollut todellakaan mitään uutta se rytmi. Lääkäri totesi, että kohta on sellainen, jota harvoin hoidetaan polttamalla, piuhat pois ja tyttö pakettiin.
Tästä eteenpäin tämä asia on läsnä elämässäni sitten aina. Hoitona syön beetasalpaajaa, Orlocia. Haaveissa on perheen perustaminen ehkä joskus lähitulevaisuudessa, ja kysyin siitä lääkäriltä ja se sanoi, että rytmihäiriöt joillakin helpottavat raskauden myötä, joillakin pahentuvat. Mutta että beetasalpaajalääkitystä ei ole tarpeen lopettaa raskauden ajaksi. Ihmettelin, että pakkauksessa kyllä lukee niin, mutta hän sanoi, että niinhän niissä lukee, mutta asia on silti niin kuin hän sanoo. Saa yrittää lasta, vaikka on tämmönen sydän. - Lisää lyöntejä
Minun lisälyöntini aiheutuvat stressin lisäksi rintakehän alueen vaivojen sivutuotteena. Happovaivojen ja rintarangan jumien hoito on auttanut myös lisälyönteihin. Raskausaikana lisälyönnit pahenivat, raskaushan aiheuttaa painetta palleaan, happovaivojen lisäksi.
Itselläni lisälyönteihin on siis auttanut fysioterapeutin ohjeet sekä vatsaystävällinen ruokavalio, happosalpaajat tarvittaessa. Päätteen ääressä nyhjääminen kahvin voimalla on varma tae lisälyööneistä. Jos vielä hoitaa stressiä alkoholilla, ja krapulaa särkylääkkeillä, niin johan jumpsii. - Parikymppinen tyty
Omalla kohdalla olen paininut tämän asia kanssa melkoisen pitkään siihen nähden, että parikymppinen kun vasta olen. Ensimmäisinä oireina ilmestyi kaksi pitkää pyörtymiskohtausta (en ollut koskaan eläissäni pyörtynyt aiemmin), jotka kestivät toinen 5 min ja toinen noin 10-15 min. Molemmat näin jälkeen todettuna rasituksen johdosta, juostessa, vaikkakin päivystyksessä kohtaukset haluttiin kuitata ravinnon puutteena. Olin tuolloin 16-vuotias.
Vuoden verran siitä eteenpäin sitten juostiin lääkärillä, sillä lähipiirissä kuitenkin tiedettiin ettei nuo aivan normaalia olleet. Oltiin EKG:ssä useampaankin otteeseen, tehtiin perusterveystarkastuksia, verikokeita, mittailtiin verenpainetta jatkuvasti, käytiin magneettitutkimuksissa (tarkasteltiin aivotoimintaa tai jotain sinne päin) ja tehtiin unitutkimustakin EEG:tä. Vasta tavallisessa rasituskokeessa kuntopyörällä huomattiin, että rasituksen aikana ilmeni vaarallisen paljon sydämen lisälyöntejä.
Tähän konsultoitiin sitten useampaakin lääkäriä. Nuoren iän vuoksi olin lasten polin puolella muutaman vuoden ja sitä kautta minua sitten ohjailtiin kolmelle eri lääkärille "kuulemaan totuuksia". Puhuttiin nimenomaan äkkikuolemariskistä, mahdollisista rajoituksista ja muista riskeistä, rasitukselle altistumisen vähentämisestä ja leikkauksesta. Vääntö oli pitkää ja asiaa syötettiin joka tuutista. Jos nyt olen oikein ymmärtänyt tähän ikään mennessä, minulla on sydämessä perinnöllinen QT-aalto syndrooma. Hienoja sanoja paljon, mutta siis tarkoittaen nimenomaan rasituksen aikana ilmeneviä lisälyöntejä. En kuitenkaan tunne tai huomaa niitä itse.
Ratkaisuna tähän lääkärit pitivät ensin beetasalpaajan (emconcor) napsimista vielä varsin isolla määrällä päivässä. Pian kuitenkin tuulet muuttivat suuntaa ja alettiin puhua tahdistimesta. Defibriloivasta sellaisesta elikä juurikin tällaisesta tarvittaessa tällin antavasta, eikä jatkuvasti tahdistavasta. Ei aikaakaan, kun sitten minulle asennettiin tahdistin. Beetasalpaaja on jäänyt tähän päivään asti ja ajatkuu edelleen, mutta huomattavasti pienemmällä päiväannoksella.
Kertaakaan tahdistin ei ole joutunut toimimaan syystä. En nyt muista tarkkaa volttimäärää (eikä ole lähellä nyt potilaskertomuksiakaan), mitä kone antaa jos pulssini nousee yli 220. Iso tälli kuitenkin kyseessä (jalat saattaa mennä alta, sekä taju hetkellisesti pois). Minulla on perussyke hyvin matala, noin 45-30 välillä, urheillessani se kieppuu 120-160 välillä. Verenpaine on alhaisempi ja sydämestä sanotaan, että pelkästään sitä tuijottamalla voisin olla huippu-urheilija. Sittemin minulla on kerran vaihdettu tahdistin. Nimenomaan siksi, että sen sydämeen yhdistävä johto hajosi, eikä siksi, että paristot pitäisi vaihtaa, niinkuin nykyään 10-15 välein pitää tehdä. Johdon hajoaminen johti siihen, että eräänä päivänä töiden jälkeen tahdistin iski n. 13 kertaa. Tuntuipa siltä, kuin joka kerta olisi hevonen potkaissut päisin.
Se mitä tämän myötä olen henkisellä puolella käynyt läpi on paljon laajempi ja turha käsitellä täällä. Rajoituksista ne isoimmat olen ottanut vakavissani (ei laitesukellusta, eikä benjihyppyä, siojen magneettikenttien välttely), mutta muuten pyrin olemaan rajoittamatta elämääni turhan paljoa. Tottakai se tuolla takaraivossa ja alitajunnassa on, että mitä kannan mukanani ja missä kohtaa on syytä miettiä kaksi kertaa mitä tekee, mutta liika asian vatvominen vie pohjamutiin. Raskaus nyt ei ol ajankohtainen asia, sen tiedän, että lääkärin kanssa pitää silloin taas jutella siitäkin ja miettiä niitä mahdollisia riskejä. Eteenpäin kuitenkin porskutetaan välillä katkerana, mutta useimmiten ei lainkaan. - Darone amio
Puoli vuotta kestänyt eteisvärinä sinnikkyydellä voitettu lokakuun lopussa 2010. Hoitopolku älyttömän vaikea ja mutkikas. En ehdi tähän nyt tiivistämään 12-sivuista juttua.
- Sobreviviente
Moi! Itselläni alkoi rytmihäiriöt kovasta baarireissusta. Heräsin siis aamulla krapulassa ja muljahdukset alkoivat tuolloin noin 11v sitten paheten kokoajan. Pahimmillaan en pystynyt mihinkään keskittymään. Jopa ylöspäin kurkottelu sai aikaan kovia muljahduksia. Sydämen ultraääni otettiin ja todettiin terve sydän. Vuoden välein minulta otetaan vuorokauden holter ja seurataan, koska muljahtelujen lisäksi öisin on todettu mobitz 1 johtumishäiriö. Tämä tosin ei tunnu miltään, joten tutkivat onko kyseessä synnynnäinen juttu vai mikä. Itse jätin puolitoista vuotta sitten kahvin pois ja aloin teetä juomaan. Muljahdukset vähenivät jo tällä merkittävästi. Tupakointi jäi 3v sitten ja alkoholiakin menee todella harvoin enää. Liikuntaa olen lisännyt joka viikko ohjelmaan mikä on auttanut myös. Talvisin syön 100mikrogrammaa d-vitamiinia ja juon monivitamiiniporetabletin tai berocan mistä on myös ollut hyötyä magnesiumista puhumattakaan. Liian tuhdit ateriat, unettomuus, väsymys, valvominen, liian kuuma tai kylmä ilma, liikkumattomuus lisää oireita. Suosittelen kokeilemaan. Muljahdukset ovat nykyään todella pieniä verrattuna pari vuotta sitten, kun ne ihan pysäytti ja tuntui kuin sydän pomppaisi rinnasta ulos.
- hidasrytmi
Minulla on hidasrytmisyyttä, ilmenee rintakipuna ja kun mittaan pulssin niin on 40-43. Tätä ilmennyt viime aikoina, arvelen syyksi työstressiä...Hidaslyöntisyyteen ei varmaan ole mitään hoitoa.
Normaalisti lepopulssi on n. 52 - arrhythmiasforever
Itse olen 18-vuotias tyttö ja olen kärsinyt rytmihäiriöistä siitä asti, kun olin 11-vuotias. Ensimmäisenä alkoivat svt-kohtaukset 11-vuotiaana, joiden takia kävin katetriablaatiossa, kun olin 16 v. Kohdallani oli harvinainen tapaus, jonka takia svt-kohtaukset eivät loppuneet. Puoli vuotta sitten tammikuussa 2018 olin toisen kerran katetriablaatiossa ja kahden eri hoitomuodon jälkeen svt ei enää mennyt päälle. Pääsin siis toivottavasti siitä eroon.
Vuosien varrella myös runsaat lisälyönnit ovat tulleet mukaan. Holter minulla on ollut neljä kertaa ja joka kerta lisälyöntejä (kammio ja eteis) on näkynyt n. 300. Tämän lisäksi tulee bigeminiaa (joka toinen lyönti lisälyönti) ja trigeminiaa (vastaavasti joka kolmas). Lisälyönnitkin ovat erilaisia. Joskus en tunne niitä ollenkaan, välillä tunnen jotain pientä, joskus jysähtää oikein kunnolla, joskus tauko on hyvin pitkä, jonka jälkeen jysähtää ja tulee kuuma aalto. Jännittyneenä lisälyöntejä tulee aika usein, mutta myös ilman mitään syytä. Eniten lisälyöntejä tulee silti rasituksessa.
Pari vuotta sitten alkoi myös toisenlaiset kohtaukset, mitä ei olla vielä tutkittu. Epäilen itse, että on eteistakykardiaa koska ablaatiossa esiintyi kyseistä rytmihäiriötä. Myös oireet sopisivat tähän rytmihäiriöön, mutta ei sitä koskaan tiedä, jos se olisikin vielä svt:tä. Jokatapauksessa tiedän, että jotain rytmihäiriötä nuo kohtaukset ovat.
Ongelmani on se, että suurin osa rytmihäiriöistäni alkaa aina rasituksesta. Olen tanssija ja on erittäin rasittavaa kärsiä rytmihäiriöistä treenien tai esitysten aikana. Paljon olen istunut sydämeni takia. Lisälyöntejä tutkittiin joskus, mutta tutkimukset loppui, kun rasitustestissä lisälyöntejä ei näkynyt.
Pitäisi mennä tutkittavaksi uudelleen, koska hermot menee. Varsinkin lisälyöntejä saattaa tulla vieläkin 5h treenien jälkeen. Tosi usein sykekään ei meinaa laskea treenin jälkeen, vaikka hyvässä kunnossa olenkin. Sykeeni vaihteluväli on 39-206krt/min ja leposyke alle 60.
Jo ensimmäisen ablaation aikana eteisväliseinässä näkyi jotain pientä vuotosuihkausta, mikä sitten toisen ablaation jälkeen diagnosoitiin asd:ksi eli eteisväliseinäaukoksi. Koko tällä hetkellä on 6mm, saa nähä onko edessä leikkaus joskus myöhemmin elämässä.
Voi olla että tämä asd on se, mikä aiheuttaa minulle näitä eteisperäisiä rytmihäiriöitä, koska se on typillistä tässä viassa. Kaiken lisäksi sydämeni elää omaa elämää. Saattaa vaihdella rytmihäiriöstä toiseen ja käyttäytyä erittäin rasittavasti.
Tällaista minun elämä.
Jos jollain on eteistakykardia, voisitteko kertoa omia kokemuksia siitä? - Anonyymi
Monta kertaa viikossa tapahtuva moporalli vastapäisellä koulun pihalla. Melu on infernaalinen! Alkaa usein klo 22 maissa ja saattaa jatkua yli puolenyön.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123880MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar782037Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5481641Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin851308Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671097Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331028Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214898Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60873- 171854
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3808