Mielentila

Mielentilavaikeus

Toivoisin vastauksia itselleni että mikä minua vaivaa? Lyhyesti kerrottuna minusta tuntuu koko ajan paskalta mitä pidemälle elän sitä paskempaa, olen lopussa. Olen monta vuotta kärsinyt tästä. Tunnen sisälläni suunnatonta ahdistusta ja surua, minun on vaikea nauttia enään mistään. Olen vittumainen ja ärtynyt kaikille. Minusta tuntuu että olen aivan yksin tässä maailmassa ja menetän kaikki. Minulla on nykyään agressivisiä ongelmia hakkaan seiniä enkä tunne kipua. Satutan välillä itseäni viiltelyä, kallioilta hyppäämistä, jalan murtamista. Tunne sisälläni tuntuu kuin söisi minut. Ennen itkin joka ilta , aamu , päivä ihan turhista asioista / ilman syytä. Itku se ei enään tule vaikka mitä tapahtuisi. En itke enään samoista asioista mistä ennen en kirjaimellisesti itke enään mistään. Minulla on erittäin pahoja nukahtamis vaikeuksia ja sitten kun nukahdan niin nukun todella pitkään. Ataraxia ja melatoniinia annettu mutta eivät toimi. Kun vasta suurella käytöllä. Minua ei enään ”nappaa” päivän menot tai muutkaan. Olen skipannut koulua jo 3kk vaikka tosi paljon tykkään siitä ja mennä sinne mutta kroppa ei vaan liiku lähellekkään koulua. Tuntuu kuin olisi helpompaa vain jäädä kotiin menemättä minnekkään. Kverit on kaikki kaikessa mutta tuntuu kuin he vain katoaisivat. On aikoja millon haluan pois täältä , haluan kuolla. Kuolema myös pelottaa minua erittäin paljon mietiskelen sitä todella usein. Se ahdistaa minua ja tuntuu aina että täytyy lopettaa ajattelu kuolemasta liikaa kerralla koska minusta tuntuu että käyn ”psykoosin porteilla”. Koska silloin koko kehoni ja mieli on mukana miettimässä sitä ja kokemassa sitä. Minulla on tiettyjä paniikki kohtauksia myös ja olen todella energinen. Minä myös sätkin todella paljon esimerkiksi jalka yhtäkkiä vain sätkähtää. Minusta tuntuu koulussa esim että kaikki menee ohi ja pystyn katsomaan yhtä pistettä seinässä miettimättä mitään. Minä en pysty keskittymään mihinkään ja olen maltiton. En saa mitään muutenkaan tällä hetkellä tehtyä. Minä tarvitsen apua . Käyn psykiatrilla mutta on helpompi kirjoittaa tunteistaan kun en tykkää puhua nimellisesti niistä. Haluan tietää mikä minua vaivaa en ole pitkään aikaan nauttinut mistään. Purkaan myös nykyään ongelmiani alkoholiin ja nikotiiniin. Perseiden vetäminen tuntuu hetkelliseltä hycältä idealta kunnes kännissä alan agressiiviseksi ja surulliseksi ja kaikki on vain niin paskaa. Minua autetaan monissa paikoissa mutta musta tuntuu että he eivät ota minua tosissaan tai en vain pysty kertomaan heille mitä oikeasti koen. Olen tunnoton , olen arvoton , olen mitätön. En nää enään syytä jatkaa täällä vaikka pelkäänkin kuolemaa. Minusta vain tuntuu että en kestä kauaa entäs vuoden päästä en tiedä missä kunnossa silloin olen, vai olenko edes täällä enään.. tulevaisuuden haaveet tuntuu toivottomilta minulla ei ole siellä mitään. Menneisyys se on ihan omaa laatuansa. Sekään ei ole mennyt hyvin. Oisi mukavaa jos joku ihana ihminen voisi auttamaan minua ja kertomaan mikä minulla on?

3

110

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kkrrtt

      Sinulla on rakkauden ja huomion tarve ja puute

    • Hei,

      Kerroit, että sinua autetaan jo usella taholla, mutta koet silti tarvitsevasti vielä muutakin tukea. Mainitsit kirjoittamisen olevan itsellesi sopiva tapa purkaa tunteitasi. On totta, että jo pelkkä ajatusten kirjoittaminen voi helpottaa oloa.

      Tässä vielä tiedoksesi pari paikkaa, joihin voit halutessasi olla yhteydessä. Molemmissa asioidaan kirjoittamalla. Asioiden pohtiminen yksin voi olla raskasta ja ulkopuolinen tuki voi auttaa jäsentämään omia ajatuksia ja tarjota myös uusia näkökulmia.

      - Verkkokriisikeskus Tukinet, https://www.tukinet.net/. Tukinetistä saa halutessaan tukihenkilön, jonka kanssa voi keskustella kahden kesken. Keskustelut ovat luottamuksellisia. Tukinetissä on myös monenlaisia keskusteluryhmiä ja chattejä, joista voi saada vertaistukea sekä ammattilaisten neuvoja. Tukinet on avoinna vuoden jokaisena päivänä kellon ympäri.

      - Sekasin-chat nuorille, https://sekasin247.fi/. Sekasin-chat on auki vuoden jokaisena päivänä, maanantaista perjantaihin klo 7-24 sekä lauantaisin ja sunnuntaisin 15-24. Chatissa päivystävät mielenterveyden ammattilaiset sekä koulutetut vapaaehtoiset.

      Voimia tilanteeseesi ja toivottavasti löydät itsellesi sopivan tavan hakea ja saada apua!

      Lämpimin terveisin
      SOS-kriisikeskus/Kata

    • Mielentilavaikeus

      Minulla todettiin masennus . Kannattaisiko ottaa masennus lääkkeet mitä tarjottiin vai jättää ottamatta? Onko niistä apua?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      23
      4824
    2. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      158
      4116
    3. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      13
      3426
    4. Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd

      Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai
      Maailman menoa
      67
      3086
    5. Teboili alasajo on alkanut

      Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
      Suomussalmi
      87
      2814
    6. Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa

      Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl
      Maailman menoa
      151
      2652
    7. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      28
      2433
    8. Pystyisitkö pitämään

      Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
      Ikävä
      37
      2423
    9. Tuntuuko ettet tiedä

      Enää miten toimia mun suhteen. Kun en taida tietää itsekään
      Ikävä
      20
      1665
    10. "Sanna Marinin kirja floppasi", kertoo eräs median otsikko

      "Miljardien tappio - Sanna Marin vaikenee", kertoo toinen otsikko. Marin ei siis siinä kirjassaan kerro sanallakaan For
      Maailman menoa
      121
      1650
    Aihe