Asperger ja sosiaalinen lahjattomuus

Sama täällä. En osaa tavata ihmisiä. En hae kontaktia/kavereita.
Kaikki lähinnä pitää tehä ITSE.
Juuri kun luin tekstisi, niin ajattelin että se on minä.
Meitä on paljon samanlaisia.
Hyvää uuttavuotta sinulle!
Jos yritän olla sosiaalinen, niin ahdistun ja masennun.
Se tunne on voimakas.
Sama työnteossa, ahdistus ja masennus iskee.
Oon lukenu jostaki, että aspergerin iuhmisten aivojen rakenne on heikompi, mikä vaikeuttaa mm työntekoa ja tämä sama ongelma on älyllisesti kehitysvammaisilla.

Hei teille molemmille, itselläni diagnosoitiin aspergerin oireyhtymä vasta aikuisiällä, mutta selvää on että oireita minulla on ollut jo lapsuudestani saakka. Voisi jopa sanoa että lähisukulaisillani on samanlaisia piirteitä jotka minussa ilmenevät tyypillisenä aspergerin oireytymän, noh oireina. Olen nyt jo keski-ikäinen ja vasta nyt alan olemaan sinut itseni kanssa, nuorempana elämäni oli yhtä kaaosta ja helvettiä.

Mutta takaisin asiaan. Nuorempana, teininä ja nuorena aikuisena luulin että ihmisen pitää olla sosiaalinen ja hänellä pitää olla paljon ystäviä, mikä aiheutti minulle paljon tuskaa, sillä en todellakaan ole sosiaalisesti lahjakas tai edes aidosti sosiaalinen vaan lähinnä näyttelin sosiaalista. Vasta vuosien kärsimyksen jälkeen olen itseni kohdalla tullut siihen tulokseen, että teeskennelty sosiaalisuus on itselleni tuskallista ja ehkä muille (en tiedä) kiusallista ja siksi minusta on helpompaa vain yrittää sosiaalisissa tilanteissa olla kohtelias ja ystävällinen ihminen, ilman sen suurempaa yrittämistä, ainakin itselleni oleminen on sillä tavalla helpompaa.

Sitten yksinäisyys. Aiemmin, nuorempana, koin hyvinkin paljon yksinäisyyttä, sellaisenakin aikana jolloin minulla oli sosiaalista elämää ympärilläni. Ehkä se yksinäisyys kumpusi riittämättömyyden tunteesta tai ehkä jostain muusta, mutta kun pikku hiljaa aloin irtaantua pinnallisista, teenskennellyistä sosiaalisista suhteista ja aloin tutustua enemmän itseeni ja siihen kuka oikeasti olen, niin yksinäisyys alkoi hiljaa vähentyä. En väitä ettenkö välillä kokisi yksinäisyyttä, etenkin jos olen kokenut tai nähnyt jotain mielenkiintoista, silloin haluaisin jakaa sen jonkun kanssa, mutta olen myös opetellut sitä ettei jotain kokemaansa tarvitse välittömästi jakaa vaan sen voi jakaa vaikka myöhemmin, satunnaisenkin keskustelukumppanin kanssa ja siitä syntyy sitten keskustelu.

Itsetuntemus on tärkeää. Kun tiedät millainen itse olet, miten käyttäydyt itse ja muiden kanssa, kuinka haluat elää, niin silloin on helpompi sietää yksinäisyyttä (myös asperger-ihminen voi kokea yksinäisyyttä, he eivät ole mitään robotteja) ja myös muitten kanssa sosiaalinen kanssakäyminen helpottuu.

Ja kuten kommenteista huomaamme, emme kuitenkaan ole yksin, vaan on monia joilla on sama ongelma tai jopa samoja ongelmia.

Eikä erilaisuus ole sama kuin lahjattomuus tai heikkous.

Mutta tätä pitää kaikkien, sosiaalisesti lahjakkaidenkin, opetella: Kuinka sietää itseään ja yksinäisyyttä.