Eli: te, jotka epäilette onko kaksisuuntaista ja te joille on diagnosoitte, niin miten onnistuu työnteko? Oletteko hyvässä vaiheessa, kovin tuottavia? Itselläni oli elämäni ensinmmäinen masennus/ahdistus jakso kesällä ja mietinkin kaksisuuntaisen mahdollisuutta. Olen lukenut että siitä on ns. kakkostyyppi, jossa hyvä kausi ei mene niin yliampuvaksi.
Tykkään tehdä töitä, vaikka nyt olen alkanut miettiä alanvaihtoa. Miksi mietin tätä kaksisuuntaisuutta, on se että saan jatkuvasti uusia ideoita tai minulla syntyy palava halu jotakin asiaa kohtaan. Nyt olen saanut uuden kiinnostuksen kohtaan jota mietin jatkuvasti, rahaa olen pystynyt vielä kontroloimaan mutta se alkaa olla vaikeaa koska olen niin kiinnostunut tästä "harrastuksesta". Onko täällä sellaisia jotka ovat saaneet kans kiinnostuksen jotakina asiaa kohtaan ja ovat tehneet siitä uran itselleen? Mistä tietää onko tämä kiinnostus (heitetään esimerkiksi nyt vaikka hevosenharrastus) on vaa normaalia intohimoista kiinnostusta vai missä vaiheessa tietää et tää on kaksisuuntaista ja innostuu vaa kaikesta?
Meni vähän sekavaks tää kysymys... :D
Tykkään tehdä töitä, vaikka nyt olen alkanut miettiä alanvaihtoa. Miksi mietin tätä kaksisuuntaisuutta, on se että saan jatkuvasti uusia ideoita tai minulla syntyy palava halu jotakin asiaa kohtaan. Nyt olen saanut uuden kiinnostuksen kohtaan jota mietin jatkuvasti, rahaa olen pystynyt vielä kontroloimaan mutta se alkaa olla vaikeaa koska olen niin kiinnostunut tästä "harrastuksesta". Onko täällä sellaisia jotka ovat saaneet kans kiinnostuksen jotakina asiaa kohtaan ja ovat tehneet siitä uran itselleen? Mistä tietää onko tämä kiinnostus (heitetään esimerkiksi nyt vaikka hevosenharrastus) on vaa normaalia intohimoista kiinnostusta vai missä vaiheessa tietää et tää on kaksisuuntaista ja innostuu vaa kaikesta?
Meni vähän sekavaks tää kysymys... :D
Vastaukset 12
Vanhimmat
Työnteko ei omalla kohdalla ole onnistunut enää vuosikausiin, olen itse sairasloma/työtön kierteessä ajautumassa kohti eläkettä. Tämä puhtaasti masennuskausista johtuen, "normaalikaudet" ja hypomaaniset kaudet olisin kieltämättä täysin työkykyinen, mutta kuka haluaisi palkata tyypin joka kertoo heti kättelyssä ettei todennäköisesti ole työkykyinen kuin muutaman kuukauden vuodesta kerrallaan.
Koska kyselet kuitenkin nimenomaan hypomanian perään, niin voin antaa vinkkejä omasta näkökulmastani. Ensinnäkin on huomioitava että käytännössä kaikki bipo2 diagnoosin saaneet ovat saaneet ensin masennusdiagnoosin ja vasta myöhemmässä vaiheessa bipodiagnoosin, tämä siksi, että äärimmäisen harva hakeutuu hoitoon hypomaanisten oireiden vuoksi (bipo tyypin 1 maanisuudesta kärsiviä menee hoitoon yleensä ulkopuolisen ohjauksen vuoksi). Mitä mania ja hypomania sitten oikein on? Yksinkertainen selitys olnee ylikierrokset, tuntuu siltä kuin käytössäsi olisi kaikki energia ja kapasiteetti mitä keholla on tarjota, ja pystyt itse havaitsemaan tämän. Olo muuttuu kaikkivoivaksi, energiaa riittää painaa pitkään ja hartaasti eikä unta tarvitse kuin murto-osan normaalista. Mieli suoltaa ajatuksia, ehdotuksia, aloitteita ja paskoja ideoita nopeammin kuin on mahdollista puhua. Yleisesti kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön liitetään psykoottisuus joka näkyy erityisesti maanisten kausien yhteydessä. Omakohtaiset kokemukset psykoosista kuitenkin puuttuvat.
Kerrot kärsineesi elämäsi ensimmäisen masennusjakson menneenä kesänä. Saitko siihen lääkäriltä diagnoosin, vai onko kyseessä itsediagnosointi? Onko suvussasi taipumusta kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön, psykoosiin tai masennukseen (jos et ole varma niin kysele vanhemmiltasi)?
Suurin huolesi tuntuu olevan, että oletko kiinnostunut nyt harrastuksesta vain "normaalin" harrastajan tavoin vai hypomanian edesauttamana. Itse sanoisin ettei väliä juuri ole, oma harrastehistoriani muodostuu monen monesta harrastuksesta, joiden kunkin kiinnostus on kestänyt vuoden. On tullut harrastettua vuosi judoa, lentopalloa, vesipalloa, tae-kwon-doa, karatea, salsaa ja vaikka mitä. Vain muutamia harvoja harrastuksia on jäänyt vuosien varrella joita viitsii harrastaa toisinaan muuten vaan. Itse kuitenkin valun pikkuhiljaa masennuksen syvään ahjoon, enkä viitsi nykypäivänä enää aloittaa YHTÄÄN mitään kun se jää kuitenkin.
Suosittelen ensinnäkin alkamaan pitämään unipäiväkirjaa tai muuten seuraamaan nukuttujen tuntien määrää. Ensimmäinen ja selkein manian merkki kun pääasiassa on unentarpeen väheneminen. Toinen varotoimenpide on nukkua ennen suuria päätöksiä, jos tarvitsee pistää itselle merkittävä summa rahaa johonkin kiinni niin on syytä antaa ajatuksen hautua hetken. Yleisesti ottaen kannattaa kysyä joltain kaverilta /tutulta että mitä mieltä hän on tästä ajatuksesta, onko toiminta poikkeavaa siitä mitä "normaalisti" tekisit koska maanisessa tilassa tällainen vertailu saattaa olla haastavaa tai mahdotonta.
Kuitenkin suosittelen voimakkaasti ettet pysähdy kokonaan kuten itse olen tehnyt. On parempi yrittää ja epäonnistua kuin vain maata kotona sängyssä flegmaattisena vuosikausia. Kannattaa varata jo tässä vaiheessa elämää käyntikerta alueesi sosiaalitoimeen, ihan vaan tutustumismielessä ja sen puolesta, että sinne on helpompi mennä kun on vielä "ok" olo.
Heissan. Oon saanut bipo-diagnoosin vähän vajaa 4 vuotta sitten, ja omalla kohdallani arvellaan tod näk olevan juuri 2 tyypistä kyse. Oon vähän liiankin kunnianhimoinen tyyppi ja tasapainottelu liian haalimisen ja mitääntekemättömyyden välillä on hiton vaikeaa, mutta koen omalle kohdalleni työntekemisen välttämättömäksi. Joskus sitä joutuu jäämään sairaslomalle, mutta mitä sitten. Vielä ainakaan ei ole tullut esimiestä vastaan, joka ois juossut karkuun kerrottuani diagnoosistani. Lähinnä oon saanut lisäarvostusta. Mutta ei sitä tosiaan heti työhaastattelussa kannata huudella, sillon antaa varmasti vähän erilaisen kuvan itsestään. Tuskin suolistohäiriöisetkään ilmottaa ensitöikseen haastattelussa, että paska lentää sit muuten usein ja äkkiä. =)
Vinkkinä sanoisin, että jos kyse ei ole mistään vaarallisesta tai todella huonoja seurauksia herättävästä hommasta niin kuuntele itseäs. Mä oon vaihtanut alaa kolmesti ja alottanu opiskeleen uutta koulutusta viimesen 4 vuoden aikana, eikä ne ole ollut huonoja päätöksiä. Jos ei katota mielenterveysongelmiani, niin mulla menee koulun ja työn puolesta hiton hyvin. Maniassa jos jossain voi herätä hyviä ideoita, kannattaa vaan punnita tarkkaan ja puhua asiasta terapeutin/psykiatrin/läheisten kanssa. Tsemppiä!
Lisää vastauksia: suvussani on paljon mielenterveyshäiriöitä ja varsinkin kaksisuuntaisia. Osa pystyy työelämään, osa ei. Oma "masennuskauteni" oli harhaluuloa, ahdistuneisuuttaa. Menetin ruokahaluni ja elin jatkuvasti pelkotilassa useamman viikon. Parin viikon jälkeen kun kaikki alkoi, ja olin ravannut lääkärillä lähes päivittäin minut ohjattiin psykiatriselle puolelle.
Rauhoittavien avulla uskon että tilanne meni normaaliksi. Sain myös paljon paniikkikohtauksia ja pakko-oireita sekä muutaman kuulo/makuharhan.
Mutta päällimmäisenä oli oikeastaan se että luulin että mulla on joku tappava ja tarttuva sairaus ja olisin voinut lyödä pääni pantiksi että nyt mä kuolen. Onneksi olo on nyt parempi ja olen päässyt normaaliin elämään takaisin kiinni. Nyt vaan mietityttää, mistä tämä intohimo tähän harrastukseen on yhtäkkiä leimahtanut?! Mut ehkä tilanne on vielä hyvä, koska tiedostan tämän että jos rahaa alkaa palaa liikaa niin jotain on tehtävä!!!
Opiskelen tällä hetkellä sosiaali- ja terveysalaa, lähihoitajaksi, ensimmäistä vuotta, mutta alkaa tuntua, etten taida pystyä tähän alaan. Haen ehkä johonkin tietotekniseen kouluun tai jotakin seuraavassa yhteishaussa. Silloin, kun hain tänne, mulla oli mania päällä eli uskoin pystyväni tällaiseenkin oikein hyvin. Sote-opiskeluni on siis pitkälti maniahoure, totuus ja uusi masennusjakso ovat märkä rätti kasvoille...
Nyt masennus ja ahdistus niin pahat, että olen ensimmäistä kertaa saikulla. Tammikuussa katsellaan uudestaan mikä on tilanne, mutta tuntuu, etten ole silloinkaan kuntoinen. Mietin, keskeyttäisinkö koulun ja menisin tyyliin jakamaan lehtiä öiksi tai jotakin...
Yksi luokkatoveri on kaksisuuntainen ja sanoo pärjäävänsä hyvin, no se on niin ihmisestä kiinni, hän on todella avoin ja vahvan oloinen kun minä taas olen introvertimpi.
Eli toistaiseksi kelvoton mutta yritän että saisi hallintaan. Riippuu lääkäristäkin sitten, toistaiseksi ollaan diagnoosilla määrittämätön mielialahäiriö, mutta kuin kaksisuuntaista lääkitään.
Edellinen määrittämätön1233 tässä vielä kirjoittelee, palautin tilin tänne käyttöön. Tosiaan, tietotekniikkaan olisi muutenkin kiinnostusta, jotenkin koneen ääressä häärääminen sulkee maailmaa vähän ulos...
Kaksi niitä niin työilmapiiri on pilalla.
Jeesus auttaa kaikkia ihmisiä jotka uskoo häneen!
Yksi pisti kaksi sairaslomalle ja yksi lähti muuten vaan ei huono suoritus.
Läsnäolo pakko ei onnistu🐒
Eläke ja tai ei kontakti tähän maahan
Ei tässä maailman onnellisin maa 🐒🐒🐒
olen syönyt nyt psyykelääkkeitä kaksisuuntaiseen ja ekaa kertaa hyvin pitkään aikaan tunnen että mieleni ei ole täysin kaaoksen vallassa. pystyn myös rauhoittumaan. makaamaan sängyllä. en ehkä enää olekkaan niin lääkevastainen. tätä sairautta ei pelkästään elintavoilla nujerreta